Lutherin viimeisistä hetkistä:

Martti Lutherin ja hänen aikalaistensa sekä vielä vanhempia kirjoituksia

Lutherin viimeisistä hetkistä:

ViestiKirjoittaja Weha » 11 Syys 2006, 22:46

Seuraava artikkeli Lutherin elämän viimeisistä hetkistä on Luterilainen lehdestä vuodelta 1976 (no 3-4/1976)
Lutherin kuolemasta 430 vuotta

Uskonpuhdistajamme elämä oli taistelua puhtaan evankeliumin puolesta Kristuksen ja hänen lunastamiensa sielujen tähden. Mutta samalla hän kävi omaa uskon taisteluansa. Näin oli hänen elämänsä viimeiseen hengenvetoon asti. Kerrommekin tässä vahvistukseksi uskollemme hänen viimeisistä hetkistänsä (18.2.1546)

Keskiyö oli jo ohi. Lääkärit havaitsivat Lutherin olevan ikäänkuin eloton. Sydämen lyöntiä ei voinut tuntea. Hänen luoksensa saapuivat pian myös kreivi Albrecht puolisoineen ja myöhemmin vielä Schwartzburgin kreivi ja kreivitär. Kun he yrittivät kaikenlaisilla lääkkeillä auttaa ja vahvistaa Lutheria, hän sanoi: "Rakas Jumala, minun tekee kipeätä ja olen ahdistunut; minä kuolen." Hänen ystävänsä yrittivät rauhoittaa häntä sanoen, että hän oli alkanut hikoilla, mikä oli terveeellistä. Mutta Luther sanoi sen olevan kylmää kalmanhikeä. Sitten hän alkoi rukoilla: "Oi taivaallinen Isäni, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, sinä kaiken lohdutuksen Jumala, minä kiitän sinua, että olet ilmoittanut minulle rakkaan Poikasi Jeesuksen Kristuksen, johon uskon, jota olen saarnannut ja tunnustanut, jota olen rakastanut ja ylistänyt, jota surkea paavi ja kaikki jumalamattomat häpäisevät, vainoavat ja pilkkaavat. Rukoilen sinua, Herra Jeesus Kristus, olkoon minun sieluiseni uskottu sinun huomaasi. Oi taivaallinen Isä, vaikka minun täytyykin jättää tämä ruumiini ja minun täytyy tulla tempaistuksi pois tästä elämästä, niin tiedän kuitenkin varmasti, että voin olla sinun luonasi ikuisesti ja sinun käsistäsi ei mikään voi minua ryöstää."
Sitten Luther sanoi kolmasti latinan kielellä Joh. 3:16:ssa olevat sanat: "Niin on Jumala maailmaa rakastanut...." Samoin sanat: "Meillä on Jumala, joka auttaa, ja Herra, Herra, joka kuolemasta pelastaa" (Ps. 68:21)

Sillä aikaa kun hänen ystävänsä Coelius kaatoi hänelle lusikallisen kallista lääkettä, hän sanoi: "Minä kuolen, minä annan henkeni." Sen jälkeen hän toisti kolmasti latinaksi sanat: "Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni. Sinä olet minut lunastanut, Herra, sinä uskollinen Jumala." Sitten hän oli aivan hiljaa. Mutta vaikka hänelle huudettiin ja häntä ravisteltiin, hän ei avannut silmiänsä eikä vastannut. Hänen ystävänsä, Jonas ja Coelius, huusivat hänen korvaansa: "Kunnioitettava isä, haluatteko yhä pysyä Kristuksessa ja siinä opissa, jota olette saarnannut?" Luther vastasi selvästi: "Haluan." Sitten hän kääntyi oikealle kyljelleen ja alkoi nukkua. Unta kesti n. neljännestunnin, niin että ympärillä olevat alkoivat toivoa hänen parantumistaan. Lääkärit eivät siihen kuitenkaan uskoneet. Pian hän kalpeni. Nenä ja jalat tulivat kylmiksi. Hän hengähti syvään, joskin hiljaa, ja niin oli hänelle tullut lähtö.

Tällainen oli Lutherin kuolinkamppailu. Se oli kamppailua rukoillen ja uskoen. Hän etsi tukensa ja lohdutuksensa lähtöhetkenänsä noista kaikkein yksinkertaisimmista Raamatun sanoista, vaikka hän oli viisas professori ja niin merkittävä henkilö, että vieläkin monet, vaikkeivät uskokaan Lutherin tavalla, yrittävät etsiä tukea käsityksilleen hänen kirjoituksistaan. Emmekö mekin uskoisi Lutherin tavoin yksinkertaisesti Jumalan Sanan ja siihen turvautuisi? Niin, Raamatun sana on todella turva elämässä ja kuolemassa. Pankaamme merkille myös se miten hän tunnustautui viimeisenä sananaan siihen oppiin, jota hän oli julistanut. Niin hän saattoi tehdä, koska hän ei ammentanut oppiansa ihmisten mielipiteistä, vaan Jumalan Sanasta. Tunnusta sinäkin uskoasi ja ole tosi luterilainen!
Weha
 

Paluu Martti Lutherin ajalta



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron