Eri näkemykset ehdonvallan asioista

Elävä usko vanhoillislestadiolaisesta näkökulmasta.


ViestiKirjoittaja nuusku » 28 Huhti 2008, 03:28

Kun näitä juttuja miettii ja lukee, niin tulee semmonen olo, että jokin mättää, että elävä usko ei ole tällästä jatkuvaa pikkupikku vääntöä. Nousee ajatus, että vihollinen kutoo jotain hienoa ja lähes näkymätöntä seittiä.

Usein moititaan myös 70-luvun hoitajia. Ittellä on olo, että kun osallistuu joihinkin nettikeskusteluihin, niin voi aivankuin laidasta aavistella, kuinka väsyttävää ja raskasta se hoitaminen saattoi silloin niille olla, jotka sitä joutuivat suorittamaan. Ainakin se, mihin nettikeskusteluissa joutuu: Jatkuvaa pientä vääntöä, jotain niin hienovaraista 'erilaisuutta', jonka hädin tuskin näkee, mutta silti sen jotenkin tuntee niin, että meinaa koko ajan tulla ärsyyntyminen ja turmelus, ja väsy vaivaa, kun jokin asia - jolle en edes löydä sanallista ilmaisutapaa - aiheuttaa jonkin käsityseron, ja vaikka se ei ole suuri, niin se silti on siinä. Näin olen nettikeskusteluissa joskus havainnut, varsinkin viime aikoina. En ihmettele lainkaan, jos 70-luvulla on moni hoitaja väsynyt, kun itse väsyn jo muutaman nettiviestin jälkeen, vaikken edes ole hoitaja. Kaippa niihin hommiin on tosin valittu pitkämielisempiä kristittyjä, joilla ilmenee selkeämmin Kristuksen rakkauden mieli, mutta siitä huolimatta en voi kuin hämmästellä, kuinka hirveää sen on täytynyt olla.

Kuinka paljon onkaan tavallaan "helpompaa" olla tilanteessa, jossa vastapuolella on täysin eri uskonkäsityksen jakava henkilö, kuin jos siinä on joku, jonka käsitys on lähes sama, mutta siinä on jokin ero, joka on melkein näkymätön, muttei kuitenkaan aivan - jonka tuntee, että siinä se jokin 'tuntematon löydös' on, mutta jota ei kuitenkaan osaa sanoiksi pukea. Ja - kun vielä nettikeskusteluja aattelee - niin ainakin yhtä paha asia väsymyksen lisäksi on se, että se 'tuntematon löydös' meinaa vielä koko ajan tarttua omaan itteen - tunnen, että olen koko ajan sen tartunnalle altis, ja se piirittää, ja anelee, että pääsisi sydämeeni asumaan.

Olen joskus pelännyt sitä, että sielunvihollinen olisi kehitellyt joitain uusia konsteja uskovaisia vastaan, ajatellen, että tuskin se sellaisia konsteja tai samanlaisia vääränhengen ilmentymiä ihan heti käyttää kuin joskus ennen se on käyttäny. Vaan tottakai se kehittää jotain sellaista, jota ei heti huomata. Ei se sellaista koeta, mistä se heti jäisi kiinni, vaan se toimii niin, että se pääsee juonensa kanssa niin pitkälle ja niin syvälle Siionin sisälle kuin mahdollista. Eipä tämä varmaankaan siis nyt ole tilanne, mutta tulipa vain todettua, että tätä joskus tulee pelättyä.
Avatar
nuusku
Ylläpitäjä
 
Viestit: 2102
Liittynyt: 08 Touko 2006, 17:33

ViestiKirjoittaja teepee » 28 Huhti 2008, 07:12

O.M kirjoitti:Kuitenkin heittoni vastaa minun kokemuksiani nettikeskusteluista.

Olet O.M. täysin oikeassa. Sanoin vahvasti vain siksi, että puhumme asiasta, jossa tuollainen argumentaatio on edellisen viestini perusteilla osoittautunut vaaralliseksi. Vielä vähän tarkemmin sanottuna, yleensä ottaen on HYVÄ, että ihmiset puhuvat tuntemuksistaan ja kokemuksistaan, niistäkin, joita ei sen kummemmin ole edes mahdollista perustella.

Mutta kristillisyyden tuhatvuotinen historiakin näyttää, että tämä nyt puhumamme asia on sellainen, jossa uskovaisilla ihmisillä on erilaisia ja - kuten mm edellä referoiduissa Raamatun ja Lutherin kohdissa todetaan - myös ristiriitaisia tuntemuksia. Siksi ajattelen, että tätä asiaa on parasta tarkastella hyvin nöyrällä mielellä ja Raamattuun vedoten.

O.M. kirjoitti: Aloitapa tutkimusmatkasi kuuntelemalla nettiseuroista puhe. Merkitse tukkimiehen kirjanpidolla viittaukset Jeesuksen, Kristukseen tms. ja vastaavasti viittaukset ehdonvallan asioina pitämiisi asioihin. Veikkaan, että Jeesus-osumia tulee 20-60 krt. Ehdonvallan asioissa moodi lienee 0 krt.


Ainakin nyt viikonlopun seuroissa puhuttiin molemmista. Ja ilokseni kummistakin asioista samoissa puheissa.

nuusku kirjoitti: Kun näitä juttuja miettii ja lukee, niin tulee semmonen olo, että jokin mättää, että elävä usko ei ole tällästä jatkuvaa pikkupikku vääntöä. Nousee ajatus, että vihollinen kutoo jotain hienoa ja lähes näkymätöntä seittiä.


Minusta nuusku kirjoittaa hyvin auki sen pelon, mitä uskomiseen ja siihen liittyviin asioihin (sekä opillisiin että elämänvanhurskauteen liittyviin) niin helposti tulee. Ja kyllä siinä varmasti onkin niin, että leikkien, viisastellen ja jotenkin ylpeänä tai hypoteettisesti saivarrellen voi olla vaarallista lähteä kumpaakaan noista asioista tarkastelemaan. Luin tuossa viikonloppuna Hulkon Kukistumatonta valtakuntaa hiukan katsoakseni, miten tuo ns pappissuunnan ero silloin 60-luvun alussa tapahtui. Siinähän oli käsittääkseni juuri näitä kumpiakin elementtejä. Kullervon kirjoitus siitä on ainakin minun silmääni kokeneen ja lempeän sielunhoitajan puhetta. Tuntui jotenkin surulliselta, että nuo ristiriidat silloin aiheuttivat niin voimakkaan repeämän. Ja ainakin Kullervon väkevän todistuksen mukaan tuo repeämä ja haluttomuus yhteisen rakkauden säilyttämiseen sekä ilmeinen ylpeys ja paremmuudentunto lähtivät tosiaankin pappissuunnan taholta (myönnettäköön, että en lukenut pappissuunnan dokumentteja tästä asiasta, ja siellä näkemys tietysti voi olla eri).

Mutta esimerkki on varoittava.

Asiat joista puhumme ovat kuitenkin vakavia. Ei niitä myöskään pidä julistaa sillä tavoin mitättömiksi, etteikö niillä olisi merkitystä. Opin ja uskon ytimen kannalta ne ovat mitättömiä, mutta arkipäiväisen elämän kannalta ne ovat ihan rehellisesti sanottuna hyvinkin olennaisia. Mielestäni teejn purki tuon asian omassa kirjoituksessaan hyvin auki.

Kun uskovainen ihminen tai kysyvällä tunnolla oleva ihminen haluaa noita asioita vilpittömästi kysyä ja pohdiskella, niin siinä ei mielestäni pidä ja voi olla mitään pahaa. Kyllä pyhä Jumalan sana sen kestää ja sieltä on siihen lupa odottaa myös viisautta.

Jaan kyllä aaoo:n ajatuksen siitä, että näistä asioista voi olla ja onkin uskovaistenkin kesken erilaisia näkemyksiä. Ja juuri siitä on hyvä ja tarpeellista keskustella, missä määrin se on luonnollista ja hyvää ja missä määrin ehkä vaarallista ja huonoa.

PS Kullervo viittasi kirjassaan Päivämiehessä joskus kai 61 vuoden alussa olleeseen kirjoitussarjaan, jossa on perusteltu uskovaisten näkemyksiä pappissuunnan väitteiden valossa. Titetääkö joku tuosta enempää? Onko joku ehkä tallettanut niitä nettiin?
teepee
 

ViestiKirjoittaja Aromi » 28 Huhti 2008, 23:50

teepee kirjoitti:Luin tuossa viikonloppuna Hulkon Kukistumatonta valtakuntaa hiukan katsoakseni, miten tuo ns pappissuunnan ero silloin 60-luvun alussa tapahtui. Siinähän oli käsittääkseni juuri näitä kumpiakin elementtejä. Kullervon kirjoitus siitä on ainakin minun silmääni kokeneen ja lempeän sielunhoitajan puhetta.


Teepee, onko sinulla sattumoisin Hulkon kirjaa "Minä lähetän teidät"?

Olen sen kerran saanut käsiini, ja siinä oli muistaakseni yksi hyvin mielenkiintoinen dokumentti: kirje, jolla oli vanhoillisten taholta lähestytty uudestiheränneitä. En sitten toista kertaa ole sitä löytänyt, ja olisi tosi mukavaa päästä uudestaan lukemaan. Kerran nettidivarista sen jo löysin, mutta kun tein tilauksen, kirja oli jo mennyt.

Sen verran muistan tuosta kirjeestä, että siitä henki ääretön kärsivällisyys ja rakkaus, hyvin kauniisti ja lempeästi siinä näitä poislähteneitä puhuteltiin. Samoin, kun luin vl-foorumin osiosta Vanhojen opettajien kirjoituksia Väinö Havaksen saarnan, tunsin samanlaisen lämmön ja rakkauden läikähdyksen. Minkäänlaista pelkoa tai mahdottomuutta en tunne, kun saarnassa niin selkeästi osoitetaan Kristukseen. Ja Havaksen kertomus vanhasta saarnaajasta, joka lähetettiin muutamaan kylään, jossa kristityt kamppailivat keskenään - ja puhtaalla evankeliumin kirkastamisella näille ihmisille avautui myös oma tilansa. Kuinka lohdulliselta tuollainen hoitokokous kuulostaakaan.

Ja sitten Havas lainaa Raattamaata kirjoittamalla "Kristuksen seurakunta hallitaan evankeliumilla". Tätä on mahdoton käsittää, jos evankeliumi ymmärretään vain synninpäästön sanoiksi "Jeesuksen nimessä ja veressä". Myös evankeliumin käsite avautuu kirkkaasti Havaksen saarnasta.

nuusku kirjoitti:Kun näitä juttuja miettii ja lukee, niin tulee semmonen olo, että jokin mättää, että elävä usko ei ole tällästä jatkuvaa pikkupikku vääntöä. Nousee ajatus, että vihollinen kutoo jotain hienoa ja lähes näkymätöntä seittiä.

Usein moititaan myös 70-luvun hoitajia.


Minusta taas tuntuu, että 70-luvulla kävi niin, että Kristuksen seurakuntaa pyrittiin hallitsemaan jollain muulla kuin evankeliumilla. Ainakin jossain yritettiin, koska seurauksena oli nuuskunkin kokemaa pelkoa. Eikä se pelko ole poistunut uskovaisten keskuudesta vieläkään. Siksi kyllä tuntuu tarpeelliselta tämä nettikeskustelu - olkoonkin, että välillä menee ihan varmasti joutavaksi jaaritteluksi.
Aromi
vakiintunut
 
Viestit: 117
Liittynyt: 25 Maalis 2008, 20:03
Paikkakunta: pohjoinen maa

ViestiKirjoittaja nuusku » 29 Huhti 2008, 00:44

Aromi kirjoitti:Minusta taas tuntuu, että 70-luvulla kävi niin, että Kristuksen seurakuntaa pyrittiin hallitsemaan jollain muulla kuin evankeliumilla. Ainakin jossain yritettiin, koska seurauksena oli nuuskunkin kokemaa pelkoa. Eikä se pelko ole poistunut uskovaisten keskuudesta vieläkään. Siksi kyllä tuntuu tarpeelliselta tämä nettikeskustelu - olkoonkin, että välillä menee ihan varmasti joutavaksi jaaritteluksi.


Tarkennuksena haluaisin sanoa, että en pelätessäni niinkään 70-luvun hoitajia pelkää. Jos joku tekikin virheitä, niin huomattavasti oleellisempaa on, että se paljonpuhuttu prosessi oli välttämätön, koska saamieni tietojeni mukaan väärät henkivallat olivat vahvasti sekoittamassa ja eksyttämässä Jumalan lapsia ja Jumala tahtoi auttaa omiansa puhdistamalla Siionia. Mutta enemmänkin pelkään sen hoidon kohteena ollen vihollishengen 2000-luvun ilmentymää, sekä sitä, että se henki ilmenisi yhä entistäkin kierommalla ja ovelammalla tavalla.

Lopulta tulee ajatus, että ei tässä ihmisiä vastaan taistella, ei suinkaan. Vaan tässä taistellaan vihollisen henkivaltoja vastaan. Ja en minä toki sinänsä taistele tai ei tämä palsta ole siihen sopiva paikka, mutta silti on olo, että tässäkin on viimekädessä kysymys voimakkaista henkivalloista ja ei ihmisten taistelusta vaan henkien taistelusta - pedon ilmentymästä ja pedon taistelusta Jumalaa ja Jumalan kansaa vastaan. Niin kai se on aina ennenkin ollut.

Pelottaa myös sikäli, että sitä sanotaan, kuinka peto "on ja taas ei ole" Tai "on ollut, muttei nyt ole, mutta on taas tuleva". Miten se sanamuoto nyt menikin. Tosin ehkei tuo kohta nimenomaan eriseuroihin liity, mutta silti tulee olo, että näissäkin merkeissä kuvaa petoa niin hyvin tuo määritelmä, että se on ollut, ja taas ei ole, ja taas on. Eli ei se minnekään ole kadonnut, se vain kerää voimiansa ja odottaa sopivaa hetkeä päästäkseen Siionia repimään. Jumala minua ja meitä kaikkia varjelkoon, ettei kukaan meistä olisi eksytystä alulle panemassa taikka pedon kitaan joutuisi.

Toivottavasti joku vakaa kristitty ajoissa ilmoittaa minulle, mikäli pohdintani ovat edenneet jo siihen pisteeseen, että niiden keskeyttäminen olisi tuiki tarpeellista.
Avatar
nuusku
Ylläpitäjä
 
Viestit: 2102
Liittynyt: 08 Touko 2006, 17:33

ViestiKirjoittaja Munkki » 29 Huhti 2008, 19:45

Mie piän, ettei Nuuskun pelko ole millään tavoin aiheeton. Ei meidän vihollisemme ole mikään puoliharmiton veijari, joksi se kirjallisuudessa ja tarinoissa kuvataan, vaan aktiivisesti toimessa oleva sielujemme vihollinen. Kaikella valheen ja eksytysten voimilla se koettaa, jos mahdollista saada Jumalan valitut lankeamaan pois elävästä uskosta. Raamatussa on hyvä kielikuva sen toimitatavoista:

KR: 1.Piet.5:8 Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä.
Biblia: Olkaat raittiit, valvokaat; sillä teidän vihollisenne perkele käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, ja etsii, kenen hän nielis.

KR : 1.Moos.4:7 Jos teet oikein, voit kohottaa katseesi, mutta jos et tee, on synti ovella vaanimassa. Sinua se haluaa, mutta sinun on pidettävä se kurissa."
Biblia: Eikö se niin ole? jos hyvin teet * niin syntis anteeksi annetaan; ja jolles hyvin tee, niin synti väijyy oven edessä, ja hänen himonsa on sinun tykös, vaan hallitse sinä häntä.

Sielujemme vihollinen vaanii ja väijyy, etsii heikkoa kohtaa mihin iskeä. Toimii piilossa ja salakavalasti, ja kun heikko valvomaton hetki tulee yksilöuskovan tai seurakunnan elämässä, se on valmis iskemään kyntensä kiinni, ja rikki repimään ja raatelemaan.
Pietarin ohje on paras mahdollinen: Valvokaamme ja pitäkäämme evankeliumi raittiina elämässämme.
Munkki
 

ViestiKirjoittaja Taavetti » 01 Touko 2008, 17:14

Aromi kirjoitti:Samoin, kun luin vl-foorumin osiosta Vanhojen opettajien kirjoituksia Väinö Havaksen saarnan, tunsin samanlaisen lämmön ja rakkauden läikähdyksen. Minkäänlaista pelkoa tai mahdottomuutta en tunne, kun saarnassa niin selkeästi osoitetaan Kristukseen. Ja Havaksen kertomus vanhasta saarnaajasta, joka lähetettiin muutamaan kylään, jossa kristityt kamppailivat keskenään - ja puhtaalla evankeliumin kirkastamisella näille ihmisille avautui myös oma tilansa. Kuinka lohdulliselta tuollainen hoitokokous kuulostaakaan.

Ja sitten Havas lainaa Raattamaata kirjoittamalla "Kristuksen seurakunta hallitaan evankeliumilla". Tätä on mahdoton käsittää, jos evankeliumi ymmärretään vain synninpäästön sanoiksi "Jeesuksen nimessä ja veressä". Myös evankeliumin käsite avautuu kirkkaasti Havaksen saarnasta.


Taustatietona lainaamaani kohtaan kerrottakoon, että vain noin kaksi vuotta oli ajasta, jolloin eräs ryhmä ei antanut hoitaa itseään evankeliumilla, vaan jäi ulos Rauhanyhdistysten toiminnasta. Olen lukenut muutamaan kertaan keskustelupöytäkirjan kokouksesta, jossa Havaskin käytti lukuisia puheenvuoroja. Samainen Havas myös toimitti keskustelupöytäkirjan painokuntoon.
En ihmettele siltikään, että rakkaudellinen evankeliumi löytyy mainitusta Havaksen saarnasta, sillä sitä siinä on. Sen sijaan ihmetyttää, millaisin korvalapuin kuunnellaan nykyisiä Rauhanyhdistyksillä pidettäviä saarnoja tai millaisin silmälasein luetaan nykyisiä kirjoituksia, kun niistä ei muka löydetä samaa rakkauden evankeliumia, joka niissä kuitenkin selkeästi on jatkuvasti esillä ja kaikille tarjolla.
Viimeksi muokannut Taavetti päivämäärä 01 Tammi 2013, 00:12, muokattu yhteensä 2 kertaa
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja teepee » 02 Touko 2008, 11:26

Taavetti: Oma kokemukseni on, että kysymys ei ole siitä, etteikö opin ja evankeliumin kysymyksissä koettaisi saarnaa ja opetusta oikeaksi, Jumalan sanan mukaiseksi ja rakkaaksi. Vaan siitä, että aivan yksinkertaisesti käydään keskustelua ja mietitään ehdonvallan asioita. Aivan erityisesti mietitään sitä, mitkä aidosti ovat ehdonvallan asioita, mitkä taas eivät ole ja mitä rakkauden neuvot oikeasti tarkoittavat.

Itse ajattelen, että on hyvä, että näitä asioita mietitään ja pohditaan ja onpa minusta oikein olla - jos rehellisesti niin ajattelee - myös rakentavalla tavalla kriittinen.

Asioiden kysyminen ja kysyvällä mielellä tehty kritiikkikään eivät tarkoita seurakunnan halveksimista tai halpana pitämistä. Päinvastoin, minusta on turvallista ja pitää olla helppoa ja tavoiteltavaa, että seurakunnassa saa kysyä ja keskustella.

Tässä lienee yksi ongelman ytimistä. Osa uskovaisista kokee, että tällainen kysyminen ja kritiikki ovat pahasta, eivät ole rakennukseksi ja ovat ehkä jopa syntiä. Osa taas kokee, että se on normaalia keskustelua, välttämätöntäkin ja uskonelämälle rakennukseksi.

Munkki&Nuusku: Olen samaa mieltä. Asiaan ei kannata suhtautua leikitellen.

Aromi: Tuota Hulkon kirjaa minulla ei ole ainakaan täällä kirjastossani.
teepee
 

ViestiKirjoittaja O.M » 02 Touko 2008, 11:32

Taavetti kirjoitti:En ihmettele sltikään, että aakaudellinen enkeliumi löytyy maintusta Havasksen saarnasta, sillä sitä siinä on. Sen sijaan ihmetyttää, millaisin korvalapuin kuunnellaan nyksyisiä Rauhanhdisksillä pidetäviä saarnoja tai millaisin silmälasein luetaan nykyisiä kirjoituksia, kun niiistä ei muka löydetä samaa rakkauden evankeliumia, joka niissä kuitenkin selkeästi on jatkuvastii esillä ja kaikille tarjolla.


Tuota samaa asiaa olen itse ihmetellyt. Havas oli kyllä taitava kynän käyttäjä. Hän varmasti osasi kuvata samaa asiaa verbaalisesti taitavammin kuin moni muu, mutta silti Havaksen sanoma oli samaa kuin nykyistenkin vl-saarnaajien. Sama uskon henki, mutta erilaiset lahjat.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja Taavetti » 04 Touko 2008, 18:48

Onpa hauskalla tavalla tulleita lyöntivirheitä edellisessä viestissäni, kirjoitin ne viestit näppäimistöllä, joka ei oikein kunnolla antanut jokaiselle lyönnille viestiä eteenpäin, tai jos antoi, niin antoi liiankin kanssa. Toivottavasti edes auttavan ymmärryksen saa siitä, mitä oli tarkoitus viesteillä ilmaista.

Tulin hetki sitten kotiin Jämsän opistolta Raamattutiedon kurssilta. Kun nyt vertaan siellä käytyjä keskusteluja ja tässä esiin tulleita viimeisiä viestejä keskenään, en voi välttyä vaikutelmalta, että ongelma ehdon vallan asiat ovat vain eri internet palstoilla. Kyllä siellä sitäkin asiaa käsiteltiin, vaikka termiä ehdon vallan asiat en kuullut käytettävän kertaakaan. Asioista keskusteltiin muita termejä käyttäen ja huomattavan paljon Lutherin Genesis luentojen valossa.

Nyt en tarkoita, ettei saisi lainkaan keskustella myös ehdon vallan nimikkeellä, mutta ainakin keskustelun haluisten motivaatiot kiinnostavat ainakin minua, mutta ennen muuta se syy, miksi asia on joillekin muodostunut ongelmaksi. Se antaisi paremmin pohjaa keskusteluun osallistumiselle.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja teepee » 04 Touko 2008, 20:43

Taavetille: Samanlaisia ongelmia mullakin on näppikseni kanssa. No, tuleepa aina oikoluettua kaikki, mitä kirjoittaa.

Kysymisen motiivista: omalla kohdallani kysymisen motiivi on ihan pelkästään se, että olen lähellä seurannut tilanteita, joissa ihmiset ovat ajautuneet tavattoman ahtaalle paikalle uskovaisen elämäntapaan liittyvien asioiden vuoksi ja kun siitä on keskusteltu uskovaisten kesken, on noussut hyvin erilaisia näkemyksiä siitä, mikä on sellaista, jota uskovainen voi hyvällä omallatunnolla tehdä, mitä ei voi tehdä, mikä on puhtaasti yksilön oma asia ja mikä taas on sellainen asia, jossa on ns. "yhteinen kanta".

Minusta asia on nyt kuten se on ollut jo 2000 vuotta mitä aktuellein. Ja siitä on paitsi hyvä myöskin rakentavaa keskustella.
teepee
 

ViestiKirjoittaja Taavetti » 18 Elo 2016, 20:02

Taavetille: Samanlaisia ongelmia mullakin on näppikseni kanssa. No, tuleepa aina oikoluettua kaikki, mitä kirjoittaa.

Siinä koneessa jolla kirjoitin, ei ollut edes oikolukua, ei ainakaan toiminnassa.

Sinänsä myös niin sanotuista ehdon vallan aiheista on varmaan tarpeellista keskustella, on niistä keskusteltukin, vaikka on tainnut kulua jo noin 60 vuotta siitä, kun kuulin sanaa käytettävän muuten, kuin väärän vapauden etsimisen mielessä. Siksikin ensin olisi hyvä määritellä, mitä sellainen ehdon vallan asia pohjimmaltaan tarkoittaa. Vaikka asia sinänsä on yksinkertainen, sen tyhjentävä määrittely keskustelukumppanille on melkoinen haaste. Yksinkertaisuudestaan huolimatta aihe on monipolvinen ja kovin vivahteikas. Kenties esimerkkien avulla voi päästä edes kohtuulliseen alkuun, siksi yritän kertoa erään esimerkin omasta elämästäni. Niitä löytyy muitakin, mutta tämä valottanee monia asiaan vaikuttavia tekijöitä.

Eräs naapurin poika oli mielistynyt partiotoimintaan, kun se oli loppunut johtajan lähdettyä pois, hän alkoi etsiä uutta ja jossakin vaiheessa tuli minunkin puheilleni pyynnöllä, että minä alkaisin johtajaksi. Kun asia kiinnosti, mutta minulla oli epätietoisuutta, voinko uskovaisena sellaiseen tehtävään lähteä, kysyin sitä uskovaisilta ja erityisesti kahdelta tuntemaltani veljeltä. Toinen heistä oli maallikkopuhuja kylässämme ja toinen silloinen teologian opiskelija silloisella opiskelupaikkakunnallani. Molemmat rohkaisivat alkamaan pyydettyyn tehtävään, vaikka yksi ero heidän neuvossaan olikin. Nuorempi sanoi, että siinä ohessahan voi puhua pojille uskomisen asiastakin, vanhempi veli nuoremman ohjeesta tietämättä puolestaan, ettei tehtävää kannata ottaa sillä tarkoituksella, että ottaisi uskosta puhumisen toiminnassa tehtäväkseen. Nyt voisin kysyä, kumman ohje oli oikeampi, sillä juuri tässähän kuljetaan ehdon vallan asioiden rajapinnassa?

Kiirehdin kuitenkin itse vastaamaan, että molemmat olivat oikeassa ja molemmat ohjeet pitävät vieläkin. Jumalan valtakunnan työtä ei ole sovi tehdä minkä tahansa ajallisen organisaation (sanahirviö jota yritin välttää, en kuitenkaan keksinyt korvaavaa ilmaisua) nimissä tahansa. Kuitenkin uskovainen julistaa koko elämällään, tekee valtakunnan työtä silloinkin, kun ei sitä ymmärrä tietoisesti tekevänsä. Siihenkin voisi kertoa hyviä esimerkkejä vaikka kuinka paljon.

Jatkan vielä partioesimerkin valottamista. Parisen vuotta sitten törmäsin toisella keskustelufoorumilla väitteeseen, että kristillisyydessä on katsottu partiotoiminta uskovaisille sopimattomaksi. Vastasin väitteeseen, ettei asia aivan niin yksioikoinen ole ja että olen itsekin toiminut partion johtajana lyhyen ajan, eikä toiminta osaltani loppunut minulle osoitettuun kieltoon. Minun tapauksessani tuli väsymys, kun kaveriksi lupautunut jäi sivummalle, enkä katsonut yksin ehtiväni tai jaksavani toimintaa vetää. Jos pojat olisivat pyytäneet jatkamaan, olisin vielä ollut valmis, niin kiinnostavaa ja mieluista se oli. Kun eivät ilmaisseet kiinnostustaan ja eräälle kokoontumiselle ei tullut ketään, jätin seuraavan kerran kutsumatta.

Tähän kertomukseeni sain vastauksia, että valehtelen. En kuitenkaan valehdellut, ja sainkin kohta vahvistuksen toiselta samaa uskoa tunnustavalta. Hänkin oli toiminut partiojohtajana, hänen vetäytymisensä syy oli varttuneiden poikien huono, jopa juopotteleva elämän tapa. Sinänsä hyvä ja uskovaisellekin sopiva harrastus oli siis mennyt sopimattomaksi ja vaikeaksi harrastukseen sinänsä kuulumattoman tekijän vuoksi.

Näissä esimerkeissä siis partio oli ja on ehdon vallan asia, mutta jos siihen kytkeytyy jotakin uskovaiselle sopimatonta, pyritään ensin pysymään erossa siitä sopimattomasta, mutta ellei se onnistu, jätetään mieluummin harrastus kuin usko. Samat ohjeet pätevät monilla muillakin elämän alueilla, kuten erilaisissa yhdistyksissä ja niiden toiminnassa. Nyt en ehdi niihin kuitenkaan puuttua, mutta toivon näistä muisteluista olevan edes hiukan apua kyselijöille ja etsijöille.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Re: Eri näkemykset ehdonvallan asioista

ViestiKirjoittaja Humilton » 19 Elo 2016, 21:13

Näinpä. Ehdonvallan asiat ovat niin monimutkaisia keskustella, että nettissä tulee helposti yhteentörmäyksiä - jopa tahallisia sellaisia.
Avatar
Humilton
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1126
Liittynyt: 10 Loka 2007, 01:13

Edellinen

Paluu Uskonvanhurskaus



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron