Nepheg kirjoitti:
Muuten j-prevert, tässä yksilökeskeisessä ajassa eläessämme meidän pitäisi muistaa, että mikäli omat ajatuksemme alkavat kovin paljon erota seurakunnan ajatuksista, niin epäselviä asioita kannattaisi kysellä muilta uskovilta.
Vaara sille, että yksi ihminen eksyy, on paljon suurempi kuin että Jumalan valtakunta eksyy.
Minä nimittäin en tunne yhtään "vanhoillislestadiolaista ekumeenikkoa".
Tunnen Vanhoillislestadiolaisia ja sitten niitä jotka eivät ole Vanhoillislestadiolaisia.
Tuosta olen ihan samaa mieltä. Jopa niin, että Jumalan valtakunta itsessään ei eksy tai joudu perikatoon koskaan. Senhän Jumala on meille luvannut, ja siihen ainakin itse haluan uskoa.
Se ei tietenkään tarkoita, etteikö esimerkiksi vuosikokous, PMS, seurakuntailta, puhujainkokous tms voisi tehdä myös virheellisiä kannanottoja. Mutta sellaista ei kai kukaan toivottavasti väitäkään.
Aikamme on kieltämättä yksilökeskeistä ja tuo ohjeesi on mielestäni hyvä ja oikea. Seurakunnasta puhuttaessa pitää kuitenkin erottaa (niin kuin varmaan teetkin) maallinen organisaatio ja pyhä Kristuksen seurakunta. Se, että monet uskovaiset ovat jostakin asiasta jotakin mieltä ei tee tuosta kannasta pyhää ja oikeaa. Mutta varmasti sellaista näkemystä kannattaa kuunnella vakavasti.
Vanhoillislestadiolainen ekumeenikko ei ole minusta mitenkään mahdoton ajatus. Riippuu tietysti siitä, mitä ekumeenikolla ymmärretään. Jos joskus liikut Helsingissä, voin tarjota vaikkapa ry:llä pullakaffet ja esitellä sinut muutamalle vl-ekumeenikolla.
PS: Menee jo vähän sivuun ketjusta, mutta aloin maistella tuota kirjoittamaasi kohtaa:
mutta silti Jumalan valtakunnan raja on selvä
Kertokaapa joku, joka olette tähän perehtyneet syvällisemmin, mitä tästä oikeastaan pitäisi ajatella. Raamattua, Lutheria ja vaikkapa K Hulkkoa/A Pietilää lukiessa (esim Kukistumaton valtakunta, SRK, -65) tulee itselleni mieleen, että tuo raja on pikemminkin salattu. Ei se toki ole epäselvä. Hädän hetkellä ja uskon kautta sen kyllä ymmärtää. Ja on lupa tuntea uskon iloa ja pelastusvarmuutta. Mutta kun alkaa itse vetää rajaa siihen, ketkä eivät ole rajan sisällä, ei se olekaan niin selvää. Jos käy vaikka SRK:n webbisivuilla lukemassa meikäläisyyden opin mukaisen seurakunnan määritelmän, niin ei se nyt kovin konkreettinen ole.
En nyt kaiva sitä tähän sanatarkasti, mutta jotenkinhan se menee niin, että seurakunta on pyhien yhteys, jossa evankeliumi puhtaana saarnataan ja sakramentit oikein toimitetaan.
Minusta määritelmä kuulostaa viisaalta ja armolliselta. On helppo sanoa, että noin juuri omalla ry:lläni uskotaan ja opetetaan. Mutta jos sen yrittää kääntää toisinpäin, eli siihen, että ketkä EIVÄT kuulu tuohon seurakuntaan, niin kyllä ainakin itselläni nousee aikamoinen arkuus.
Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö esimerkiksi syntiä saisi ja pitäisikin saarnata synniksi.