Seurakunnasta Biblian rekisterissä

Elävä usko vanhoillislestadiolaisesta näkökulmasta.


ViestiKirjoittaja JIA » 08 Kesä 2007, 10:13

"Tällöinkin ihmisenä ainakin minä joskus olen kysynyt, miksi Jumala antaa esim.mädän kalan saastuttaa sen puhtaankin kalan"

Otin tähän alkuun Jaakko-veljen viestistä lainauksen. Olen monesti miettinyt tuota mätä kala-asiaa. Kun kuitenkin on niin, että olemme ihmisinä erilaisia ja meillä on monista asioista erilaisia mielipiteitä, eikö vaarana ole se, että alkaa aivan inhimillisen luontonsa mukaisesti arvioimaan ihmisiä, millaisia kaloja he mahtavat olla. Onhan niitä itse kullakin sellaisia kanssakulkijoissa, joiden kanssa ei mene jutut yksiin. Ettei sitten siinä vain ala omien tuntemistensa perusteella arvelemaan mitään?

Mistä erottaa vaikkapa uskossaan horjuvan mädästä kalasta? Entäs kun itselle tulee syntiä ja lankeemuksia, kun joskus tuntuu ettei sitä olekaan muuta kuin mätä? Jos vielä toiset alkaisivat karttamaan, huonosti kävisi uskomisen.

Yksinkertaistettuna: mistä mädän kalan erottaa ja siten voi välttyä saastutukselta kuitenkin toimimatta omien inhimillisten tunteidensa ja luontonsa mukaisesti?
JIA
 

ViestiKirjoittaja Jaakko » 08 Kesä 2007, 10:37

Hyvä muistutus sisarelta.

Omassa kirjoituksessani kuitenkin tarkoitus oli tuoda esiin vain puhtaita pohdintoja. Jumala varjelkoon minuakin, että alkaisikaan arvioimaan veljiä ja sisaria tuolla tapaa.

Ainoastaan saakoon Pyhä Henki vaikuttaa sitä oikeaa Kristuksen mieltä ja rakkautta, joka osaa asettua lähimmäiseen osaan ja löytää ensin itsensä suuren syntivelan anteeksisaaneena ja armahtavainen mieli saa vallita omassakin elämässä. Ja että evankeliumi saisi täyttyä elämässä aivan kokonaan myös neuvon, nuhteen ja opetuksenkin sanoissa.
Jaakko
Valvoja
 
Viestit: 373
Liittynyt: 11 Huhti 2005, 08:37

ViestiKirjoittaja Saunanaama » 08 Kesä 2007, 10:38

En ole asiantuntija, pikemminkin päinvastoin, mutta väittäisin, että tuo eron tekeminen uskossaan horjuvan ja mädän fisun välillä on meille ihmisille aika mahdotonta. Mutta ei kai se ole tarkoituskaan, että meidän joukossamme olisi kaikkitietäviä fariseuksia tai ylipappeja, jotka valikoisivat kelpaamattomia.

Akuutteihin ja ilmiselviin tapauksiin on tietenkin puututtava, mutta jos vain on pieni epäilys, niin voihan sitä vaikka kysyä, että miten on laitasi. Puhumalla asiat selviävät.

Kuten aiemminkin sanoin, sanon yhä: kuka on se joka voisi väittää aina olevansa puhtoinen? Mätiä lienemme kaikki toisinaan, mutta ei anneta sen lannistaa, kun apukin on lähellä.
Saunanaama
puuhakas
 
Viestit: 225
Liittynyt: 11 Huhti 2007, 14:29
Paikkakunta: Tampere

ViestiKirjoittaja lukkari » 08 Kesä 2007, 10:46

Saunanaamalle yksi kymysys. Joko olet allekirjoittanut asiapaperin. Tai oikeammin sehän on jo valmiiksi kirjoitettu puhtaaksi ja siinä on Herramme verinen puumerkki alla. Tarvii vain uskolla omistaa se. Ajattelin vain, että ei kannata jäädä kandidaatiksi :wink:
lukkari
Valvoja
 
Viestit: 553
Liittynyt: 14 Loka 2006, 12:52

ViestiKirjoittaja Jaakko » 08 Kesä 2007, 11:08

Joskus on käynyt mielessä hoitokokouksista sellaista, että jos olisikin hoidettu väärin ja saatettu ihminen epätoivoon, katkeruuteen tms., joka on sitten sammuttanut uskomisen ilonkin, niin kyselee itseltään, miksi näin on tapahtunut? Miksi Jumala sallii tällaista? Tutkimattomat ovat Herran tiet sanotaan ja kyllä se pitää paikkansa.


Kun ajattelen omaa taivallustani, ei siitä kovin löydy kerskumista. Ei sitten mitään. Vihollisen jatkuvan piirityksen alla on tänäkin päivänä vain nostettava katse Kristukseen. Sieltä löytyy se kerskaamisen aihe. Heikkona on turvattava Jumalan voimaan. Ei turhaan puhuta kärsivällisyydestä ja että jättää joku asia Herran haltuun. Kyllä sitä helposti saattaa odottaa sanan vaikuttavan heti sen kuulijassa ja odottaa aivan kuin oman työn tuloksen ilmenemistä. Itse olen saanut ja saan tänäkin päivänä ihmetellä ja kiittää Jumalaa, että näin epäonnistuneena ja ansiottomana edelleen Jumala pitää kiinni minustakin ja jaksaa rakastaa. On ollut taisteluita, joissa on kulunut aikaa hyvinkin pitkään. Jopa vuosia. Uskon liekki tai oikeastaan savuava kynttilän sydän on ollut usko välillä. Ja on saanut omalle kohdalle omistaa sitä ilosanomaa, että Jumalan poika ei tullut sitä savuavaa sydäntäkään sammuttamaan vaan nostamaan ja kantamaan, jotta saisi taas uskon liekki palaa täydeltä terältä, Jumalan armon ja voiman varassa.

Tätä vuosien taistelua on ilmeisestikin tarvittu, vaikka ihmisinä (itse ja läheiset uskovaiset) olemme kaikki kyselleet ääneen ja varmaan ainakin mielessä, että miksi tällaista pitää tapahtua. Miksi minulle, miksi perheelleni tms....Jumalan rakkaus on siis näkynyt tavalla, joka ei ihmismieleen ja järkeen mahdu, mutta tuskien ja ahdistusten taipaleellakin on loppu. Viimeistään silloin, kun tämä maallinen maja puretaan.....Jumala siis armossaan ja rakkaudessaan on minuakin riisunut ja vaikka tämä tuntuu melkeinpä häpeälliseltä sanoa näin julkisesti, silti minä uskallan tämän sanoa, kun saa omistaa Jumalan rauhaa rinnassaan ja kokea uskovaisten keskinäistä rakkautta....Rohkaisuksi myös sellaiselle lukijalle, joka ajattelee, että elämä aivan kuin karkaa käsistä ja tuntuu kuin vuoret olisivat kasvaneet ympärille....Jumala antakoon tällaiselle veljelle ja sisarelle voimaa puhua. Et ole yksin. Tässäkin on yksi sellainen, jolle on noussut taistelujen alla mieleen, että on vain häpeäksi ja taakaksi ystäville, läheisille, jne.

Niin, tämä tuli siis mieleen noista hoitokokousasioista ja siitä, että Jumala on kullekin etsikonajan säätänyt ja eihän sitä tiedä vaikka kaiken sen ahdingon ja vaivan tarkoitus onkin ollut se, että kerran saa iankaikkista iloa ja rauhaa nauttia kunnian kirkkaudessa.
Jaakko
Valvoja
 
Viestit: 373
Liittynyt: 11 Huhti 2005, 08:37

ViestiKirjoittaja O.M » 08 Kesä 2007, 11:14

JIA kirjoitti:Kun kuitenkin on niin, että olemme ihmisinä erilaisia ja meillä on monista asioista erilaisia mielipiteitä, eikö vaarana ole se, että alkaa aivan inhimillisen luontonsa mukaisesti arvioimaan ihmisiä, millaisia kaloja he mahtavat olla. Onhan niitä itse kullakin sellaisia kanssakulkijoissa, joiden kanssa ei mene jutut yksiin. Ettei sitten siinä vain ala omien tuntemistensa perusteella arvelemaan mitään?


Olen ymmärtänyt niin, että yksittäinen ihminen ei voi sitoa ketään. Sitomisen tekee seurakunta, jos sellaiseen mennään. Toisen uskon arviointi ei sinänsä ole kiellettyä, mutta tuomita ei voi oman mutunsa varassa. "Olkaa hitaat sitomaan ja nopeat päästämään", opasti jo Raattamaa. En jaksa uskoa, että henkilökemiat viime kädessä ovat ratkaisseet koskaan yhtään sitomista. Tunnen ja tiedän luonteiltaan niin tyystin erilaisia vl:ia.

Olen samaa mieltä siitä, että internetkirjoitteluiden perusteella olisi oltava varovaisia, ettei tule tuomittua nimimerkkien takana olevia henkilöitä Jumalan valtakunnan ulkopuolelle, vaikka osa heistä tosiasiallisesti olisivatkin. Kärsivällinen pitäisi olla siitäkin huolimatta, että näkee heidän kirjoittavan "puuta heinää". Helposti löydän itseni tuomitsijan paikalta. Terveellistä oppia vastaan suunnatut kirjoitukset voivat olla joskus myös hätähuuto, johon pitäisi osata vastata rakkaudella, mutta kuitenkin Jumalan sanan totuudesta kiinni pitäen. Totuudessa rakastaminen onkin vaikea laji. Ei siihen omalta puolelta taida kykyä löytyäkään.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja JIA » 08 Kesä 2007, 14:48

Oli kyllä mielessä aivan reaalielämä, mutta sopiipa tuo internetkirjoitteluunkin oivallisesti. Lähinnä ajattelin sellaisia tapauksia, joista sanotaan että sisarellinen ja veljellinen rakkaus on pitämisessä. Tai että on jotakin muuta vierautta välillä. Minulla ainakin on sellainen vika, että jos koen toisen jotenkin "hienoksi" tai hän on minusta kopean oloinen, en osaa olla luontevasti. Jos sitten aivan näiden omien vierauden tuntemisteni perusteella alkaisin arvella jotakin, niin pieleen taitaisi mennä. Ja kumpi meistä siinä tilanteessa olisi se mätä kala? Ja entäs jos vielä sanoisin jollekulle "vähemmän hienolle" kaltaiselleni, että tuon asiat eivät mahda olla kunnossa, kun se on tuollainen, ja tämä taas seuraavalle. Miten tällaiselta varjeltuu? Ja entäs jos se vierastaminen on sitten aiheellista? Ettei väärällä tavalla olisi hiljaakaan silloin kun pitäisi suu avata.

Minulla on juuri tällaisissa asioissa kovastikin vaikeaa. Ei minusta olisi ketään sitomaan, kun saan itseäni hävetä niin monesti. Mutta olenko sitten tavallaan helppo saalis, jos joku olisikin se mätä fisu? Että epävarmuudessani en osaisi pitää varaani tai tyhmyyttäni en edes huomaisi?

Taitaa mennä turhan vaikeaksi, joten pitää sanoa kuten toisella palstalla eräs sisar, että yrittäkää selittää mitä minä olen tässä kohtaa ajatellut!
JIA
 

ViestiKirjoittaja Jaakko » 08 Kesä 2007, 16:54

Jotain tulee mieleen itselleni tuosta, ajatellen itseäni. Kyllä sitä tällaisena köyhän perheen isänä tuntee joskus jollain tapaa vierautta, kun vierellä on esim.veljiä perheineen, joilla on lähes kaikkea, mistä itse osaa vain unelmoida tällä hetkellä......no tämä nyt tällaisena maallisena asiana ja valehtelisin, jos ei vihollinen pyrkisi ovelasti ja hyvin hienovaraisestikin joskus ujuttamaan ajatusta, että onkohan maallisesta mammonasta tullut joillekin turhan tärkeää ja vieläpä kateuden siementäkin pyrkii kylvämään.

Yleensä se todellakin on niin, että itsessäään kun on ahtaalla, alkaa se ahtaus näkymään ympäristön vikoilemisessa tai jossakin muussa epäterveellisessä. Ei toisaalta sitä ole turhaan varoitettu sanassa useassakin kohdin tuosta maallisesta mammonasta, mutta kyllä sitä tuntee tarvetta tässäkin rukoilla Isää, jotta osaisi ja saisi voimaa valvoa raittiissa hengessä. Jaksaisi aina kohdistaa katseensa Kristukseen, jonka kautta veljellinen rakkauskin tulee vaalituksi ja hoidetuksi tavalla, joka on aina kitkemässä tällaisia kateuden yms.versojakin. Silloin myös osataan puolin ja toisin (niin "rikkaat" kuin "köyhät") toinen toistamme tukea ja rakentua yhteisessä uskossa ja päällimmäiseksi nousee se yhteinen ilo, joka kumpuaa Kristuksen tuntemuksen, Pyhän Hengen kautta.
Jaakko
Valvoja
 
Viestit: 373
Liittynyt: 11 Huhti 2005, 08:37

ViestiKirjoittaja Taavetti » 23 Huhti 2016, 21:40

Saunanaama kirjoitti:En ole asiantuntija, pikemminkin päinvastoin, mutta väittäisin, että tuo eron tekeminen uskossaan horjuvan ja mädän fisun välillä on meille ihmisille aika mahdotonta. Mutta ei kai se ole tarkoituskaan, että meidän joukossamme olisi kaikkitietäviä fariseuksia tai ylipappeja, jotka valikoisivat kelpaamattomia.

Akuutteihin ja ilmiselviin tapauksiin on tietenkin puututtava, mutta jos vain on pieni epäilys, niin voihan sitä vaikka kysyä, että miten on laitasi. Puhumalla asiat selviävät.

Kuten aiemminkin sanoin, sanon yhä: kuka on se joka voisi väittää aina olevansa puhtoinen? Mätiä lienemme kaikki toisinaan, mutta ei anneta sen lannistaa, kun apukin on lähellä.


Lyhyesti muutamia ajatuksia tämän viestin herättäminä. Ei meidän kenenkään tarvitse erottaa, kuka olisi mahdollisesti niin sanottu mätä kala. On täysi lupa ja oikeus pitää rakkaina veljinä ja sisarina, vaikka joku olisi uskossaan horjuvampikin. Mutta jos siinä rakkaassa ystävässä havaitsee vieraalta tuntuvia aineksia, sopii siitä kaikessa hiljaisuudessa, ja kristillisen rakkauden hengessä kysyä, miten sinä tuon asian oikein ymmärrät, kun minulla on siitä hiukan toisenlainen käsitys. Onko meistä jommalla kummalla vääriä käsityksiä, tai onko minulla vääriä valvomisia. Niitäkin voi olla. Viassahan voi olla kumpi tahansa, ja Jumalan edessä olemme viallisia joka tapauksessa.

Ei meidän kenenkään tarvitse toisten sielun tilaa tuntea, mutta joitakin ystäviä voimme kyllä tuntea lähemmin, niin sanotusti "Napin alta." Toisin sanoen hän on lähemmin, eli sydämen kautta tunnettu. Tunnemme siis hänen sisintäänkin, ajatusten kulkuaan ja käsityksiään paremmin, kuin tavallisesti. Jokaista edes oman kotikylän uskovaista ei tarvitse niin läheisesti tuntea, hyvä olisi kuitenkin, että olisi ainakin yksi tai mieluummin muutamia läheisempiä saattomiehiä.

Sitten Saunanaaman viimeiseen kappaleeseen vastauksena muistelen tästä lähiseudulta erään vanhan kunniaan siirtyneen puhujaveljen monelle mieleen jääneen sanonnan.
"Kun minä ajattelen itseäni ja omaa syntisyyttäni, ei auta muuta kuin huokaista, että ei ole helvetissä pahempaa, kuin on Ville Pistemaa. Mutta kun saan katsella itseäni Jeesuksen veren puhdistamana, niin eipä ole taivaassa pyhempää, kuin on Ville Pistemaa."
Muistaakseni sama veli on sanonut myös, että kun on saanut Jeesuksen veren puhtaudessa ummistaa silmänsä tälle maailmalle, ja kun kerran Jeesus katsoo nimiä elämän kirjasta, niin saa kuulla Mestarin suusta sanat: "Ville Pistemaa, eikä yhtään syntiä."


Taavetti on tönäissyt viestiketjua viimeksi klo 23 Huhti 2016, 21:40
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Edellinen

Paluu Uskonvanhurskaus



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron