omastatunnosta

[pikkupoika]

Mietin tuossa, että minulle monesti tulee huono omatunto virheistäni ja ajattelemattomuudestani, ja teinkö minä nyt niin pahaa syntiä että ei olekkaan synnit anteeksi ja tuntuu, että olenko enää edes uskomassa kun on huono omatunto. Elänkö liikaa tuntemisilla? Tutkiskelenko liikaa sydäntäni?

[Aatto]

Pikkupojalle.

Kyllähän siitä murhemieli tahtoo tulla, kun me rikomme lähimmäistämme ja Jumalaa vastaan, vaikka Hän on suuressa armossaan uhrannut Poikansa meidän synteimme tähden.. On vaikea luottaa armoon kun on tunnolla painolastia. Mutta kuinka ihana onkaan sitten laittaa rikkomukset pois sydämeltä evankeliumin kautta ja olla taas vapaa, vahvistua uskossa, tehdä lupauksia etten tahdo enään syntiä tehdä...

Kyllä omaa sydäntä tuleekin tutkia. Oikein on että tunnemme rikkomuksemme... ja parempi ahkeroida synnin pois panijana kuin paaduttaa omatunto! Vaikka lupaukset ovatkin Jumalan puolelta joka hetki voimassa, niin emme voi sen varaan tuudittautua niin, ettei omatuntoa tarvitsisi hoitaa, sillä silloin emme kohta enää tunne syntiä.

Olenpa minäkin joskus ajatellut uskovaisesta läheisestä, että tarvisiko tämän tuommoista pikkuasiaa niin anteeksi pyydelläkään, mutta olen ymmärtänyt ettei toisen ehkä yliherkältä vaikuttavaa omatuntoa saa väheksyä. Ehkäpä siinä saa tuntea armoakin tuplaten!