Pyhä Henki VT:ssa

Elävä usko vanhoillislestadiolaisesta näkökulmasta.


Pyhä Henki VT:ssa

ViestiKirjoittaja Sinikettu » 19 Touko 2013, 22:34

Olen paljon miettinyt sitä oliko Vanhan testamentin uskovaisilla pyhää henkeä. Uskon itse, että oli, koska he olivat uskovaisia ja minusta olisi outoa, ettei uskovalla ole pyhää henkeä. Käsittääkseni vanhoillislestadiolaisuudessa uskotaan myös, että heillä oli pyhä henki. Tästä on seurannut itselläni pohdinta siitä miksi helluntaina vuodatettiin pyhä henki, jos se kerran oli jo uskovaisissa ihmisissä? Ajattelin kysyäkin sitä täällä viisaammilta. Minulla on muutama ystävä toisessa hengellisyydessä ja he eivät näin usko, kieltävät sen erittäinkin jyrkästi. Olisi kiva kuulla tälle uskolle ihan oikeita perusteita, että tarpeen tullen voisi toisillekin valaista asiaa kunnolla perusteiden kanssa.

Etsin haku-toiminnalla sanoilla pyhä henki olisiko täällä jo aiemmin keskusteltu asiasta, mutta osumia tuli yli 700 enkä jaksanut niitä ruveta tutkimaan. Jos asiasta on keskusteltu, voisinko saada linkin kyseiseen keskusteluun?
Avatar
Sinikettu
puuhakas
 
Viestit: 237
Liittynyt: 05 Kesä 2006, 15:11

ViestiKirjoittaja Ilpo » 19 Touko 2013, 22:41

Ensimmäinen vastaus: Kyllä oli. Kuningas Daavid rukoili psalmissaan:


Ps. 51:11

"Älä heitä minua pois kasvois edestä, ja älä minulta ota pois sinun Pyhää Henkeäs.".

Veljet ja sisaret tulee makedoniasta ja jatkaa...
Ilpo
Ilpo
ahertaja
 
Viestit: 552
Liittynyt: 04 Kesä 2011, 00:46

ViestiKirjoittaja Emka » 19 Touko 2013, 23:17

Vanhassa Testamentissa puhutaan monin paikoin Herran Henki, tarkoittaisikohan se Pyhää Henkeä?

4Moos 11
26 Leiriin oli jäänyt kaksi miestä; toinen oli nimeltään Eldad ja toinen Medad. Heidätkin oli merkitty seitsemänkymmenen valitun joukkoon. Henki laskeutui myös heihin, vaikka he eivät olleet menneet teltalle, ja he joutuivat hurmoksiin leirissä.

Tuo Raamatun kohta on kuin Helluntaina tapahtumassa.

Tämän Vl-Foorumin ihan etusivun vieressä vasemmalla on linkki Raamatun hakusana kirjaan, siihen ylhäällä olevaan tyhjään ruutuun kirjoittaa vaikka Pyhä Henki, sieltä saa Raamatunpaikat mistä löytyy sana pyhä ja henki, käytössä on Suomenkieliset kolme käännöstä ja muille kielille myös. Sieltä löysin Raamatun alusta asti kohtia, ja monissa oli ymmärrettävissä että kysymys oli Pyhästä Hengestä,
Avatar
Emka
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1464
Liittynyt: 25 Tammi 2005, 22:05
Paikkakunta: Pirkanmaalla pieni pitäjä

ViestiKirjoittaja Hannes69 » 20 Touko 2013, 00:19

Kun jeesus kysyi opetuslapsilta että kenen te sanotte minun olevan, Pietari vastasi:sinä olet Jeesus Kristus, elävän Jumalan poika. Jeesus sanoi Pietarille:tuota ei ilmoittanut sinulle liha ja veri, vaan minun isäni henki. Ja tämä tapahtui reilusti ennen helluntaita ja ennen ristiinnaulitsemista. Pietarilla siis oli Pyhä Henki jo ennen sen näkyvää vuodattamista , samoin myös muilla opetuslapsilla. Varmasti löytyy myös muita kohtia, tämä tuli ensimmäisenä mieleen.
Hannes69
Hannes69
Valvoja
 
Viestit: 819
Liittynyt: 24 Syys 2010, 01:00
Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa

ViestiKirjoittaja hepa » 20 Touko 2013, 11:26

Myös Simeonilla, joka sai kantaa Jeesus lasta käsissään, oli Pyhä henki
Sekä Johannes kastajalla ja hänen äidillään,

Luuk. 2:25 Ja katso, mies oli Jerusalemissa, jonka nimi oli Simeon: tämä oli hurskas ja jumalinen mies, odottain Israelin lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänessä

Luuk. 1:15 Sillä hän tulee suureksi Herran edessä, ja viinaa ja väkevää juomaa ei hän juo, ja hän täytetään Pyhällä Hengellä jo äitinsä kohdusta.
Luuk. 1:41 Ja tapahtui, kuin Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hyppäsi lapsi hänen kohdussansa. Ja Elisabet täytettiin Pyhällä Hengellä,
Luuk. 1:67 Ja Sakarias ja hänen isänsä täytettiin Pyhällä Hengellä ja ennusti, sanoen:
Avatar
hepa
tähtiahkera
 
Viestit: 877
Liittynyt: 19 Helmi 2009, 15:14
Paikkakunta: Oulunseutu

ViestiKirjoittaja Sinikettu » 22 Touko 2013, 18:40

Minulle eräs eri hengellisyydessä oleva selitti, että vain joillakin tietyillä Jumalan miehillä tai naisilla oli Pyhä henki, ja niistä juuri noissa edellä mainituissakin Raamatun kohdissa kerrotaan. Mutta kaikilla se ei ollut. Minä en osannut siihen sanoa mitään. Ilmeisesti hän perustaa uskonsa juurikin siihen, että vasta helluntaina Pyhä henki vuodatettiin kaikkiin. Osaattekos sanoa vielä sitä, että miksi niin olisi tehty jos pyhä henki jo oli uskovaisilla?

Minä kyllä itse uskon, että Pyhä henki oli uskovaisilla jo VT:ssa, mutta perustella en sitä osaa. Helatorstaina puhuja vähän viittasi siihen seuroissa, mutta en muista tarkalleen mitä hän sanoi. Olisi heti pitänyt naputtaa puhelimen muistikirjaan ylös niinkun yleensä teen jos kuulen hyviä kohtia. Jotain se taisi sanoa, että helluntain pyhän hengen vuodatus oli todiste. Mutta mistä se oli todiste, sitä en tiedä. Enkä kyllä ihan varma ole sanoikokaan puhuja edes noin... :-I Mutta ehkä joku osaa selventää?
Avatar
Sinikettu
puuhakas
 
Viestit: 237
Liittynyt: 05 Kesä 2006, 15:11

ViestiKirjoittaja Taavetti » 22 Touko 2013, 19:39

Varmaan muistat että Jeesus sikisi Pyhästä Hengestä ja syntyi neitsyt Mariasta. Jeesus, Jumalan Poika on toinen persoona siinä kolminaisuudessa, jossa Pyhä Henki on kolmas persoona.

Kun Jeesus oli Pyhästä Hengestä siinnyt, Hänellä oli Pyhä Henki koko maallisen vaelluksensa ajan. Kuitenkin kun Johannes kastoi Jeesuksen, paikalla olleet näkivät Pyhän Hengen laskeutuvan taivaasta kyyhkysen hahmossa Jeesuksen päälle. Kyyhkysen hahmo ei laskeutunut siksi, ettei Jeesuksella ollut Pyhää Henkeä, vaan todistukseksi paikalla oleville ja jälkeen tuleville.

Samalla tavoin, näkyvässä hahmossa, tulisina kielekkeinä, laskettiin Pyhä Henki ensimmäisenä Uuden Liiton helluntaina opetuslasten päälle. Siitä ja sen merkityksestä kertoi Jeesus ennen taivaaseen astumistaan, sen kertoo Luukas evankeliuminsa lopulla.

Luukas 24
46 Ja hän sanoi heille: "Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä nouseva kuolleista,
47 ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista.
48 Te olette tämän todistajat.
49 Ja katso, minä lähetän teille sen, jonka minun Isäni on luvannut; mutta te pysykää tässä kaupungissa, kunnes teidän päällenne puetaan voima korkeudesta."
50 Sitten hän vei heidät pois, lähes Betaniaan asti, ja nosti kätensä ja siunasi heidät.
51 Ja tapahtui, että hän siunatessaan heitä erkani heistä, ja hänet otettiin ylös taivaaseen.
52 Ja he kumarsivat häntä ja palasivat Jerusalemiin suuresti iloiten.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä


Paluu Uskonvanhurskaus



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron