Oikea ja väärä rippioppi

Elävä usko vanhoillislestadiolaisesta näkökulmasta.


ViestiKirjoittaja Jani_S » 12 Loka 2009, 13:20

O.M kirjoitti:Ripin ja parannuksen erosta kirjoittaa myös Pentti Koskelo Päivämiehessä v. 1961, Taavetin tänne skannaamassa kirjoituksessa.

"Rippi on Jumalalta annettu kallis armoetu, jota uskovaiset saavat käyttää. Apostoli neuvoo: ”Tunnustakaa toinen toisillenne teidän rikkomuksenne ja anteeksi antakaa, niin kuin Jumalakin teille Kristuksen tähden anteeksiantanut on." Tämä on sitä synnin pois panemista, johon heprealaiskirje kehottaa. Rippiä ei pitäisi kuitenkaan sekoittaa parannukseksi, eikä niin käsittää. Sillä parannus on yhtä, kuin uusi syntyminen. "Tahtonsa jälkeen Hän teitä synnytti totuuden sanalla".

Rippi on taas iankaikkisen elämän toivossa matkaa tekevän, uudesti syntyneen Jumalan lapsen puhdistus- ja hoitomenetelmä. Jokainen, jolla tämä toivo on, Hänen tykönsä, puhdistaa itsensä, niin kuin Hänkin puhdas on. 1. Joh. 3:3. Ja "Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niin kuin Hänkin valkeudessa on, niin meillä on osallisuus keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, Hänen poikansa veri puhdistaa meitä kaikesta synnistä. 1 Joh. 1:7"

Eipä tähän voi muuta kuin aamenta sanoa. Rippi on kallis Jumalan lahja, aivan erityinen armon ja anteeksiannon paikka, jossa syntiin joutunut kristitty saa jättää kaiken synnin kuorman.

Kaikki ovat "pois poikenneet ja tyynni kelvottomiksi käyneet", kuten apostoli Paavali kirjoitti. Ihminen, myös kristitty, on kokonaan langennut ja siten lihansa puolesta kelvoton taivaaseen. Kristityllä, Jumalan armolapsella, on kuitenkin lupa uskoa itsensä tässä kelvottomuudessaan autuaaksi, sillä Herra Jeesus on hänet verellään lunastanut. Tätä on armosta uskominen; minussa ei ole mitään, millä voisin yrittää kestää kaikkivaltiaan Jumalan edessä, mutta koska Jeesus on kärsimisellään ja kuolemallaan maksanut minunkin syntini, saan uskoa tämän armotyön kohdalleni ja olla varma pääsystäni taivaan kotiin, kun aikani täällä maailmassa päättyy. Näin varma saa Jumalan armolapsi olla syntiensä anteeksi saamisesta ja osastaan taivaassa.

Mutta kun se lapsellisimminkin uskova ja uskon epäilyksistä vapainkin Jumalan lapsi on lihansa puolesta aivan perin turmeltunut ja syntiin joutuvainen, on Jumala nähnyt hyväksi osoittaa anteeksiantoaan myös aivan henkilökohtaisesti. Niinpä silloin, kun sielujen murhaajan nuolet ovat olleet niin tarkasti suunnattuja juuri niihin tavallista arempiin paikkoihin, joiden edestä uskon kilpikin unohtui kiusauksen hetkellä, ja kun ne nuolet sitten pääsivät uppoamaan niin syvään, ettei niitä itse saa irti eikä haavoja omin neuvoin parannetuksi, tarvitaan lääkäriä. Tämä lääkäri on joku luotettava ja sydämestään uskova veli tai sisar, jolle ne haavat voi näyttää. Silloin tämä sielun lääkäri, laupias samarialainen, irroittelee nuolet, katsoo haavoja ja löytää niihin lääkkeen. Hänellä on mukanaan sekä öljy että siteet, evankeliumi ja Jumalan sana. Evankeliumin öljyn puhdistettua ja voideltua vihollisen nuolten haavat ne vielä sidotaan eli niitä kohtia vahvistetaan Jumalan sanalla, ettei haava uudelleen aukenisi. Näin suuri apu on rippi silloin, kun vihollinen on osunut nuolellaan.

Ajatelkaa, te Jumalan armolapset: Sielunvihollinen, joka syntihoukutuksillaan ensinnäkin on syypää koko ripin tarpeeseen, on niin kertakaikkisen hävytön, että olisi myös pilaamassa koko ripin, jos vain saisi. Onhan hän toki myös tehnyt sen monien kohdalla ja pannut nämä raukat uskomaan omaan rippiinsä sen sijaan, että uskoisivat Kristukseen. Siksi monet käyvät ripittäytymässä säännön mukaan aivan kuin kävisivät kaupassa. Heillä rippi ei nouse sydämen ahdistuksesta ja synnintunnosta, vaan turmeltuneesta lihasta. Heitä ei aja rippituoliin Kristuksen lahjavanhurskaus, vaan laki. Heissä rippi ei saakaan mitään hyvää aikaan, eivätkä he sitä odotakaan, vaan ajattelevat, että sillä pitää pärjätä viikko tai pari seuraavaan rippiin saakka. Heidän suutaan ei ohjaa ripissä Pyhä Henki, vaan oma liha; pitää tarkoin harkita, mitä syntejä tunnustetaan ja mitä ei, ettei uskovaisen nimi menisi kokonaan.

Mutta kun Jumalan armolapsella ei ole omasta mielestään mitään ansiota eikä kotiin päin kiirehtivän tuhlaajapojan tavoin mitään oikeutta tulla edes kutsutuksi Jumalan lapseksi, hän voi vapaasti kertoa ripissä kaiken, mikä sydäntä painaa. Hänellä ei ole mitään menetettävää, sillä hän on jo kaikkensa menettänyt; on enää vain Jeesuksen lunastus, johon hän turvaa. Sitä Jeesuksen ansiota hän saa nauttia ripissäkin, kun hänelle vakuutetaan siinä kaikkien syntien anteeksiantoa Jeesuksen nimessä ja kalliisti maahan vuotaneessa sovintoveressä. Jeesuksen veri vuoti todellakin maahan ja jätti jälkeensä elämän kaikkien syntisten elämäksi, evankeliumin tarjottavaksi jo täällä maan päällä. Se elämä ja anteeksianto on tarjolla ripissä, mutta samasta lahjasta elävät kaikki sielut ja koko Jumalan seurakunta. Sen elämän ja evankeliumin Jumala lahjoittaa jokaiselle, joka etsii hänen vanhurskauttaan.
Jani_S
 

ViestiKirjoittaja Taavetti » 26 Touko 2010, 22:21

Taas liikkuu ainakin internet ulottuvuudessa, ehkä lehdissäkin käsitys ja sen mukainen syytös, että Rauhanyhdistyksillä opetettaisiin, että seuroissa vain kättä huiskauttamalla saa kuullakseen päästön sanat, joiden varaan voi jäädä, olkoonpa taustalla kuinka ruma synti tai teko tahansa. Siksi tuntuu aiheelliselta yrittää edes hiukan valottaa sitä, mitä olen asian tiimoilta kristillisyydessämme oppinut.

Sellainen yleinen synninpäästön pyytäminen, joka ilmenee vaikka käden nostona seuroissa, suusanallisena pyyntönä missä tahansa on uskovaisia koolla, on yleisen synnintunnon taakasta vapautumista ja uskomisen rohkeuden saamista varten. Nimeltä tuntemaansa syntiä ei sillä saa tunnoltaan pois, mutta yleisestä synninpäästöstä saa usein voimaa ja rohkeutta käydä tunnustamaan niitä nimeltä tunnettuja syntejä. Kun on saanut voimaa tunnustaa nimeltä tunnolle kertyneitä syntejä, ja on saanut niidenkin yli kuulla Pyhän Hengen vahvistaman synninpäästön saarnan, saa edelleen voimaa ja rohkeutta jatkaa mahdollisen rakkauden ripin ja julkiripinkin kautta tunnon vapauteen asti.

Minulle tämä ei ole vain kirjoista tai keskusteluista opittua ulkolukua, vaan olen joutunut niitä kokemaan käytännön elämässäkin. Olen elänyt tunnon raskauden aikoja, olen saanut Jumalan armon vahvistamana upottaa syntejäni armon virtaan ja olen saanut käsittää ja omistaa täydellisen vapauden Jumalan armovoiman kantamana.

Kun olen lukenut joitakin Jumalan valtakuntaa kohtaan nostettuja syytöksiä viimeisen kuukauden aikana, mieleeni on tullut eräs Paavalin kirjeen kohta. Otan taas hiukan laajemman lainauksen, korostan muistamaani jaetta.

2. kirje Timoteukselle 3

2 Sillä ne ihmiset, jotka itsiänsä rakastavat, ahneet, kerskaajat, ylpiät, pilkkaajat, vanhemmillensa tottelemattomat, kiittämättömät, jumalattomat,
3 Haluttomat, sopimattomat, laittajat, irtaalliset, kiukkuiset, kateet,
4 Pettäjät, tuimat, paisuneet, jotka enemmin hekumaa kuin Jumalaa rakastavat,
5 Joilla on jumalinen meno olevinansa, mutta sen voiman he kieltävät pois. Karta siis senkaltaisia.
6 Sillä ne ovat niitä, jotka huoneesta huoneeseen juoksevat ja vaimoväen vangiksi vievät, jotka synneillä rasitetut ovat ja moninaisten himoin kanssa käyvät,
7 Aina oppivaiset, ja ei koskaan totuuden tuntoon tulevaiset.
8 Mutta niinkuin Jannes ja Jambres olivat Mosesta vastaan, niin nämätkin ovat totuutta vastaan: ne ovat ihmiset taidosta turmellut ja kelvottomat usko
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 13 Heinä 2010, 07:28

Omantunnon taloudenhoito

Omantunnon talous, samoin kuin muukin talouselämä voidaan hoitaa oikein tai väärin, tai jättää kokonaan hoitamatta. Jokaisella ihmisellä on oma taloutensa. Jos sitä hoidetaan oikein, pitää se talouden tasapainossa, ja tuottaa omistajilleen hyötyä. Väärin hoidettuna se johtaa omistajansa vahinkoon niin, että tulot eivät riitä menoille. Näin menetetään talouden tasapaino. Samoin on uskon elämässä. Jos omaatuntoa hoidetaan väärin, menetetään omantunnon vapaus ja tasapaino.

Siitä on seurauksena taivaallisten arvojen menetys, ja sielun vahinko, eli kuten sen Paavali sanoo; "Joudutaan uskon puolesta haaksirikkoon. 1. Tim. 1: 19. Ennen kuin voidaan hoitaa omaatuntoa, on päästävä tai oltava sovinnossa Jumalan kanssa. Puhumme siksi sovinnossa olemisesta Jumalan kanssa, koska Jumalan valtakunnassa on paljon sellaisia, jotka eivät ole koskaan olleet erossa Jumalasta ja hänen valtakunnastaan. He ovat säilyttäneet uskon, joka heillä oli syntyessään tähän maailmaan.
Kun puhutaan omaatuntoa vaivaavien syntien tunnustamisesta rippi-isälle, jolta otetaan synninpäästö, niin rippi-isällä täytyy olla Pyhä Henki, sillä vain Pyhällä Hengellä on päästön avaimet, ja Jeesuksen veren priiskoituksen oikeudet, kuten Hebr. 10: 22 sanotaan: "Priiskoitetut meidän sydämissämme, (ja päästetyt) pahasta omastatunnosta."

Raamatun mukaisessa evankeliumissa on aina synninpäästön evankeliumi edellä. Siinä epäuskoinenkin saa yhdellä päästön evankeliumilla kaikki syntinsä anteeksi, kun hänelle saarnataan: Usko Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki syntisi anteeksi. Ei Jumalan valtakuntaan tulla ripin tikapuita myöten siten, että saa aina anteeksi sen synnin, jonka tunnustaa. Autuaaksi tullaan ilman ansioita, sillä autuuden perustus on Kristuksen lunastus, eikä rippi. "He tulevat ilman ansiotansa vanhurskaaksi, Hänen armostansa, sen lunastuksen kautta, joka on Jeesuksessa Kristuksessa, jonka Jumala on armonistuimeksi asettanut, uskon kautta hänen veressänsä, osoittaaksensa sitä vanhurskautta, joka hänen edessänsä kelpaa, edellä käyväisten syntein anteeksi antamisen kautta." Room. 3: 2 — 5. Rippi on uskon hedelmä, yksi ihmeellinen armoetu uskovaisella on se, ettei tarvitse jäädä sidotulle omalletunnolle kuormien alle. Kun epäuskoinen tulee pimeydestä Jumalan valtakuntaan, tulee hänestä valon lapsi. Armon aurinko, Herra Jeesus valaisee hänet armollaan. Hän saa totuuden hengen, joka johtaa hänet kaikessa totuuteen.

"Mutta joka totuuden tekee, se tulee valkeuteen, että hänen työnsä nähtäisiin; sillä ne ovat Jumalassa tehdyt." Joh. 3: 21. Kun Jumalan Pyhä Henki tuo esiin nekin epäuskossa tehdyt pimeyden teot, niin ne tuodaan valoon tunnustamalla ne rippi-isälle. Se on silloin Jumalassa tehty totuus. Syntejä tunnustaessakin on puhuttava ne sellaisena, kuin Pyhä Henki ne kirkastaa. Jos syntejä kaunistelee tai siirtää toisen syyksi, ei silloin saa vapautta tunnolleen. Rehellisinkään rippi ei ole koskaan niin täydellinen, että voisi turvata tunnustuksen täydellisyyteen, eikä mikään armoneuvo ole sitä varten, että sen tekeminen tekee meistä täydellisimpiä Jumalan edessä. Sillä me olemme Kristuksen täydellisyydestä saaneet uskon kautta täydellisyyden, ja me olemme Hänelle kuuliaisia, sillä kuuliaisuus on parempi kuin uhri. Kun me kuulemme rippi-isän suulla anteeksiantamuksen evankeliumin, niin me uskomme, että synnit ovat Jumalan edessäkin anteeksi. Näin elävä usko saa ripissäkin elämää ja voimaa vain syntien anteeksi saamisen armosta. Ripin käytössäkin voidaan eksyä monellakin tavalla, jopa suorastaan väärään oppiin niin, että rippi menettää sille kuuluvan pyhän arvonsa, ja tulee tallatuksi jalkoihin, ja avaa lihallisen vapauden ovet. Tästä onkin ennustettu: "Viimeisellä ajalla tulevat pilkkaajat, jotka jumalattomissa himoissansa vaeltavat. Nämä ovat ne, jotka eriseurat tekevät, lihalliset, joilla ei henkeä ole." Juud. 18–18 Heidän oppiinsa kuuluu se, että jos on synnin tilaisuus, ja himot täyttävät sydämen, niin he suunnittelevat näin: Minä teen nyt himojeni mukaisesti, mutta teen sitten ripin, niin asia on taas selvä. Näin synnin teon ja ripin kiertokulku saa jatkua; synti tulee luvalliseksi ja evankeliumin vapauteen kuuluvaksi. Toinen tämän väärän hengen hedelmä esiintyy sellaisena, että kaksi samaa syntiä harjoittanutta pyytää synninpäästöä rikostoveriltaan. Näin he jatkavat syntielämää Ja parannusta vuorotellen. Syntitoverista ei ole toisen osapuolen vapauttajaksi. Siinä tarvitaan kolmas. Siinä kolmannessa tulee Herra Jeesus heidän keskelleen. "Sillä kussa kaksi taikka kolme tulevat kokoon minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä." Matt. 18: 20 Tämä ei tarkoita sitä, että kaikkien samaan syntiin langenneitten pitäisi olla yhtä aikaa saman rippi-isän edessä, sillä voihan olla niin, että, toiselle tai toisille syntiä tehneille ei tule ollenkaan tunnonvaivoja. Heidän omatuntonsa voi olla niin paatunut, että se kestää tehdä vaikka mitä. Sellaiseksi on monen omatunto pimentynyt lihallisen vapauden opissa.

Oikeassa uskossa on sota syntiä vastaan. Tässäkin taistelussa voi uskon elämä kulua niin heikoksi, että sortuu, ei ainoastaan tarttuviin synteihin. Joihin kuuluu sellaiset synnit, joissa ei ole edellä käyvää himoa, jotka kuuluvat jokapäiväisen elämän piiriin, kuten vihastuminen ja ilkeät sanat, jotka aivan kuin karkaavat turmeltuneesta luonnostamme, ja haavoittavat omantunnon. Niistäkin ahkeroimme tehdä parannuksen. Himoperäisistä synneistä on Paavali luetellut seuraavat: "huoruus, saastaisuus, häpeällinen himo, rietas halaus ahneus, joka on epäjumalan palvelus." Kol. 3: 5. Näiden himoa vältetään ja sellaisia tilaisuuksia, missä ne voivat herätä ja saada lisäsytykkeitä. Ja tulla niin voimakkaiksi, että ne vievät tekoihin, kuten Daavidinkin.

Omantunnon taloudenhoitoon kuuluu myös sekin, että varastettu tai muuten vääryydellä saatu raha tai tavara palautetaan omistajalleen. Hänellekin tunnustetaan rikos ja pyydetään anteeksi. Jos syystä tai toisesta ei voi tavoittaa henkilöä, jonka kanssa asia pitäisi sovittaa, niin vääryyden rahat ja tavarat annetaan köyhäin kassaan. Sellainen on SRK:llakin, josta ne jaetaan puutteessa oleville. Ne eivät kuulu kolehtihaaviin eikä Jumalan valtakunnan työhön käytettäviin rahastoihin, sillä Jumala on sanonut: "Sillä minä olen Herra, joka oikeutta rakastan, ja vihaan ryövättyä polttouhria." Jes. 61: 8. Valtiota vastaan tehdyt vääryydet palautetaan valtiolle. Jos joltakin on palautustie hukassa, niin kyllä Jumalan valtakunnasta, löytyy niitä, jotka neuvovat oikean tien asioiden hoitamiseen.

Oman ajankohtaisen vaaran muodostavat omantunnon talouden oikeana säilymiselle monet eriseurojen, samoin kuin poliittisenkin elämän virtaukset. Niissä ovat karvaat juuret, ja jos ne pääsevät sydämeen, niin mielikin tulee karvaaksi ja katkeraksi. Ne vievät Jumalaan luottavan lapsen uskon sydämestä. Kun usko kuluu heikoksi tai sammuu kokonaan, silloin turvataan lihan käsivarteen. Jos politiikan henki täyttää sydämen, tulee viha ja kiivaus esivaltaa vastaan. Sitä ei nähdä Jumalan asettamana, kuten Paavali kirjoittaa: "Jokainen olkoon esivallalle, jolla valta on, alamainen; sillä ei esivalta ole muutoin kuin Jumalalta: ne vallat, jotka ovat, Jumalalta ne säädetyt ovat. Sen tähden jokainen, joka itsensä esivaltaa vastaan asettaa, se on Jumalan säätyä vastaan." Room.13:1-2 Siksi uskovaisen tuleekin olla hyvän omantunnon säilymisen vuoksi kuuliainen vallassa olevalle esivallalle, kuten Room. 13: 5 sanotaan edelleen: "Sen tähden tulee alamainen olla, ei ainoastaan vihan tähden, vaan myös omantunnon tähden." Meidän suhteemme on silloin oikea, kun sydämessämme ei ole katkeruuden juurta vallassa olevaa esivaltaa vastaan, vaan voimme sulkea sen esirukouksiimme. Kaikki ne henkivallat, jotka erottavat meitä veljellisestä ja Jumalan valtakuntaa yhdistävästä rakkaudesta, eivät ole Jumalasta, sillä joka pysyy rakkaudessa, hän pysyy Jumalassa ja Jumala hänessä.

Päivämies 15.1.1969

************************
Tästä skannaamastani vanhasta kirjoituksesta löytyy monta hyvää ja terveellistä opetusta uskovaisen uskon elämän hoitamisesta. Suunnilleen saman asian ilmaisi Urho Savela Liperin suviseurojen saarnassaan: Ensimmäisen synninpäästön jälkeen ihminen on valmis kuolemalle, mutta ei välttämättä valmis elämälle. Kun elämä jatkuu, alkaa Pyhä Henki uskovaisen sisimmässä tehdä työtään, johtaa ja vahvistaa häntä korjaamaan epäuskossa tehtyjä pimeyden töitä.

Näissä molemmissa on vastinetta myös sille ulkopuolisten väärälle käsitykselle, että seuroissa huitaisemalla ja anteeksi annon kuulemalla selviäisi ilman muita hedelmiä raskaimmistakin rikoksista, ettei muka tarvitseisi maalisen lain edessä sovittaa esivaltaa ja toisia ihmisiä vastaan tehtyjä rikoksia.
Totuus on kuitenkin se, että sillä huitaisulla tai millä tahansa muulla yleisen evankeliumin pyynnöllä ja uskomisella saa valkeutta ja voimaa tunnustaa niitä nimeltä tuntemiaan syntejä, joista tuntee vaivaa. Kun nimellisiä syntejä panee näin pois rippi-isälle tai -äidille, saa samalla voimaa kulkea kuuliaisuuden askelilla maallisen esivallan eteen. Ripittäytyessä voi myös muutenkin keskustella asiaan jos toiseenkin liittyvistä asioista. Monesti pelkkä keskustelu avaa paljon sulkeutuneita mieliä, vaikka tärkeintä siinäkin on ne synnin päästön sanat, jotka saa ripin vastaanottajalta kulla ja uskoa, että kaikki synnit ovat sen päästön kautta anteeksi annetut.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Re: Oikea ja väärä rippioppi

ViestiKirjoittaja Meiliaikku » 23 Syys 2010, 22:19

Vähässä Katekismuksessa Luther esitti kysymyksen: Mitkä synnit ovat tunnustettavat? Kysymykseen Luther on kirjoittanut selvän ja tyhjentävän vastauksen: Jumalalle meidän tulee tunnustaa itsemme vikapääksi kaikkiin synteihin, niihinkin, joita emme tiedä emmekä sydämessämme tunne, niin kuin teemme Isä meidän rukouksessa.

Rippi-isälle tunnustamme ne synnit, jotka tiedämme ja sydämessämme tunnemme.

Ripin kahdesta kohdasta on toinen kohta tärkeämpi, mutta ei ensimmäistäkään kohtaa sovi halveksia eikä hylätä. Ensimmäinen kohta, syntien tunnustaminen, jää meiltä ihmisiltä, uskovaisiltakin, aina vajavaiseksi. Sen sijaan toinen kohta, synninpäästö, jonka rippi-isä Jumalan puolesta julistaa, on aina täydellinen ja saumaton silloin, kun julistuksessa on mukana Jumaluuden kolmas persoona, Pyhä Henki.

Ilman Pyhän Hengen läsnäoloa, on muodollisesti täydellisinkin synninpäästö vain ihmisen huulten höpinää.


Meiliaikku kirjoittaa:

Jos meillä olisi autuus ripissä, ei kukaan meistä perisi iankaikkista elämää. Me ihmiset olemme niin viallisia ja turmeltuneita, ettemme osaa tehdä täydellistä parannusta.

Jumala tiesi tämän, ettei meistä ole itsemme auttajaksi. Siksi Hän valmisti meille täydellisen uhrin Pojassansa Jeesuksessa Kristuksessa meidän syntiemme sovitukseksi, eikä se paikkailuja kaipaa.

Uskovaisena me olemme armon alla joka hetki. Uskomme aarre meissä on lahjaa Jumalalta. Uskomme ei ole ripin tuomassa ansiossa, pois se meistä, vaan se on yksin Jumalan armossa.


Rippi on armoetu Jumalan lapselle. Rippi ei ole synnin peite, eikä lupa synnin jatkamiseksi. Rippi on uskon hoitamista, että jaksamme kilvoitella uskossa ja säilyttää hyvä omatunto. Rippi-isälle saamme kertoa kaikki ne synnit ja lankeemukset, jotka mieltä painavat ja muistuttavat meitä niistä. Kun saamme kertoa ripissä näistä mieltä painavista asioista , mieli kevenee ja sielunvihollinen ei enää pääse niillä tukkimaan taivastietä. :D
Meiliaikku
puuhakas
 
Viestit: 229
Liittynyt: 24 Elo 2010, 22:23

ViestiKirjoittaja Taavetti » 22 Marras 2010, 21:34

Rippi ja synninpäästö


Alustus Ylivuotolla 26.3.1972

Rippi on syntejään katuvan ihmisen synnintunnustus. Siihen liittyy välittömästi synninpäästö. Ennen sanottiin myös Herran pyhällä ehtoollisella käymistä ripiksi, ennen sitä tunnustettiin usein myös synnit. Synnintunnustus ja synninpäästö yhdessä ovat varsinaisesti rippi. Katekismus opettaa ripistä: "Ripissä on kaksi kohtaa: ensimmäinen, että tunnustamme syntimme, toinen, että otamme rippi-isältä synninpäästön eli anteeksiantamuksen, niin kuin itse Jumalalta. Emmekä epäile, vaan uskomme vakaasti, että syntimme on tällä päästöllä anteeksi annettu Jumalan edessä taivaassa.

"Näin rippi Jumalan seurakunnassa ymmärretään yleisesti. Lutherin käsityksen mukaan rippi suoritetaan aina Jumalalle sekä henkilölle, jota vastaan on rikkonut, tai sielunhoitajalle omantunnon ahdistuksissa." "Jumalalle meidän tulee tunnustaa itsemme syyllisiksi kaikkiin synteihin, niihinkin, joita emme tunne, niin kuin teemme Isä meidän rukouksessa, mutta rippi-isälle meidän tulee tunnustaa ainoastaan ne synnit, jotka me tiedämme ja sydämessämme tunnemme." Lähimmäiseen kohdistuneesta rikkomuksesta Raamattu sanoo: "Sovi nopiasti riitaveljes kanssa, koska vielä hänen kanssansa tiellä olet." (Matt. 5:25).

Ripin muotoja ovat salarippi. Se suoritetaan rippi-isälle. Rippi-isänä (-äitinä) tulee olla Pyhän Hengen saanut ihminen. Rippiselitykseen onkin liitetty Raamatun kohta Joh. 20: 22 – 23. "Ottakaa Pyhä Henki, joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joille te ne pidätte, niille on ovat pidetyt. Kirkkolaki pitää synninpäästön julistamista tärkeänä. Se sanoo: kun joku yksityinen tunnustaa jonkin synnin, julistakoon pappi hänelle synninpäästön (KL 73§). Salarippi nimensä mukaisesti, on oltava ehdoton salaisuus. Kirkkolaki on papille hyvin ankara. Jos pappi ripissä tai sielunhoidossa ilmaisee "mitä hänelle yksityisessä ripissä on uskottu, taikka henkilön, joka hänelle siten on uskoutunut, tuomittakoon erotettavaksi pappisviran toimittamisesta vähintään kahdeksi kuukaudeksi ja enintään kahdeksi vuodeksi tai, jos asianhaarat ovat erittäin raskauttavat, menettämään pappisvirkansa." (KL § 102). KL 76 § kehottaa varovaisiin toimenpiteisiin ja myös muihin toimenpiteisiin, kun kyseessä on rikos. (Mitä on sanottava henkilön, ei asioiden ilmaisemista, joka on ripissä uskoutunut rippi-isälle?)

TOINEN ripin muoto on yhteinen rippi, jossa seurakunta esim. jumalanpalveluksessa yhtyy papin lukemaan synnintunnustukseen. Tämä tapahtuu tietenkin äänettömästi. Ihminen voi tunnustaa itsensä vikapääksi kaikkeen syntiin. (Olisiko tämä oikein, jos Pyhän Hengen saanut pappi julistaisi synninpäästön Jeesuksen nimessä ja veressä?)

KOLMAS ripin muoto on julkirippi. Julkirippi tapahtuu seurakunnan edessä. Ns. Kristuksen kirkkolaki Matt. 18: 15 – 17 opettaa: "Mutta jos sinun veljes rikkoo sinua vastaan, niin mene ja nuhtele häntä kahden kesken yksinänsä. Jos hän sinua kuulee, niin sinä olet veljes voittanut. Mutta jos ei hän sinua
kuule, niin ota vielä yksi eli kaksi kanssasi, että kaikki asia kahden tai kolmen todistajan suussa olisi. Mutta ellei hän niitä taida kuulla, niin sano seurakunnalle; ellei hän seurakuntaa tottele, niin pidä häntä pakanana ja publikaanina."
Tätä rippikäytäntöä on pyritty toteuttamaan eriseurojen myrskyjen kohdatessa Herran seurakuntaa. Väinö Havas kirjoitti: "Sangen useissa tapauksissa on nykyisenäkin aikana oikein todistettavissa se, että monet lakihengellisten eriseurain pystyttäjät ovat olleet jatkuvassa synnin rakkaudessa ja harjoittamisessa, saastaisin omintunnoin vaeltavia ulkokullattuja miehiä, jotka hyvinkin ankarin julistuksensa alle ovat kätkeneet omat rikkomuksensa ja tuntonsa tahrat. Suuri haikeus ja hirmuinen vaativuus on usein merkkinä siitä, että alla on jotain haisevaa. Puhtain omintunnoin kilvoittelevaisen ei tarvitse milloinkaan tekeytyä tuolla tavoin ylihengelliseksi."

— HEDELMISTÄ aina puu tunnetaan — Vanhan Testamentin puolella Daavid on esimerkkinä syntien tunnustamisesta. Jumalan käsi oli raskaana hänen päällään.
"Minä tunnen pahat tekoni, ja minun syntini on aina edessäni." Ps. 51: 5 hän lausuu: "Niin sanoi David Natanille: minä olen syntiä tehnyt Herraa vastaan (synnintunnustus). Natan sanoi Davidille: niin on myös Herra sinun syntisi ottanut pois, ei sinun pidä kuoleman." (Synninpäästön muoto oli tällainen). Jumalan seurakunta, ja yksityinen kilvoittelija niin ikään, saarnaa synninpäästön Jeesuksen nimessä ja veressä. Se perustuu Jumalan pyhään sanaan: "Joka uskoo hänen päällensä, pitää hänen nimensä kautta synnit anteeksi saamaan." (Apt. 10: 43) "... paitsi verenvuodatusta, ei yhtään anteeksi antamusta tapahdu." Hepr. 9: 22). (Onko syytä vaihtaa synninpäästön muotoa?) Luther saarnasi syntejä anteeksi Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, tulkoon vielä mainituksi tässä yhteydessä.

SYNTINEN pelastuu uskon kautta, ei suinkaan ripin kautta. Rippi ei saa tulla miksikään ansioksi, ei ehdoksi eikä paulaksi. On kristittyjä, jotka mitä tarkimmin ovat tehneet ripin, mutteivät ole silti rauhaa käsittäneet. Ripistä kun on tullut teko ja vapahtaja. Kristitty kilvoittelee vapaana armolapsena, kuuliaisena Pyhän Hengen neuvoille, tuoden valkeuteen kaikki pimeyden kätköt. Hän tahtoo olla julki ja paljas. "Jos me valkeudessa vaellamme, niin kuin Jumalakin on valkeudessa, niin meillä on osallisuus keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan veri puhdistaa meitä kaikista synneistä. "Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty, mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon."

KUINKA tarkkoja on oltava syntien tunnustamisessa? "Ei ole välttämätöntä ripissä luetella kaikkia syntejä, koska sellainen ei ole edes mahdollista. (Augsburgin tunnustus). "Erhetykset kuka ymmärtää? Anna minulle anteeksi salaiset rikokset." Kurja ihmisluonto on siksi synteihin syvään uponneena, ettei se voi niitä kaikkia nähdä eikä tuntea. Ja jos meidät päästettäisiin vain niistä synneistä, jotka voimme luetella, emme me suurtakaan apua saisi." (Augsburgin tunnustus). ( Miten menetellä niiden suhteen, joilla. on yliherkkä omatunto? Mitä sanomme heille, jotka eivät koskaan näytä pääsevän sovintoon omantuntonsa kanssa, kun he valittavat aina: en ole tunnustanut kaikkia syntejä?)

Martti Kallunki
Päivämies 19.4.1972
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 09 Huhti 2011, 20:15

Jos ottaisin vielä kertauksen aivan omin sanoin. Seuroissa sanallisesti pyytäen, tai kuten aikanamme usein tapahtuu, kättä nostamalla, pyydetään yleistä evankeliumin lohdun saarnaa. Sitä voi pyytää kukin kotona perhepiirissä, tai milloin ja missä vain uskovaisia kohdatessaan. Sillä saa armon vakuutuksen yleiseen syntisyyden tuntoon, mutta rippiä se ei varsinaisesti ole.

Kun tuntoa kalvaa joku tietty, nimeltä mainittava synti, sen saa pois tunnoltaan, kun sen tunnustaa toiselle uskovaiselle, jota sanotaan rippi-isäksi tai äidiksi. Sellaisen tunnustamisen pyrkii Jumalan vastustaja monin eri tavoin estämään. Se voi opettaa, että kun synnit ovat anteeksi, turhaa niitä on kellekään kertoa. Amerikassa sellainen opetus oli aikanaan pollarilaisuudessa, mutta vastaavaa opetusta on esiintynyt Suomessakin, esiintyy vieläkin. Olisiko kaksi tai kolme viikkoa, kun tulin lukeneeksi sellaisen, kyseenalaistavan käsityksen eräästä blogista.

Mutta vaikka oppi ja käsitys olisi oikea, osaa Jumalan vastustaja tehdä synnin tunnustamisesta muuten vaikean. Se pidättää viimeiseen asti, eikä antaisi rohkeutta puhua tuntoa vaivaavasta synnistä. Olen niissä tilanteissa kokenut hyväksi pyytää ensin yleistä evankeliumia, ja sen kuultuani on ollut kevyempi puhua varsinaisesta tunnon vaivasta. Kun sen saa kerrotuksi, ja kun kuulee vielä lupauksen, että kaikki synnit saa uskoa anteeksi, on ollut kevyt jatkaa elämäänsä,

Mutta jos on rikkonut jotakin lähimmäistä vastaan, nimittää luterilainen tunnustus rakkauden ripiksi, kun käy niiltä syntitovereiltakin pyytämässä anteeksi ja sopimassa rikkoutuneita välejä. Myös heiltä, joita vastaan on rikkonut, tulee pyytää anteeksi. Sekin kuuluu rakkauden rippiin.

Seuraavan katkelman kirjoitin eri asian yhteydessä Mopin palstalle, otin siitä lainauksen tähänkin.

Kun on Raamatun ja luterilaisen uskontunnustuksen mukainen rippioppi, ei sitä saa muuttaa ihmisten päätöksillä. Uskovaisten päätöksillä sitä ei muutetakaan.

Erikseen ovat "ripin" väärinkäyttäjät, laitoin lainausmerkkeihin, koska sellaisilla ei oikeaa rippiä olekaan. Rippi on Raamatun mukaisena tarkoitettu synnin tunnon vaivaamille, että he saavat keventää tuntonsa taakkaa, ja sitä keventämisen mahdollisuutta ei ole lupa vähentää. Päinvastoin sellaisia on rohkaistava keventämään ahdistustaan. Sitten on asia, jos rippi-isä tai -äiti havaitsee, että kyseessä on jotakin muuta kuin raskautetun mielen keventäminen, hänen kuuluukin ohjata myös maallisen oikeuden tai/ja lastensuojeluviranomaisille tietoa, että asia tulee tuomittavaksi maallisten viranomaisten edessä, jonne sellaiset asiat kuuluvatkin. Rakkaus sekä langennutta, että ennen muuta hänen uhriaan kohtaan on kekseliäs silloin, kun se on vilpitön.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 05 Joulu 2011, 19:08

Kun aikanaan aloitin tämän ketjun, taustalla oli toisella keskustelupalstalla lukemani erään papin, Amerikassa pidetyn puheen arvostelu. Siinä arvostelussa esitettiin moite, että kyseinen henkilö on mennyt tai menossa rippioppiin. Siitä kuvastui käsitys, että kaikki rippioppi olisi aina kaikki väärää. Siitä kirposi otsikko tälle ketjulle, sillä ymmärrän, että rippioppia voi olla sekä oikeaa että väärää. Sitä asiaa on tässä ketjussa tarkasteltu monipuolisesti.

Loppukesällä eräissä suurissa seuroissa kuuntelin saman papin saarnaa, jossa hän avasi rippioppia, ripin merkitystä ja tarpeellisuutta. Esimerkiksi hän kertoi tarinan pojasta, joka oli innostunut keräämään kiviä rannoilta. Kun hän löysi kauniin kiven, hän pani sen reppuun, jota kuljetti selässään. Melkoisen ajan ehti kiviä kerätä, mutta lopulta reppu kävi niin raskaaksi, ettei poika jaksanut sitä kantaa. Vasta sitten, kun poika tyhjensi kivet repustaan, oli se taas niin kevyt, että hän jaksoi kantaa sitä.

Aivan samoin se on syntienkin kanssa, suurta kiveä ei kukaan jaksa kantaa, samoin "suuri" synti tappaa uskon kerrallaan. Usein synnit ovat kuitenkin näyttävät niin pieniltä, ettei niistä tunnu tunnolle painoa tulevankaan. Ajan oloon niistäkin saattaa kasvaa sellainen lasti, ettei sitä uskon kuolematta jaksa kantaa. Olemme viime syksynkin aikana saaneet asioista havainnollista todellisessa elämässä.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Edellinen

Paluu Uskonvanhurskaus



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron