Mitä on lakihenkisyys?

[Taavetti]

Laki ja evankeliumi



Miten lain ja evankeliumin suhteet ymmärrettiin 1970 – luvulla, josta muutamilla nettipalstoilla vaahdotaan näppäimet savuten. Löysin konseptin omasta kirjoituksestani, joka kelpasi silloin Päivämieheen, vaikka sitä silloin epäilinkin. En kirjoita sitä tähän erinomaisuuttani osoittaakseni, vaan esimerkkinä, miten lain merkitys ymmärrettiin silloin, samalla tavoin se ymmärretään tänäänkin. Kuitenkin tässä voi olla sopimattomia korostuksia, joten on syytä toivoa ymmärrystä heikkouksiani kohtaan, mutta eniten rakkauden neuvoja siinä, minkä ehkä väärin ymmärrän.

__ __ __

[i]Roomalaiskirje 3
19 Mutta sen me tiedämme, että kaikki, mitä laki sanoo, sen hän sanoo niille, jotka lain alla ovat: että jokainen suu pitää tukittaman ja kaiken maailman pitää Jumalan edessä vikapää oleman,
20 Sentähden ettei yksikään liha taida lain töiden kautta hänen edessänsä vanhurskautetuksi tulla; sillä lain kautta synnin tunto tulee.
21 Mutta nyt on se vanhurskaus, joka Jumalan edessä kelpaa, ilman lakia julistettu, lain ja prophetain kautta todistettu;
22 Se Jumalan vanhurskaus, (sanon minä), joka tulee Jesuksen Kristuksen uskon kautta, kaikkein tykö ja kaikkein päälle, jotka uskovat: sillä ei ole yhtään eroitusta.
23 Sillä kaikki ovat he syntiä tehneet ja ei heillä ole mitään kerskattavaa Jumalan edessä.[/i]


Jumalan pyhä, vanhurskas laki on se vaatimusten luettelo, joka ilmoittaa, miten ihminen voisi Jumalalle kelvata ja Hänen edessään syytön ja virheetön olla. Se on ehdoton, armoton ja syntiinlankeemuksen vian alaisen ihmisen täysin mahdoton täyttää. Se vaatii paljon, eikä anna vähäisintäkään voimaa ihmisen sitä täyttää. Armottomilla vaatimuksillaan se aiheuttaa ihmissielun hengellisen kuoleman.
Lakisaarna on opetusta, joka näitä vaatimuksia ihmiselle tulkitsee ja selvittää. Oikein julistettuna se jättää ihmisen tuomion alle. Tämän tähden sellaiset ihmiset, jotka tahtoisivat omilla töillään Jumalalle kelvata, ovatkin antaneet Jumalan lapsille tuomitsijan nimen. Jumalan valtakunnasta laki julistetaan puhtaana, lyhentämättömänä, eikä ihmiselle jää mitään mahdollisuutta kelvata kaikkivaltiaalle Jumalalle. Laki julistetaan kuitenkin vain lain alla oleville, siis siitä elämää etsiville. Kun laista ei muuta elämää löydy, kuin tappava voima, se tekee vihaiseksi sellaisen, joka tätä kirousta haluaa povellaan vaalia. Näitä armosta uskojaa kohtaan vihan kantajia on aikanamme tavattoman paljon.

Saarnattu evankeliumi on opetusta siitä, miten lain tappama ihmispoloinen saa Jumalan valmistaman sovintovanhurskauden täydellisenä elämäkseen omistaa. Siinä missä ihmisen omat mahdollisuudet loppuvat, vasta Jumalan mahdollisuudet alkavat. Tämä ei ole Jumalan kaikkivaltiuden kiistämistä. Jumala vain ei käy riitelemään syntisen ihmisen kanssa, eikä pakolla omaksensa ota. Mutta nöyrille, tyhjille ja köyhille Hän lahjoittaa täydellisen sovintovanhurskauden valtakunnassaan. Jokaiselle kyselijälle kuuluu ehdoton, vapauttava synnin päästön sana: ”Veljeni, sisareni, ole hyvässä turvassa, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi.” Taivaallinen Jumala on Valtakuntaansa kätkenyt hoitokeinot, joilla Hän jatkuvasti lapsiansa lohduttaa, hoitaa, neuvoo ja vieläkin lohduttaa.
Tämä lohdutus onkin evankeliumin ydin, jossa sen lupaukset täyttyvät yksittäisen ihmisen elämässä. Kun lain tappama, särjetty sielu siirretään kuoleman alta armovaltakuntaan elämän alle, ei siinä vaiheessa ole lain vaatimisilla mitään sijaa. Evankeliumin kirkkaudessa näkyy kyllä synti selvemmin syntinä, kuin lain alla. Samalla on kuitenkin lohdullinen varmuus, kaiken olen anteeksi saanut. Vielä opettaa Jumalanarmo nimellisiäkin asioita korjaamaan ja taakkoja purkamaan. Kertomaan kaikki uskomisen esteet luotetulle kristitylle, niin tulevat sielun haavat hoidetuiksi ja pestyiksi Jeesuksen verellä. Sitten onkin hyvä käydä puhtaalla tunnolla kilvoituksen matkalle.
Mutta tuntemiset loppuvat, arjen kristillisyydessä saattaa tulla lankeemuksiakin, tulla tahroja tunnolle. Niitäkin opettaa Pyhä Henki korjaamaan, aivan nimellään viemään Jeesuksen verellä pestäviksi, evankeliumilla hoidettaviksi. Kuitenkin se sama vihollinen, joka syntiin houkuttelee, on myös keksimässä jos jonkin laista syytä, että kristityn tunnon asiat jäisivät hoitamatta. Saattaa synti näyttää kovin pieneltä, tai sitten liian suurelta tunnustettavaksi. Ei vahingossakaan sopivan kokoiselta. Myös voi olla syntikuormaa kertynyt hoitamattomalle tunnolle niin paljon, että siinä jää aivan mahdottomuuden alle, mistä kohtaa edes alkaa. En kuitenkaan saa koskaan kaikkia syntejäni kerrotuksi, miksi alkaa ollenkaan.
Se on kyllä totta, ettei koskaan voi kaikkia syntejään nimellä tunnustaa, niin läpikotainen on ihmisen turmelus. Siihen kätkeytyy sielun vihollisen kavala juoni. Toisaalta, että jättää tunnon asiat hoitamatta, tai toisaalla takertua kaivamaan, että uskomisen vapaus menee. Uskomme ja ymmärrämme yksinkertaisesti niin, että ne synnit, jotka kuormana tuntuvat, hoidetaan ripin kautta Jeesuksen verellä pestäväksi. Hoitamaton omatunto saattaa sietää syntiä niin paljon, että se aiheuttaa pahennusta toisissa uskovaisissa, siis Jumalan seurakunnassa, joskus jopa ulkopuolisissakin. Tunnon valkeudessa vaeltavissa se aiheuttaa syvää murhetta, synnin vapautta etsivät taas omille synneilleen puolustusta, että näinhän toisetkin tekevät.
Niin ei kuitenkaan opeta Jumalan sana, eikä niin opeteta Jumalan Siionista, vaan langennutta neuvotaan parannukseen. Jokainen opetus, joka jättää pienenkin luvallisuuden syntiin, on väärä, näyttäköön miten oikealta tahansa. (Room:6: 1-2. Tiit. 1: 16, 2: 11- 12) Se ei sulje pois sitä mahdollisuutta, että ihminen on luontonsa puolesta synnin alle myyty ja syntiin halukas. Vain Jumalanvoima varjelee kristityn lankeamasta. Joudumme kysymän, miksi sitten ei Jumala aina varjele lapsiaan, vaan sallii joskus hyvinkin raskaita lankeemuksia. Tässä riittäisi tutkimista, eikä sitä ihmisymmärrys koskaan pysty tajuamaan, niin kuin ei muitakaan Jumalan salaisuuksia. Voimme kuitenkin ajatella, että tässä on yksi Jumalan tapa kirkastaa meille rakkautensa luontoa, armonsa suuruutta ja todellista voiman lähdettä, ettemme omiin voimiin luottaisi liian paljoa ja ylpeilisi omilla voimillamme. Joudumme olemaan täydessä riippuvuus suhteessa toisiin uskovaisiin, siis Jumalanseurakuntaan nähden. Tämä on suurta rakkautta, kun tiedämme, ettei ulkopuolella Jumalan valtakunnan ole yhtään syntien anteeksi antamusta, ei elämää eikä autuutta.

Lopultakaan ei kilvoituksemme kannalta ole tärkeintä se, onko lankeemuksia tullut, ovatko ne suuria tai pieniä, vaan tärkeintä on se, että tuntomme on puhdistettu Jeesuksen verellä kuolettavaisista töistä. Kun Pyhä Henki Jumalan valtakunnassa opettaa, se aina paljastaa ihmisten syntejä. Heidän tunnon tilastaan riippuu, mitä sen jälkeen tapahtuu. Jos joku pyytää omilla töillään Jumalalle kelvata, kuulee tuomion sanan puhtaimmastakin evankeliumista, koska siinä ei ole yhtään ihmistekoa, vaan vain mittaamaton Jumalan armo tarjolla. Se Herran Jeesuksen kallis sovintotyö, joka omistetaan uskolla tyhjään sydämeen. Silloin ei ole ihmisen teoilla mitään merkitystä, vaan niille jotakin arvoa etsivä jää armotta tuomion alle. Tunnon puhtaudessa kilvoitteleva taas tulee ruokituksi armon muruilla ja evankeliumin lupauksilla sekä rohkaistuksi kerjäläisenä jatkamaan aloitettua matkaa. Kun sanan kuulossa oma syntisyys ja raadollisuus paljastuvat, tulee halu aivan omakohtaisesti kuulla tuota suloista sanomaa. Kun Jeesuksen veri pesee pois matkalla tarttunutta likaa, vaikuttaa se aina uusiutuvaa ja lujittuvaa rakkautta Herran lauman jäsenissä.

Mutta Pyhä Henki vaikuttaa muutenkin, kuin julkisen saarnan ja opetuksen kautta. Kun Herra Jeesus aikanaan opetti, Hän saarnasi Jumalan valtakunnan evankeliumia, mutta valtakuntansa syvimmät salaisuudet Hän uskoi apostoleille näiden saarnojen jälkeen ja muulloinkin käydyissä perhepiirin keskusteluissa. Kuitenkin Jeesus jätti paljon puhumatta, koska sanoi: ”Minulla olisi vielä paljon teille sanomista, mutta ette jaksa nyt kantaa. Mutta kun puolustaja Pyhä Henki tulee, Hän johdattaa teidät kaikkeen totuuteen. sillä ei Hän puhu itsestänsä, vaan mitä Hän kuulee, sitä Hän puhuu ja tulevaisia Hän teille ilmoittaa, (Joh. 16: 12-13)
Jumalan lapsikaan ei jaksa kaikkia Jumalan totuuksia kerralla ymmärtää, eikä niiden painoa kantaa. On suurta Jumalan armoa, että saamme uskoa päivän kerrallaan, ja Valtakunnan työssäkin tyytyä siihen, mitä Jumala kuhunkin tilanteeseen antaa. Eikä sittenkään jää muuta mahdollisuutta, kuin ansiottomana jäädä kyselemään omaa taitamattomuuttaan ja kelvottomuuttaan anteeksi. Sellaisissa perhepiirikeskusteluissa vieläkin Pyhä Henki Jumalan lasten suun kautta kirkastaa evankeliumia yksityisesti kunkin langenneen ja vikaan joutuneen tasolle, vieläpä alemmaksi laskeutuen.
Herra Jeesus viimeisenä iltanaan vyöttäytyi liinaisella, ja pesi opetuslastensa jalat. Sen jälkeen Hän sanoi antaneensa esikuvan, että niin kuin Hän, Herra ja Mestari, oli oppilaidensa jalat pessyt, myös he ovat velvolliset pesemään toinen toistensa jalkoja. Tämän esikuvan täyttämisestä on kysymys silloinkin, kun Jumalan lapset toinen toistansa synnistä nuhtelevat, käyden aivan yksilökohtaisesti nimellisistä neuvomaan. Silloin ei ole ihmisviisaudelle mitään sijaa, kun tätä palveluksen virkaa Jumalan valtakunnassa hoidetaan. Ei siihen tehtävään yksikään ole omalta puoleltaan sopiva, mutta täytyy olla vyötetty sillä kalliilla, puhtaalla liinalla, Herran Jeesuksen valmistamalla sovintovanhurskaudella. Sittenkin joutuu arkana kyselemän: Mitenpä minä poloinen niin toimisin, etten Jumalan työtä turmelisi. Sekin on Jumalan armoa, ettei tarvitse eikä saa omin voimiin luottaa, vaan saa toimia täydellisen Jumalan voiman varassa. Ei ole vara puhua niin kuin onnistunut epäonnistuneelle, vaan saavat epäonnistuneet ja kaikkensa tuhlanneet kohdata toisensa. Herra Jeesus on silloin heidän keskellään taivaallisia aarteita jakamassa.

Liinaisella vyöttäytyminen merkitsee sitä, että ennen kuin lähtee toista neuvomaan, on tarpeen hoitaa omat asiat kuntoon. Jos saastaisin tunnoin lähtee toista neuvomaan, tulee neuvomiseen helposti saastaisen ja synnin maku. Jos siellä on riita tai riidan aihe välissä, jää hyvääkin tarkoittavaan neuvomiseen riidan maku, ehkä keskustelu menee vallan riitelyksi. Siksi joutuukin arkana lähtemään, oman vajavaisuutensa tuntien. Taivaallinen rakastaja ei sittenkään etsi eroon syyllisiä ja syyttömiä, etsii vain langenneita syntisiä armahtaakseen heitä.
Voi kuitenkin sitä, joka asettuu seurakuntaa vastaan. Heidän tähtensä Herra Jeesus itkee verisiä kyyneleitä koko ruumillaan, niin kuin kerran Getsemanen yössä. Koko seurakunta on murheissaan heidän tähtensä. Sitä sopii ajatella sinunkin ystäväni, joka luotat enemmän omaan ymmärrykseesi, kuin siihen valkeuteen, jonka Pyhä Henki on seurakunnalle antanut. Seurakunta ei ole päätöksiään turhan vuoksi tehnyt, vaan siksi, että heikoimmat ja horjuvimmat tulisivat uskossa varjelluiksi ja kerran kotikunniaan kostuisivat. Hoitotoimenpiteidenkin tarkoitus on vain vetää tuntonsa turmelleita takaisin evankeliumin siunauksen alle. Pyhä Henki ei ole sellainen henki, joka hajottaisi, vaan sen työnä on koota yhteen laumaan, Herran Jeesuksen lammashuoneeseen. Sielujen vihollinen, Jumalan vastustaja on se, joka pitää huolen hajottamisesta. Se tekee vieläkin alttareita, verisen uhrialttarin näköisiä, mutta mitä niillä uhrataan, ei ole Jumalan viaton Karitsa, vaan kaikkea muuta. Väärillä alttareilla on tarjona Jumalalle ihmisten omaa onnistumista, ihmisten yleistä kiitosta ja ihmiskunniaa. Niillä hiilivalkeilla lämmittelijöitä kutsutaan vielä Siionin Kuninkaan morsiamelleen valmistamaan juhlaan. Meille teiden ja aitovierten kansoille on taivaallinen Kuningas käskenyt sanoa: ”Vaatikaa heitä tulemaan! ” Tunnetko sinä omilla teilläsi harhaileva Jumalan valtakunnan hoidon vaatimuksiksi? Niissä ei ole lain vaatimusta, vaan Herran Jeesuksen sydämellisen laupeuden vaatimus: ”Herran Jeesuksen rakkaus vaatii meitä.”

Neuvomisen halukin on Jumalan työ, uskon hedelmä. Jos se tulee ihmismielestä, on silloin lihan käsivarsi ojentamassa ja hedelmät sen mukaiset. Tässä jää neuvojan vyön saanut kysymään itseltään, olenko ehkä sittenkin lihan käsivarrella toimimassa, kun en näe hyviä tuloksia. Nämä Jumalan asiat eivät ole kuitenkaan meidän onnistumisemme varassa, mutta missä olemmekin taitamattomasti toimineet, on meille vielä armo ja anteeksiantamus valmistettu. On turvallista lähteä tietoisena siitä, että ellei asia muuten selviä, se tulee lopulta seurakunnan käsittelyyn. Viimeistään silloin saa taitamatonkin opastaja itsekin neuvoja ja saa tilaisuuden lähestyä omakohtaisesti armoistuinta, jossa saa hengittää vapaata armoilmaa, pyytää ja omistaa anteeksiantamusta.

Jos pyytäisin vielä hiukan tarkastella sitä tekstikohtaa, jossa sanotaan Jumalan vanhurskaudesta, että se on lain ja profeettain kautta todistettu. Ensinnäkin se on sellainen ajan puolesta:” Mutta koska aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, syntyneen vaimosta, lain alaiseksi tehdyn, että Hän ne, jotka lain alaiset olivat, lunastaisi, että me Hänen lapsiksensa luettaisiin.” (Gal. 4: 4-5)
Sitä se on myös opetuksen puolesta. Vaikka evankeliumi sinänsä on lohdutussaarna särjetyille sydämille, kuului Jeesuksen lähetyskäskyyn myös opetustehtävä, opettaa parannuksen armon saaneita pitämään kaikki ne, mitä Jeesus oli opetuslapsilleenkin opettanut. Tähän sisältyy siis opetuksenkin sanat, ne eivät ole lakia, vaan opetusta, johon uskovaisen sydämellä asuva Pyhä Henki aina vastaa niihin yhtyen.
”Niin kuin myös Daavid sanoo: autuas on se ihminen, jolle Jumala vanhurskauden lukee ilman lain töitä: Autuaat ovat ne, ovat ne, joidenka vääryydet ovat anteeksi annetut, joidenka synnit peitetyt ovat.
”Sillä en minä häpee Kristuksen evankeliumia, sillä se on Jumalan voima itse kullekin sen uskovalle autuudeksi., ensin Juudalaiselle, niin myös Gregiläiselle, sillä siinä se vanhurskaus, joka Jumalan edessä kelpaa, ilmoitetaan uskosta uskoon, niin kuin kirjoitettu on; vanhurskaan pitää elämän uskosta.”(Room. 1:16-17)
”Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo Hänen päällensä, pitää Hänen nimensä kautta synnit anteeksi saaman. (Apt. 10:43)
”Kuka on senkaltainen Jumala, kuin Sinä olet, joka synnit anteeksi annat? Hän menee ohitse perimisensä jääneiden rikoksia; ei Hän pidä vihaa ijäti, sillä Hänellä on halu laupiuteen. Hän kääntyy, ja armahtaa meidän päällemme, ja polkee meidän pahat tekomme, kaikki meidän syntime meren syvyyteen heittää.” ( Miik. 7:18)
Näin meillä on lupa uskoa tälläkin hetkellä itsemme syntisinä vanhurskaiksi, pahoina pyhiksi. Kun näin uskomme, saammekin uskoa itsemme aivan keskelle taivasta. Pyydän itsekin perheeni kanssa sulkeutua Jumalan lasten siunauksiin ja esirukouksiin, että perille kostuisimme.

[Taavetti]

Olin kauan siinä käsityksessä, että näiden muisteluiden aika olisi ohi, vaikka toden sanoakseni mietin mielessäni joskus kirjoittaa pöytälaatikkoon mahdolisia tulevia sukupolvia varten joitakin muisteluksia 1970 -luvun tapahtumista. Siksi ihmettelin, kun vajaan kaksivuotta sitten havaitsin tällä palstalla tavan takaa viittauksia niihin, ohi menneisiin tapahtumiin. Tutusytuminen muutamin muihinkin nettipalstoihin antoi kuitenkin ajatelemisen aihetta, ehkä näistä kannattaa kuitenkin vielä vähän kirjoittaa ja muistella. Minun muistissani niistä 30-40 vuoden taakaisista keskusteluista ei paljoa ole. Sen verran kuitenkin, että jonkin kaltainen käsitys niden luonteesta on mielessäni. Onhan omakohtaistakin kokemusta yhdestä paikallisesta tilanteesta. Niistä en aio tähän kirjoittaa, etten joutuisi rippisalaisuuksia julkisesti, enkä salaisestikaan rikkomaan.

Ne 1970 -luvun tapahtumat, keskustelut ja osittain saarnatkin ovat tyypillisiä taisteluiden ajan kokemuksia ja sellaisina varmasti monelle rasittavia ja kuluttavia, stressaaviakin. Olemme sen vaikean ajan jälkeen eläneet rauhan ajan tunnelmissa, saarnat ovat olleet rauhallisia, ruokkivia, lohduttavia, vaikka neuvon sanojakin on joskus tarvittu. Mitään taistelusaarnoja en ole kuullut kymmeniin vuosiin, ainakaan yleisesti. Ehkä poikkeuksena vajaa kaksi vuotta sitten, siellä Pauli-veli kertoi uuden heräyksen taistelujen ajasta ja sen hengen vyöryn pysähtymisestä noin sata vuotta sitten Kolariin, jossa silloin löytyi raittiisti uskovia, joita Jumala käytti silloisen väärän hengen torjumiseen ja sen etenemisen pysäyttämiseen Kolarissa.


Vertaisin vielä hiukan asioita. Kaikkina aikoina Jumala etsii, katsoo ja valitsee siihen tilanteeseen tarkoituksen mukaiset työkalut, näissä kerrotuissa tilanteissa sopiviksi katsomansa palvelijat. Vaikka taisteluun joutuneet tuntevat suurta ahdistusta, pelkoa ja taitamattomuutta, Jumala lupauksensa mukaan varustaa itsessään köyhät ja taitamattomat jokaiseen tilanteeseen sopivilla ja tarkoituksen mukaisilla lahjoilla. Tiedämme luonnollisten työkalujen kuluvan ja tylsyvän käytössä. Samoin tapahtuu myös näissä Elämän tien taipaleen taisteluissa, Taivaalinen Rakastaja on luvannut tylsyneen ja kuluneen työkalunsa hoitaa ja kunnostaa ja lopulta kotikunniaan saattaa, kun vain nöyränä Jumalan lapsena haluaa matkaa tehdä. Siinäkin vastausta moniin kysymyksiin, joita on näkynyt lukuisilla nettipalstoilla. Olen niillä jotakin yrittänyt vastailla asiallisesti, mutta jatkuvasti asiallinen keskustelun yritys on saanut pilkkakirveet ja muut vastaavat hörhöt sotkemaan keskustelua. Siksi olen katsonut paremmaksi pysyä hiljaisena sivusta tarkkailijana silloinkin, kun satu sieltä uteliaisuuteni vuoksi jotakin vilkaisemaan.

[O.M]

Jos sellaista kyselyä on oppinut pitämään vääränä, sitä tietysti karttaa mahdollisimman pitkälle. Jos valvominen menee toisten, väärinäkin pidettyjen opetusten tarkkailuun, ja sitä viimeisen perusteellisesti pyrkii välttämään, se johtaa opin vääristymiseen vastakkaiseen suuntaan. Jos laillisuuden opin pelossa karttaa varottamasta läheistään synnin vaarasta, se johtaa toiseen äärimmäisyyteen, eli tässä tapauksessa opilliseen hempeyteen.
On ero opillisen hempeyden ja arkuudesta johtuvan hempeyden välillä. En niitä nyt käy tarkemmin selittämään, mutta se totuus on syytä ottaa vakavasti. Jos arkuuden hempeyttä puolustetaan, sekin johtaa opilliseen hempeyteen. Oikea evankeliumin mukainen vaikean asian ja synnin käsite tuli nähtäville keskustelussa muutamien lähiseudun Rauhanyhdistyksen veljien kanssa. Eräs heistä sanoi, että ei missään tapauksessa saa sanoa kovasti eikä pahasti, vaan mahdollisimman suurella ystävällisyydellä on pyrittävä keskustelemaan. Siihen toinen veli jatkoi, että vaikka sen miten rauhallisesti ja ystävällisesti sanoisi, eivät kaikki sitä pysty tai eivät haluakaan sellaisena käsittää.

Tuossa onkin hyvä erottelu: arkuudesta johtuva hempeys ja opillinen hempeys. Itse koen joutuneeni arkuudesta johtuvaan hempeyden syntiin useita kertoja. En kuitenkaan halua puolustella toimintaa millään tavalla, vaan totean, että sekin synti on upotettava armon mereen ja jatkettava kilvoittelua ajatuksella, ettei enää siten syntiä tekisi.

Maailmassa esiintyy meidän päivinämme hyvin runsaasti opillista hempeyttä. Opillisessa hempeydessä ylenkatsotaan kaikki muut raamatunkohdat paitsi "älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi" ja "kukin tulee uskollaan autuaaksi." Tuokin tosin irrotetaan asiayhteydestään ja unohdetaan, että Raamattu kehottaa varoittamaan syntistä, nuhtelemaan synnistä ja saarnaamaan parannusta ja syntien anteeksiantamusta.

[Taavetti]

Ei aina ole hempeyttä, jos jätää sanomatta lähimmäisen huonosta käytöksestä. Siitä ei yhtenään tarvitsekaan tolkuttaa, jos on tietona, että siitä on aivanvähän aikaa sitten puhuttu, sopii odottaa vaikutusta. Jos on lähimmäinen parannuksenkin tehnyt, on aivan Jumalan sanan mukaista, että annetaan aikaa Jumalan sanan ja Pyhän Hengen vaikutukselle ja tarvittaessa myös sisäiselle nuhteelle, jota myös omantunon ääneksi sanotaan.

Opililnen hempeys on aivan väärää, Raamatun vastaista oppia, se on eriseuran oppi, väärän hengen aikaansaannosta. Siis Jumalan vastustajen kuiskuttelua uskoa tunnustavan sisimpään, niin taitavasti muotoiltua, että sitä helposti luulee ja kuvittelee Jumalan ääneksi omantunnon kautta. Ei ole lakia eikä lakihenkeä, jos siitä nuhdellaan.

Sen sijaan, jos opilliseen hempeyteen ja sillä tavalla väärään henkeen joutunut parannuksen tekemättä vaihtaa opin käsitystään, se helposti pyörähtäkin lakihengen puolelle. Niin käsi kädessä ne erikaltaiset väärän opin muodot kulkevat.

On ollut mielessä näistä vielä jotakin kirjoittaa, mutta ei tunnu löytyvän sopivia sanoja ja vielä vähemmän sopivia lauseita.

[Taavetti]

Johanneksen ilmestys 2
12 Ja Pergamon seurakunnan enkelille kirjoita: näitä sanoo se, jolla on kaksiteräinen terävä miekka:
13 Minä tiedän sinun tekos, ja kussas asut, kussa saatanan istuin on: ja sinä pidät minun nimeni ja et kieltänyt minun uskoani niinäkään päivinä, joina Antipas, minun uskollinen todistajani, teidän tykönänne tapettu on, kussa saatana asuu.
14 Mutta minulla on vähä sinua vastaan: että sinulla siellä on niitä, jotka Balaamin oppia pitävät, joka opetti Balakin antamaan pahennusta Israelin lasten edessä, epäjumalten uhria syödä ja salavuoteudessa maata.
15 Niin myös sinulla on niitä, jotka Nikolailaisten oppia pitävät, jota minä vihaan.
16 Tee parannus; vaan jos ei, niin minä tulen sinulle pian, ja tappelen heidän kanssansa minun suuni miekalla.
17 Jolla korva on, se kuulkaan, mitä Henki seurakunnille sanoo: sen, joka voittaa, annan minä syödä siitä salatusta mannasta, ja tahdon hänelle hyvän todistuksen antaa, ja sillä todistuksella uuden kirjoitetun nimen, jota ei yksikään tiedä, vaan se, joka sen saa.
18 Ja Tyatiran seurakunnan enkelille kirjoita: näitä sanoo Jumalan Poika, jonka silmät ovat niinkuin tulen liekki ja hänen jalkansa valantovasken kaltaiset:
19 Minä tiedän sinun tekos ja rakkautes, ja palvelukses ja uskos, ja sinun kärsivällisyytes ja sinun tekos, ja ne viimeiset usiammat kuin ensimäiset.
20 Vaan minulla on vähä sinua vastaan, ettäs sallit sen vaimon Jesabelin, joka itsensä prophetaksi sanoo, opettavan ja minun palvelioitani viettelevän, salavuoteudessa makaavan ja epäjumalan uhria syövän.
21 Ja minä annoin hänelle ajan parannusta tehdä salavuoteudestansa, mutta ei hän tehnytkään.
22 Katso, minä panen hänen vuoteesen ja ne, jotka hänen kanssansa huorin tekevät, suureen vaivaan, ellei he tee parannusta töistänsä.
23 Ja hänen lapsensa minä tapan kuolemalla. Ja jokaisen seurakunnan pitää tietämän, että minä olen se, joka munaskuut ja sydämet tutkin, ja annan kullekin teistä teidän työnne jälkeen.

24 Mutta teille minä sanon ja muille, jotka Tyatirassa olette, joilla ei tämä oppi ole ja jotka ei saatanan syvyyttä tunteneet, niinkuin he sanovat: en minä laske teidän päällenne muuta kuormaa;
25 Kuitenkin se, mikä teillä on, pitäkäät siihenasti kuin minä tulen,
26 Ja joka voittaa ja minun tekoni hamaan loppuun asti pitää, sille minä annan voiman pakanain ylitse,
27 Ja hänen pitää heitä rautaisella vitsalla hallitseman ja niinkuin savenvalajan astioita heitä särkemän, niinkuin minäkin Isältäni sain;
28 Ja annan hänelle kointähden.
29 Jolla korva on, se kuulkaan, mitä Henki seurakunnille sanoo.
__ __ __

Etsin yhden kohdan Johanneksen Ilmestyksen kirjasta, korostin eri tavalla muutamia kohtia. Varsinaisesti etsin ja löysinkin sitä kohtaa, joka kertoo miten Jumala haluaa antaa aikaa parannuksen tekemiselle, mutta ei anna sitä loputtomasti, vaan jossakin vaiheessa tulee ja Suunsa miekalla kukistaa vastaan seisojat. Kuten aiemmasta muistamme, Jumalan Pojan suusta (seurakunnasta) kävi ja käy ulos miekka. Tässäpä nekin kohdat:

Ilm. 1:16

Ja seitsemän tähteä oli hänen oikiassa kädessänsä, ja hänen suustansa kävi ulos kaksiteräinen terävä miekka, ja hänen kasvonsa, niinkuin aurinko paistaa voimassansa.

Ilm. 2:12

Ja Pergamon seurakunnan enkelille kirjoita: näitä sanoo se, jolla on kaksiteräinen terävä miekka:

Ilm. 6:4

Ja ruskia orhi meni ulos; ja sille, joka sen päällä istui, annettiin rauha maasta ottaa pois, että heidän piti keskenänsä toinen toisensa tappaman; ja hänelle oli suuri miekka annettu.

Ilm. 19:15
Ja hänen suustansa kävi ulos terävä miekka, jolla hänen pitää pakanoita lyömän, joita hän on hallitseva rautaisella vitsalla. Ja hän on sotkuva kaikkivaltiaan Jumalan närkästyksen ja vihan viinakuurnan.
__ __ __

Nämä vakavat sanat oli kohdistettu ihmisille, jotka olivat viel äelävän seurakunan yhteydessä, kynttilöinä siinä kultaisessa kyntilän jalassa. Vaikka ne ovat vakavia sanoja, ne eivät ole lakia, vaan evankeliumin kuuluvia rakkauden neuvoja.

Löysin vielä Porin Rauhanyhdistyksen vanhasta historiikista muutamia kohtia, jos ehdin ja jaksan, yritän niistä muutamia lain ja evankeliumin rajaa kirkastavia kohtia jossakin välissä tänne kopioida.

[Taavetti]

Lupasin joitakin katkelmia pikkuesikoisuudesta, tässä muutama havainto ja sen jälkeen poimintoja Porin Rauhanyhdistyksen historiikista.


Pikkuesikoisuudesta jotakin

Vasta tällä palstalla olen lähinnä Hynden kirjoituksista, mutta nyt talven aikana muistakin lähteistä olen lukenut Pikkuesikoisuuden synnystä tietoja, Alku on Amerikan esikoisuuden hajaannuksessa, jossa pienempää ryhmää kutsuttiin pikkuesikoisuudeksi, erotuksena varsinaisesta esikoisuudesta, joka myöhemmin sai myös iso-esikoisuuden nimityksen. Siihen ryhmään ilmeisesti kylkeytyi jonkin verran vanhoillisista erkaantuneita, jonka jälkeen vanhoilliset kutsuivat sitä sekaseuraksi. Sen ryhmän kutsumana kävi muutamia uudesti heränneitä Amerikassa puhujamatkoilla, tunnetuin heistä lienee Väinö Havas. Kun Havas oli tehnyt parannuksen vanhoillisuuteen, pyysi Amerikan sekaseura häntä uudelle puhujamatkalle. Havaksen kieltäydyttyä pyyntö kohdistettiin muutamiin muihin vanhoillisiin saarnamiehiin.
He lupasivatkin lähteä vanhoillisten varoituksista ja kielloista huolimatta. Varoittajien joukossa oli muiden muassa edellä mainittu Wäinö Havas. Matkan toteutuminen aiheutti myrskyn Siionissa, toiset kannattivat, mutta vielä useammat olivat murheissaan toteutuneesta matkasta. Matkan jälkeen pidettiin suviseurojen yhteydessä neuvottelukokous, josta Wäinö Havas toimitti ja SRK kustansi keskustelupöytäkirjan. Olen kahdesta eri paikasta saanut käsiini sen neuvottelu ja hoitokokouksen pöytäkirjan. Se olikin vanhin hoitokokouksen keskustelupöytäkirja, jonka olen saanut lukeakseni. Sitä aikaisemmin olin lukenut uudemman keskustelun, kun Laestadius – seura teki lähtöä vanhoillisuudesta.

Keskustelussa muun muassa Havas teki selkoa perusteista, miksi ei lähtenyt pyydetylle matkalle. En tässä yhteydessä käy sitä muistelemaan, vaikka joitakin kiintoisia puheenvuoroja jotenkin muistaisin. Sen sijaan kopioin taas Porin Rauhanyhdistyksen historiikista kohtia, joista pikkuesikoisuuden oppi ja saarnatapa ilmenee.
Sivulla 74 Kauko Vuonokari kirjoittaa: Kun alkoi kuulua, että Rantala tuki pikkuesikoisuutta, vanhimmat uskovaiset Pihlavassa eivät voineet ollenkaan ymmärtää, että sellainen mies olisi voinut mihinkään mennä. Hän oli niin kuin patsas heille. Viimeksi Pihlavassa käydessään Rantalalla oli teksti Pietarin epistolasta. Hänen saarnansa ei kyllä antanut uskomiselle tilaa. Olin kuullut Rantalasta jo ennen ja silloin minä sen oikein käsitin, että tuon mukaan ei kukaan pääse taivastiellä uskomaan vapauteen asti. Se oli niin tiukkaa. En kuitenkaan jäänyt sitä enempää ajattelemaan, sillä minulla oli Jumalan sanaa sen verran mielessä, että ajattelin – sittenkin Jumala on armollinen kaikille niille, jotka vikoihin joutuvat. (Muistelut Kaisa Palomäki) Myös Porissa oli paljon Pauli Rantalan rakastajia. Olihan Rantala jo uuden heräyksen aikana ollut Jumalan palvelijana opastamassa porilaisia evankeliumin vapauteen. Vielä jälkeenkin oli hän käynyt Porissa, viimeksi marraskuun lopulla 1933.
__ __ __

Jo kauemman aikaa oli hiljaista napinaa kuulunut saarnaaja Leander Nummen (Mandell) vaiheilta. Monet olivat sitä mieltä, että Nummi saarnaa kuin uudestiheränneet. Porissa Anni Alm: ”Nummi saarnaa juuri niin kuin minun piruni.”
__ __ __

”Nummi asui Pihlavassa ja kävi roisinaan Porissa seuroissa. Alm ei erikoisemmin pitänyt Nummesta eikä pyytänyt häntä puhumaan oma- aloitteisesti. Jos joku pyysi, hän antoi luvan. Alm jotenkin jarrutti. Nummi puhui hyvin kauniisti, Kristuksen kärsimisestä, kuolemasta ja orjantappuroilla kruunatusta ’muotimiehestä’ ristillä. Ihmiset pyytelivät anteeksi ja itkivät syntisyyttään.” Nummi jatkoi: ’… ja nythän me lakkaamme ja nythän me tahdomme, tästä lähtien me lupaamme’ jne. (Salli Katila) ” Nummi aina sanoi: ”Miksi ei neuvon ja nuhteensanoja puhuta?” En uskaltanut silloin Nummea vastaankaan sanoa, mutta sisimmässäni kyllä, ja miehelleni sanoin, että neuvon ja nuhteen sanat kuuluvat evankeliumiin. Tulee neuvoa evankeliumin hengessä, eikä panna neuvon ja nuhteen sanoja eri ryhmään ja antaa sen päiväiseen kyytiin. Myöhemmin sanoin tämän myös Nummelle Porissa.” (Kaisa Palomäki)




________________________________________

[Weha]

Älköön nyt kukaan sanoko, että minulla on lakihenki, kun näitä asioita kerron. Voitte Rakkaat heti oikaista, jos väärin menee...Eikä tarvitse edes lukea jos kyllästyttää.

On se kummallista (niinkuin mainittiinkin) kuinka ulkopuoliset sanovat, että VL:ät on lain alla on paljon käskyjä ja kieltoja. Toisaalta monasti ulkopuolisilla hengellisyyksillä ei ole paljonkaan eroa maailmaan. He puoltavat vähän oluen juontia ja vähän viinin juontia. Ottavat monasti ihan maailman tavoin väärin esille esim. häistä, jossa Jeesus muuttaa veden viiniksi. Varmasti tiedätte, ja oon itsekkin keskustellut esim. ns. luterilaisten kanssa ts. on omakohtaisiakin kokemuksia. Kerroinhan ulkopuolisena, kerran kesälläkin juopuneeni, kun huonossa seurassa nautin juomia. "Seura tekee kaltaisekseen", tässä suhteessa.

Yhtä leväperäsesti ulkopuolella suhtaudutaan hengellisiin asioihin. Toiset enempi ja toiset vähempi. Näin olen huomannut ainakin itse asian olevan:
1. Järjestetään ekuneemisia tilaisuuksia ja kaikki käy.
2.Tunnustetaan toisia, vaikka kiivastuksissa kirotaankin.
3. Sitten on sellaista, että ei hyväksytä muita opetuksia, mutta sanotaan, että esim. uudestikastajajoukoissa on Jumalan lapsia. Miksi ihneessä sitten kuuluisi sellaiseen seurakuntaan, joka on hyvin pieni ja tilaisuuksia harvoin, jos kerran muuallakin isoja "värikkäitä" meneviä tilaisuuksissa joissa pelastuu?
Minusta tuollainen seurakunta vie itseltään pohjan. Mainittakoon, että näitä ovat esim. pienet tun. luterilaiset kirkot maassamme. Toki kaikissa väärissäkin, pelastuu Raamatun opetuksen mukaan, kaikki kuolleet pienet lapset ja henkisesti vammaiset pelastuvat lapsen uskossa.

Käsikädessä kulkevat mielestäni tässä synti elämä ja hengellinen huoruus.
No, kaiken takana on väärä vanhurskauttamisoppi.

Kuinka sitten on, kun meillä on heidän mukaansa niin paljon sääntöjä? ...ja kuitenkaan meillä ei oo lakia? Itse olen kokemassa, että ulkopuoliset ja meissä olevat eriseurat kokevat sääntöjä ja kieltoja.

Miksi ei oo Jumalan lapsi kokenut tällaista sääntöviidakkoa, kuin väitetään ulkopuolelta? Sanokaa nyt sitten omavanhurskaaksi jos haluatte kuinka vaan, mutta kerron mikä on muuttunut elämässäni.
Alkoholia en käytä yhtään tippaa, koska heikon veljen takia on se oikein. Tämä tarkoittaa, etten myöskään käytä alkoholia, salaa veljeltäni.
Jos käytän vähän alkoholia salaa, ja veljeni saa tämän kuulla, hän pahentuu ja oon tehnyt syntiä kaksinverroin häntä vastaan.

Jääkiekkomatseissa ei oo enään haluakaan käydä. Miksi? Siellä lotrataan kaljojen kanssa ja kiroillaan ja huudellaan rivouksia. Kun voi olla erossa, miksi menisi? Ei oo mukava paikka tuo uskovaiselle. "Eihän uskovainen mene niinkuin maailma menee ja istu siellä missä pilkkaajat istuu".

Sitten on tuo televisio kysymys. Sehän saattaa olla hyvinkin vaikea aihe, mutta kun sieltä tulee paljon huonoa ohjelmaa, olen laittanut sen pois. Huomaan pärjänneeni hyvin ilman sitäkin. Eipäs sitten muidenkaan tarvitse siihen pahentua. No tässä nyt olen luetellut, joitain pois laittamiani asioita, mutta ei nuo minua autuuta, tai tee synnittömäksi. Tämänhän tekee yksin usko, Vapahtajan päälle. Minulla on paljon heikkouksia ja kiusauksia, olenhan perisyntinen ihminen, jossa ei luonnolliselta puolelta asuu mitään hyvää.

No, nyt saatetaan sanoa, että uskovaisen elämä on tylsää ja on vain kieltoja ja sääntöjä. Mutta eihän se noin mene, sillä se ilo on hengellistä ja monen ahdistuksen kautta meidän on mentävä sisälle jumalan valtakuntaan.

Evankeliumi hoitaa uskovaista Jumalan lasta: ”Sillä Jumalan armo, kaikille ihmisille terveellinen, on ilmestynyt.
Joka meidät opettaa kaiken jumalattoman menon hylkäämään ja maailmalliset himot, ja tässä maailmassa siviästi ja hurskaasti ja jumalisesti elämään” (Tiit.2:11-12).

[Taavetti]

Jatkan vielä vähän aikaa aiheeseen liittyvien tekstien kopiointia.

Eräs yksityinen kirje

Kopioin vielä otteita eräästä yksityisestä kirjeestä Porin Rauhanyhdistyksen vanhan historiikin sivulta 76 alkaen. Kirje antaa joitakin vastauksen aavistuksia myös niihin syytöksiin, joita saamme melkein päivittäin lukea muutamilta nettipalstoilta Jumalan valtakuntaa kohtaan. Jos tämän kirjeen lukee nöyrällä mielellä, voi siitä saada käsityksiä, minkälaista on oikean ja väärän rakkauden ero. Kauko Vuonokari mainitsi kirjassaan, että kirjeellä on merkitystä lähinnä sen saajalle, mutta antaa se valaistusta pikkuesikoisuuden kiistaan. Samoin voimme todeta sen valaisevan myös sitä 35 vuoden takaista tilannetta ja sen jälkeen syntyneitä ja sen jälkeen yhäkin jatkuvia syytöksiä.
__ __ __

Herttainen pieni ja nuori veljeni Jumalan Valtakunnassa! Viaton ja kallis rakkaudesta vuotanut pyhä veri on siteenä ja voimana meissä olevalle puhtaalle rakkaudelle. Tämä rakkaus velvoittaa minua siunaamaan sinua Jeesuksen veressä. Antamalla annan poikani sinulle kaikki synnit anteeksi! Jumalan tosi rauhan tunteminen, joka on asuvainen uskon ilon aihe, levätköön sydämelläsi, että aina valvoisit Jumalan armossa.
Saavuttuani tänään kotio, sain käsiini neljä kirjettä, Jumalan omilta saapuneita. Kirjeistä uhkui se oikea rakkaus, joka nostaa väsynyttä ja tukee heikkoa. – Kun sinun kirjeesi luin, niin se tuotti minun ikävöivälle mielelleni enempi surua kuin iloa. Sillä se sinun sisimmästäsi sitä, joka ei ole vapaasta lapsen mielestä. Olit lapsen koonnut itsellesi vääräksi kuormaksi minun puheistani jotkut heikot sanat, mutta ydinlauseet olit antanut mennä sivu korvien ja ohi sydämesi…
Jeesus on sanonut: ”Oppikaa minusta, sillä Minä olen siveä ja nöyrä sydämestä.” Ymmärrykseni on, että Jeesuksen verinen muoto ja Hänen nöyrä olemuksensa kuva, kun Jeesus, veriylkämme on saarnassamme osoitettu orjantappurakruunu päähineenä ja kasvomaalina veren ja syljen tahra…
__ __ __
Ainoa opetus kohtuuteen on tämä: Herran nöyryys. Eikä tämä korjaamisen asia ole kuuluva ainoastaan siskojen muodillisuuteen ja tukan kähäröintiin, mutta sinulle ja minulle on oppi kuuliaisuuden nöyryydestä, siveästä muodosta yhtä tarpeellinen. Siis sisäinen sydämen nöyryys ulkokuoren kaunistaa. Se kauneus on silmälle yksinkertaista ja sydämen rakkaudelle puhdasluontoista. Jeesus ei ole tullut särjettyä ruokoa musertamaan, eikä suitsevaa kynttilän sydäntä sammuttamaan.

[Taavetti]

Oppi väärästä hengestä

Kun muutamilla uskonnollisen sävyttämillä nettipalstoilla jatkuvasti jauhetaan, että opetus vääristä hengistä olisi jotakin 1970 – luvun keksintöä. kopioin vielä hiukan muistelmia, joita sain lukea Porin Rauhan yhdistyksen historiikista: Aikaa on vähän. Sivulta 81 sivun alaosasta alkaen voi lukea seuraavanlaista:
13.4–1938 saapui SRK.n johtokunnalle Viljo Ylisen selostus Porin seudun erimielisyyksistä.
Emil Niemikorpi kysyy kirjeessään huhtikuun lopulla: ”Kuinka siellä nyt on? *Tuliko sinne pysyväinen rauha teidän keskellenne? – Niin kauan, kuin ei tule synniksi tuo henki, niin ei tule tervettä jälkeä. Kyllä tuntuu ikävältä, kun kuuli sitä vaikutusta mikä on niiden sydämissä, jotka ovat alkaneet vaatijan sauvalla hoitaa lampaita, vaikka vaatijan sauva on särjetty…”

Samoihin aikoihin, huhtikuun loppupuoliskolla, tuli Wäinö Havas Poriin. Kun Tervo ja Pomarkun saarnaajat Hellman ja Kerola, sekä paljon muita uskovaisia oli koolla Katilassa, sanoi Havas: ”Sain Oulusta Keskusyhdistyksen hallussa olevia kirjeitä, jotka ovat täältä lähetettyjä ja niissä mainittiin Nummesta. Olen parannuksen tekoni alkuvuosina kuullut lähetysmiehiltä, jotka ovat täältä tulleet, Porin mlk:ssa olevasta miehestä, jossa on sellainen kumma, melkein kuin uuden heräyksen henki. Se on juuri tämä Nummi, joka täällä on valkeutena.” Tervo selitti, että se on enempi tämä toinen puoli, joka enempi on täällä toiminut. Siihen Havas: ”Yhdessä Ouluun tulleessa kirjeessä on Antti Tervon nimi alla, ja siinä on nimeltä mainittu henkilöitä, kalliita sisaria, jotka henkilökohtaisesti tunnen sydämen kautta. Heitä mainitaan kirjeessä pollarilaisiksi. Luulen tuntevani pollarilaisuuden ehkä paremmin kuin Tervo.” (Salli Katila)

Fiina Valden oli saman päivän iltana myös meillä, kertoo Salli Katila. Hän oli kiukkuisen näköinen, oikein kamala. Havas ei ollut tottunut Fiinaa sellaisena näkemään. Hehän olivat olleet kanssakäymisissä jo Tampereella ja muualla. – Havas katseli Fiinaa ja ymmärsi kyllä syyn. Hän kysyi hyvin kauniisti: ”Valdenin sisar, mitä kuuluu?” Sitten Havas kertoili omista kokemuksistaan uuden heräyksen ajoilta Muisteli suhtautumistaan meikäläisiin, joita oli kovin kuullut moitittavan. – Jotenkin siinä Fiinan ymmärrys aukeni ja hän tunnusti: ”Juuri tuollainen minä olen ollut, antakaa anteeksi.” Sitten hän kehotti Irmaa: ”Tee sinäkin parannus, kyllä me yhdessä olemme Jumalan lapsia haukkuneet.” Irma teki myös parannuksen.

__ __ __

Sivulta 84 jatkan hiukan: Kaksi ja puoli vuotta edellisen jälkeen oli Pomarkussa seurat, puhujina Veikko Pentikäinen ja Kalle Honkala. Seuroissa mukana ollut Kaisa Palomäki kertoo: ”Siellä Helman kysyi Honkalalta: Mikä tuossa Porin riidassa oikein on? Honkala vastasi: Siinä on laki henki. Se on sellainen kuin pikkuesikoisuus juuri oli.”

__ __ __

Sivulla 85 lisää: Mitä edellä on tuotu esiin lakihengen vaikutuksesta Porin kristittyjen keskuudessa, saattaa antaa vaikutelman jatkuvasta riitellystä. Kuitenkin tässä yhteydessä on muistettava, että missä on elävää kristillisyyttä, siellä on myös taistelu lihan ja hengen välillä. Taistelun lakkaaminen merkitsee hengellistä kuolemaa ja hautausmaan rauhaa. . Porin kohdalla on huomattava, että lakihenkiset eivät missään vaiheessa olleet enemmistönä seurakunnassa. Seurakunnan johto, saarnavirka, puhujien kutsuminen jne. eivät olleet heidän hallussaan miltään osin sen jälkeen, kun vuosien 1937 -38 vaihteessa lakihengen saaneet paikalliset puhujat ohjattiin kuulijan paikalle.

[vl2003]

Kiitoksia taas Taavetille mielenkiintoisista poiminnoista.

Minulle henkilökohtaisesti on tullut historian tietoja lukiessa vähän yllätyksenä se, että ns. pikkuesikoisuuskin olisi ilmennyt lakihenkenä. Amerikan kyseessä ollessa tuo on ymmärrettävämpää, kun muistaa historialliset yhteydet ns. isoesikoisiin. Nythän Taavetin poimintojen perusteella näin on ollut Suomessakin.

Tulee entistä vahvempana mieleen sama huomio, jonka joskus tein suomi24:n palstalla uusheräyksestä ja esikoisuudesta: ne alkoivat "kuria" ja lakia korostavina liikkeinä ja ovat päätyneet tai päätymässä yleishengellisiksi liikkeiksi. Tämä taitaa sitten pitää paikkansa myös pikkuesikoisuuden suhteen.

En tiedä onko tämä minun viestini välttämättä tarpeellinen, kun tässä melkeinpä mennään jo palstan aiheen ulkopuolelle arvostelemaan muita. (Taavetin historialliset poiminnot ovat eri asia ja kiistatta koettu tarpeelisiksi). En malta kuitenkin olla vielä toteamatta, että tässä tuntuu näkyvän tälläkin palstalla todettu ajatus: lakihenki ja hempeys voivat esiintyä hyvinkin lähekkäin.

[Pottu]

[quote="Taavetti"]Kirjan kirjoittaja jatkaa tämän jälkeen. sivulla 44.
Hajaannus esikoisseurakunnassa säteili pian muualle seurakuntaan. Vuoden 1902 keväällä Purnun oppilaat, Viktor Appelqvist ja Isak Kuoksu, tekivät laajan saarnamatkan Itä – Suomeen asti. ”Esikoisseurakuntia” muodostui varsinkin kaupunkeihin. Oulua pohjoisemmaksi ei uusi järjestys kuitenkaan päässyt.
__ __ __


__ __ __

Kirjan sivulla 48 kerrotaan Salli Katilan muistelu erään toisen sisaren käynnistä esikoisten seuroissa ja sen jälkeisistä tunnelmista:


Mikä tuon kirjan nimi ja kirjoittaja on? Olisi ihan mielenkiintoista lukea koko kirja?

[Taavetti]

Kirja
Porin Rauhanyhdistyksen historiikki, julkaistu vuonna 1974. Kirjan nimi on: Aikaa on vähän, sen on kirjoittanut Kauko Vuonokari. En enää muista, mistä suviseuroista tai Reisjärven opistoltako sen ostin. Pehmeäkantinen kirja alkaa minulla vähitellen hajota yksittäisiksi lehdiksi.

Olen lainannut tähön kirjan tekstejä paljon, sillä siitä minulle selvisi aikanaan monia kysymyksiä, joihin olin etsinyt vastauksia epätoivoisesti. Lähinnä kysymys esikoisuuden hajaannusken syistä oli yksi mielt äaskarruttaneista, mutta muitakin tarkennuksia kirjasta sain. Kuten hyvin voi havaita, se antaa myös valaistusta seikkoihin, joita on muutamilla nettipalstoilla pohdittu paljon ainakin sen reilun vuoden ajan, minkä olen niitä pystynyt lukemaan.

Oli minulla silloinaikanaan muitakin tiedon lähteitä, mutta t'mä kirja oli tärkein. Yhteen tiedon lähteeseen löytii viittaus Helmikuun 2007 Siionin Lähetyslehdestä, siis sen viimeksi ilmestyneestä numerosta. Ssssivuilla 18 ja 19 on vanhoja ilmoituksia. Ssivulla 18 on kooste kysymyksistä, jotka oli lähetetty keskustelun aiheiksi Niistä ensimmäisen kysymyksen keskustelun kooste oli julkaistu Päivämiehessä muutamaa vuotta aikaisemmin. Keskustelussa esille tulleet aseat olivat yksi tärkeä johdatus, miten niitäkin asioita oli jo kymmeniä vuosia aikaisemmin ymmärretty ja opetettu. On ollut aikomus sitäki hiukan muistella, siksi olen Siionin Lähetyslehteä pitänyt vielessäni pöydällä, Se kirjoittaminen saa kuitenkin jäädä myöhempään ajankohtaan. Vähemmän väsyneenä harkitsen ja pyydän Jumalalta ymmärystä, onko siitä tarpeen enempää kirjoittaa. Sen toivottavasti huomaa sitten aikanaan.

[Taavetti]

Päätökset lain kolmannesta käytöstä

Heikki Jussila kokosi kirjaansa, Kutsujan armo, sen loppupuolelle tiivistelmän lain kolmatta käyttöä koskevista päätöksistä. Poimin tähän vielä siitä muutamia ydinkohtia, niin voimme katsoa ja toivottavasti oppiakin mitä tarkoittaa varsinainen lakihenki. Lakihenkeä on olemassa, kuten on muitakin vääriä evankeliumin vapaudesta eksyttäviä oppeja. Mainitun kirjan SRK.n kustantaman laitoksen sivulla 174 alkaa mainittu katsaus.

Apostolien tekojen 15 luvussa evankelista Luukas kertoo, että ensimmäinen päätös lain kolmannesta käytöstä tehtiin apostolien kokouksessa Jerusalemissa, jossa myöskin Paavali ja Barnabas olivat läsnä. Se kokous pidettiin sen kamppauksen johdosta, joka Antiokiassa oli syntynyt, kun sinne Jerusalemista oli tullut ja tunkeutunut kristittyjen sekaan lain opettajia panemaan vapaiden lasten kaulaan lain iestä. Sille toiselle evankeliumille eivät Paavali ja Barnabas hetkeäkään myöntyneet kuuliaisuuteen. Antiokian seurakunta lähetti heidät Jerusalemiin sitä asiaa tutkimaan apostolien ynnä muiden vanhain kristittyjen kanssa, Sieltä löytyi sen opin pesäpaikka. Ne olivat fariseusten lahkosta uskoon tulleita,(Apt. 15:5 jotka nousivat väittämään, että kristityt pitöää käskettämän Mooseksen lakia pitämään.
Apostolien kokouksessa tuli suuri kamppaus asiasta lain opettajien ja evankeliumin totuuden puolustajien välillä. Pääväite lain opettajilla oli se, että lakiliitto oli Mooseksen kautta annettu iankaikkiseksi säädökseksi, ja että sekä profeetat että koko lakiliiton aikaiset pyhät olivat olleet lakiliiton pitäjät. Evankeliumi totuuden puolustajien pääväite oli se, ettei ensimmäisen maailman aikaisilla uskovaisilla, eikä patriarkoilla ollut lakiliittoa, joka annettiin Israelin kansalle Mooseksen kautta, ja ettei sen liiton holhooja valta ulotu perillisten hallitessa, jossa on uuden liiton kautta luvattu Pyhä Henki.
Päätökseen lain riidassa johtivat Pietarin ja Jaakobin puheet. Edellinen sanoi lain kannattajien kiusaavan Jumalaa, tahtomalla panna opetuslasten kaulaan lain ikeen, jota eivät isät, eivätkä uuden testamentin uskovaiset jaksaneet kantaa. ”Vaan uskomme Herran Jeesuksen armon kautta autuaaksi tulevamme.” Ja jälkimmäinen selitti lakiliiton annetuksi Israelin kansalle siksi, että Jumala sen Israelin kansan erotti siten pakanoista ja että pakanain kääntyminen oli tapahtunut
profeettain ennustuksen jälkeen.

Vielä jäi muutamia poimintoja seuraavaks ikerraksi.

[lukkari]

On se niin merkillistä, että vuosi tuhannesta toiseen ihminen pyrkii autuutta ansaitsemaan. Raamatun ensimmäinen lakihenkinen oli varmaankin Kain. Maan hedelmät eivät Jumalaa miellyttäneet. Tuo lakihenki on armoton henki niinkuin Kainillakin oli. Lakia kuvataan Raamatussa miekalla, Jumalan sanahan on kaksiteräinen, toinen osa terästä on sitten tuo Evankeliumi. Lakia saarnataan Jumalan valtakunnasta. Siksihän epäuskoiset pitävät Jumalan valtakuntaa lakihenkisenä. He ovat lain alla, me armon.

[Vl-Misu]

Miten se lain alla eläminen näkyy käytännössä? Monellakin tavalla, tuli mieleen yksi, joka on heti kirjoitettava, sillä se voi kadota muististani.

Lakihenkisyys on sitä,että ihmiseltä vaaditaan tekoja syntien anteeksi saamiseksi.Lakihenkisyys sekoittaa ihmisen teot vanhurskauttamiseen ja syntien anteeksisaaminen perustaksi. :?
Laki ajaa ihmisen epätoivoon hänen omista teoistaan, jolloin Kristus ja armo alkavat kelvata ihmiselle. Ilman lain syytöstä ei ole tarvetta Jeesukselle.Lakia ei ole siis kumottu.Jeesus on täyttänyt sen,niin ettei häneen uskovia tuomita lain mukaan vaan armon mukaan. Laki syyttää aina sekä ateisteja että uskovia ja niin sen tulee tehdä.

Omien hyvien töidensä kohtuuton luetteleminen kerto,että luetelija luottaa enemmän omaan onnistumiseensa,kuin Jumalan armoon.
Tämä ei tarkoita sitä, että uskovaisella pitäisi olla huono itsetunto,päinvastoin hyvällä itsetunolla varustettuna kestämme paremin havaita oman kelvottomuutemme masentumatta.

Jumalan käskyistä ja sanasta kiinnipitäminen ei ole lakihenkisyyttä eikä synnin tekeminen ole armossa ja armosta elämistä.Synnissä eläminen on hengellistä kuolemaa ja kadotustuomion alaista elämää,josta armo ja Pyhä Henki on kaukana.

[lukkari]

Misu:
"Laki syyttää aina sekä ateisteja että uskovia ja niin sen tulee tehdä."



Misulle:

2.Tiit.
11 Sillä Jumalan armo, kaikille ihmisille terveellinen, on ilmestynyt.
12 Joka meidät opettaa kaiken jumalattoman menon hylkäämään ja maailmalliset himot, ja tässä maailmassa siviästi ja hurskaasti ja jumalisesti elämään,

Kyllä se niin on, että kristillisyydessä aina ymmärretty, ettei Jumalan lapsi tarvitse lakia kaidan tien kulkemiseen, vaan armon alla saamme kulkea. Armon valo on monin verroin kirkkaampi kuin lain valo. Armoa verrataan Raamatussa aurinkoon ja lakia kuuhun. Olemme päivän lapsia, emme pimeyden lapsia. Päivän lapset kulkevat armon auringon opastamina. Epäuskon ihmiset vaeltavat pimeydessä, missä ainoana valona on kuu. Raamatussa kuvataan lakia kuun valolla ja armoa auringolla.



2 Kor. 4
6 Että Jumala, joka käski valkeuden pimeydestä paistaa, se paisti tunnon valkeuden meidän sydämissämme Jumalan kirkkaudesta Jesuksen Kristuksen kasvoissa.

Luomiskertomuksessa on myös hengellinen kuva tästä.

16 Ja Jumala teki kaksi suurta valkeutta: suuremman valkeuden päivää hallitsemaan, ja vähemmän valkeuden yötä hallitsemaan, ja tähdet.

Jumalan lapsia ei vähempi valkeus hallitse, joka on kuu.

[Taavetti]

Päätöksiä lain kolmannesta käytöstä

Kovin pitkään on viipynyt lupaamani lisäkopioinnit lain kolmannesta käytöstä. yritän nyt kuitenkin edes vähän lisätä entiseen. Heikki Jussilan kirjassa: Kutsujen armo, SRK.n kustantaman laitoksen sivulla 175 alkaen voimme lukea:

Toinen päätös lain kolmannesta käytöstä tehtiin Saksan maalla kahdeksankolmatta (28) vuotta Lutherin kuoleman jälkeen. Siinä Saksan viisaat ovat käsittäneet ”paremman kirkkauden” kuin Pyhä Henki apostolien kokoukselle kirkasti. Sen tähden he tekivät päinvastaisen päätöksen. Sen mukaan tulevat antinomisena villityksenä ja harhaoppina kirotuiksi apostolien kokouksen osanottajat ja sen päätöksen seuraajat. Mutta sillä päätöksellä he muuttivat evankelisen lutherilaisen kirkon lakikirkoksi.
Kristillisyydessämme on aina uskottu, opetettu ja tunnustettu apostolien kokouksen päätöksen mukaisesti. Vieläkin pidetään kristillisyydestä eronneina ja toiseen evankeliumiin kääntyneinä niitä, jotka toisin opettavat ja tunnustavat. Eikä niitä kelpuuteta kristittyjen seassa opettajiksi.
Paavali selittää Galatalaiskirjeen 4 luvussa, että Jumala oli sen riidan jo ratkaissut sanomalle Aabrahamille: ”Aja pois palkkavaimo poikinensa.” Ja hän sanoo lain testamentin orjuuden synnyttäjäksi. Sen tähden hän sanoo, että ne siihen poikenneet, jotka ovat Pyhän Hengen kadottaneet ja toisen hengen saaneet, pitää vastaisuudessa kivulla synnyttää.
Olemme nähneet sanomalehdissäkin kirjoituksia, että Jeesus on vaiheaidan lain opetuslasten ja uskovaisten väliltä särkenyt. Jerusalemin kokouksen päätöksen mukaan se on eksytysoppia, jolla uskovaisten sieluja vaivataan. Sillä Raamattu sanoo päinvastoin: ”Hän pani aidan ja seisoo veräjällä.” Joille Kristus ei ole lain loppu vanhurskaudeksi, ne ovat veräjän takana kolkuttamassa.
sellainen käsitys on siinä riidassa uskovaisilla aina ollut, eikä siinä ole hetkeksikään myönnytty toiselle evankeliumille, kuulukoot Raamatun mukaisesta opista poikkeava ääni mistä tahansa. Me olemme kantaneet ristin pahennusta ilolla ja kiitollisuudella.
__ __ __

Vieläkin sanomme, että se on eri asia, että opetuslapset toimittivat Jeesuksen heille uskomaa Hengen virkaa: ”Ottakaa Pyhä Henki. ” Ja eri asia se, että joku omin päin ryhtyy sellaiseen, joka on Hengen kadottanut tai jolla ei Henkeä ole ollutkaan. Jos sokea taluttaa sokeaa, niin näkevä säälii niitä raukkoja, kun tietää, että ne molemmat lankeavat kuoppaan.
Sellaista sokeain kulkua ja sokeain taluttamista on uudestiheränneiden kulku Siinain synkeydessä peite silmäin edessä. Virkkala kirjoittaa myös pitkän luvun: ”seurakunta ja yksilökristillisyyttä.” Jos kysytään, mitä se yksilökristillisyys on? vastaa Raamattu: Voi sitä yksinäistä. Pyhä Henki teki alussa sellaisen yhteyden, että ”he olivat joka päivä yksimielisesti koossa.” Pyhä Henki kutsuu ja kokoaa seurakunnan. Pyhä Henki ei erkane seurakunnastansa, vaan on sen pyhittäjä.
Muokkaus: Otin pois vahinkohymiön viestistä, viestin sisältöön en ole koskenut.

[lukkari]

Luther kirjoittaa Mannaa Jumalan lapsille kirjassaan näin
Huhtikuun 3 päivänä

2. Kor. 3:6

Kirjain kuolettaa. Laki synnyttää aina joko röyhkeyttä tai epätoivoa. Röyhkeys syntyy siitä, että ihminen ottaa omilla teoillaan täyttääkseen lain. Hän käy kirkossa, ei kiroile, kunnioittaa isää ja äitiä eikä tee huorin. Tämän ohessa hän ei kuitenkaan tarkkaa sydäntään eikä ota huomioon, mistä vaikuttimista hän elää näin nuhteettomasti, vaan peittelee vanhaa konnaa sydämessään. Jos hän näet tutkisi sydäntään, hän huomaisi tekevänsä tätä kaikkea haluttomasti ja pakosta pelätessään helvettiä tai pyrkiessään ansaitsemaan taivaan. Ehkä hän tyytyy halvempaankin, tavoittelemaan kunniaa, omaisuutta tai terveyttä tai pelkäämään häpeää tai vahinkoa.

Epätoivo taas seuraa, kun ihminen huomaa sydämensä pahuuden ja tunnustaa, että hänen on mahdotonta rakastaa Jumalan lakia, hän kun ei löydä itsestään mitään hyvää. Silloin hän ymmärtää, ettei lakia voida täyttää teoilla. Näin hän joutuu epätoivoon teoistaan eikä välitä niistä. Tästä syntyy köyhä, viheliäinen ja nöyryytetty henki, jota omatunto lain kautta vaatii, ahdistaa ja kauhistaa. Vain tällaisille ihmisille on hyötyä laista. Sitä varten laki on annettu. Sen oikeana tehtävänä on vaikuttaa itsensä tunteminen ja nöyryys.

[Weha]

Misu, varmaan tarkoitti, että laki on kasvattaja kristuksen luokse, mutta uskon tultua, emme ole lain alla-

Room.10:4. "Sillä Kristus on lain loppu, jokaiselle uskovaiselle vanhurskaudeksi".

[lukkari]

juu, ajattelin vain tähdentää ja tarkentaa asiaa...