Eri näkemykset ehdonvallan asioista

[teepee]

Rakkaat sisaret ja veljet. Mitä ajattelette alla olevasta lainauksesta (Tunnustuskirjat, yksimielisyyden ohje)? Eikö siinä (ja vähän laajemminkin mm Yksimielisyyden ohjeen 10-kohdassa sanota):
-opissa tulee olla yksimielisiä
-ihmiskäskyissä ja tavoissa tulee rakastaa lähimmäistään ja erikoisesti heikkoa veljeään
-Opissa ei voi olla eri tavoin uskovia, mutta ihmiskäskyjen ja tapojen suhteen voi olla erilaisia uskovaisia

Lainaus alkaa:

Näin ollen kirkot eivät saa tuomita toisiaan seremonioiden eroavuuden perusteella, milloin jollakin kirkolla kristillisen vapauden vuoksi on niitä vähemmän tai enemmän. Olennaista on, että pidetään yhtä opissa, sen joka kohdassa, sekä myös pyhien sakramenttien oikeassa käytössä. Näinhän kuuluu tuttu lause: Dissonantia ieiunii non dissolvit consonantiam fidei. "Paaston erilaisuus ei riko uskon ykseyttä."

[Taavetti]

Katsoin kysymyksen jo aamulla, jäi kahdestakin syystä silloin vastaamatta. Ensiksikin ajattelin jättää aiheen tietävämmille, mutta jäähän tässä heillekin aihetta vielä kylliksi.
Toiseksi alkoi Jumalan palvelus internet lähetyksenä Vaasasta ja halusin kuunnella sen ja sen jälkeiset päiväseurat. Niitä kuunnellessa, omissa seuroissa käydessä ja vielä Pookiseuroja kuunnellessa päivä menikin iltaan. Kun sain kuunnella harvinaisen paljon Jumalan sanan selitystä päivän aikana, unohtui vallan tämä kysely.
Tämä palautui mieleeni vasta, kun sähköpostia katsoessani vilkaisin joitakin otsikoita S24 vl palstalta. Siinähän vastaustamme tähän perättiin melkein sanoisinko "kieli pitkällä." Onhan tähän yritettävä jotakin vastata, kun puoli Suomea sitä niin innokkaasti odottaa.
Neljäntenä syynä vastauksen viivästymiseen on se yksinkertainen tosiasia, ettei kysyjä määritellyt ehdonvallan asioita tarkemmin. Siispä minun täytyy tehdä jotakin rajaa, mutta jos taas joku syntiluetteloa kaipaa, taidan tuottaa hänelle pettymyksen. Joillakin esimerkeillä on aihetta yritettävä valottaa siitä huolimatta, että tiedän siihen taas jonkun irvileuan tarttuvan omalla tavallaan. Sellaista on maailman tapa ollut ainakin liki 200 vuotta, niin miksipä se on nytkään muuttunut.

Lähdenpä alkuun synti käsitteestä, sillä synti ei ole koskaan ollut eikä saa olla ehdon vallan asia. Synti on aina syntiä, vaikka nyt ohitettaisiin yleinen määritelmä synnistä ja puhuttaisiin yksittäisistä teoista, jotka ovat itse asiassa synnin, eli Jumalasta luopumisen hedelmiä. Vapahtajamme Jeesus määritteli aikanaan himonkin synniksi, samoin sen määrittelivät monet apostolitkin. Lisään tähän yhden katkelman Raamatusta, jätän sen yöllisten lukijoiden mietittäväksi, jospa tähän aamulla ilmestyisi lisääkin vastauksia.

Korostan yhtä jaetta aivan tietystä syystä.

1. Pietarin kirje 2
Biblian mukaan:
9 Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen pappeus, pyhä kansa, omaisuuden kansa, ilmoittamaan sen voimaa, joka teitä pimeydestä ihmeelliseen valkeuteensa kutsunut on,
10 Jotka ette muinen kansa olleet, mutta nyt olette Jumalan kansa: jotka ette muinen armossa olleet, mutta nyt te armossa olette.
11 Rakkaat veljet! minä neuvon teitä, niinkuin outoja ja muukalaisia: välttäkäät lihallisia himoja, jotka sotivat sielua vastaan,
12 Ja pitäkäät hyvä meno pakanain seassa, että ne, jotka teitä panettelevat niinkuin pahointekijöitä, näkisivät teidän hyvistä töistänne ja kiittäisivät Jumalaa etsikon päivänä.
13 Sentähden olkaat alamaiset kaikelle inhimilliselle säädylle Herran tähden, olisko se kuninkaalle, niinkuin ylimmäiselle,9 Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa. [2. Moos. 19:6, 22:30; Ilm. 1:6]

''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''
10 Ennen te ette olleet kansa, mutta nyt te olette Jumalan kansa. Ennen te olitte armoa vailla, mutta nyt on Jumala teidät armahtanut. [Hoos. 1:6,9, 2:1,3,25; Room. 9:25,26]
Kristitty maailmassa
11 Rakkaat ystävät, te jotka asutte muukalaisina vieraassa maassa. Minä kehotan teitä pysymään erossa tämän maailman himoista, jotka sotivat sielua vastaan. [Room. 13:14; Gal. 5:24; 2. Piet. 2:8]
12 Eläkää moitteettomasti pakanoiden keskellä, jotta he teitä pahantekijöiksi panetellessaan havaitsisivatkin hyvät tekonne ja ylistäisivät Jumalaa sinä päivänä, jona hän kohtaa heidät. [Room. 12:17; 2. Kor. 8:21; 1. Piet. 3:16 | Matt. 5:16]

Kristitty ja esivalta
13 Taipukaa Herran vuoksi kaiken maallisen järjestyksen alaisuuteen: keisarin, koska hän on kaikkien yläpuolella, [2:13-3:7: Ef. 5:22-6:9; Kol. 3:18-4:1 : 2:13-17: Room. 13:1-7; Tit. 3:1]

Samat asiat ilmenevät uusimmastakin käännöksestä, hiukan eri kuorrutuksella tosin:

[nuusku]

En edes koita varsinaisesti vastata, kun en siihen sovellu, mutta ajattelin että jos mahdollista niin tekisi mieli sanoa pari asiaa, jotka nousivat mieleen.

Ensin mieleen tuli, että on sääli, kun näitä asioita jauhetaan muilla palstoilla sun muualla vuodesta toiseen niin paljon, että alkaa tulla sellainen kuva, niinkuin uskovaisten elämä ja usko pyörisi näiden asioiden ympärillä.

Usein myös rasittaa, että aina ruoditaan uskovaisten tekemisiä, eli kiinnitetään huomio kaikkeen ulkoiseen, vaikka huomio pitäisi kohdistaa vain siihen, mitä seuroissa saarnataan, eli mikä on se oppi ja usko, jota saarnataan. On sinänsä epäoleellista (vaikka voi siitäkin olla huolissaan), onko joidenkin uskovaisten käytännön elämä ja toimintamalli sama kuin jota seuroissa saarnataan, koska oleellista oman sielun autuuden kannalta on se, saarnataanko ja opetetaanko seurakunnan kokouksissa oikein, eikä se, miten jotkut uskovaiset käytännössä toimivat.

Vielä nousi mieleen sanonta "vanhurskas elää uskosta." Voisiko olla niin, että jos alkaa tuntua siltä, että elävässä uskossa on lakia, sääntöjä ja perinnäistapoja, niin voisi jotenkin palata siihen uskon alkulähteille, mikä kuitenkin on elävä uskon ydin. Eli Kristuksen evankeliumi, jonka ansiosta ja kautta on kokovikaisena päässyt omistamaan elämän kalleinta aarretta.

Tuosta uskostahan kaikenlaiset elämänvalinnat kumpuavat, ilman uskoa ne tuntuvat pelkiltä säännöiltä, lailta ja tavoilta, ja ne siis ymmärtää vain uskon kautta. Lakia ei tarvita uskovaisten ohjaamiseen edes sellaisten asioiden kohdalla jotka ovat "visusti syntiä", eli uskovainen elää uskosta, eikä uskovainen elä esimerkiksi "uskosta ja laista". Itselläni on sellainen tunne, että olisi tärkeää ensin käsittää usko, ja jos usko meinaa joutua hukkaan, niin olisi hyvä mm. lopettaa erilaisilla suomi24:llä surffailu jotta jaksaisi palata siihen uskon alkulähteille, joka alussa oli, ja jota ollaan omistamassa. Tämän jälkeen - uskon kautta - tulee halu tehdä tietynlaisia valintoja, mutta ilman elävää uskoa asiaa ei ymmärrä, koska on väärän opettajan (lain) alla. Ja jos on uskomassa ja nämä asiat alkavat painaa, niin siihenkin on annettu ohje, mennä elävän veden lähteelle armoa ammentamaan. Eli armo opettaa, eikä muu opettaja voi vastaavaa opetusta antaa.

Gal. 3:
11 Mutta ettei kenkään vanhurskaaksi tule Jumalan edessä lain kautta, se on tiettävä; sillä vanhurskaan pitää elämän uskosta.
12 Mutta laki ei ole uskosta, vaan ihminen, joka ne tekee, hän elää niissä.
13 Mutta Kristus on meitä lunastanut lain kirouksesta, koska hän tuli kiroukseksi meidän edestämme; sillä kirjoitettu on: kirottu on jokainen, joka puussa riippuu,
14 Että Abrahamin siunaus pitäis pakanain ylitse Jesuksessa Kristuksessa tuleman, ja me niin saisimme uskon kautta sen luvatun Hengen.

Toisilla palstoilla esitetään myös käsitys, että uskovaisilla usko perustuisi erilaisiin suorituksiin. Itselleni sensijaan tulee - myös omien kokemusteni pohjalta - sellainen olo, että jos nyt alkaa tuntua siltä, että uskominen on sääntöjä täynnä, ja usko näyttää pyörivän niiden ympärillä, niin on vaarassa juuri silloin itse lähteä uskon suorittamisen tielle; eli vaikka moittii uskovaisia lakiuskosta, niin oikeasti voi ollakin itse joutumassa lakiuskon tielle. Tuotapa en osaa perustella, mutta mitä erinäisimpiä viestejä (muilta palstoila) lukiessa tulee olo, että vaikka siellä moititaan uskovaisia lakihengestä, niin - yllättävää kyllä - he ovatkin itse syvällä lakihengessä. Laki ei siis kuitenkaan kuulu uskovaisille kertakaikkiaan missään tilanteessa, eli kaikki mahdollinen synnin karttaminen ja valintojen tekeminen on uskon seurausta, ei lain. Jos asia on näin, niin olisi mukavaa, jos jollain olisi tuohon edelliseen jokin Raamatun paikka, jotta tietäisin, että miksi olen asian noin ymmärtänyt (siis jos se on noin).. ??:

Jos arvioni ja käsitykseni asiasta on pahasti viallaan, niin toivottavasti joku tämän viestin poistaa tai sen sisältöä korjaten kommentoi.

[Taavetti]

Ei ole korjaamista nuuskun sanoihin, oikein kirjoitettu, vaikka itse tunnet perusteita Raamatusta kaipaavasi. Tässä nyt joitakin, tuskin jaksan nyt kommentoida, ehkä sitten toisella kerralla.

Roomalaiskirje 7
20 Mutta jos minä teen, jota en minä tahdo, niin en minä sitä enää tee, vaan synti, joka minussa asuu.
21 Niin minä löydän itsessäni lain, joka tahtoo hyvää tehdä, että minussa pahuus riippuu kiinni.
22 Sillä minulla on halu Jumalan lakiin, sisällisen ihmisen puolesta;
23 Mutta minä näen toisen lain minun jäsenissäni, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja ottaa minun vangiksi synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.
24 Minä viheliäinen ihminen: kuka päästää minun tästä kuoleman ruumiista?
25 Minä kiitän Jumalaa Jesuksen Kristuksen meidän Herramme kautta. Niin minä itse palvelen nyt mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.

Tämä katkelma kertoo, miten sinänsä kaksi osaisina uskoa povellaan kantavat kulkevat täällä maailmassa. Etsin toista kohtaa, mutta tämä sattui ensin eteeni, otin siis tämän. Otetaan vielä sama katkelma uusimman käännöksen mukaisena:

20 Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti.
21 Huomaan siis, että minua hallitsee tällainen laki: haluan tehdä hyvää, mutta en pääse irti pahasta.
22 Sisimmässäni minä iloiten hyväksyn Jumalan lain, [Ps. 119:35]
23 mutta siinä, mitä teen, näen toteutuvan toisen lain, joka sotii sisimpäni lakia vastaan. Näin olen ruumiissani vaikuttavan synnin lain vanki. [Jaak. 4:1; 1. Piet. 2:11]
24 Minä kurja ihminen! Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?
25 Kiitos Jumalalle Herramme Jeesuksen Kristuksen tähden! Niin minun sisimpäni noudattaa Jumalan lakia, mutta turmeltunut luontoni synnin lakia. [Joh. 8:36; 1. Kor. 15:57]

Taisi olla tämä se kohta, jota olin etsimässä, siinä Paavali kertoo toisesta laista, eli Kristuksen laista hallitsemassa uskovaisia.

1. Korinttolaiskirje 9
18 Mitäs siis minun palkkani on? että minä Kristuksen evankeliumia saarnaan, ja teen sen ilman vapauttani evankeliumissa.
19 Sillä ehkä minä olen vapaa jokaisesta, niin minä olen kuitenkin minuni tehnyt jokaisen palveliaksi, että minä sitä usiammat voittaisin.
20 Ja olen Juudalaisille tehty niinkuin Juudalainen, että minä Juudalaiset voittaisin; niille jotka lain alla ovat, niinkuin lain alainen, että minä ne, jotka lain alla ovat, voittaisin;
21 Niille jotka ilman lakia ovat, niinkuin minä ilman lakia olisin, (vaikka en minä ilman lakia Jumalan edessä ole, vaan olen Kristuksen laissa,) että minä ne, jotka ilman lakia ovat, voittaisin;
22 Heikoille olen minä tehty niinkuin heikko, että minä heikot voittaisin. Minä olen kaikille tehty kaikiksi, että minä kaiketi muutamat autuaaksi saattaisin.
23 Mutta sen minä teen evankeliumin tähden, että minä siitä osalliseksi tulisin.

Kun Mooseksen laki vaatii täydellistä suoritusta ihmiseltä, mutta ei anna hituistakaan voimaa hyvän tekemiseen eikä synnin välttämiseen. Kuitenkin se toinen laki, Kristuksen laki joka uskovaisia hallitsee, on tarkempi Mooseksen lakia. Uskovaisia hallitseva Kristuksen laki sen lisäksi että se paljastaa synnin Mooseksen lakia tarkemmin, antaa voimaa ja halua elää uskovaisen elämää. Emme toimi emmekä elä oman voimamme varassa, vaan Jumalan Pyhän Hengen ohjauksessa ja sen antamasta voimasta. Itsessämme tunnemme usein suurtakin heikkoutta, mutta Jumalan antamalla voimalla monen sivullisen mielestä kovinkin voimakkaita. Joutuupa sitä joskus itsekin ihmettelemään, kun joitakin tilanteita muistelee, että mistä se voima silloinkin tuli. Vaikka ei sitä tarvitseisi ihmetellä, kun sen voi Raamatun todistusten mukaan jopa tietää.

Tässä ei ole vielä juurikaan vastauksia tullut alkuperäiseen (kollektiiviseen? ) kysymykseen, mutta menköön nämä hyvänä pohjustuksena.

[Taavetti]

Tässä ei ole vielä juurikaan vastauksia tullut alkuperäiseen (kollektiiviseen? ) kysymykseen, mutta menköön nämä pohjustuksena.

Käsityksiin synnistä, synnin olemuksesta ja erityisesti ehdon vallan tilanteiden erilaisuudesta on varmasti monia syitä. Edellä tuli esille ehkä se tärkein, eli ero lain valkeuden ja evankeliumin valkeuden välillä. Säälittävän moni kuvittelee näissä hengellisissä asioissa, että kuu eli laki olisi kirkkaampi valaisija. Evankeliumin aurinko on kuitenkin huomattavasti kirkkaampi. Tämäkin vertaus kuvata lakia kuun valona ja evankeliumia aurinkona, löytyy muistini mukaan Paavalin kirjeistä. Sitä kuvausta käytti myös Matti Suo kirjoituksíssaan noin sata vuotta sitten.

Toinen peruste erilaisille käsityksille on tieto. Luther selittää omantunnon ääntä, että se on Jumalan ääni sydämessä, joka neuvoo meitä tekemään sitä, minkä tiedämme oikeaksi. Se kieltää meitä tekemästä sitä, minkä tiedämme vääräksi. Vaikka tieto on melko keskeinen määrittelijä, se ei kuitenkaan selitä kuin yhden osan. Tietokin on katoavaista, myös näissä omantunnon asioissa. Pääsiäissana lehdessä oli valaiseva kirjoitus omatunnosta, kannattaa vieläkin etsiä lehti käsiinsä ja lukea ainakin se, mutta kaikki muutkin kirjoitukset.

Osa niin sanotuista ehdon vallan asioista on pysyviä, osa selvästi aikaan sidottuja, sen ajan uskovaisten ja yleisiin käsityksiin sidottuja, jotka voivat ja saavatkin muuttua ajan muuttuessa. Otanpa nyt yhden esimerkin, muistan sen lukeneeni Juhani Raattamaan kirjeestä, kirje käsitteli lattioiden maalaamista. Silloin lattioiden maalaaminen oli harvinaista, vain hyvin toimeen tulevien varakkaiden talojen erikoisuus. Niinpä monet yksinkertaiset uskovaiset sanoivat sitä turhaksi koreiluksi, eräät jopa synniksi. Mitenkäs Raattamaa suhtautui kiistaan, joka aiheesta oli syntynyt joidenkin paikkakuntien uskovaisten välille?
Kirjeessään hän kertoi ymmärtävänsä, että se on helpotus vaimoväen työlle ja sen vuoksi hyväksyttävää ja uskovaistenkin koteihin sopivaa. Siitä huolimatta Raattamaa suositteli pidättymästä lattioiden maalaamisesta, jos se muodostuu heikoille pahennukseksi.

Olikohan kysyjällä mielessä aikanaan muodostunut kristillisyyden kanta televisioon vai joku muu peruste kysymykselleen. En tiedä sitä mutta jotenkin panee sellaista aavistelemaan, varsinkin kun S24 palstalla innolla odotetaan vastauksiamme. Siksi on paikallaan palauttaa mieliin, miksi, miten ja millä perusteilla kannanilmaisu aikanaan muodostettiin ja julkaistiin. Siitä syystä otin alkuun yhden Raamatun kohdan, joka kannan ilmaisu aikanaan aloitettiin. Sehän alkoi näin:

11 Rakkaat veljet! minä neuvon teitä, niinkuin outoja ja muukalaisia: välttäkäät lihallisia himoja, jotka sotivat sielua vastaan.
Televisio ohjelmineen ei sovi kristittyyn kotiin...

Tässä on kaksi erityisesti huomioon otettavaa kohtaa, jotka korostin tummentamalla. Toistan ne käänteisessä järjestyksessä, eli ohjelmat jotka ruokkivat lihallisia himoja, eivät sovi uskovaiselle, koska himot ja himojen yllyttäminen sotivat sielua vastaan ja ennen pitkää voivat sammuttaa uskon.
Näistä kahdesta himot ja niiden ruokkimisen vaarallisuus löytyy Raamatusta, joten sitä ei voi pitää missään tilanteessa ehdon vallan asiana, ei siis myöskään himoja ruokkivia ohjelmia. Sen sijaan itse laite voidaan rinnastaa Raattamaan aikaiseen lattioiden maalaamiseen, vaikka niin kauan kuin himoja ruokkivia ohjelmia tulee, kannattaa välttää katselun mahdollistavia laitteitakin. Ohjelmien katselukaan ei sen mukaan ole ehdon vallan asia, vaikka itse laite onkin. Viimeisten 20 vuoden aikana ovatkin kotivideot yleistyneet uskovaisten keskuudessa. Samoin esimerkiksi riettaidenkin ohjelmien katsominen on nykyisin mahdollista vaikka internetin välityksellä, silti niiden katsominen ja niihin mielistyminen paaduttaa omantunnon ääntä ja tappaa uskon ennemmin tai myöhemmin. Siksi sydämeltään uskovainen ei halua kiinnittää sieluaan ja sydäntään niihin turmeleviin ohjelmiin.

[O.M]

Kaikkeen siihen, mitä Taavetti ja Nuusku ovat edellä kirjoittaneet, voin yhtyä koko sydämestäni. Olen kuullut opetusta, että kaikissa kristillisyyden eriseuroissa on tavalla tai toisella, avoimesti tai verhotusti, ollut kiistaa lain kolmannesta käytöstä.

- -Mitä ajattelette alla olevasta lainauksesta
- -
Näin ollen kirkot eivät saa tuomita toisiaan seremonioiden eroavuuden perusteella, milloin jollakin kirkolla kristillisen vapauden vuoksi on niitä vähemmän tai enemmän. Olennaista on, että pidetään yhtä opissa, sen joka kohdassa, sekä myös pyhien sakramenttien oikeassa käytössä. Näinhän kuuluu tuttu lause: Dissonantia ieiunii non dissolvit consonantiam fidei. "Paaston erilaisuus ei riko uskon ykseyttä."

Vanhoillislestadiolaisuudessa tuo toteutuu mm. siinä, että usko on herätyksen alkuajoista lähtien 1800-luvulta saakka ylittänyt kirkkokuntien rajat. Lestadiolaisia on ollut luterilaisen kirkon lisäksi etenkin ortodoksikirkossa. Vaikka kirkkojen seremoniat eroavat toisistaan, on yhtä lailla ortodoksikirkosta niin kuin luterilaisestakin kirkosta saatu kaste ja ehtoollinen yhtä päteviä.

[teepee]

Kommentteja vastauksiin: En kysymykselläni tähdännyt mihinkään erityiseen nimenomaiseen ehdonvallan asiaan, vaan ihan vilpittömästi olin kysymässä. En edes tiedä mistään s24:ssä käytävästä kysymystäni sivuavasta keskustelusta, jota en muutenkaan sen heikon laadun vuoksi viitsi seurata.

Aistin vastauksissa huolestumista ja murhetta siitä, että tällaisia asioita edes kysyn. Kysyn niitä aivan vilpittömällä mielellä, eikä näihin kätkeydy mitään kompia tai koukkuja. Minusta me vl:t olemme välillä liiankin herkkiä aavistamaan pahantahtoisuutta aivan vilpittömissä kysymyksissä. Oikea ja pyhä usko ja Jumalan sana kestävät kyllä vipittömät kysymykset ja oikealla mielellä esitetyt epäilyksetkin. Ainakin on parempi sanoa ne julki, kuin miettiä niitä hiljaa mielessään.

Sitten menen asiaan, josta en ole varma, mutta jonka luulen olevan niin kuin kirjoitan. Kun luemme Paavalin ja muiden uskovaisten pyhiä kirjoituksia ehdonvallan asioista, ovat ne keskeiseltä osaltaan (ja ainakin Paavalilla) kirjoitettu USKOVAISILLE ihmisille. Kirjoituksissa näkyy, että ehdonvallan asiat ovat olleet hyvin vaikeita Paavalin ajan uskovaisille. Paavali (ja muutkin) opettavat asioista hyvin lempeästi ja rakkaasti. Mutta ärhäkkää asian vaientamista niissä ei esiinny.

Luther et al ovat osassa kirjoituksiaan melko ärhäköitäkin, mutta niinpä iso osa kirjoituksista onkin ollut kiistakirjoituksia ja väittelyä paavinuskoisten kanssa. Mutta kun tämä retoriikka "siivotaan pois", näkyy taas, että itse asia on ollut silloinkin hankala, eikä pelkästään uskovaisten ja epäuskoisten välillä, vaan myös uskovaisten kesken.

Jos asia on ollut näin 2000 vuotta sitten ja 500 vuotta sitten, niin onko ihme, jos asia on myös uskovaisten kesken hankala nytkin. Eikä minusta ole mitään syytä huolestua tai pahoittaa mieltään, jos näitä vilpittömällä mielellä haluaa pohdiskella.

O.M:lle. Vastaukseesi on helppo yhtyä. Mutta paitsi noita puhtaasti "seremoniallisiin" käytöntöihin liittyviä ehdonvallan asioita, tarkoittaa yksimielisyyden ohje tässä tapauksessa ehdonvallan asioita laajemminkin. Mm. elämäntapa-asioita.

[Taavetti]

Tällaisella internet palstalla, jonne kaikilla haluavilla on vapaa pääsy, on varsinkin uusien käyttäjien kohdalla vaikea, suorastaan melkein mahdoton arvioida. mistä ja millä mielellä kukin kysyjä täällä kysymyksensä esittää. Varsinkin kun eilen illalla sain muistutuksen tästä kysymyksestä S24 palstalta, epätietoisuus sen kun vahvistuu. Vaikka en kovin usein ja mielelläni edes lue sitä palstaa, silloin tällöin tulee vilkaistuksi otsikoita ja jos niissä on jotakin palstaamme viittaavaa, ei malta jättää vilkaisematta mitä meistä on kirjoitettu. Se uteliaisuus, se uteliaisuus! Kun samalla vilkaisen, miten paljon on taas tullut roskapostia Suomi24 ikkooni, on uteliaisuuttakin helppo hiukan tyydyttää.

Muuten minäkin mieluummin pyrin rauhalliseen ja asialliseen keskusteluun niin kyselyissä kuin vastauksissakin. Tähän keskusteluun aloitin vastaamisen eilen illalla väsyneenä ja jatkoin tänä aamuna melkein yhtä väsyneenä. Varmaan väsymyskin näkyy vastausten sävyssä, mutta joiltakin osin jäi vastaukseni kesken. Veljet ovat sitä päivän aikana täydentäneet ja hyvä niin.

Normaalissa ihmisten kanssa keskustleussa on mahdollista ottaa huomioon keskustelukaverin reaktiot välittömästi, samaa mahdollisuutta ei voi koskaan olla näin hidastempoisessa internet keskustelussa, vaikka toisaalta tässä on joskus hiukan miettiä vastaamisiaan, joskus jopa hioa niitä vastaamisen jälkeenkin.

[teepee]

Tein tässä Taavetin "innostamana" pienen nettiekskursion myös muille sivuille ja tutustuin VL-teeman ympärillä käytyyn keskusteluun. Täytyy sanoa, ettei keskimäärin ollut kovin mieltä ylentävää. Joitakin kiinnostavia dokumentteja, vanhoja kirjoituksia ja muutamia hyviä keskustelunpätkiä löytyi.

Mutta sitten pientä analyysia otsikon teemasta.

Tavalla tai toisella avaukseen (tai aiempaan avaukseeni) liittyvää keskustelua oli käyty valtavasti. Puolin ja toisin oli nostettu esiin hyviä argumentteja. Välillä oli oikein hyviä kirjoituksia. Mutta sille johtopäätökselle ei oikein voi mitään, että keskustelu ei etene. Keskustelussa on selvästi kolme leiriä. Perinteiset vanhoilliset. Liberaalimpaa suuntaa vaativat vanhoilliset. Ja ei-vanhoilliset.

Näiden välistä keskustelua on vaikea sanoa rakentavaksi, koska eri osapuolet ovat valmiiksi kaivautuneet niin syvälle asemiinsa, ettei toisten argumentteja oikeasti kuunnella. Kärjistän nyt hieman, mutta tyypillisesti ehdonvallan asioihin liittyvä keskustelu menee näin:
-Liberalisti vaatii muutosta, eikä hänelle kelpaa mikään muu kuin muutos. Muutos elämäntapojen suhteen vapaampaan ja sallivampaan suuntaan. Vaikka hän todennäköisesti on kaikissa muissa suhteissa hyvin liberaali, niin hän ei voi sietää eikä sallia perinteisten vanhoillisten näkemystä, vaan pitää sitä kategorisesti vääränä.
-Perinteinen vanhoillinen on periaatteessa kristityn vapauden kannalla, mutta käytännössä kuitenkin tulkitsee keskinäistä rakkautta ja siitä johtuvia elämäntapakäytäntöjä varsin tiukasti ja perinteisen lestadiolaisen elämäntapakäytännön mukaisesti. Todennäköisesti hän on itse aivan vapaa tämän asian kanssa, eikä koe esimerkiksi noudattavansa mitään syntilistoja tms. Käytännössä hän kuitenkin ajattelee, että tuosta perinteisestä tavasta poikkeaminen, vaikka periaatteessa onkin ihmiskäsky ja ehdonvallan asia, on silti kapinointia tai uhmaa seurakunnan rakkautta vastaan ja johtaa lopulta epäuskoon ja eroon jumalanlasten yhteydestä.

Minun on pakko ajatella, että hyvin samanlaiseen tilanteeseen on Paavali aikanaan kirjoittanut rakkaat ja ymmärtävät kirjeensä. Ja juuri samaan ongelmaan liittyvät monet kohdat Lutherin ja muiden myöhäiskeskiajan uskonveljien kirjoituksissa. Tämä on, ei kylläkään iäisyyskysymys, mutta ikuisuuskysymys. Jos siihen ei 2000 vuodessa ole löytynyt ratkaisua, niin tokko löytyy nytkään.

Mutta silti voisimme kaikki, tai ainakin useimmat, ottaa vaarin Paavalin hyvistä neuvoista ja pyrkiä ymmärtämään ja rakastamaan myös niitä siskojamme ja veljiämme, jotka eivät ole aivan samaa mieltä kaikista asioista. Tämä ei tarkoita tietenkään mitään kompromisseja pyhän Jumalan sanan mukaisen opin suhteen. Mutta kaiken muun suhteen kylläkin.

Summa summarum: Rakkauden neuvo ja heikon veljen ja sisaren tukeminen on aivan keskeltä nähtynä ainoa avain tähän ikuisuusongelmaan. Ja sen ovat kirkkaasti nähneet niin Paavali kuin uskonpuhdistuksen uskovaisetkin. Ja sen suhteen kai meidänkin tulisi kilvoitella. Mutta rakkauden neuvoa ja heikon lähimmäisen tukemista täytyy tehdä hyvin vilpittömästi ja nöyrästi. Kun noita keskusteluja kahlasin lävitse, niin kyllä tosiasia on, että sekä liberaalit että perinteiset syyllistyivät jatkuvasti siihen, että "vastapuolta" vaadittiin juuri rakkauden ja tukemisen vuoksi korjaamaan näkemyksiään heidän näkemyksiään vastaavaksi. Tuskinpa Paavali et al sitä tarkoittivat.

[Ankka]

Teepeepä kirjottelee hyvin ja maltillisesti, yrittäkäämme ottaa hänestä mallia!

Miä oon aika paljonki kirjotellu em aiheesta. En ole niinkään vaatimassa elämäntapa-asioihin muutosta, vaan tunkkasemaan ne tärkeysjärjestyksessä oikeeseen asemaan. Monet niistä on just semmottii asioita, mitkä on just mun mieleen. Esim meikkaamattomuus ja hiusten värjäämättömyys, en vois kuvitella tekeväni itte kumpaakaan niistä (paitsi, en tiedä jos yhtäkkii harmaantuisin...).

Paavalihan sieti pakanakristittyjen ympärileikkauksia yms siihen asti, kun Timoteusta ruvettiin vaatimaan myös ympärileikattavaksi. Eli sitte kun siitä tuli autuuden ehto (pakko), Paavali puuttui asiaan. Niin kauan kuin ne asiat (perinnäissäännöt yms) oli vapaan tahdon alla, Paavali antoi asioitten olla.

Samallai must pitäis olla nytki. Lutherilla on paljon hyviä kirjotukisa aiheesta, oon tuonu tännekkin niitä. Olikohan se nyt 'opillisissa' ja aloitus 'Invocavit-viikon saarna'? Joitain mutki on, en muista nyt minkä nimisii.

Tänä päivänä meikäläisyydessä on toisin. Oikein kehoitetaan nois asiois 'vartioimaan veljeä' ja tarpeen tullen myös nuhtelemaan.

Ähh, ovikello soi...jatkellaan...

[nuusku]

Seuraava on vain omaa näkemystäni, mutta itse olen huomannut samantyylisen "perinteinen - liberaali" -jaon, ja olen asiaa paljonkin pohtinut, ja oma käsitykseni on se, että liberaali-näkemys ei edusta elävää uskoa, vaan voi olla jopa eriseuran siemen, ja ko. näkemys on tekemässä tuhoa Jumalan valtakunnassa. En tiedä, tuleeko se aika ennemmin vai myöhemmin, että Jumala jälleen puhdistaa Siioniansa vääristä hengistä, mutta rukoukseni on, että saisin itse olla sillä puolella, joka on elävän Jumalan seurakunta, ja oma arvioni on, että jos jokin jako tai taistelu joskus tulee, niin se perinteinen näkemys on lähtöisin elävästä Jumalasta, ja liberaali näkemys sielunvihollisen hengestä. Näin olen itse asiaa arvioinut sitä joskus pelätessänikin.

[O.M]

En ole niinkään vaatimassa elämäntapa-asioihin muutosta, vaan tunkkasemaan ne tärkeysjärjestyksessä oikeeseen asemaan.

Tuli tässä mieleeni asia, mitä olen jo useampaan otteeseen miettinyt. Oletko tullut ajatelleeksi, että ehkä ne eivät muilla ihmisillä ole koskaan olleetkaan tärkeysjärjestyksessä ensimmäisellä sijalla? Eli että vl-sisaresi eivät olisikaan koskaan ajatelleet, että "meikittömän naaman palkka on taivas, Kristuksesta viis", vaikka sinä Ankka oletkin ajatellut niin (noin olen ymmärtänyt, pahoittelen mahdollista väärinkäsitystäni). Jokunen aika sitten kiinnitin huomiota, kun eräs lähinnä vain meikeistä, konserteista yms. kirjoitellut nimimerkki pahoitteli, että keskustelu on netissä pyörinyt vain niiden asioiden ympärillä. Itse olen pyrkinyt kirjoittelemaan pääosin muista asioista, mm. miten ihminen saa elävän uskon, miten pienen pyhän seurakunnan voisi tunnistaa eksytysten keskeltä, mikä on lain tehtävä yms. Itse asiassa olen ollut hämmentynyt, miten paljon "mitättömät elämäntapa-asiat" näyttävät askarruttavan joidenkin mieliä. Joskus tulee vaikutelma, että niiden asioiden mitättömyyttä korostaville kirjoittajille ne asiat eivät olisikaan lainkaan mitättömiä, vaan että heidän ajatuksensa pyörisivät ainakin itseäni enemmän mitättömyyksien ympärillä. Voin olla väärässä, mutta tällaisia vaikutelmia helposti tulee. Ihminen kuitenkin kirjoittaa paljolti siitä, mikä mielessä pyörii.

[O.M]

Paavalihan sieti pakanakristittyjen ympärileikkauksia yms siihen asti, kun Timoteusta ruvettiin vaatimaan myös ympärileikattavaksi.

Paavali ympärileikkasi juutalaisten takia Timoteuksen, vaikka saarnasi jatkuvasti, ettei se ole autuuden ehto.

Apt. 16:
"1 Paavali saapui sitten Derbeen ja Lystraan. Lystrassa oli Timoteus-niminen opetuslapsi, jonka äiti oli kristitty juutalainen mutta isä kreikkalainen. [Room. 16:21; 1. Kor. 4:17; Fil. 2:19; 1. Tess. 3:2; 1. Tim. 1:2]
2 Hän oli hyvässä maineessa Lystran ja Ikonionin veljien keskuudessa. [Ap. t. 6:3]
3 Paavali halusi ottaa Timoteuksen matkalle mukaan, ja siksi hän ympärileikkasi tämän. Näin hän teki niiden seutujen juutalaisten tähden, sillä kaikki tiesivät, että Timoteuksen isä oli kreikkalainen. [1. Kor. 9:20]"

[Ankka]

Ankkahan se aena käsittää ja ajattelloop kaek assiet väärin! !

Sorkka, puhhuin Timoteuksesta, ku pit puhuman Tiituksesta!

Laitan kohta kysseisen kohan eri avvaukseen...

[Saunanaama]

Esim meikkaamattomuus ja hiusten värjäämättömyys, en vois kuvitella tekeväni itte kumpaakaan niistä (paitsi, en tiedä jos yhtäkkii harmaantuisin...)

Minulla ei ole tarkempaa tietoa tästä aihepiiristä, mutta jos ihan rehellisesti ja tuntemuspohjalta oman kommentin heitän, niin en voi välttyä kummastukselta ja hämmästykseltä, aina kun näen seuroissa meikattuja naisia. Tiedän nimittäin, että ainakin eräät ovat uskovaisten kotien lapsia ja nimellisesti uskovaisia. Väkisin tulee mieleen, että kauankohan tuokin jaksaa täällä enää käydä. Myönnän että sellainen ajattelu on väärin ja sitä häpeänkin, mutta jotenkin minusta vain tuntuu, että se maailman ihmisten ihailu ja imitointi - usein muillakin elämänaloilla, on vahva merkki siitä, että lähtölaskenta on alkanut. Lähtölaskenta pois Jumalan valtakunnasta.

Samoin muistan tapauksia, joissa olen yhtälailla tuntenut sisäistä levottomuutta nähdessäni pojankoltiaisia Rauhanyhdistyksen pihassa (ei tosin kotipaikkakunnallani) sellaisessa kostyymissä ja käytökseltään sellaisina, että jälleen tulee sama (farisealainenko?) mieli, että voi lapsirukat miksi vaihdatte osanne papusoppaan!

Kyllähän minä tiedän, ettei Jumalakaan katso ihmisen kuorta, vaan sisintä ja sielläkin pihalle syljeksivän, rööki kädessä liki humalaiselta (siis teeskentelevän) vaikuttavan lökäpöksyn; uskovaisen kodin teinipojan, sydämessä saattaa vaikuttaa ihan oikea Jumalan rakkaus ja armo - mistäs minä sen varmuudella tietäisin, mutta pelottaa silti hänen puolestaan, että valitsemallaan tiellä on hirmuisesti vaaroja ja tiessä sudenkuoppia. Toivomus herää aina, että kumpa tuokin ihminen saisi vielä löytää takaisin turvalliseen lammasaitaukseen, eikä enää tuolla tavoin heilutteli jalkojaan ulkopuolella aidalla tasapainoillessaan.

Lieneekö muilla vastaavia kokemuksia ja miten niihin suhtaudutte kun itsessänne huomaatte? Minulle tulee niistä kovasti sellainen vertaus mieleen, josta Raamatussa kerrotaan publikaanin ja fariseuksen rukousista kerrottaessa. Onko tässä toisin sanoen kyseessä se, että minä olen kuin ne teepeen mainitsemat patavanhoilliset ja teen lainomaisia tulkintoja? Pitäisikö huolestua oikein toden teolla?

[Munkki]

Nainen on minusta aina kaunis, itsensä huolitellusti meikanneena ja laittaneena vielä kauniimpi.
Ei minusta meikki tai hiusväri naisesta porttoa tee. Itsensä kaunistaminen on vain osa luontaista naisellisuutta. Seuratkaapa pikku tyttöjä, jotka eivät vielä erota oikeaa vasemmasta, niin kyllä se vain jo näkyy kuinka nuo tylleröt nauttivat hienoista seuravaatteistaan ja siitä, että ovat hienoksi laitetut.
Syntiäkö ? En mie tiiä. Ei minusta.

[Taavetti]

Raamatusta löytyvä Jumalan sana, ainakin Paavalin kynällä kirjoitetut tekstit noin yleisarviona sanoen, neuvovat pitämään itsestäänkin kohtuullisesti. Siis kohtuullisesti pitämään, mutta monet kohdat varoittavat väärästä itsensä ja oman hyvyytensä korostamisesta. Korostamisen muodoista taitaa olla vähemmän kirjoitettu, mutta ylpeydestä on runsaasti varoituksia. Ylpeys voi ilmetä ainakin rehvastelevissa puheissa ja ylikorostuneessa pukeutumisessa, mutta monilla muillakin muodoin.

[teepee]

Nuuskulle kiitos erinomaisen rehellisestä ja keskeltä sanotusta näkemyksestä (ks alla). Tuota selkeämmin ei voi kuvata sitä, miksi vilpittömätkään ihmiset eri näkemyksiä edustaessaan eivät löydä yhteistä rakkautta tässä asiassa.

oma käsitykseni on se, että liberaali-näkemys ei edusta elävää uskoa, vaan voi olla jopa eriseuran siemen, ja ko. näkemys on tekemässä tuhoa Jumalan valtakunnassa. ... ja oma arvioni on, että jos jokin jako tai taistelu joskus tulee, niin se perinteinen näkemys on lähtöisin elävästä Jumalasta, ja liberaali näkemys sielunvihollisen hengestä. Näin olen itse asiaa arvioinut sitä joskus pelätessänikin.

Itse ajattelen, että liberaali-perinteinen -jako EHDONVALLAN asioissa ei jaa uskovaisia oikeammassa tai vääremmässä oleviin. Kumpaakin voi käyttää lyömäaseena ja keskinäistä rakkautta rikkovana. Ja kummankin "koulukunnan" edustaja voi olla vapaa oikein uskova kristitty.

Nyt elämme aikaa, jolloin uskovaisten valtaosa on perinteisiä ja liberaali näkemys on siksi ehkä tuomittavampi. Lukemani perusteella luulen (en tosin ole ihan varma) että sekä alkuseurakunnan että uskonpuhdistuksen aikana uskovien ydinjoukko oli ympäröivää maailmaa ja myös monien uskovaisten elämäntapaa (vrt vanhat uskonnolliset rituaalit, paastot, epäjumalille pyhitetty liha jne) liberaalimpi. Luulen, että liberaalisuus oli silloin vallalla, liberaalit olivat vahvoilla ja siksi kirjoitettiin ohjeita sille, miten ja miksi pitää rakastaa myös heikkoja (=perinteisiä) uskonveljiä ja sisaria. Nyt tilanne on toisin päin. Pitkä uskovaisten "rauhanaika" ja historiallisessa perspektiivissä pitkään täällä vaikuttanut kristillisyys ovat saaneet aikaan sen, että uskovainen elämäntapa on institutionalisoitunut. Ei tietenkään lähellekään samassa mittakaavassa kuin esimnerkiksi keskiajan paavin kirkossa, mutta kuitenkin. 150 vuotta organisoitunutta toimintaa on painanut jälkensä liikkeeseemme ja sen mukaiseen tyypilliseen elämäntapaan.

Niinpä uskovaisten valtajoukko on nyt huomattavan konservatiivisia, ja tästä poikkeaminen, mitä nyt sitten olen sanonut liberaalisuudeksi, koetaan oudoksi ja vieraaksi. Ajattelen, että uskossaan heikkoja veljiä ja siskoja on sekä perinteisten että liberaalien puolella. Ja rakkauden neuvot neuvovat meitä suureen ymmärtämykseen ja suvaitsevaisuuteen, mutta ehdottomasti myös nöyrään epäitsekkyyteen kanssaveljiämme ja -siskojamme neuvoessamme, hoitaessamme, tukiessamme ja arvioidessamme.

Selvyyden vuoksi sanottakoon kaksi asiaa. Missään tapauksessa en halua arvottaa, että liberaaliksi arvioimani alkuseurakunta tai uskonpuhdistuksen ajan seurakunta olisivat jotenkin oikeampia ja puhtaampia kuin tämän päivän uskovaisten joukko. Ehdottomasti ei, erilaisissa tilanteissa vain jompi kumpi suuntaus on vallitsevampi ja se vaihtelee historian kuluessa. Eikä sillä ole uskon ytimen kanssa mitään tekemistä, mutta uskovaisten keskinäisen rakkauden kanssa sitäkin enemmän.

Toisekseen, näen erittäin selvästi, että liberaalisuuteen liittyy hyvin näkyviä vaaroja, kaiken suhteellistaminen ja synninluvallisuus varmasti hyvin selkeinä. Mutta niin liittyy vaaroja perinteiseenkiin näkemykseen. Ne eivät ole yhtä näkyviä, voivatpa olla hyvinkin näkymättömiä, mutta rakkaudettomuus, suvaitsemattomuus ym ovat vaarana sumentaa uskoa, Kristuksen lunastusta ja kristityn vapautta ja iloa.

[Anonymous]

...Itse asiassa olen ollut hämmentynyt, miten paljon "mitättömät elämäntapa-asiat" näyttävät askarruttavan joidenkin mieliä. Joskus tulee vaikutelma, että niiden asioiden mitättömyyttä korostaville kirjoittajille ne asiat eivät olisikaan lainkaan mitättömiä, vaan että heidän ajatuksensa pyörisivät ainakin itseäni enemmän mitättömyyksien ympärillä. Voin olla väärässä, mutta tällaisia vaikutelmia helposti tulee. Ihminen kuitenkin kirjoittaa paljolti siitä, mikä mielessä pyörii.

O.M., tuo on hyvä ja terveellinen huomio. Mutta kaiketi se on niin, että mitättömät elämäntapa-asiat ovat mitättömiä vain uskon, armon, evankeliumin ja lunastuksen kannalta. Keskinäisessä rakkaudessa ja jokapäiväisessä elämässä niiden merkitys sen sijaan on suuri. Eikä se ole vain tämän päivän ilmiö. Kyllä vaikka Paavalin tai uskonpuhdistuksen veljien (joiden kirjoitukset kyllä taidat tuntea minua paljon paremmin) rakakista kirjoituksista näkyy, että asia on puhuttanut senkin ajan uskovaisia kovasti.

Ehkä voisi ajatella niinkin, että tilanne on hyvä, jos/kun itse opista ei ole laajaa ja suurta ristiriitaa. Sillä olisihan se paljon vaarallisempaa ja vakavampaa kuin tämä yhdentekevien asioiden ympärillä käytävä keskustelu. Mutta olet hyvin oikeassa siinä, ja arvostan kovasti esimerkiksi uskovaisten seurapuheperinnettä siitä, että painotus siellä on opissa, uskossa, evankeliumissa ja lunastuksessa, eikä näissä elämäntapa-asioissa.

[Munkki]

Mie piän, että näitten elämäntapa asioiden on ainaki jossain määrin niinko oli siihen aikaan kun Ruottissa oli toisen kätinen liikenne.
Kun ruottalaiset tuli Tornioon lihan ostoon, ne sanoit, että täällä ajetaan väärällä puolella. Kun suomalaiset menivät Haparannan puolelle voita hakemaan ne sanoit samalla lailla. Ja kummakki oli omasta mielestään yhtä oikeassa, ja piti toisen liikenne sääntöjä aivan hulluina.