Synnit anteeksi kysymys, taas

[j-prevert]

Jos kerran uskoo asiaansa, silloin voi vapaasti turvata Raamatun sanaan seurakuntaa vastaan, kuten Lutherkin teki. Raamatusta ei toki löydy tukea uskoontulolle rukouksessa, uskoontulolle Raamattua tai hengellisiä kirjoituksia lukien, uskoontulolle yksinäisyydessä, ehkäisylle, homostelulle, naispappeudelle, eronneiden uudelleen vihkimiselle, epäuskoisen aviopuolison ottamiselle, epäuskoisten hengelliselle tervehtimiselle, pilkkaajien seurassa istumiselle, juopottelulle, pahentamiselle jne.

Room. 8:
"13 Jos elätte luontonne mukaan, te kuolette, mutta jos Hengen avulla kuoletatte syntiset tekonne, te saatte elää."

Osa yllä kuvatuista asioista taitaa olla kiistatta luterilaisen opin mukaisia, osaan liittyy usein sellaista tulkintaa, josta luterilaisuudessa eikä edes vanhoillislestadiolaisuudessa vallitse yksimielisyyttä. Mutta olen samaa mieltä, että Raamatun sanan valossa niitä tulee tutkia. En tosin välttämättä koe, että siinä pitäisi olla mikään iso vastakkainasettelu seurakunnan kanssa. Jos kokee itselleen tärkeäksi jonkin e.m. asioista tai muista meikäläisyyden konventioista, on vain hyvä, että sitä lähtee tutkistelemaan ja keskustelemaan.

Juuri sitähän esimerkiksi viime kuukausien mediakeskustelu onkin pääsääntöisesti ollut.

Tuo roomalaiskirjeen kohta on hyvä. Varmaankin Paavali siinä miettii tekemisiä ja tekemättä jättämisiä. Mutta eiköhän hän siinä kuitenkin mieti erityisesti uskovaisen ja epäuskoisen eroa, sitä uskooko ja omistaako Pyhän Hengen vai eikö usko ja eikö omista. Teot ovat Hengen hedelmiä sitten, mutta juuri tässä järjestyksessä. Teot seuraavat uskoa. Tekemiset tai tekemättä jättämiset eivät sinänsä kadota, mutta voivat kyllä johtaa ihmisen eroon Jumalasta, eli siis syntiin.

Vain muutamaa jaetta aiemmin tuota lainaamaasi kohtaa ovat nuo kuuluisat sanat "Sitä hyvää, mitä minä tahdon... jne". Roomalaiskirjeen rinnakkaiskirjeessä Paavali myös muistelee "hurjaa nuoruuttaan" ja tekojen korostamistaan "Menin juutalaisuudessa pitemmälle kuin useimmat ikätoverini ja kiivailin isiltä perittyjen opetusten puolesta. Mutta Jumala, joka jo äitini kohdusta oli valinnut minut ja armossaan kutsui minut työhönsä"

[nuusku]

Jotenkin siitä alustuksesta etenkin jäi mieleeni päälimmäisenä, että puheistamme tulisi kuulua hyvän Paimenen ääni ja vihassa lausutut sanat on aina väärin ja rikkoo Käskyä"Älä sano väärää todistus lähimmäisestä " vastaa.

Rikon palstapaastoani jatkuvasti, mutta päätin kertoa, että vahvistan tiedon. Kuivaan henkeen ja hempeään henkeen joutuneet voivat riidellä keskenään. Jos hempeähenkistä on hoidettu kuivassa hengessä, voi se aivan oikeinkin huomata, että hoitaminen on kuivasti tapahtunut. Oma hempeähenkisyys voi silti jäädä huomaamatta. Ja sama päinvastoin.

Sanoisin, että täälläkin ainakin itselleni on tapahtunut ylilyöntejä, ja minulla on ollut kuivan hengen tartunnaisia, joiden vallassa olen kirjoittanut. Jumala kuitenkin pysäytti tilanteen ja olen saanut kuivasta hengestä parannuksen. Olen saanut myös aivankuin olla huomioimassa, että myös muut rakkaat palstan vakkarit tuntevat tällä saralla epäonnistumisia. Toisella "puolella" en ole epäonnistumisia samalla tavalla huomannut, vaan lähinnä muunlaisten vikojen huomioita, mutta en huomioiden tekoja mm. hempeydestä tai omalakisuudesta.

Rukoukseni on, ja arvelen sen olevan kaikkien rukouksena, että myös hempeämieliset vielä näkisivät, missä on Jumalan valtakunta, että Jumala näyttäisi niinkuin Jaakobille se näytti, että mikä se on tämä meikäläisyys, että mikä tämä todella on. Että saisi aivan peljästyksenkin kautta ymmärtää ja nähdä sen, minkä Jaakoppi näki ja "Niin hän pelkäsi, ja sanoi: kuinka peljättävä on tämä paikka! ei tässä muu ole kuin Jumalan huone ja taivaan ovi."

On erittäin tärkeää valvoa myös kuivuuden syntien osalta. Valvomisen painopiste ei kuitenkaan saa olla painotettu mihinkään suuntaan, myös se on väärin valvoa niin että pienetkin oikean laidan ylillyönnit reagoidaan heti, mutta vasemmalle hempeyteen sopii lipsua isommassa toleranssissa.
Silti haluaisin tässä yhteydessä todeta, että vl-kristillisyyden perinteinen linja ei ole kuivassa hengessä, vaan elävä ja raitis. Vahvistan myös, että suviseurojen 2007 alustusta ei pidetty kuivassa hengessä, vaan se oli Pyhältä Hengeltä vaikutettua puhetta.

[Taavetti]

Se on vissiin tämmönen palsta inttäminen minua viisaampien hommaa.

Ei tässä kovin viisaaksi tunne itseään, mieluummin väistyisin ja jättäisin vastaamatta. En kuitenkaan uskalla jättää ilmaisematta kantaani asiaan, joka tulee suoraan kohti. Aina on pyritty Jumalan valtakunnasta vastaamaan vilpittömille kyselijöille siitäkin huolimatta, että vastaukseen suututaan tai tässä tapauksessa näppäimistöään lainaava tunnekaan itseään kovin hyväksi vastaajaksi.
Täällä sopii aivan hyvin vain lukeakin, jos ei halua tai uskalla vastauksia kirjoittaa. Mielihyvin voi jättää lukemattakin, ainakin siten pääsee vähemmällä.

[Emka]

Emka, siul on niin hirveesti asiaa, etten millään jaksa kaikkeen kommentoida.




Hoitokokouksista miulla on ikävä kyllä, ihan omat muistot, ei tarvi tukeutua muitten tietoihin. Sen lisäksi sain kokea myös koti-hookoita, kun isääni hoidettiin. Mut ei sun oo pakko uskoa, ei miunkaa oo pakko uskoa siun lapsuudenkokemuksia.

Miehän oon vappaa ja ilonen, kuni taivaan lintunen...

Tuo on vanha virsi, että synti aiheuttaa pelkoa ja ettei oikea uskovainen pelkää mitään. Sanot noin, kun et tiedä, miten julmia hoitokokoukset osaltaan oli. Ihmisiä ajautui jopa epätoivoisiin tekoihin niitten takia. Kyllä minä ainaskin pelkään niitä.

Minäkin olen toivonut poispääsyä monet kerrat ja jopa oikein rukoillut sitä. Ei tää elämä oo monestikkaan kovin herkkua. Paitsi nykysellään jo paljon helpompaa, mitä takavuosina.

Nyt nukkumaan.

Noo, minun lapsuuteni kokemukset eivät ole mitään uskonkappaleita, ja mulle on aivan yksilysti uskotko vai et, kadun että tulin niistä puhuneeksi kanssasi

Mutta huomaan nyt, että kanssasi on hedelmätöntä keskustella, joten päätän osaltani sen. Kuitenkin rukoilen että saisit tunnon omista asioistasi jotka ovat este vapaaseen ja pelkäämättömään uskomiseen. sillä oikeassa rakkaudessa ei pelkoa ole.

[Nepheg]

Ei nuoreni ihmettele niitä asioita, vaan kertovat, mitä tilaisuuksissa puhutaan. Ittelle tulee vain päällimmäisenä aina mieleen, että niinpä niin, mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Mitä autuuden eväitä ne semmoset ohjeet on? Tarkotan tällä, että opetus on painottunut tekoihin.

Niinpä niin.
Odotan edelleen, että kerrot pari selkeää esimerkkiä harhoistamme.

[pomeranssi]

Nuusku

Olen siitä onneton immeinen , etten näistä henkiasioista ymmärrä oikein mitään.

Kovan ja löyvän kielenkäytön erotan, samoin rakkauden hengessä puhutun sanan , muu siltä väliltä onkin sitten sitä tai tätä , jota en ymmärrä.

Toisaalta minua on lohdutettu , etten tarvitsekkaan tämän enempää ymmärtää, eli ei kaikkia henkiä haistella.

Meissä ihmisissä kun on niin monen luontoisiakin, että siinä hyvin yksiviivainen tulkinta voi viedä välillä pahasti metsään.

[Taavetti]

Nuusku

Olen siitä onneton immeinen , etten näistä henkiasioista ymmärrä oikein mitään.

Kovan ja löyvän kielenkäytön erotan, samoin rakkauden hengessä puhutun sanan , muu siltä väliltä onkin sitten sitä tai tätä , jota en ymmärrä.

Toisaalta minua on lohdutettu , etten tarvitsekkaan tämän enempää ymmärtää, eli ei kaikkia henkiä haistella.

Meissä ihmisissä kun on niin monen luontoisiakin, että siinä hyvin yksiviivainen tulkinta voi viedä välillä pahasti metsään.

Oikeastaan en halua sanoa sinua mainitsemastasi syystä onnettomaksi, kuten itse tulkitset, vaan melkein onnelliseksi, koska tuolla ominaisuudella vältyt monelta sinänsä tarpeettomalta sisäiseltä usein rankaltakin pohdinnalta. Aivan oikein ovat sinua lohduttaneet, ettei mainitsemaasi enempää tarvitsekaan tietää eikä ymmärtää.
Eikä muuten kenenkään sovi luottaa siihen, että on saanut "hyvän" hengen erottamisen lahjan. Jumala ei anna sitä(kään) lahjaa kellekään niin paljoa, että olisi pelkästään siihen varaa luottaa ja turvata. Jokaisella meillä on tarpeen seurata Jeesuksen lammaslaumaa luottaen, että itse elämän Herra Jeesus kulkee laumansa edellä. Ja vaikuttaa lupauksensa mukaan jokaisessa lapsessaan, siis seurakunnassaan. Sellaiset jotka luottavat enimmäkseen siihen, mitä ja miten itse ymmärtävät, harhautuvat helposti vuorille ja kukkuloille tai niiden välisiin rotkoihin. Sellaisistakin paikoista Hyvä Paimen, Herra Jeesus heitä etsii, haluaa nostaa olalleen ja kantaa kotiin.

Nepheq. Kun omat nuoreni tulevat nuortenilloista, opistosta tms vastaavasta ja he rupeavat luettelemaan, mitä uskovainen saa ja mitä ei saa tehdä, mulle ei tule muuta mieleen kun että laista on tullut opettaja. Tästä samasta asiasta 'hyvä' esimerkki on Valkealan suviseuroissa pidetty lauantai-illan alustus, jossa neuvottiin piiruntarkkaan, miten uskovaisen täytyy elää. Tästä asiasta ovat puhuneet miulle myös monet muut vanhemmat. Se on sielunvihollisen työtä, että mielemme askaroi tekemisissä ja tekemättä jättämisissä, Pyhä Henki ohjaa ajatuksia Kristukseen päin, sieltä löytyy lohtu ja siihen pitäisi pyrkiä myöskin opetuksemme.

Oletko nyt aivan varma siitä, että onko opetus nuorille ollut kuvailemasi kaltaista, vai tuntuuko se vain sinusta sellaiselta? Jos se on todella ollut sellaista, kuin kuvailit, oikea Kristuksen opin mukainen rakkaus edellyttäisi lähestyä niitä vääriä opettajia henkilökohtaisesti ja suoraan totuudessa rakastaen. Oletko menetellyt sillä tavoin?

Minulla on kuitenkin käsitys, että opetus nuorillesi on ollut evankeliumin hengen mukaista ja oikeaa, mutta sinä tulkitset sitä omalla tavallasi. Otin esimerkin Paavalin kirjeestä galatalaisille sen lopusta, jossa Paavali luettelee ensin pitkän jonon elämän tapoja, joissa elävät ihmiset eivät peri Jumalan valtakuntaa, vasta sen jälkeen Paavali kertoo hengen hedelmistä. Kuitenkaan Paavali ei opeta, että välttämällä huonoa elämää perisi iankaikkisen elämän, vaan päin vastoin, että uskomaan autetulla Jumalan Henki vaikuttaa niitä hyviä hedelmiä.
Varsinkin nuorilla on taipumus kuitenkin kiinnittää huomio enemmän ulkonaisiin ilmiöihin. Tekevätkö siis sinun nuoresi väärin niistä kertomalla? En ainakaan tässä vaiheessa usko että tekevät väärin, he vain haluavat todistaa siitä, mistä Jeesuskin aikanaan opetti. Tehkää ensin puu hyväksi, niin sen hedelmätkin tulevat hyviksi. Tai toisen vertauksen mukaan, puhdistakaa astia sisältä, niin ulkopuolikin puhdistuu.
Nämä ovat niin toisiinsa sidoksissa olevia asioita, että jos ulkopuoli on likainen, niin varmasti se on likainen sisältäkin. Ulkopuolen puhtaus ei kuitenkaan todista sisäpuolen puhtautta, ja silloin tällöin se sisäinen tilanne näkyy roiskeina ulospäinkin. Jumalan valtakunnasta korostetaan ja tarjotaan sisäpuolen puhdistusta, siihen tarjoukseen haluan tämänkin pienen kirjoitelmani tiivistää.

[Aromi]

Tehkää ensin puu hyväksi, niin sen hedelmätkin tulevat hyviksi. Tai toisen vertauksen mukaan, puhdistakaa astia sisältä, niin ulkopuolikin puhdistuu. Nämä ovat niin toisiinsa sidoksissa olevia asioita, että jos ulkopuoli on likainen, niin varmasti se on likainen sisältäkin. Ulkopuolen puhtaus ei kuitenkaan todista sisäpuolen puhtautta, ja silloin tällöin se sisäinen tilanne näkyy roiskeina ulospäinkin. Jumalan valtakunnasta korostetaan ja tarjotaan sisäpuolen puhdistusta, siihen tarjoukseen haluan tämänkin pienen kirjoitelmani tiivistää.

Tahtoisin sen verran sanoa tähän, että sisäpuolen puhtaus on ihmisellä lainaa ja lahjaa. Meistä ei tässä ajassa tule puhtaita ja synnittömiä, ja ne synnit ja lankeemukset, joihin uskovainen ihminen välttämättä joutuu, tulevat sisäpuolelta. Niinhän Jeesuskin sanoo.
Silloin tilanne on seuraava: jos Jeesus asuu uskon kautta sydämessä, astia on puhdas. Ulkopinnallamme puolestaan on ihan varmasti kaikenlaista epämääräistä, joka lähtee valitettavasti omasta langenneesta luonnostamme. Siksipä mietin, mihin asti voi oikeasti päätellä ulkopuolelta sisäistä tilannetta? Onko niin, että ulkopuolen ollessa likainen, astia on varmasti sisältä likainen?

Mikäli sydän ei ole mukana, on joka tapauksessa ulkopinnan puhdistaminen tai "hedelmien" tekeminen turhaa. Tässä yhteydessä ajattelin myös O.M:n lainaamaa sanontaa "varjele tapa, niin tapa varjelee sinut". Näin on varmaan ajallisissa asioissa, hyvät tavat varjelevat monilta tyhmyyksiltä. Mutta uskon näkökulmasta en varauksetta ole samaa mieltä. Tapa voi olla pelkkää ulkokultaisuutta.

[O.M]

Mikäli sydän ei ole mukana, on joka tapauksessa ulkopinnan puhdistaminen tai "hedelmien" tekeminen turhaa. Tässä yhteydessä ajattelin myös O.M:n lainaamaa sanontaa "varjele tapa, niin tapa varjelee sinut". Näin on varmaan ajallisissa asioissa, hyvät tavat varjelevat monilta tyhmyyksiltä. Mutta uskon näkökulmasta en varauksetta ole samaa mieltä. Tapa voi olla pelkkää ulkokultaisuutta.

Asia on juuri noin. Astia voi olla ulkopinnalta puhdas, mutta sisältä musta. Toisaalta toistuvasti lankeileva ihminen voi olla sydämeltään kristitty. Kristityn uskon pitäisi näkyä hedelminä: siveänä elämänä ja vaelluksena, mutta astian puhdas sisäpinta voi peittyä mustaan ulkopintaan. Ymmärtääkseni sydämen kristityn erottaa epäuskoisesta etupäässä se, että sydämen kristityllä on Hengen vaikuttama halu uskoa synnit anteeksi ja sen seurauksena halu taistella syntiä vastaan. Epäuskoisella on halu tehdä syntiä tai sitten halu ansaita autuutta välttelemällä syntiä. "Varjele tapa, niin tapa varjelee sinut" ei siksi ole aukoton. Körteillä on muitakin erikoisia viisauksia, esim. "armo kannattaa".

[Matkavieras]

"Oikea parannus on katumusta ja uskoa".

Kun ihminen tunnustaa syntinsä ja syntisyytensä itsensä, Jumalan ja ihmisten edessä, aidosti katuu ja elää parannuksen mielenmuutoksessa, hän voi kuulla Jeesuksen armolliset sanat: "en minäkään sinua tuomitse, mene, äläkä enää syntiä tee".

Kuitenkin ihminen kaikenaikaa lankeaa ja elää oman mielensä mukaan, vastoin Jumalan tahtoa.

Silloin hänen tulee jatkuvasti elää synnintunnustuksen, parannuksen ja armon alla.

Näin olen itse Lutherin kirjoituksista vanhurskauttamisen ymmärtänyt. Olenko mielestänne ymmärtänyt oikein?

Uskossa, tai uskomassa, on rauha Jumalan kanssa.
Herra siunatkoon meitä kaikkia.

[Taavetti]

Tässä keskustelussa on useaan kertaan mainittu väärä henki tai väärät henget, eräissä muissa keskusteluissa on jopa väitetty, ettei Raamattu tuntisi koko käsitettä. Siinä valossa suosittelen kuuntelemaan äsken päättyneistä suviseuroista Esko Oksan saarnan, tai ainakin lukemaan erityisellä huolella kyseisen puheen tekstin, taisi olla Paavalin kirjeestä Tiitukselle.

Taisin muistaa väärin, olikin Paavalin kirjeestä Timoteukselle:

1. kirje Timoteukselle 5

Uusi käännös:
Eksyttävät opetukset
1 Pyhä Henki sanoo selvästi, että viimeisinä aikoina jotkut luopuvat uskosta ja alkavat seurata eksyttäviä henkiä ja pahojen henkien opetuksia. [Matt. 24:23,24; 2. Tim. 3:13; 2. Piet. 3:3,4; 1. Joh. 2:18]

Biblian sanoin:

1 Mutta Henki sanoo selkiästi, että viimeisillä ajoilla muutamat luopuvat uskosta ja ottavat vaarin viettelevistä hengistä ja perkeleiden opetuksista,

[Matkavieras]

Tuota noin... anteeksi. Tarkoittiko Taavetti, että kirjoitukseni oli väärästä hengestä lähtöisin?

Minähän en vielä tunne VL:suutta, joten kirjoitin vilpittömästi, niinkuin olen itse Lutheria lukemalla hänen sanomansa ymmärtänyt ja kysyinkin vielä lopuksi mielipidettä. Lähestyn Pyhän Jumalan Sanaa vilpittömästi, joten en ihan usko olevani nimenomaa väärässä hengessä, sen myönnän, että olen mahdollisesti väärin ymmärtänyt jonkin opin kohdan.

Jos mahdollista, kuuntelen kyllä E.Oksan saarnan.

[Taavetti]

Tuota noin... anteeksi. Tarkoittiko Taavetti, että kirjoitukseni oli väärästä hengestä lähtöisin?

Minähän en vielä tunne VL:suutta, joten kirjoitin vilpittömästi, niinkuin olen itse Lutheria lukemalla hänen sanomansa ymmärtänyt ja kysyinkin vielä lopuksi mielipidettä. Lähestyn Pyhän Jumalan Sanaa vilpittömästi, joten en ihan usko olevani nimenomaa väärässä hengessä, sen myönnän, että olen mahdollisesti väärin ymmärtänyt jonkin opin kohdan.

Jos mahdollista, kuuntelen kyllä E.Oksan saarnan.

Ei lainkaan, en vastannut sinulle, koska en tiedä enkä tunne asiaasi. Viestini oli tarkoitettu tässä ketjussa aiemmin esitettyihin väitteisiin, mutta myös monissa muissa esiintyneisiin vastaaviin väitteisiin.
Sinulle ensimmäisessä viestissäsi esitettyihin aiheisiin vastaaminen edellyttää kysymystesi ja aiheittesi tarkempaa analyysiä, johon minulla ei ollut mahdollisuutta eikä aikaa eilen illalla.

Ymmärsin tosin, että viestini sijoittuminen heti sinun viestisi jälkeen, saattaisi aiheuttaa mielleyhtymän, kuin olisin sinulle vastannut. Pahoittelen väärinkäsityksen mahdollisuutta.

Kysymyksesi sisälsi aitoa ja terveellistä tiedon halua ja oivaltamista, ja olen siitä vilpittömästi ilahtunut. Vieläkään en silti jaksa sitä analysoida, mutta olen aivan vakuuttunut, että kun seuraat uskoamme ja haluat itsekin uskoa, asioita selviää sinulla aivan samoin, kuin niitä on muillekin selvinnyt.

[Matkavieras]

Olen todella kiitollinen teille, Suviseurat ikäänkuin kutsuivat minut takaisin kirkkoon ja osoittivat minulle seurakuntayhteyden, minne mennä.
Olen ollut yksinäinen näinä vuosina ja kulkenut etsimässä siellä, täällä.

Syntien anteeksiantamus on tärkeä asia hengelle ja mielelle, silloin kun se vilpittömin mielin vastaanotetaan, nöyränä, uskossa ja parannuksessa.

Eikö pappi sanokin Jumalanpalveluksen päätteeksi jotenkin näin:

"Jeesuksen Kristuksen armo, Isän Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon teidän kaikkien kanssa".

[Matkavieras]

Jossain ketjussa kerrottiin, että joku oli ollut ennen evankeelinen, ennenkuin tuli Jumalan Valtakuntaan, eli ilm. VL:een, näin ymmärsin.

Nyt jäin miettimään, tätä syntien anteeksi-julistamista.
Jos ei ole VL:nen, voiko silloin uskoa teidän julistamanne Jumalan Valtakunnan anteeksiannon, esim. netin kautta kohdalleen, tarkoittaen mielessään vakaasti totta, Jeesuksen Nimessä ja Veressä?

Muuutamissa muissa uskontokunnissa ei rajata asiaa näin tarkkaan. Ymmärsinkö asian väärin? En ole vielä VL:nen, olen vasta kuuntelemassa julistustanne ja minulla on kyllä jo valmiiksi voimakkaat uskonkäsitykset. Silti olen syntinen, joka tarvitsen anteeksiantoa ja armahdusta joka hetki kohdalleni.

Olenko nyt väärin uskonut synninpäästön, koska en ole VL:nen, eli teidän mukaanne ilmeisesti Jumalan Valtakunnan ulkopuolella? Itse kylläkin uskon olevani sisäpuolella Raamatun Jumalan Valtakunnassa.

[Taavetti]

Ainakin minun äitini äiti kuului evankelisiin, kunnes käsitti ja otti vastaan synninpäästön lestadiolaisilta. Samalla hän hylkäsi syntinä entisen evankelisuutensa.

Yksi Matkavieraan kysymys aiheutti minulla pienen hymyn huulillani, kysymys siitä, että täytyykö olla lestadiolainen, ennen kuin voi ottaa vastaan synnin päästön. Kysymyksen voi esittää niinkin, että täytyykö olla sisällä talossa, että voi mennä taloon sisälle.

Kuitenkin se on niin vakava ja aiheellinen kysymys, että siihen kannattaa vastata. Asiahan on niin, että ennen ensimmäisen synninpäästön vastaanottamista et ole lestadiolainen, siis kanssamme samalla tavalla uskomassa. Mutta kun pyydät ja saat sen ensimmäisen synninpäästön Pyhän Hengen viran kautta, niin sen päästön alla ja aikana sinunkin sisimpääsi laskeutuu Pyhä Henki, samalla saat kaikki entisen elämäsi synnit ja erheet anteeksi ja Pyhä Henki alkaa ohjata elämääsi ja valintojasi.

[Matkavieras]

Kiitos.

Olen rehellisellä mielin nostanut kättäni ja vastaanottanut synninpäästöjä, kuunnellessani netistä Suviseuroja ja myös Hgin Rauhanyhdistyksen seuroja.

Siionin laulut ovat kauniita ja aion ostaa laulukirjan itsellenikin, niin voin laulaa mukana, virsiä olen laulanut mukana, täällä kotonani.

Uskon jälleen syntini anteeksi ja uskon, että Pyhä Henki ohjaa elämääni, niinkuin on ohjannut tähänkin asti, kunhan vain olen totellut Hänen ääntänsä.

Pyrin nyt vielä enemmän elämään vanhurskaasti ja hylkäämään esim. harhaoppista seuraa, Jeesuksen Nimessä haluan olla heistä vapaa. On kyllä vakaita ja tosiuskovia myös muissakin kristillisissä piireissä, mutta opetus ja varsinkaan henki ei välttämättä aina ole oikeaa.

[weha]

Saattaa olla vaikea ymmärtää väärästä hengellisyydestä parannuksen armon saaminen. Minulle sen Jumala avasi, vaikka kuuluin ns. "tunnustuksellisiin luterilaisiin".
Jumalan valtakunnnan evankeliumissa on se voima, eikä ihmisviisaudessa.

Koetin etsiä jopa jälkeenpäin elävää uskoa muualta, oikein koetin kovasti.

Oli tärkeä asia huomata, että kun on Jumalan valtakunnan löytänyt, sitä ei tarvitse enää etsiä. Eikä Pyhää Henkeä voi varastaa ja viedä väärään hengellisyyteen.

[Saunanaama]

Heitänpä tähän tällaisen kysymyksen, joka tuli mieleeni koskien pikkupojan alkuperäistä kysymystä:

Poika menee seuroihin, saa synnit anteeksi. Seuraavana päivänä poika lankeaa syntiin, esimerkiksi tekee aviorikoksen. Teon jälkeen katuu, mutta ei ole ketään antamassa syntejä anteeksi. Kuitenkaan poika ei ole menettäny uskoaan. Onko poika teon jälkeen vielä Jumalalle kelpaava, onko hänen mentävä taas pyytämään synnit anteeksi että kelpaisi?

Itse fundeerasin asiaa ja olen samaa mieltä kuin mitä veljet vastasivat, että usko on varmasti mennyt, kun tuollaisen teon tekee. Mutta mitä mieltä olette siitä, että eikö oikea katumus ja parannus, myös johda haluun oikaista ja tunnustaa tekemänsä vääryys?

Siis jatketaan tuota pikkupojan ajatusrakennelmaa:
Uskovainen tekee aviorikoksen, menettää uskonsa, mutta menee seuroihin ja haluaa yleisestä saarnasta uskoa asian anteeksi. Hän jättää asian kertomatta puolisolleen ja ajattelee, että asia on sillä hyvä.

Miten näette veljet ja sisaret tämän kaltaisen menettelyn? Itse en oikein osaa päättää miten asiasta pitäisi ajatella. Toisaalta synnit ovat anteeksi, kun ne anteeksi uskoo ja yleisestä saarnastahan on opetettu, että yhtälailla sieltä julistettu anteeksianto on pätevä. Mutta että teon tekijä jättää pyytämättä anteeksi siltä henkilöltä, johon teko on kohdistettu - vaikka henkilö itse ei tiedäkään tulleensa petetyksi - tuntuu minusta totaalisen väärältä.

Eikö kuitenkin Raamattu opeta pyytämään anteeksi nimen omaan siltä, jota vastaan on rikkonut; sen ohella, että pyytää tekoaan anteeksi myös Taivaan isältä - toisin sanoen haluaa tehdä asiasta parannuksen? Olenko hakoteillä vai oikeassa?

[Taavetti]

Heitänpä tähän tällaisen kysymyksen, joka tuli mieleeni koskien pikkupojan alkuperäistä kysymystä:

Siis jatketaan tuota pikkupojan ajatusrakennelmaa:
Uskovainen tekee aviorikoksen, menettää uskonsa, mutta menee seuroihin ja haluaa yleisestä saarnasta uskoa asian anteeksi. Hän jättää asian kertomatta puolisolleen ja ajattelee, että asia on sillä hyvä.

Miten näette veljet ja sisaret tämän kaltaisen menettelyn? Itse en oikein osaa päättää miten asiasta pitäisi ajatella. Toisaalta synnit ovat anteeksi, kun ne anteeksi uskoo ja yleisestä saarnastahan on opetettu, että yhtälailla sieltä julistettu anteeksianto on pätevä. Mutta että teon tekijä jättää pyytämättä anteeksi siltä henkilöltä, johon teko on kohdistettu - vaikka henkilö itse ei tiedäkään tulleensa petetyksi - tuntuu minusta totaalisen väärältä.

Eikö kuitenkin Raamattu opeta pyytämään anteeksi nimen omaan siltä, jota vastaan on rikkonut; sen ohella, että pyytää tekoaan anteeksi myös Taivaan isältä - toisin sanoen haluaa tehdä asiasta parannuksen? Olenko hakoteillä vai oikeassa?

Jumalan sana opettaa, että oikeaa parannusta seuraavat oikean uskon hedelmät, tässä tapauksessa siis synnin paneminen pois ripin avulla sitä mukaa, kuin pois pantavaa ilmenee. Tässä tapauksessa siihen, vuoteen kantamiseksikin sanottuun, kuuluu olennaisena osana niin sanottu rakkauden rippi, siis synnin pyytäminen anteeksi heiltä, joita vastaan on rikkonut.

Tässä tapauksessa siis neuvotaan pyytämään anteeksi mahdolliselta aviopuolisolta, siitä riippumatta, onko hän uskovainen vaiko ei. Ellei tällaiseen rakkauden tekoon tunne tarvetta missään vaiheessa, voidaan koko parannus katsoa hedelmättömäksi muiltakin osin. Samoin syntikumppaniaan on hyvä varata ja neuvoa parannukseen itse häneltä anteeksi pyydettyään. Olet siis Saunanaama aivan oikeilla jäljillä.