Ympärileikkauksesta ja vt:n säädöksistä

Elävä usko vanhoillislestadiolaisesta näkökulmasta.


Lähetyskäskyn käännökset

ViestiKirjoittaja Maa-aines » 25 Syys 2006, 00:15

Jumalan terve

Olen kuullut joskus, että lähetyskäskyn sanamuoto eroaa melko oleellisesti eri raamatunkäännöksissä ja päätin tutkia asiaa.

Matt. 28:19
Biblia
"Menkäät siis ja opettakaat kaikkea kansaa, ja kastakaat heitä nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen"

1933/38
"Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen"

uusi käännös
"Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen"

Uusimpien käännösten tekstit eivät vastaa oikein sitä opetusta, jota olen saanut. Nehän antavat ymmärtää, että Jumalan lapseksi tehdään kastamalla, vaikka tämä ei pidä paikkansa. Mitenköhän asia kerrotaan alkukielisessä tekstissä?

Tällaisia ajatuksia oli kunnes tässä kirjoitellessa tuli mieleen seuraavaa:

Onkohan mahdollista, että kasteella ko. katkelmassa tarkoitetaan kastetta Pyhällä Hengellä? Esim. Jeesuksestahan Johannes kastaja sanoo:
Matt. 3:11 "Minä tosin kastan teitä vedellä parannukseen; mutta se, joka minun jälkeeni tulee, on väkevämpi minua, jonka kenkiä en minä ole kelvollinen kantamaan, hän kastaa teitä Pyhällä Hengellä ja tulella."
Eli voiko evankeliumin saarnaamista katuvalle kutsua Pyhän Hengen kasteeksi?


PS. Kyllä, lyhyttäkin viestiä voi kirjoittaa yli puoli tuntia... ;)
Maa-aines
 

Re: Lähetyskäskyn käännökset

ViestiKirjoittaja O.M » 25 Syys 2006, 11:32

Ko. kohta oli raamatunkäännöskomitean ehdotelmassa loppumetreille saakka muodossa:

"Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni. Kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen."

Niillä loppumetreillä sitten lisättiin se kaksoispiste väliin, jolloin merkitys muuttui.

Eli voiko evankeliumin saarnaamista katuvalle kutsua Pyhän Hengen kasteeksi?


Minä ymmärrän niin, että parannus on sama asia kuin uudestisyntyminen ja ns. Pyhän Hengen kaste. Sanaa henkikaste viljellään enemmän kirkon ulkopuolisissa lahkoissa kuten helluntailaisuudessa, mutta he ymmärtävät sen virheellisesti. Heidän harhaoppinsa mukaan ihminen voi olla ilman Pyhää Henkeä uskossa tai ainakin vähäisellä määrällä Pyhää Henkeä uskossa. Eli heidän mukaan ihminen voi saada henkikasteen vasta uskoontulon jälkeen eli ns. täyttyä Pyhällä Hengellä. Molempiin väittämiin Raamattu antaa yksiselitteisen kielteisen vastauksen: "Ette ole lihassa, vaan hengessä, jos muutoin Jumalan Henki asuu teissä; mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei se ole hänen omansa" (Room.8:9) ja "ei Jumala anna Henkeä mitalla" (Joh.3:34).[/code][/url]
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja Weha » 25 Syys 2006, 17:14

Mielestäni tässä on oiva apu myös asianyhteys. Kyse ei ole suomesta, kuten jotkut suuntaukset yrittävät väittää, vaan "kaikista kansoista". Opetuslapsia ei tehdä ensin kastamalla, vaan niinkuin Biblia oikein sanoo "opettamalla" ensin kansoja ja sitten tuleekin mahdollinen parannus, jonka jälkeen kaste.

Biblian lähetyskäsky on kolmiosainen ja sisältää myös lapsikasteen:

19. ...ja kastakaat heitä nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen,
20. Ja opettakaat heitä pitämään kaikki, mitä minä olen teille käskenyt. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä, maailman loppuun asti. Amen!
P. Matteuksen Evankeliumin loppu
Weha
 

ViestiKirjoittaja O.M » 26 Syys 2006, 14:05

Ehdottomasti lapsikaste on raamatullinen. Vanhan liiton uskovaiset ympärileikkasivat (poika)lapsia ja uuden liiton uskovaiset kastavat lapsia.

Tervetuloa myös anonyymi palstalle, tällä kertaa anonyymina. :wink:
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

Re: Lähetyskäskyn käännökset

ViestiKirjoittaja O.M » 27 Syys 2006, 09:07

Oleellista kastekäskykssä on järjestys: ensin usko, sitten kaste. Lapset uskovat, joten heidät tulee kastaa hyvän omantunnon liittoon. Jos lapsen vanhemmat eivät usko, on vastuu kastamattomuudesta heidän. Epäuskoisia aikuisia on ensin opetettava, kuten Biblian lisäksi ainakin King James- ja Luther-käännöksissäkin sanotaan.

King James
19 Go ye therefore, and teach all nations, baptizing them in the name of the Father, and of the Son, and of the Holy Ghost:
20 Teaching them to observe all things whatsoever I have commanded you: and, lo, I am with you alway, even unto the end of the world. Amen.

Luther
19 Darum gehet hin und lehret alle Völker und taufet sie im Namen des Vaters und des Sohnes und des Heiligen Geistes!
20 Und lehret sie halten alles, was ich euch befohlen habe! Und siehe, ich bin bei euch alle Tage bis an der Welt Ende.

Uskovaiset joutuvat taistelemaan lähinnä kahdenlaista kasteharhaoppia vastaan. Toisen harhaopin mukaan uskoontulo tapahtuu kasteen sakramentissa. Tämän harhaopin mukaan uskon esikuvat syntyvät hengellisesti kuolleina ja heidän olisi muka uudestisynnyttävä. Raamatun mukaan ihminen kuolee hengellisesti vasta syntien ja ylitsekäymisten tähden. Olisi myös outoa, jos ihmisen, joka muka on syntynyt hengellisesti kuolleena, olisi uudestisynnyttävä. Missä vaiheessa hengellisesti kuolleena elämänsä alkanut lapsi olisi syntynyt hengellisesti ensimmäisen kerran?

Toisen harhaopin mukaan ihmisen on ensin vartuttava ymmärtävään ikään ja vasta sitten voi uskoa ja ottaa uskon vahvistukseksi kasteen. Emka (Kamael) tiivisti joskus mielestäni mukavasti uskovaisten ja uudelleenkastajien uskojen eron. Aikuiskastajat uskovat ymmärryksen kautta, uskovaiset ymmärrämme uskon kautta. Niinhän Paavali toteaa, ettei ole yhtäkään ymmärtäväistä, joka etsii Jumalaa. Kaikkinainen hyvä anto tulee Jumalalta. Niin tulee myös uskonymmärrys, joka on pienillä lapsilla ja aikuisilla uskon kautta täsmälleen sama. Luonnollinen järkemme päinvastoin pyrkii usein kapinoimaan Jumalaa vastaan, saattaa jopa kyseenalaistaa Kaikkivaltiaan olemassaolon ja hyvyyden. Uskon kautta ymmärtäen noissakaan asioissa ei ole ongelmaa.

Uudelleenkastajien harhaopissa on sekin ongelma, että he pyrkivät toisaalta selittämään, että lapset eivät voi ymmärtämättömyyttään uskoa, mutta kuitenkin katsovat lasten pelastuvan. Raamatun perusteella heidän harhaoppiinsa liittyy kaksi ongelmaa. Ensinnä ilman uskoa on mahdoton kelvata Jumalalle. Siten jos joku (lapsi tai aikuinen) ei usko, ei hän voi pelastua. Raamatun mukaan kaikki pienet lapset kuitenkin uskovat. Toiseksi on vain yhdenkaltainen usko. Ei siis ole erikseen lasten ymmärtämätöntä uskoa ja aikuisten ymmärtävää uskoa. Ei siis ole erikseen ymmärtäväisiä laatu-uskovaisia ja ymmärtämättömiä kakkosluokan uskovaisia. Ei siis ole erikseen kasteelle kelpaavia uskovaisia ja kasteelle kelpaamattomia uskovaisia. Kasteelle kelpaavat kaikki uskovaiset, lapset tai aikuiset. Kasteen sakramentille kelpaamaton on se, joka ei usko.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja Maa-aines » 27 Syys 2006, 22:39

Kiitos vastauksista. Itse olen sortunut ajattelemaan lasten pääsevän taivaaseen, koska Jumala on säätänyt, ettei heidän tarvitse vielä valita siunauksen ja kirouksen väliltä. Ja Jumala on antanut heille uskon sydämelleen, vaikkeivät lapset kykene uskoaan välttämättä sanoiksi tai ajatuksiksi pukemaan.

Mitenhän tässä voisi omia ajatuksia ohjastaa, ettei vaan sortuisi Jumalan sanaa muokkaamaan itselle sopivaksi... Vielä kun maailma muuttuu entistä houkuttelevammaksi uskovaisille yhä nopeampaa tahtia. Sellaista olen huomannut, vaikken olekaan maailmaa kerennyt montaa vuotta tarkastella. Tuskin olen yksin ajatusteni kanssa. Mutta se on jo suuri Jumalan työ tälläkin hetkellä että uskovaisia ylipäätään on maailman keskellä.
Maa-aines
 

ViestiKirjoittaja O.M » 29 Syys 2006, 08:41

Maa-aines kirjoitti:Itse olen sortunut ajattelemaan lasten pääsevän taivaaseen, koska Jumala on säätänyt, ettei heidän tarvitse vielä valita siunauksen ja kirouksen väliltä.


Jumalan valinta kohdistuu alunperin kaikkiin ihmisiin. "Niinkuin siis yhden synnin kautta on kadotus tullut kaikkein ihmisten päälle, niin on myös yhden vanhurskauden kautta elämän vanhurskaus tullut kaikkein ihmisten päälle" (Room.5:18). Jumala antaa siis kaikille ihmisille uskon, sillä ilman uskoa on mahdoton kelvata Jumalalle (Hepr.11:6). Tästä Kristuksen sovitustyön osallisuudesta Efeson pakanat olivat repineet itsensä irti ja Kristuksen oli heidät pitänyt Paavalin saarnan kautta uudestisynnyttää: "Ja myös (herätti) teidät, kuin te kuolleet olitte ylitsekäymisten ja syntein tähden" (Ef.2:1).

Emme voi tietää, miksi juuri me kaikista maailman ihmisistä saamme uskoa, osa seurakunnan armohoidossa lapsen uskon säilyttäneinä ja osa parannuksen armon kautta uudestisyntyneinä, sillä kaikki olemme syntiä tehneet ja Jumalaa vastaan kapinoineet.

Maa-aines kirjoitti:Ja Jumala on antanut heille uskon sydämelleen, vaikkeivät lapset kykene uskoaan välttämättä sanoiksi tai ajatuksiksi pukemaan.


Niin lapset uskovat. Jeesus todistaa, että jo imeväisikäiset, joilla ei puhekykyä ole, kiittävät Häntä kerran Karitsan istuimen edessä.

Matt.21:15-16
"15 Mutta kuin pappein päämiehet ja kirjanoppineet näkivät ne ihmeet, jotka hän teki, ja lapset templissä huutavan ja sanovan: hosianna Davidin Pojalle! närkästyivät he,
16 Ja sanoivat hänelle: kuuletkos, mitä nämät sanovat? Niin Jesus sanoi heille: kuulen kyllä. Ettekö te koskaan ole lukeneet: lasten ja imeväisten suusta olet sinä kiitoksen valmistanut?"
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

kysymys

ViestiKirjoittaja anne » 02 Helmi 2007, 10:16

kun en ole teologi enkä vl, kysyisin että Raamatussa ympärileikkaus oli kai merkki uskomisesta?? Esim. juutalaisilla se on tapana. Miksi ette käytä sitä enää?

Samalla tavalla naisella pitäisi olla hattu tai huivi?

Miksi Raamatussa on moniavioisuutta mikä nykyaikana on rikos?
anne
perehtynyt
 
Viestit: 78
Liittynyt: 27 Syys 2005, 19:46

Re: kysymys

ViestiKirjoittaja O.M » 02 Helmi 2007, 11:08

anne kirjoitti:kun en ole teologi enkä vl, kysyisin että Raamatussa ympärileikkaus oli kai merkki uskomisesta?? Esim. juutalaisilla se on tapana. Miksi ette käytä sitä enää?


Ympärileikkaus oli vanhan liiton uskonvanhurskauden merkki ja sinetti. Uuden liiton uskonvanhurskauden merkki ja sinetti on pyhä kaste. Silti usko yksin vanhurskauttaa, sillä sydämen ympärileikkauksella (=usko) pelastutaan. Sydämen ympärileikkaus pelasti vanhan liiton aikana myös pienet ympärileikkaamattomat poikalapset ja naiset, joilla ei ympärileikkausta ollut. Olen lukenut, että joissain muslimimaissa on käytössä jonkinlainen naisten ympärileikkaus, joka on lähinnä silpomista. Luulen, että miestenkin ympärileikkaus oli aika tavalla kivulias, vaikkakin ilmeisesti terveydellisesti melko vaaraton. Tästähän pilkkaajat kirjoittelevat kaiken maailman opuksia, esim. Alussa Jumalan esinahka oli kireä jne.

Ap.t.15:ssa kerrotaan, miten Jumalan seurakunta kokoontui yhdessä keskustelemaan lain ja evankeliumin suhteesta. Päädyttiin siihen, ettei laki kuulu kristityille. Pietari sanoi:

"7 Mutta kuin suuri kamppaus ollut oli, nousi Pietari ja sanoi heille: miehet, rakkaat veljet! te tiedätte, että Jumala kauvan ennen tätä aikaa valitsi meidän seassamme, että pakanat piti minun suuni kautta evankeliumin sanan kuuleman ja uskoman.
8 Ja Jumala sydänten tutkia todisti heille ja antoi heille Pyhän Hengen niinkuin meillekin,
9 Ja ei tehnyt yhtään eroitusta meidän ja heidän välillänsä, puhdistain uskolla heidän sydämensä.
10 Miksi te siis nyt kiusaatte Jumalaa, että te tahdotte opetuslasten kaulaan panna sen ikeen, jota ei meidän isämme emmekä me voineet kantaa?
11 Vaan me uskomme Herran Jesuksen Kristuksen armon kautta autuaaksi tulevamme niinkuin hekin.
" (Ap.t.15:7-11.)


Jo silloin todettiin, että seurakunta kuitenkin antaa armoneuvoja:

"24 Että me olemme kuulleet, kuinka muutamat meiltä lähteneet ovat teitä opillansa eksyttäneet ja teidän sielujanne vaivanneet, sanoen: teidän pitää itsenne antaman ympärileikata ja lain pitämän; joille emme ole käskeneet.
25 Niin kelpasi meille yksimielisesti kokoontuneille valita miehiä ja teidän tykönne lähettää, meidän rakkaan Barnabaan ja Paavalin kanssa,
26 Jotka miehet ovat sielunsa meidän Herramme Jesuksen Kristuksen nimen tähden alttiiksi antaneet.
27 Niin me olemme lähettäneet Juudaan ja Silaan, jotka myös sen suusanalla teille ilmoittavat.
28 Sillä niin kelpasi Pyhälle Hengelle ja meille, ettei yhtään enempää raskautta pidä teidän päällenne pantaman kuin nämät tarpeelliset:
29 Että te vältätte epäjumalain uhria, ja verta, ja läkähtynyttä, ja salavuoteutta. Jos te niitä vältätte, niin te teette hyvin. Olkaat hyvästi!" (Ap.t.15:24-29.)


Sen sijaan, että kristittyä opettaisi laki, kristittyä opettaa Jumalan armo kaiken jumalattoman menon hylkäämään.

"11 Sillä Jumalan armo, kaikille ihmisille terveellinen, on ilmestynyt.
12 Joka meidät opettaa kaiken jumalattoman menon hylkäämään ja maailmalliset himot, ja tässä maailmassa siviästi ja hurskaasti ja jumalisesti elämään," (Tit.2:11-12.)


Jumalan armo ei opeta tekemään syntiä tai elämään suruttomana, toisin kuin epäuskoiset väittävät.

"1 Mitäs siis meidän pitää sanoman? Pitääkö meidän vielä synnissä oleman, että armo suuremmaksi tulis?
2 Pois se!
Me, jotka synnille kuolleet olemme, kuinkas meidän vielä pitäis siinä elämän?" (Room.6:1-2.)


Näistä seurakunnan kautta tulevista armoneuvoista sanotaan monessakin kohtaa Raamatussa.

"Asukaan Jumalan sana runsaasti teissä, kaikella viisaudella. Opettakaat ja neuvokaat teitänne keskenänne psalmeilla ja kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten armon kautta Herralle teidän sydämissänne." (Kol.3:16.)
"11 Sentähden neuvokaat teitänne keskenänne ja rakentakaat toinen toistanne, niinkuin te myös teette.
12 Mutta me rukoilemme teitä, rakkaat veljet, että te ne tuntisitte, jotka teidän seassanne työtä tekevät, ja teidän esimiehenne ovat Herrassa, ja teitä neuvovat.
13 Pitäkäät heitä sitä rakkaampana heidän tekonsa tähden. Olkaat rauhalliset keskenänne.
14 Mutta me neuvomme teitä, rakkaat veljet: neuvokaat tavattomia, lohduttakaat heikkomielisiä, holhokaat heikkoja, olkaat kärsiväiset jokaisen kanssa," (1.Tess.5:11-14.)
"Vaan neuvokaat teitänne keskenänne joka päivä, niinkauvan kuin tänäpänä sanotaan, ettei joku teistä synnin petoksen kautta paatuisi" (Hepr.3:13).
"Ei antain ylön yhteistä seurakuntaa, niinkuin muutamain tapa on, vaan neuvokaat teitänne keskenänne, ja sitä enemmin kuin te näette sen päivän lähestyvän" (Hepr.10:25).


Jumalan seurakunta on neuvoissaan täydellinen.

"Mutta jos minä viivyn, ettäs tietäisit kuinka sinun pitää Jumalan huoneessa vaeltaman, joka on elävän Jumalan seurakunta, totuuden patsas ja perustus" (1.Tim.3:15).

Armo opettaa osoittamaan kuuliaisuutta seurakunnan neuvoille.

"Olkaat teidän opettajillenne kuuliaiset ja seuratkaat heitä; sillä he valvovat teidän sieluanne niinkuin ne, jotka luvun niistä tekemän pitää; että he sen ilolla tekisivät ja ei huokauksella; sillä ei se ole teille hyödyllinen" (Hepr.13:17).

Armo opettaa olemaan pahentamatta heikkoa veljeä, vaikka joku asia ei itselle olisikaan kirkastunut omantunnon pahennukseksi.

"11 Ja niin sinun tietos kautta sinun veljes hukkaantuu, joka heikko on, jonka tähden Kristus on kuollut.
12 Mutta kuin te niin syntiä teette veljiänne vastaan ja särjette heidän heikon omantuntonsa, niin te Kristusta vastaan syntiä teette." (1.Kor.8:11-12.)


Armo opettaa välttämään asioita, joissa epäröi.

"22 Jos sinulla on usko, niin pidä se itsessäs Jumalan edessä. Autuas on, joka ei tee itsellensä omaatuntoa niissä, mitkä hän koettelee.
23 Mutta joka siitä epäilee ja kuitenkin syö, se on kadotettu; sillä ei hän syönyt uskossa, mutta kaikki, mikä ei uskosta ole, se on synti." (Room.14:22-23.)


Kristitty on siis vapaa tekemään mitä vain, mutta kristittyä opettaa Jumalan armo hänen omassatunnossaan. Omatunto neuvoo hylkäämään kaiken jumalattoman menon ja maailmalliset himot. Armo opettaa olemaan seurakuntaäidin neuvoille kuuliainen, vaikkei aina ymmärtäisikään. Armo opettaa olemaan kokeilematta omantuntonsa rajoja. Armo opettaa olemaan pahentamatta heikkoja veljiä ja sisaria.

Epäuskoiset kysyvät meiltä tavan takaa "sääntölistaa". Sellaista ei ole, koska meidän "sääntömme" on omatuntomme. Sekään ei ole sääntö, vaan halu elää Jumalan mielen mukaisesti. On siis erotettava jyrkästi toisistaan ulkoinen pakko (laki) ja sisäinen velvollisuudentunne (omatunto). Kun armo on meidän kohtaamme tapahtunut, se on uudistanut mielemme. Haluamme elää Jumalan mielen mukaista elämää, Hengen hedelmänä. Meissäkin vaikuttaa silti edelleen vanha osa, liha, joka tahtoo syntiin. Siksi elämmekin kaksiosaisina, omalta puoleltamme pahoina ja niskureina, mutta Hengen puolelta pyhinä.

"23 Mutta minä näen toisen lain minun jäsenissäni, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja ottaa minun vangiksi synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.
24 Minä viheliäinen ihminen: kuka päästää minun tästä kuoleman ruumiista?
25 Minä kiitän Jumalaa Jesuksen Kristuksen meidän Herramme kautta. Niin minä itse palvelen nyt mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia." (Room.7:23-25.)
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

Re: kysymys

ViestiKirjoittaja O.M » 02 Helmi 2007, 11:29

anne kirjoitti:Miksi Raamatussa on moniavioisuutta mikä nykyaikana on rikos?


Tähän vastaan suoraan, etten tiedä. Alunperin niin ei ollut, sillä Raamattu sanoo:

"Sentähden pitää miehen luopuman isästänsä ja äidistänsä, ja vaimoonsa sidottu oleman, ja tulevat yhdeksi lihaksi" (1.Moos.2:24).

"4 He sanoivat: Moses salli kirjoittaa erokirjan ja hyljätä.
5 Ja Jesus vastaten sanoi heille: teidän sydämenne kovuuden tähden kirjoitti hän teille sen käskyn.
6 Mutta luomisen alusta on Jumala heidät luonut mieheksi ja vaimoksi.
7 Sentähden pitää ihmisen eriämän isästänsä ja äidistänsä, ja pitää vaimoonsa yhdistymän.
8 Ja niin tulevat kaksi yhdeksi lihaksi, niin ettei he ole silleen kaksi, mutta yksi liha.
9 Mitä siis Jumala on yhteen sovittanut, ei ihmisen pidä sitä eroittaman.
10 Ja hänen opetuslapsensa kysyivät taas häneltä kotona siitä asiasta.
11 Ja hän sanoi heille: kuka ikänä hylkää vaimonsa, ja nai toisen, se tekee huorin häntä vastaan.
12 Ja jos vaimo hylkää miehensä ja huolee toiselle, hän tekee huorin. (Mark.10:4-12.)


On silti totta, että Raamattu ei näytä pitävän patriarkkojen moniavioisuutta syntinä. Sen sijaan avioero hengellisessä laissa on johdonmukaisesti synti, vaikka se ei sitä leviraattilaissa ollutkaan.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

Re: kysymys

ViestiKirjoittaja O.M » 02 Helmi 2007, 11:45

anne kirjoitti:Samalla tavalla naisella pitäisi olla hattu tai huivi?


Pukeutumis- ja koristautumisasioihinkaan Raamattu ei kehota suhtautumaan lakihenkisesti.

"9 Niin myös että vaimot kohtuullisissa vaatteissa olisivat ja kaunistaisivat itsensä hävyllä ja kainoudella, ei kahara-hiuksilla, eli kullalla, eli päärlyillä, eli kalliilla vaatteilla,
10 Vaan niinkuin niille vaimoille sopii, jotka jumalisuuden hyväin töiden kautta osoittavat." (1.Tim.2:9-10.)


Raamatussa on tiettyjä pukeutumis-, kaunistautumis- ja käyttäytymisohjeita. Meillähän ei ole sääntöjä, vaan armo opettaa hylkäämään jumalattoman elämän. Uskovaisten pukeutumis- ja ulkonäköihanteet eivät nouse tästä maailmasta, joka korostaa seksuaalisuutta ym. lihan himoja ruokkivia ihanteita, vaan uskovaisen pukeutumisohjeissa on avainsanana kohtuullisuus ja "epämaailmallisuus". Maailmanrakkaudesta Raamattu sanookin:

"15 Älkäät maailmaa rakastako eli mitään mitä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, ei hänessä ole Isän rakkaus.
16 Sillä kaikki, mitä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän koreus, ei se ole Isästä, vaan se on maailmasta.
17 Ja maailma katoo ja hänen himonsa; mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy ijankaikkisesti." (1.Joh.2:15-18.)

"Ja älkäät sovittako teitänne tämän maailman muodon jälkeen, vaan muuttakaat teitänne teidän mielenne uudistuksen kautta, että te koettelisitte, mikä Jumalan hyvä, otollinen ja täydellinen tahto olis" (Room.12:2).


Kaikessa on syytä pitää itsensä nöyrän paikalla ja pitää itseään vähemmän viisaana kuin pyhä yhteinen seurakunta.

"Olkaat keskenänne yksimieliset. Älkäät itsestänne paljon pitäkö, vaan pitäkäät teitänne nöyräin kaltaisena. Älkäät itsiänne ylen viisaina pitäkö." (Room.12:16.)
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

Re: kysymys

ViestiKirjoittaja Taavetti » 16 Maalis 2018, 14:30

anne kirjoitti:Miksi Raamatussa on moniavioisuutta mikä nykyaikana on rikos?


Aivan samoin, kuin O.M. kirjoitti, en minäkään tarkemmin syytä tiedä, ehkä sinä oli joitakin ajan yhteiskunnallisia tapoja selittämässä ja syynä.

Uskovaiselta ja erityisesti sananpalvelijalta kuitenkin edellytettiin yksiavioisuutta. Siitä kirjoitti mm Paavali, joka itse ei ollut avioliitossa, Timoteukselle ensimmäisen kirjeen kolmannessa luvussa muun muassa:

1 Se on totinen sana: jos joku piispan virkaa pyytää, hän hyvää työtä halajaa.
2 Niin pitää siis piispan oleman nuhteettoman, yhden emännän miehen, valppaan, raittiin, siviän, vierasten holhojan, opettavaisen.
3 Ei juomarin, ei tappelian, ei ilkiän voiton pyytäjän, vaan armeliaan, ei riitaisen eikä ahneen,

4 Joka oman huoneensa hyvin hallitsee, jolla kuuliaiset lapset ovat, kaikella kunniallisuudella:
5 (Mutta jos joku ei taida omaa huonettansa hallita, kuinkas hän Jumalan seurakunnan taitaa hallita?)
6 Ei äsken kristityn, ettei hän paisuneena laittajan tuomioon lankeaisi.
7 Mutta hänellä pitää myös hyvä todistus oleman niiltä, jotka ulkona ovat, ettei hän laittajan pilkkaan ja paulaan lankeaisi.
8 Niin pitää myös seurakunnan palveliat toimelliset oleman, ei kaksikieliset, ei juomarit, ei häpiällisen voiton pyytäjät,
9 Jotka uskon salaisuuden puhtaassa omassatunnossa pitävät,
10 Jotka pitää ensin koeteltaman, ja palvelkaan sitte kuin he nuhteettomiksi löydetään.
11 Heidän emäntänsä pitää myös siviät oleman, ei laittajat, vaan raittiit, kaikissa uskolliset.
12 Seurakunnan palveliat olkoon yhden emännän miehet, jotka lapsensa ja oman huoneensa hyvin hallitsevat.

Edellä lainaamaani kohta on ymmärretty myös naispappeutta vastaan kirjoitetuksi, kuten se onkin. Naisten virkapappeutta puoltavat selittävät tämän tarkoittavan vain avioliittoon kuuluvaa ohjetta, mutta varmuudella voimme sanoa, että Jumalan sana on kokonaisuus, aikaan sitomaton tällaisissa asioissa. Tämäkin kohta tarkoittaa siis kaikkia sananpalvelijalle asettuja edellytyksiä, joista mitään ei sovi halveksia eikä hyljätä.


Taavetti on tönäissyt viestiketjua viimeksi klo 16 Maalis 2018, 14:30
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä


Paluu Uskonvanhurskaus



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron