Jani_S kirjoitti:Näinhän se Kristuksen kirkkolakikin neuvoo. Syntiin joutunutta kannattaa puhutella taidolla ja rakkaudella, jotta hänen ehkä pahastikin synnin säikyttämä tuntonsa ei kovettuisi. Emme toki lähde ensi töiksemme antamaan arvoita matkaystävän sieluntilasta, vaan on oikein tarjota evankeliumia. Myöskään minkäänlainen "ojennuskohdan" etsiminen toisesta Jumalan lapsesta ei ole Jumalan sanan mukaista, vaan asian voi ottaa esille, kun se itse ilmenee. Tästä asiasta on keskusteltu täällä ennenkin, mutta ei yhtään liikaa. Oli aivan paikallaan, että otin asian puheeksi.
Sydämen tilan tutkimisesta voitaneen sanoa, että vaikka sitä ei harjoiteta itsensä vuoksi, voi se tulla eteen, jos synti saa sijaa. Taivaan valtakunnan avaimet päästön- ja sideavaimineen ovat yhä maan päällä Jumalan valtakunnassa, ja niitä käytetään Jeesuksen käskyn mukaisesti. Niinpä joskus voidaan joutua joku myös sitomaan synteihinsä, mikä tietysti on suuri murhe, mutta täysin raamatullista. Mutta Jumalan valtakunta on armon ja anteeksiannon valtakunta, eikä siellä ketään armoa kyselevää vaivattua sielua käännytetä pois. Entisen puhujan sanoin siellä ollaan kerkeitä päästämään ja hitaita sitomaan.
En osaa tuosta Janin tekstistä pätkäistä juuri mitään pois, on mielestäni niin osuvasti kirjoitettua tekstiä. Jos kristityn on nuhdeltava toista kristittyä, häntä ei tule nuhdella niin kuin lainalaista, vaan niin kuin rakasta matkaystävää. Tästähän maailma monesti myös syyttää kristittyjä: "Teidän joukossanne on niin, noin ja näin käyttäytyviä ihmisiä, miksi ette kohtele heitä kovempaa?" Kristittyjä syytetään löyhästä pyhityksestä ja esitellään, miten paremmin ja suoraselkäisemmin omavanhurskaat itse ovat eläneet ja elävät - ainakin omasta mielestään. Jumalan sanan mukainen lähestymistapa on kuitenkin lähestyä rakkaudella syntiin langennutta uskovaista kohtaan eikä olla välittömästi lähettämässä häntä pois "malliuskovaisten" joukosta. Jos hän katuu, hänelle saarnataan ei vain 7x70 kertaa synnit anteeksi, vaan niin usein kun hän palaa ja katuu. Armossa on varaa ja veressä voimaa.
Otan esimerkin. Jos kristitty ihminen sortuu juomaan alkoholia ja hän juo itsensä humalaan, mutta myös katuu tekoaan, ei häneltä kielletä anteeksiantoa, koska on Raamatun mukaista saarnata katuvalle synnit anteeksi. Jos hän kerta toisensa jälkeen sortuu juomaan alkoholia ja katuu, ei häneltä edelleenkään kielletä anteeksiantoa, mutta toki häntä myös rakkaudella neuvotaan hakeutumaan hoitoon, jos alkoholismin piirteet on käytöksestä nähtävissä. Uskon hedelmistä voidaan toki arvioida sieluntilaakin. Jos uskovainen alkoholisti ei koe neuvoista huolimatta tarvetta hakeutua hoitoon, tulee minulle väkisin mieleen Jumalan armon väärinkäyttäjä, jota ei toki ole tarvetta pakottaa hoitoon, mutta joka olisi, Lutheria lainaten, syytä antaa erään toisen pakotettavaksi.
Kuvitellaan tällaisen tapauksen vastapainoksi omavanhurskas väärähengellinen ihminen, joka lipittää mielestään kohtuudella viiniä. Välillä veren promillepitoisuudet nousevat yli rattijuopumusrajan ja ajatukset ja jutut lentelevät kaikkea muuta kuin siveyden rajoissa, mutta yhä vain hän narsistisesti katsoo, ettei ole koskaan ollutkaan humalassa. Hänen ystävänsä eivät useinkaan hänen seurassaan kykene juomaan yhtä pidättyvästi, mutta farisealaisesti hän toteaa, että katsokoon itseään, jokainen menemme Jumalan eteen vain oman uskomme ja omien tekojemme kanssa. Jos joku huomauttaa hänelle pahentamisesta, eli toisten saattamisesta juomaan itsensä humalaan, hän vain farisealaisesti ihmettelee, että eikö jokainen aikuinen osaa käyttää alkoholia itse ja pahentaminen, jos nyt ylipäätään on syntiä, on kuitenkin niin pieni synti, että sen saa kokoviallisena anteeksi, vaikka eläisi pahentamisen synnissä.
Tuollainen omavanhurskas ihminen ihmettelee, miten Jumalan armo voi kuulua sellaiselle ryöttäsyntiselle, joka välillä juopottelee, mutta häntä, joka ei edes (mielestään) juovu, ei pidetä uskovaisena. Sellaista lainalaista on ojennettava Jumalan lailla: rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Jos rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään, ei varmastikaan sysää alkoholinkäytön vastuuta tuolla tavoin yksilöille, koska suuret tilastot osoittavat selvästi ko. aineen käytön olevan kaikkea muuta kuin yksilöiden helposti kontrolloitavissa oleva asia. Esimerkin voiman tiedämme kaikki ihmiset. Mutta vain Jumala voi tuollaisen omavanhurskaan "raitiin juomarin" sydämentilan avata ymmärtämään, että vain omaa napaansa ei voi tuijottaa, vaan kristityt on liitetty toisiinsa "rakkauden lailla", jossa kukaan ei etsi omaa etuaan, vaan ajattelee lähimmäistensä parasta. Siksi elävässä kristillisyydessä asiallisesti opetetaankin, ettei kristitty tarvitse pisaraakaan alkoholia; pohjimmiltaan siinä kannassa onkin kyse Pyhän Hengen uskovaisessa vaikuttamasta rakkauden mielestä lähimmäisiä kohtaan.
Maailman omavanhurskaat todella huomaavat helposti, jos kristityt eivät aina elä niin kuin kristillisyydessä opetetaan. On toki väärin antaa moittijoille sijaa ja erityisesti on väärin, jos Jumalan armoa käytetään väärin. Sellaisia väärinkäyttäjiäkin on Raamatun mukaan aina kristittyjen keskuudessa; Raamattu puhuukin mädänneistä kaloista terveiden joukossa, kun Jumalan valtakunnan verkot ajan lopulla nostetaan. Mutta lankeemuksia ei koskaan pidä hoitaa tarjoamalla lain täyttämistä kristittyjen ojennusnuoraksi hyviin tekoihin. Lankeemukset hoidetaan evankeliumilla, joka on runsain määrin armoa ("en minäkään sinua tuomitse") ja pieni ripaus totuutta ("mene, äläkä enää syntiä tee").
