1. Me uskomme, opetamme ja tunnustamme: Vaikka Kristus on vapauttanut oikein uskovat, todella Jumalan puoleen kääntyneet ihmiset lain kirouksesta ja pakosta, ei näiden silti ole määrä olla ilman lakia, vaan Jumalan Poika on lunastanut heidät juuri sitä varten, että he syventyisivät siihen päivin ja öin (Ps. 119:1). Eiväthän esivanhempamme eläneet ilman lakia edes ennen lankeemusta, vaan Jumalan laki oli kirjoitettu heidänkin sydämeensä, koskapa heidät oli luotu Jumalan (1 Moos. 1:27) kuvaksi.
2. Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että lakia on tunnollisesti saarnattava, ei ainoastaan epäuskoisille ja paatuneille, vaan myös oikeauskoisille, vilpittömästi kääntyneille, uudestisyntyneille, uskosta vanhurskautetuille ihmisille.
3. Vaikka he näet ovat uudestisyntyneitä, "mielensä hengeltä uudistuneita", ei uudestisyntyminen ja (Ef. 4:23) uudistus ole tässä maailmassa täydellistä vaan vasta alullaan. Uskovaisten "mielen henki" on alituisessa taistelussa lihaa eli meihin koko elämän ajaksi piintynyttä turmelusta vastaan. Tämä vanha Aadam, joka yhä vielä on ihmisen järkeen, tahtoon ja kaikkiin kykyihin piintyneenä, olisi alttiisti ryhtymässä ihmisten uskollisuudessaan keksimiin ja itse valitsemiin jumalanpalvelusmenoihin; siksi on välttämätöntä, että Herran laki aina loistaa meille. Vanha Aadam ei saa noudattaa omaa tahtoaan, vaan se on sekä lain kehotuksin ja uhkauksin että myös rangaistuksin ja kärsimyksin pakotettava seuraamaan Hengen johdatusta ja antautumaan hänen vangikseen (1 Kor. 9:27; Room. 6:12; Gal. 6:14; Ps.119:1; Hepr. 13:21).
4. Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että lain teot on osattava erottaa Hengen hedelmistä. Lain mukaisia tekoja on katsottava ja sanottava lain teoiksi niin kauan kuin yksinomaan rangaistuksesta muistuttaminen ja Jumalan vihan uhka puristaa ne esiin ihmisestä.
5. Hengen hedelmiä ovat sitä vastoin ne teot, joita uskovissa asuva Jumalan Henki saa aikaan uudestisyntyneiden välityksellä. Niitä uskovaiset tekevät uudestisyntyneinä vapaaehtoisesti, ikään kuin eivät olisi edes kuulleet mistään käskystä, uhkauksesta tai palkinnosta. Tällä tavoin Jumalan lapset (Ps. 119:1) "elävät Jumalan laissa" ja vaeltavat sen mukaan. Pyhä Paavali kutsuu lakia Kristuksen laiksi ja mielen laiksi. Silti Jumalan lapset eivät ole lain alla, vaan armon alla (Room. 7:25; Room. 8:7).
6. Laki on siis yhä vielä yksi ja sama laki niin katuville kuin paatuneillekin, niin uudestisyntyneille kuin uudestisyntymättömillekin, sillä se on Jumalan muuttumaton tahto. Ero on kuuliaisuudessa eli pelkästään ihmisissä. Uudestisyntymätön tottelee lakia pakosta, vastahakoisena - ja niin täyttää lain vaatimuksia vielä uudestisyntynytkin, sikäli kuin hän on lihaa. Mutta uskova, sikäli kuin on uudestisyntynyt, tekee alttiisti ja vailla pakkoa sellaista, mitä ei mikään lain uhkaus ikinä saisi häntä tekemään.
Negativa
Väärä oppi
Edellä sanotun perusteella me hylkäämme vahingollisena, kristillisen siveellisyyden ja oikean jumalisuuden vastaisena sellaisen harhaopin, jonka mukaan lakia ei edellä selostetulla tavalla pitäisi saarnata kristityille, oikein uskoville, vaan ainoastaan epäuskoisille, paatuneille jumalattomille.
Taavetti kirjoitti:Sitä tulee papin tehdä. 2Tim. 4:2, Tiit. 1:9, 1Tim. 5:1. 2, 20, 2Tim. 2:24, 25. Evankeliumi on neuvo ja varoitus sana, Hebr. 13: 22. Veljellinen nuhteleminen ja varoitus, 3Moos. 19:17, Ps 141: 5, San.l. 9:7, 8, 12:1. 15:32, 17:10, 27:5, 28:23, 29:1, Hoos 4:4, lisäksi mainitaan kohta Siirakin kirjasta ja lukuisat Uuden testamentin kohdat. Katsokaa itse ne Biblian rekisteristä.
Näillä vähäisillä riveillä haluan osoittaa, ettei neuvojen kuuluminen evankeliumin kokonaisuuteen ole uusi keksintö.
Ensiksi. Saarnaajan on ennen kaikkea varottava ja vältettävä monenlaisia, toisistaan poikkeavia sanamuotoja kymmenestä käskystä, Isä meidän -rukouksesta, uskontunnustuksesta, sakramenteista jne. Hänen on valittava yksi ainoa muoto, pysyttävä siinä ja käytettävä sitä vuodesta toiseen. Nuoria ja yksinkertaisia ihmisiä on nimittäin opetettava yhdenlaisin, määrätyin sanamuodoin, muutoin he menevät kovin helposti sekaisin. Jos tänään opetetaan niin ja vuoden kuluttua parantelun halusta näin, koko työ ja vaiva valuu hukkaan. Tämän ovat hyvin oivaltaneet myös rakkaat isät, jotka kaikki ovat käyttäneet Isä meidän -rukouksesta, uskontunnustuksesta ja kymmenestä käskystä aina samaa muotoa. Siksi on meidänkin opetettava nuorille ja yksinkertaisille ihmisille nämä lauseet siten, ettemme siirrä tavuakaan paikaltansa. Emme saa yhtenä vuonna pitää hyvänä tai suositella yhtä muotoa ja toisena vuonna toista. Valitse sen vuoksi mielesi mukainen muoto ja pysy siinä aina.
Taavetti kirjoitti: Jos tänään opetetaan niin ja vuoden kuluttua parantelun halusta näin, koko työ ja vaiva valuu hukkaan.
Maarimi kirjoitti:Kyllä minä olen kokenut tässä uskossa lain alla olemista ja rakkaudettomuuttakin. Että mieluummin ollaan kovia kuin armahtavia.
Toki ymmärrän mitä tarkoittaa "halpa armo" ja "armonvarkaat", kritisoin sitä itsekin - ja se on ollut yksi syy, miksi kiinnostuin lestadiolaisuudesta.
Mutta ilman rakkautta ei ole mitään.
Taavetti kirjoitti:Evankeliumin hengessä synnistä varoittaminen on anteeksi antamuksen tarjoamista langenneelle. Se merkitsee varoittajan asettumista palvelijan paikalle, palvelijan tehtävään.
Mitä tulee asioihin edellä olevaan viestiin. En ole lukenut tai kuullut sieltä puh.kokouksesta, joten minun on vaikea kommentoida näkemyksiä. Asioilla on aina kaksi puolta, joten odotamme maltilla tarkempaa tietoa asioista. MIstä me tiedämme sen, että huomio voisi olla oikea tai väärä?
Kirjoittanut: yksi pienimmistä 4.1.2008 klo 01.20
Ei ole avaaja kirjoittanut totuutta puheenvuorosta. Ei nimittäin Haho puhunut noin. Pakkoripistä ei ollut mitään tietoa vaan ripistä armoetuna. Tätä ja kristuksen kirkkolakia hän on rohkaissut puhujia tuomaan esille saarnoissaan.
Palstalaisille näkyy olevan punainen vaate hoitokokoukset,rippi ja kristuksen kirkkolaki.
Kielletäänkö kaikki?
Mielestäni ne ovat osa Raamattua ja sitä kautta uskoa (ripin armoetu ja Kristuksen kirkkolaki). Ei niitä ole syytä unohtaa, vaikka ympäristön synnin luvallisuuden paine olisikin kova. Siksi on syytäkin rohkaista puhujia puhumaan myös näistä aiheista.
Ei siis kannata syyllistyä parjaukseen, ei varsinkaan väärän informaation perusteella.
Taavetti kirjoitti: Kirjan sivulla 48 kerrotaan Salli Katilan muistelu erään toisen sisaren käynnistä esikoisten seuroissa ja sen jälkeisistä tunnelmista:
Tuo seurakäynti ei kiusauksia vähentänyt. Polte povella kiihtyi, kumpi on oikea, kumpi väärä? Yksi Kristuksen oppi on oikea, ei edes kahta. Puolelta toiselle vaappuminen käy yli voimien. Selvyys on saatava. Hän luki, tutki, käänteli pyhän kirjan lehtiä… ”Hyvä Isä, anna pyhän sanasi valkeus tielleni!” Kello löi yksi yöllä, löi kaksi. Taistelija oli uupua. ”Sinä kaikkinäkevä suuri Jumala, auta! ”Huutajan pyyntöön vastattiin. Aukeni Salomonin tuomio: Kaksi äitiä tuotiin viisaan kuninkaan tuomittavaksi. Toinen heistä oli yöllä maannut pienokaisensa kuoliaaksi, mutta silti hän vaati elävä lasta omakseen. Salomo tarttui miekkaansa. Elävä lapsi tuotiin kuninkaan eteen. Kirkas teräs kohosi. Tuomio kuului: ”Jaetaan lapsi, kumpikin saa puolet.” Äidin sydänjuurista saakka kuului parahdus: ”Ei saa jakaa! Annettakoon lapseni ennen vieraalle äidille.” Vieras äiti vaati: ”Jaetaan kahtia!” – Oikean äidin rakkaus oli vääjäämätön todistaja. Lapsi pääsi äitinsä rinnoille.
Tätä taustaa vasten kirkastui Selma Talolalle selvääkin selvempänä lapsen oikea äiti, Jumalan seurakunta. Hän muisti iän hopeoimain vanhusten kyyneliin asti liikuttuneena kertoneen sitä surkeasta ajasta, jolloin eriseura koetteli Siionia. Onnistuneet, isoiksi kasvaneet se vei. Kyynelin heitä pyydettiin lapsen paikalle nöyrtymään, kotiin jäämään. He eivät jääneet. Erota täytyi ”vaikka ei muuksi kuin kahdeksi viikoksi, ”kuten esikoisten saarnaaja Ryytsä oli sanonut. – Kun tuon kahtiajaon jälkeen Jumalan seurakuntaan jääneet kokoon tulivat, kuului suuri valitus seuratuvasta. Äiti itki lapsen kuolemaa.
Origen: Homilies on Joshua, p.47,48 kirjoitti:Muistan kerran eräässä kirkossa väitelleeni niistä kahdesta portosta joista on
kirjoitettu kolmannessa kuninkaiden kirjassa. He olivat tulleet Salomonin tuomiolle,
yhdellä heistä oli elävä vastasyntynyt, toisella kuollut. Tarkasti tutkin tuota
raamatun kohtaa ja sanoin että se toinen portto saattaisi olla se jolle Salomon
määräisi elävän lapsen palautettaman, ei vanhan liiton Salomon vaan se joka
"vahvistaa rauhan kaiken kanssa, mitä on maan päällä ja taivaissa." (Kol 1:20).
Toinen nainen, joka todella omisti kuolleen lapsen, saattaa olla synagooga joko
aiemmista ihmisistä tai niistä jotka ovat eriseuraan menneet.
I remember once in a certain church disputing about the two prostitutes who are
written in the 3rd book of Kingdoms. They had come to the judgement of Solomon;
one of them held a living infant, the other a dead one. I carefully examined
the passage and said that the latter prostitute might be the one whom Solomon
ordered the living infant restored, not the Solomon of old but the one who
"came to reconcile the things that are in heaven and in earth" (Col 1.20). The
former woman, the one who truly owned the dead infant, might be the synagogue
either of that prior people or of those who have turned aside into heresy.
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa