Pahennus

Elävä usko vanhoillislestadiolaisesta näkökulmasta.


ViestiKirjoittaja O.M » 26 Maalis 2007, 12:16

Lienee syytä määritellä, mitä tarkoittavat 'pahentaa' ja 'pahentua' nykykielessä. Jossain oli ehdotettu, että pahentua olisi nykykielellä 'paheksua', mutta määritelmä on virheellinen. Tarkastin sanat sanakirjasta ja määritelmät hengellisessä (pääasiassa Raamatun) kielessä ovat jokseenkin seuraavia.

- pahentaa
1. vietellä tai yllyttää esimerkillään syntiin (esim. "Katsokaat, ettei tämä teidän vapautenne tulisi heikoille pahennukseksi; Sillä jos joku näkee sinun, jolla tieto on, atrioitsevan epäjumalain huoneissa, eikö siitä omatunto, joka heikko on, yllytetä epäjumalain uhria syömään?" (1.Kor.8:9-10.))
2. pahoittaa käytöksellään toisen mieli (esim. "Älkäämme siis tästedes toinen toistamme tuomitko, vaan tuomitkaat paremmin niin, ettei yksikään veljensä eteen pane loukkausta eli pahennusta" (Room.14:13).)

- pahentua
1. tulla vietellyksi tai yllytetyksi lankeamaan syntiin (esim. "Niin sinun tietos kautta sinun veljes hukkaantuu, joka heikko on, jonka tähden Kristus on kuollut. Mutta kuin te niin syntiä teette veljiänne vastaan ja särjette heidän heikon omantuntonsa, niin te Kristusta vastaan syntiä teette. Sentähden jos ruoka minun veljeni pahentais, niin en minä ikänäni söisi lihaa, etten minä veljeäni pahentaisi." (1.Kor.8:11-13.))
2. pahoittaa mielensä toisen käytöksestä (esim. "Jos sinun veljes sinun ruastas surulliseksi tulee, niin et sinä enään vaella rakkaudessa" (Room.14:15).)

Oman kokemukseni mukaan voin erittäin hyvin kontrolloida sitä, paheksunko jotain. Paljon huonommin voin päättää, pahoitanko mieleni jostain asiasta vai en. Yleensä tunnetilat ovat hyvin rajallisesti oman kontrollin alla.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja lukkari » 26 Maalis 2007, 12:45

Raamatun sanakirja (A. Saarisalo) sano pahennuksesta seuraavaa:

Pahennus. Pahentaminen merkitsee siveellisen ja uskonnollisen elämän turmelemista, Matt 5:29,30; 18 : 6; 1. Kor 8:13; 2. Kor. 11:29. Siitä Kristuksen käsky Matt 5: 30:ssa. Pahentajana voi olla henkilö tai asia, joka saattaa ihmisen kompastumaan. Matt 13: 41:ssä sanotaan huonoa esimerkkiä antavan ihmisen olevan pahentajaksi, eikä sellainen pahentaja katoa niinkauan kuin synti pysyy maailmassa, Matt. 18 : 7. Myös Kristillisen vapauden väärinkäyttö, joka sekoittaa heikkouskoisten siveellisen arvostelun, voi helposti muodostua pahennukseksi. 1. Kor 8 : 13; vrt. Matt 17:27. Mutta pahennusta voi syntyä siitäkin, mistä sitä ei pitäisi syntyä, 1 Kor. 1:23; vrt, 8 :14; Matt 11: 6; 13:57;24:10; 26:31; Joh. 16:1; Room. 9: 33; 1 Piet. 2: 8

_________________________________________

Tämä oli mielenkiintoinen kohta:

Myös Kristillisen vapauden väärinkäyttö, joka sekoittaa heikkouskoisten siveellisen arvostelun, voi helposti muodostua pahennukseksi.


Tuostahan on kysymys toisilla palstoilla. Sitten vastaargumettina käytetään tätä.

Mutta pahennusta voi syntyä siitäkin, mistä sitä ei pitäisi syntyä

Heikkouskoisia ei kuitenkaan tulisi ilkikurisesti arvostella. Jumalan voima on heikoissa väkevä.

2. Kor. 12:9

Ja hän sanoi minulle: tyydy minun armooni; sillä minun voimani on heikoissa väkevä. Sentähden minä mielelläni kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima minussa asuis.
Viimeksi muokannut lukkari päivämäärä 26 Maalis 2007, 13:02, muokattu yhteensä 2 kertaa
lukkari
Valvoja
 
Viestit: 553
Liittynyt: 14 Loka 2006, 12:52

ViestiKirjoittaja O.M » 26 Maalis 2007, 13:11

lukkari kirjoitti:Tämä oli mielenkiintoinen kohta:

Myös Kristillisen vapauden väärinkäyttö, joka sekoittaa heikkouskoisten siveellisen arvostelun, voi helposti muodostua pahennukseksi.


Tuostahan on kysymys toisilla palstoilla. Sitten vastaargumettina käytetään tätä.

Mutta pahennusta voi syntyä siitäkin, mistä sitä ei pitäisi syntyä

Heikkouskoisia ei kuitenkaan tulisi arvostella. Jumalan voima on heikoissa väkevä.

2. Kor. 12:9

Ja hän sanoi minulle: tyydy minun armooni; sillä minun voimani on heikoissa väkevä. Sentähden minä mielelläni kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima minussa asuis.


Hyviä huomioita. Pitänee muuten hankkia jostain tuo Saarisalon sanakirja. Paavali kehottaa Roomalaiskirjeen 15. luvun alussa:

"1 Mutta meidän, jotka väkevät olemme, tulee heikkoin voimattomuutta kärsiä, eikä itsellemme kelvata.
2 Niin jokainen meistä kelvatkoon lähimmäisellensä siinä, mikä hyvä on, parannukseksi.

3 Sillä ei Kristuskaan itsellensä kelvannut, vaan niinkuin kirjoitettu on: heidän pilkkansa, jotka sinua pilkkasivat, lankesivat minun päälleni.
4 Sillä mitä ennen kirjoitettu on, se on meille opiksi kirjoitettu, että meillä kärsivällisyyden ja Raamattuin lohdutuksen kautta toivo olis.
5 Mutta kärsivällisyyden ja lohdutuksen Jumala antakoon teille, että te keskenänne yksimieliset olisitte Jesuksen Kristuksen perään:
6 Että te yksimielisesti yhdestä suusta kiittäisitte Jumalaa ja meidän Herran Jesuksen Kristuksen Isää.
7 Sentähden korjatkaat toinen toistanne, niinkuin Kristuskin on meitä Jumalan kunniaksi korjannut."


Vaikka lukisin miten monta kertaa Roomalaiskirjeen 14. ja 15. luvun, 1. Korintolaiskirjeen 8. luvun ja koko Galatalaiskirjeen (etenkin luku 5), loppupäätelmä on sama joka kerta: pyrkimys yksimielisyyteen heikkojen ehdoilla. Ei siksi, että heikot vaatisivat, vaan vahvojen omatunto opettaa heitä olemaan pahoittamatta heikkojen mieltä. Vahvoilla on vahvempina vara olla turmelematta Jumalan työtä usein mitättömienkin ajallisten asioiden tähden.

Ranskan vallankumouksen aikaan kysyttiin, tuleeko ihmisille tasa-arvon nimissä antaa samankokoiset vai oikeankokoiset housut.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja O.M » 26 Maalis 2007, 18:23

lukkari kirjoitti:Raamatun sanakirja (A. Saarisalo) sano pahennuksesta seuraavaa:

Pahennus. Pahentaminen merkitsee siveellisen ja uskonnollisen elämän turmelemista, Matt 5:29,30; 18 : 6; 1. Kor 8:13; 2. Kor. 11:29. Siitä Kristuksen käsky Matt 5: 30:ssa.


Tässä vähän noita kohtia.

"29 Jos oikia silmäs pahentaa sinun, niin puhkaise se ulos, ja heitä pois tyköäs; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäs hukutetaan, kuin että koko ruumis pitäis heitettämän helvettiin.
30 Ja jos oikia kätes pahentaa sinun, niin hakkaa se poikki, ja heitä pois tyköäs! sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäs hukutetaan, kuin että koko ruumis pitäis helvettiin heitettämän." (Matt.5.)
"6 Mutta joka pahentaa yhden näistä pienimmistä, jotka uskovat minun päälleni, parempi hänen olis, että myllyn kivi ripustettaisiin hänen kaulaansa, ja hän upotettaisiin meren syvyyteen." (Matt.18.)
"13 Sentähden jos ruoka minun veljeni pahentais, niin en minä ikänäni söisi lihaa, etten minä veljeäni pahentaisi." (1.Kor.8.)
"29 Kuka on heikko, ja en minä myös heikoksi tule? Kuka pahoitetaan, ja en minä pala?" (2.Kor.11.)


-----> Kohdissa puhutaan siis Saarisalon mukaan pahentamisesta merkityksessä 'vietellä syntiin'.

Hakutoiminnolla löysin myös kohdan tämän kohdan:

"42 Ja kuka ikänä pahentaa yhden vähimmistä, jotka uskovat minun päälleni, parempi olis hänelle, jos myllyn kivi pantaisiin hänen kaulaansa ja heitettäisiin mereen." (Mark.9.)

Asiayhteys ei välttämättä viittaa lapsiin (toisin kuin Matt.18:6, joka on täysin selvä), vaan kaikkein heikoimpiin Jumalan lapsiin. Niihin, joiden takia Paavali olisi jättänyt uhrilihan syömättä, jos olisi sillä heikon veljensä ("yhden Kristuksen vähimmistä") pahentanut. Uuden käännöksen mukaan mukaan kohta on kokonaisuudessaan käännetty ja otsikoitu näin:

"Kuka on suurin?
33 He saapuivat Kapernaumiin. Kotiin tultuaan Jeesus kysyi opetuslapsilta: "Mistä te matkalla keskustelitte?"
34 He olivat vaiti, sillä he olivat väitelleet siitä, kuka heistä oli suurin.
35 Jeesus istuutui, kokosi kaksitoista opetuslastaan ympärilleen ja sanoi heille: "Jos joku tahtoo olla ensimmäinen, hänen on oltava viimeinen ja kaikkien palvelija."
36 Sitten hän asetti heidän keskelleen lapsen, otti hänet syliinsä ja sanoi:
37 "Joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Ja joka ottaa minut luokseen, ei ota minua, vaan sen joka on minut lähettänyt."

Vieras henkienmanaaja
38 Johannes sanoi hänelle: "Opettaja, me näimme erään miehen ajavan pahoja henkiä ulos sinun nimessäsi. Me yritimme estää häntä, koska hän ei kuulu meihin."
39 Mutta Jeesus vastasi: "Älkää estäkö häntä. Eihän yksikään, joka tekee voimateon minun nimessäni, voi heti perään puhua minusta pahaa.
40 Joka ei ole meitä vastaan, on meidän puolellamme.
41 Totisesti: joka antaa teille maljallisen vettä sen tähden, että te olette Kristuksen omia, ei jää palkkaansa vaille.

[i]Viettelykset
42 "Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänet heitettäisiin mereen myllynkivi kaulassa.
43 Jos kätesi viettelee sinua, hakkaa se pois. Onhan parempi, että käsipuolena pääset sisälle elämään, kuin että molemmat kädet tallella joudut helvettiin, sammumattomaan tuleen
44 , missä 'mato ei kuole eikä tuli sammu'].*
45 Jos jalkasi viettelee sinua, hakkaa se pois. Onhan parempi, että jalkapuolena pääset sisälle elämään, kuin että sinut molemmat jalat tallella heitetään helvettiin
46 , missä 'mato ei kuole eikä tuli sammu'.
47 Ja jos silmäsi viettelee sinua, heitä se pois. Onhan parempi, että silmäpuolena pääset sisälle Jumalan valtakuntaan, kuin että sinut molemmat silmät tallella heitetään helvettiin,
48 missä 'mato ei kuole eikä tuli sammu'.
49 "Jokainen tullaan suolaamaan tulella.
50 Suola on tarpeellista. Mutta jos se menettää suolaisuutensa, millä te sen suolaatte? Olkoon teissä suola itsessänne ja eläkää sovussa toinen toisenne kanssa."


Eli vaikka uusi käännös ohjaa väliotsikoinneillaan tulkintaa pois pienistä lapsista, joista Jeesus puhuu jakeissa 36-37, Jeesus saattaa tarkoittaa myös heitä. Mahdollisesti Jeesus tarkoittaa sekä pieniä lapsia että kaikkein vähäisimpiä ja heikoimpia häneen uskovia. Bibliassa väliotsikointia ei ole, jolloin tulkinta, jonka mukaan kohta puhuisi pienistä lapsista, olisi vapaampi.

"33 Ja hän tuli Kapernaumiin, ja kotona ollessa kysyi hän heiltä: mitä te tiellä keskenänne kamppailitte?
34 Mutta he vaikenivat; sillä he olivat kamppailleet tiellä keskenänsä, kuka heistä suurin olis.
35 Ja kuin hän istui, kutsui hän ne kaksitoistakymmentä ja sanoi heille: jos joku tahtoo ensimmäinen olla, sen pitää oleman kaikkein viimeinen ja kaikkein palvelian.
36 Ja hän otti lapsen ja asetti sen heidän keskellensä. Ja kuin hän otti sen syliinsä, sanoi hän heille:
37 Kuka ikänä yhden tainkaltaisen lapsen korjaa minun nimeeni, se korjaa minun: ja joka minun korjaa, ei hän minua korjaa, vaan sen, joka minun lähetti.
38 Mutta Johannes vastasi häntä sanoen: Mestari, me näimme yhden sinun nimelläs perkeleitä ajavan ulos, joka ei seuraa meitä, ja me kielsimme häntä, ettei hän seuraa meitä.
39 Niin Jesus sanoi: älkäät häntä kieltäkö; sillä ei ole ketään, joka tekee voimallisen työn minun nimeni kautta, ja taitaa kohta pahasti puhua minusta.
40 Sillä joka ei ole meitä vastaan, se on meidän edestämme.
41 Sillä kuka ikänä juottaa teitä vesipikarilla minun nimeeni, että te olette Kristuksen, totisesti sanon minä teille: ei hän suinkaan kadota palkkaansa.
42 Ja kuka ikänä pahentaa yhden vähimmistä, jotka uskovat minun päälleni, parempi olis hänelle, jos myllyn kivi pantaisiin hänen kaulaansa ja heitettäisiin mereen.
43 Jos kätes on sinulle pahennukseksi, niin hakkaa se pois: parempi on sinun käsipuolena elämään mennä, kuin jos sinulla olis kaksi kättä ja menisit helvettiin, sammumattomaan tuleen,
44 Kussa ei heidän matonsa kuole, eikä tuli sammuteta.
45 Ja jos jalkas on sinulle pahennukseksi, hakkaa se pois: parempi on sinulle, että ontuvana elämään menet, kuin jos sinulla olis kaksi jalkaa ja heitettäisiin helvettiin, sammumattomaan tuleen,
46 Kussa ei heidän matonsa kuole, eikä tuli sammuteta.
47 Ja jos silmäs on sinulle pahennukseksi, niin heitä se pois: parempi on sinun silmäpuolena Jumalan valtakuntaan sisälle mennä, kuin jos sinulla olis kaksi silmää ja heitettäisiin helvetin tuleen,
48 Kussa ei heidän matonsa kuole, eikä tuli sammuteta.
49 Sillä kaikki pitää tulella suolattaman, ja jokainen uhri pitää suolalla suolattaman.
50 Suola on hyvä; mutta jos suola tulee mauttomaksi, millä te sen höystätte? Pitäkäät itse teissänne suola, ja rauha teidän keskenänne."
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja O.M » 26 Maalis 2007, 18:49

lukkari kirjoitti:Pahentajana voi olla henkilö tai asia, joka saattaa ihmisen kompastumaan. Matt 13: 41:ssä sanotaan huonoa esimerkkiä antavan ihmisen olevan pahentajaksi, eikä sellainen pahentaja katoa niinkauan kuin synti pysyy maailmassa, Matt. 18 : 7.


"41 Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja heidän pitää kokooman hänen valtakunnastansa kaikki pahennukset, ja ne jotka vääryyttä tekevät." (Matt.13.)

"7 Voi maailmaa pahennusten tähden, sillä pahennukset kumminkin tulevat! Voi kuitenkin sitä ihmistä, jonka kautta pahennus tulee!" (Matt.18.)

---> Kohta saattaa tietysti viitata myös Juudas Iskariotiin, mutta tarkoittanee ylipäätään ihmisiä, jotka aiheuttavat muunlaista kuin Jumalan mielen mukaista pahennusta. Ko. 18. luvun kokonaisuudessa pahennuksista puhutaan enemmänkin.

"6 Mutta joka pahentaa yhden näistä pienimmistä, jotka uskovat minun päälleni, parempi hänen olis, että myllyn kivi ripustettaisiin hänen kaulaansa, ja hän upotettaisiin meren syvyyteen.
7 Voi maailmaa pahennusten tähden, sillä pahennukset kumminkin tulevat! Voi kuitenkin sitä ihmistä, jonka kautta pahennus tulee!
8 Mutta jos kätes taikka jalkas pahentaa sinun, niin leikkaa ne pois, ja heitä pois tyköäs. Parempi on sinun elämään sisälle mennä ontuvana taikka raajarikkona, kuin että sinulla olis kaksi kättä eli kaksi jalkaa, ja sinä heitettäisiin ijankaikkiseen tuleen.
9 Ja jos silmäs pahentaa sinun, niin puhkaise se ulos, ja heitä pois tyköäs. Parempi on sinun silmäpuolena elämään sisälle mennä, kuin että sinulla olis kaksi silmää, ja sinä heitettäisiin helvetin tuleen.
10 Katsokaat, ettette katso ylön yhtäkään näistä pienimmistä; sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä taivaissa näkevät aina minun isäni kasvot, joka on taivaissa."
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja O.M » 26 Maalis 2007, 19:04

lukkari kirjoitti:Myös Kristillisen vapauden väärinkäyttö, joka sekoittaa heikkouskoisten siveellisen arvostelun, voi helposti muodostua pahennukseksi. 1. Kor 8 : 13; vrt. Matt 17:27.



"13 Sentähden jos ruoka minun veljeni pahentais, niin en minä ikänäni söisi lihaa, etten minä veljeäni pahentaisi." (1.Kor.8.)

"24 Mutta kuin he menivät Kapernaumiin, tulivat verorahan ottajat Pietarin tykö, ja sanoivat: eikö Mestarinne ole tottunut verorahaa maksamaan?
25 Sanoi hän: on. Ja kuin hän tuli huoneeseen, ennätti hänen Jesus, ja sanoi: mitäs luulet, Simon? keiltä maan kuninkaat ottavat tullin eli veron? omilta lapsiltansa, taikka vierailta?
26 Pietari sanoi hänelle: vierailta. Sanoi Jesus hänelle: niin lapset ovat vapaat.
27 Mutta ettemme heitä pahentaisi, niin mene merelle, heitä onkes, ja ota se kala, joka ensin tulee ylös, ja avaa hänen suunsa, niin sinä löydät rahan: ota se, ja anna heille minun ja sinun edestäs."
(Matt.7.)
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja O.M » 26 Maalis 2007, 19:18

lukkari kirjoitti:Mutta pahennusta voi syntyä siitäkin, mistä sitä ei pitäisi syntyä, 1 Kor. 1:23; vrt, 8 :14; Matt 11: 6; 13:57;24:10; 26:31; Joh. 16:1; Room. 9: 33; 1 Piet. 2: 8


Kristus näyttää olevan Saarisalon mukaan vääränlaisen pahentumisen kohde.

"23 Mutta me saarnaamme ristiinnaulitun Kristuksen Juudalaisille pahennukseksi ja Grekiläisille hulluudeksi." (1.Kor.1.)

Tuota 1.Kor.8:14:sta ei ole Raamatussa, liekö näppäilyvirhe.

"6 Ja autuas on se, joka ei pahene minusta." (Matt.11.)
"57 Ja he pahenivat hänessä. Niin sanoi Jesus heille: ei prophetaa kussakaan halvempana pidetä kuin isänsä maalla ja kotonansa." (Matt.13.)

Pahenemiset aiheuttavat uskovaisten keskinäisen rakkauden kylmenemisen.

"9 Silloin he ylönantavat teitä vaivaan ja tappavat teidät, ja te tulette vihattavaksi kaikilta pakanoilta minun nimeni tähden.
10 Ja silloin monta pahenevat, ja keskenänsä pettävät toinen toisensa, ja vihaavat toinen toistansa keskenänsä.
11 Ja monta väärää prophetaa nousevat ja viettelevät monta.
12 Ja että vääryys saa vallan, niin rakkaus monessa kylmenee."
(Matt.24.)

"31 Silloin sanoi Jesus heille: tänä yönä te kaikki pahenette minussa; sillä kirjoitettu on: minä lyön paimenta, ja lampaat laumasta pitää hajoitettaman." (Matt.26.)
"1 Näitä olen minä puhunut teille, ette pahenisi." (Joh.16.)

Pahennuksen kallio on siionissa.

"33 Niinkuin kirjoitettu on: katso, minä panen Zioniin loukkauskiven ja pahennuksen kallion, ja jokainen, joka hänen päällensä uskoo, ei pidä häpiään tuleman." (Room.9.)
"6 Sentähden on myös Raamatussa: katso, minä panen Zioniin valitun kalliin kulmakiven: joka uskoo hänen päällensä, ei hän suinkaan tule häpiään.
7 Teille siis, jotka nyt uskotte, on hän kallis; mutta uskottomille on se kivi, jonka rakentajat hyljänneet ovat, kulmakiveksi tullut, ja loukkauskiveksi, ja pahennuksen kallioksi,
8 Nimittäin niille, jotka itsensä sanaan loukkaavat, ja ei sitä usko, johonka he myös asetetut olivat."
(1.Piet.2.)
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja O.M » 26 Maalis 2007, 19:55

Eripuraisuuden ja pahennuksen matkaan saattajista:

"17 Mutta minä neuvon teitä, rakkaat veljet, että te kavahtaisitte eripuraisuuden ja pahennuksen matkaan saattajia sitä oppia vastaan, jonka te oppineet olette: ja välttäkäät niitä.
18 Sillä ei senkaltaiset Herraa Jesusta Kristusta palvele, vaan omaa vatsaansa ja viettelevät makeilla puheillansa ja liehakoitsemisellansa yksinkertaisten sydämet.
19 Sillä teidän kuuliaisuutenne on kaikille julistettu, jonka tähden minä iloitsen teidän ylitsenne. Mutta minä tahdon, että teidän pitää hyvässä viisaat oleman ja pahuudessa yksinkertaiset.
20 Mutta rauhan Jumala on tallaava saatanan pian teidän jalkainne alle. Meidän Herran Jesuksen Kristuksen armo olkoon teidän kanssanne! Amen."
(Room.16.)

Vatsanpalvonta tarkoittaa ymmärtääkseni mieluummin lihallisuutta kuin omavanhurskautta (joskin nuo asiat kulkevat usein käsi kädessä). Viitannee siihen paljon puhuttuun epäjumalien uhrilihaan: vatsanpalvojat ajattelevat omaa vatsaansa enemmän kuin heikkoja veljiään ja syövät heikkojen pahennukseksi. Tuosta kohdasta ymmärtäisin, että uskovaisten on syytä karttaa niitä liehakoijia, jotka käytöksellään aiheuttavat pahennusta, ts. saavat heikot lankeamaan syntiin tai pahoittamaan mielensä. Kohta ei kuitenkaan varmaankaan tarkoita, että ketään pitäisi karttaa kerrasta. Totta kai on puhuteltava ja sanan on annettava vaikuttaa jonkin aikaa ja odottaa, josko rikollinen nöyrtyisi ja alentaisi itsensä.

Pahennusten matkaan saattaminen kylmentää uskovaisten keskinäisen rakkauden, joka on Kristuksen omien tuntomerkki.

"Siitä pitää kaikkein tunteman teidät minun opetuslapsikseni, jos te keskenänne rakkauden pidätte" (Joh.13:35).
"Tieto paisuttaa, mutta rakkaus rakentaa" (1.Kor.8:1).
"Ei rakkaus koskaan väsy; vaikka prophetiat lakkaavat, ja kielet vaikenevat, ja tieto katoo" (1.Kor.13:8).
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja lukkari » 26 Maalis 2007, 20:06

O.M kirjoitti:
Tuota 1.Kor.8:14:sta ei ole Raamatussa, liekö näppäilyvirhe.


Juu, virhe oli kirjassa.
lukkari
Valvoja
 
Viestit: 553
Liittynyt: 14 Loka 2006, 12:52

ViestiKirjoittaja Taavetti » 18 Huhti 2008, 21:13

Tekisi mieli jatkaa pohdiskelua hiukan etymologiselta kannalta, eli pahennus sanan kantasana Suomen kielessä on paha. En tiedä onko sanalla yhteneväisistä konsonanteista huolimatta yhteyttä saman tapaiseen, mutta eri merkityksen sanaan pyhä. Käsitteinähän ne ymmärretään usein toistensa vastakohdiksi, joita ne taitavat ollakin. En tullut etsineeksi haku toiminnoilla kantasanan paha alkuperää Suomen kielessä. Sen sijaan Pyhä juontaa samanrunkoisesta sanasta piha, joka vanhassa merkityksessään tarkoittaa aidalla ja/tai rakennuksilla rajattua aluetta. Melkein saman merkitys sillä on nykyisinkin. Kun piha merkitsee rajattua, aidattua, erotettua ja merkittyäkin aluetta, merkitsee sanasta johdettu pyhä aivan samaa hengellisessä merkityksessä. Tiettävästi pyhä on sanana ollut kielessämme jo pakanuuden aikana, mutta kristinuskon tultua saanut uuden merkityksen.
Taitaa myös paha olla jo pakanuuden aikana kielessämme tunnettu, sehän on nykyisin ymmärretty joksikin pyhää uhkaavaksi ja turmelevaksi vaikutukseksi. Ajallinen paha on eri asia kuin hengellinen paha, vaikka on niillä monta yhtymäkohtaakin. Laitoin tämän aivan oman ja mihinkään tukeutumattoman pohdiskeluni tähän, samalla nostan aihetta pimennosta näkyville.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja hepa » 20 Syys 2010, 14:04

O.M kirjoitti:
lukkari kirjoitti:Tämä oli mielenkiintoinen kohta:

Myös Kristillisen vapauden väärinkäyttö, joka sekoittaa heikkouskoisten siveellisen arvostelun, voi helposti muodostua pahennukseksi.


Tuostahan on kysymys toisilla palstoilla. Sitten vastaargumettina käytetään tätä.

Mutta pahennusta voi syntyä siitäkin, mistä sitä ei pitäisi syntyä

Heikkouskoisia ei kuitenkaan tulisi arvostella. Jumalan voima on heikoissa väkevä.

2. Kor. 12:9

Ja hän sanoi minulle: tyydy minun armooni; sillä minun voimani on heikoissa väkevä. Sentähden minä mielelläni kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima minussa asuis.


Hyviä huomioita. Pitänee muuten hankkia jostain tuo Saarisalon sanakirja. Paavali kehottaa Roomalaiskirjeen 15. luvun alussa:

"1 Mutta meidän, jotka väkevät olemme, tulee heikkoin voimattomuutta kärsiä, eikä itsellemme kelvata.
2 Niin jokainen meistä kelvatkoon lähimmäisellensä siinä, mikä hyvä on, parannukseksi.

3 Sillä ei Kristuskaan itsellensä kelvannut, vaan niinkuin kirjoitettu on: heidän pilkkansa, jotka sinua pilkkasivat, lankesivat minun päälleni.
4 Sillä mitä ennen kirjoitettu on, se on meille opiksi kirjoitettu, että meillä kärsivällisyyden ja Raamattuin lohdutuksen kautta toivo olis.
5 Mutta kärsivällisyyden ja lohdutuksen Jumala antakoon teille, että te keskenänne yksimieliset olisitte Jesuksen Kristuksen perään:
6 Että te yksimielisesti yhdestä suusta kiittäisitte Jumalaa ja meidän Herran Jesuksen Kristuksen Isää.
7 Sentähden korjatkaat toinen toistanne, niinkuin Kristuskin on meitä Jumalan kunniaksi korjannut."


Vaikka lukisin miten monta kertaa Roomalaiskirjeen 14. ja 15. luvun, 1. Korintolaiskirjeen 8. luvun ja koko Galatalaiskirjeen (etenkin luku 5), loppupäätelmä on sama joka kerta: pyrkimys yksimielisyyteen heikkojen ehdoilla. Ei siksi, että heikot vaatisivat, vaan vahvojen omatunto opettaa heitä olemaan pahoittamatta heikkojen mieltä. Vahvoilla on vahvempina vara olla turmelematta Jumalan työtä usein mitättömienkin ajallisten asioiden tähden.


Tuli mieleeni sellainen asia, että eikö Jumalan valtakunnassa eletä heikoimman ehdolla, että se viimeinenkin raahustaja ja vähävoimaisinkin pääsisi perille.

Tätä taustaa vasten jos ajattelee noita elämäntapa-asioita, niin ymmärtää miksi vältämme sellaisia asiota josta joku heikompi voi pahentua tai tai joutua synnin tielle.
Avatar
hepa
tähtiahkera
 
Viestit: 877
Liittynyt: 19 Helmi 2009, 15:14
Paikkakunta: Oulunseutu

ViestiKirjoittaja hepa » 22 Syys 2010, 12:42

O.M kirjoitti:Lienee syytä määritellä, mitä tarkoittavat 'pahentaa' ja 'pahentua' nykykielessä. Jossain oli ehdotettu, että pahentua olisi nykykielellä 'paheksua', mutta määritelmä on virheellinen. Tarkastin sanat sanakirjasta ja määritelmät hengellisessä (pääasiassa Raamatun) kielessä ovat jokseenkin seuraavia.

- pahentaa
1. vietellä tai yllyttää esimerkillään syntiin (esim. "Katsokaat, ettei tämä teidän vapautenne tulisi heikoille pahennukseksi; Sillä jos joku näkee sinun, jolla tieto on, atrioitsevan epäjumalain huoneissa, eikö siitä omatunto, joka heikko on, yllytetä epäjumalain uhria syömään?" (1.Kor.8:9-10.))
2. pahoittaa käytöksellään toisen mieli (esim. "Älkäämme siis tästedes toinen toistamme tuomitko, vaan tuomitkaat paremmin niin, ettei yksikään veljensä eteen pane loukkausta eli pahennusta" (Room.14:13).)

- pahentua
1. tulla vietellyksi tai yllytetyksi lankeamaan syntiin (esim. "Niin sinun tietos kautta sinun veljes hukkaantuu, joka heikko on, jonka tähden Kristus on kuollut. Mutta kuin te niin syntiä teette veljiänne vastaan ja särjette heidän heikon omantuntonsa, niin te Kristusta vastaan syntiä teette. Sentähden jos ruoka minun veljeni pahentais, niin en minä ikänäni söisi lihaa, etten minä veljeäni pahentaisi." (1.Kor.8:11-13.))
2. pahoittaa mielensä toisen käytöksestä (esim. "Jos sinun veljes sinun ruastas surulliseksi tulee, niin et sinä enään vaella rakkaudessa" (Room.14:15).)

Oman kokemukseni mukaan voin erittäin hyvin kontrolloida sitä, paheksunko jotain. Paljon huonommin voin päättää, pahoitanko mieleni jostain asiasta vai en. Yleensä tunnetilat ovat hyvin rajallisesti oman kontrollin alla.


1. Kor. 8:
7 Mutta ei jokaisella ole tietoa; sillä muutamat tekevät itsellensä omantunnon epäjumalista ja syövät niinkuin epäjumalille uhrattua, ja että heidän omatuntonsa on heikko, niin se saastutetaan.
8 Mutta ei ruoka meitä saata otolliseksi Jumalan edessä; jos me syömme, emme siitä rikkaammaksi tule; ellemme taas syö, emmepä me sentähden köyhemmäksi tule.
9 Vaan katsokaat, ettei tämä teidän vapautenne tulisi heikoille pahennukseksi;
10 Sillä jos joku näkee sinun, jolla tieto on, atrioitsevan epäjumalain huoneissa, eikö siitä omatunto, joka heikko on, yllytetä epäjumalain uhria syömään?
11 Ja niin sinun tietos kautta sinun veljes hukkaantuu, joka heikko on, jonka tähden Kristus on kuollut.
12 Mutta kuin te niin syntiä teette veljiänne vastaan ja särjette heidän heikon omantuntonsa, niin te Kristusta vastaan syntiä teette.
13 Sentähden jos ruoka minun veljeni pahentais, niin en minä ikänäni söisi lihaa, etten minä veljeäni pahentaisi.

Tarkoittaako apostoli tuossa kohden, että "vahva" veli tekee jotain (jae 8), joka ei ole syntiä, mutta joka pahentaa "heikon" veljen niin teke kuitenkin syntiä pahentaessaan heikomman (jae12)
Avatar
hepa
tähtiahkera
 
Viestit: 877
Liittynyt: 19 Helmi 2009, 15:14
Paikkakunta: Oulunseutu

ViestiKirjoittaja vanamo.n » 22 Syys 2010, 14:16

Itsellä tästä nousee kysymys, että onko tuo heikko veli ns. yliherkän omantunnon omistava?
Jeesus, sinun alkamasi usko on ja kilvoitus.
Myös on sinun hallussasi matkan päässä vapahdus. Silloin minut uupuneen noudat kotiin taivaaseen. (Virsi 301:6)
Avatar
vanamo.n
ahkera
 
Viestit: 483
Liittynyt: 29 Elo 2009, 16:56
Paikkakunta: Laukaa

ViestiKirjoittaja Taavetti » 22 Syys 2010, 14:57

hepa kirjoitti:Tarkoittaako apostoli tuossa kohden, että "vahva" veli tekee jotain (jae 8), joka ei ole syntiä, mutta joka pahentaa "heikon" veljen niin teke kuitenkin syntiä pahentaessaan heikomman (jae12)

Aivan ilmeisesti juuri sitä. Siinä tapauksessa synti ei ole kuitenkaan sen tietyn teon tekemisessä, vaan sen heikon ja uskossaan horjuvan pahentamisessa. Sillä voidaan saattaa se heikko, epävarma sisar tai veli ääritapauksessa hämmennyksen ja jopa epätoivon valtaan.

vanamo.n kirjoitti:Itsellä tästä nousee kysymys, että onko tuo heikko veli ns. yliherkän omantunnon omistava?

Se on yksi laji heikkoja veljiä, meidän sopii kuitenkin tietää ja muistaa, että myös yliherkkää omaatuntoa voidaan, ja tuleekin hoitaa. Sitä ei kuitenkaan hoideta saattamalla hänet hämmennyksen valtaan ja epätietoiseksi, vaan asiallisesti, hiljaisesti ja rakkaudella keskustellen. Joskus myös esimerkki voi olla sellaista opetusta ja hoitamista. Muistelen lukeneeni Pekka Laatikaisesta, ettei hän aluksi käyttänyt solmiota. Kerran eräs toinen puhuja otti oman solmionsa, viritti sen Pekan kaulaan sanoen: Kyllä sinä tämän voit laittaa, ei tämä ole maailman koreutta.

Heikko veli voi olla myös äskettäin parannuksen armon saanut, jolla on erilaisia käsityksiä entisestä elämästään, ja niistä hengellisyyksistä, joissa hän on ennen harhaillut. Paavalin aikana heitä olivat ainakin hänen entisen elämänsä kumppanit, entiset fariseukset, jotka vanhasta muististaan karttoivat eri elintarvikkeita, kuten verta, sianlihaa ja epäjumalille uhrattua lihaa. Vaikka Paavali toisaalla opetti, että uskovainen voi vapaasti syödä kaikkea, mitä lihanleikkaajien pöydillä myydään, hän kuitenkin halusi antaa niille uusille uskovaisille aikaa sopeutua ja oppia uskovaisen vapautta.

Toisaalta Paavali oli äärimmäisen tarkka silloin, kun evankeliumin vapauteen tarjottiin lisukkeeksi lain orjuutta, kuten Galatian maakunnassa ja muutamilla muilla paikkakunnilla tapahtui.

Heikko veli voi olla myös alkoholismiin taipuvainen, jolla pienikin määrä sitä myrkkyä voi herättää vastuttamattoman himon. Siinä suhteessa meidän sopii olla vieläkin tarkkoja, vaikka pienen tilkan ehtoollisviiniä otammekin. Enimmälle osalle se ei herätä viinan himoa, mutta on aivan hyvä, että alkoholiton vaihtoehto tarjotaan heille, jotka sellaista vaihtoehtoa tarvitsevat ja haluavat.

Kaikki me olemme niin heikkoja uskossamme, että meille on terveellistä välttää paikkoja, joissa usko saattaa joutua ylivoimaiselle kiusaukselle alttiiksi, tai joissa toimemme saattavat olla enemmän Jumalan kiusaamista tai mahdollisesti oman, luulotellun vahvuutemme julkeaa näyttelemistä. Joka luulee seisovansa, katsokoon ettei lankea, on aivan terveellinen muistutus silloin, kun inhimillinen voima pyrkii meissä uskon kuuliaisuuden edelle.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä


Paluu Uskonvanhurskaus



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron