joonas kirjoitti:Onhan se nyt hieman eri asia siteerata Ramattua ja siellä käytettyjä termejä yleisellä tasolla, kuin käyttää niitä kahdenkeskisessä keskustelussa suoraan toisen uskovaisen uskon vähättelyyn ja torpedoimiseen. Joku raja sentään tässäkin asiassa pitäisi olla. Ainakin minun mielestäni.
joonas kirjoitti:Onhan se nyt hieman eri asia siteerata Ramattua ja siellä käytettyjä termejä yleisellä tasolla, kuin käyttää niitä kahdenkeskisessä keskustelussa suoraan toisen uskovaisen uskon vähättelyyn ja torpedoimiseen. Joku raja sentään tässäkin asiassa pitäisi olla. Ainakin minun mielestäni.
Maarimi kirjoitti:Miten te sitten tämän raamatunkohdan selitätte:
Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut. (Joh.17:21)
kieronymos kirjoitti:Jani_S kirjoitti:kieronymos kirjoitti:Taavetti kirjoitti:Olisit kieronymos kertonut, mistä tekstisi löysit?
Siinähän se seisoo: Hes. 23.
Seisoo seisoo, koska lisäsin sen siihen sen jälkeen, kun Taavetti oli ehtinyt kysyä.
Ops, anteeksipyyntöni ja kiitokseni että unohdukseni korjattiin.
Moitteeni siitä, että editoinnista olisi aina hyvien tapojen mukaista laittaa merkintä, vaikka se olisi vain tekninen luonteeltaan.
Jani_S kirjoitti:2. Sam. 13:
1. Ja tapahtui sitte, että Absalomilla Davidin pojalla oli kaunis sisar, jonka nimi oli Tamar; ja Amnon Davidin poika rakasti häntä.
2. Ja Amnon saatti itsensä tuskissansa sairaaksi sisarensa Tamarin tähden; sillä hän oli neitsy. Ja näkyi työlääksi Amnonin silmäin edessä hänelle jotakin tehdä.
Daavidin Hebronissa syntynyt esikoispoika Amnon oli ihastunut sisarpuoleensa Tamariin, velipuolensa Absalomin täyteen siskoon. Amnoniin oli päässyt pesiytymään haureus, sopimaton kiinnostus lähisukulaiseen, josta Mooseksen kirjassa (3. Moos. 20:17) on säädetty ankara rangaistus. Jumalaton Amnon näki sisarpuolensa neitseyden eli viattomuuden, ihaili sitä ja himoitsi niin paljon, että tuli aivan sairaaksi lihansa himosta.
Tässä on kuvattuna nykyäänkin hyvin tunnettu synnin laji, mutta hengellisesti kyse on väärävanhurskaan ”hengen lihassa” tapahtuneesta kiinnostuksesta Jumalan lasta kohtaan, kiihkosta saada tämän oikeasta vanhurskaudesta edes vähän oman väärän vanhurskauden sekaan. Hengellinen tarve, oikea kaipuu Jumalan puoleen, ei ole hänen mielessään, vaan tarve saada myös Jumalan lapsen tunnustus väärän rauhan viimeiseksi sinetiksi.
Vanhat saarnamiehet puhuivat joskus ”hengellisestä huoruudesta”. Sitä harjoitetaan kaiken aikaa Jeesuksen puhtaan ja uskollisen morsiamen, Jumalan valtakunnan ulkopuolella ja se vaanii myös uskon raittiudessa horjuvia Jumalan lapsiakin. Siinä missä Jumalan vapaalla armolapsella on päällään lahjavanhurskauden puhdas puku, niin oman vanhurskauden harjoittajat, tyhmät neitsyet, joita Jeesus ei ole koskaan kihlannut omikseen, tarjoilevat itseään häpeilemättä, pukien päällensä imelimmät hengelliset vaatteensa ja koristaen olemuksensa tyylittömällä hengellisellä ehostuksella. Toisin sanoen heillä ja Jumalan lapsilla on juuri sama ero kuin ajallisessa elämässä on maksetulla naisella ja vihityllä vaimolla. Ja maksuahan he odottavatkin heti ensimmäisenä työnään; "minä olen näin kaunis ja viaton, alapas nyt tunnustaa minutkin uskovaiseksi". Kuitenkin, kun heitä edes vähän tutkii, he ovat ajallisten virkasiskojensa tavoin hengellisessä huoruudessaan niin perin pohjin saastuneita mieheltä miehelle eli hengellisyydestä toiseen kuljettuaan, ettei tervettä kohtaa tahdo löytyä, vaan he levittävät pelkkää tautia ja kuolemaa eli kaikenlaista hengen saastaa.
Amnon oli saman isän lapsi kuin Tamar, mutta äiti oli toinen. Näin on myös Jumalan armolapsen ja omavanhurskaan ero; sama isä tunnustetaan, mutta eri äidit synnyttävät ja hoitavat. Näin ei olla täysiä sisaria eikä veljiä, kuten Jumalan lapset keskenään ovat, vaan yhteys jää vajaaksi. Oikeaa uskoa ei siis ole se, että tunnustetaan sama isä, vaan vasta se, että ollaan saman äidin lapsia eli ollaan samassa Jumalan seurakunnassa.
Amonille oli työlästä tehdä mitään Tamarin kanssa, kuten raamattu kertoo. Hän ei siis tiennyt, mitä on oikea rakkaus, oikea lähestymistapa siskoa kohtaan. Hänen mielensä paloi lihan himosta, mutta ei rakkaudesta. Eipä meidänkään aikanamme väärävanhurskaat tiedä, miten lähestyisivät oikein Jumalan lapsia. Jos he sen tekevät, he tekevät juuri Amnonin tavoin, vain saadakseen itselleen tyydytystä. Ei heitä kiinnosta Jumalan lapsen puhtaus, vaan he veisivät tämän omaan hengelliseen hekumaansa, raiskaisivat hänen uskonsa kuten Amnon siskonsa ja jättäisivät hänet saastutettuaan hänen sielunsa.
3. Mutta Amnonilla oli ystävä,joka kutsuttiin Jonadab, Simean Davidin veljen poika; ja Jonadab oli sangen kavala mies.
Tällaisia olivat Amnonin ystävät. Serkku Jonadab oli Daavidin tuntemattomaksi jääneen veljen poika. 1. Samuelin kirja kertoo Daavidin kolmesta vanhimmasta veljestä, jotka lähtivät sotimaan Saulin kanssa. Nämä olivat uskovaisia, tottelivat käskyä taistella vihollista vastaan, vaikka kuningas Saul olikin sittemmin tottelematon Jumalalle. Muista veljistä raamattu ei kerro, mutta yksi heistä oli tässä lyhyesti mainittu Simea, viekkaan Jonadabin isä.
Jumalan valtakunnassa on aina jääty muistamaan rakkaudella toisia kristittyjä, uskon kilvoituksessa ja taistelussakin mukana olleita Jumalan lapsia. Heitä on voitu muistella jälkeenpäin myös kirjallisesti, kuten esim. joitakuita tunnettuja saarnaajia. Jo Vanha Testamentti osoittaa oikean tavan, myös tässä kohdassa, että jumalattomia ei kuitenkaan erityisesti muistella. Toki heidän omaisensa ja tuttavansa muistavat heitäkin, mutta kirjallinen muistelu ei muutamia varoitukseksi otettuja pahimpia eksyttäjiä lukuun ottamatta ulotu heihin.
4. Hän sanoi hänelle: kuninkaan poika, miksis niin laihaksi tulet päivä päivältä? Etkös minulle sitä sano? Niin sanoi Amnon hänelle: minä rakastan Tamaria, veljeni Absalomin sisarta.
5. Jonadab sanoi hänelle: laske sinus vuoteeses ja teeskele itses sairaaksi: kuin siis sinun isäs tulee katsomaan sinua, niin sano hänelle: tulkaan sisareni Tamar ruokkimaan minua ja valmistamaan ruokaa minun eteeni, että minä näkisin ja söisin hänen kädestänsä.
Tässä Amnon eksyy korvasyyhynsä ohjaamana pahasti kuuntelemaan ovelan Jonadabin neuvoja. Tämä lähestyy häntä viekkaasti kiinnittäen huomion hänen ilmeisesti aivan silmin nähtävään riutumiseen. Jonadab kysyy syytä tähän ja Amnon kertoo ihastuksensa sisarpuoleensa. Mitä tekee silloin väärämielinen Jonadab? Hän ei neuvo Mooseksen lain ja kirjoitusten mukaan luopumaan moisesta sopimattomuudesta, vaan alkaa suunnitella tapaa toteuttaa haureellista halua. Hän neuvoo näyttelemään sairasta ja pyytämään vuoteen ääreen tulevaa Daavid-isää käskemään ihastuksen kohde, viaton neitsyt Tamar, tuomaan ruokaa.
Mitä tekee aikamme väärämielinen mutta Jumalan tietävä nimikristitty? Hän teeskentelee Amnonin tavoin sairasta isänsä edessä (sillä onhan Jumalan hänetkin luonut ja on myös hänen isänsä) rukoillen tätä ja pyytäen muodon vuoksi ruokaa. Näin tekevät mm. ne oman vanhurskauden harjoittajat, puhtaan neitseellisen sisarpuolensa häpäisijät, jotka rukoilevat Jumalan lapsille, Jeesuksen uskollisille morsiamille ekumeenista mieltä ja ”pääsyä suvaitsemattomuudesta”. He tekevät juuri Amnonin tavoin, pettävät isänsä valheellisella nöyryydellä ja sisarpuolensa hengellisellä huoruudella muka anellen tältä ruokaa, ollen kuitenkin aivan kylläinen omasta ravinnosta. Näiden hengellisten huorien yhteinen meno, jokapäiväisen uhrin eli parannuksen paikalle tullut ekumenia, pakonomainen yhteyden hakeminen hengellisen tyhjyyden synnyttämän jumalakaipuun täyttämiseksi, huipentuu katolisen kirkon päämiehessä, maan kuninkaita liehittelevässä suuressa portossa (Ilm. 17:2). Vaikka katolisten meno on ulkoisesti siistiytynyt Lutherin ajoista, he eivät ole kääntyneet pois yhdestäkään eksytyksestä, mm. ihmisten rukoilemisesta ja hyvien töiden opista, vaan ovat vuosisadasta toiseen nostaneet taivaan tietä aina vain pystymmäksi loputtomalla opintarkennuksella. He eivät uskalla julistaa ketään edes autuaaksi, ellei paavin kanslia käskyläisineen ole antanut suostumustaan. Ja tämä autuaaksi julistaminen perustuu aina vain ja ainoastaan hyviin töihin; sydämen uskoa he eivät tunne eivätkä näe.
Älä sinä, Jumalan armolapsi, maailmasta Jeesuksen sovintoverellä kalliisti ostettu, lähde ihastelemaan maailman muotokristillisyyttä. Katsele aivan hyvällä omallatunnolla Rooman-matkallasi Pietarinkirkon mahtavuutta, mutta älä turhaan kallista korvaasi edes lyhyelle rukoukselle, joka sieltä kuuluu. Se ei ole Jumalan ääni, vaan suuren eksyttäjän (Ilm. 17:5). Sitä ääntä kuuntelevat jo meidän maassammekin monet hengelliset, ottaen todesta paavin ja hänen esikuntansa lähentelyt, sekä vielä enemmän muualla, missä terveellinen pelastava evankeliumi on sielläkin aikanaan voimakkaana kuulunut. Ei ole Saksassa enää paljon jäljellä Lutherin oikeasta opetuksesta, ei Böömissä sitä vähää eikä romaanisissa maissa liene enää mitään. Samoin ovat skandinaaviset maat nyt syvässä suruttomuudessa, vaikka Jumala on siunannut niitäkin ajallisesti hyvin runsaasti. Nyt ovat asiat niin, että melkein kaikissa vanhoissa kristityissä maissa nukutaan tyhmän neitsyen unta sammunein lampuin, ilman öljyä astiassa.
Elävä Jumalan sana kuuluu enää pienen ihmismäärän korviin, sillä Jumala on niin nähnyt hyväksi. Siksi älä sinä Jumalan lapsi, joka saat nauttia armoa, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä, lähde mihinkään siitä joukosta, vaan kilvoittele uskonkilvoitus loppuun saakka hyvällä omallatunnolla. Uskonsa kieltäjät ja omat tahdon mukaan uskojat perivät iankaikkisen vaivan, mutta sinä kaikista kelvottominkin, jos sinä vain haluat uskoa kaikki syntisi anteeksi Jeesuksen nimen ja kalliin sovintoveren voimasta, perit kerran taivaan kodin, jossa saat riemuita iankaikkisesti, sillä siellä on taistelu tauonnut ja sota loppunut. On vain suloinen rauha vanhurskaan Jumalamme kasvojen paisteessa, loppumatta ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Täällä meillä on kiusauksen ja vaivat, on heikko liha, tarttuva synti, maailman houkutukset, kaikki ekumenian ja väärän hengellisyyden saasta sekä eriseurat, mutta taivaan kodissa emme edes muista niitä olleen. Siksi kannattaa uskoa vielä ja jaksaa vielä hetken aikaa yhdessä ja samassa, ainoassa autuaaksitekevässä uskossa, kunnes saamme jättää tämän vaivojen maan. Älä kiellä uskoasi, vaikka se olisi heikko ja sielunvihollinen soimaisi heikkoudellasi sekä lankeemuksillasi, vaan usko kaikki armosta anteeksi Jumalan armovaltakunnassa, jossa syntinen saa turvan.
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa