Kristillisyytemme seurakuntaopista

[lukkari]

Poimin Hulkon kirjasta kukistumaton valtakunta tekstiä vanhoillislestadiolaisesta seurakuntanäkemyksestä.
sivut 17-20

Tuomiorovasti Tapaninen kirjoitti kesällä 1961 Suomen kuvalehdessä artikkelin

“ Kiveliön suuren herättäjän perintö” Jos edellinen puheenvuoto koski vanhoillisuuden kasteoppia, niin tässä jälkimmäisessä Tapaninen suuntaa kritiikkinsä vanhoillislestadiolaisuuden seurakuntakäsitykseen. Hän päättelee artikkelinsa loppupuolella näin: “ Seurakuntakäsite on ollut lestadiolaisuudessa varsin ahdas aina siitä asti, kun kysymys yleensä on noussut esille. Se piirre kuuluu kaiken herätyssaarnan olemukseen, kutsuuhan se ihmisiä lavealta tieltä ahtaalle portille. Mutta lestadiolaisuuden valtasuunnassa, “ vanhoillislestadiolaisuudessa”, on ollut kautta aikojen havaittavissa toinenkin piirre, eräänlainen käymistila, joka tänä Lestadiuksen kuoleman 100-vuotismuiston vuotena näyttää saavuttavanmäärätyn kypsyysasteen ja joka itse asiassa merkitsee seurakunnan korottamista jopa Raamatunkin yläpuolelle. Kehitys on ollut sama kuin lestadiolaisuuden liikkeen suuressa haarautumassa, ns. esikoislestadiolaisuudessa. Todistelu on mitä yksinkertaisin ja aukoton: Raamattua ei voida ymmärtää ellei sitä selitetä. -Raamatun ainoa oikea selittäjä on pyhä Henki, joka sen on kirjoittanutkin. - Pyhä Henki on vain Pyhän Hengen saaneella seurakunnalla. -Nykyisenä aikana ei ole muuta Pyhän Hengen saanutta seurakuntaa kuin vanhoillislestadiolaisuus, jota edustaa Suomen Rauhanyhdistysten keskusyhdistys. - Raamattu on siis aina ymmärrettävä niin kuin SRK julistaa. - SRK:n tulkinta on aina yksimielinen, koska Pyhä Henki ei anna kuuluville “kahdenlaista ääntä”. - Sen, joka esittää poikkeavan tulkinnan, katsotaan olevan Jumalan seurakunnan ulkopuolella.”

Tämä ärsyttävä ja kohua herättänyt hyökkäys asetetaan oikeisiin puitteisiin, kun jälleen kysytään miten vanhoillislestadiolaisuudessa kristillisyydessä on uskottu ja opetettu, ja vasta sen jälkeen suoritetaan varsinainen arviointi.

Käsitettyään evankeliumin salaisuuden Juhani Raattamaa on sitä mieltä, että vanhurskauttamisoppiin kuuluu elimellisesti ja erottamattomasti myös opetus pyhien yhteydestä eli Kristuksen seurakunnasta. Seurakunta tahi sen edustajat julistavat “elävää sanaa”, joka Pyhän Hengen voimasta herättää yksityisen sanankuulijan sydämessä vanhurskauttavan uskon. Sama asia voitaisiin ilmaista näinkin: Lutherin tavoin Raattamaa neuvoo herännyttä ihmistä Jumalan seurakuntaan, jossa tuo omantunnon taakkojen vaivaama ihminen saa evankeliumissa kuulla Kristuksen oman äänen. Raattamaa ei lakkaa kirkastamasta seurakunnan merkitystä ja avainten valtaa. Hän kirjoittaa mm. näin:
"Mutta ne saarnamiehet, jotka ovat oven kautta tulleet seurakuntaan ja Pyhän Hengen saaneet, niillä on taivaan avaimet ja ne seurakunnan kanssa yhdistettynä avaavat ja sulkevat. Olkaa siis valmiit syntiä anteeksi antamaan, mutta hitaat sitomaan, sillä ei Kristus hylkää morsiantansa kaikkinaisten syntien tähden. Sana seurakunnalta saarnattu pitää saaman vähän aikaa vaikuttaa, kukatiesi rikollinen alentaa itsensä ja ottaa uskolla vastaan syntein anteeksisaamisen seurakunnalta. Mutta ne uskontunnustajat, jotka erkaantuvat Kristuksen laumasta, sentähden että Kristuksen ies ja hallituksen muoto on heille sopimaton, ne sanovat luopuvansa pois ihmisistä ja uskaltavat sanaan, mutta jos sinä oikein ymmärrät Jumalan sanan, niin sana sitoo sinun seurakuntaan."
Tämä raattamaalainen seurakuntanäkemys ilmenee niissä puheenvuoroissa, joita vanhoilliset käyttivät ns. ”lestadiolaisten ryhmien sovintokokouksessa” maaliskuussa 1911. Vanhoillislestadiolaisuuden edustajina olivat neuvonpidossa Vilhelm Markkanen, Kaarle Helisten, Anders Halttu, Matti Suo, Heikki Hooli ja Mikko Pääkkölä. Kokouksen keskeisimmästä kysymyksestä, vanhurskauttamisopista ja siihen liittyvästä seurakuntaopista Markkanen lausui selkeään tapaansa seuraavaa:
” Koska tässä on vanhurskauttamisen opista kysymys, niin sanon että olen Jumalan valtakunnasta tarvinnut omalle kohdalleni kuulla Jeesuksen veressä saarnattavan synnit anteeksi. Sen kautta olen tullut uskoon ja Jumala on vuodattanut rauhansa hengen sydämeeni. Entinen kymmenentuhannen leiviskän velka tuli tunnolta pois ja Jumalan rauha ja rakkaus sijaan.” Puheenvuoronsa päätökseksi Markkanen teki vielä kysymyksen: ”Onko oikein ja tarpeellista Jumalan valtakunnasta kuulla äänellisesti, että Kristuksen veressä saarnataan synnit anteeksi?” Näin kokous myönsi olevan.
________________________________________________________


Jatkan joskus lisää...

[lukkari]

Juuri vanhurskauttamisoppi ja siihen liittyvä seurakuntaoppi oli se vedenjakaja, johon vuoden 1911 sovintokokous täysin tuloksettomana raukesi. Mutta aivan sama oli hajaannuksen perussyy v. 1934, jolloin ns. pikkuesikoisuus lopullisesti lähti omille teilleen. Kun tämän lestadiolaisuuden uuden haarautuman syntyä yritettiin selvittää sääntömääräisessä vuosikokouksessa, joka pidettiin Oulussa 27-29. päivänä 1934, käsiteltiin asiaa kahdessa neuvonpidossa. Alustavasti erittäin vakavaa ja paljon murhetta tuottanutta kysymystä tutkimaan valittiin toimikunta, johon kuului joukko Amerikassa saarna- ja sielunhoitotyössä käyneitä vanhoillislestadiolaisia pappeja ja maallikkosaarnaajia sekä Amerikasta saapunut Apostolis-luterilaisen kirkkokunnan jäsen Edvard Keisu. Tämän ns. pikku komitean mietinnössä todettiin täysin Raattamaan, Erkki-Antin ja muiden vanhinten opetuksen mukaisesti: “Nimenomaan tunnustettiin, että Jumalan lapset maan päällä muodostavat yhden lauman Hyvän paimenen ympärille niin, että yhdellä paikkakunnalla ei voi olla kahta keskenään riitelevää kristittyjen joukkoa ei Suomessa eikä Amerikassa” Tämän seurakuntaoppia koskevan kohdan hyväksyivät semmoisenaan silloiset kirkkoherrat L. P. Tapaninen ja Wäinö Havas sekä pastori Kustavi Lounasheimo, jotka toimikunnan jäseninä allekirjoittivat mietinnön.
Lopullisesti otettiin pikkuesikoisuuden asia esille puhujain ja rauhanyhdistysten edustajien kokouksessa, jossa oli osaanottajia lähes kaksisataa. Tässä neuvonpidossa hyväksyttiin pikku komitean mietintö ja keskusteltiin Amerikan asiasta rauhallisesti ja vakavasti. Kirkkoherra Havas käytti laajan ja sisällysrikkaan puheenvuoron, jossa hän lausui muun muassa seuraavaa: ”Tästä asiasta (seurakuntaopista) on nyt erinomattain tällä hetkellä kysymys, Jumalan valtakunnasta. Olemme, sikäli kuin olemme veljien puheita kuulleet, päässeet siihen ymmärrykseen, että heille on Jumalan seurakunnan merkitys tullut hämärämmäksi ja jäänyt ikään kuin syrjemmäksi heidän käsityksessään ja opetuksessaan kuin mitä se ennen oli. Huomautettiin erityisesti, kuinka veli Kaikkonen on ennen saarnannut, kuinka ei kahta seurakuntaa voi olla samassa kylässä. Mutta tästä huolimatta hän nyt on joutunut työllänsä tukemaan sen kaltaista käytäntöä, että on tullut vahvistetuksi ikään kuin kaksi Jumalan seurakuntaa samalle paikkakunnalle. Ja kun asia menee siihen, niin vaikka ei väärää opetusta suoranaisesti olisikaan, niin opissa on vika käytännöllisesti.
Tässä niin sanotussa lestadiolaisessa herätysliikkeessä on ollut erityisenä armolahjana se, että on käsitetty seurakunnan kalleus. Muita liikkeitä ei voida mainitakaan tämän herätysliikkeen rinnalla tässä suhteessa. Oppi Jumalan seurakunnasta on lestadiolaisen herätysliikkeen erityinen armolahja. Olemme opettaneet, että seurakunta ei ole ihmisten kokous, vaan Kristuksen ruumis. Jos sitten ylimalkaisesti sanomme tästä seurakunnasta, että se pitää ihmisten kokouksia, ketä me silloin halveksimme?”

[O.M]

Poimin Hulkon kirjasta kukistumaton valtakunta tekstiä vanhoillislestadiolaisesta seurakuntanäkemyksestä.
sivut 17-20

--

Raattamaa ei lakkaa kirkastamasta seurakunnan merkitystä ja avainten valtaa. Hän kirjoittaa mm. näin:
"Mutta ne saarnamiehet, jotka ovat oven kautta tulleet seurakuntaan ja Pyhän Hengen saaneet, niillä on taivaan avaimet ja ne seurakunnan kanssa yhdistettynä avaavat ja sulkevat. Olkaa siis valmiit syntiä anteeksi antamaan, mutta hitaat sitomaan, sillä ei Kristus hylkää morsiantansa kaikkinaisten syntien tähden. Sana seurakunnalta saarnattu pitää saaman vähän aikaa vaikuttaa, kukatiesi rikollinen alentaa itsensä ja ottaa uskolla vastaan syntein anteeksisaamisen seurakunnalta. Mutta ne uskontunnustajat, jotka erkaantuvat Kristuksen laumasta, sentähden että Kristuksen ies ja hallituksen muoto on heille sopimaton, ne sanovat luopuvansa pois ihmisistä ja uskaltavat sanaan, mutta jos sinä oikein ymmärrät Jumalan sanan, niin sana sitoo sinun seurakuntaan."

Onpa hyvää tekstiä Raattamaalla. Miten yleistä onkaan meidän päivinämme opetus, jossa keinotekoisesti asetetaan vastakkain Kristus ja Kristuksen ruumis eli seurakunta.

[lukkari]

Tuota kirjaa lukiessa, huomaa sen miten hajaannuksissa on ollut kysymys useimmiten juuri seurakuntaopista. Eikös tuo Tapanisen kirjoitus Suomen kuvalehdessä tunnu tutulta, jos ajattelemme sitä mistä keskustelupalstoilla puhutaan. Antakoon Jumala meille aina siionin näkyä rakkaana ja kalliina.

[Taavetti]

Tutuilta ovat kuulostaneet, olenhan niitä hamassa nuoruudessani joutunut jonkin verran lukemaan, siis niitäTapanisen ja kumppaneiden kirjoituksia. Onneksi löytyi myös raitista seurakunta oppiakin. Samoin se paksu keskustelumoniste, joka oli tehty Oulussa pidetystä neuvonpitotilaisuudesta.

Siitäkin selvisi monta tärkeää asiaa, kun veljet ja muutamat sisaret muistelivat, miten on ennenkin uskottu ja opetettu. Itse olin liian nuori menemään Oulun tilaisuuteen, eikä yhteen autoon olisi mahtunutkaan. Monta mielenkiintoista tuntia vietin kuitenkin keskusteluissa paikallisen puhujaveljen kanssa.

[mira]

Yhdyn täysin tuomiorovasti Tapanisen kirjoitukseen. Juuri vanhoillislestadiolaisuuden helmasyntihän tuo seurakunnan korottaminen on. Enpä tiedä, että muissa kristillisissä liikkeissä seurakunnan jäsenet olisivat niin kovan sisäisen paineen alla kuin vanhoillislestadiolaisuudessa.

[Taavetti]

Oli selkeä uskon tunnustus miralta, samalla hän sanoutui irti vanhasta Raattamaalaisesta seurakuntaopista, jonka Juhani Raattamaa on selkeästi johtanut ja perustellut Pyhän Raamatun kirjoituksilla.

Muistan jokseenkin ulkoa, miten Seppo Lohi kirjoitti Juhani Raattamaan käsityksestä, kun silloinen nuori katekeetta J.R opetti nuoria rippikouluun valmistautuvia lukemaan Karesuannon kirkon sivulaivassa. Opettaessaan hän pystyi opetustoimensa häiriintymättä kuuntelemaan, miten Laestadius opetti kirkon perällä varsinaisille rippikoululaisille kristinoppia ja Raamatun selityksiä.

Myöhemmin Raattamaa muisteli sitä aikaa, että hän uskoi silloin olevansa oikein uskomassa. Kun Jumala sai myöhemmin avata hänelle todellisen syntisen tilansa ja johdattaa parannuksen kautta sisälle Jumalan valtakuntaan, totesi Juhani Raattamaa havainneensa, ettei ollutkaan uskomassa oikein opettaessaan nuoria. Niin jyrkkä ja selkeä oli niden kahden sieluntilan ero.

Saman on todennut myös itse Lapin herättäjänä tunnettu LL Laestadius, kohdattuaan Lapin Marian, eli Milla Klemensdotterin tunnetulla tarkastusmatkallaan. Tähän tapaan muisteli LLL tapahtumaa: Vasta nuoren Marian puhuttelussa sain kuulla sellaisia kokemuksia armon järjestyksestä, joista kukaan ei ollut minulle aikaisemmin tiennyt kertoa.

Kuitenkin tämä mainittu hengen mies oli jo nuoruudestaan asti ollut tekemisissä erään lakihenkisen lukijaisuuden edustajien kanssa. Ei hön siis ollut tietömätön lukijaisuudesta, sillä hänellä oli lukuisia sukulaisia eri lukijaisuuden haaroista. Kuitenkin vasta maltillisesta Brandellilaisesta lukijaisuudesta löytyi Jumalan Valtakunnan edustaja.

Kannattaa lukea uudelleen ja tarkasti, miten veljemme lukkari on referoinut ja tarkastikin kopioinut vanhaa Raattamaan tekstiä ja opetusta. Siitä löytyy oikea luterilainen opastus Jeesuksen opetuslasten joukkoon.

[Taavetti]

Enpä tiedä, että muissa kristillisissä liikkeissä seurakunnan jäsenet olisivat niin kovan sisäisen paineen alla kuin vanhoillislestadiolaisuudessa.

Ei se ole tavalisella uskovaisella sisäistä eikä ulkoista painetta, se on sisäistä rakkauden vetovoimaa. Paineeksi sen kokevat vain he, joille Kristuksen ristin muoto ja ies on käynyt sopimattomaksi, koska he haluavat mieluummin noudattaa omia mielihalujaan, kuin sitä rakkauden käskyä, jonka Jeesus omilleen jätti.

[Emka]

Yhdyn täysin tuomiorovasti Tapanisen kirjoitukseen. Juuri vanhoillislestadiolaisuuden helmasyntihän tuo seurakunnan korottaminen on. Enpä tiedä, että muissa kristillisissä liikkeissä seurakunnan jäsenet olisivat niin kovan sisäisen paineen alla kuin vanhoillislestadiolaisuudessa.

Minä olen taas kokenut aivan päinvastoin, Tässä joukossa en ole ollut minkäänlaisen paineen alla, kuten aiemmissa hengellisissä liikkeissä olin.

Gal. 5:1

Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen. [Joh. 8:32; Room. 6:18, 8:2]

Gal. 5:13

Teidät on kutsuttu vapauteen, veljet. Mutta älkää tämän vapauden varjolla päästäkö itsekästä luontoanne valloilleen, vaan rakastakaa ja palvelkaa toisianne

[O.M]

Raamatun ahdas seurakuntaoppi ilmenee mm. seuraavissa kohdissa:

"Jokainen, joka harhaelee ja ei pysy Kristuksen opissa, ei hänellä ole Jumalaa: joka pysyy Kristuksen opissa, hänellä on sekä Isä että Poika" (2.Joh.1:9).
"Minä sanon teille: hän auttaa heitä pian. Kuitenkin, kuin Ihmisen Poika on tuleva, löytäneekö hän uskoa maan päältä?" (Luuk.18:8.)
"3 Jos joku toisin opettaa, ja ei pysy meidän Herran Jesuksen Kristuksen terveellisissä sanoissa ja siinä opissa, joka jumalisuudesta on,
4 Hän on paisunut ja ei taida mitään, vaan on sairas kysymyksissä ja sanain kilvoituksissa, joista kateus, riita, häväistys ja pahat luulot tulevat,
5 Häijyt kamppaukset niiden ihmisten seassa, jotka mielessänsä riivatut ovat, ja joilta totuus otettu pois on, jotka jumalisuuden voitoksi luulevat. Eroita sinus senkaltaisista." (1.Tim.6:3-5.)
"Älä pelkää, piskuinen lauma; sillä teidän Isällänne on hyvä tahto antaa teille valtakunnan" (Luuk.12:32).
"Mutta ehkä me taikka joku enkeli taivaasta saarnais teille toisin evankeliumia, kuin me olemme teille saarnanneet, se olkoon kirottu!" (Gal.1:8.)
"Sillä jos se, joka teidän tykönne tulee, toisesta Jesuksesta teille saarnaa, josta emme saarnanneet, taikka jos te toisen hengen saatte, jota ette ole saaneet, eli toisen evankeliumin, jota ette ole ottaneet vastaan, niin te sen oikein kärsitte" (2.Kor.11:4).
"13 Menkäät ahtaasta portista sisälle; sillä se portti on lavia ja avara tie, joka vie kadotukseen, ja niitä on monta, jotka siitä sisälle menevät;
14 Ja se portti on ahdas, ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat, jotka sen löytävät." (Matt.7:13-14.)
"Pyytäkäät ahtaasta portista mennä sisälle, sillä monta on, sanon minä teille, jotka pyytävät mennä sisälle, ja ei taida" (Luuk.13:24).

Olisihan tietysti mukava opettaa (suosiotakin sillä varmasti saisi), että kaikki pääsevät taivaaseen, mutta se ei ole Raamatun opetus. Raamattu todistaa:

"Mahdotoin on Jumalan valehdella" (Hepr.6:18).

Raamattu puhuu kahdesta tiestä ja vain kahdesta. Moni ihminen saattaa ajatella, että kuolemassa Jumala armahtaa. Toki Jumala kaikkivaltiaana voisi niinkin tehdä eikä se minua inhimillisesti ajatellen haittaisi, koska yksin armosta olen itsekin uskomassa. Oudolle se kuitenkin tuntuisi, koska valehtelu ei ainakaan inhimillisesti ajatellen kuulu hyvyyden ominaisuuksiin. Jumala antaa kaikille ihmisille etsikonaikansa tehdä parannusta ja jollei silloin kuule kutsujan ääntä, mahdoton on pelastua. Kadotus on alunperin valmistettu sielunviholliselle.

Kristillisyyden seurakuntaopista on väännelty väitettä kolmen kyynärän jumalaopista, mutta sitähän se ei ole. Toki Martti Lutherin tavoin toteamme, että seurakunta (eli ihmiset, joista seurakunta eli Kristuksen ruumis muodostuu) on se äiti, joka uudestisynnyttää hengellisesti kuolleen ihmisen. Kuitenkin Pyhä Henki vaikuttaa kaikkialla maailmassa puhuttelevana ja kutsuvana luonnossa, ihmiskohtaloissa ja kansojen vaiheissa. Sen sijaan Pyhä Henki vanhurskauttaa vain seurakunnassa, niiden ennen uskoneiden saarnaaman sovintosaarnan kautta, joissa Pyhä Henki asuu.

Pyhän Hengen asuminen ihmisessä näkyy pyhityksenä. Jeesus toteaa, että hedelmistään puu tunnetaan. Pyhä Henki on yksimielisyyden, yhden ymmärryksen ja uskovaisten keskinäisen rakkauden henki.

"Niin täyttäkäät minun iloni, että teillä olis yksi mieli, yhtäläinen rakkaus, ja te olisitte yksimieliset ja yhtäpitäväiset" (Fil.2:2).

Aikamme erityispiirre on voimakas, vääränlainen individualismi. Se näkyy perheiden hajoamisena, lasten turvattomina kasvuympäristöinä, petollisuutena kanssaihmisiä kohtaan ja ylipäätään voimakkaana oman hyvän etsimisenä.

Jumala ei ole kuitenkaan luonut ihmistä tuijottamaan omaa napaansa, täyttämään kaikkia omia lihan pyyteitä ja haluja ja elämään jatkuvassa nautinnossa. Jumala on luonut ihmisen yhteen toisten kanssa, niin kuin häälaulussa usein lauletaan: "Niin toisten kanssa yhteen, on luotu ihminen." Tuon voidaan ajatella tarkoittavan aviopuolisoita ja perheenjäseniä, mutta se voidaan ajatella yhtä lailla seurakunnasta.

[Jaakko]

Yhdyn sydämestäni veljiin ja sisariin, että mitään paineita ei ole miltään suunnalta. Sekin on täydellistä Jumalan armoa ja rakkautta, että meitä vikaan joutuessa lähestytään ja tarjotaan evankeliumia. Joskus jopa nuhteen, ojennuksen kautta.

Jos kokisin painetta ja aivan kuin sääntöviidakossa elämistä, en eläisi uskosta. Minulla ei olisi silloin halu seurata Kristusta vaivassa ja valtakunnassa ja kärsivällisyydessä.

Jos tämä kritityn vapaus sitten näkyy uskottomalle, ulkopuoliselle sisäpiirikontrollina tms. paineen alla suorittamisena, en voi kun Jumala siitä kiittää. Ne, jotka ovat lain alla, eivät he voikaan nähdä sitä, mitä armon alla näkevät. Tässä on peltoon kätketty aarre.

[O.M]

Jos tämä kritityn vapaus sitten näkyy uskottomalle, ulkopuoliselle sisäpiirikontrollina tms. paineen alla suorittamisena, en voi kun Jumala siitä kiittää. Ne, jotka ovat lain alla, eivät he voikaan nähdä sitä, mitä armon alla näkevät. Tässä on peltoon kätketty aarre.

Jaakko-veli kirkasti kalliisti asiaa. Tahtoo monesti itseltäkin unohtua, että lain alla elävät ihmiset eivät ymmärrä lainkaan muunlaista vapautta kuin lihallisen vapauden, joka etsii omaansa. Kuinka he lihallisina ihmisinä voisivatkaan ymmärtää.

On vinha ero jättää jotain tekemättä ulkoisesta pakosta ja vastaavasti sisäisestä halusta.

[mira]

En ehkä niinkään tarkoita omien henkilökohtaisten valintojen tekemiseen liittyvää sisäistä painetta, kyllähän itsekin uskovaisena tiedän, että mistä on kyse. Eli tarkoitan siis sitä, että kyllä itse ajattelen, että jos ihminen on uskossa, hän ei tee asioita ulkoa tulevan paineen vuoksi vaan sisäisestä halusta. Esimerkiksi alkoholin käyttö ainakin omalla kohdallani on ennemmin sisäinen halu joka tulee uskosta kuin ulkoisen paineen takia kieltäytyminen... Mutta joskus vain tuntuu, että aika useat vanhoillislestadiolaiset perustavat mielipiteensä ja ajatuksensa enemmän liikkeen antamien ajatusmallien mukaan, kuin oman ajattelun pohjalta tehtyihin päätelmiin. Minä henkilökohtaisesti ajattelen, että jokaisessa joukossa on myös väärää opetusta. Myös teidän joukossanne. Mutta silti olen oman joukkoni valinnut, ja pystyn osoittamaan kritiikkiä myös sitä kohtaan. Minun on vaikea uskoa, että teillä oppi on niin yksimielinen, kuin itse ajattelette sen olevan. Siksihän se yksimieliseltä näyttää, koska kukaan ei uskalla olla eri mieltä mistään. Jokainen taaplaa tietysti tyylillään, en sanoisi kuitenkaan että olisitte väärin uskomassa. Kannattaisi ehkä kuitenkin avata silmiään myös muulle maailmalle. Onneksi te ette ole muita ihmisiä tuomitsemassa viimeisellä tuomiolla. Siellä on oikeudenmukainen tuomari, joka ei katso ulkokuorta vaan sisintä. Me jokainen nähdään ihmisestä vain ulkokuori, eikä siksi pystytä tuomiota muille lukemaan. Siunausta teille kaikille!

[Weha]

mira, olennaista on, että seurakunta siis RY-minulle, on yksimielinen opetuksessa. Samalla tavoin uskovat, myös kaikki veljeni ja siskoni tässä uskossa. Näin oon ymmärtämässä.

Olen monasti sen sanonut, että kun olin eräässä hengellisyydessä aiemmin, jossa opetettiin, että voi ottaa alkoholia kun ei juovu. Niinpä eräänä lämpöisenä kesänä juovuin siitä. Seura tekee myös kaltaisekseen, sanoo Raamattu tästä.

mira, nyt kun oon saanut parannuksen armon, ei minulla ole mitään halua alkoholiin, vaan oon sen saanut kokonaan jättää pois. Neuvoohan Raamattukin näin tekemään esim. heikon veljen tähden. Se heikko veli, kun monasti on "minä itse". Ei tämä tarkoita, että esim. salassa maistelisi alkoholia, heikon veljen vuoksi. Ainakaan minä en ole sitä ymmärtänyt niin.

1.kor.8:12. Mutta kuin te niin syntiä teette veljiänne vastaan ja särjette heidän heikon omantuntonsa, niin te Kristusta vastaan syntiä teette.
13. Sentähden jos ruoka minun veljeni pahentais, niin en minä ikänäni söisi lihaa, etten minä veljeäni pahentaisi.

[mira]

Weha!
Kuten olen aiemminkin tällä palstalla maininnut, en käytä alkoholia minäkään. Miksi? Koska se ei mielestäni ole kristitylle (tai kellekään muulle ihmiselle) tarpeellista, mieluummin vedän rajan täydellisesti luopumiseen kuin taistelen rajalla.

Onko nyt kyse siitä, että Ry eli rauhanyhdistys on paikkakuntakohtaisesti samanmielinen? Koska mitä teitä tunnen, niin paikkakuntakohtaisia eroja on. Ja tietysti yksilökohtaisia.
Ja mistä puhutte kun puhutte opista? Tarkoitatteko sakramentteja vai yleensäkin koko elämää? Tunnen useita vanhoillislestadiolaisia, ja kyllä heillä ainakin on yhtä monta mielipidettä tai näkemystä kuin on ihmistäkin. Mitä hyötyä on siitä, että seurakunnan oppi on yksimielinen, kun kuitenkin tuomiopäivänä katsotaan sitä omakohtaista uskoa? Tai siis miksi teidän pitää niin ehdottomasti vakuutella muille (ja itsellenne) että teillä on yksimielinen oppi, kun se ei sitä yksilötasolla kuitenkaan ole?? Teidän lauma-ajattelunne koituu vielä jonkun kohtaloksi, kun hän luulee pääsevänsä taivaaseen ja olevansa uskossa, käymällä Ry:n seuroissa.

Ja vielä yksi asiallinen kysymys Mitä haittaa teille on siitä, jos joku uskoo Jumalaan ja pääsee taivaaseen myös teidän seurakuntienne ulkopuolelta?

[Weha]

Mira, elävä usko on kaikkialla maailmassa samallatavalla uskomista. Pyhä Henki ei opeta eritavalla eripaikassa, vaan opetus virassa on yksimielistä.

Uskovaisilla on sama mieli ja ajatus, mutta sanoohan Raamattukin, että eriseuroja on meidän keskuudessamme, (mutta ei opettamassa seurakuntaa). Tällaisia eriseuroja mielestäni on esim. ne jotka eivät tahdo kuulla seurakuntaa, vaan luulevat tietävänsä asiat paremmin. On niitä, jotka elävät ositttain maailmassa yms.

apt.2:42. "Ja he pysyivät alati apostolien opissa ja osallisuudessa, ja leivän murtamisessa ja rukouksissa".

1.kor.11:19. "Sillä teidän seassanne pitää myös eriseurat oleman, että ne, jotka koetellut ovat, teidän seassanne ilmoitettaisiin".

Matt.18:17. "Mutta ellei hän niitä tahdo kuulla, niin sano seurakunnalle; ellei hän seurakuntaa tottele, niin pidä häntä pakanana ja Publikanina.
18. Totisesti sanon minä teille: kaikki, mitä te maan päällä sidotte, pitää myös oleman sidotut taivaissa: ja kaikki, mitä te päästätte maan päällä, pitää myös oleman päästetyt taivaassa".

Ilm.2:7. "Jolla korva on, se kuulkaan, mitä Henki seurakunnille sanoo. Sen, joka voittaa, annan minä elämän puusta syödä, joka keskellä Jumalan paradisia on".

[Weha]

mira, eihän seurakuntaa valita, vaan sinne synnytään. Olin väärähengellinen, mutta itsekkin sain parannuksen armon, niin synnyin seurakuntaan. Jumalan valtakunnan asiat avutuvat sieltä sisältäpäin. Uskovaisen tehtävä on saarnata parannusta ja synteinanteeksiantoa.

[mira]

Mitä tarkoitat "opetus virassa on yksimielistä"?? Muutenkaan et kyllä vastannut yhteenkään esittämistäni kysymyksistä. Varmaan luulit vastanneesi latomalla raamatunkohtia, mutta pyytäisin vielä niiden lisäksi selvitystä.

[O.M]

Esimerkiksi alkoholin käyttö ainakin omalla kohdallani on ennemmin sisäinen halu joka tulee uskosta kuin ulkoisen paineen takia kieltäytyminen...

Vl:na ajattelen niin, että vaikka minulla olisi vetoa alkoholia kohtaan (jota ei ole) ja pitäisin itseäni ihmisenä, joka osaa käyttää sitä "kohtuudella", en silti haluaisi käyttää sitä. Raamatun opetus on, että jos sillä veljen/sisaren pahentaa, tekee syntiä Kristusta vastaan.

"Se on hyvä, ettet lihaa söisi etkä viinaa joisi eli jotakin, josta veljes loukkaantuu, taikka pahenee, elikkä heikoksi tulee" (Room.14:21).

Tämä onkin ero kristittyjen ja väärähengellisten välillä. Kristityt haluavat ajatella heikkojen lähimmäistensä parasta. On aivan kohtuullista, että vahvat luopuvat jostain heikkojen tähden, sillä ei rakkaus etsi omaansa. Uskovaisten keskinäinen veljellinen rakkaus, joka on Pyhän Hengen kautta vuodatettu sydämiimme, opettaa meitä siihen. Rakkaus ei kuitenkaan nouse omasta lihastamme tai omasta päätöksestämme, vaan kotiopettaja Pyhästä Hengestä.

Kristitty haluaa valinnoissaan tukea kaikkein heikkovoimaisimpia Jumalan lapsia. Kristitty ei juo lasillistakaan, jottei käytöksellään yllyttäisi heikkoja juomaan tuntonsa pahennukseksi. Jos kristitty alkaakin etsiä omaansa, rakkaus heikompiin särkyy. Toki kaikille Jumalan lapsille tulee jatkuvasti syntiä ja tekoja, jotka eivät nouse rakkaudesta. Jos kuitenkin on pienikin halu kilvoitella kaidalla tiellä, niin armossa on varaa ja veressä voimaa jokaiselle uskovalle autuudeksi.

Mutta joskus vain tuntuu, että aika useat vanhoillislestadiolaiset perustavat mielipiteensä ja ajatuksensa enemmän liikkeen antamien ajatusmallien mukaan, kuin oman ajattelun pohjalta tehtyihin päätelmiin.

Omasta sisäisestä halusta nouseva sitoutuminen yhteisön arvoihin on oma ratkaisu (tosin Pyhän Hengen vaikuttama ratkaisu uskovaisten kohdalla ja siten kokonaan Jumalan työ).

Sitoutuminen vain ulkoisesta pakosta ei ole oma ratkaisu.

Nykyään korostetaan sellaista individualismia, jota voitaisiin luonnehtia valikoivaksi sitoutumiseksi ja kerman kuorimiseksi päältä. Voidaan kuitenkin perustellusti kysyä, onko arvojen kokoaminen sieltä täältä enää oikeasti yksilöllistä ja ajattelevaa toimintaa? Sitä tekevät lähes kaikki, sitä ihannoidaan ja pidetään vähän vanhanaikaisena, jos niin ei tee. Onko muodikkuus oikeasti yksilöllistä? Minun mielestäni ei ole.

[Weha]

anteeksi mira.

Koitan edes jotain. Opetus virassa on yksimielistä=Opetus seurakunnassa, on yksimielistä, ei vain yhdellä paikkakunnalla, vaan koko suomessa ja koko maailmassa se on sama.

Tottakai VL:illä voi erilaisi näkemyksiä elämässä olla, mutta todellisen vL:ät=uskovaiset, uskovat ja opettavat niinkuin seurakunta opettaa.
Seurakuntahan on totuuden patsas ja perustus, jossa on tiedon ja taidon aarteet.

Kyllä tiedän, että monet yrittävät löytää oikean porukan, Raamattua lukemalla. Niinpä sitten päädytään eri lopputuloksiin ja porukoihin, omaan korvasyyhynsä mukaan. Syyllistyin joskus itsekkin tuohon, mutta Jumalan valtakuntaan uudestisynnytään sisälle.

On kovin vaikea kertoa, jos toinen ei ymmärrä. Jospa täällä on selväsanaisempia rakkaita siskoja ja veljiä.

mira, kun aloin ulkopuolelta kyselemään, mikäs tuo Jumalanlasten joukko on ja sanoin että ei minulla ole mitään teitä vastaan. Minulle sanottiin yksinkertaisesti tästä Jumalan lasten valtakunnasta: "Miksi olet sitten eripaikassa ja kehoitettiinpa Herraa ja meitä seuraamaan, opissa elämässä ja ahdistuksessa". Tuumailin itse tuolloin, että vai noita ja Herraa minun pitäisi seurata? Olin kovasti ihmeissäni. Mutta tuo kohta löytyy Raamatustakin:

1.Tes.1:6. "Ja te olette meitä ja Herra seuraamaan ruvenneet ja olette sanan monessa vaivassa, ilolla Pyhässä Hengessä, ottaneet vastaan"

Sitten meninkin puhujaveljen kotia ja hän siunasi minua ja aloin uskomaan samallatavalla ja sain syntyä tähän yhteen laumaan ja yhteen huoneeseen, Jumalan lasten yhteyteen. Halusimpa sitten vielä nimeltä uskoa eriseurat anteeksi.

En osaa paremmin kertoa, jospa toiset rakkaat jatkaa paremmin.