Eri näkemykset ehdonvallan asioista

[Anonymous]

Olen pahoillani, jos kirjoittamiseni tympäisee ja loukkaa muita palstan käyttäjiä. Sanon vain, että kysymys ei ole mistään pilkunviilaamisesta ja luvankerjäämisestä erilaisille synneille, vaan siitä, että uskovaisten joukossa on monia meitä, jotka kipuilemme tämän asian kanssa. Ja mielestäni asiasta on parempi puhua kuin olla siitä vaiti.

Tietenkään netti ei ole optimaalinen paikka tai ainakaan ainoa sopiva paikka tähän keskusteluun, vaan sitä pitää käydä ja käydäänkin paljon nokakkain ja esimerkiksi seurakuntailloissa, puhujain ja teologien kokouksissa jne

Itse olen kokenut, että tämä keskustelu mitä nyt hetken olen täällä netissä seurannut ja osittain osallistunut on ollut vilpitöntä ja rakentavaa. Teema on vaikea, turha sitä on kieltää, mutta en ole pitänyt tätä ahdistavana tms vaan päinvastoin tärkeänä. Tiedän, että asia on herkkä sekä itselleni että monille muille, niin että kyllä keskustelua haluaa nöyränä ja rukouksella käydä.

[Taavetti]

Ei tietenkään lähellekään samassa mittakaavassa kuin esimnerkiksi keskiajan paavin kirkossa, mutta kuitenkin. 150 vuotta organisoitunutta toimintaa on painanut jälkensä liikkeeseemme ja sen mukaiseen tyypilliseen elämäntapaan.

Jos tuosta organisoidun toiminnan ajasta vähennetään yksi kolmannes pois, oltaisiin lähempänä totuutta. Vanhimmatkaan Rauhanyhdistykset eivät tiettävästi ole vielä 110 vuoden ikäisiä ja keskusyhdistys täytti reilun vuosi sitten pyöreän 100 vuotta. Tosin siihenkin aikaan mahtuu monen kaltaisia tapahtumia ja jopa taistelujen aikoja, mutta on siitä ajasta enin osa ollut rakentavaa rauhan aikaa.
Kuitenkin niitä Siionin muurin murtamisen haluja on esiintynyt myös rauhan aikoina, vaikka ovat silloin olleet enimmäkseen piilossa. Sellaista piilevää murtamisen halua ilmenee aikanamme enimmäkseen muutamilla internet palstoilla, joka on valittaen todettava. Vapahtajamme sanoi aikanaan, että eksytyksiä kyllä tulee, mutta samassa lauseessa Hän valitti, että voi sitä ihmistä, jonka kautta eksytys tulee. Eniten murehduttaa ne väitteet, että kristillisyys ja uskomme olisi nyt jotenkin tiukempaa tai löysempää kuin ennen. Molempia ääri-ilmiöitä esiintyy ja molemmissa ilmenee väärää valvomattomuutta, kuten ennenkin on ilmennyt.
Tällä ei ole tarkoitus väittää, että nyt olisi erikoisen suuri tai laaja eksytys käynnissä, tulevistahan emme tiedä. Tarkoitus on vain kertoa, ettei ole mitään syytä hämmästyä erilaisia vääriä väitteitä ja vääntöjä, joiden kohteeksi kristillisyys on joutunut. Sellaisia on ollut kaikkina aikoina ja sellaisia tulee olemaan niin kauan kuin maailma seisoo. Jumalan lapset ovat kuitenkin turvassa, eikä aika mene koskaan niin ahtaaksi, ettei kaksi uskovaista mahtuisi rinnakkain toisiaan evankeliumilla lohduttamaan.

[teejn]

Elämä rakkauden ja vapauden kentässä voi olla uskovaiselle toisinaan hyvinkin haastavaa. Toisaalta kristityn elämän suurin ja korkein käytännön ohje on rakkauden laki, jonka selitykseksi Paavali on kirjoittanut 1. Kor. 13. Tästä rakkaudesta sanoo Paavali toisaalla, että käskyn päätös on rakkaus puhtaasta sydämestä, ja hyvästä omastatunnosta, ja vilpittömästä uskosta. (1. Tim. 1:5) Siis puhtaasta sydämestä, joka on saanut omistaa kohdalleen elävän uskon, joka tekee työtä rakkauden kautta ja jossa ei ole pahaa ajatusta tai pyrkimystä. Sitten hyvästä omastatunnosta, joka on vapaa palvelemaan Jumalaa ja lähimmäistä. Tällä omallatunnolla on Jumalan rauha ja vapaus, johon ei tällä maailmalla ole puuttumista. Ja sitten vilpittömästä uskosta, joka on niin kuin lapsen usko, joka ei epäile Jumalsta ja lähimmäisestä mitään pahaa, vaan uskoo, tekisi mieli sanoa, idealistisesti kaikesta pelkkää hyvää.

Toisaalta kristityn elämää varjostaa syntiinlankeemuksen seurauksena tullut itsekkyys ja piittamattomuus. Tässä on se kenttä, jonka kanssa painiskellaan. Itsekkyys muuttaa rakkauden järjestyksen minulle positiiviseksi, kun se Raamatun mukaan käsittää kaksi samanvahvuista ja yhden niistä hieman vahvemman siteen, nimittäin sen, että rakastamme lähimmäistä niin kuin itseämme ja Jumalaa vielä enemmän. Tämä toteutuu kuitenkin nähdäkseni myös sitä kautta, että palvellessamme lähimmäistä palvelemme tällöin myös Jumalaa. Piittaamattomuus aiheuttaa sen, että vapaus muuttuu lähimmäistä vahingoittavaksi ja sen keskeinen funktio on lisätä minulle kaikkea hyvää havaitsematta lähimmäisen tilaa.

Sitten me elämme maailmassa, vaikkemme olekaan maailmasta. Langennut liha hämmentää meitä maailmasta tulevilla asioilla ja tahtoo suhteellistuttaa asioita. Joku voi ajatella, että itsensä kaunistaminen on oikein, koska maailmassa on sellaisia välineitä, joilla sellaista voi tahdä. Toinen käy konserteissa, koska saa sieltä mahtavia elämyksiä ja rentoutusta. Miten tähän suhtautuu Raamattu? Älkäät maailmaa rakastako eli mitään mitä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, ei hänessä ole Isän rakkaus. Sillä kaikki, mitä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän koreus, ei se ole Isästä, vaan se on maailmasta. Ja maailma katoo ja hänen himonsa; mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy ijankaikkisesti. (1. Joh. 2:15-17) Mitä on tämä rakastaminen? Se on sydämen ojentamista sen mukaan, missä ihmisen toivo on. Jos se on maailmassa, se suuntautuu niihin asioihin, jotka ovat maailmassa, jos se on Isässä, se ojentautuu sinne, missä ovat Raamatun terottamat asiat: seurakunta, usko ja sen hoitamiseen tarkoitetut välineet.

Voidaan kysyä: eikö ihminen voi sitten tehdä mitään sellaista, joka on hänelle iloksi ja hyödyksi, jos hän ei saa rakastaa maailmaa? Kristillisyydessä on ollut käytössä ajatus, joka on erinomainen tässä yhteydessä: Kun usko säilyy etusijalla, on ihmisellä vapaus toimia myös maailmassa. Kaikki, mikä menee uskon edelle, on maailmasta ja sellaisena hylättävä. Tämä usko synnyttää näet rakkauden seurakuntaan, jonka yhteydessä ihminen haluaa vaeltaa, ja jonka neuvoja hänellä on halu kuunnella. Tullaan kysymykseen, ovatko seurakunnan neuvot sitovia? Jos ihminen haluaa pysyä seurakunnan yhteydessä, jossa Pyhä Henki opettaa Kristuksen mielen mukaista toimintaa, hän haluaa pysyä tässä joukossa. Pääasia ei välttämättä ole se, että hänen mielipiteensä ovat "liberaaleja" tai "konservatiivisia", koska häntä tahdotaan kantaa myös tällaisten mielipiteiden kanssa. Rakkaat veljet! jos ihminen osaa johonkuhun vikaan tulla, niin te, jotka hengelliset olette, ojentakaat senkaltaista siveyden hengessä: ja katso itsiäs, ettes sinä myös kiusattaisi. Kantakaat toinen toisenne kuormaa ja niin Kristuksen lakia täyttäkäät. (Gal. 6:1-2) Toisaalta tällaisella ihmisellä on rakkauden lain vuoksi velvollisuus olla "lyömättä leipäveljiä", jonka vuoksi on kehottamisen asia, että ihminen voisi luopua tällaisista näkemyksistä. Tämä on tietysti konservatiivinen tulkinta, mutta tämän suuntaisesti olen asian ymmärtänyt. Raamattu kuitenkin on enemmän "heikkojen" kuin "vahvojen" puolella.

Siis liberalismi tai konservatismi eivät ole keskeisiä. Kuitenkin ne voivat nousta tärkeiksi silloin, kun muista asioista vallitsee konsensus. Tällöin on tärkeää muistaa, se mitä Paavali sanoi kolossalaisille: Kukaan ei siis saa tuomita teitä siitä, mitä syötte tai juotte tai miten noudatatte juhla-aikoja ja uudenkuun ja sapatin päiviä. (Kol. 2:16) "Kaikki on luvallista" -- mutta kaikki ei ole hyödyksi. "Kaikki on luvallista" -- mutta kaikki ei ole rakentavaa. (1. Kor. 10:23) Tässä maailmassa Kristuksen edellyttämä radikaali lähimmäisenrakkaus, jonka ydin oli asettaa lähimmäinen vähintään yhtä suureen arvoon kuin itteminä, toteutuu niin pienessä mitassa, että on suorastaan mahdottomuus päästä senkaltaiseen tilaan, jota Raamattu edellyttää. Kuitenkin samaan tähtää esimerkiksi ajatus kunnioittamiskilpailusta itse kunkin välillä, jota voimme harrastaa joka päivä, niin kauan kuin meissä voimia on.

Lähimmäisenrakkaus lähtee kuitenkin ihmisestä itsestään. Kukaan ei voi vaatia häntä rakastamaan ja palvelemaan lähimmäistään, paitsi hänen sisälleen asetettu tarve. Siihen antaa motivaation Jumalan rakkaus, joka synnyttää ihmisessä rakkauden kanssaihmisiä kohtaan. Siis Jumala vaikuttaa teissä sekä tahdon että toimituksen, hyvän suosionsa jälkeen. (Fil. 2:13) Jääkö ihmiselle mittään virkaa tämän jälkeen? Jo vain! Yrittämisen vapaus säilyy jatkuvasti. "Kun sinulta on siunaus, ei estä meitä heikkous, vaan työmme tehdä voimme", sanoo virsirunoilija. Vaikka kompuroimmekin jatkuvasti, meidän tärkein tehtävämme on kantaa muita samanlaisia kompastelijoita ja vieläpä niitä, jotka ovat jo aivan kuolleita ja joiden luutkin ovat jo vaalenneet, niin kuin Hesekielin näyssä. Lyhyesti tivistäen: ole vapaa rakastamaan.

Saapi muokata. T

[Taavetti]

Saapi muokata. T

En aikonut vastata, mutta nuo kaksi sanaa yllyttivät muutamaan aikomukseni, siis kolmella sanalla vastaus: Ei ole syytä.

[aaoo]

Teepee on mielestäni ottanut esille äärimmäisen tärkeän asian. Ihmettelen, miksi jotkut paheksuvat asiasta käytävää keskustelua. Monissa puheenvuoroissa mielestäni välittyy rakentava ja toista kunnioittava "henki".

Elihu kritisoi "nettikeskustelujen" aiheita. Itse olen kokenut palstoja seuranneena hyvin monet asiat sellaisiksi, että niistä ei ole koskaan kuullut muualla keskusteltavan. Esimerkiksi seurakuntapäivät ja -illat eivät ole sellainen formaatti, jossa näin avoin ja laaja mielipiteitten vaihto olisi koskaan ollut mahdollista. Nuo tilaisuudet ovat mielestäni kovin muodollisia.

Netissä on paljon vaaroja ja paljon huonoa. Näiden palstojen olemassaolon tiedostaminen on itselleni ollut suuri löytö. Seuraan kaikkia palstoja (vl-palsoja). Sillä tavalla saan mahdollisimman laajan käsityksen usein samaa asiaa koskevista keskusteluista. Voin muodostaa oman käsitykseni asioista siten laajemman näkemyksen pohjalta. Tämä sopii minulle, mutta ei varmastikaan kaikille.

Netti on mielestäni ,erityisesti nämä sivut, Jumalan meille antama työkalu sellaisten asioiden käsittelyyn, jotka ovat kuitenkin aivan perustavaa ua olevia kristillisyytemme kannalta. Olemmehan maailmassa, niin kuin sanotaan. Itse haluan omaksua käytävästä keskustelusta sen, minkä koen oikeaksi ja tärkeäksi. Jokaisella näillä palstoilla esiintyy paljon sellaista (myös tällä palstalla), joka itsestä tuntuu väärälle, enkä siksi voi siihen yhtyä. Sillä tavalla nimenomaa koen rakentuvani näistä keskusteluista. Myös "väärien" mielipiteiden olemassaololle pitää antaa mahdollisuus. Itseni ainakin on helpompi ymmärtää jokin asia oikeaksi tai vääräksi, jos kuulen tai näen sen ilmaistuna.

Elihu kirjoitti: "Kaikki asiat eivät ole syntiä, mutta ne voivat olla koettelemuksena ja vaarana uskonelämälle."

Uskonelämälle ne voivat mielestäni olla vaarana myös siten, että jää elämään näiden perinnäissääntöjen varaan. Nuori ihminen ei koskaan aikuiseksi vartuttuaan opi kristillisyydestä muuta kuin nämä perinnäissäännöt. Näin kärjistetysti ilmaistuna.

Keskustelin jokin aika sitten uskovaisen perheenisän kanssa television vaikutuksesta ihmiseen. (kärpät/blues finaalisarja). Itse harmittelin televisiottomuuttani kyseisen sarjan ajankohtaisuuden vuoksi. Keskustelukumppanini oli sitä mieltä, että on omalla kohdallaan hyvä asia, että tv-päätös on mikä on, koska hän itse "urheiluhulluna" katsoisi sieltä kaikki mahdollisen urheiluun liittyvän ohjelman.

Jäin miettimään kuulemaani, tuota tuttua asiaa. Kuinkahan monelle uskovaiselle aikuiselle televisioton elämä on sitä "uskonelämää". Kasvaako nuoristamme uusia samoin eläviä ja ajattelevia aikuisia! Jos kasvaa, kuinka nuoremme jaksavat elää tätä valtakuntaa? Kuinka jaksamme me aikuiset sitä?

Näistä asioista ei saa vaieta. Ei edes siksi, että niiden pohtiminen pelottaa, eikä niistä koskaan ennenkään ole puhuttu? Niistä ei saa vaieta siksi, että minä olen itse ajatellut asiasta eri tavalla? Niistä ei saa vaieta eriseuran pelossa.

Jos näitä asioita lähestyy nöyrästi ja rakentavalla mielellä, kuten teepee on esimerkillään tehnyt, voi moni löytää vastauksen kysymykseen, jota ei edes osannut esittää. Itse olen löytänyt täältä niin äärettömän paljon, että tahtoisin samaa teille kaikille.

[Anonymous]

Voidaan kysyä: eikö ihminen voi sitten tehdä mitään sellaista, joka on hänelle iloksi ja hyödyksi, jos hän ei saa rakastaa maailmaa? Kristillisyydessä on ollut käytössä ajatus, joka on erinomainen tässä yhteydessä: Kun usko säilyy etusijalla, on ihmisellä vapaus toimia myös maailmassa. Kaikki, mikä menee uskon edelle, on maailmasta ja sellaisena hylättävä. Tämä usko synnyttää näet rakkauden seurakuntaan, jonka yhteydessä ihminen haluaa vaeltaa, ja jonka neuvoja hänellä on halu kuunnella. Tullaan kysymykseen, ovatko seurakunnan neuvot sitovia? Jos ihminen haluaa pysyä seurakunnan yhteydessä, jossa Pyhä Henki opettaa Kristuksen mielen mukaista toimintaa, hän haluaa pysyä tässä joukossa. Pääasia ei välttämättä ole se, että hänen mielipiteensä ovat "liberaaleja" tai "konservatiivisia", koska häntä tahdotaan kantaa myös tällaisten mielipiteiden kanssa. Rakkaat veljet! jos ihminen osaa johonkuhun vikaan tulla, niin te, jotka hengelliset olette, ojentakaat senkaltaista siveyden hengessä: ja katso itsiäs, ettes sinä myös kiusattaisi. Kantakaat toinen toisenne kuormaa ja niin Kristuksen lakia täyttäkäät. (Gal. 6:1-2) Toisaalta tällaisella ihmisellä on rakkauden lain vuoksi velvollisuus olla "lyömättä leipäveljiä", jonka vuoksi on kehottamisen asia, että ihminen voisi luopua tällaisista näkemyksistä. Tämä on tietysti konservatiivinen tulkinta, mutta tämän suuntaisesti olen asian ymmärtänyt. Raamattu kuitenkin on enemmän "heikkojen" kuin "vahvojen" puolella.

Mielestäni erinomainen kirjoitus. Ja vaikka kirjoittaja kantansa konservatiiviseksi tulkitsetkin, niin enpä osaa sitä sellaisena pitää. Vaan paremminkin ajattelen että tuossahan tuo Jumalan sanan mukainen näkemys tähän asiaan on kuvattuna. Näkemys, joka mielestäni ei ole edes arvioitavissa liberaali-konservatiivinen akselilla. Eihän Raamattu meitä näissä asioissa kehoita liberaalisuuteen tai konservatiivisuuteen vaan toistemme kunnioittamiseen ja rakastamiseen.

Tosiasia lienee kuitenkin, mistä tässäkin keskustelussa jo useampikin on kantanut huolta, että keskustelu käytännössä menee helposti hyvin pinnallisiin ja jopa hassuihin elämäntapaa koskeviin asioihin (vrt Taavetin lattialaudat). Kyllä kai tämä johtuu siitä, että pinnallisiin ulkokohtaisiin elämäntapoihin ja valintoihin liittyvät asiat ovat niin tavattoman näkyviä. Naapurin lattialautojen pintamateriaali on helppo nähdä, sydämeen taas on vaikeampi nähdä.

Tosiasia kuitenkin on, että tämänpäivän lestadiolaisuus on myös ehdonvallan alueelle kuuluvissa arvovalinnoissaan hyvin konservatiivinen. Minusta tjn sanoi hyvin, että tämä puoli korostuu, kun pääasioista on konsensus.

Onko sitten mitään ongelmaa näissä ehdonvallan asioissa olemassakaan? Kyllä on. Ja se on sama ongelma kuin mikä on ollut olemassa ainakin 2000 vuotta. Ongelman ydin on ja on aina ollut, että ehdonvallan asioissa tuppaamme olemaan suvaitsemattomia ja itsekkäitä. Ja vilpittömällä mielelläkin ollessamme olemme kärkkäitä tuomitsemaan. Tämä koskee sekä konservatiiveja että liberaaleja. Eikä tähän muuta ratkaisua taida olla, kuin että uskovien joukossa siedetään ja kannetaan heikkoja veljiä ja siskoja - olivatpa nämä sitten konservatiiveja ja liberaaleja.

[nuusku]

oma käsitykseni on se, että liberaali-näkemys ei edusta elävää uskoa, vaan voi olla jopa eriseuran siemen, ja ko. näkemys on tekemässä tuhoa Jumalan valtakunnassa. ... ja oma arvioni on, että jos jokin jako tai taistelu joskus tulee, niin se perinteinen näkemys on lähtöisin elävästä Jumalasta, ja liberaali näkemys sielunvihollisen hengestä. Näin olen itse asiaa arvioinut sitä joskus pelätessänikin.

Itse ajattelen, että liberaali-perinteinen -jako EHDONVALLAN asioissa ei jaa uskovaisia oikeammassa tai vääremmässä oleviin. Kumpaakin voi käyttää lyömäaseena ja keskinäistä rakkautta rikkovana. Ja kummankin "koulukunnan" edustaja voi olla vapaa oikein uskova kristitty.

Ongelmana lienee ehdonvallan asioiden laajentaminen koskemaan asioita, jotka eivät ole ehdonvallan asioita. Esimerkiksi televisio ei ole ehdonvallan asia, vaan joka television kotiinsa hankkii, tekee syntiä ja on teollansa osoittanut kieltäneensä uskonsa. Näin siitä muistelen kuulleeni.

Itse olen kokenut asian laajempana kuin erimielisyytenä yksittäisissä (muutamissa) asioissa, eli ainakin tähänastisen kokemukseni perusteella tuntuu siltä, että jos liberaaliin henkeen joutuneilta kysyy jotain muuta uskomiseen liittyvää asiaa, niin myös niissä asioissa on erilainen sävy kuin elävässä kristillisyydessä.

Esimerkiksi: Jos tiedustelen liberaali-henkilöltä seurakunnan rajoja, tai että kokeeko tämä että uskovaisia voi olla muissakin seurakunnissa, niin joko vastauksena on että "onhan se mahdollista", tai vähintäänkin kierrellen ja kaarrellen sanottu kommentti että "en tiedä, koska en näe kenenkään sydämeen, ei kai sitä voi poissulkeakaan." Tuntuu, että myös muissa asioissa tulee erilaisia vastauksia.

Jos kysymys olisikin vain vaikka yhdestä, kahdesta tai kolmesta sopivuus/sopimattomuus-asiasta, niin kokisin sen normaalina keskusteluna, mutta kun ongelma tuntuu huomattavasti syvemmältä, eli se ei ole pelkästään näissä asioissa, vaan se on paljon suurempi mitä pintapuolin näyttää. Eräänä keskeisenä asiana olen itse huomannut Jumalan valtakunnan rajojen hämärtymisen.

Toisena asiana olen huomannut rakkaus-käsitteen käsittämisen väärin, eli siten että liberaalihengen mukaan rakkaus tarkoittaa myös erilaisten käsitysten hyväksymistä ym, ja voimakkaimmillaan jopa niin, että Kristuksen kirkkolain mukainen synteihin sitominen olisi väärin ja ei-enää-nykyaikaa tai että korkeintaan niin voisi tapahtua joissain todella räikeissä ja julkisissa synneissä.

Samaan aikaan näyttävät toisaalta uskovaiselle tyypilliset epäilykset Jumalalle kelpaamisesta joko poistuneen kokonaan (eli tuntuu siltä, kuin epäilyksiä ja kiusauksia ei juurikaan olisi), tai toisaalta kuitenkin myös joillain on hyvin voimakas oman heikkouden ja huonouden korostaminen, että melkein jos hieman sanoo jonkun nuhteen tai poikkipuolisen sanan, niin tulee vastaukseksi sen tyylinen kommentti että "älä lyö - olen niin heikko!" eli moitteita paetaan näennäisen heikkouden taakse. Eli tässä olen huomannut aivankuin kahta erilaista linjaa.

Ajattelen, että uskossaan heikkoja veljiä ja siskoja on sekä perinteisten että liberaalien puolella. Ja rakkauden neuvot neuvovat meitä suureen ymmärtämykseen ja suvaitsevaisuuteen, mutta ehdottomasti myös nöyrään epäitsekkyyteen kanssaveljiämme ja -siskojamme neuvoessamme, hoitaessamme, tukiessamme ja arvioidessamme.

Uskon, että perinteinen käsitys on oikea ja sen jakavat edustavat elävää uskoa, kun taas liberaalikäsityksessä olevien sieluntila voi olla monenlainen. Osa voi olla asiasta hädissään ja epävarma ja uskomassa, mutta osa kuitenkin on selvästi (nettikirjoittelujen perusteella saamani käsityksen mukaan) joutunut pois elävästä uskosta, eli päästääkseen taas omistamaan Kristuksen täydellistä armoa omalle kohdalleen, olisi näiden tehtävä parannus väärästä hengestä. Eli aattelen, että monen sortin kulkivaa voi kyseisessä joukossa olla.

Toisekseen, näen erittäin selvästi, että liberaalisuuteen liittyy hyvin näkyviä vaaroja, kaiken suhteellistaminen ja synninluvallisuus varmasti hyvin selkeinä. Mutta niin liittyy vaaroja perinteiseenkiin näkemykseen. Ne eivät ole yhtä näkyviä, voivatpa olla hyvinkin näkymättömiä, mutta rakkaudettomuus, suvaitsemattomuus ym ovat vaarana sumentaa uskoa, Kristuksen lunastusta ja kristityn vapautta ja iloa.

Nuo vaarat ovat kaikilla olemassa, mutta en kokisi, että ne vaarat liittyvät perinteiseen näkemykseen, vaan pikemminkin siihen, jos perinteinen näkemys on ymmärretty väärin. Olen myös ajatellut, että jos joskus taisteloita tulee, niin lienee tärkeää uskoa vain aivan samoin kuten ennenkin, ja pyytää ymmärrystä varoa myös oikealle lankeemista, kuten joskus aiemmin ilmeisesti ensin niin monen langettua vasemmalle, lankesivat jotkut toiset oikealle eli liialliseen kireyteen. Elävä usko kulkenee siinä jossain keskellä, aivan samana ja muuttumattomana kuten se on aikojen alusta asti kulkenut.

[Taavetti]

Kun tämä vaikuttaa taas kulkeutuneen kireä /löysä eli perinteinen/ liberaali akselille, jota akselia ei elävässä kristillisyydessä saisi ollakaan, niin esitänpä joitakin kysymyksiä asian tiimoilta. Tapahtumat ovat melko vanhoja, en tässä vaiheessa kerro kuinka vanhoja.

Olin kerran tilaisuudessa, jossa keskustelun aiheena oli, sopiiko uskovaisen mennä urheilukilpailuja seuraamaan paikan päälle. Keskustelun kannaksi muodostui, ettei ole uskon elämälle hyväksi mennä kisoja seuraamaan kentän laidalle, mutta kotona voi selostusta radiosta kuunnella.
Siihen tuli yleisön eli seurakunnan joukosta kysymys: Mitä eroa on kuunnella radiosta tai mennä paikan päälle seuraamaan.

Siihen saatiin vastauksena, että on suuri ero mennä tämän maailman urheilukentille katsomaan ja kuulemaan sitä menoa, mikä siellä on, tai istua kotona.
Nyt kysymykset:
1. Millä mielellä luulette yleisökysymyksen esitetyksi, voidaanko sitä pitää tiukkana vai liberaalina?
2. Onko siihen saatu vastaus enemmän tiukka vai liberaali?

Kunhan näihin on saatu vastauksia, voin kertoa enemmän.

[O.M]

Lähimmäisenrakkaus lähtee kuitenkin ihmisestä itsestään. Kukaan ei voi vaatia häntä rakastamaan ja palvelemaan lähimmäistään, paitsi hänen sisälleen asetettu tarve.

Sanon aamenen Teejnin kirjoitukseen. Kukaan ei voi pakottaa toista rakastamaan veljiään ja sisariaan - sen tekee yksin Pyhä Henki, joka asuu uskovan sydämessä.

[nuusku]

1. Millä mielellä luulette yleisökysymyksen esitetyksi, voidaanko sitä pitää tiukkana vai liberaalina?
2. Onko siihen saatu vastaus enemmän tiukka vai liberaali?

Jos tähän saa kuka tahansa vapaasti heittää arvauksia, niin arvaisin että 1) tiukkaa 2) tiukkaa? Tuntuisi äkkiseltään, että liberaali jättäisi kummankin kysymyksen kysymättä. Saa nähdä, kuinka väärässä olen.

[Anonymous]

Nuusku - kirjoituksiasi on kiva lukea, koska argumentoit niin selvästi ja keskeltä. Tuo mitä kuvaat on osuva kuvaus liberaalin elämäntavan vaaroista, joita varmastikin ovat synninluvallisuus, Jumalan armoyhteydestä häviäminen, Jumalan seurakunnan arvon hämärtyminen, sydämen paatumus jne.

Mutta samalla tavoin voi osoittaa perinnäisen elämäntavan ahtaasta ja pahimmillaan lainomaisesta noudattamisesta syntyviä vaaroja.

Eli nämä ovat juuri näitä kuuluisia oikean ja vasemman laidan vaaroja.

Itse en haluaisi arvottaa uskovaisia oikeammin ja vääremmin uskovaisiksi sen mukaan, miten he sisimmässään suhtautuvat perinteiseen lestadiolaiseen elämäntapaan (ovatko siis liberaaleja vai konservatiiveja). Siltä osin kuin puhutaan ehdonvallan asioista, ovat elämäntapa-asiat ihmisten päättämiä, eikä näitä päätöksiä pidä lähteä pyhittämään. Olisin myös hyvin varovainen sitomaan ihmisiä näiden asioiden pohjalta. Kuitenkin tekoja ja asioita tulee arvioida vain ja vain Jumalan sanan valossa ja sitä vasten.

Tämä ei tarkoita, etteivätkö armoneuvot olisi rakkaita ja hyviä. Sitähän ne ovat, ja ne on annettu erittäin perustellusti ja rakastavasta sydämestä. Mutta en mielestäni sano väärin, kun sanon, että näistä armoneuvoista ja niiden noudattamisesta on tullut hyvin tärkeä osa uskovaisten elämäntapaa. Ja kyllä minä ainakin olen nähnyt tilanteita, joissa niitä on käytetty väärällä tavalla lyömäaseina. Ja sen takia asiasta mielestäni pitää puhua. En missään tapauksessa halua halveksia tai hyljeksiä armoneuvoja tai elämäntapaohjeita, mutta en pidä niitä sillä tavalla pyhinä tai tabuina, etteikö niistä voisi käydä rakentavan kriittistäkin keskustelua.

[Taavetti]

Osittain oikein vastasi nuusku kysymyksiini, ei taida muilla ollakaan kanttia niihin vastata. Kuitenkin niiden taustatekijöiden ymmärtäminen voisi antaa käsillä olevaan probleemaan ainakin jonkin tason vastauksen. Sen verran nyt yritän valottaa, että tarpeeton kireys ja liika löysyys (hempeys eli liberaalisuus) ovat oikeastaan saman asian kaksi eri laitaa, jotka voivat esiintyä ja ovat esiintyneet samassa ihmisessä samaan aikaan. Muistetaan vaikka Daavidin, Uurian ja Naatanin tapausta.

Kysyessäni jätin joitakin aavistelujani kertomatta, lupaan kertoa niitä myöhemmin jossakin välissä.

[Anonymous]

No koetanpa arvata minäkin Taavetin arvoitusta. Ensimmäinen äkkiseltään vaikuttaa liberaalilta mutta voi toki olla hirmuinen tiukkapipokin. Tai sitten filosofiaan taipuvainen veli, joka on kiinnostunut elämäntapaohjeiden loogisesta selvyydestä ja koherenssista. Vastaaja vaikuttaa äkkiseltään perinteisen käsityksen edustajalta, mutta voi ehkä olla muutakin.

Myös Nuuskun ehdotus on hyvä.

Kerro jo vastaus, pakahdumme uteliaisuuteen. Samoin paljasta meille aavistuksesi.

[Taavetti]

Kyllähän vastauksissa oli oikeat aavistukset, siis että molemmat ääripäät mahtuvat sekä kysymykseen, että vastaukseen, jotka kerroin. En toki voi aavistaa kysyjän tai kysyjien mielen liikkeitä, voin vain arvailla niitä. Sanoisin kuitenkin että vastaus oli siinä keskivälillä, missä sen tuleekin olla.

Jos kysyjä halusi kieltää myös radiosta kuuntelun, vastaus tasoitti sitä halua paljon lievempään suuntaan. Jos kysyjä radiosta kuuntelun perusteella halusi väittää, että aivan sama vaikka menee sinne kentällekin, niin vastaus tasoitti ja hillitsi mielipidettä pysymään kentän vaaroista pois.

Nyt täytyy lähteä opiskelemaan, palaan joskus iltamyöhällä.

[Taavetti]

Halusin kysymykselläni lähinnä havainnollistaa, miten samalla tavalla asetettujen sanojen taustalla voi olla sekä turhan kireää, että tarpeettoman sallivaa tai kumpaan tahansa ääripäähän pyrkivää mieltä. Koska sitä on joskus vaikea itse kysymyksestä edes aavistaa, seuraa kysymystä usein ensimmäisenä tarkentava kysymys, jolla halutaan tietää alkuperäisen kysymyksen motiivi. Siis vastaaja kysyy ennen vastaamistaan, että miksi tuota kysyit, sillä henkilökohtainen vastaus luonnollisesti riippuu siitäkin, miksi on kysytty. Julkisissa tilaisuuksissa yleisön keskellä, samoin vaikka näin internet palstalla, täytyy vastauksia yrittää sovittaa yleisempiin puitteisiin tietoisena siitä, että vastausta lukee tai kuuntelee ihmisiä erilaisin odotuksin ja että he soveltavat sitä elämäänsä eri tavoin.
Niitä tapoja ei ole mielekästä tässä nyt alkaa erittelemään, mutta se on kuitenkin otettava tosiasiana, että niitä on erilaisia.
Niinpä on turvallista kulkea siinä joukossa, jossa tietää Jeesuksen kulkevan laumansa paimenena.

[teepee]

On ollut hauska tutustua tähän VL-foorumiin. Suoraan sanottuna odotukseni tämän tyyppiselle nettikeskustelulle olivat todella matalalla, nutta olen ollut hyvin positiivisesti yllättynyt ja joutunut korjaamaan ennakkoluuloani.

Jos teen ihan pienen välitilinpäätöksen keskustelusta, niin kyllä asia kai on kuten useissa puheenvuoroissa todettiin, että nämä ehdonvallan asiat eivät saa olla eivätkä olekaan mitään uskomisen ydinkysymyksiä. Turhia ja tarpeettomia ne eivät ole, mutta minusta oli hyvin sanottu joltakin että kun muusta on konsensus, niin nämä korostuvat.

Vaikka nämä asiat ovatkin vähämerkityksisiä suhteessa uskon ytimeen, ovat ne kuitenkin todellisuudessa hyvin tärkeitä. Varmaan juuri siksi, että nämä ovat niin jokapäiväisiä, konkreettisia ja näkyviä asioita ja näiden kanssa joudumme elämään joka päivä. Opin kysymyksiä eivät kuitenkaan ainakaan useimmat mietiskele päivittäin.

Siinäkin olen hyvin samaa mieltä kirjoittajien kanssa, että uskomisen iloa ei tällaisilla pohdinnoilla saa eikä toisaalta tarvitse hämärtää. Mutta toisaalta vapaaseen iloiseen uskomiseen kuuluu kyllä myös mahdollisuus tällaiseen keskusteluun. Muistan hyvin vielä ajan, jolloin uskovaisten suhtautuminen tiedotusvälineiden lestadiolaisuutisointiin oli (ehkä ymmärrettävistä syistä...) epäilevä ja torjuva. Miten paljon parempi onkaan, että linja on avautunut. Muistan myös miten webbikeskustelun alkuaikoina, joka muistikuvani mukaan alkoi eri yliopistoverkoissa jo ennen kuin Barnes-Lee Internetin keksi, tähänkin suhtauduttiin varsin kielteisesti. Kiellettiinpä joitakin sivustoja oikein SRK:n ja yleisten kokousten päätöksillä uskovaiselle sopimattomana. Armoneuvona sanottiin ja varmasti koettiin, ettei tällainen anonyymikeskustelu uskonelämää rakenna. Uskon, että elämässämme ja uskossamme ei ole mitään hävettävää ja salattavaa, ja että niiden takana oleva Jumalan sana on niin vahvaa, että avoin keskustelu ja tiedottaminen on vain myönteistä.

Luulen, että keskustelukulttuurissamma on myös tapahtumassa sama muutos kuin suomalaisessa yhteiskunnassa yleisemminkin. Yksiarvoisuudesta ja homogeenisyydestä ollaan myös liikkeemme sisällä siirtymässä (ja totta puhuen ollaan jo siirrytty) kohti suurempaa moniarvoisuutta. Ei tietenkään uskon ja opin kysymyksissä, mutta kylläkin näissä ehdonvallan asioissa.

Ja mitä moniarvoisuus taas uskovaiselle sydämelle ja "talonpidolle" tarkoittaa, niin siinä tietysti meillä on ohjenuorana Raamatun sanassa paljon rakkaita neuvoja, joita esimerkiksi teejn seikkaperäisesti referoi ja tulkitsi.

Valaisevia ja rakentavia kirjoituksia. Kiitos niistä. Nyt olen muutamia päiviä poissa koneelta, mutta palsta vaikuttaa niin rakentavalta, että palaan varmasti.

Jrt

teepee

[O.M]

Itse olen kokenut asian laajempana kuin erimielisyytenä yksittäisissä (muutamissa) asioissa, eli ainakin tähänastisen kokemukseni perusteella tuntuu siltä, että jos liberaaliin henkeen joutuneilta kysyy jotain muuta uskomiseen liittyvää asiaa, niin myös niissä asioissa on erilainen sävy kuin elävässä kristillisyydessä.

Esimerkiksi: Jos tiedustelen liberaali-henkilöltä seurakunnan rajoja, tai että kokeeko tämä että uskovaisia voi olla muissakin seurakunnissa, niin joko vastauksena on että "onhan se mahdollista", tai vähintäänkin kierrellen ja kaarrellen sanottu kommentti että "en tiedä, koska en näe kenenkään sydämeen, ei kai sitä voi poissulkeakaan." Tuntuu, että myös muissa asioissa tulee erilaisia vastauksia.

Olen huomannut samoja tunnistuspiirteitä kuin Nuusku. Minusta tuntuu, että "mitättömiksi elämäntapa-asioiksi" tituleeratut kysymykset ovat todella vain jäävuoren huippu.

[teepee]

Olen mietiskellyt tätä keskustelua ja pääsin taas vaihteeksi koneelle. Olin O.M. vähän pettynyt tuosta viimeisestä heitostasi. Vaikka se näyttää vain viattomalta huomiolta, niin vain askelen päässä siitä on tilanne, jossa esittämäni tyyppinen kysymys ja keskustelu kielletään tai torjutaan, koska se TUNTUU pahalta, väärältä tai ei-tutulta.

Ei se niin saa olla. Uskovaisten vilpittömällä mielellä esittämiin kysymyksiin (ja oikeastaan niihinkin jotka eivät olisi vilpittömällä mielellä esitettyjä) tulee kyllä vastata ja niiden argumentteja ja oikeellisuutta tutkia vain pyhää Jumalan sanaa vastaan, eikä argumentteina saa käyttää mitään epämääräisiä tuntemuksia tai yksilöimättömiä kokemuksia. On epäreilua ja väärin määritellä perustellut kysymykset vääriksi tai mahdollisesti vaarallisiksi, sillä perusteella, että teistä tuntuu siltä, että niiden esittäjillä on tyypillisesti ollut jonkinlaisia ongelmia.

[aaoo]

Tässä ketjussa Nuusku, Elihu ja OM ovat esittäneet harmistumisensa siitä, että tällä foorumilla esitetään kysmyksiä näistä ehdonvallan asioista ja kyseenalaistetaan yhteisesti kristillisyydessä sovittuja asioita ja puhutaan yleensä ns perinnäissäännöistä.

Olenko ymmärtänyt palstan säännöt jotenkin väärin? Mielestäni säännöissä ei kielletä eri tavalla uskovia keskustelemasta täällä. Itse ainakin koen rakentuvani juuri sellaisista ajatuksista, joita harvemmin kuulee esim seuroissa. Jos ne tuntuvat vieraille, niistä on entistä helpompi pysyä erossa. Ymmärrän teepeen ihmettelyn asiassa.

Olen uusi täällä ja siksi lienee paikallaan mainita, että olen syntynyt vl-kotiin ja elänyt koko elämäni (muutama vuosikymmen) tässä yhteisössä. Tätä palstaa olen lukenut muutaman kuukauden ajan joka päivä.

Jäin miettimään ketjussa esitettyjä "ongelmia", näitä ehdonvallan asioita ja ns perinnäissääntöasioita. Miksi ne ovat saaneet niin paljon sijaa näissä nettikeskusteluissa?

Kun nyt olen keskustelussa, esitän omia pohdintojani. Ne eivät ole vastauksia asioihin, eivätkä ne ole totuuksia, joista en voisi luopua. Mielelläni kuulen ja luen teidän asioita paremmin ymmärtävien ajatuksia.

Ja sitten niihin mietelmiini: Puhutaanko meillä liikaa näistä ehdonvallan asioista. Jääkö kristillisyyden perussanoma taka-alalle sillä tavoin, että kuulemme julistuksessamme päällimmäisenä sen, mitä saamme tehdä ja mitä emme saa tehdä. Jos tällainen julistus vallitsee kristikansaa vuosia, vaikkapa vuosikymmenen tai kaksi, jopa kolme, ei se voi olla vaikuttamatta jo koko sukupolveen. Kysynkin (itseltäni), ovatko nämä "perinnäissäännöt" liian paljon esillä. Saavatko ne liian suuren osan. Jääkö ydinsanoma piiloon: Sanoma uskosta, henkilökohtaisesta sydämen uskosta. YKSIN USKOSTA, KRISTUKSEN ANSION TÄHDEN.

Tiedän olevani nyt "vaarallisella" alueella. Minulle on aina opetettu, että näitä asioita ei saisi kyseenalaistaa. Näitä ketjuja ja eri foorumeita seuranneena olen huomannut, että moni asia omalla kohdallani olisi kannattanut "kyseenalaistaa" jo aiemmin. En tunne ajautuneeni uskossani kauemmas lunastajastani. Päinvastoin, olen saanut vapauden uskoa.

Omat kokemukseni näillä sivuilla liikkuessani ja keskusteluja seuratessani saavat ihmettelemään niitä kommentteja, joissa paheksutaan eri tavalla asioihin suhtautuvaa. Tarkoitan nyt näitä ehdonvallan asioita. Itseäni ne ovat saaneet rakentaa ja uskon ja toivon, että monia muita samoin.

Mutta, .... samalla tavalla kuin toivon omille mielipiteilleni ja ajatuksilleni olemassaolon oikeutta, en tarkoita ajatuksillani sanoa sitäkään, että edellä kritisoimiani ajatuksia ei sitten saisi olla olemassa. En vain itse niihin halua yhtyä. (menipä sekavaksi. siksi viimeistään nyt lopetan)

[O.M]

Olin O.M. vähän pettynyt tuosta viimeisestä heitostasi. Vaikka se näyttää vain viattomalta huomiolta, niin vain askelen päässä siitä on tilanne, jossa esittämäni tyyppinen kysymys ja keskustelu kielletään tai torjutaan, koska se TUNTUU pahalta, väärältä tai ei-tutulta.

Kuitenkin heittoni vastaa minun kokemuksiani nettikeskusteluista.

Puhutaanko meillä liikaa näistä ehdonvallan asioista. Jääkö kristillisyyden perussanoma taka-alalle sillä tavoin, että kuulemme julistuksessamme päällimmäisenä sen, mitä saamme tehdä ja mitä emme saa tehdä. Jos tällainen julistus vallitsee kristikansaa vuosia, vaikkapa vuosikymmenen tai kaksi, jopa kolme, ei se voi olla vaikuttamatta jo koko sukupolveen. Kysynkin (itseltäni), ovatko nämä "perinnäissäännöt" liian paljon esillä. Saavatko ne liian suuren osan. Jääkö ydinsanoma piiloon: Sanoma uskosta, henkilökohtaisesta sydämen uskosta. YKSIN USKOSTA, KRISTUKSEN ANSION TÄHDEN.

Aloitapa tutkimusmatkasi kuuntelemalla nettiseuroista puhe. Merkitse tukkimiehen kirjanpidolla viittaukset Jeesuksen, Kristukseen tms. ja vastaavasti viittaukset ehdonvallan asioina pitämiisi asioihin. Veikkaan, että Jeesus-osumia tulee 20-60 krt. Ehdonvallan asioissa moodi lienee 0 krt.

Taannoin analysoin yhden saarnan täällä:

Poistin vanhan linkin, entinen sivu oli vaihtunut mainosten lähteeksi.

Jos jaksaisi - ja pienten lasten paimentamiselta kykenisi - jatkaisin vastaavaa analysointia.