ehdonvallan asioista

[teepee]

Sain s-postiini alla olevan katkelman äsken. Sen kirjoittaja on käsittääkseni Luther-säätiön johtajia. En välittäisi viedä keskustelua Luther-säätiöön sinänsä. Mutta jos joku on perehtynyt tuohon melko seikkaperäiseen selontekoon, niin kuulisin mielelläni näkemyksenne siitä, pidättekö siinä esitettyjä näkemyksiä ja tulkintoja oikeina.

Taavetti, en tunne palstan toimituksellista linjaa enkä tiedä miten suhtaudutte pitkiin lainauksiin. Jos näin pitkät lainaukset eivät ole "palstan politiikan" mukaisia, niin siivonnet tämän avauksen pois.

EDIT: (Ihmeellisiä hymiöitä ilmestyi lainattuun tekstiin. Jotkut jae-merkinnät taitavat olla samalla ohjelmakoodeja... Sorry)

lähde:
http://matti.vaisanen.sekl.fi/kirjat/tekonsa3.html

3. EHDONVALLAN ASIAT
Seuraavassa tarkastelemme kolmea asiaa: ehdonvallan asioiden olemusta, isien perinnäissääntöjä ja maailmanmielisyyttä. Aloitamme ehdonvallan asioista. Kysymme, mitä ne oikein ovat?

3.1 Mitä ehdonvallan asiat ovat?
Raamattu, erityisesti Paavali, puhuu ehdonvallan asioista yllättävän paljon, vaikka itse "ehdonvalta"-sanaa ei Raamatussa esiinny lainkaan. Kysymys ehdonvallan asioista on tärkeä siksi, että suhtautuminen niihin aiheuttaa jatkuvasti jännitystä ja erimielisyyttä uskovien keskuudessa.
Ehdonvaltakysymys Raamatussa: Tärkeimmät asiaa käsittelevät Raamatun kohdat ovat Roomalais- ja Korinttolaiskirjeissä (Rm 14:1-15:13 ja 1 Kr 8; 10:23-33), joista mainittuja Roomalaiskirjeen lukuja voitaneen pitää avainkohtana. Ne jäsentyvät selvästi kolmeen osaan: Kehotuksia heikoille ja vahvoille (Rm 14:1-12). Vahvojen tulee kunnioittaa ja ottaa huomioon heikkojen omatunto (Rm 14:13-23). Vahvojen tulee kantaa heikkojen vajavaisuuksia eikä elää itsellensä mieliksi (Rm 15:1-13).
Paavalin aikana oli kiistaa uskovien keskuudessa ainakin kolmesta ehdonvallan asiasta. Nämä olivat kysymys suhtautumisesta epäjumalille uhratun lihan syömiseen (Rm 14:2-3; 1 Kr 8:1,4,7-8; Kl 2:16), viinin nauttimiseen (Rm 14:21; Kl 2:16) ja erilaisiin (juhla)päiviin (Rm 14:5), jotka tarkoittivat ilmeisesti sapattia ja erilaisia juutalaisia juhlia.
Asian lähestymistapa: J u m a l a n l a i n ensimmäinen taulu (I) määrittelee ihmisen suhteet Jumalaan ja lain toinen taulu (II) ihmisen suhteet toisiin ihmisiin. Vanhaa testamenttia seuraten Jeesus kiteytti lain taulujen sisällön rakkauden kaksoiskäskyksi: meidän tulee rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistämme niin kuin itseämme. Lain I taulun kohdalla ihminen rikkoo Jumalaa vastaan. Lain II taulun kohdalla ihminen rikkoo lähimmäistä, mutta myös Jumalaa vastaan, koska kyseiset käskyt ovat Jumalan säätämät. E v a n k e l i u m i puolestaan kertoo, mitä Jumala on tehnyt ja tekee meidän hyväksemme.
Yrittäessämme määritellä, mitä ehdonvallan asiat ovat, meidän on lähestyttävä niitä evankeliumista käsin. A r m o tekee meidät Jumalalle otollisiksi Kristuksen tähden, ei tekojen tähden. Kaikki on täytetty suhteessa Jumalaan. U s k o on Jumalaa varten. Suhteessa Jumalaan otamme aina vastaan uskossa. R a k k a u s on myös lähimmäistä varten. Ehdonvallan asioissa ei ole kysymys Jumala-suhteesta eli ne eivät kuulu uskon piiriin. Ne eivät itsessään koske myöskään lähimmäissuhdetta eli ne eivät niin ollen kuulu suoranaisesti myöskään rakkauden piiriin.
Määrittelyä: Ehdonvallan asiat eivät ole evankeliumia eivätkä lakia, koska niissä ei ole kysymys Jumalan suhtautumisesta meihin (evankeliumi) eikä meidän suhteestamme Jumalaan tai lähimmäiseen (lain I ja II taulu). Jos käytämme sanaa "laki" sen laajassa merkityksessä, silloin ehdonvaltakysymys voidaan lukea lain piiriin, muussa tapauksessa ei, sillä dekalogin eli Jumalan kymmenten käskyjen ja niiden sovellutusten henki on se, että ne käskevät ja kieltävät. Ne vaativat aina ihmiseltä jotakin. Ehdonvallan asioitten olemukseen sen sijaan kuuluu nimenomaan se, että ne eivät vaadi. Niissä on vapaus. V a p a u s on niiden tuntomerkki. Vaatiessaan ehdonvallan asia lakkaisi olemasta ehdonvallan asia.
Ehdonvallan asioissa ei ole kysymys suhteesta persoonaan vaan a s i a a n. Ne koskevat ulkonaisia k ä y t ö s t a p o j a m m e tai suhdettamme eräisiin ulkonaisiin Jumalan l a h j o i h i n ja kuuluvat niin ollen I uskonkappaleen eli luomisen piiriin. Ne ovat asioita, joita Jumalan Sana ei suoraan eikä johdetussa merkityksessä käske eikä kiellä ja joilla ei ole huonoja hedelmiä ja jotka eivät turmele Jumalan luomistekoa (itseä, lähimmäistä tai luontoa) eivätkä ihmisen Jumala-suhdetta. Siksi jokaisella on niissä o m a n t u n n o n v a p a u s. Tämä periaate koskee kaikkia ehdonvallan asioita. Kellään kristityllä ei ole oikeutta tuomita toista sen tähden, että toinen noudattaa tapoja, joita hän ei salli itselleen.
Tavat ovat kulttuurisidonnaisia, ajasta ja paikasta riippuvia. Kerron pari valaisevaa esimerkkiä tästä: Eräässä pappien ja papinemäntien kokouksessa syksyllä v.1964 keskusteltiin siitä, miten voitaisiin saada nuoria ihmisiä käyttämään körttipukua. Eräs kokouksen osanottaja paheksui nuorten tyttöjen punaisia hameita sillä perusteella, että punainen väri herättää irstaita ajatuksia. Henkilökohtaisesti olin asiasta aivan ymmällä. Paluumatkalla osoitin auton ikkunasta pakkasen kirkkaan punaiseksi värjäämää pellon laidassa olevaa pihlajaa ja sanoin - taitamaton kun olin -kyseiselle veljelle: "Katsos, kun tuolla on irstas pihlaja!" - Olin vähällä joutua jalkamieheksi.
Toinen esimerkki: Nuoruudessani naisten kaula- ja rintakorut olivat kotiseudullani yleisesti hyväksyttyjä myös uskovien keskuudessa, mutta korvakorut olivat monien mielestä maailmallisuuden merkki ja syntiä. Pikkutarkkana luonteena minua askarrutti kysymys, millä kohdalla koru rintapielen ja korvan välillä muuttui synniksi. Kukaan ei osannut vastata kyselyyni. -Jokainen meistä tietäisi kertoa omasta kokemusmaailmastaan lukuisia esimerkkejä siitä, kuinka ehdonvallan asiat ovat aika- ja kulttuurisidonnaisia. Lähetyskentät ovat tietenkin tulvillaan sellaisia.
Ehdonvallan asioissa kaikki riippuu siitä, voiko kristitty kiittää Jumalaa valitsemastaan elämäntavasta, sillä Jumalan kiittäminen on merkki hyvästä omastatunnosta Jumalan edessä (Rm 14:8). Kun ehdonvallan asioihin kuuluvat ulkonaiset tavat tehdään lainomaisiksi eli legalisoidaan, niistä tulee "isien perinnäissääntöjä", jotka hämärtävät sekä lain että evankeliumin. Julistus muuttuu samalla sellaiseksi, ettei Pyhä Henki voi sitä enää käyttää enempää synnintunnon herättämiseen kuin armonkaan kirkastamiseen. Pyhä Henki pakenee. Herätys sammuu. Seurakunta alkaa askarrella toisarvoisissa. Perinnäissäännöiksi muuttuneista ehdonvallan asioista tulee ennen pitkää vallankäytön välineitä, joilla legalistit hajottavat seurakuntaa.
Toisinaan ehdonvallan asioita käsitteleviä raamatunkohtia on käytetty verukkeina sille, että kristitty saa tehdä sitäkin, minkä Jumalan Sana kieltää. Mutta kaikki, minkä se kieltää, on syntiä. Toiset taas saattavat pitää syntinä sellaista, mikä Jumalan Sanan mukaan ei syntiä ole, vaan missä on vapaus.
Tässä yhteydessä on kuitenkin syytä muistaa, että syntisen ihmisen käsissä myös ehdonvallan asiat voivat muuntua synniksi. Esim. ruuan ja juoman nauttiminen saattavat muuttua mässäilyksi ja juopotteluksi, jotka eivät Jumalan Sanan mukaan ole enää ehdonvallan asioita, vaan maailmanmielisyyttä ja syntiä (Gl 5:21).

3.2 Heikot ja vahvat
Ei samanmielisyys, vaan yhteys: Meillä kristityillä on vaarallinen taipumus vaatia, että muilla uskovilla pitäisi olla kaikessa - myös ehdonvallan asioissa - samanlaiset käsitykset kuin meillä itsellämme. Jos näin ei ole, me herkästi joko halveksimme tai tuomitsemme heitä, vaikka ehdonvallan asioissa tulisi vallita kristillinen vapaus. Ehdonvallan asioissa tavoitteena on yhteys eikä samanmielisyys. Niissä voidaan olla eri mieltä yhdessä.
Ongelma tulee vakavaksi silloin, kun kristityt alkavat muodostaa ehdonvallan asioihin eri tavalla suhtautumisen perusteella ryhmiä, jotka vastustavat toisiaan. Paavalin opetuksen mukaan kristittyjen ei tarvitse ajatella samalla tavalla ehdonvallan asioissa, mutta heidän tulee kunnioittaa toistensa näkemyksiä näissä asioissa ja elää keskinäisessä rakkaudessa ja sovussa.
Heikot tuomitsevat ja vahvat halveksivat: Kristittyjen mielipide-erot ehdonvallan asioissa eivät ole ongelma. Ongelmana ovat riidat ja ryhtyminen "väittelemään mielipiteistä". Suhtautumisessa ehdonvallan asioihin uskovien joukko jakaantuu kahtia: vahvoihin ja heikkoihin. Vahvojen taipumuksena on halveksia heikkoja tietämättömyydestä ja ahdasmielisyydestä. Heikot puolestaan tuomitsevat vahvat epähengellisiksi tai jopa synnintekijöiksi (Rm 14:3,10). Kysymyksessä on siis "minun omantuntoni ja toisen vapauden" tai "toisen vapauden ja minun omantuntoni" välinen jännite.
Toistensa kunnioittamisen ja rakastamisen puute: Raamatun mukaan vahvat ovat itse asiaan nähden oikeassa (Rm 14:14; 1 Tm 4:4). Paavali luki itsensäkin vahvoihin kuuluvaksi: "Mutta meidän vahvojen tulee kantaa heikkojen vajavaisuuksia, eikä elää itsellemme mieliksi" (Rm 15:1). Niin ollen Paavalin olisi ollut helppo sanoa: "Olen samaa mieltä vahvojen kanssa; heikot ovat väärässä." Mutta hän ei tehnyt niin, koska se ei olisi ratkaissut itse ongelmaa, joka oli kristittyjen keskuudessa vallitseva r a k k a u d e n p u u t e. Paavalin ratkaisu ei ollut niin yksinkertainen ja halpa.
Ongelman ydin oli a s e n t e i s s a, suhtautumisessa toisiin kristittyihin. Asenteissa sekä vahvat että heikot olivat väärässä. Molemmilla on vastuu toisistaan. Molempia vaivaa rakkauden ja toisen huomioonottamisen puute. Siksi he eivät voi kunnioittaa toisiaan eikä heillä ole yhteyttä keskenään. Molemmilla on syytä parannukseen.
3.2.1 Ongelman ratkaisu
Paavalin ratkaisu ongelmaan sisältää ainakin kuusi selvää neuvoa:
Rm 14:3-12: Jokaisen tulisi i t s e r a t k a i s t a, mikä on oikein ja hänelle sopiva menettely kussakin ehdonvallan asiassa ja toimia sen mukaisesti Jumalaa kiittäen. Hänen tulisi kunnioittaa muita uskovia, jotka tekevät oman ratkaisunsa, vaikka heidän näkemyksensä ja valintansa eivät ehkä ole samanlaiset kuin hänen (jt.4-5). Hän ei saa tuomita eikä arvostella toista, koska a) Jumala on ottanut hänet hoivaansa (jt.3b,4), b) kukin joutuu itse vastaamaan Jumalalle - ei kenellekään muulle - omasta elämäntavastaan, ei toisten (jt.4b,10-12).
Rm 14:14a: Paha on i h m i s e s s ä, e i a s i o i s s a, jotka Jumala on luonut ja antanut meille käytettäviksi. Ehkä Paavali tunsi, kuten mekin, Jeesuksen neuvon - joka on hengellinen, ei terveydellinen - tästä asiasta: "Ei saastuta ihmistä se, mikä menee suusta sisään; vaan mikä suusta käy ulos, se saastuttaa ihmisen" (Mt 15:11). Sen tähden vahvat ovat oikeassa, ja Paavali oli yksi heistä. Mutta tämä ei ollut ongelman ydin.
Rm 14:14b: Se, minkä ihminen u s k o o olevan oikein, on tärkeää, vaikka hän olisikin väärässä. Jos kristitty toimii eri tavalla kuin minkä hän todella uskoo olevan oikein, silloin ko toiminta on vastoin hänen omaatuntoansa, eikä hän voi niin ollen tehdä sitä Jumalaa kiittäen (j.6). Silloin se on syntiä myös Jumalaa kohtaan (j.23).
Rm 14:13; 15-23: Vahvat e i v ä t saa kantaa h u o l t a v a i n o m a s t a o i k e a s t a m i e l i p i t e e s t ä ä n. Jos joku joutuu liikenneonnettomuuteen, jossa hänen oman perheensä jäsen kuolee, hän ei tule lohdutetuksi ajatuksesta: "Minä ajoin oikein; syy oli naapuriauton kuljettajan" (vaikka se saattaa auttaa häntä oikeudessa). Vahvojen tulee ajatella toisia ja olla halukkaita auttamaan heitä, vaikka nämä olisivatkin väärässä. Sen tähden meidän ensiksikään ei tule kiistellä eikä väitellä heikkojen kanssa (j.22a). Päinvastoin meidän tulee pyrkiä säilyttämään keskinäinen rauha ja ilo (jt.17-19).
Toiseksi meidän tulee olla valmiita jopa noudattamaan niitä sääntöjä, joita heikot pitävät tärkeinä (j.21; 1 Kr 9:19-23). Muutoin me todennäköisesti saatamme heidät kiusaukseen joko a) tuomita meidät synnin tekijöiksi (j.15a) tai b) jäljitellä meitä, vaikka he uskovat, että on synti tehdä sellaista, mitä me teemme (j.23). c) Esimerkillämme voimme myös saada heikot veljemme ja sisaremme ottamaan itselleen suurempia vapauksia kuin heidän tietämättömyytensä tai vanhat väärät tottumuksensa sallivat (1 Kr 8:7; Rm 14:21; 1 Kr 8:13). Silloin olemme saattaneet heidät suureen vaaraan. Jokaisessa kolmessa tapauksessa olemme johdattaneet heidät syntiin. Olemme käyttäneet väärin kristillistä vapauttamme. - Siksi Paavali käyttää erittäin voimakasta kieltä osoittaakseen, kuinka väärin sellainen on (jt.13,15,20,21).
Paavali antoi nämä ankarat varoitukset v a h v o i l l e eräästä hyvin yksinkertaisesta syystä, nimittäin vahvat voivat helpommin muuttaa käytöstapaansa, koska he e i v ä t pidä kyseisiä sääntöjä tärkeinä. Niiden, joiden mielestä ne ovat tärkeitä, on vaikea joustaa. Sen tähden nimenomaan vahvojen tulee "ottaa huomioon" heikot, "hoivata" (kreik. proslambanoo = ottaa mukaan, hyväksyä yhteyteen) (14:1) heitä ja "kantaa heikkojen vajavaisuuksia" (15:1).
Rm 15:1-6: R a k k a u s toinen toistansa kohtaan on viimekädessä ainoa ratkaisu ongelmaan. Varsin usein ihmiset haluavat osoittaa olevansa oikeassa mielipiteissään ja toiminnoissaan. Mutta oikea kristityn asenne on halu:
- elää oikeassa suhteessa toisiin, eikä vain pitää oikeat mielipiteensä (14:18),
- säilyttää rauha, eikä herättää erimielisyyksiä (14:19),
- rakentaa toisia kristittyjä, eikä turmella heitä (14:19; 15:2) ja
- ottaa huomioon toiset, eikä elää itselleen mieliksi (15:1).
Tuloksena sellaisesta asenteesta tulee olemaan yksimielisyys ja toveruus sekä Jumalan ylistäminen (15:5-6).
Rm 15:7-13: Kuten kaikessa muussa, niin tässäkin asiassa J e e s u s on meille esimerkki. Hän ei yrittänyt osoittaa olevansa oikeassa. Hän teki sen, mikä oli todella oikein luopumalla oikeuksistaan (15:3; Ps 9-10) ollakseen juutalaisten, mutta myös pakanoitten palvelija (15:8-12). Koska Hän rakasti ja otti hoivaansa molemmat ryhmät, Hän on sopiva esikuva. Toimimalla tällä tavalla Jeesus tuotti kunniaa Jumalalle (15:9-12). Myös me voimme auttaa toisiamme ja kunnioittaa Jumalaa, jos menettelemme samalla tavalla toisiamme kohtaan (15:7).
3.2.2 Heikkojen ja vahvojen rajat
Käsittelemissämme kahdessa Roomalaiskirjeen luvussa ehdonvallan asioita koskevat Paavalin antamat neuvot oli aikaisemmin mainitsemistamme syistä kohdistettu enimmäkseen ns. vahvoille. Kysymme vielä, saavatko heikot niin ollen vallita toisten omiatuntoja? Vai saavatko vahvat joissakin tapauksissa loukata heikkoja? Tässä mielessä on olemassa kolmenlaisia tapauksia:
a. Heikoille tulee antaa periksi: Ehdonvallan asioissa kaikki on luvallista ja vapaata, mutta rakkaudessa (1 Kr 10:23-24). Niin ollen heikkojen rakastaminen asettaa r a j a t vahvojen vapaudelle. - Mutta jos heikot alkavat hallita ja kahlita toisten omiatuntoja ja vapautta, elämä on silloin vaarassa kaventua ja käydä sietämättömäksi.
Siksi seurakunnassa tarvitaan jatkuvasti oikeata o p e t u s t a laista ja evankeliumista, synnistä ja armosta, tuomiosta ja pelastuksesta - sekä ehdonvallan asioista. Paavali opetti heikkoja, jotta heistä tulisi vahvoja. Hän asettui vahvojen puolelle opetuksessaan, mutta hän ei asettunut heikkoja vastaan asenteissaan, vaan kunnioitti heitä ja antoi heille tilaa ja aikaa kasvaa.
b. Heikoille voi antaa periksi: On olemassa tapauksia, joissa heikoille voi antaa periksi, mutta siihen ei ole velvollisuutta. Esimerkiksi seuraavat kaksi tapausta ovat sellaisia: Ensiksi jos toiminta on r a k k a u d e n mukaista. Esimerkiksi joku uskova saattaa käydä ravintoloissa ja diskoissa, vaikka se on loukkaukseksi jollekin toiselle uskovalle. Uskovalla on oikeus jatkaa "keikkojaan" toisen nuhteista huolimatta, jos hän käy niillä rakkauden tähden, toisin sanoen evankelioimassa ja auttamassa niitä, jotka eivät Kristusta tunne.
Toiseksi jos ihmiset ovat k i i n n i m u o d o i s s a, eivätkä näe sisältöä. Ne ovat tilanteita, joihin sopisi Jeesuksen sana: "Sapatti on asetettu ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten" (Mk 2:27). Kun 60 -luvun alussa eräs nuorisopappi toi johtamansa kitarakuoron oman seurakuntansa kirkkoon laulamaan, tapaus aiheutti nimilistan keräämisen ja valituksen tuomiokapituliin kirkon häpäisemisestä.
c. Heikoille ei saa antaa periksi: On tapauksia, jolloin heikoille ei saa antaa periksi. Tällöin on kysymys uskon s i s ä l l ö s t ä. Paavali kertoo valaisevan esimerkin: "Noiden pariimme luikertaneiden valheveljien tähden, jotka orjuuttaakseen meitä olivat hiipineet vakoilemaan vapauttamme, mikä meillä on Kristuksessa Jeesuksessa, me emme hetkeksikään alistuneet antamaan heille myöten, että evankeliumin totuus säilyisi teidän keskuudessanne" (Gl 2:4-5). Paavali ei antanut yhtään myöten luikertelijoille, jotta "evankeliumin totuus säilyisi". Luikertelijoilla oli v ä ä r ä o p p i ja näkemys siitä, miten ihminen pelastuu.
Paavalilta löytyy toinenkin esimerkki tapauksesta, jossa ei ole kysymys opista, vaan v a e l l u k s e s t a, joka olisi johtanut samaan lopputulokseen kuin edellinenkin eli pelastusasian hämärtymiseen: "Mutta kun Keefas tuli Antiokiaan, vastustin minä häntä vasten kasvoja, koska hän oli herättänyt suurta paheksumista. ... minä näin, etteivät he vaeltaneet suoraan evankeliumin totuuden mukaan" (Gl 2:11-14). Paavali vastusti Keefasta eli apostoli Pietaria ja eräitä Jerusalemin seurakunnan jäseniä "vasten kasvoja ja kaikkien kuullen", koska hän näki, "etteivät he vaeltaneet suoraan evankeliumin totuuden mukaan". Pietari tunsi evankeliumin varmaan yhtä hyvin kuin Paavalikin. Pietarin lankeemus ei koskenut oppia, vaan vaellusta, joka olisi turmellut Antiokian seurakunnalta evankeliumin ja johtanut sen jäsenet armon alta lain alle.

3.3 Isien perinnäissäännöt
Vuosina 1961-1963 olin stipendiaattina opiskelemassa USA:ssa. Eräänä keväisenä aamuna professorien ja opiskelijoiden saapuessa opinahjoonsa heitä kohtasi outo näky: teologisen korkeakoulun pihamaalla kookkaan Luther-patsaan edessä paloi mahtava rovio. Eräät opiskelijat olivat päättäneet polttaa kaikki teologiset kirjansa. Vain Raamattunsa he olivat jättäneet jäljelle. Kirjarovion vielä palaessa kokoonnuimme kappeliin aamuhartauteen kuuntelemaan rehtorin, professori Jacob Proisin aamuhartautta. Hän puhui hengellisten isien ja teologisen perinnön arvosta pitäen palavaa kirjaroviota tekona, joka lähentelee Pyhän Hengen pilkkaa. "Se on sen halveksimista ja hylkäämistä, mitä Pyhä Henki on ennen meitä avannut isillemme Kristuksen Sanasta", hän jyrisi kappelin saarnatuolista.
Hyvä hengellinen p e r i n n e on todella arvokasta pääomaa. Se on elämäntavaksi muuttunutta Raamattua. Hengellisen perinteen halveksiminen on suurta ymmärtämättömyyttä, suorastaan syntiä. Hyvä hengellinen ja teologinen perinne sen sijaan kantaa ja antaa tukevuutta yksityiselle kristitylle, hengelliselle yhteisölle ja kristilliselle kirkolle niin, ettemme ole kaikkien opintuulten viskeltävissä.
Hengellinen perintö voi kuitenkin muuttua "i s i e n p e r i n n ä i s s ä ä n n ö i k s i". Ihmisen itsekeskeisyys johtaa helposti omien hengellisten kokemusten teologisoimiseen. Usein dogmatisoimme myös ns. ehdonvallan asiat ja omat uskonnolliset ulkonaiset käyttäytymistapamme. Samoin voi hengellinen perinne saada väärän aseman kristillisyydessämme. Se nostetaan huomaamatta Raamatun rinnalle tai jopa sen yläpuolelle, eikä sitä saa Raamatulla arvioida. Siitä tehdään kirjoittamaton "Talmud" (juutalaisten kirjakokoelma jolla he selittävät Vanhaa testamenttia ja johon juutalaisuus uskontona perustuu). Siitä tehdään vähitellen vallankäytön väline, jolla hallitaan toisia ihmisiä, heidän uskoaan ja omiatuntojaan. Vain se on oikea uskova, joka vaeltaa perinnäissääntöjen mukaan. Näin perinne on muuttunut "isien perinnäissäännöksi".
Tällä tavalla seurakunta tai hengellinen liike tekee jostakin hengellisestä isästä ja hänen raamatuntulkinnastaan auktoriteetin, joka syrjäyttää Raamatun Sanan ja niin ollen myös itse Kristuksen. Hengellinen liike formalisoituu, kangistuu muotoihin ja omiin lempifraaseihinsa. Kristuksen Henki, joka on elämän Henki, pakenee. Herätysliikkeestä tulee vähitellen hengellisesti kuollut muistomerkki.
Emme voi kyllin korostaa uskonpuhdistuksen Raamattu-periaatteen merkitystä, jonka mukaan Raamattu on kirkon ylin auktoriteetti, jolla kaikki opettajat - sekä entiset että nykyiset - ja opetus on arvosteltava. Meidän tulee kiittää Jumalaa hengellisistä isistä. Samalla meidän tulee koetella kuitenkin kaikki Raamatulla. Pitäkäämme se, mikä on hyvää. Korjatkaamme se, mikä Raamatun mukaan tarvitsee korjaamista, ja hylätkäämme se, mikä ei koetusta kestä. Iloitkaamme hengellisestä perinnöstä, mutta kavahtakaamme epäraamatullisia "isien perinnäissääntöjä"! Asia on tärkeä. Kysymys ei ole vähemmästä kuin hengellisestä elämästä tai hengellisestä kuolemasta.

3.4 Maailmanmielisyys
Kun toiset saattavat pitää syntinä sellaista, mikä Jumalan Sanan mukaan ei ole syntiä, vaan missä on vapaus, vastaavasti toiset saattavat käyttää ehdonvallan asioita käsitteleviä Raamatun kohtia verukkeina sille, että kristitty saa tehdä sitäkin, minkä Jumalan Sana kieltää. Mutta kaikki, minkä se kieltää, on syntiä. Paavali kirjoittaa: "Älkää mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä" (Rm 12:2).
On syytä muistaa, että syntisen ihmisen käsissä myös ehdonvallan asiat voivat muuntua synniksi. Esim, ruuan ja juoman nauttiminen sattavat muuttua mässäilyksi ja juopotteluksi, jotka eivät Jumalan Sanan mukaan ole enää ehdonvallan asioita, vaan maailmanmielisyyttä ja syntiä (Gl 5:21).
On surullista, että mukautumattomuuden asia on ollut kovin monille kristityille vähemmän tärkeä asia. Monet ovat mukautuneet ja hylänneet sen seurauksena lopulta Kristuksen. Siksi on tärkeää, että me emme mukaudu tämän maailmanajan mukaan. Mutta mitä Raamattu tarkoittaa mukautumattomuudella? Se ei ole itsestään selvä asia, ei edes kaikille "mukautumattomille". Tässä kohdin moni kristitty on mennyt harhaan.
Yksinkertaisin tapa olla mukautumatta on toimia täysin päinvastoin kuin oma kulttuurimme muuten tekee. Jos lyhyt tukka on muotia, mukautumaton pitää tukkansa pitkänä, jne. Äärimmäisyyksiin vietyjä esimerkkejä - mutta ei kovinkaan harvinaisia - tällaisesta mukautumattomuudesta ovat lahkot, jotka eivät käytä ikkunaverhoja, mattoja, sähköä tai nykytekniikan välineitä. Ne ovat heille maailmanmielisyyttä, koska maailman ihmiset käyttävät niitä.
Pinnallinen mukautumattomuus muodostaa klassisen farisealaisen ansan. Kun hurskaus määritellään pelkästään ulkonaisin perustein, Raamatun opetuksen ydintä ei ole ymmärretty oikein. Silloin on jäänyt kuulematta mm. Jeesuksen sana siitä, että ei se saastuta ihmistä, mikä menee suusta sisään, vaan se, mikä tulee sieltä ulos (Mt 15:11) tai "Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te puhdistatte maljan ja vadin ulkopuolen, mutta sisältä ne ovat täynnä ryöstöä ja hillittömyyttä! Sinä sokea fariseus, puhdista ensin maljan sisus, että sen ulkopuolikin tulisi puhtaaksi" (Mt 23: 25-26). Monet yrittävät yhä tehdä Jumalan valtakunnasta juomisen ja syömisen ja yleensä ulkonaisten tapojen asian.
Näin hurskauden merkkimme saattavat tosiasiassa merkitä sen vatakohtaa. Toimimme Jeesuksen ajan fariseusten tavoin. "Emme tartu, emme maista, emmekä koske" (Kl 2:21), mutta samalla olemme rakkaudettomia ja kovia toisia kohtaan; juoruamme, panettelemme ja puhumme pahaa toisista. Emme tiedosta, että niin tehdessämme olemme Raamatun mukaan peräti syöpäsoluja Kristuksen seurakuntaruumiissa (2 Tm 2:15-18). Meistä on tiedostamattamme tullut "veljiemme syyttäjän", diaboloksen työtovereita, olimmepa ammatiltamme mitä tahansa. Jos olemme pappeja, turmelemme seurakuntaamme; jos olemme kauppamatkustajia tai evankelistoja, turmelemme koko valtakuntaa.
Jeesus nuhteli fariseuksia näiden yksipuolisesta kiinnostuksesta ulkonaisiin: "Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te annatte kymmenykset mintuista ja tilleistä ja kuminoista, mutta jätätte sikseen sen, mikä laissa on tärkeintä: oikeuden ja laupeuden ja uskollisuuden! Näitä tulisi noudattaa, eikä noitakaan jättää sikseen. Te sokeat taluttajat, jotka siivilöitte hyttysen, mutta nielette kamelin!" (Mt 23:23-24).
Näin sanoessaan Jeesus nuhteli kirjanoppineita ja fariseuksia tärkeiden asioiden laiminlyömisestä ja vähemmän tärkeiden ylikorostamisesta. Asia ei ollut Hänelle joko - tai -kysymys, vaan sekä - että -kysymys. Kymmenykset piti maksaa, mutta ei oikeudenmukaisuuden, armeliaisuuden eikä uskollisuuden kustannuksella. Fariseukset huolehtivat ulkonaisesta hurskaudesta, mutta eivät kiinnittäneet huomiota syvempiin hengellisiin kysymyksiin.
Kuka tahansa voi olla mukautumaton mukautumattomuuden vuoksi. Se on halpahintaista hurskautta. Meiltä kysytään enemmän kuin mukautumattomuutta; meiltä kysytään "mielenmuutosta". Meistä on tultava ihmisiä, joiden elämä muuttuu, koska meidän mielemme ovat muuttuneet. Todellinen muutos seuraa uudenlaista ymmärrystä Jumalasta, ihmisestä ja maailmasta.
Jokaisella uudestisyntyneellä on Pyhän Hengen tuomana sisimmässään uusi mieli, mutta sen jälkeen jokainen Jumalan lapsi tarvitsee päivittäin uudistumista. Siksi Raamattu kehottaa: "Muuttukaa mielenne uudistuksen kautta..." (Rm 12:2). Ellei uskova suostu päivittäin Pyhän Hengen nuhdeltavaksi ja uudistettavaksi, hänen elämänsä pian eroaa vain vähän - jos lainkaan - kääntymättömän ihmisen elämästä. Hän elää sisäisesti - ennen pitkää myös ulkonaisesti - synnissä, vieraantuu vähitellen Kristuksesta ja lopulta kadottaa Kristuksen ja iankaikkisen elämän, ellei pääse parannuksen paikalle. Raamatun mukaan lopun aikana on paljon penseitä, laodikealaisia kristittyjä, jotka saavat Jeesuksen voimaan pahoin (Ilm 3:14-16). - Jeesus, auta meitä!

3.5 Yhteenveto
Ehdonvallan asioissa kukin saa pitää linjansa kahdella edellytyksellä: että heikko (jyrkkä) ei tuomitse toisia eikä tee omasta linjastaan muita sitovaa lakia; ja toisaalta, että vahva ymmärtää, etteivät kaikki kykene elämään hänen tavallaan ja ettei hän saa tehdä mitään, mikä johtaa toisen tielle, joka merkitsee tälle tai hänelle itselleen lankeemusta ja väärää suhdetta Kristukseen.
Missä ehdonvallan asiat legalisoidaan, siellä rakennetaan perinnäissääntöjä, jotka hämärtävät Jumalan armon ja uskonvanhurskauden sekä Jumalan lain (Augsburgin Tunnustus, Hki 1980, s. 32-33).
Nimenomaan Galatalaiskirjeestä näemme, miten jyrkästi Paavali suhtautui siihen, että laista yritettiin tehdä pelastuksen tie samalla kun evankeliumi tahdottiin työntää syrjään. Luther sanoi, että "Galatalaiskirje on minun rakkain kirjeeni. Se on minun Katariina von Boorani." Ei ihme, että Luther neuvoo meitä ehdonvallan asioissa näin:
"Älä pidä vähäisenä asiana sitä, että sinulle annetaan käskyjä, joita Jumala ei ole antanut, ja näin murennetaan kristityn vapaus, jonka Kristus on verellään ansainnut, ja omientuntojen kuormaksi pannaan synti siinä, missä ei mitään syntiä ole. Se, joka niin rohkenee tehdä, rohkenee tehdä kaikkea muutakin pahuutta sitä vastaan, mitä Jumala ja Kristus on, opettaa ja tekee" (W.A.18,141 s).

Kysymyksiä ja mietittävää:
1. Mitä ehdonvallan asioilla tarkoitetaan?
2. Millainen on väärä ja oikea suhtautumistapa lähimmäiseen ehdonvallan asioissa?
3. Mikä on hyvän omantunnon ilmenemismerkki?
4. Millainen tulisi vahvojen asenteen olla heikkoihin? Entä heikkojen vahvoihin?
5. Oletko vaivautunut etsimään, puhuuko Raamattu jostain tietystä asiasta vai ei?
6. Mieti, missä asiassa olet heikko, missä vahva.
7. Mieti, uskallatko elää oikeaksi kokemallasi tavalla ehdonvallan asioissa.
8. Oletko loukannut vapaudellasi ketään?
9. Oletko orjuuttanut ahtaudellasi lähimmäistäsi?

[O.M]

Palstan säännöissä lukee, että muita hengellisyyksiä ei täällä saa mainostaa. Väisäsen kirjoitus hipoo rimaa, mutta jääköön minun puolestani ainakin toistaiseksi. Siinä on paljon oikeaa asiaa, mutta silti osittain vierailla ja eri johtopäätöksillä kuin mihin olen elävässä kristillisyydessä tottunut.

Vuosina 1961-1963 olin stipendiaattina opiskelemassa USA:ssa. Eräänä keväisenä aamuna professorien ja opiskelijoiden saapuessa opinahjoonsa heitä kohtasi outo näky: teologisen korkeakoulun pihamaalla kookkaan Luther-patsaan edessä paloi mahtava rovio. Eräät opiskelijat olivat päättäneet polttaa kaikki teologiset kirjansa. Vain Raamattunsa he olivat jättäneet jäljelle. Kirjarovion vielä palaessa kokoonnuimme kappeliin aamuhartauteen kuuntelemaan rehtorin, professori Jacob Proisin aamuhartautta. Hän puhui hengellisten isien ja teologisen perinnön arvosta pitäen palavaa kirjaroviota tekona, joka lähentelee Pyhän Hengen pilkkaa. "Se on sen halveksimista ja hylkäämistä, mitä Pyhä Henki on ennen meitä avannut isillemme Kristuksen Sanasta", hän jyrisi kappelin saarnatuolista.

Minusta on sinänsä mielenkiintoista, että miten 2000-vuotinen kristillinen traditio hylättiin 1960-luvulla niin totaalisesti kuin mitä länsimaissa tapahtui. Raamatun perusteella lopun lähestyessä ei suinkaan ymmärretä ensi kertaa historian aikana Raamattua oikein, vaan päinvastoin tulee luopumus. Nousee omalakinen synnin ihminen, joka tekee itsensä kaiken mitaksi.

2. Tim. 3:
"1 Mutta sen sinun pitää tietämän, että viimeisinä päivinä vaaralliset ajat lähenevät;
2 Sillä ne ihmiset, jotka itsiänsä rakastavat, ahneet, kerskaajat, ylpiät, pilkkaajat, vanhemmillensa tottelemattomat, kiittämättömät, jumalattomat,
3 Haluttomat, sopimattomat, laittajat, irtaalliset, kiukkuiset, kateet,
4 Pettäjät, tuimat, paisuneet, jotka enemmin hekumaa kuin Jumalaa rakastavat,
5 Joilla on jumalinen meno olevinansa, mutta sen voiman he kieltävät pois. Karta siis senkaltaisia.
6 Sillä ne ovat niitä, jotka huoneesta huoneeseen juoksevat ja vaimoväen vangiksi vievät, jotka synneillä rasitetut ovat ja moninaisten himoin kanssa käyvät,
7 Aina oppivaiset, ja ei koskaan totuuden tuntoon tulevaiset.
8 Mutta niinkuin Jannes ja Jambres olivat Mosesta vastaan, niin nämätkin ovat totuutta vastaan: ne ovat ihmiset taidosta turmellut ja kelvottomat uskoon."

2. Tess. 2:
"2 Ettette aivan nopiasti teitänne salli teidän mielestänne kääntää pois eli peljätettää, ei hengen, eikä puheen, eikä kirjan kautta, niin kuin se meiltä lähetetty olis, niinkuin Kristuksen päivä jo käsissä olis.
3 Älkäät antako kenenkään teitänne vietellä millään tavalla; sillä ei hän ennen tule kuin luopumus tapahtuu ja synnin ihminen ilmoitetaan, kadotuksen lapsi,
4 Joka on vastaanseisoja, ja korottaa itsensä kaikkein päälle, mikä jumalaksi taikka jumalanpalveluksi kutsutaan, niin että hän istuttaa itsensä Jumalan templiin niinkuin Jumala, ja tekee itsensä jumalaksi.
5 Ettekö te muista, että minä teidän tykönänne ollessani näitä jo teille sanoin?"

2. Tim. 4:
"2 Saarnaa sanaa, pidä päälle sekä hyvällä että sopimattomalla ajalla, rankaise, nuhtele, neuvo kaikella siveydellä ja opetuksella;
3 Sillä aika tulee, jona ei he voi terveellistä oppia kärsiä, vaan omain himoinsa jälkeen kokoovat itsellensä opettajat, että heidän korvansa syyhyvät,
4 Ja kääntävät korvansa pois totuudesta, ja turhiin juttuihin poikkeevat."

Siitä olen Väisäsen kanssa samaa mieltä, että mikään perinteisiin nojaava tapa ei saa nousta Raamatun edelle. Mutta jos joku asia on Raamatun pohjalta nähty synniksi kristinuskossa 2000 vuotta ja sitten yhtäkkiä tulkintaa halutaan muuttaa tälle maailmalle ja omalle lihalle paremmin kelpaavaksi (halutaan "tämä kaikki ja taivas myös"), niin kuulostaa minusta mahdottomalta, että se voisi olla Jumalan hyvä ja otollinen tahto. Maailmanloppu on tänään lähempänä kuin koskaan aiemmin. Raamattu kehottaa olemaan muuttumatta tämän maailman mielen mukaan, vaan Hengen vaikuttaman mielen uudistuksen kautta.

Room. 12:
"1 Niin neuvon minä teitä, rakkaat veljet, Jumalan sydämellisen laupiuden kautta, että te antaisitte teidän ruumiinne eläväksi, pyhäksi ja Jumalalle otolliseksi uhriksi, joka on teidän toimellinen jumalanpalveluksenne.
2 Ja älkäät sovittako teitänne tämän maailman muodon jälkeen, vaan muuttakaat teitänne teidän mielenne uudistuksen kautta, että te koettelisitte, mikä Jumalan hyvä, otollinen ja täydellinen tahto olis."

Tämä mielen uudistus ohjaa kristityn suuntaamaan katseensa vaikeissa kysymyksissä paitsi pyhään Raamattuun, myös sinne, missä Pyhä Henki vaikuttaa ja neuvoo, eli Jumalan seurakuntaan. Piskuisessa Jumalan valittujen joukossa - jota on Lutherin tavoin perustellumpaa kutsua pyhien yhteisöksi kuin pelkästään epämääräiseksi yhteydeksi - Jumalan Henki ohjaa uskovia elämään niin, ettei uskovainen tieten tahtoen turhaan kokeile joka asiassa, miten paljon jää kantaa.

Lopun ajoista Raamattu toteaa, että luopumus Jumalan sanasta on silloin suurempaa kuin koskaan historian kuluessa.

Luuk. 18:8 "Minä sanon teille: hän auttaa heitä pian. Kuitenkin, kuin Ihmisen Poika on tuleva, löytäneekö hän uskoa maan päältä?"

[teepee]

Eli itse asiassa O.M. allekirjoitat ainakin hyvin pitkälle tuon Väisäsen kirjoituksen?

Lueskelin sen tuossa itsekin pariin kertaan uudestaan, ja se on itse asiassa erittäin hyvin kirjoitettu. Taitaapa olla niin, että ehdonvallan asioihin liittyvä ongelmatiikka on ollut myös körttiläisillä, ja todennäköisesti monilla muillakin kristityillä liikkeillä, samalla tavalla vaikea kuin monille vanhoillislestadiolaisillekin.

Kiinnostavaa, että tässä suhteessa raamatuntulkintakin taitaa olla yhteneväistä.

[Taavetti]

Taitaapa olla niin, että ehdonvallan asioihin liittyvä ongelmatiikka on ollut myös körttiläisillä, ja todennäköisesti monilla muillakin kristityillä liikkeillä, samalla tavalla vaikea kuin monille vanhoillislestadiolaisillekin.

Kiinnostavaa, että tässä suhteessa raamatuntulkintakin taitaa olla yhteneväistä.

Itselleni aihe ei ole ollut koskaan vaikea omaan elämääni sovellettuna. Sen sijaan toisille selittäminen on joskus saattanut olla vaikeaakin. Körttiläisistä tiedän sen verran, että esimerkiksi alkoholi on kuulunut monen sikäläisen päivittäiseen elämään. Synnin tekeminen muutenkaan ei ole tuntemieni heränneiden ongelma, kunhan vain saavat siitä kerta toisensa jälkeen synnin tunnon, eli vaivan ja katumuksen, mutta niitä saadakseen voivat aivan ehdoin tahdoin tehdä kielletyksi tietämäänsä. Suurin kauhu tuntemilleni herännäisille eli körttiläisille olisi se, jos saisi syntinsä anteeksi. Tiedän sen aivan omasta kokemuksestani. Vaimoni isä oli aikanaan täällä seuroja pitämässä erään toisen veljen kanssa. Kävimme väliajalla sairaalassa katsomassa siellä ollutta uskon veljeä, samassa huoneessa makasi naapurini isäntä, tunnettu körttiläinen. Kun veljen kanssa käydyn keskustelun jälkeen olimme lähdössä pois, tarjosivat puhujaveljet evankeliumia eli syntien anteeksi antamista sille körtillekin. Aivan kauhistuneena hän suorastaan huusi, että sitten minulle ei jää mittään. Ei auttanut selittäminenkään, että synnit anteeksi saaneena on turvallista mennä viimeiselle matkalle. Kauhistunut huuto toistui uudelleen ja uudelleen, että sitten minulle ei jää mittään.

Monia muitakin tapauksia muistan, en niitä enempää kuitenkaan katso aiheelliseksi tänne kirjoittaa. Sen kuitenkin voin kertoa, että ensimmäisen ja ainoan kerran elämässäni, olen kuullut synnin päästön hyödyllisyydestä herännäispapilta, kun Oulun piispa Rimpiläinen sen sanoi suviseuratervehdyksessään. Muita vastaavia tilanteita en ole kohdannut, tosin muutamat naapurini ovat sen yksityisissä keskusteluissa hyväksikin myöntäneet.

[teepee]

Noin varmaan on, kuten sanot, Taavetti. Tunnen körttiläistä tapakulttuuria niin huonosti, etten lähde spekuloimaan. On ymmärrettävää, että tapakulttuurissa on eroja, mutta Väisäseen viitaten tapakultuurin takana oleva raamatuntulkinta näyttää hyvin samanlaiselta.

Nuo asiat, joita nostit esille olivat tietysti jo kaikkea muuta kuin tapakulttuuria. Evankeliumi ja synnin pois paneminen eivät tietystikään ole ehdonvallan asioita eivätkä tapakulttuuria.

Tulee pikku kevennyksenä mieleen monen vuoden takainen hauska tilanne Rimpiläisen kanssa Oulussa. keskustelu liittyi naispappeuteen. Piispa huokasi siinä, että "kyllä teillä lestadiolaisilla on helppoa, kun teillä on niin joustava raamatuntulkinta".

[Taavetti]

Kun tässä on tullut tapakulttuurikin esille körttikulttuurin ohessa, se toi mieleeni miten herännäisille tapakulttuuri on ollut hyvinkin tärkeä. Selkeällä tavalla se tuli esille, kun Haapajärven silloinen herännäisaktiivi kirkkoherra toi paikallisen seurakunnan tervehdyksen Rauhanyhdistyksen erääseen kymmenvuotisjuhlaan.

Ensin hän kiitteli historiikin melkein ulkomuistista lukenutta Tuomas Lohea, että paljonpa tuo poika muistaa. Kohta sen jälkeen hän kehotti pitämään kiinni hyviksi havaituista tavoista, kehotuksen vahvistukseksi hän jatkoi: Meillä heränneillä on ollut usein sanonta: Varjele sinä tapa, niin tapa varjelee sinut.

En nyt käy tarkemmin analysoimaan näitä lausuntoja, toinpahan vain esille, kun aiheen siirtyminenkin antoi mahdollisuuden. Sinänsä melkoista viisautta tuossa tavan varjelemisessa on, meidän ei kuitenkaan tarvitse jäädä tapojen orjaksi, vaan hyväksi havaittu tapa voidaan säilyttää. Kun esimerkiksi on tullut tavaksi silloin tällöin pyytää syntejä anteeksi, se tapa on hyvä säilyttää, vaikka se joskus saattaa tuntua vain ulkonaiselta tavalta. Kuitenkin kun sen on oppinut ja säilyttänyt, on anteeksi pyytäminen hivenen helpompaa silloin, kun siihen todellista tarvetta ilmenee. Siinä on sentään aihetta valvoa, että myös sydän lähtisi mukaan siihen pyyntöön, ettei se jäisi vain ulkonaiseksi tavaksi.

Sen sijaan huonoista tavoista on tarpeellista pyrkiä eroon.

[O.M]

Eli itse asiassa O.M. allekirjoitat ainakin hyvin pitkälle tuon Väisäsen kirjoituksen?

Allekirjoitan Väisäsen ajatukset joissakin asioissa, joissakin en. Luulen, että olen tässä asiassa teorian tasolla lähempänä Väisäsen ajatuksia kuin käytännössä ja minulle merkitsee käytäntö enemmän kuin teoria.

Kirjoitin aihetta sivuten seuraavan tekstin toisaalla ja sopinee osin tähänkin:

---------------

"Sanasta 'ehdonvalta': en ole tutustunut sen etymologiaan, joten seuraava on spekulointia. Se ei esiinny varsinaisessa Raamatun tekstissä, mutta esiintyy Bibliassa lukujen esipuheissa. Ehdonvalta-sana näyttäisi sisältävän kaksi merkitystä: ehto ja valta. Ehdonvallan asia on siis asia, jota on valta tehdä, jos jokin ehto tai jotkut ehdot täyttyvät. Eli on valta syödä epäjumalille uhrattua lihaa, jos a) omatuntosi kestää sen ja b) heikko veljesi ei pahennu siitä, ts. jos mainitut ehdot täyttyvät. Tavallaan siis ehdot pitävät vallassaan ehdonvallan asioita.

Tiedämme Paavalin kirjoituksista, että kristityllä on periaatteessa vapaus tehdä jopa ihan ryöttäsyntejäkin (kymmenen käskyn rikkomukset), mutta armo opettaa meitä olemaan tekemättä sen enempää ryöttäsyntejä kuin "sieviä syntejä". Tätä taustaa vasten kristityllä kaikki asiat ovat syvimmältään ehdonvallan asioita: kaikkea voi tehdä, jos täyttyy ehto, ettemme riko Jumalaa emmekä lähimmäisiämme vastaan. Tämä ehto kuitenkin on niin selvä, ettei se anna vähäisintäkään lupaa synnin tekemiseen.

Gal. 5:13 "Teidät on kutsuttu vapauteen, veljet. Mutta älkää tämän vapauden varjolla päästäkö itsekästä luontoanne valloilleen, vaan rakastakaa ja palvelkaa toisianne. [1. Kor. 8:9, 9:19; 1. Piet. 2:16]""

---------------

Sitten kommentteja Väisäsen laajaan kirjoitukseen. Kommentoin lähinnä niitä kohtia, jotka särähtävät.

Paavalin aikana oli kiistaa uskovien keskuudessa ainakin kolmesta ehdonvallan asiasta. Nämä olivat kysymys suhtautumisesta epäjumalille uhratun lihan syömiseen (Rm 14:2-3; 1 Kr 8:1,4,7-8; Kl 2:16), viinin nauttimiseen (Rm 14:21; Kl 2:16) ja erilaisiin (juhla)päiviin (Rm 14:5), jotka tarkoittivat ilmeisesti sapattia ja erilaisia juutalaisia juhlia.

Viini tarkoitti luultavasti vähän alkoholia sisältävää vähän käynyttä rypälemehua, jolla ei ollut juovuttavaa vaikutusta. Nykyään yritetään selittää aivan liian usein ns. puhtaaksi ehdonvallan asiaksi myös juovuttavan viinin nauttiminen. Usein omavanhurskas ihminen, jonka veren alkoholipitoisuus on ylittänyt rattijuopumusrajan, ei ole mielestään edes juopunut. Sellaisille armovarkaille ei Jumalan armo kuulu lainkaan ennen kuin he tulevat tuntoon synneistään ja ahtaasta portista sisälle.

Ef. 5:18 "Älkää juopuko viinistä, sillä siitä seuraa rietas meno, vaan antakaa Hengen täyttää itsenne. [Sananl. 20:1; Jes. 5:11,12]"

R a k k a u s on myös lähimmäistä varten. Ehdonvallan asioissa ei ole kysymys Jumala-suhteesta eli ne eivät kuulu uskon piiriin. Ne eivät itsessään koske myöskään lähimmäissuhdetta eli ne eivät niin ollen kuulu suoranaisesti myöskään rakkauden piiriin.

Itsessään ne eivät tosiaan koske lähimmäissuhdetta, mutta välillisesti ne koskevat lähimmäissuhdetta niin, että uskovan omatunto velvoittaa välttämään ko. asioita heikon lähimmäisen vuoksi.

Yksinkertaisin tapa olla mukautumatta on toimia täysin päinvastoin kuin oma kulttuurimme muuten tekee. Jos lyhyt tukka on muotia, mukautumaton pitää tukkansa pitkänä, jne. Äärimmäisyyksiin vietyjä esimerkkejä - mutta ei kovinkaan harvinaisia - tällaisesta mukautumattomuudesta ovat lahkot, jotka eivät käytä ikkunaverhoja, mattoja, sähköä tai nykytekniikan välineitä. Ne ovat heille maailmanmielisyyttä, koska maailman ihmiset käyttävät niitä.

Tuossa Väisänen saattaa tarkoittaa jotain Amish-lahkoa, mutta piikki ("nykytekniikan välineitä") saattaa lähteä myös vanhoillislestadiolaisuuden suuntaan.

b. Heikoille voi antaa periksi: On olemassa tapauksia, joissa heikoille voi antaa periksi, mutta siihen ei ole velvollisuutta. Esimerkiksi seuraavat kaksi tapausta ovat sellaisia: Ensiksi jos toiminta on r a k k a u d e n mukaista. Esimerkiksi joku uskova saattaa käydä ravintoloissa ja diskoissa, vaikka se on loukkaukseksi jollekin toiselle uskovalle. Uskovalla on oikeus jatkaa "keikkojaan" toisen nuhteista huolimatta, jos hän käy niillä rakkauden tähden, toisin sanoen evankelioimassa ja auttamassa niitä, jotka eivät Kristusta tunne.

Tuo on järkyttävintä puppua, mitä Väisänen heittää. Vai on uskovaiselle sopivaa käydä kännäämässä ja vonkaamassa ravintoloissa ja diskoissa? Huh huh.

Raamattu toteaa niistä yksiselitteisesti:

Ps. 1:1 "Hyvä on sen osa, joka ei vaella jumalattomien tavoin, ei astu syntisten teille, ei istu pilkkaajien parissa [Sananl. 4:14 | Ps. 26:4,5]"

Väärävanhurskaat perustelevat baarissa kännäämistään ("evankeliointiaan") monesti sillä, että Jeesuskin aterioi syntisten kanssa. Toki Jeesus teki niin, mutta ei hän varmastikaan istunut juottoloissa heidän kanssaan aterioimassa. Sitä paitsi Jeesus Jumalan poikana jaksoi taistella niissä kiusauksissa, joissa tavalliset heikot ihmiset aina lankeavat. Siis: ei ole ehdonvallan asia käydä ravintoloissa ja diskoissa, jos emme ymmärrä ehdonvallan asioiksi ihan kaikkia asioita.

[O.M]

b. Heikoille voi antaa periksi: On olemassa tapauksia, joissa heikoille voi antaa periksi, mutta siihen ei ole velvollisuutta. Esimerkiksi seuraavat kaksi tapausta ovat sellaisia: Ensiksi jos toiminta on r a k k a u d e n mukaista. Esimerkiksi joku uskova saattaa käydä ravintoloissa ja diskoissa, vaikka se on loukkaukseksi jollekin toiselle uskovalle. Uskovalla on oikeus jatkaa "keikkojaan" toisen nuhteista huolimatta, jos hän käy niillä rakkauden tähden, toisin sanoen evankelioimassa ja auttamassa niitä, jotka eivät Kristusta tunne.

Myös Daavid toteaa, että hän on välttänyt pahantekijöiden (mm. juopottelijat) seuraa ja pysynyt kaukana jumalattomista silloin, kun he elävät jumalattomissa menoissaan (esim. ovat juopottelemassa).

Ps. 26:
"3 Olen aina pitänyt mielessäni armosi, olen elänyt sinun totuutesi mukaan.
4 En ole istunut valehtelijoiden parissa enkä lyöttäytynyt pettureiden joukkoon. [26:4,5: Ps. 1:1; 2. Kor. 6:14]
5 Olen karttanut pahantekijöiden seuraa ja pysynyt kaukana jumalattomista."

Kun Daavid sai parannuksen armon, hänen elämässään toteutui Jumalan armojärjestys: lain saarnan kautta hän tuli synnintuntoon, Jumalan valtakunnasta hänelle saarnattiin syntien anteeksiantamuksen ilosanoma ja niin hän tuli totuuden tuntoon. Totta kai Daavid oli ajallisen elämän kysymyksissä tekemisissä jumalattomien kanssa, mutta heidän hekuman menossaan hän ei halunnut istua yhdessä pilkkaajien kanssa.

[teepee]

pari kommenttia, yksi kevyehkö vitikultuurin alalta ja toinen vakavampi

Tutustuin tuossa ihmisiin, jotka tekevät arkeologisia kaivauksia Pompejissa ja Petrassa. Kyllä taitaa olla niin, etteivät nuo Jeesuksen ajan viinit mitään herukkamehuja olleet, vaan sitä 5-14% luokkaa, mihin tavallisilla hiivoilla päästään. Taitaa olla, että siinä vain uskovaisten tavat ovat muuttuneet 2000 vuodessa, missä tosin ei mielestäni ole mitään outoa. Jos ei noilla viineillä olisi ollut päihdyttävää vaikutusta, niin miksi Raamattu olisi niistä erikseen edes varoittanut?

Mutta sitten O.M. tarttuisin vähän a.o. kohtaan. "Sellaisille armovarkaille ei Jumalan armo kuulu lainkaan ennen kuin he tulevat tuntoon synneistään ja ahtaasta portista sisälle." Kirjaimellissti juuri noin, kun puhutaan epäuskoisista. Katuvalle syntiselle saarnataan synit anteeksi ja hän pääsee "armosta osalliseksi".

Mutta kun puhutaan uskovaisista ja uskovaisten sielunhoidosta tuo ilmauksesi on hirveän jyrkästi muotoiltu. Olen itsekin seurannut läheltä useampaa sisarta ja veljeä, joille alkoholi on ollut aito ongelma. Ja tarkoitan sillä todellista A-ongelmaa, en sitä, että kokisi "vain" kiusauksia sen suhteen. Minä olisin kyllä kovin, kovin hidas tuomitsemaan heitä armosta osattomiksi, vaikka heillä tuo ongelmansa onkin.

Rietastelu ja jumalaton meno eivät ole ehdonvallan asioita, täydellinen absolutismi sen sijaan on. Silti keskinäisen rakkauden vuoksi siinä on hyvä harjoittaa pidättäytymistä. Olkoonkin, että globalisaatio on jo alkanut muokata tätäkin asiaa, ja onhan hyvin tiedettyä, että esim Venäjällä, Afrikassa sekä Keski- ja Etelä-Euroopassa ei meidän tiukasta alkoholikannastamme ole annettu syntyä uskon estettä sikäläisille uskovaisille.

[teejn]

Kyllähän tuo alkoholin turmiollisuus tunnettiin jo Vanhan Testamentin aikanakin. Muuten Sanalaskujen kirjan kirjoittaja ei luultavasti olisi saanut syytä kirjoittaa niitä kuvaavia sanoja, jotka pätevät tänäkin päivänä. (Sananl. 23:29-35) Alkoholia kannattaa varoa.

Muuten minä ajattelin eilen iltana lukiessani tätä, että kuinka yksinkertaista olisikaan, jos itse kukin kulkisi itsensä kieltämisen tietä, jolla se, mikä ei ole lähimmäiselle sopivaa, ei olisi minullekaan tarpeellista. Siinä olisi varmaankin se kristllisen rakkauden lähtökohta, jolla elettäessä ei olisi niin välttämätöntä keskustella tällaisista toissijaisista asioista. Mutta koska langennut liha ei anna meissä periksi meidän henkemme halulle, meidän on hyvä puhua tai muuten keskustella näistä asioista. Sillä henki sotii lihaa vastaan ja liha henkeä vastaan, kuten Paavali kirjoittaa. Siinä on työmaata, jolla me viheliäiset yritämme pärjätä Pirulle. Onneksi tämä on paremmissa käsissä kuin meidän omissamme.

T

[Taavetti]

Onhan toki entisinäkin aikoina ollut eri tavoin vahvoja alkoholijuomia, niiden pitoisuutta ei ollut edes mahdollista mitata, kuten nykyisin mitataan promilleina. Raamatussakin alkoholi tunnetaan ainakin Nooan jälkeisistä ajoista alkaen. Niiden tietojen perusteella ei kuitenkaan ole lupa puolustella vapaata vahvahkojen alkoholipitoisten juomien käyttöä. Peruste ja lupa ei ole myöskään joidenkin uskoa tunnustavien heikkous alkoholin suhteen, heitä tulee mieluummin kannustaa ja rohkaista pysymään erossa vahvoista viineistä, kuin ihmismielisin puolusteluin rohkaista heitä siihen.

Alkoholipitoisten juomien vaaroista voi lukea esimerkiksi Daniel profeetan kirjasta, samoin muista niin vanhan, kuin uudenkin Testamentin kirjoista. Yksi puhuttelevista ja selvimmistä teksteistä monien muiden tapaan voi lukea vaikka Paavalin kirjoittamana. Kun Paavali kirjoitti sen uskovaiseksi tietämilleen ihmisille neuvoksi, voimme aivan hyvin ymmärtää, että siinä on vain evankeliumiin sisältyviä neuvon sanoja.

Efesolaiskirje 5
16 Ja hankitkaat teitänne ajallansa; sillä aika on paha.
17 Älkäät sentähden olko taitamattomat, vaan ymmärtäväiset, mikä Herran tahto on.
18 Ja älkäät juopuko viinasta, josta paha meno tulee, vaan olkaat täytetyt (Pyhällä) Hengellä.
19 Ja puhukaat keskenänne psalmeilla, ja kiitosvirsillä, ja hengellisillä lauluilla, veisaten ja soittain Herralle teidän sydämessänne,
20 Kiittäin aina Jumalaa ja Isää, jokaisen edestä, meidän Herran Jesuksen Kristuksen nimeen.

[teepee]

Alkoholin vaarallisuudesta ja petollisuudesta olen täysin samaa mieltä. Se on ihmiskunnan historian suurin kansanterveydellinen ongelma ja sen juovuttavalla käytöllä on tavaton moraalia heikentävä vaikutus. Sen on Paavali erinomaisesti kirjoittanut efesolaiskirjeessä, kuten Taavetti jo lainasikin:

"Ja älkäät juopuko viinasta, josta paha meno tulee, vaan olkaat täytetyt (Pyhällä) Hengellä."

Vanhoillislestadiolaisen liikkeen absolutismi on meidän liikkeemme itse valitsema konventio, joka on aikanaan katsottu viisaaksi. Kun historiakirjoista lukee Ruotsin ja Suomen Lapin elämää Lestadiuksen aikoina, niin eipä tuo kanta ole mikään ihme. Ja toki yhteiskunnassakin oli voimakas raittiusliike pitkälle 1900-luvun puoliväliin saakka.

Minulla ei ole mitään tarvetta saada hyväksyntää lestadiolaisten alkoholinkäytölle tai keskiolutta seuraravintoloihin. Minusta on ihan hyvä näin. Pointsini on siinä, että pidättyväinen alkoholinkäyttö on raamatunmukaista, absolutismi sen sijaan ei ole mikään Jumalan sanan mukainen vaatimus, vaan oma keskinäinen sopimuksemme. Tosin sellainen sopimus, josta monissa puheenvuoroissa mainituilla argumenteilla on kyllä ihan hyvä pitää kiinni.

Muuten vielä Väisäsestä. Luulen, ettei hänkään antanut lupaa mennä diskoon tms juopottelemaan ja irstastelemaan, vaan:
"Esimerkiksi joku uskova saattaa käydä ravintoloissa ja diskoissa, vaikka se on loukkaukseksi jollekin toiselle uskovalle. Uskovalla on oikeus jatkaa "keikkojaan" toisen nuhteista huolimatta, jos hän käy niillä rakkauden tähden, toisin sanoen evankelioimassa ja auttamassa niitä, jotka eivät Kristusta tunne. "

Tuossa olen kyllä Väisäsen kanssa eri mieltä. Ensinnäkään eivät tuollaiset paikat ole mitään evankelioimispaikkoja. Tulos lienee kaikkiea osapuolten kokema ärtymys, kiusaantuminen ja pettymys. Toisekseen kyllä siinä asettaa itsensä aika moiselle vaaralle alttiiksi ja toisaalta kasaa melkoisen taakan harteilleen, jos tuollaista alkaisi harrastaa.

[O.M]

Tutustuin tuossa ihmisiin, jotka tekevät arkeologisia kaivauksia Pompejissa ja Petrassa. Kyllä taitaa olla niin, etteivät nuo Jeesuksen ajan viinit mitään herukkamehuja olleet, vaan sitä 5-14% luokkaa, mihin tavallisilla hiivoilla päästään. Taitaa olla, että siinä vain uskovaisten tavat ovat muuttuneet 2000 vuodessa, missä tosin ei mielestäni ole mitään outoa. Jos ei noilla viineillä olisi ollut päihdyttävää vaikutusta, niin miksi Raamattu olisi niistä erikseen edes varoittanut?

En kiistä, etteikö antiikin aikana olisi ollut päihdyttäviä viinejä. Sen sijaan ei ole vakuuttavaa näyttöä siitä, että Raamatun uskovaiset olisivat juoneet niitä päihdyttäviä viinejä, paitsi langetessaan synnin houkutuksiin. Lankeemuksella ei kuitenkaan voi perustella, että joku asia sinänsä olisi oikein. Ei se, että Daavid syyllistyi murhan ja huoruuden synteihin ja kuitenkin Jumalan sulasta armosta sai syntinsä anteeksi, tee murhaa ja huoruutta Jumalan mielen mukaisiksi teoiksi.

Mutta kun puhutaan uskovaisista ja uskovaisten sielunhoidosta tuo ilmauksesi on hirveän jyrkästi muotoiltu. Olen itsekin seurannut läheltä useampaa sisarta ja veljeä, joille alkoholi on ollut aito ongelma. Ja tarkoitan sillä todellista A-ongelmaa, en sitä, että kokisi "vain" kiusauksia sen suhteen. Minä olisin kyllä kovin, kovin hidas tuomitsemaan heitä armosta osattomiksi, vaikka heillä tuo ongelmansa onkin.

Alkoholismi ei kehity hetkessä. Siihen joutuu tekemään syntiä ja elämään synnissä. Mutta olen periaatteessa samaa mieltä, että alkoholismista kärsivä ihminen voi olla uskomassa. Jumalan armo ohjaa häntä luonnollisestikin elämään niin, ettei hän ota tippaakaan alkoholia ja jollei kykene siihen, Jumalan armo ohjaa häntä hakeutumaan hoitoon.

Toki alkoholistakin voi tehdä parannusta niin monesti kuin sen synniksi tuntee ja aina saarnataan anteeksi. Kuitenkaan Jumalan armo ei opeta ihmistä käyttämään armoa väärin.

Terve armollisuus on syytä erottaa epäterveestä armollisuudesta. Terve armollisuus on armoa katuvaa kohtaan, epäterve armollisuus on hempeyttä toisen syntielämää kohtaan.

Minulla ei ole mitään tarvetta saada hyväksyntää lestadiolaisten alkoholinkäytölle tai keskiolutta seuraravintoloihin. Minusta on ihan hyvä näin. Pointsini on siinä, että pidättyväinen alkoholinkäyttö on raamatunmukaista, absolutismi sen sijaan ei ole mikään Jumalan sanan mukainen vaatimus, vaan oma keskinäinen sopimuksemme. Tosin sellainen sopimus, josta monissa puheenvuoroissa mainituilla argumenteilla on kyllä ihan hyvä pitää kiinni.

Olen sitä mieltä, että Raamatulla on vaikeaa perustella alkoholinkäyttöä lainkaan - jos sitten ei pidä alkoholijuomana juuri käymään pantua rypälemehua. Eikös alkoholi synny käymisreaktion seurauksena?

Juopumisesta Raamattu varoittaa kovin sanoin todeten, ettei juomari peri Jumalan valtakuntaa.

San. 20:1 "Viinissä on rehentely, oluessa rettelö, päihtyneenä hoippuva on älyä vailla."

Jes. 5:
"11 Voi niitä, jotka jo ani varhain lähtevät etsimään päihdyttävää juomaa, niitä, jotka viinistä hehkuvina valvovat yömyöhään! [Sananl. 23:30-32]
12 Heidän ilonaan ovat harput ja lyyrat, rummut ja huilut, viini virtaa heidän pidoissaan. Herran tekoja he eivät huomaa, eivät näe hänen kättensä töitä. [Ps. 28:5; Aam. 6:6]"

San. 23:
"20 Älä eksy juomarien seuraan, karta lihapadan ääressä mässäileviä,
21 sillä juomari ja syömäri köyhtyy, nuokkuu lopulta ryysyissä."

San. 23:
"29 Kuka voivottaa, kuka vaikertaa? Kuka rettelöi, kuka haastaa riitaa? Kuka hankkii kolhuja syyttä suotta? Kuka katsoo harottavin silmin?
30 Se, joka viipyy viinin ääressä, se, joka etsii maustejuomaa.
31 Älä katsele viinin hehkuvaa punaa, älä katso sen välkettä maljassa. Helposti se valahtaa kurkusta alas,
32 mutta perästäpäin se puree kuin käärme, iskee myrkkyhampaillaan kuin kyy.
33 Silmäsi näkevät outoja, puheesi ovat hullun houreita.
34 Olet kuin aalloilla keskellä merta, kuin maston nenässä mainingeilla.
35 "Minut piestiin, mutta en tuntenut mitään, minut hakattiin, mutta en tiennyt mitään. Milloin pääni selviää? Pitäisi päästä hakemaan lisää.""

1. Kor. 5:11 "Nyt täsmennän vielä: jos jotakuta sanotaan veljeksi mutta hän on siveetön tai ahne, epäjumalanpalvelija, pilkkaaja, juomari tai riistäjä, älkää olko tekemisissä hänen kanssaan. Älkää edes aterioiko tällaisen kanssa. [Sananl. 23:20; Room. 16:17; 2. Tess. 3:6]"

1. Kor. 6:
"9 Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet, [6:9,10: Room. 13:13+]
10 eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät."

Matt. 24:
"48 "Mutta jos palvelija on kelvoton, hän ajattelee: 'Herrani ei tule vielä pitkään aikaan',
49 ja hän alkaa lyödä tovereitaan ja syö ja juo juoppojen seurassa.
50 Mutta päivänä, jota tuo palvelija ei arvaa, hetkenä, jota hän ei tiedä, hänen herransa tulee,
51 hakkaa hänet kuoliaaksi ja tuomitsee hänet samaan paikkaan, jossa teeskentelijät ovat. Siellä itketään ja kiristellään hampaita. [Matt. 8:12+]"

Ef. 5:18 "Älkää juopuko viinistä, sillä siitä seuraa rietas meno, vaan antakaa Hengen täyttää itsenne. [Sananl. 20:1; Jes. 5:11,12]"

Raittiudelle löytyy hyvät perusteet Raamatusta.

1. Tes. 5:
"5 Te kaikki olette valon ja päivän lapsia. Me emme kuulu yölle emmekä pimeydelle. [Luuk. 16:8; Joh. 12:36; Ef. 5:8]
6 Emme siis saa nukkua niin kuin muut, vaan meidän on valvottava ja pysyttävä raittiina. [Room. 13:13; Ef. 5:14; 1. Piet. 5:8]
7 Ne, jotka nukkuvat, nukkuvat yöllä; ne, jotka juovat, ovat juovuksissa yöllä.
8 Mutta meidän, jotka kuulumme päivälle, on pysyttävä raittiina: meidän on pukeuduttava uskon ja rakkauden haarniskaan ja otettava kypäräksemme pelastuksen toivo. [Room. 13:12+]"

--> Tuo tarkoittaa paitsi hengellistä raittiutta, myös ruumiillista raittiutta. Muutenhan siinä ei sanottaisi, että päivän lasten (uskovaisten) on oltava raittiita erotuksena yön lapsista (epäuskoiset), jotka juopuvat.

Danielista ja hänen tovereistaan todetaan:

Dan. 1:
"5 Kuningas käski antaa heille ruokaa omasta pöydästään ja viinejä, joita hän itse joi, ja käski kasvattaa heitä kolme vuotta. Sitten osa heistä pääsisi kuninkaan palvelukseen.
6 Heidän joukossaan olivat Juudan heimosta Daniel, Hananja, Misael ja Asarja.
7 Ylieunukki antoi heille uudet nimet: Danielille hän pani nimeksi Beltesassar, Hananjalle Sadrak, Misaelille Mesak ja Asarjalle Abed-Nego. [Dan. 4:5, 5:12, 10:1]
8 Daniel kuitenkin päätti, ettei saastuttaisi itseään kuninkaan pöydän herkuilla ja viineillä, ja hän pyysi ylieunukilta lupaa, ettei hänen tarvitsisi sitä tehdä. [Hes. 14:14,20; Tob. 1:10,11]"

--> Tuon kohdan käyttämistä raittiuden perustelemiseen on kyseenalaistettu sillä perusteella, että jos tuolla perustellaan vl:ten raittiutta, pitäisi kyseenalaistajien mukaan kohdalla perustella myös kasvissyöntiä. Ko. päättelyketjussa on kuitenkin yksi aukkokohta: ei ole huomioitu ajan uhrijumalanpalveluksia. Sekä esikristillisenä aikana että antiikin aikana käsittääkseni Lähi-idässä hyvin laajasti teurastettavat eläimet uhrattiin jollekin alueen epäjumalalle. Danielin ja hänen tovereidensa omatunto ei kestänyt syödä epäjumalille uhrattua lihaa ja ehkä kuninkaan hovissa ei muuta lihaa ollut. Tietojeni mukaan Babylonissa ei Jahvea juuri palveltu kuin juutalaisten keskuudessa. Sinänsä kasvissyönti on varmasti terveellinen ja hyvä tapa, jota vastaan minulla ei ole mitään, mutta koska nykyään ei enää eläimiä uhrata epäjumalille, lihansyöntikysymys ei ole samalla tavalla ajankohtainen asia kuin se oli VT:n juutalaisille ja alkukristityille.

Johannes Kastajasta todetaan näin:

Matt. 11:
"16 "Mihin minä vertaisin tätä sukupolvea? Se on kuin torilla istuvat lapset, jotka huutavat toisilleen:
17 'Me soitimme teille huilua, mutta te ette tanssineet, me pidimme valittajaisia, mutta te ette itkeneet mukana.'
18 Johannes tuli, hän ei syö eikä juo, ja ihmiset sanovat: 'Hänessä on paha henki.' [Jer. 35:5,6; Room. 14:21 | Joh. 7:20, 8:48,52]"

--> Kuten torilla nuokkuvat teinit, ihmiset pitivät Johanneksen raittiutta hulluutena. Tuon kohdan perusteella Johannes myös paastosi. Kohta jatkuu:

"19 Ihmisen Poika tuli, hän syö ja juo, ja ihmiset sanovat: 'Mikä syömäri ja juomari, publikaanien ja muiden syntisten ystävä!' Mutta Viisauden teoista Viisaus tunnetaan!" [Luuk. 15:1,2+ | Sananl. 8:27-31; Sir. 24:22]"

--> Samat ihmiset, jotka pitivät Johannesta raittiuden ja paaston vuoksi pahan hengen riivaamana, pitivät Jeesusta juomarina siksi, että hän joi rypälemehua syntisten seurassa.

Myönnän sen, että antiikin aikaan viinipullojen (/-ruukkujen) kyljissä tuskin luki alkoholipitoisuuksia prosenttimäärinä, jolloin mahdollisuus siihen, että uskovainen olisi haluamattaan juonut vahvempaa viiniä on luonnollisesti ollut nykypäivää suurempi. Mutta yleensähän vanhaa viiniä pidettiin huonona. Esim. Kaanaan häät:

Joh. 2:
"7 Jeesus sanoi heille: "Täyttäkää astiat vedellä". Ja he täyttivät ne reunoja myöten.
8 Ja hän sanoi heille: "Ammentakaa nyt ja viekää edeskäyvälle". Ja he veivät.
9 Mutta kun edeskäypä maistoi vettä, joka oli muuttunut viiniksi, eikä tiennyt, mistä se oli tullut-mutta palvelijat, jotka veden olivat ammentaneet, tiesivät sen-kutsui edeskäypä yljän
10 ja sanoi hänelle: "Jokainen panee ensin esille hyvän viinin ja sitten, kun juopuvat, huonomman. Sinä olet säästänyt hyvän viinin tähän asti.""

--> Jeesus teki uutta viiniä eli viiniä, joka ei ollut vielä ehtinyt käydä. Jokainen ymmärtänee, ettei juuri tehty tuore viini ollut ehtinyt käydä juovuttavaksi. Kohteliaana isäntä olisi ensin halunnut tarjota uuden viinin eli hyvän viinin, ja vasta sen jälkeen juovuttavaksi käyneen vanhan eli huonon viinin.

Tietojeni mukaan vanhaa, vahvaa viiniä laimennettiin antiikin aikana varsin yleisesti vedellä, jolloin se menetti päihdyttävän ominaisuutensa.

Muuten vielä Väisäsestä. Luulen, ettei hänkään antanut lupaa mennä diskoon tms juopottelemaan ja irstastelemaan, vaan:
"Esimerkiksi joku uskova saattaa käydä ravintoloissa ja diskoissa, vaikka se on loukkaukseksi jollekin toiselle uskovalle. Uskovalla on oikeus jatkaa "keikkojaan" toisen nuhteista huolimatta, jos hän käy niillä rakkauden tähden, toisin sanoen evankelioimassa ja auttamassa niitä, jotka eivät Kristusta tunne. "

Tuossa olen kyllä Väisäsen kanssa eri mieltä. Ensinnäkään eivät tuollaiset paikat ole mitään evankelioimispaikkoja. Tulos lienee kaikkiea osapuolten kokema ärtymys, kiusaantuminen ja pettymys. Toisekseen kyllä siinä asettaa itsensä aika moiselle vaaralle alttiiksi ja toisaalta kasaa melkoisen taakan harteilleen, jos tuollaista alkaisi harrastaa.

Välttämättä Väisänen ei tosiaankaan tarkoita tuolla luvan antamista alkoholinkäyttöön, mutta pidän silti kiinni siitä oikeasta käsityksestäni, että juottoloihin mennään juopottelemaan, vaikka muuta väitettäisiin. Huomaan samalla myös yhden teoreettisen eron suhtautumisessa ehdonvallan asiaan: Väisäsen mukaan on rakkaudellista tehdä jotain, jos on riittävän näppärä keksimään syitä rakkaudettomalle teolle. Omasta mielestäni rakkaudeton teko ei muutu rakkaudelliseksi, vaikka osaisikin kehittää todella hyvän selityksen.

Kuitenkin: uskovainen ei jätä käyttämättä alkoholia ulkoisesta pakosta, vaan koska Pyhä Henki kaikkina aikoina on opettanut elämään kiusauksia välttäen ja rakkaudella itseään heikommat huomioiden.

[teepee]

Perusteellista tekstiä O.M:ltä, kuten sopi odottaakin.

En aio lähteä alkoholikysymykseen sen enempää, koska koko asia ei elä minulle millään tavalla (en tiedä onko tuo hyvä peruste, minusta on).

Mutta retoriikkaan ja argumentaatiotapaan haluan vähän puuttua. Noilla O.M:n perusteilla voi sanoa, ihan perustellusti, että absolutismi on Raamatun mukaista elämää. Mutta sen sijaan noilla perusteluilla ei voi sanoa, että absolutismi on AINOA Raamatun mukainen suhtautuminen alkoholipitoisiin juomiin.

Se mitä nuo raamatunkohdat sanovat on, että on syytä olla pidättyväinen alkoholinkäytössä ja noissa kohdissa varoitetaan juopottelun ja muun jumalattoman elämän aiheuttamista vaaroista. Mm. tuo sananlaskujen kohta on ihan kaunokirjallisestikin yksi parhaimpia voimakkaan humalatilan kuvauksia, mitä lienee koskaan kirjoitettu:
San. 23:
"29 Kuka voivottaa, kuka vaikertaa? Kuka rettelöi, kuka haastaa riitaa? Kuka hankkii kolhuja syyttä suotta? Kuka katsoo harottavin silmin?
30 Se, joka viipyy viinin ääressä, se, joka etsii maustejuomaa.
31 Älä katsele viinin hehkuvaa punaa, älä katso sen välkettä maljassa. Helposti se valahtaa kurkusta alas,
32 mutta perästäpäin se puree kuin käärme, iskee myrkkyhampaillaan kuin kyy.
33 Silmäsi näkevät outoja, puheesi ovat hullun houreita.
34 Olet kuin aalloilla keskellä merta, kuin maston nenässä mainingeilla.
35 "Minut piestiin, mutta en tuntenut mitään, minut hakattiin, mutta en tiennyt mitään. Milloin pääni selviää? Pitäisi päästä hakemaan lisää."


Mutta, omaa asiaamme ei edistä liian mustavalkoinen retoriikka tai vastakkainasettelu, tyyliin absolutisti vs juomari. Absolutistin ja juopon välissä on monta eri astetta. Eikä ole rehellistä "pyhittää" oman porukkamme keskinäisiä päätöksiä väittämällä, että niiden noudattamatta jättäminen johtaa automaattisesti hyvin pahaan tilanteeseen kuten juoppouteen. Samalla on lähellä se tulkinta, että näistä asioista tulee niitä, joiden perusteella jaamme ihmiset meikäläisiin ja epäuskoisiin ja samalla niistä muodostuu epäsuorasti tai suoraan taivaaseen pääsemisen edellytys.

Tällainen retoriikka on, anteeksi sanaleikki, eräänlainen meikäläisten "helmasynti". Esimerkiksi TV, elokuva, tanssi yms valintojamme perustellaan kuvaamalla äärimmäisiä ilmiöitä, mitä voi seurata, jos ei elä noiden sääntöjen mukaisesti. Ja olenpa takavuosina kuullut erään henkilön saarnaavan luonnonsuojelunkin synniksi ja perustelleen sen sillä, että siinä houkutellaan viattomat nuoret risupartakommunismiin.

Eli mitä oikein haluan sanoa, sitäkö, että nämä päätökset esim. e.m. asioiden suhteen olisivat vääriä ja että ne pitäisi muuttaa?

En. Sitä en väitä. Päinvastoin, noiden päätösten takana olleet perustelut ja keskustelu ovat tyypillisesti olleet erittäin rakentavia ja viisaita ja itse kannanototkin ovat mielestäni (ainakin useimmiten) hyviä (käsittääkseni muuten varsinaista päätöstä ei meikäläisyydessä taida olla muuhun kuin TV-asiaan, muut tällaiset tapa-asiat ovat käsittääkseni vain konventioita. Jos olen tässä väärässä, niin joku kertonee sen...).

Mutta sitten noiden elämäntapa-asioiden ympärille on alkanut tulla ihan turhaa kiivailua. On pyhitetty tietty (=oma) tulkinta jostakin asiasta ja yritetty perustella toisenlainen kanta Raamatun vastaiseksi. TV-kysymyksessä siihen ei tietenkään löydy mitään absoluuttisia Raamatun mukaisia kantoja (koska koko mediaa eivät tietysti Raamatun kirjoittajat tunteneet). Alkoholin vaaroista puhuttaessa he taas ovat mm O.M:n ansiokkaasti kaivamien kohtienkin perusteella olleet oikein hyvin tietoisia. Korvakorut, ripsivärit, tanssit, elokuvat, teatterit, oopperat jne ovat tietenkin vain omaa konventioamme, jonka takana tosin on erittäin hyviä ja raamatullisia näkemyksiä ja perusteluja. Mutta en parhaalla tahdollanikaan pysty näkemään Raamatun kantaa (tai Raamatusta johdettua kantaa) noissa asioissa mitenkään tuomitsevana tai kovin jyrkkänä.

Loppulauseeseesi yhdyn koko sydämestäni:
"uskovainen ei jätä käyttämättä alkoholia ulkoisesta pakosta, vaan koska Pyhä Henki kaikkina aikoina on opettanut elämään kiusauksia välttäen ja rakkaudella itseään heikommat huomioiden."

Mutta edelleen alleviivaan, että turha ja Raamattuun perustumaton tai Raamattuun vain yksipuolisesti ja valikoiden perustuva jyrkkyys näissä asioissa ei ole rakastavaa, ei ole heikkoa sisarta tai veljeä tukevaa eikä se auta välttämään kiusauksia vaan synnyttää niitä.

PS. En ole mikään Väisäsen advokaatti, mutta mielestäni, O.M., tulkitsit kirjoituksesi lopussa häntä väärin. Ei hän mielestäni kehota valehtelemaan ja keksimään hyviä selityksiä.

[Taavetti]

Mutta edelleen alleviivaan, että turha ja Raamattuun perustumaton tai Raamattuun vain yksipuolisesti ja valikoiden perustuva jyrkkyys näissä asioissa ei ole rakastavaa, ei ole heikkoa sisarta tai veljeä tukevaa eikä se auta välttämään kiusauksia vaan synnyttää niitä.

Tulkitsetko tai väitätkö siis, että esimerkiksi Lars Levi Laestadiuksen tulkinta alkoholi asiassa Lapin Marian kohtaamisen jälkeen olikin väärä, turha tai Raamattuun perustumaton?
Entä oliko tämä LLL yksipuolinen ja valikoivan jyrkkä?

Mielestäni ehdottoman raittiuden opetus vastoin väitettäsi nimenomaan tukee heikkoa ja lankeilevaa veljeä ja sisarta. Pienikin luvan vihje heille on samalla antamassa lupaa ainekin ensimmäiselle ryypylle ja se ensimmäinen pyytää toista, kolmatta ja niin edelleen.

Seppo Lohen kirjoittamasta: Sydämen kristillisyys kirjasta on sivulta 179 luettavissa siihen Laestadiuksen Hulluinhuonelainen kirjasta lainatut sanat:"Vuonna 1844 10 tammikuuta oli eteläisen Lapinmaan papisto kokoontui erityiseen huoneeseen Åselen pappilassa, ottaakseen jäähyväismaljan markkinahälyn jälkeen... ...mutta tulin kuitenkin huoneeseen ottamaan hyvästit isännältä, enkä voinut välttyä heidän jäähyväismaljastaan. En tosin juonut enempää, kuin lasin punssia, mutta se teki minulle sangen pahaa, ja sen tähden tiedän omasta kokemuksestani, että alkoholin saastainen henki saattaa murheelliseksi Pyhän Hengen, missä tämä jälkimmäinen on alkanut työnsä ihmisen sydämessä."

Raittiusmiehenä Laestadiuksen käsitys oli tiukka alkoholiin jo ennen parannusta, mutta sen jälkeen se muodostui entistäkin ehdottomammaksi. Kun luin tämän lainaamani kohdan ensi kerran, mietin mitä se punssi mahtaakaan olla, mutta nyt luulen tietäväni sen.

[teepee]

En tunne niin hyvin LLL:n kannanottoja, että osaisin vastata. Todennäköisesti se ei ole ollut turha, eikä väärä eikä Raamattuun perustumaton. En väitä, että O.M:nkään kanta olisi. LLL:n kantaa en tunne, mutta O.M.n kannasta voin sanoa, että vaikka se onkin raamatunmukainen, ei se ole AINOA raamatunmukainen kanta.

Edelleen olen sitä mieltä, että liiallinen jyrkkyys ja ehdottomuus kääntyy helposti itseään vastaan. Teemme uskonasioita asioista, jotka eivät pohjimmiltaan sitä ole. Rakkauden neuvot tai armoneuvot muuttuvatkin rakkauden käskyiksi ja armokäskyiksi.

Jos välttämättä halutaan puhua alkoholista, niin totean vain, että 6000-vuotisen uskovaisten vaelluksen ajasta absolutismi on ollut ehdoton vaatimus vain 150v. Se on korkeintaan 2,5% siitä ajasta, mitä uskovaisia on ollut olemassa. Rakkauden vuoksi voin ihan hyvin pitäytyä tässä kannassa, mutta en allekirjoita, että absolutismi olisi AINOA raamatunmukainen tapa, miten uskovainen voi suhtautua alkoholiin.

Jos saan tehdä provosoivan vastakysymyksen, niin ovatko sitten nuo 5850 vuoden aikana uskoneet olleet väärässä, kun he eivät ole täsmälleen ajatelleet kuten me ajattelemme. T.s. ovat kannustaneet pidättyväisyyteen, mutta eivät ole vaatineet absolutismia.

[Taavetti]

Niinhän siinä kävi, kuin hiukan epäilin, edelliseen viestiini lisäsin muokkauksena pätkän Laestadiuken kirjoitusta, niin sitä lisätessäni tuli vastaus alkuosaan, eikä vastaajalla tainnut olla aavistustakaan, mitä tekstiä oli vielä tulossa.

Nuo väitteet eivät saa ainakaan minua vakuuttuneeksi siitä, että vahvat alkoholijuomat olisivat joskus olleet hyväksyttyjä uskon kannalta, tai edes ehdon vallan asioita. Kummasti on nykyisin ilmennyt ehdon halua saada vallan asioiksi monia sellaisia, joita ei minun lapsuudessani 1950 -luvulla uskovaisten keskuudessa sellaisina pidetty. Enää en ihmettele lainkaan, että puhe ehdon vallan asioista on vähentynyt lestadiolaisten keskuudessa, kun koko käsitteen sisältö on muuttunut ja se halutaan muuttaa vieläkin väljemmäksi. Toteutuu vähittäisen hivuttamisen teoria tässäkin asiassa.

[teepee]

Yleensä Ymmärrän Taavetti argumenttisi hyvin, mutta nyt meni ohitseni, minkä käsitteen sisältö on väljentynyt tai mitä käsitettä vihjaat minun väljentävän tai hivuttavan. Ehdonvallan asioitako? En mielestäni, vaan kyllä tässä yritän mennä tunnustuskirjojen linjoilla:


Wikipedia: Adiafora (kr. yhdentekevä) eli ehdonvallan asiat tarkoittaa asioita, joita ei pidetä uskonopin suhteen ehdottomia, ja jotka siksi sallitaan kirkossa.

Tunnustuskirjat/yksimielisyyden ohje: ehdonvallan asiat ovat: "kirkollisia tapoja, joista Jumalan sanassa ei ole käskyä eikä kieltoa".

Siitä kai on käyty teologistakin keskustelua, kuuluvatko elämäntapa-asiat ehdonvallan asioihin. Ja mielipiteet ilmeisesti jakaantuvat. Mm herätysliikkeissä elämäntapa-asiat ovat kuitenkin voimakkaasti liikeiden rajoja määrittäviä asioita, joten on mielestäni perusteltua puhua ehdonvallan asioista tässä yhteydessä. Mutta kyllä minulle sopii termiksi elämäntapa-asiakin, jos se sopii muille paremmin.

Siitä olen eri mieltä, etteikö ehdonvallan asioista (tai elämäntapa-asioista) puhuttaisi paljonkin. Kuten on aina puhuttu. Täällä netissä se varmasti korostuu, mutta ei se ainakaan minun ry:illäni mihinkään nettikeskusteluun rajoitu. Omassa perspektiivissäni niistä puhumisen määrä ei ole ainakaan vähentynyt. Ja kyllä vanhoja kirjoituksia lukiessa tulee hyvin selväksi, että on niistä puhuttu ennenkin (esimerkiksi uskonpuhdistuksen aikaan tai alkuseurakunnassa).

En ole täällä määrittämässä uutta vanhoillislestadiolaista linjaa alkoholikysymykseen. Ensinnäkään siksi, että en tiedä tarvitaanko uutta linjaa. Toiskeseen siksi, että en tiedä tarvitaanko Raamatun selkeiden ohjeiden lisäksi ylipäänsä mitään linjaa. Kolmanneksi siksi, että jos tarvitaan, niin sen muodostamisen oikea foorumi tuskin on netin anonyymipalsta.

Mutta sen sijaan ehdonvallan asioiden/elämäntapaohjeiden määräytyminen ja niiden merkitys, pysyvyys ja sitovuus sekä niihin liittyvät mm keskinäisen rakkauden, kunnioittamisen ja heikon veljen/sisaren tukemiset ovat asioita, jotka ainakin minulle ovat hyvin tärkeitä, ja joista sen vuoksi käyn täällä keskustelua.

[Aromi]

Sen sijaan ei ole vakuuttavaa näyttöä siitä, että Raamatun uskovaiset olisivat juoneet niitä päihdyttäviä viinejä

Paavali kirjoitti Timoteukselle seuraavassa:
1. Tim 5:23 Älä enää juo pelkkää vettä, vaan käytä vatsasi ja toistuvien vaivojesi vuoksi vähän viiniäkin.

Eihän ruoka tai juoma meinannut noina aikoina säilyä, jonka vuoksi saattoi olla riskialtista juoda vettä sekoittamatta siihen alkoholipitoista viiniä. Täysi raittius taisi käydä Timoteuksen terveyden päälle.

Mutta yleensähän vanhaa viiniä pidettiin huonona. Esim. Kaanaan häät:

Joh. 2:
"7 Jeesus sanoi heille: "Täyttäkää astiat vedellä". Ja he täyttivät ne reunoja myöten.
8 Ja hän sanoi heille: "Ammentakaa nyt ja viekää edeskäyvälle". Ja he veivät.
9 Mutta kun edeskäypä maistoi vettä, joka oli muuttunut viiniksi, eikä tiennyt, mistä se oli tullut-mutta palvelijat, jotka veden olivat ammentaneet, tiesivät sen-kutsui edeskäypä yljän
10 ja sanoi hänelle: "Jokainen panee ensin esille hyvän viinin ja sitten, kun juopuvat, huonomman. Sinä olet säästänyt hyvän viinin tähän asti.""

--> Jeesus teki uutta viiniä eli viiniä, joka ei ollut vielä ehtinyt käydä. Jokainen ymmärtänee, ettei juuri tehty tuore viini ollut ehtinyt käydä juovuttavaksi. Kohteliaana isäntä olisi ensin halunnut tarjota uuden viinin eli hyvän viinin, ja vasta sen jälkeen juovuttavaksi käyneen vanhan eli huonon viinin.

Miksi minä en ymmärrä tätä? Onko tuossa Johanneksen kohdassa sitten joku käännösvirhe, kun siinä sanotaan, että yleensä ensin tarjottua hyvää viiniä juotuaan vieraat juopuvat? Ja juopuneille vieraille voi tarjota huonompaakin. Ja että edeskäyvän mielestä Jeesuksen vedestä muuttama viini oli myös hyvää, siis sitä, jota yleensä tarjotaan ensin?

Jeesus sanoo vanhasta viinistä: "Ei kukaan, joka on juonut vanhaa viiniä, halua uutta. Hänen mielestään vanha on hyvää." Lause on tosin irrotettu asiayhteydestään, mutta vertauksessa Jeesus esittää normaalitilanteena sen, että "vanha viini on hyvää". Tämäkin on linjassa sen kanssa, että edeskäypä Kaanaan häissä sanoi häävieraitten juopuvan hyvästä viinistä.

Entä ajatteletteko, että fariseusten puhe Jeesuksesta syömärinä ja juomarina oli pelkkää valetta? Jeesus itse sanoi:

18 Johannes tuli, hän ei syö eikä juo, ja ihmiset sanovat: 'Hänessä on paha henki.'
19 Ihmisen Poika tuli, hän syö ja juo, ja ihmiset sanovat: 'Mikä syömäri ja juomari, publikaanien ja muiden syntisten ystävä!' Mutta Viisauden teoista Viisaus tunnetaan!"

Tarkoittaako tämä sitä, että Johannes ei juonut mitään? Eikö ennemmin sitä, että Johannes ei juonut alkoholia?
Miksi Jeesus sanoo, että hän juo mutta Johannes ei?

En näe asiaa O.M:n tavoin "Sen sijaan ei ole vakuuttavaa näyttöä siitä, että Raamatun uskovaiset olisivat juoneet niitä päihdyttäviä viinejä, paitsi langetessaan synnin houkutuksiin".

Nykyisin tilanne alkoholin kanssa on siinä mielessä erilainen kuin Raamatun aikoihin, että alkoholia ei yleensä tarvita elintarvikkeissa eikä ruokajuomissa. Alkoholijuomat, joissa alkoholi on tavallaan itsensä vuoksi olemassa tuottavat sen takia ainakin minulle omantunnon esteen niiden juomiselle. Lainaan Paavalia Roomalaiskirjeestä:

20 Älä ruoan vuoksi hajota Jumalan työtä. Kaikki tosin on puhdasta, mutta ihmiselle on pahaksi, jos hän syö jotakin, mikä loukkaa omaatuntoa.
21 Sinun on hyvä olla syömättä lihaa ja juomatta viiniä ja välttää muutakin, mikä loukkaa veljeäsi.
22 Säilytä sinä oma uskosi Jumalan edessä. Onnellinen se, joka ei tuomitse itseään siitä minkä uskoo oikeaksi.
23 Mutta se, joka epäröi ja silti syö, on tuomittu, koska hän ei toimi uskon perusteella. Kaikki, mikä ei perustu uskoon, on syntiä.

Sen verran minulla on arkuutta, että takuulla epäröin alkoholin juomista. Jos vaikka kaikki palstalaiset yks kaks ilmoittaisivat minulle, että alkoholi on ihan ok, ja vieläpä asia vahvistettaisiin Päivämiehessä, niin silti en joisi. Muut uskovaiset eivät voi tulla takaamaan minun omaatuntoani, jos se mielestäni estää alkoholin juonnin.

[O.M]

Noilla O.M:n perusteilla voi sanoa, ihan perustellusti, että absolutismi on Raamatun mukaista elämää. Mutta sen sijaan noilla perusteluilla ei voi sanoa, että absolutismi on AINOA Raamatun mukainen suhtautuminen alkoholipitoisiin juomiin.

Käypä huviksesi lukemassa seuraava linkki:

http://www.etra-liitto.fi/LUENTO.HTML#otsikko1

Ei ole vl:n kirjoittama.

PS. En ole mikään Väisäsen advokaatti, mutta mielestäni, O.M., tulkitsit kirjoituksesi lopussa häntä väärin. Ei hän mielestäni kehota valehtelemaan ja keksimään hyviä selityksiä.

Ehkä tulkitsin hänet räikeästi väärin, mutta selvä suhtautumistapaero minulla ja hänellä on. Hänen mukaansa pahentaminen voi jatkua, vaikka henkilöä puhuteltaisiin: "Esimerkiksi joku uskova saattaa käydä ravintoloissa ja diskoissa, vaikka se on loukkaukseksi jollekin toiselle uskovalle. Uskovalla on oikeus jatkaa "keikkojaan" toisen nuhteista huolimatta." Omasta mielestäni kristillinen rakkaus ohjaa lopettamaan pahentamisen, etenkin noin selvässä tapauksessa, vaikka sitä ei muuten synniksi tuntisikaan. Väisänen jatkaa reunaehdolla: "jos hän käy niillä rakkauden tähden, toisin sanoen evankelioimassa ja auttamassa niitä, jotka eivät Kristusta tunne." Tuota reunaehtoa tarkoitin hyvän syyn keksimiseksi synnin tekemiselle, koska minun vakaa käsitykseni on, etteivät juottolat ole kovin otollinen maaperä minkään sortin evankelioinnille. Taisit olla siitä samaa mieltä itsekin.