Puhuttelu, varoitus, nuhde, neuvo, opetus

[O.M]

Monessa keskustelussa minulle on annettu ymmärtää, että syntiä tekevän neuvominen, nuhtelu yms. olisivat tuomitsemista, josta joutuu helvettiin. Monesti tämä asia toki ilmaistaan jotenkin kierosti vihjaillen eikä rehellisen suorasanaisesti, mutta yhtä kaikki, mielestäni viesti on selvä. Senkin vuoksi on mielestäni syytä tarkastella, mitä Raamattu asiasta sanoo.

Matt. 18:
"15 Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin."

3. Moos. 19:
"17 Älä paheksu lähimmäistäsi vain ajatuksissasi, vaan nuhtele häntä avoimesti; muuten joudut osalliseksi hänen syyllisyydestään."

Luuk. 17:
"3 Pitäkää varanne! "Jos veljesi tekee väärin, nuhtele häntä, ja jos hän sitten katuu, anna hänelle anteeksi."

Gal. 6:
"1 Veljet, jos joku tavataan tekemästä väärin, on teidän, joita Henki ohjaa, lempeästi ojennettava häntä. Olkaa kuitenkin varuillanne, ettette itse joudu kiusaukseen."

Jaak. 5:
"19 Veljeni, jos joku teistä eksyy totuudesta ja toinen ohjaa hänet takaisin,
20 niin tietäkää tämä: joka palauttaa syntisen harhatieltä, pelastaa hänet kuolemasta ja peittää paljotkin synnit."

San. 10:
"17 Joka taipuu kuriin, vaeltaa elämän tietä, nuhteista piittaamaton kulkee harhaan."

San. 28:
"23 Oikaise toista, ja hän arvostaa sinua enemmän kuin sitä, joka mielistelee."

Hes. 3:
"20 "Ja jos vanhurskas kääntyy vanhurskaudestaan, jos hän tekee sellaista mikä on väärin, kun panen hänet koetukselle, sinä olet vastuussa hänestä. Ellet sinä varoita häntä, hän kuolee syntiensä tähden, eikä kukaan muista hänen vanhurskauttaan, ei hänen hyviä tekojaan. Ja hänen kuolemastaan minä vaadin tilille sinut. [Hes. 18:24, 33:12]
21 Jos sinä varoitat vanhurskasta, ettei hän tekisi syntiä, ja hän ottaa varteen varoituksesi, hän saa elää. Hän saa elää, koska noudatti varoitusta, ja myös sinä pelastat elämäsi.""

Hes. 18:
"24 "Mutta jos vanhurskas luopuu vanhurskaudestaan ja tekee sellaista mikä on väärin, samoja iljettäviä tekoja joita jumalaton tekee -- jos hän tekee niin, saako hän elää? Sitä hyvää, minkä hän on tehnyt, ei lasketa hänen hyväkseen. Hän on luopunut Jumalasta ja syyllistynyt synnintekoon, ja siksi hän kuolee. [Hes. 3:20, 33:12,13]
25 "Ja sitten te sanotte: 'Herra ei tee oikein.' Kuulkaa, israelilaiset! Kenen ajatus kulkee väärää tietä -- minunko? Ei, vaan teidän! [Hes. 33:17]
26 Jos vanhurskas luopuu vanhurskaudestaan ja tekee sellaista mikä on väärin, hän kuolee väärien tekojensa tähden. Hän on tehnyt sellaista mikä on väärin, ja siksi hän kuolee."

Hes. 33:
"12 "Ihminen, sano maanmiehillesi: Jos vanhurskas tekee syntiä, ei hänen vanhurskautensa silloin pelasta häntä. Ja jos jumalaton luopuu jumalattomuudestaan, ei hänen jumalaton elämänsä vie häntä tuhoon. Vanhurskas taas ei syntiä tehdessään enää voi turvata vanhurskauteensa. [Hes. 3:20, 18:24]
13 Jos minä olen vanhurskaalle taannut elämän mutta hän tekeekin vääryyttä vanhurskauteensa luottaen, ei hänen hyväkseen lueta ainoatakaan hänen vanhurskaista teoistaan. Hän teki sellaista mikä on väärin, ja siksi hänen on kuoltava."

Hepr. 3:
"13 Vaan neuvokaat teitänne keskenänne joka päivä, niinkauvan kuin tänäpänä sanotaan, ettei joku teistä synnin petoksen kautta paatuisi."

Hepr. 10:
"25 Ei antain ylön yhteistä seurakuntaa, niinkuin muutamain tapa on, vaan neuvokaat teitänne keskenänne, ja sitä enemmin kuin te näette sen päivän lähestyvän."

2. Tim. 5:
"1 Älä nuhtele vanhaa miestä ankarasti, vaan neuvo häntä kuin omaa isääsi, nuorempia miehiä kuin veljiäsi, [3. Moos. 19:32; Sir. 8:6]
2 vanhoja naisia kuin äitiäsi, nuorempia naisia kuin sisariasi, siveästi ja puhtaasti."

2. Tim. 5:
"6 Nautinnonhaluinen taas on jo eläessään kuollut. [Ilm. 3:1]
7 Muistuta leskiä tästäkin, jotta he eläisivät nuhteettomasti."

2. Tim. 4:
"1 Niin minä siis todistan Jumalan ja Herran Jesuksen Kristuksen edessä, joka on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, hänen ilmestyksessänsä ja valtakunnassansa:
2 Saarnaa sanaa, pidä päälle sekä hyvällä että sopimattomalla ajalla, rankaise, nuhtele, neuvo kaikella siveydellä ja opetuksella;"

Tit. 2:
"15 Näitä sinä puhu ja neuvo, ja kaikella todella nuhtele: ei myös kenenkään pidä sinun katsoman ylön."

Mitä mieltä olette: onko raamatunmukainen puhuttelu, varoittaminen, nuhtelu, neuvominen ja opettaminen todella pahimmanlaatuista tuomitsemista, jota hirveämpää asiaa ihmiselle ei voi tapahtua?

Olen ymmärtänyt joidenkin nettikeskustelijoiden kommenteista, että heillä on mielestään erehtymätön Pyhän Hengen täydellisesti valaisema omatunto, ja koska he tietävät hyvän ja pahan niin tarkasti, he eivät suvaitse itseään ojennettavan. Erehtyykö Raamattu siis kehottaessaan mm. yllä olevissa raamatunkohdissa jonkin sortin "veljen vartiointiin" (=ei kyttäämiseen, vaan sävyisään ojentamiseen yksityisyyttä hienotunteisesti kunnioittaen)?

[Aromi]

Monessa keskustelussa minulle on annettu ymmärtää, että syntiä tekevän neuvominen, nuhtelu yms. olisivat tuomitsemista, josta joutuu helvettiin. Monesti tämä asia toki ilmaistaan jotenkin kierosti vihjaillen eikä rehellisen suorasanaisesti, mutta yhtä kaikki, mielestäni viesti on selvä.

Hyvä että aloitit tästä uuden otsikon O.M!
Mietin itsekin, että pitäisikö aloittaa uusi aihe, mutta sinnepä tuo meni vanhan jatkoksi. Siitä ehkä saattoi syntyä kuva, että osoittelisin O.M:ää viestilläni. Sitä en aikonut, koska haluaisin nimenomaan tästä asiasta keskustella. En kenestäkään ihmisestä. Oikeasti etsin hakusanoilla läpi vl-foorumin, mitä siitä on täällä kirjoitettu, mutta en paljon saanut irti. Monta kertaa kyllä oli toistettu neuvot ja nuhteet -sanoja, mutta juuri tuo Raamatun konteksti oli aika ohutta. Vielä haluan korostaa, että viesteilläni en vihjaile mitään. Mikäli taas O.M ei vihjaillutkaan minun viestiini, suo anteeksi herkkänahkaisuuteni.

Mitä mieltä olette: onko raamatunmukainen puhuttelu, varoittaminen, nuhtelu, neuvominen ja opettaminen todella pahimmanlaatuista tuomitsemista, jota hirveämpää asiaa ihmiselle ei voi tapahtua?

Voisiko kysymyksen esittää vaikka näin:
Mitä mieltä olette: onko raamatunmukainen puhuttelu, varoittaminen, nuhtelu, neuvominen ja opettaminen tuomitsemista?
Ihan varovasti tätä kysyn.

[O.M]

haluaisin nimenomaan tästä asiasta keskustella. En kenestäkään ihmisestä. - - Mikäli taas O.M ei vihjaillutkaan minun viestiini, suo anteeksi herkkänahkaisuuteni.

En vihjannut sinuun, halusinpa vain aloittaa tästä aiheesta keskustelun, kun joillakin palstoilla on kokonaisia viestiketjuja pyhitetty naureskelemaan "olenko veljeni vartija" -teemalle. Raamatun mukaan vastaus on kyllä!

Mitä mieltä olette: onko raamatunmukainen puhuttelu, varoittaminen, nuhtelu, neuvominen ja opettaminen todella pahimmanlaatuista tuomitsemista, jota hirveämpää asiaa ihmiselle ei voi tapahtua?

Voisiko kysymyksen esittää vaikka näin:
Mitä mieltä olette: onko raamatunmukainen puhuttelu, varoittaminen, nuhtelu, neuvominen ja opettaminen tuomitsemista?
Ihan varovasti tätä kysyn.

Toki sen voi noinkin esittää. Netissä tulee välillä elettyä netin tavalla. Olen lukenut monia keskusteluja, joista olen saanut käsityksen, että pahempaa kuin puhutelluksi joutuminen ei voi ihmiselle tapahtua.

[Bono]

Ihan hyvä keskustelunaihe tuo "Olenko veljeni vartija" on, itsekin sitä miettii. Raamatun mukaan toisia pitää tukea ja kantaa, etteivät vaikeudet käy heille ylivoimaiseksi uskomisessakaan. Toisaalta vaarana on epäterve ilmapiiri, jossa näkee itsensä ehkä liian merkittävänä "puhtauden vaalijana" tai toisaalta pelätään aiheettomastikin toisia uskovaisia. Tämä täysin yleisellä tasolla, kyllä uskovaisten historiassa 1900-luvullakin on ollut molemmista - ikävä kyllä -merkkejä. Tässäkin ketjussa mainittu järjestys - kahden kesken, kolmisin, isommalla joukolla on viisasta Raamatun sanaa, kun muistaa samalla, että juuri siinä sitomisessa, tuomitsemisessa tähdennetään Raamatussakin "hitauteen" - noin vapaasti muisteltuna (Taavetti tai O.M. varmaan löytää ko. raamatunkohdan nopeasti).

Sitten tämä netti. Täällä kiusaa väärinymmärtämisen vaara varsin usein, vaikka senkään taakse ei voi mennä piiloon. Tuota puhuttelemista ja nuhtelemista joutuu erityisesti miettimään: Täällä kahdenkeskistä keskustelua ovat näetsen yksityisviestit, kaikki muu on julkista debattia. Miten ihmeessä sellaisessa osaa sanoa sanottavansa oikein?

Jotenkin minusta vain tuntuu, että niitä mahdottoman tuntuisiakin "vihollisia" - ihmisiä siis - pitäisi jotenkin ymmärtää parhain päin. En osaa selittää tarkemmin, mutta jotenkin vain siltä tuntuu. Jos sillä sittenkin olisi pitkällä tähtäimellä siunauksellisemmat seuraukset? Ettei mene kiistelyksi, sillä siinä usein haetaan ihmisen voittoa, ei hänen, jolle kunnia oikeasti kuuluu.

Olen lukenut monia keskusteluja, joista olen saanut käsityksen, että pahempaa kuin puhutelluksi joutuminen ei voi ihmiselle tapahtua.

Olen näin ymmärtänytkin: Varsin inhimillinen tunne. Tekevätkö toiset oikein, kun minua tästä ja tuosta "syyttävät"? Siinä ei varmasti puolin eikä toisin ole voitonriemua.

Hieman sekavaksi tämä viesti meni, mutta toivottavasti osaatte jotain jatkaa.

[O.M]

Ihan hyvä keskustelunaihe tuo "Olenko veljeni vartija" on, itsekin sitä miettii. Raamatun mukaan toisia pitää tukea ja kantaa, etteivät vaikeudet käy heille ylivoimaiseksi uskomisessakaan.

Totta kai pitää tukea ja kantaa, mutta totuudessa rakastaen:

1. Joh. 3:
"18 Lapseni, älkäämme rakastako sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa."

2. Joh. 1:
"1 Vanhin* tervehtii valittua äitiä* ja hänen lapsiaan. Minä rakastan teitä totuudessa, enkä yksin minä, vaan kaikki, jotka ovat tulleet tuntemaan totuuden. ["Vanhin" on seurakunnan iäkkään ja arvossa pidetyn johtajan kunnianimi. "Valittu äiti" tarkoittaa kristillistä seurakuntaa, jolle kirje on osoitettu.]
2 Rakastan teitä sen totuuden tähden, joka pysyy meissä ja on ikuisesti oleva meidän kanssamme. [Joh. 8:31,32]"

Sen sijaan ymmärtääkseni ei tule tukea ja kantaa väärässä, koska siinä on kyse juuri toisen synneistä osalliseksi tulemisesta (3. Moos. 19:17). Esim. jos jotkut henkilöt vuosikausia esittävät Raamatun vastaisia näkemyksiä nettipalstoilla vl-uskovaisina esiintyen ja pyrkivät niille Jumalan sanan vastaisille näkemyksilleen kerjäämään jatkuvasti hyväksyntää kierosti esim. Raamatun vastaisilla varoittamiskielloilla, on toiminta syytä osoittaa Raamatun vastaiseksi. Tokikaan internetin julkisille palstoille kirjoittavien kohdalla ei tarvitse aina keskustella ensin kahden kesken, toisin kuin ns. salaisten syntien kohdalla, vaan jos eksyminen jossain asiassa on julkinen, voi nuhdekin olla julkinen.

1. Tim. 5:
"20 Nuhtele syntiä tekeviä kaikkien kuullen, jotta muutkin pelkäisivät. [5. Moos. 17:13, 19:20; Gal. 2:14]"

Varmastikaan Jumalan seurakunnan näkemyksiä väärinä ja omia näkemyksiään oikeina pitävät netin vl-"kriitikot" eivät suinkaan ole viattomia lapsenuskoisia, vaan ihan tavallisen järkeviä ja harkintakykyisiä aikuisia ihmisiä. Ei varmaankaan välttämättä ole mikään huono keskustelutaktiikka tekeytyä tyhmäksi ja lapselliseksi, jolloin saa "tyhmyyteensä" ja "lapsellisuuteensa" vedoten paukuttaa sitten "tosiasioita" vapaasti joutumatta ottamaan vastuuta sanoistaan. Sitten moitteen sanasta krokotiilinkyyneleet kehiin ja "julmat kovahenkiset" moittijat on taas "paljastettu". Jos on vuosikausia joutunut kuvatunlaisen toiminnan kohteeksi, kehittyy kyllä tunnistamaan sen, vaikka olisi miten hidas tajuamaan vihjauksia.

Sitten jos lopulta vuosikausia jatkuneen ja kymmeniä, jopa satoja viestejä vieneen keskustelun jälkeen joutuu toteamaan jostain ihmisestä, että hänen osaltaan ei kyse ole enää normaaleista uskoon kuuluvista epäilyistä, vaan kyse on vakavasta opillisesta harhailusta, niin helposti saa vastaukseksi krokotiilinkyyneleet, miten häntä työnnetään pois luota eikä hyväksytä Jumalan sanan vastaisine käsityksineen. Tällainen toiminta aiheuttaa helposti aiheellista ärtymystä. Jos opillinen harhailu menee tasolle, jossa vl:na esiintyvän kirjoittajan opilliset käsitykset ovat suunnilleen yhtä kaukana vanhoillislestadiolaisuudesta kuin islam, on todella syytä tuoda esille, ettei ko. henkilö usko samoin kuin vl:t, vaikka ulkonaisesti kulkisi vl-joukossa.

Minua saa toki vapaasti arvostella liiallisesta kireydestä ja myös sieluntilaani saa arvioida vapaasti. Jumala sen kuitenkin viime kädessä tietää. Tämä nyt meni osin asiasta sivuun, mutta tulipa kirjoitettua.

[Jani_S]

Varmastikaan Jumalan seurakunnan näkemyksiä väärinä ja omia näkemyksiään oikeina pitävät netin vl-"kriitikot" eivät suinkaan ole viattomia lapsenuskoisia, vaan ihan tavallisen järkeviä ja harkintakykyisiä aikuisia ihmisiä. Ei varmaankaan välttämättä ole mikään huono keskustelutaktiikka tekeytyä tyhmäksi ja lapselliseksi, jolloin saa "tyhmyyteensä" ja "lapsellisuuteensa" vedoten paukuttaa sitten "tosiasioita" vapaasti joutumatta ottamaan vastuuta sanoistaan. Sitten moitteen sanasta krokotiilinkyyneleet kehiin ja "julmat kovahenkiset" moittijat on taas "paljastettu". Jos on vuosikausia joutunut kuvatunlaisen toiminnan kohteeksi, kehittyy kyllä tunnistamaan sen, vaikka olisi miten hidas tajuamaan vihjauksia.

Sitten jos lopulta vuosikausia jatkuneen ja kymmeniä, jopa satoja viestejä vieneen keskustelun jälkeen joutuu toteamaan jostain ihmisestä, että hänen osaltaan ei kyse ole enää normaaleista uskoon kuuluvista epäilyistä, vaan kyse on vakavasta opillisesta harhailusta, niin helposti saa vastaukseksi krokotiilinkyyneleet, miten häntä työnnetään pois luota eikä hyväksytä Jumalan sanan vastaisine käsityksineen. Tällainen toiminta aiheuttaa helposti aiheellista ärtymystä. Jos opillinen harhailu menee tasolle, jossa vl:na esiintyvän kirjoittajan opilliset käsitykset ovat suunnilleen yhtä kaukana vanhoillislestadiolaisuudesta kuin islam, on todella syytä tuoda esille, ettei ko. henkilö usko samoin kuin vl:t, vaikka ulkonaisesti kulkisi vl-joukossa.

O.M. puki myös minun kokemukseni sanoiksi. Siksi kai olen välillä aikamoinen rähjääjä, vaikka eihän niin saisi tietenkään olla. Kaikenlainen teeskentely, laskennallinen "viattomuus" sekä "tietämättömyys" ovat huomioni mukaan monien eksyttäjien helmasynti. Mutta odotapas, kun vähän tölväisee tällaista, niin jo on kaikki "viattomuudet" tipotiessään. Toisi tosin pitää tölväistä aika kovastikin ja parku on sen mukainen.

On turha väittää Jumalan sanan totuuden edessä, että on Jumalan lapsi, jos uskoo ja/tai opettaa väärin. Ajattele sinä omavanhurskas: edes suuret synnit eivät kadota, vaan synnissä pysyminen. Kaikkien syntien äiti on epäusko, kääntymätön ja Jumalan sanan edessä taipumaton sieluntila. Se on lähtökohtana myös sille teeskentelylle, jota myös nettikirjoittelussa joutuu kohtaamaan.

[Bono]

O.M.: En minä nyt arvostelisi liiallista kireyttäsi, koska uskon, että olet asiassasi ihan vilpitön. Usko tai älä, niin olen minäkin. Joka viesti kannattaa katsoa toki ennen lähettämistä siinäkin valossa, välittyykö siitä se hyväntahtoisuus, mitä elävä usko tuo mukanaan.

[mato]

Joka viesti kannattaa katsoa toki ennen lähettämistä siinäkin valossa, välittyykö siitä se hyväntahtoisuus, mitä elävä usko tuo mukanaan.

Elävän uskon pitäisi näkyä siis kauniissa sanoissa ja miellyttävässä puheenparressa?

[Jani_S]

O.M.: En minä nyt arvostelisi liiallista kireyttäsi, koska uskon, että olet asiassasi ihan vilpitön. Usko tai älä, niin olen minäkin.

Minä en ainakaan usko. Katsotaanpa, uskooko O.M..

[Bono]

Elävän uskon pitäisi näkyä siis kauniissa sanoissa ja miellyttävässä puheenparressa?

Osaltaan siinäkin. Ymmärrät mato varmaan samoin kuin minä, että uskovainen toivottaa jokaiselle ihmiselle parasta. Ainahan se ei ole selkään taputtelua ja myötäsukaisuutta, mutta se "eiköhän tämä tästä parhaaksi muutu"-asenne kantaa eteenpäin.

En ole täällä mittauttamassa mielipiteitä siitä, ollaanko sitä vilpittömiä vai ei. Uskon itse, että O.M. on vilpittömästi sitä mitä on. Siksi uskon edelleen, että hänelle voi niinkin kirjoittaa, kuin kirjoitin. Myös Taavetille voin luottamuksella kirjoittaa ihan omalla nimelläni. Muita en oikein tunnekaan täällä, mutta hyvää syyskesää kaikille kuitenkin edelleen!

[Jani_S]

Katsopas Bono, kun me virressäkin laulamme, että "Suo tähden Jeesuksen, nyt anteeks´ pahuutemme ja vilppi sydäntemme". Voimme olla "vilpittömiä" tietyssä määrin vaikka missä ajallisessa asiassa, mutta Jumalan sana paljastaa meidän sydämemme vilpin.

[Bono]

Tottapa puhut, Jani_S. Eipä minulla sinuakaan vastaan mitään ole, sanottakoon se tässä.

[Aromi]

O.M. puki myös minun kokemukseni sanoiksi. Siksi kai olen välillä aikamoinen rähjääjä, vaikka eihän niin saisi tietenkään olla. - - - Mutta odotapas, kun vähän tölväisee tällaista, niin jo on kaikki "viattomuudet" tipotiessään. Toisi tosin pitää tölväistä aika kovastikin ja parku on sen mukainen.

Onko tuo mainitsemasi rähjääminen sama asia kuin "tölväiseminen?"

On turha väittää Jumalan sanan totuuden edessä, että on Jumalan lapsi, jos uskoo ja/tai opettaa väärin.

Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista
Syntiinlangenneessa maailmassa ei ole opettajaa, jonka opetus ei olisi jossain asiassa vajaa. Väärä opetus tulee toisinaan oikean opettajan suusta. Eikö?

[Taavetti]

On turha väittää Jumalan sanan totuuden edessä, että on Jumalan lapsi, jos uskoo ja/tai opettaa väärin.

Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista
Syntiinlangenneessa maailmassa ei ole opettajaa, jonka opetus ei olisi jossain asiassa vajaa. Väärä opetus tulee toisinaan oikean opettajan suusta. Eikö?

Kun asumme synnin maassa ja kannamme savista osaa, jokaiselle meille tulee sanoihimme mukaan astian makua. Oikea opettaja antaa ojentaa itseään ja ottaa ojennuksen rakkauden osoituksena vastaan, vaikka se saattaakin käydä turmeltuneen luontomme väärän kunnian päälle.

Väärä opettaja ei anna ojentaa itseään, vaan asettuu ojentanutta seurakuntaa vastaan, kuvitellen olevansa itse vaikka yksin oikeassa ja koko muu seurakunta väärässä. Jopa Raamatusta löytyvällä Jumalan sanalla ojentaminen saattaa käydä halvaksi pahoin eksyneelle, aina sellainen etsii verukkeita, joilla saisi neuvon sanat vesitetyiksi.

Tämän eron oivaltaminen otti minulle aikanaan koville, siinä oli Taavetti sisäisesti todella ahtaalla. Onneksi Jumalalla oli keinoja, miten taivuttaa jäykkää niskaani.

[O.M]

O.M.: En minä nyt arvostelisi liiallista kireyttäsi, koska uskon, että olet asiassasi ihan vilpitön. Usko tai älä, niin olen minäkin.

Sillä tavalla uskon sinun olevan vilpitön, että tarkastelet asioita oman maailmankatsomuksesi värittämien lasien läpi ja pyrit kirjoituksillasi kuvaillen vaikuttamaan niin, että maailma ja vl-kristillisyys olisivat enemmän ideaaliyhteiskuntasi/-yhteisösi näköisiä. Ihmisen käsitys ideaaliyhteiskunnasta/-yhteisöstä ei ole muuttumaton, mutta yleensä se on äärimmäisen hitaasti muuttuva. Yleensä ihmiset eivät myöskään välttämättä pysty kovin tarkkaan määrittelemään sanallisesti käsityksiään ideaalista, mutta uskon silti, että kyllä sellainen kehittyy kaikille normaali-ihmisille luonnostaan.

Blastus totesikin jossain keskustelussa osuvasti jotenkin niin, että jokainen meistä varmaan on mielestään niitä lampaita, ja susiakin nähdään eri paikoissa.

Siinä merkityksessä missä Jani käytti sanaa vilpitön, meistä kukaan ei ole vilpitön, koska Jumalan edessä sydämen vilppi paljastuu. Herra tutkii sydämet ja "munaskuut" (munuaisethan ovat vähän kuunsirpin muotoisia, sivuhuomautuksena tuosta vanhan käännöksen sanan arvelemastani etymologiasta).

Joka viesti kannattaa katsoa toki ennen lähettämistä siinäkin valossa, välittyykö siitä se hyväntahtoisuus, mitä elävä usko tuo mukanaan.

Varmasti noin on. Voisin ilmaista moniakin asioita kauniimmin ja ainakin just tällä hetkellä pahoittelen sanavalintojani. Samaan hengenvetoon joudun kuitenkin toteamaan, että sanavalinnoissa on aina vähintään kaksi puolta. Kauniilla ilmauksilla ei varmastikaan loukkaa ketään, mutta viesti voi mennä paremmin perille voimakkaammilla ilmaisutavoilla. Raamatun profeetat, Jeesus, apostolit, Luther, Laestadius ja monet muut enemmän ja vähemmän tunnetut uskovaiset ovat käyttäneet aika voimakkaita ilmauksia viestinsä läpisaamiseksi. Esim. Jeesus sanoi fariseuksille (tekemättä syntiä, koska Jeesushan oli synnitön): "Te kyykäärmeiden sikiöt" yms.

Elävän uskon pitäisi näkyä siis kauniissa sanoissa ja miellyttävässä puheenparressa?

Hyvä kysymys Madolta! Mielestäni Jeesuksen esimerkit, joita hän puhui fariseuksista ja muista Jumalan armon hylkääjistä, osoittavat ettei elävä usko aina ole kauniissa sanoissa. Sanat voivat olla kauniita ilman Henkeä ja rumia myös Hengen kanssa. Loogisesti voidaan johtaa seuraavanlaiset elävät ja kuolleet sanat Jeesuksesta:

- kaunis puheenparsi+Henki = kaunista elävää sanaa
- ruma puheenparsi+Henki = rumaa elävää sanaa
- hengetön kaunis puheenparsi = kaunista kuollutta sanaa
- hengetön ruma puheenparsi = rumaa kuollutta sanaa

Ainoan synnittömän ihmisen, Jeesuksen, sanavalinnat osoittavat, ettei käsitykseni voi ihan virheellinen olla:

Matt. 23:
"33 Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt! Miten te voisitte välttää kadotustuomion? [Matt. 3:7+]"

Myöskään Johannes Kastaja ei puhunut sen kauniimmin:

Matt. 3:
"7 Mutta kun Johannes näki, että hänen kasteelleen oli tulossa myös monia fariseuksia* ja saddukeuksia*, hän sanoi heille: "Te käärmeen sikiöt! Kuka teille on sanonut, että te voitte välttää tulevan vihan?"

--> Sivuhuomautuksena todettakoon muuten, että vaikka Jeesus ja Johannes toteavat fariseusten ja saddukeusten olevan matkalla kohti tuomiota, kyse ei ole sellaisesta väärästä tuomiosta, josta joutuu itse vastuulle, vaan asiallisesta sieluntila-arviosta. "Miten te voisitte välttää kadotustuomion" ei oikein käytettynä ole oma tuomio, vaan sanan tuomio, kuten Jeesus Johanneksen evankeliumissa asiaa selittää.

Joh. 12:
"47 Jos joku ei noudata minun sanojani, vaikka on ne kuullut, en minä häntä tuomitse. En ole tullut tuomitsemaan maailmaa, vaan pelastamaan sen. [Joh. 3:17]
48 Jos joku torjuu minut eikä ota sanojani vastaan, hänellä on kyllä tuomarinsa: se sana, jonka olen puhunut, tuomitsee hänet viimeisenä päivänä. [5. Moos. 18:19]"

Näitä tuomitsemiskohtia on syytä käydä läpi Raamatusta, jotta asialla olisi oikea, luja perustus, kirjoitettu Jumalan sana, pyhä Raamattu.

[Bono]

Taavetti kirjoitti hyvin tuossa ylempänä. Ei varmaan vie harhaan, jos jatkan ajatusta, että oikea opettaja ei koska tuudittaudu siihen tunteeseen, että nyt on läksynsä oppinut enkä virheitä enää tee, ja kun saa tunnustusta keneltä tahansa, pitää varansa: Siinä on monella ihmisellä ollut se kavalin kompastuskivi.

Sillä tavalla uskon sinun olevan vilpitön, että tarkastelet asioita oman maailmankatsomuksesi värittämien lasien läpi ja pyrit kirjoituksillasi kuvaillen vaikuttamaan niin, että maailma ja vl-kristillisyys olisivat enemmän ideaaliyhteiskuntasi/-yhteisösi näköisiä.

Siinähän tämä subjektiivisuuden ongelma auki kerittynä onkin. Jonkinlaista sävytettä kun meillä kaikilla näissä maailmankatsomuslaseissa on. Ymmärsin, että viittasit blogikirjoitteluuni, korjaa jos ymmärsin väärin, täällä kirjoittamistani muutamasta viestistä tuskin paljoa saa irti. Siinä olen käsittänyt sen vapauden, että kirjoittelu loppuu juuri silloin, kun siitä ei enää mitään saa. Pyrin kuvailemiseen, se rivien välissä kritiikiksi nähtävä ei tarkoita, että tuuppisin uskovaisten yhteisöä jonkinlaiseksi ihanneyhteisöksi (sellaista näen siinä muuten paljon jo nyt), vaan ihan vaan huomioitavaksi: Tällaistakin on, mikä tässä nyt oleellista on. Lisäksi kommentointeja en suitsi enempää kuin tarpeelliseksi näen. Jos eri mieltä oleva haluaa viimeisen sanan, ei minulla ole tarve häntä viivyttää, kun kyseessä ei mikään keskustelupalsta siellä ole.

Muutenkin mukava palaute. Tämä on ihan henkilökohtainen ajatukseni, mutta minusta anteeksipyydettäessä (pahoitellessa, tämähän on joskus meille vanhoillislestadiolaisille liian mutkikkaaksi menevää) ei tarvitse samaan hengenvetoon sanoa mitään muuta.

O.M., olet kyllä perusteellisin nettikirjoittaja, johon olen törmännyt. Tämä oli puhdas kehu. Meille monille muille tuntuu riittävän reikäinen tilkkutäkkikin maailmanselityksenä. Toivottavasti ymmärsit oikein, tarkoitin yleisemällä tasolla sitä, että moni ihminen nostaa helposti haasteiden edessä hattua ja kipittää tiehensä.

Terv. Bono

[nuusku]

Itse haluaisin yhtyä muun muassa O.M.:n tuntemisiin.

Olen myös ollut Bonosta huolissani. Toisaalla puhutaan hengistä, itse olen ollut huolissani, että onko Bono eksynyt jonkinlaiseen hauskahenkeen, joka lyö leikiksi koko elävän uskon. Rukous nousee sen puoleen, että Bono yhä näkisi vanhoillislestadiolaisudessa Jumalan valtakunnan, eikä ihmisten joukkoa. Tuo kultaisen kynttilänjalan näköalahan on keskeinen asia elävässä uskossa, koska vain sen (kynttilänjalan) keskellä käyskentelee Herra Jeesus Kristus, jonka kautta ainoastaan on meillä mahdollisuus päästä sovintoon Jumalan kanssa. Itsekin suosin huumoria jonkin verran, mutta ilmeisesti ei ole poissuljettua eksyä aivan jonkinlaiseen huumorihenkeen.

Kauniista sanoista tulivat mieleen nämä kohdat:

12 Mutta emme ole saaneet tämän maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka Jumalasta on, että me tietäisimme, mitä meille Jumalalta annettu on,
13 Jota me myös puhumme, ei niillä sanoilla, joita inhimillinen viisaus opettaa, vaan niillä, joita Pyhä Henki opettaa, ja me tuomitsemme hengelliset asiat hengellisesti.

1. Kor. 2:1 Ja, rakkaat veljet, kuin minä teidän tykönne tulin, en minä tullut korkeilla sanoilla enkä syvällä viisaudella ilmoittamaan teille Jumalan todistusta.
2 Sillä en minä itsiäni pitänyt teidän seassanne mitäkään tietämäni, vaan ainoasti Jesuksen Kristuksen ja sen ristiinnaulitun.
3 Ja minä olin teidän kanssanne heikkoudessa, ja pelvossa, ja suuressa vapistuksessa.
4 Ja minun puheeni ja saarnani ei ollut kaunistetuissa sanoissa ihmisten viisauden jälkeen, mutta hengen ja voiman osoituksessa,
5 Ettei teidän uskonne olisi ihmisten viisaudessa, vaan Jumalan voimassa.

[Taavetti]

1. Kor. 2:1 Ja, rakkaat veljet, kuin minä teidän tykönne tulin, en minä tullut korkeilla sanoilla enkä syvällä viisaudella ilmoittamaan teille Jumalan todistusta.

Kaiken lisäksi sopii panna merkille, että nämä sanat kirjoitti Paavali, joka oli saanut aikansa korkeinta hengellistä opetusta, ja joka oli yksi aikansa puhetaidon mestareista. Inhimillinen viisaus ja taito ovat hyviä välineitä, jos ne oikein käytetään, mutta vaarallisia jos pääsevät tärkeimmän merkityksen asemaan.

[Jani_S]

Onko tuo mainitsemasi rähjääminen sama asia kuin "tölväiseminen?"

En ole näin pitkälle itseäni tutkinut.

Väärä opetus tulee toisinaan oikean opettajan suusta. Eikö?

Aivan varmasti ei tule.

[Bono]

Kiitos Nuusku kommentista. Se oli hyvä, joten mielelläni siihen vastaan.

Olen myös ollut Bonosta huolissani. Toisaalla puhutaan hengistä, itse olen ollut huolissani, että onko Bono eksynyt jonkinlaiseen hauskahenkeen, joka lyö leikiksi koko elävän uskon.

Voin sanoa, että valtaosan arjesta ja pyhästä olen aika vakavana, usein jopa ns. mieli maassa. Tästä lyhyestä kuvauksesta varmaan huomaat, että meillä voi olla erilaiset luonteet: Meistä kahdesta minä voin olla se herkästi naurava, herkästi hermostuva jne. Ymmärsin myös tuon hauskahenki-ajatuksen, joka varmasti hymyilyttää 95%:ä uskovaisia

Vaarana on varmasti, että huumorin(kin) varjolla vesitetään vakavia asioita. Silloin on muistuttamisen paikka. Toisaalta minulle vanhoillislestadiolaisuus on aina ollut naurava herätysliike, jossa osataan toki vakavoitua silloin, kun sen aika on. Ja vielä: Ei minulle uskovaisten joukko ole mikä tahansa sählyporukka: En osaa, en uskalla enkä halua lähteä etsimään elävää seurakuntaa mistään muualta. En kai ylihurskastele, jos toivon, että Nuuskukin muistat joskus rukouksissa jossain asioissa erilaista kanssaveljeäsi.

Terveellä tavalla on hyvä olla huolissaan myös meistä nettihahmoista, tai erityisesti juuri meistä - kasvottoman keskustelun vaarat tunnustetaan jo yleisestikin yhteiskunnassa. Työpaikalla annettiin äskettäin selvät ohjeet: Vältä viimeiseen asti kertomasta negatiivisia asioita kollegoille sähköpostissa, tee se kasvokkain aina kun mahdollista. No, täällä se ei mahdollista ole. Vaikka tuntee olevansa oikealla asialla, on valtava riski sotkea koko soppa.

En voi olla lisäämättä erästä suosikki-siioninlauluani tähän loppuun, SL117:1:

Kun tieni aivan ahdas on / mä juoksen linnaani,/ veisailen Jeesuksestani / ja voi niin hauskasti.

Mukavaa päivää kaikille!