Syntien anteeksi antamisesta vielä

Elävä usko vanhoillislestadiolaisesta näkökulmasta.


Re: Syntien anteeksi antamisesta vielä

ViestiKirjoittaja Meiliaikku » 17 Marras 2010, 21:38

Sinikettu kirjoitti:Rupesin eräälle epäuskoiselle puhumaan tästä kuinka uskon, että synnit saa anteeksi vain toisen uskovaisen saarnan kautta. Hän sanoi, että kuitenkin Jeesus sanoo, että mitä ikinä pyydätte Taivaalliselta Isältäni minun nimessäni te saatte. Kysyi vielä, etten kai sitä epäile. En toki epäile. En osannut siihen mitään sanoa. Mitä siitä pitäisi ajatella? Yritin sanoa, että Lutherkin sanoo, että vain toisen kautta voi synnit saada anteeksi, turhaa on taivaalle töllistellä. Mutta ei hän siihen mitään sanonut ja keskustelu tyrehtyi siihen.



Siinäpä se onkin ero: "Mitä ikinä pyydätte Taivaalliselta Isältäni minun nimessäni te saatte." Epäuskoisella ihmisellä ei ole Isää taivaassa, on Jumala. Jolla on äiti maan päällä hänellä on myös Isä taivaassa. Eli vain Jumalan lapsella on Isä.
Meiliaikku
puuhakas
 
Viestit: 229
Liittynyt: 24 Elo 2010, 22:23

ViestiKirjoittaja Taavetti » 28 Syys 2011, 05:28

Tästä aiheesta on taas viritelty kysymyksiä. Otan kopion toisaalle kirjoittamistani vastauksista,

En jaksa nyt etsiä Raamatun paikkaa, jossa se on ilmoitettu. Muun muassa Mauno Koivunevan muistan siitä saarnanneen joissakin suviseuroissa parisenkymmentä vuotta sitten.

Jokainen ihminen on asetettu autuuteen, monet valitsevat mieluummin maallisen mielihyvän. Omilla voimillaan kukaan ei jaksaisi, eikä omalla ymmärryksellään ymmärtäisi valita oikein. Jumala on se, joka vaikuttaa sekä tahtomisen, että tekemisen, mutta vasta sitten, kun ihminen väsyy taistelemiseen Jumalan tahtoa vastaan.


Jatkan vielä Pietarista. Jeesus lupasi valtakunnan avaimet Pietarille, joka tarkoittaa uskovaista ihmistä yksilönä, ei suinkaan vain yhtä Pietaria, vaan ketä tahansa Pietarin tavoin uskovaa ihmistä. Rooman paavit ovat jo satoja vuosia sitten heittäneet sellaiset avaimet menemään. Joka väittää, että avaimet ovat annettu vain Pietarille, unohtaa ainakin kaksi tärkeää Uuden Testamentin totuutta. Ensinnäkin Jeesus toisti avainkehotuksen ylösnousemuksensa jälkeen suljettujen ovien takana, jossa oli muitakin kuin Pietari. Toiseksi lähetyskäskyssään Jeesus käski opettaa kaikki Hänen opettamansa myös tuleville uskovaisille, siis meillekin.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Edellinen

Paluu Uskonvanhurskaus



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron