Laitoin ensimmäiseksi linkin, josta löytyy Lutherin hyväksymä, Svebeliuksen ruotsintama ja tämänkin ajan vanhoillislestadiolaisten omaksuma rippioppi.
Olen ollut perin hidas tekemään tänne uusia avauksia, tätäkin olen miettinyt ja epäröinyt useamman tovin. Aiheen tähän avaukseen olen saanut useamman kuukauden aikana satunnaisesti eri palstoilta lukemistani viesteistä, joista on saanut käsityksen, että sen kirjoittaja pitää kaikkea rippioppia vääränä ja vahingollisena, jopa jossakin määrin lakihenkenä. Tosiasia on kuitenkin, että rippioppia on sekä oikeaa että väärää. Raamatullinen rippioppi on perusteiltaan tervettä ja terveeksi tekevää, mutta kun Jumalan vastustaja pyrkii kaikkea terveellistä oppia vääristelemään, on se onnistunut hivuttamaan rippioppiinkin vääriksi tunnistettavia piirteitä. Ajatukseni on tarkastella lähinnä oikeaa rippioppia, mutta asian luonteen vuoksi, tuskin voidaan välttää kajoamista vääräänkin opetukseen.
Ensimmäiseksi haluan tuoda esiin eron epäuskoisen parannuksen, ja uskovaisen uskossa rohkaisuksi tarkoitetun ripin välillä. Oletan melko monen sekoittavan ne keskenään, kuvitellen niiden tarkoittavan jopa samaa asiaa, niistä käytetään usein jopa samaa nimitystä, vaikka aivan eri asioita ne kuitenkin ovat.
Epäuskoisen parannuksessa ihminen autetaan maaliman ja pimeyden valtakunnasta yhdellä pienellä hetkellä Jumalan valtakunnan asukkaaksi, jota myös valkeuden valtakunnaksi kutsutaan. Rippi eri muodoissaan tuottaa siunauksensa tämän Jumalan valtakunnan sisällä, sen asukkaille, uskoon autetuille ihmisille.
Lisään vielä katkelman alussa merkityn linkin takaa Svebeliuksen katekismuksesta. Siitä voimme lukea erilaisista ripin muodoista. Useat pitävät vain neljänneksi merkittyä rippiä ainoana oikeana rippinä. Kuten voimme havaita, muotoja on useita, joskin salarippi tunnetuin niistä.
Svebelius kirjoitti:5. Minkä sinä kutsut erityiseksi?
Vastaus: Koska joku erittäin eli yksinänsä tunnustaa syntinsä.
6. Kuinka se tapahtuu?
Vastaus: Monella tavalla:
1. Jumalan edessä ainoasti, koska joku yksinänsä ollessansa, eli itseksensä huokaa Jumalan tykö, tunnus-taa syntinsä ja rukoilee niitä anteeksi, niin kuin Daavid, Manasse ja publikaani tekivät: jonkakaltainen synnin-tunnustus on aina tarpeellinen ja pitää joka päivä tehtämän.
2. Koko seurakunnan edessä; koska julkisyntinen, joka suuren pahan teon tehnyt on, tunnustaa ja anteeksi anoo syntinsä; se kutsutaan julkiripiksi.
3. Lähimmäisen edessä, jonka joku vihoittanut on, ja häneltä rikoksensa anteeksi pyytää.
4. Jumalan sanan palvelijain edessä myös synnit tunnustetaan, joko yhteisesti kaikki tai joku erityinen synti, mikä jonkun omaatuntoa vaivaa; tätä kutsutaan salaripiksi ja tunnustukseksi, eikä sitä kenkään saa ilmoittaa.