Seurakunnasta Biblian rekisterissä

Elävä usko vanhoillislestadiolaisesta näkökulmasta.


ViestiKirjoittaja hannu » 04 Kesä 2007, 17:13

Missä muualla näemme Kristuksen kuin sisarissa ja veljissä? Muistaakseni Luther jutteli näinkin.

Minkä teitte yhdelle näistä vähimmistä...
hannu
vakiintunut
 
Viestit: 129
Liittynyt: 12 Heinä 2006, 09:53
Paikkakunta: Länsi-Suomi

ViestiKirjoittaja Taavetti » 04 Kesä 2007, 17:48

hannu kirjoitti:Minkä teitte yhdelle näistä vähimmistä...


Nämä sanathan lausutaan viimeisellä tuomiolla Tuomarin oikealla puolella oleville. Kun he tunsivat Jeesuksen vähimmät veljet, he tekivät heitä kohtaan rakkauden tekoja, vaikka eivät itse niitä huomanneetkaan.

Vasemmalla puolella olevat sanoivat tehneensä hyviä tekoja, mutta koska eivät edes tunteneet Jeesuksen vähimpiä veljiä, heidän autuuden ansaintansa mitätön Jumalan edessä. Ei Jeesus kieltänyt eikä kiellä laupeutta osoittamasta kaikkia ihmisiä kohtaan, mutta Hän opastaa etsimään Jumalan valtakunnan, jossa Jeesuksen vähimmät veljet toisiaan rakastaen ja tukien yhdessä kilvoittelevat tavoitteena kunnian taivas.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja hannu » 04 Kesä 2007, 21:11

Niin tarkoitinkin rinnastaa Tuomarin sanat tuomiolla ja Lutherin opetukset. Samaa asiaa niissä ajetaan.
hannu
vakiintunut
 
Viestit: 129
Liittynyt: 12 Heinä 2006, 09:53
Paikkakunta: Länsi-Suomi

ViestiKirjoittaja O.M » 05 Kesä 2007, 09:30

hannu kirjoitti:Missä muualla näemme Kristuksen kuin sisarissa ja veljissä?


Kristus hoitaa, neuvoo ja korjaa sisarten ja veljien kautta. Samoin tulemme itse hoidetuiksi, neuvotuiksi ja korjatuiksi sisarten ja veljien kautta.

Olen nettikeskusteluissa huomannut erään silmiinpistävän piirteen keskustelussa erilaisten "yksilöjumalisten" kanssa. He korostavat, ettei ole yhtään ymmärryksessä täydellistä seurakuntaa. Uskovaiset korostavat, ettei ole yhtään ymmärryksessä täydellistä uskovaista. "Ei ole yhtään ymmärryksessä täydellistä seurakuntaa" taitaa olla hivenen kiero tapa sanoa, ettei ole yhtään seurakuntaa, joka uskoisi täsmälleen niin kuin itse uskoo. :?
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja Jaakko » 05 Kesä 2007, 11:11

Sama havainto veliseni.

Kummasti ne vuoretkin ovat pysyneet kaikkina aikoina paikallaan. (Matt.17:20). :) Jumalan lapsen taivallus on edelleen ihmisinä aivan samanlaista kuin korven matkalla. Jatkuvaa, päivittäistä suunnan korjaamista/etsimistä. Erona entiseen on muun muuassa se, että Kristuksen kautta maailman tuli armo ja totuus. Muistaakseni Paavali hyvin tätä kirkastaa, miten Pyhän Hengen ilmoittama totuus saakin meissä aikaan sen, että niin usein Paavalin tavoin sanomme "Minä viheliäinen ihminen: kuka päästää minun tästä kuoleman ruumiista?". Joka päivä on armo uusi ja voi miten ihana asia on sekin, että Jumala on ilmoittanut meille, että "tänä päivänä, kun kuulet....". Ei tarvitse uskoa kuin juuri tällä hetkellä ja tyytyä Jumalan armoon. Ja tämä huomioiden Jumalan seurakunta ja seurakuntayhteys (vaikka esim.vain yhteen Jumalan lapseen) on niin suuri asia, että ei sitä osaa tarpeeksi kiittää eikä ymmärtää sitä Jumalan hyvyyttä, joka siinä ilmenee.
Jaakko
Valvoja
 
Viestit: 373
Liittynyt: 11 Huhti 2005, 08:37

ViestiKirjoittaja O.M » 05 Kesä 2007, 12:14

Taavetti kirjoitti:Monista varsinkin toisilla nettipalstoilla luettavista väitteistä poiketen, todellisuudessa eivät Jumalan lasten yhteisten keskustelijoiden koosteet ole yhden, eivät kahden yksittäisen ihmisen mielen tuotosta, eivät edes pienen klikin sanelemia määräyksiä. Olen joutunut seuraamaan asioiden käsittelytapaa 1950 -luvun loppupuolelta alkaen. Vaikka olen kaiken aikaa ollut sivusta seuraaja, on kuitenkin joltinen tietopohja olemassa. Tietämättömän tavoin en siis kirjoita, vaikka tietoni ohutta onkin. Ensimmäinen kokemukseni oli, kun aivan sivullisena ja asioista tietämättömänä törmäsin ns pappiseriseuran rynnistykseen, sen nokkamiesten uskovaisille lähettämien kiertokirjeiden muodossa.


Kommentoin tähän tätä vanhaa, mutta ei suinkaan vanhentunutta juttua, kun herätti ajatuksia. Netissä heitetään legendaa, että vl-liike olisi pienen klikin johtama. Mitenkäs sitten vl-liike ei lähtenyt seuraamaan johtajia, kun johtajien opetukseen ilmaantui vierasta opetusta 1950- ja 60-luvun taitteessa? Siihen eriseuraanhan meni suuri osa vl-liikkeen "kermasta" (2/3 papeista), mutta vain suhteellisen vähän "riviuskovaisia" (2000 on kymmenistä tuhansista melko vähän, joskin siinä on 2000 liikaa). Pappiseriseurasta nousi tietojeni mukaan myöhemmin kolme piispaa. Kaiken järjen mukaan heidän olisi pitänyt olla sanavalmiita, erittäin taitavia manipuloimaan kaltaisiani "tyhmiä rivi-vl:ia" ja kun he vielä olivat johtavissa asemissa, niin miten onnistuivatkin tyrimään vl-liikkeen uudistamisen moderniksi, yleiskirkolliseksi liikkeeksi?

No, eiköhän ne eriseuraan menneet papit olleet synnin petoksen kautta menettäneet uskon ja hyvän omantunnon sekä Pyhän Hengen pantin sydämistään, jota ne "tyhmät rivi-vl:t" taas eivät olleet menettäneet. Maallisella viisaudella ja sivistyksellä ei taivaallista viisautta oikein kirkasteta. Lampaat kuulevat kyllä Hyvän Paimenen äänen, mutta vierasta ääntä he eivät tottele. Kuulevat kyllä, mutteivät kuuntele. Lampaan korva on niin tarkka, että vaikka vieras paimen huutaisi täsmälleen samalla sanamuodolla ja yrittäisi matkia samaa ääntäkin kuin oikea paimen, se ei hetkahdakaan. Pakenee kyllä, jos yrittää lähestyä. Vain Jeesus, joka kulkee omissaan, kelpaa paimeneksi.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja Hynde » 05 Kesä 2007, 22:23

Augustinusta mukaellen.

-Usko on yksinkertaista, mutta harhaoppisten velmuiluihin vastatessa tarvitaan paljon vaivaa ja tietoa.

-Nykyisten ja tulevien harhaoppien selitykseen tarvitsisi kirjaston verran selityksiä.
Avatar
Hynde
Ylläpitäjä
 
Viestit: 283
Liittynyt: 23 Helmi 2005, 16:20
Paikkakunta: Helsinki-Vantaa ja Espoo

ViestiKirjoittaja O.M » 06 Kesä 2007, 12:43

Hynde kirjoitti:Augustinusta mukaellen.

-Usko on yksinkertaista, mutta harhaoppisten velmuiluihin vastatessa tarvitaan paljon vaivaa ja tietoa.

-Nykyisten ja tulevien harhaoppien selitykseen tarvitsisi kirjaston verran selityksiä.


Näin on. Millään ei aika riittäisi, jos uskovaisten piskuinen joukko joutuisi miettimään vasta-argumentit jokaikiseen harhaoppisten suuren massan kehittelemiin harhoihin. Osa harhaoppisista on sitä paitsi ahkeria harhojensa kehittelyssä.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja O.M » 06 Kesä 2007, 12:57

Täytyy vielä parilla sanalla tarkentaa, mitä tarkoitin "tyhmillä rivi-vl:illa". Vastaus on Raamatussa: Maailman silmissä meidän jumalallinen viisautemme on tyhmyyttä/hulluutta.

"20 Kussas on viisas? kussas on kirjanoppinut? kussas tämän maailman tutkia on? Eikö Jumala ole tämän maailman viisautta hulluudeksi tehnyt?
21 Sillä että Jumalan viisaudessa ei maailma tuntenut Jumalaa viisauden kautta, niin kelpasi Jumalalle tyhmän saarnan kautta niitä vapahtaa, jotka sen uskovat"
(1. Kor.1.)
"Jota me myös puhumme, ei niillä sanoilla, joita inhimillinen viisaus opettaa, vaan niillä, joita Pyhä Henki opettaa, ja me tuomitsemme hengelliset asiat hengellisesti" (1. Kor.2:13).
"19 Sillä tämän maailman viisaus on hulluus Jumalan tykönä. Sillä kirjoitettu on: hän käsittää taitavat heidän kavaluudessansa,
20 Ja taas: Herra tietää viisasten ajatukset, että ne turhat ovat."
(1. Kor.3.)

Elävä usko on tälle maailmalle hulluutta, mutta kaikki hulluus ei ole Jumalasta.

"Hyljätkää hullu meno, niin te saatte elää, ja käykää ymmärryksen tiellä" (San.9:6).
"Niin minä näin, että viisaus on hyödyllisempi tyhmyyttä, niinkuin valo on pimeyttä hyödyllisempi" (Saarn.2:13).
"Niin katsokaat, että te visusti vaellatte, ei niinkuin tyhmät, vaan niinkuin viisaat" (Ef.5:15).

Matt.25:
"1 Silloin pitää taivaan valtakunta oleman kymmenen neitseen kaltainen, jotka ottivat lamppunsa ja menivät ulos ylkää vastaan.
2 Mutta viisi heistä oli taitavaa, ja viisi tyhmää.
3 Tyhmät ottivat lamppunsa, ja ei ottaneet öljyä myötänsä;
4 Mutta taitavat ottiva öljyä astioihinsa, ynnä lamppunsa kanssa.
5 Kuin ylkä viipyi, tulivat he kaikki uneliaiksi ja makasivat.
6 Mutta puoli-yönä tuli huuto: katso, ylkä tulee, menkäät ulos häntä vastaan.
7 Niin nousivat kaikki nämät neitseet ja valmistivat lamppunsa.
8 Mutta tyhmät sanoivat taitaville: antakaat meille öljystänne; sillä meidän lamppumme sammuvat.
9 Niin vastasivat taitavat, sanoen: ei suinkaan, ettei meiltä ja teiltä puuttuisi; mutta menkäät paremmin niiden tykö, jotka myyvät, ja ostakaat itsellenne.
10 Mutta kuin he menivät ostamaan, tuli ylkä. Ja jotka valmiit olivat, ne menivät hänen kanssansa häihin, ja ovi suljettiin.
11 Viimein tulivat nekin toiset neitseet, ja sanoivat: Herra, Herra, avaa meidän eteemme.
12 Mutta hän vastasi ja sanoi: totisesti sanon minä teille: en tunne minä teitä.
13 Valvokaat sentähden, sillä ette tiedä päivää eikä hetkeä, jona Ihmisen Poika tulee."
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja O.M » 06 Kesä 2007, 13:17

Taavetti kirjoitti:Kun jotakin asiaa on uskovaisten keskuudessa murehdittu ja sairastettu, eikä selvää yhteistä käsitystä tunnu löytyvän, sitä aletaan kysellä lähiseutujen uskovaisilta, lopulta jossakin vaiheessa lähetetään kysely Ouluun SRKn toimistolle. Jos asiaan on vanhastaan muodostunut kävitys, voidaan vastaus lähettää jopa paluupostissa. Monesti joudutaan vastausta kuitenkin etsimään laajemmista yhteyksistä, joudutaan kysymään vastausta Yhteiseltä seurakunnalta
eli kysymään Raamatun mukaisesti Herra suuta.

Ensin sitä valmistelee sihen valitut ihmiset, ehkä jotkut palkatut työntekijät, sitten SRKn työvaliokuna, johtokunta, lopulta nöiden valmisteluiden pohjalta lähetetään kiertokirje jokaiseen paikalliseen Rauhanyhdistykseen. Seuraava käsittely tapahtuu eri paikkakunmilla, sitten tilanteen kiireelisyyden mukaan joko pian tai myöhemmin kutsuttavassa Seurakuntavanhinten ja puhujien kokouskessa. On siis laaja ja monipuolinen käsittely ennen lopullista kannan ilmaisua ja julkistamista.


Kyllä tuo kuulostaa erittäin monipuoliselta käsittelytavalta. Minullakin on jäänyt vaikutelma, että yhdessä on asioista päätetty, vaikka en useimpien yhteisten taistelusopimusten aikoja ole elänytkään omakohtaisesti. Ja miten muuten niitä olisi voitukaan päättää kuin yhteisesti? Eiväthän lampaat kuuntele muukalaisten paimenten ääntä.

Samalla tuli mieleeni, miten jokunen vuosi sitten, kun oli vähän kapinallisiakin ajatuksia, teki joskus mieli pitää tahallaan ns. pahennusta herättävä puheenvuoro keskusteluillassa. Olisiko ollut Jumalan tahto, että huuleni sinetöitiin sellaisissa yhteyksissä ja avattiin niiden suu, joiden kautta Jumalalla on jotain oikeaakin sanottavaa?

Nettikeskusteluista olen lukenut, että jotkut eivät tuo "kerettiläisiä" näkemyksiään keskusteluilloissa lainkaan esiin. Olen myös lukenut väitteitä, että 70-luvun hoitokokouksissa jotkut olisivat vain seurailleet puheenjohtajan reaktioita. Saattaa olla, että Kaikkivaltias on ohjannut niitä kokouksia niin väkevällä kädellä, että pieninä ihmisinä emme aina käsitäkään sitä. Inhimillisen "seuraa johtajaa" -vietin avulla hän olisi nähnyt hyväksi puhdistaa seurakuntaansa? Lupasihan hän olla siellä, missä ovat hänen lapsensa. Tiedä noista sitten, mutta mm. tällaisia ajatuksia on tullut mieleen keskustelupalstoja lukiessa.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja Taavetti » 06 Kesä 2007, 17:22

Siitä johtajan tai puheenjohtajan ilmeiden seuraamisesta vain oma kokemukseni. En ole koskaan seurannut kenenkään johtajan merkkejä tai ilmeitä. Niissä harvoissa tapauksissa, kun olen neuvottavan puheenvuoroa kuunnellut, on hänen puheenvuoronsa ikäänkui8n loppunut kesken. On tullut tunne, että muutama sana vielä tarvittaisiin, että tietäisi ja tajuaisi, mitä hän nyt haluaa anteeksi pyytää. Sitten olivat erikseen vielä sellaiset, jotka pyysivät anteeksi sitä, mistä minua syytetään. Parannus ei ole oikea, jos se tapahtuu toisten omientuntojen varassa. Siis vain tuntosynnistä voi parannus olla oikea, pelkästään tiedon tai nuhteen varassa se ei kanna oikeaa hedelmää. Jos tunto avautuu nuhteenkin alla, niin se asia kyllä ilmenee katuvan syntisen synnin tunnustuksesta. Silloin seurakunnan ei saa kieltää synninpäästöä, eikä seurakunta sitä kielläkään.

Tässä mielessä naapuripalstalla keskusteltu aidon omantunnon vaatimus kyllä pitää paikkansa. Kuitenkin Pyhän Hengen opettama, myös toisten Jumalan lasten kautta opetettu omatunto voi olla aito omatunto.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Jaakko » 07 Kesä 2007, 09:12

Mitä on synnintunto?

Tunnekokemus vai ymmärtämistä, että on tehnyt, sanonut, ajatellut jne. väärin? Vai jotain muuta?


Joskus on tullut mieleen suomi24 keskusteluista, että jotkut meistä lähteneet seurakunnan neuvottavat ovat korottaneet tunne-elämän uskonelämän paikalle jo silloin kun heitä lähestyttiin. Ja on rehellisesti sanottava, että samankaltaista näköalaa on noussut siitäkin, kun on kehotettu vaaliman veljellistä rakkautta mm.Kristuksen kirkkolain mukaisesti (eli toisin kuin anonyymipalstoilla julkisesti maailman keskellä "mässäillen" ja kinastellen), mutta vastaukseksi on kuulunut, että eivät he tunne tekevänsä tässä mitään väärää vaan on oikein hyvä, että on tällainen kanava, josta voi "huudella" ja antaa vaikkapa Aimo-ja Toivo-veljien kuulla kunniansa.

Se on kiitollinen asia aina, että Jumala antaa meidän pysyä pienen paikalla.
Jaakko
Valvoja
 
Viestit: 373
Liittynyt: 11 Huhti 2005, 08:37

ViestiKirjoittaja O.M » 07 Kesä 2007, 11:28

Jaakko kirjoitti:(eli toisin kuin anonyymipalstoilla julkisesti maailman keskellä "mässäillen" ja kinastellen), mutta vastaukseksi on kuulunut, että eivät he tunne tekevänsä tässä mitään väärää vaan on oikein hyvä, että on tällainen kanava, josta voi "huudella" ja antaa vaikkapa Aimo-ja Toivo-veljien kuulla kunniansa.


Näin on. Kyllä siitä semmoinen takanapäin juoruilun leima väkisin jää, ei pääse yli eikä ympäri. Tulee mieleen Paavalin sanat (uuden käännöksen mukaan):

"Kun teidän keskuudessanne jollakin on riita-asia toisen kanssa, kuinka hän julkeaa viedä sen pakanoiden ratkaistavaksi? Miksi hän ei jätä sitä pyhien ratkaistavaksi?" (1. Kor.6:1.)

Ymmärtääkseni jos näkee Päivämiehen kirjoittajien joutuneen vikaan, kirjoittajaa olisi ensin lähestyttävä kahden kesken ja nuhdeltava. Mutta miten arvostelijat toimivatkaan? Arvostelu kirjoitetaan suoraan nettiin kaiken kansan ja jumalattomien ihmisten reposteltavaksi. Tuntuu oudolta, etenkään kun itse en ole havainnut A.H:n ja T.M:n joutuneen vikaan. Jos joku muu kuitenkin on havainnut, olisi kristillisen lähimmäisenrakkauden ja Kristuksen kirkkolain periaatteiden mukaista lähestyä ensin kahden kesken, sitten todistajat mukana ja vieköön sitten asian seurakunnan eteen. Jumalattomilta ei asiasta tarvitse eikä edes pidä kysyä mitään. Ei kai meidän pidä jättää noinkin vakavia asioita kuin "pääkonttorin poikien" harhaanmenemistä tai menemättä jättämistä ihmisarvioiden varaan, vaan kysyttäköön asiasta Herran suuta.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja O.M » 07 Kesä 2007, 11:47

Kiitos kokemuksen kertomisesta. Heräsi ajatus.

Taavetti kirjoitti:Sitten olivat erikseen vielä sellaiset, jotka pyysivät anteeksi sitä, mistä minua syytetään. Parannus ei ole oikea, jos se tapahtuu toisten omientuntojen varassa. Siis vain tuntosynnistä voi parannus olla oikea, pelkästään tiedon tai nuhteen varassa se ei kanna oikeaa hedelmää. Jos tunto avautuu nuhteenkin alla, niin se asia kyllä ilmenee katuvan syntisen synnin tunnustuksesta. Silloin seurakunnan ei saa kieltää synninpäästöä, eikä seurakunta sitä kielläkään.

Tässä mielessä naapuripalstalla keskusteltu aidon omantunnon vaatimus kyllä pitää paikkansa. Kuitenkin Pyhän Hengen opettama, myös toisten Jumalan lasten kautta opetettu omatunto voi olla aito omatunto.


Minun on vähän häpeillen tunnustettava :oops: , että olen ollut ja ehkä olen yhä joissain asioissa vähän toisten omientuntojen varassa. On joitakin asioita, joita luulen tietäväni ja ymmärtäväni vähän laajemmin kuin jotkut muut uskovaiset. Omatuntoni nuhtelee kuitenkin heikomman pahentamisesta. Ymmärrän myös, ettei luulo ole tiedon väärti. Toisaalta on asioita, joissa arveluttavat vähän itseäni, joita en halua tehdä, mutta joilla en haluaisi kuormittaa muita, koska käsittääkseni "Herran suu" opettaa niissä asioissa toisin.

Eikö rakkaus nimenomaan opeta olemaan pahentamatta heikompaa ja oikopäätä tuomitsematta vahvempaa, joka saattaa horjua uskossaan ja jonka usko ei aina näy rakkauden tekoina asioissa, joissa oma tunto ei sano mitään? Mutta jossainhan raja tulee vastaan. Hedelmistään puu tunnetaan. Uskon ensimmäinen ja tärkein hedelmä on rakkaus, joka rauhan siteen kautta yhdistää Jumalan lapset toisiinsa pyhäksi seurakunnaksi, Jumalan lasten yhteisöksi, joka kantaa kristittyä.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja Taavetti » 07 Kesä 2007, 15:26

Täytyy hiukan tarkentaa eilen kirjoittamaani. Kun muistelin niitä muutaman vuosikymmenen takaisia asioita, niin joku saattoi sanoa nuhteen jälkeen:
No, minä pyydän anteeksi sitä, mistä minua syytetään.

Anteeksipyyntö on silloin jäänyt toisten omientuntojen varaan, kun jo pyynnöstä ilmenee kätkettynä ajatus, että enhän minä viassa ole, mutta minua syytetään ja pyydän anteeksi, että syytökseltä taittuisi terä. Sellaisen anteeksipyynnön kohdalla seurakunta vaikeni. En edes ymmärtänyt seurata muuta, kuin kullakin kerralla puheenvuoroa käyttäneen sanoja.

Tämä oli nyt jotenkin kaavamaisesti ilmaistu, mutta eihän meidän uskomme ole sentään kaavojen alla. Kuitenkin aidosta omantunnon avautumisesta kertoo, jos puheenvuorosta ilmenee se, että tämän keskustelun alla minulle on avautunut tämä asia. Eikä kaiken tarvitse edes avautua, vaan tyhmyytensä ja tietämättömyytensä sai ja saa myös kertoa. Ne sai ja saa kertoa aivan omin sanoin, vaikka niin, että en nyt oikein ymmärrä, mutta kun havaitsen, että seurakunta tähteni on murheellinen, se kertoo ainakin sen, että olen vikaan tässä joutunut.

Monesti on toki jouduttu sanomaan nimeltäkin, että sen kaltainen väärä henki sinua nyt vaivaa. Sen sijaan valmiita sanoja ei yleensä toisten suuhun pyritty sanomaan. Oli joitakin sellaisia, jotka sitäkin yrittivät. Pyysivät aivan suoraan, että sanokaa mitä minun nyt pitää sanoa. Taas oltiin menossa kaavamaisuuksiin ja toisten omientuntojen varassa tekemään parannusta.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 07 Kesä 2007, 15:58

Seuraavassa* kertomastani vanhasta tapahtumasta olen lukenut kahdesta eri lähteestä, 1950 -luvun loppuvuosien taisteluiden monisteesta ja kirjasta: He ovat voittaneet. Tapaus koskeen rakastettua saarnaajaa, Pekka Laatikaista. Lainaan tapauksen muistelun kirjasta, sivulta 72 alkaen.
*Huomautus, muokaten korjattu aikamuoto.
Huomautus 2, lisäsin hymiökiellon tähän viestiin.
Sielunhoitajan nöyryys ja sydämen laatu koetellaan silloin, kun itse joutuu hoidettavaksi. Edellä on useaan otteeseen viitattu Pekan voimakkaaseen luonteeseen ja itsetuntoon. Niin arvokkaita kuin nämä ominaisuudet ovatkin evankeliumin työmiehelle vihollisen maailmassa, ne sisältävät myös lankeamisen vaaran. Ihmiseltä voi puuttua nöyryys alistua neuvottavaksi ja kyky nähdä omaa vikaa. Oman vian näkeminen on vielä vaikeampaa, kun mielestään on toiminut oikein.

Siinä määrin kun muistetaan, Pekka aina pyrki toimimaan niin kuin kristityn miehen tulee toimea. Mutta emme aina voi onnistua, ettemme jossakin asiassa joutuisi taitamattomuuteen ja muutenkin aiheuttaisi pahennusta uskovaisten keskuudessa. Näin oli käynyt Pekankin kohdalla. Nimenomaan eräs tapaus on kerrottu, jossa Pekka ei tehnyt väärin, mutta asiasta tuli oman kylän uskovaisten kesken pahennus.

Asiasta oli pidetty neuvonpito. Pekalla otti jo vanhaan ihmiseenkin ja hän lienee sanonut tilaisuudessa: "Minä voisin kyllä lähteä teille Jumalan rauhaa sanomatta, mutta se merkitsisi, että minä jäisin Jumalan valtakunnan ulkopuolelle ja siellä ei kukaan tule autuaaksi." Ja niin hän teki nöyrän parannuksen.
__ __ __

Kun tämä tapaus on tullut tietooni vuonna 1959 (tarkistan vielä vuoden) pidetyssä kokouksessa ja Pekka Latikainen on kuollut marraskuussa 1955, voidaan todeta, että hoitokokousten alku on paljon vanhempi, kuin nettipalstoilla parjattu 1970 -luku. Tämäkin tässä yhteydessä todettakoon.
Viimeksi muokannut Taavetti päivämäärä 28 Joulu 2012, 02:09, muokattu yhteensä 2 kertaa
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja lukkari » 07 Kesä 2007, 16:20

Taavetti kirjoitti:Asiasta oli pidetty neuvonpito. Pekalla otti jo vanhaan ihmiseenkin ja hän lienee sanonut tilaisuudessa: "Minä voisin kyllä lähteä teille Jumalan rauhaa sanomatta, mutta se merkitsisi, että minä jäisin Jumalan valtakunnan ulkopuolelle ja siellä ei kukaan tule autuaaksi." Ja niin hän teki nöyrän parannuksen.


Kalliisti ymmärretty, kaikki eivät valitettavasti tätä ymmärtäneet noina taistelujen aikana. Eivätkä ymmärrä vielä tänäkään päivänä, kuten saamme lukea niistä lukuisista kirjoituksista esim. s24 palstalla. Vaikka olisi väärinkin, joku sisar tai vel,i tai vaikka useampiakin hoitaneet, olisi täytynyt roikkua Herran lauman matkassa. Myrskyt olisivat selvinneet, kuten selvisivätkin. Jeesus saattoi nukkua (tuolloinkin) haahdessa, jonkun aikaa, mutta kuten tiedämme hän on kuitenkin matkassa. Ja kuten muistamme Hän heräsi, nuhteli opetuslapsia, tuulta ja myrskyä ja tuli aivan tyven. En tiedä oliko kysymys joidenkin kohdalla siitä, että kun myrskyt nousivat, jotkut eivät sitä syystä tai toisesta kestäneet, vaan hyppäsivät yli laidan. Kun vene kovin keikkuu, kannattaa mennä veneen keskellä... Molemmilta laidoilta tippui opetuslapsia, osa sieltä nousi ylös osa ei. Näin olen ymmärtämässä, vaikken oikein noita aikoja voi sanoa kokeneeni.
lukkari
Valvoja
 
Viestit: 553
Liittynyt: 14 Loka 2006, 12:52

ViestiKirjoittaja Jaakko » 08 Kesä 2007, 08:33

Niinhän se on, että ei Jumala turhia lupauksia anna kuten me ihmiset niin usein. Jos Jumala on luvannut pitää huolen omistaan ja hiuskarvakaan ei putoa Jumalan tietämättä, niin kyllä se Isä on nähnyt nämä hoitokokousvuodetkin tarpeelliseksi ja Hänen tahtonsa näkyy varmasti monelta osin myös sellaisena, jossa me ihmisinä kyselemme aivan Raamatunkin ihmisten tavoin, eikö Jumala olekaan oikeuden ja rakkauden Jumala. Niin raskailta ja kipeiltä kuin jotkut asiat tuntuvatkin, kun ajattelee joitakin kertomuksia.

Ei Raamattu turhaan varoita myöskään viettelijöistä. Tällöinkin ihmisenä ainakin minä joskus olen kysynyt, miksi Jumala antaa esim.mädän kalan saastuttaa sen puhtaankin kalan. Ainakin siksi, että usko on täysin Jumalan armoa ja lahjaa meille jokaiselle ja se on yksin Jumalan työ meissä, että me uskomme. Kyllä sitä niin vähän osaa kiittää lahjastaan, kun maailman itsekkyys ja kiire, materialismi jne. jylläävät ympärillämme ja tahtovat olla hämärtämässä, miksi olemme uskomassa ja kuinka suuri asia se onkaan, että saa omistaa vanhurskautta, iloa ja rauhaa Pyhässä Hengessä.
Jaakko
Valvoja
 
Viestit: 373
Liittynyt: 11 Huhti 2005, 08:37

ViestiKirjoittaja Taavetti » 08 Kesä 2007, 09:14

Tällöinkin ihmisenä ainakin minä joskus olen kysynyt, miksi Jumala antaa esim. mädän kalan saastuttaa sen puhtaankin kalan.


Niin, vaikka ne voivat saastuttaakin, se on totta. Jumalan tarkoitus ei kuitenkaan ole saastuttaa eläviä lapsiaan, vaan päinvastoin puhdistaa heitä. Se mädän kalan läheisyys kyllä koettelee heitäkin, jotka ahkeroivat kantaa elävää uskoa loukkaamattomassa omassatunnossa. Uskovaisten koetteleminenkaan ei ole Jumalan tarkoitus, kun Hän sallii uskossaan harhailevien vielä olla ja asua valtakunnassaan, vaikka kaikki koettelemukset tulevatkin siinä sivussa.

Hyvyydessään Jumala antaa harhaan kulkeneiden asua jonkin aikaa elävien lasten joukossa. Sen ajan Jumala kutsuu ja haluaa puhdistaa häntä, jolle aikaa antaa. Kuten Ilmestyskirjassa sanotaan erään seurakunnan enkelille: Minä (Jeesus) annoin hänelle ajan parannusta tehdä. Sen jatkoksi kuitenkin Jeesus toteaa murheellisena: Ei hän tehnytkään ja sen vuoksi alan oksentamaan häntä suustani. Sopii muistaa, että Jumalan suu on seurakunta, siis taas yksi kuva, mutta ei suinkaan uusi kuvakieli seurakunnasta.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Jaakko » 08 Kesä 2007, 09:40

Kiitoksia veljelle, kun toit esiin juuri niitä Raamattuun pohjautuvia ajatuksia, joita tässä oli taustalla.
Jaakko
Valvoja
 
Viestit: 373
Liittynyt: 11 Huhti 2005, 08:37

EdellinenSeuraava

Paluu Uskonvanhurskaus



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron