Syntien anteeksiantamus VT:n aikana

Elävä usko vanhoillislestadiolaisesta näkökulmasta.


ViestiKirjoittaja O.M » 08 Joulu 2008, 10:55

O.M kirjoitti:Luin joskus eräästä Martti Lutherin nimiin laitetusta katekismuksesta, että synninpäästö olisi pätevä, vaikka sen lausuisi epäuskoinen pastori. Julkaisija oli Suomen tunnustuksellinen luterilainen yhdistys tms. En osaa sanoa, oliko kyse alkuperäisestä Lutherin tekstistä vai yhdistyksen omien kirjoittajien teksteistä. Lutherin omista katekismuksista en näet ole kohtaa löytänyt.


Tähän vanhaan viestiketjuun voinee todeta, että minulla on nyt käytössä Luther-CD-romppu, jossa pitäisi olla kaikki suomennetut Lutherin teokset, lukuunottamatta ihan hiljattain suomennettuja, kuten Laulujen laulun kommentaaria. En ole CD-rompulta löytänyt ko. kohtaa, joten olen taipuvainen ajattelemaan sen olevan suomentajien omaa katekismuksen kommentointia eikä siten alkuperäistä Lutheria.

Syntien anteeksiantamisesta VT:n aikana Luther mainitsee, että Babylonian kuningas Nebukadnessar sai anteeksiannon profeetta Danielin kautta:

"Mistä tuli apu Baabelin suurivaltaisimmalle kuninkaalle, Nebukadressarille, silloin, kun hän oli mielisairas, ihmisten hylkäämä, ja hänen täytyi järjettömien eläinten kanssa olla kedolla ja syödä ruohoa? Vain siten hänet voitiin auttaa, että profeetta Daniel julisti hänet vapaaksi synneistä." (Kirkkopostilla, 1. pääsiäisen jälkeinen sunnuntai.)

Raamatussa ko. asiaa ei ole ilmaistu hirmu selvästi (ainakaan Dan. 4. luvussa), mutta toki uskon Lutherin selitykseen.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja O.M » 22 Tammi 2009, 21:20

Pari kohtaa lisää VT:sta:

Jes. 52:
"7 O kuinka suloiset ovat evankeliumin saarnaajain jalat vuorilla, jotka rauhaa julistavat, jotka hyvää saarnaavat, autuuden ilmoittavat, jotka Zionille sanovat: sinun Jumalas on kuningas."

Nah. 1:
"15 Katso, suloisten saarnaajain jalat ovat vuorilla, niiden jotka rauhaa julistavat; pidä sinun juhlapäiväs, Juuda, ja maksa lupaukses; sillä ei se jumalatoin pidä enään tuleman sinun päälles, joka on kokonaan hävitetty."

--> Evankeliumin saarna kulkee noissa jalkojen päällä eli uskovaisten ihmisten mukana.

Myös ylipappi Joosua näyttää saaneen synnit anteeksi uskovaiselta ihmiseltä.

Sak. 3:
"Neljäs näky: Joosua asetetaan ylipapin virkaan
1 Sitten Herra antoi minun nähdä ylipappi Joosuan, joka seisoi Herran enkelin edessä. Saatana seisoi Joosuan oikealla puolella ja syytti häntä.
2 Mutta Herran enkeli sanoi Saatanalle: "Herra nuhtelee sinua, Saatana! Herra, joka on valinnut Jerusalemin, käskee sinun vaieta! Eikö tämä mies ole tulesta temmattu kekäle?"
3 Joosua seisoi enkelin edessä, likaiset vaatteet päällään.
4 Enkeli sanoi palvelijoilleen: "Ottakaa likaiset vaatteet pois hänen päältään." Sitten enkeli sanoi Joosualle: "Katso, minä olen ottanut pois sinun syntisi ja minä puetan sinut juhlavaatteisiin."
5 Hän sanoi palvelijoille: "Pankaa puhdas päähine hänen päähänsä." Palvelijat panivat puhtaan päähineen Joosuan päähän ja pukivat hänet juhlavaatteisiin enkelin seisoessa heidän luonaan.
6 Herran enkeli vakuutti Joosualle:
7 "Näin sanoo Herra Sebaot: -- Jos kuljet minun teitäni ja noudatat säädöksiä, jotka olen sinulle antanut, saat hallita temppelissäni ja valvoa esipihojani. Minä korotan sinut näiden palvelijoitteni joukkoon.""


--> Ymmärtääkseni Herran enkeli tarkoittaa tuossa samaa, mitä Heprealaiskirjeessä: evankeliumin lohdutusta tarjoavaa uskovaista ihmistä.

Hepr. 13:
"1 Pysyköön veljesrakkautenne elävänä.
2 Älkää unohtako osoittaa vieraanvaraisuutta, sillä jotkut ovat yösijan antaessaan tulleet majoittaneeksi enkeleitä."
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja O.M » 13 Marras 2009, 19:58

VT:n aikana kuningas Hiskia on niin ikään saanut synnit anteeksi uskovaisen ihmisen, profeetta Jesajan välityksellä. Samuli Pentikäinen on selittänyt kohtaa v. 1978 radiosaarnassa näin:

"Profeetta Jesaja joutui viemään sairasvuoteella olevalle kuninkaalle hyvin raskaan viestin: Näin sanoo Herra: Toimita talos, sillä sinun pitää kuoleman ja ei elämän. (Jes. 38:1.) Hiskia ahdistui sanoman kuullessaan. - - Hiskian rukouksesta kuvastuu havainnollisesti se ahdistus ja hätä, mitä hän koki. Profeetan sanat olivat herättäneet hänet karuun todellisuuteen. - - Jumala näki katuvan kuninkaan hädän ja kuuli hänen nöyrän ja vilpittömän rukouksensa. Jälleen tarvittiin profeettaa, Jumalan sanansaattajaa. Jesaja sai palata kuninkaan luo jo kesken kotimatkan ja tuoda tällä kertaa ilosanoman: Minä olen kuullut sinun rukoukses ja nähnyt sinun kyynelees: Katso, minä parannan sinut - - Ja minä lisään sinulle ikää viisitoista vuotta. (2. Kun. 20:5-6.) - - Kuningas nöyrtyi Jumalan väkevän käden alle ja sai vielä armon tehdä parannuksen. Kiitosrukouksessa hän itse kertoo tästä tapahtumasta: "Herra - - sinä annoit minun nukkua, ja teit minut taas eläväksi, Katso, suuri hätä oli minulla turvasta, mutta sinä olet minun sieluni sydämellisesti vapahtanut, ettei se hukkuisi, sillä sinä heitit kaikki minun syntini selkäs taa." (Jes. 38:16-17.)"
"Mua, Jeesus, auta valvomaan
ja tätä aina muistamaan:
on lyhyt ihmiselämä
ja iäisyys on edessä.
Jo askel riittää siirtämään
tulevaan, toiseen elämään."

Virsi 538:4.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja O.M » 22 Helmi 2011, 22:35

O.M kirjoitti:Myös Naaman, syyrialainen, näyttää saaneen uskon uskovaisen sanan kautta.

2. Kun. 5:
"8 Kun Jumalan mies Elisa kuuli, että Israelin kuningas oli repäissyt vaatteensa, hän lähetti sanomaan kuninkaalle: "Miksi repäisit vaatteesi? Lähetä tuo mies minun luokseni, niin hän tulee tietämään, että Israelissa on profeetta."
9 Naaman tuli hevosineen ja vaunuineen ja pysähtyi Elisan talon oven eteen.
10 Elisa lähetti hänen luokseen sananviejän ja käski sanoa: "Mene Jordanille ja peseydy siellä seitsemästi. Silloin ihosi palaa entiselleen, ja olet taas puhdas ja terve."
11 Mutta Naaman vihastui ja lähti pois. Hän sanoi: "Minä luulin hänen sentään tulevan ulos luokseni ja rukoilevan Herraa, omaa jumalaansa. Minä luulin, että hän liikuttaa kättään sairaan paikan päällä ja sillä tavoin ottaa pois spitaalini.
12 Eivätkö Damaskoksen joet Abana ja Parpar ole kaikkia Israelin vesiä paremmat! Yhtä hyvin minä voin peseytyä ja puhdistua niissä!" Hän kääntyi vihoissaan takaisin ja lähti pois.
13 Mutta hänen palvelijansa alkoivat taivutella häntä ja sanoivat: "Herramme! Jos profeetta olisi määrännyt sinulle jonkin vaikean tehtävän, etkö olisi täyttänyt sitä? Saati sitten, kun hän sanoo, että sinun on puhdistuaksesi vain peseydyttävä!"
14 Niin hän meni Jordanille ja kastautui joessa seitsemän kertaa, niin kuin Jumalan mies oli määrännyt. Silloin hänen ihonsa tuli lapsen ihon kaltaiseksi, ja hän oli taas puhdas.
15 Naaman palasi saattueineen Jumalan miehen luo. Hän astui Elisan eteen ja sanoi: "Nyt minä tiedän, ettei Jumalaa ole missään muualla kuin Israelissa. Otathan siis kiitoslahjan palvelijaltasi.""


Tänään välähti jostain mieleeni Naeman Syyrialaisen tapaus ja siitä erityisesti Jordan-virta. Tuli mieleeni, että onkohan spitaalin puhdistanutta Jordan-virtaa verrattu syntispitaalin puhdistavaan elävän veden virtaan? Etsin hakutoiminnolla aihetta sivuavia keskusteluja. Taavetin skannaamasta kirjoituksesta löytyi asiaa:

"Puhutaan vielä Naemanista, joka myös sairasti spitaalia. "Joka: spitaalinen on, hänen vaatteensa pitää revityt oleman ja pää avoin, suu peitetty ja hänen pitää huutaman: saastainen! saastainen! Niin kauan kuin haava hänessä on, pitää hänen saastainen oleman, yksinänsä asuman ja hänen asuinsijansa ulkona leiristä oleman" (3.Moos.13:45 -- 46) Spitaalin paranemispaikka oli Jordan, kuten profeetta osoitti, että kun siinä pesi itsensä seitsemän kertaa, tuli terveeksi.

SPITAALISEN NAEMANIN neuvoi profeetta Elisan luokse Israelista Syyriaan vangiksi viety vähäpiikainen, joka palveli Naimanin emäntää. Sanomme: oli oikea neuvo. On paljon väärän neuvon antajia. Elisa sanoi Naimanille: mene ja pese itsesi seitsemän kertaa Jordanissa, jolloin Naiman vastasi: eikö Apanan ja Parpaaran virrat ole kaikkia muita Israelin vesiä kirkkaammat. Tässäkin näemme, että ihmisjärki on vastaan Jumalan neuvoja. Viha syttyy aina, kun Jumalan miehet ja naiset antavat neuvoja siitä, missä on puhdistuspaikka.
NÄILLÄKIN ON AINA myös hengellinen puoli. Naiman palasi uudelleen ja pesi itsensä seitsemän kertaa Jordanissa ja niin hän tuli puhtaaksi. Naiman todisti, ettei ole yhtään Jumalaa paitsi Israelissa (2.Kun.5). Jordanin virralla kuvataan virtaa, joka Johannekselle osoitettiin. Puhdas elämän veden virta kuin kristalli, joka juoksi Jumalan ja Karitsan istuimesta (Ilm.22:1): Tästä vedestä sanotaan: mihin ikänä se saa kosketuksen, se terveeksi tulee. Tämä on evankeliumin terveellinen sanoma, joka Jumalan valtakunnasta saarnataan Jeesuksen veressä ja nimessä."


Taavetin skannausten ansiosta täällä alkaa olla jo melkoinen vl-kristillisyyden julkaisujen elävä arkisto!

Lisäksi jäin pohtimaan, että onko Naemanin haikailemille Syyrian virroille annettu hengellistä kielikuvaa? Ne voisivat kuvastaa Israelin (Jumalan valtakunnan) ulkopuolista (väärä)hengellistä julistusta. Jordan (elämän veden virta) virtasi Israelissa ja vain siinä saattoi spitaali (syntisairaus) puhdistua ja parantua.
"Mua, Jeesus, auta valvomaan
ja tätä aina muistamaan:
on lyhyt ihmiselämä
ja iäisyys on edessä.
Jo askel riittää siirtämään
tulevaan, toiseen elämään."

Virsi 538:4.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja O.M » 02 Maalis 2011, 09:40

O.M kirjoitti:Myös ylipappi Joosua näyttää saaneen synnit anteeksi uskovaiselta ihmiseltä.

Sak. 3:
"Neljäs näky: Joosua asetetaan ylipapin virkaan
1 Sitten Herra antoi minun nähdä ylipappi Joosuan, joka seisoi Herran enkelin edessä. Saatana seisoi Joosuan oikealla puolella ja syytti häntä.
2 Mutta Herran enkeli sanoi Saatanalle: "Herra nuhtelee sinua, Saatana! Herra, joka on valinnut Jerusalemin, käskee sinun vaieta! Eikö tämä mies ole tulesta temmattu kekäle?"
3 Joosua seisoi enkelin edessä, likaiset vaatteet päällään.
4 Enkeli sanoi palvelijoilleen: "Ottakaa likaiset vaatteet pois hänen päältään." Sitten enkeli sanoi Joosualle: "Katso, minä olen ottanut pois sinun syntisi ja minä puetan sinut juhlavaatteisiin."
5 Hän sanoi palvelijoille: "Pankaa puhdas päähine hänen päähänsä." Palvelijat panivat puhtaan päähineen Joosuan päähän ja pukivat hänet juhlavaatteisiin enkelin seisoessa heidän luonaan.
6 Herran enkeli vakuutti Joosualle:
7 "Näin sanoo Herra Sebaot: -- Jos kuljet minun teitäni ja noudatat säädöksiä, jotka olen sinulle antanut, saat hallita temppelissäni ja valvoa esipihojani. Minä korotan sinut näiden palvelijoitteni joukkoon.""


--> Ymmärtääkseni Herran enkeli tarkoittaa tuossa samaa, mitä Heprealaiskirjeessä: evankeliumin lohdutusta tarjoavaa uskovaista ihmistä.

Hepr. 13:
"1 Pysyköön veljesrakkautenne elävänä.
2 Älkää unohtako osoittaa vieraanvaraisuutta, sillä jotkut ovat yösijan antaessaan tulleet majoittaneeksi enkeleitä."


Toisen keskustelun yhteydessä löysin foorumimme hakutoiminnolla pari vl-kristillisyyden VT:n uskoontulotapauksen selitystä. Tätä kohtaa on vl-kristillisyydessä selitetty seuraavasti:

"Ei ylimmäinen pappi Joosuakaan tuntenut heitä, ennen kuin profeetta Haggai sai Jumalan sanan miekalla avatuksi hänen tuntonsa. Vaikka hän oli aaronilaisessa kaunistuksessa ihmisten edessä, niin Herran seurakunnan enkeli sanoi hänelle, että hänellä oli saastaiset vaatteet sisäisesti, ja että hänellä lakkikin on saastainen. Hän ei etsi kadonneita, ei sido haavoittuneita, ei sairaita paranna, ei heikkoja vahvista, vaan kovin ja ankarasti hallitsi heitä. Silloinkin tapahtui se ihme, että pappikin teki parannuksen, ja syntyi lapseksi. Hän sai myös Hengen viran samassa yhteydessä." (Jussila v. 1945.)

Profeetta Jesajan parannuskohta:

"Niin minä sanoin: "Voi minua! Minä hukun, sillä minulla on saastaiset huulet, ja minä asun kansan keskellä, jolla on saastaiset huulet; sillä minun silmäni ovat nähneet kuninkaan, Herran Sebaotin." Silloin lensi minun luokseni yksi serafeista, kädessään hehkuva kivi, jonka hän oli pihdeillä ottanut alttarilta, ja kosketti sillä minun suutani sanoen: "Katso, tämä on koskettanut sinun huuliasi; niin on sinun velkasi poistettu ja syntisi sovitettu"." (Jes. 6:5-7.)

Tätä kohtaa on vl-kristillisyydessä selitetty mm. seuraavasti:

"Hyvä esimerkki on profeetta Jesajan parannuksenteko, josta kerrotaan Pyhässä Raamatussa. Jesaja oli papillista tehtäväänsä suorittamassa Herran huoneessa, kun Hengen tulet syttyivät niin voimakkaasti palamaan, että koko seurakunta tuli liikutuksiin ja kiitti ja ylisti Jumalaa. Siellä oli Herran enkeli alttarilla: puhtaan Hengen omaava pappi. Ei se henkiolento ollut. Silloin Jesajan tunto heräsi. Hänen sydämestään pääsi huuto: — Voi minua, minulla on saastaiset huulet ja olen eksynyt sellaisen kansan sekaan, jolla on saastaiset huulet! Tällä Jesaja ei tarkoittanut tuota Herran tulesta palavaa seurakuntaa, vaan vääriä hengellisyyksiä, joita hän oli joutunut myötäilemään, ja saastuttanut huulensakin väärillä saarnoilla ja opetuksilla. Pyhän Hengen omaava pappi kehotti häntä parannukseen; otti tulisen hiilen alttarilta, ja poltti sillä saastan pois Jesajan huulista. Tuo puhtaaksi tekevä hiili ei ollut mikään muu kuin nuhteen, neuvon ja anteeksiantamuksen armoevankeliumi." (Armas Mehtälä v. 1961.)
Viimeksi muokannut O.M päivämäärä 02 Maalis 2011, 10:23, muokattu yhteensä 1 kerran
"Mua, Jeesus, auta valvomaan
ja tätä aina muistamaan:
on lyhyt ihmiselämä
ja iäisyys on edessä.
Jo askel riittää siirtämään
tulevaan, toiseen elämään."

Virsi 538:4.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja hepa » 02 Maalis 2011, 10:21

Kuningas Ussian sydän paisui mutta ei saanut synnin spitaalia anteeksi ja erotettiin Herran huoneesta.

2. Aik. 26:
16 Kuin hän oli väkeväksi tullut, paisui hänen sydämensä omaksi kadotukseksensa, ja rikkoi Herraa Jumalaansa vastaan, ja meni Herran templiin sisälle, suitsuttamaan pyhän savun alttarilla.
17 Ja Asaria pappi meni hänen perässänsä, ja hänen kanssansa kahdeksankymmentä Herran pappia, väkeviä miehiä,
18 Ja seisoivat kuningas Ussiaa vastaan ja sanoivat hänelle: Ussia, ei sinun sovi suitsuttaa Herralle, vaan pappein, Aaronin poikain, jotka ovat pyhitetyt suitsuttamaan: mene ulos pyhästä, sinä olet väärin tehnyt, ei se tule sinulle kunniaksi Herran Jumalan edessä.
19 Mutta Ussia vihastui, ja piti kädessänsä pyhän savun astian suitsuttaaksensa. Vaan kuin hän vihastui pappeja vastaan, kävi spitali hänen otsastansa ulos pappein edessä Herran huoneessa, pyhän savun alttarin edessä.
20 Niin katsoi ylimmäinen pappi Asaria hänen puoleensa, ja kaikki muut papit, ja katso, hän oli spitalinen otsassansa. Ja he hoputtivat hänen sieltä ulos, ja hän riensi myös itsekin; sillä hän oli Herralta rangaistu.
21 Ja niin oli kuningas Ussia spitalinen hamaan kuolemaansa asti, ja asui erinäisessä huoneessa spitalisena, sillä hän oli eroitettu Herran huoneesta. Mutta Jotam hänen poikansa hallitsi kuninkaan huoneen ja tuomitsi kansaa maalla.
Avatar
hepa
tähtiahkera
 
Viestit: 877
Liittynyt: 19 Helmi 2009, 15:14
Paikkakunta: Oulunseutu

ViestiKirjoittaja O.M » 23 Maalis 2011, 12:32

O.M kirjoitti:Oliko Melkisedekin pappeus Pyhän Hengen pappeutta (=Kristuksen pappeutta)?
- -
Melkisedekin pappeudesta olen kuullut ja lukenut ihan liian vähän opetusta. Einari Lepistö käsittelee Heprealaiskirjettä varsin laajasta teoksessa Lammasten askelissa, mutta en muista, kirjoittaako hän siinä Melkisedekin pappeudesta. Kuitenkin minulla on tuntuma, että Melkisedekin pappeus olisi kristittyjen yleistä pappeutta. Siinä on vain yksi ylimmäinen pappi, Jeesus Kristus, mutta ylimmäisellä papilla on sitten useita alempia pappeja, joissa ylimmäinen pappi itse Henkensä kautta asuu ja joiden päästämisten voiman ylimmäinen pappi itse vaikuttaa sovintokuolemansa kautta. Ainakin lukemieni kohtien perusteella Melkisedekin Aabrahamille antama siunaus vaikuttaa samalta, minkä olen tottunut kuulemaan uskovaisten ihmisten suusta "Jeesuksen nimessä ja veressä" julistettuna.


Taavetti kirjoitti:Virkapappeutta tärkeämpi on mainitsemasi kristittyjen yleinen pappeus, jota tietoni mukaan sanotaan myös Melkisedekin säädyn mukaiseksi pappeudeksi.


Tällaisia on tullut pohdiskeltua reilut kolme vuotta sitten. Sittemmin Taavetti on skannannut Vl-foorumille hyvänkokoisen arkiston vanhoja kirjoituksia, joista hakutoiminnolla löytyy kätevästi opetusta myös Melkisedekin pappeudesta.

"Siellä elävä kristillisyys on Melkisedekin säädyn (Hepr. 7: 11-17.) mukaista kuninkaallista pappeutta, (l: Piet. 2: 9) josta on jokainen Jumalan lapsi osallinen." (Teuvo Aho v. 1973.)

"Raamattu ei uuden testamentin puolella tunne muuta pappeutta, kuin Melkisedekin, Pyhän Hengen pappeuden. Leeviläinen, Aaronin suvulle säädetty pappeus lakkasi Kristuksessa. Hän tuli ylimmäiseksi papiksi. Hebr: 8: 1 ja 7: 15–17. Hän meni verensä kautta kaikkein pyhimpään ja on iankaikkisen lunastuksen löytänyt. Hän, ylimmäinen pappi, teki meitä kuninkaiksi ja papeiksi, Jumalan ja Hänen isänsä edessä." ILM. 1: 6. Jokainen Jumalasta syntynyt, olkoon hänen maallinen virka-asemansa mikä tahansa, on Pyhän Hengen virkapappi. Ylimmäinen pappimme on ollut kaikessa kiusattu, sen tähden hän taitaa kiusatuita armahtaa. Hän on käskenyt saarnata parannusta ja syntien anteeksiantamista Hänen nimessään." (Pentti Koskelo v. 1961.)
"Mua, Jeesus, auta valvomaan
ja tätä aina muistamaan:
on lyhyt ihmiselämä
ja iäisyys on edessä.
Jo askel riittää siirtämään
tulevaan, toiseen elämään."

Virsi 538:4.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

Edellinen

Paluu Uskonvanhurskaus



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron