teepee kirjoitti:Samaa mieltä olemme kaikki nähdäkseni siitä, että Raamattu varoittaa alkoholin vaaroista ja kehottaa välttämään juovuttavaa alkoholinkäyttöä.
Eri mieltä olemme siitä, ottaako Raamattu kantaa ehdottoman raittiuden vaiko vain pidättyväisen käytön suhteen.
Eri mieltä olemme siitä, miten uskovaiset ovat menneinä vuosisatoina ja tuhansina suhtautuneet asiaan.
Samaa mieltä olemme siitä, ettei sillä ole lainkaan tai ainakaan paljoa merkitystä. T.s. tämän päivän uskovaisten kannanotot eivät tällaiseen asiaan ole välttämättä samoja kuin takavuosisatojen sisarten ja veljien.
Samaa mieltä olemme keskinäisen rakkauden pitämisen tärkeydestä (joskin rakkaus taitaa väittelyn tuoksinassa välillä unohtuakin).
Taavetti kirjoitti: Kun tässä on tullut tapakulttuurikin esille ... - - hyväksi havaittu tapa voidaan säilyttää. Kun esimerkiksi on tullut tavaksi silloin tällöin pyytää syntejä anteeksi, se tapa on hyvä säilyttää, vaikka se joskus saattaa tuntua vain ulkonaiselta tavalta. Kuitenkin kun sen on oppinut ja säilyttänyt, on anteeksi pyytäminen hivenen helpompaa silloin, kun siihen todellista tarvetta ilmenee. .
Kristinopissa ripin käytöllä on oma erityinen merkityksensä. Armosta uskomisessa ei ole kristityllä mitään ehtoja eikä suoritusvaatimuksia. Mutta jos päivittäisestä ripittäytymisestä tehdään "tapa", ripin todellinen merkitys sakramenttina vesittyy ja vääristyy ihmisen elämässä. Voipi käydä jopa niin kuin katolilaisuudessa on käynyt. Toki uskomisen rohkaisuksi voi ehtoollisenkin ottaa "tavaksi" ja käydä herran pöytään vaikka joka päivä, ei sille sinänsä ole suoranaisesti hengellisiä esteitä. Mutta kun on tunnettua elävän kirstillisyyden historiastakin, miten ihminen omalla toiminnallaan niin helposti alkaa rakentaa armolle ehtoja, tämä puoli on ainakin tärkeä pitää mielessäään kun omia "tapojaan" rakentaa. Tätä vain tarkoitin "tapauskon" vaaroista varoittaessani.Rontsa kirjoitti: Taavetti on jälleen kerran oikeassa. Vanhassa sananlaskussa on minusta vinha perä, "pidä yllä tapaa, niin tapa pitää yllä sinua" - jotenkin noin muistan mummoni sanoneen...
- - koskee anteeksi pyytämistä Taavetin kuvaaman esimerkin kaltaisissa tilanteissa.
Tarkoitat ilmeisesti jonkinlaista psykologista "lääkettä" epämääräiseen huolestuneeseen olotilaan, jolloin ei ole kyse varsinaisista tekosynneistä? Jos siihen auttaa sen vakuuttelu, että synnit ovat todellakin anteeksi annetut, siinä ei ole mitään pahaa eikä väärää. Ei vaikka "tavaksikin" tulisi.nuusku kirjoitti: Mun käsittääkseni iltasiunauksen pyytämistä- ja antamista ei kutsuta ripiksi, vaan jollain toisella nimellä. Siunaamiseksi? En ole huomannut, että joku olisi sanonut, että ripistä tehtäisiin tapaa (?). Itse pyytelen monesti synninpäästöä ilman että siihen liittyy rippiä, ja joskus se on varmaankin tavan vuoksi, silti se aina hieman rauhoittaa.
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa