Mihin ihminen joutuu kuoleman jälkeen?

Elävä usko vanhoillislestadiolaisesta näkökulmasta.


Lopun ajasta

ViestiKirjoittaja Sinikettu » 01 Kesä 2011, 18:05

Satuin eräässä paikassa näkemään tv7:n ohjelmaa, jossa kerrottiin lopun ajasta. Siinä kerrottiin, että lopun aikana on vihan aika, jota ennen kyllä uskovat temmataan taivaaseen. Vihan aikana ilmestyy antikristus ja joudutaan ottamaan pedon merkki ihon alle.

Olen kuullut vain viidesläisten ja vapaiden suuntien opettavan tuollaisia asioita. Itse en ole kyseisissä seurakunnissa koskaan käynyt, mutta käsittääkseni ne puhuvat niistä aika paljon. Miten uskovaiset opettavat asioista. Onko nuo vain jotain amerikkalaista hapatusta (sieltä kai alunperin koko juttu on lähtenyt, luulisin) vai pitäisikö noita uskoa? Olen ajatellut mennä meidän srk:n uskovaisen papin luo juttelemaan ja kyselemään näistä, mutta kun vasta kävin, niin en heti uudestaan mene, joten ajattelin tässä sopivaa aikaa odotellessa kysyä täältä mitä uskovaiset asiasta ajattelee. Minulle ihan outoja asioita, koska koskaan en siinä herätysliikkeessä, jossa aiemmin oli, ole kuullut opetusta viimeisistä ajoista.
Avatar
Sinikettu
puuhakas
 
Viestit: 237
Liittynyt: 05 Kesä 2006, 15:11

ViestiKirjoittaja Taavetti » 01 Kesä 2011, 20:53

Aiheesta on foorumillamme keskusteltu aiemminkin,
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja nuusku » 02 Kesä 2011, 00:39

Lopun aika on koko ajan käynnissä, sillä Jumalalle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä. Raamatussa on lueteltu lopun ajan merkkejä. Pedon merkin otsaan ja käteen ottaminen on mielestäni jokin hengellinen vertauskuva, sitä en tiedä mikä. Antikristuksia on ollut ja koko ajan on, sekä henkilöihin että aatteisiin verhottuina. Lopussa tulee paha aika, mutta viimeiset päivät on lyhennetty niin, että uskovaiset jaksavat ne kestää. Jeesus ilmestyy viimeisenä päivänä itäiseltä taivaalta kaikkien enkeleidensä kanssa maan päälle tuomitsemaan, ja kutsuu uskovaisina kuolleet tai vielä elävät oikealle puolellensa ja epäuskoiset vasemmalle puolelle. Uskovaiset pääsevät taivaan kotiin ja epäuskoiset lähetetään kadotukseen, joka on alunperin sielunviholliselle valmistettu paikka. Olen kuullut, että jotkut uskonsuunnat opettavat epäuskoisten jäävät maan päälle kärvistelemään, mutta kuitenkin loppu eli viimeinen tuomio tulee kaikille samaan aikaan, ja yllättäen kuin varas yöllä.

Loppu tulee, kun valtakunnan evankeliumi on saarnattu kaikessa maailmassa ja kaikki ne, jotka Jumala on armovalitsemuksensa kautta valinnut, ovat tulleet sisälle Jumalan valtakunnan arkkiin. Sen jälkeen arkin ovi suljetaan kuten Nooan aikoina, ja parannusta ei enää saarnata, ainoastaan uskovaiset lohduttavat toisiansa evankeliumilla myös arkin sisäpuolella, mutta parannussaarna on kielletty. Melko pian sen älkeen tulee loppu.

Listasin seuroissa kuulemiani asioita tuohon ulkomuistista, en jaksa nyt etsiä Raamatun kohtia.
Kunnes täyttyy halu hartain, tänne jääpi turmelus. Aukee kirkas kotiranta, loppumaton lohdutus.
Avatar
nuusku
Ylläpitäjä
 
Viestit: 2099
Liittynyt: 08 Touko 2006, 17:33

Mihin ihminen joutuu kuoleman jälkeen?

ViestiKirjoittaja Sinikettu » 09 Loka 2011, 21:19

Minulta kuoli kuukausi sitten koira, joka oli minun paras ystävä, seuralainen ja elämänkumppani. On ollut tosi raskas kuukausi. Kävin yhden ystävän luona kylässä ja hän näytti tv seiskassa olleen Pyhän hengen ilta-ohjelman, koska siinä mies kertoi käyneensä taivaassa ja nähneensä siellä heidän vuosi aikaisemmin kuolleen koiransa. Ystävä ajatteli, että se helpottaisi minun oloa. En tiedä mikä eläinten kohta on, mutta siinä toivossa elän, että vielä tapaan kaikki kolme rakasta koiraani, joista olen vuoden sisällä joutunut luopumaan. Ei siitä sen enempää. Mutta jäin ihmettelemään mihin ihminen päätyy kuoleman jälkeen.

Tuo mies kertoi, että enkeli oli kerran hänet kesken rukouksen vienyt taivaaseen. Hän kertoi millaista siellä oli ja ketä hän siellä koiran lisäksi tapasi. Hän kertoi esim. että siellä oli pieniä lapsia, joita sukulaiset kasvattivat. Jos sukulaisia ei ollut, työn hoitivat enkelit. Ajattelin, että onko lie totta, vieläkö meidän pitää taivaassa kasvaa. Vieläkö siellä on lapsia, nuoria, aikuisia ja vanhuksia. Ei ole tullut mieleeni, että jos isovanhemmat tapaan taivaassa, he ovat vanhoja, harmaapäisiä ja kumaraisia tai jos tapaan isän vauvana kuolleen siskon, se olisi vauva, jota pitäisi siellä kasvattaa.

Olen kuullut paljon muitakin taivaassakäynti kertomuksia. Tai sitten sellaisia kertomuksia, että ihminen on kuolemaisillaan ja sanoo vuoteen vieressä olevalle, että nyt hän näkee kuolleitten omaisten tulevan häntä vastaan.

Raamatussa on paljon paikkoja, joissa sanotaan, että ihminen herätetään kuolleista. Olen lukenut tosi paljonkin raamattua, enkä muista siellä puhutun siitä, että ihminen kuollessaan viuhahtaa suoraan taivaan iloon. Hautajaisissakin sanotaan, että Jeesus Kristus on viimeisenä päivänä herättävä. Tämän ja raamatun perusteella minulla on käsitys, että kuolleet nukkuvat ja odottavat viimeistä päivää, jolloin heidät herätetään. Mutta mitenkä asia on oikeasti? Siinä uskon yhteisössä, jossa olin lapsesta asti kunnes minusta tuli vl, ei ainakaan ikinä puhuttu tuollaisesta eikä kukaan koskaan sanonut käyneensä taivaassa. Sanoinkin ystävälleni, että minun on vaikea uskoa noita juttuja, koska ne ovat minulle vieraita. Voiko ihminen noin käydä taivaassa ja missä kuolleet ovat? Siellä taivaassa vai nukkuvat ja odottavat viimeisen päivän aamuna tapahtuvaa herätystä.

Ryövärille kyllä Jeesus sanoi, että tänä päivänä hän olisi Jeesuksen kanssa paratiisissa. Lasarus taas oli Aabrahamin helmassa ja rikas mies helvetissä, eivätkä siis nukkuneet.
Avatar
Sinikettu
puuhakas
 
Viestit: 237
Liittynyt: 05 Kesä 2006, 15:11

ViestiKirjoittaja Humilton » 10 Loka 2011, 23:37

Kun Raamattua lukee, siellä ei puhuta elämistä mitään viimeisen tuomion yhteydessä. Sitten jossain kohdin sanotaan, että iäisyydessä valtaistuimen ympärillä on neljä eläintä. En löydä nyt todisteita, mutta käsitysteni mukaan meidän tuntemilla elämillä ei ole iankaikkista sielua.

Evankelisluterilaisen kirkon mukaan ihmisen kuoltua hänen iäinen osa (sielu) lepää ja odottaa haudassa kunnes Kristus herättää hänet (tuomiopäivänä). Tuomiolla ihmiset on ryhmittyneet kahteen joukkoon. Toiset päästetään taivaaseen ja toiset joutuvat helvettiin (sen jälkeen kuin ovat elämänsä aikana tehneet). Uskonvanhurskaus otsikko antaa aiheen tarkentaa asiaa. Kaikki ihmiset ovat tehneet elämänsä aikana syntiä. Kristuksen antama vanhurskaus omalla sydämmellä omistettuna pelastaa.

Keskustelunavaus virittää kysymyksiä, joihin on parasta etsiä vastauksia kasvokkain keskustelemalla.
Avatar
Humilton
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1126
Liittynyt: 10 Loka 2007, 01:13

ViestiKirjoittaja hepa » 11 Loka 2011, 08:47

Humilton kirjoitti:Kun Raamattua lukee, siellä ei puhuta elämistä mitään viimeisen tuomion yhteydessä. Sitten jossain kohdin sanotaan, että iäisyydessä valtaistuimen ympärillä on neljä eläintä. En löydä nyt todisteita, mutta käsitysteni mukaan meidän tuntemilla elämillä ei ole iankaikkista sielua.


Ilm. 4:6
Ja istuimen edessä oli niinkuin lasinen meri, kristallin muotoinen, ja keskellä istuinta ja ympäri istuinta neljä eläintä, edestä ja takaa silmiä täynnänsä.
7 Ja ensimäinen eläin oli jalopeuran muotoinen, ja toinen eläin vasikan muotoinen, ja kolmannella eläimellä olivat niinkuin ihmisen kasvot, ja neljäs eläin lentäväisen kotkan muotoinen.
8 Ja niillä neljällä eläimellä oli kullakin kuusi siipeä ympärillä, ja he olivat sisältä silmiä täynnänsä; ja ei heillä ollut lepoa päivällä eikä yöllä, ja sanoivat: pyhä, pyhä, pyhä on Herra Jumala kaikkivaltias, joka oli, ja joka on, ja joka tuleva on.
9 Ja kuin ne eläimet antoivat kiitoksen ja kunnian ja siunauksen sille, joka istuimella istui, joka elää ijankaikkisesta ijankaikkiseen.

Ilm. 5:8
Ja kuin hän kirjan ottanut oli, lankesivat ne neljä eläintä ja neljäkolmattakymmentä vanhinta Karitsan eteen, ja jokaisella oli kantele ja kultaiset maljat suitsutusta täynnä, jotka ovat pyhäin rukoukset,

Ilm. 5:14
Ja ne neljä eläintä sanoivat: amen! Ja ne neljäkolmattakymmentä vanhinta lankesivat maahan, kumarsivat ja rukoilivat sitä, joka elää ijankaikkisesta ijankaikkiseen.

Ilm. 6:1
Ja minä näin, kuin Karitsa ensimäisen sinetin avasi, ja minä kuulin yhden neljästä eläimestä sanovan, niinkuin pitkäisen jylinän: tule ja katso!
2 Ja minä näin, ja katso, valkia orhi; ja se, joka sen päällä istui, piti joutsea, ja hänelle annettiin kruunu, ja hän läksi voittamaan ja saamaan voittoa.
3 Ja kuin hän toisen sinetin avasi, kuulin minä toisen eläimen sanovan: tule ja katso!
4 Ja ruskia orhi meni ulos; ja sille, joka sen päällä istui, annettiin rauha maasta ottaa pois, että heidän piti keskenänsä toinen toisensa tappaman; ja hänelle oli suuri miekka annettu.
5 Ja kuin hän kolmannen sinetin avasi, kuulin minä kolmannen eläimen sanovan: tule ja katso! Ja minä näin, ja katso, musta orhi; ja sillä, joka sen päällä istui, oli vaaka kädessä.
6 Ja minä kuulin äänen neljän eläimen keskeltä sanovan: mitta nisuja yhteen penninkiin ja kolme mittaa ohria yhteen penninkiin, ja älä viinaa eikä öljyä vahingoita.
7 Ja kuin hän avasi neljännen sinetin, kuulin minä neljännen eläimen äänen sanovan: tule ja katso!

Ilm. 19:4
Ja neljäkolmattakymmentä vanhinta ja neljä eläintä maahan lankesivat ja rukoilivat Jumalaa, istuimella istuvaista, ja sanoivat: amen! halleluja!
--------
1992 käännöksessä lukee "olento"
Avatar
hepa
tähtiahkera
 
Viestit: 877
Liittynyt: 19 Helmi 2009, 15:14
Paikkakunta: Oulunseutu

ViestiKirjoittaja Sinikettu » 11 Loka 2011, 10:32

Jotenkin olen raamatusta ymmärtänyt, ettei eläin pääse taivaaseen vaan sen henki kuollessa palaa vain Jumalan luo. Jotain sinne päin olen lukenut. Sitten raamatussa puhutaan jostain hevosistä, mutta en nyt muista kohtia. Mutta toivon kyllä, että taivaassa olisi kumminkin eläimiä, koska pidän eläimistä paljon enemmän kuin ihmisistä. Ihmisistä en pidä juurikaan yhtään, mutta eläinten kanssa on kiva ja hyvä olla. Aika kurja ajatella ikuisuutta ilman yhtään eläintä. Parasta olisi, jos siellä olisi ne minun elämäni kaikkein rakkaimmat. Mutta nähtäväksi jää, jos sinne asti koskaan pääsen.
Avatar
Sinikettu
puuhakas
 
Viestit: 237
Liittynyt: 05 Kesä 2006, 15:11

ViestiKirjoittaja hepa » 11 Loka 2011, 11:09

Ilm. 19:14
Ja sotajoukko, joka taivaassa on, seurasi häntä valkeilla hevosilla, vaatetetut valkialla puhtaalla kalliilla liinalla.

--Nuo hevoset voi olla kuvakieltä


Matt. 22:30 Sillä ylösnousemisessa ei naida eikä huolla, mutta he ovat niinkuin Jumalan enkelit taivaassa.

Ei siellä taivaassa taideta ajatella enää maailman murheita.
Avatar
hepa
tähtiahkera
 
Viestit: 877
Liittynyt: 19 Helmi 2009, 15:14
Paikkakunta: Oulunseutu

ViestiKirjoittaja Humilton » 16 Loka 2011, 21:50

Sinikettu kirjoitti:Jotenkin olen raamatusta ymmärtänyt, ettei eläin pääse taivaaseen vaan sen henki kuollessa palaa vain Jumalan luo.


Jumala puhalsi ihmiseen hengen luotuaan hänet. Mutta eläimistä ei sanota mitään samanlaita .Eläimen kuoltua ei ole mitään, mikä palaisi takaisin Jumalan luo.

Eri mytologioissa eläimillä voi olla sielu.
Avatar
Humilton
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1126
Liittynyt: 10 Loka 2007, 01:13

ViestiKirjoittaja lukkari » 17 Loka 2011, 09:52

Ihminen saattaa kiintyä kotieläimiin kovastikin. Monelle yksinäiselle se on todellakin elämään iloa ja sisältöä tuova. Sitten kun lemmikki kuolee jää tyhjä olo, suru ja kaipauskin.

Saamme silti luottaa siihen, että taivaasta ei puutu mitään. Siellä on ilo täydellistä Ei ole korva kuullut, eikä silmä nähnyt sitä, eikä edes mieleen juolahtanutkaan, mitä Jumala on niille valmistanut, jotka Hänen ilmestymistään odottavat.

Lisäsin hymiöeston tähän viestiin,Taavetti.
lukkari
Valvoja
 
Viestit: 553
Liittynyt: 14 Loka 2006, 12:52

ViestiKirjoittaja Meiliaikku » 26 Touko 2012, 22:35

lukkari kirjoitti:Ihminen saattaa kiintyä kotieläimiin kovastikin. Monelle yksinäiselle se on todellakin elämään iloa ja sisältöä tuova. Sitten kun lemmikki kuolee jää tyhjä olo, suru ja kaipauskin.

Saamme silti luottaa siihen, että taivaasta ei puutu mitään. Siellä on ilo täydellistä Ei ole korva kuullut, eikä silmä nähnyt sitä, eikä edes mieleen juolahtanutkaan, mitä Jumala on niille valmistanut, jotka Hänen ilmestymistään odottavat.



Minullakin on todella suloinen 14 vuotias koira. Niin ihana ja seurallinen, joka ymmärtää puheenikin. Kaikessa on mukana ja seuraa touhujani.

Mutta vaikka se onkin niin ihana, tiedän, että minun pitää siitä luopua aikanaan ,en silti usko että taivaassa tavataan. Miksi en ? Taivas ei ole valmistettu eläimelle, vaan ihmiselle . Vain ihmiselle on annettu lupaus Raamatun mukaan pelastuksesta ja iankaikkisesta elämästä taivaassa. Eläimet on Jumala luonut tätä elämää varten ihmisen tarkoitukseen.

[size=9]Lisäsin hymiöeston tähänkin viestiin, koska lainattuun osaan ilmaantui tahaton hymiö. Taavetti[/siz 8-) 8-) ;)
Viimeksi muokannut Meiliaikku päivämäärä 15 Heinä 2012, 19:12, muokattu yhteensä 2 kertaa
Meiliaikku
puuhakas
 
Viestit: 229
Liittynyt: 24 Elo 2010, 22:23

ViestiKirjoittaja Meiliaikku » 03 Kesä 2012, 19:43

Meiliaikku kirjoitti:
lukkari kirjoitti:Ihminen saattaa kiintyä kotieläimiin kovastikin. Monelle yksinäiselle se on todellakin elämään iloa ja sisältöä tuova. Sitten kun lemmikki kuolee jää tyhjä olo, suru ja kaipauskin.

Saamme silti luottaa siihen, että taivaasta ei puutu mitään. Siellä on ilo täydellistä Ei ole korva kuullut, eikä silmä nähnyt sitä, eikä edes mieleen juolahtanutkaan, mitä Jumala on niille valmistanut, jotka Hänen ilmestymistään odottavat.



Minullakin on todella suloinen 14 vuotias koira. Niin ihana ja seurallinen, joka ymmärtää puheenikin. Kaikessa on mukana ja seuraa touhujani.

Mutta vaikka se onkin niin ihana, ja tiedän, että minun pitää siitä luopua aikanaan, en usko että taivaassa tavataan. Miksi en ? Taivas ei ole valmistettu eläimelle, vaan ihmiselle . Vain ihmiselle on annettu lupaus Raamatun mukaan pelastuksesta ja iankaikkisesta elämästä taivaassa. Eläimet on Jumala luonut tätä elämää varten ihmisen tarkoitukseen. :mokan:

Lisäsin hymiöeston tähänkin viestiin, koska lainattuun osaan ilmaantui tahaton hymiö. Taavetti :-x
Meiliaikku
puuhakas
 
Viestit: 229
Liittynyt: 24 Elo 2010, 22:23

Tempaus

ViestiKirjoittaja Sinikettu » 10 Kesä 2012, 20:43

Mikä on tämän kristillisyyden käsitys tempauksesta? Ikinä en ole ennen kuullut opetusta siitä, mutta esim. viidesläiset ja vapaat suunnat taitavat uskoa, että Jeesus tulee vielä kahdesti. Ensin noutamaan omansa ennen lopun vaikeita aikoja ja sitten tuomitsemaan maailmaa. Minua tämä opetus vähän hämmentää, kun en ikinä ole siitä kuullut ennen.
Avatar
Sinikettu
puuhakas
 
Viestit: 237
Liittynyt: 05 Kesä 2006, 15:11

Re: Tempaus

ViestiKirjoittaja Taavetti » 10 Kesä 2012, 21:08

Sinikettu kirjoitti:Mikä on tämän kristillisyyden käsitys tempauksesta? Ikinä en ole ennen kuullut opetusta siitä, mutta esim. viidesläiset ja vapaat suunnat taitavat uskoa, että Jeesus tulee vielä kahdesti. Ensin noutamaan omansa ennen lopun vaikeita aikoja ja sitten tuomitsemaan maailmaa. Minua tämä opetus vähän hämmentää, kun en ikinä ole siitä kuullut ennen.

En ole koskaan sellaisesta opetusta kuullut, että Jeesus tulisi vielä kahdesti. En voi edes aavistaa, mihin sellainen oppi perustuu, Raamatusta siihen tuskin edes hataraa pohjaa löytyy. Siinä mielessä hämmentää hiukan minuakin, että joku on sellaisen opin kehittänyt, hämmentäisi vielä enemmän, jos joku siihen aivan vakavissaan uskoo.

Meidän ei kuitenkaan tarvitse kiinnittää sydäntämme sellaiseen. Harhaoppi mikä harhaoppi.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja metsätähti » 10 Kesä 2012, 21:14

Vapaissa suunnissa tuo käsitys on varsin yleinen. Luterilaisessa kirkossa en ole kuullut sitä ikinä esitetyn, vaan että Kristus tulee tänne enää tasan kerran. Sama opetus on käsittääkseni myös vanhoillislestadiolaisuudessa, ainakin opettajani lukiossa sen esitti mieleenpainuvasti useita kertoja.

Minulle on pitkin matkaa kirkossa opetettu, että kristityn ei tarvitse maailmanloppua pelätä; "Ei tarvitse pelätä, mitä on tulossa, kun tietää, kuka on tulossa." Tämän mainitsen siksi, että onnistuivat vapaasuuntaiset ystävät aikanaan pelottelemaan minut vuosiksi näillä asioilla. Vaikka pyysin, että ei puhuta näistä kun tiedetään, että ajatellaan eri tavoin, niin ei, "käännytystä" tuli raskaanlaisesti. Tosin kun kysyin sitten, että näytä minulle Raamatusta, että missä kohti se tempaus tapahtuu, kun en löydä sitä mistään, niin "se tapahtuu tuossa Ilmestyskirjan kolmannen ja neljännen luvun välissä". Sen jälkeen ei asiasta keskusteltu, mutta ilmeeni taisi kertoa jotain.

Ja jos joku tässä uskoo toisin, niin ei minulla ole varmoja vastauksia tarjota suuntaan eikä toiseen. Se kaikki on täydellisesti Isän käsissä, ja meidän ei tarvitse tietää sitä, mitä meille ei ole kerrottu. Siksi pidän varsin turhauttavana sitä, että näistä taitetaan peistä pitkin nettiä - ihmeellisellä varmuudella, sitä mie kritisoin. Mie kun arvelen, että tässä on jokaisella ihan nokko tekemistä siinä, että valvoo omalla kohdallaan tässä hetkessä eikä arvaile sitä, mikä tapahtuu sitten kun Isä sen hyväksi näkee.
Ylistys armon auringon! Se Herran kansan yllä on, ja virta valoa kantaa. SL 275 :)
Avatar
metsätähti
ahertaja
 
Viestit: 571
Liittynyt: 02 Syys 2009, 17:00
Paikkakunta: Pohjois-Suomi

ViestiKirjoittaja Hannes69 » 10 Kesä 2012, 23:26

Luulen tietäväni mistä kohdasta raamattua on otettu tämä tulkinta. Paikkaa en muista mutta menee jotenkin näin:" hänen omansa temmataan tuuliin ja pilviin herraa vastaan. ." tuosta voi saada käsityksen että jeesus hakee omansa ensin pois ja sitten tulee pitämään viimeistä tuomiota. Samaa tukee jossain mielessä saarnaajan kirjan viimeinen luku jossa kerrotaan lopun ajoista:" kaksi on pellolla, toinen otetaan, toinen jätetään jne " eli toinen jää tänne elämään ja toinen otetaan taivaaseen. Minulla ei ole kykyä ehkä ymmärrystä selittää miten nuo paikat ymmärretään kristillisyydessä mutta esim (jos en väärin muista) valkealassa tapani kirsilä saarnasi tuosta saarnaajan kirjan kohdasta. Voi kuunnella netistä ken tahtoo.
Hannes69
Valvoja
 
Viestit: 819
Liittynyt: 24 Syys 2010, 01:00
Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa

ViestiKirjoittaja Taavetti » 21 Elo 2012, 06:25

Sellainen Jeesuksen kaksi tulemista opetus kumoaa kokonaan Jeesuksen selväsanaisen opetuksen viimeisestä tuomiosta.

Matteus 25
29 Jokaiselle, jolla on, annetaan, ja hän on saava yltäkyllin, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on. [Matt. 13:12+]
30 Heittäkää tuo kelvoton palvelija ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita.' [Matt. 8:12+]

Viimeinen tuomio
31 "Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. [Matt. 16:27+; Ilm. 20:11]
32 Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. [Hes. 34:17-22; Matt. 13:49; Room. 14:10; 2. Kor. 5:10]
33 Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen.
34 Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. [Viis. 5:15,16; Ef. 1:4]
35 Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. [Jes. 58:7; Hes. 18:7; Sir. 7:32-36; Gal. 5:6; Hepr. 13:2; Jaak. 1:27, Jaak. 2:13,14]
36 Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.'
37 "Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: 'Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa?


Missään kohdassa en muista, että Raamatussa olisi mainittu Jeesuksen kahta tulemista, Jeesus itsekin puhui vain yhdestä. Maininnat tuuliin ja pilviin tempaamisesta ja kahdesta samaa työtä tekevästä sopivat kyllä viimeisen tuomion opetukseen, sillä nopeasti kaikki käy, tuskin säikähtää ehdimme. Muutenkin Raamatun opetukset ovat sen verran vähän ilmaisevia, että on parempi ettemme niitä kovin paljoa pohdikaan. Uskon että niukat ilmaisut ovat olleet Jeesuksen ja Jumalan ilmoituksen tarkoituskin, ettemme kiinnitä niihin liian paljon huomiota, ja ala niissä elämään. Tärkeintä meille on tämän hetken oikea usko ja uskossa valvominen, kun siinä jaksamme päivittäin ja hetkittäin kilvoitella, ne varmistavat samalla sen, että olemme uskossa valveilla Jeesuksen tullessa toisen kerran tai viimeisen hetkemme muuten koittaessa.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Re: Mihin ihminen joutuu kuoleman jälkeen?

ViestiKirjoittaja Joonatan » 04 Syys 2021, 22:25

Olen itsekin jonkin verran pohtinut tätä asiaa, lähinnä juuri siksi että kristillisyydessä opetetaan ihmisen vaipuvan kuollessaan kuin uneen odottamaan viimeistä päivää, mutta esimerkiksi Lasarus-vertauksessa rikas mies joutuu heti kuoltuaan kadotuksen vaivaan ja Lasarus pääsee heti Abrahamin helmoihin. Olen ajatellut tuon olevan kuitenkin vain vertaus, jonka tarkoituksena on rohkaista ihmisiä parannukseen ja kilvoitteluun uskossa, ei mikään tarkka selvitys ihmisen vaiheista kuoleman jälkeen. Olenko oikeassa ymmärryksessä?

Sekin alkoi joskus mietityttämään, kun luin SRK:n Laula kansa Jumalan -kirjaa, jossa kerrottiin kuinka uskovainen puhujaveli Kaarle Jaakko Kesti oli maannut sairaalavuoteessa. Eräänä iltana kun Kestin tila oli jo hyvin heikko, hänen huoneestaan alkoi kuulua kaunista musiikkia, ja tilannetta selvitettäessä Kesti hymyili onnellisena sängyssään. Kun häneltä kysyttiin kuuleeko hän musiikin, hän vastasi: "se mitä minä kuulen, ei ole mitään sen rinnalla mitä minä näen!" Tämän jälkeen Kesti veti viimeisen henkäyksensä.
Olen kuullut muitakin vastaavia kertomuksia enkeleiden vierailuista uskovaisten kuolinhetkellä, ja olen jäänyt ihmettelemään niitä. Nopeasti ajateltuna tuntuisi siltä, että noissa hetkissä on tultu noutamaan uskovaista taivaaseen, mutta se taas on ristiriidassa Raamatun opetuksen kanssa. Olen lopulta päätynyt siihen ajatukseen, että noita uskovaisia on tultu lohduttamaan kuoleman hetkellä: silmien sulkeminen tälle maailmalle ei tunnu niin vaikealta, kun näkee mitä on luvassa viimeisenä päivänä. Ehkäpä enkelit todella tulevat noutamaan uskovaista kuolinvuoteelta, mutta vievät hänen sielunsa Taivaan kodin sijasta ensin lepäämään kuoleman unessa. Olenko ajatellut tämän asian oikein vai kuulostaako aivan kummalliselta?
On koti, jonne myrskyt maan / ei saavu milloinkaan. / Ei sinne aallot raivollaan / käy rauhaa rikkomaan. / Oi koti! Sinne saavumme, / kun päättyy mainen matkamme.
-Siionin laulu 286-
Avatar
Joonatan
tutustunut
 
Viestit: 45
Liittynyt: 21 Tammi 2020, 14:40

Re: Mihin ihminen joutuu kuoleman jälkeen?

ViestiKirjoittaja ELIHU » 07 Syys 2021, 13:30

"Olen kuullut muitakin vastaavia kertomuksia enkeleiden vierailuista uskovaisten kuolinhetkellä, ja olen jäänyt ihmettelemään niitä. Nopeasti ajateltuna tuntuisi siltä, että noissa hetkissä on tultu noutamaan uskovaista taivaaseen, mutta se taas on ristiriidassa Raamatun opetuksen kanssa" "

Kiitos mielenkiintoisesta pohdinnasta.

Tuo ristiriidalta tuntuva asia johtuu/selittyy mielestäni paljolti siitä, että me ihmiset olemme ajattelussamme kovin aikasidonnaisia.

Ymmärrän asian niin, että kun ihminen siirtyy ajasta iankaikkisuuteen, hän herää aivan kuin silmänräpäyksessä viimeiseen päivään, joko tuomion ylösnousemukseen tai elämän ylösnousemukseen. Hänen kohdallaan ei ole siinä välissä meidän käsityksemme mukaista "aikaa", vaan se käsitteenä loppuu hänen kuollessaan.
Aivan yhtä silmäräpäyksessä heräävät tuhansia vuosia sitten kuolleet kuin juuri ennen viimeistä päivää kuolleet.
Kun ihminen kuolee, niin myös aikakäsitystä hänen kohdallaan ei siinä käsityksessä kuin me ymmärrämme, sitä ei enää ole.

Siksi ymmärrän, että uskovainen ihminen voi kokea elämänsä viime hetkillä näitäkin kokemuksia, näin sai kokea mm. myös marttyyri Stefanus (Ap. t. 7:55-56), enkä näe siinä risririitaa muun raamatun kanssa. Hänelle näytetään jo tulevaa...
ELIHU
touhukas
 
Viestit: 191
Liittynyt: 12 Huhti 2005, 02:12

Re: Mihin ihminen joutuu kuoleman jälkeen?

ViestiKirjoittaja Joonatan » 07 Syys 2021, 14:18

On ne monet asiat sittenkin yksinkertaisia kun ne yksinkertaisesti selitetään PDT_Armataz_01_29 Kiitokset hyvästä selvennyksestä, Elihu!
On koti, jonne myrskyt maan / ei saavu milloinkaan. / Ei sinne aallot raivollaan / käy rauhaa rikkomaan. / Oi koti! Sinne saavumme, / kun päättyy mainen matkamme.
-Siionin laulu 286-
Avatar
Joonatan
tutustunut
 
Viestit: 45
Liittynyt: 21 Tammi 2020, 14:40

Seuraava

Paluu Uskonvanhurskaus



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa