Kirjoittaja Ankka » 23 Loka 2007, 14:24
Ja lisää, ei oppi ojaan kaada...
Luther, huonepostilla. Matt. 13: 24-30
Kristus esittää vertauksen TAIVAAN VALTAKUNNASTA, toisin sanoen koko kristillisestä seurakunnasta, sellaisena kuin se esiintyy maan päällä ja jommoisena se on pysyvä maailman loppuun asti, nimittäin, että kristillinen seurakunta on pellon kaltainen, johon kylvetään HYVÄÄ SIEMENTÄ.
Mutta sitten perkele tulee yöllä ihmisten maatessa ja kenenkään huomaamatta sekä kylvää VALHEVEHNÄÄ vehnän sekaan. Kaikkialla KASVAVAT SIIS SEURAKUNNASSA HYVÄ SIEMEN JA VALHEVEHNÄ SEKAISIN, HYVÄ JA PAHA VIERETYSTEN, eikä sitä koskaan voi estää tässä elämässä. Vasta toisessa elämässä erotetaan hyvät ja pahat toisistaan, kuten Herra sanookin, että hän elonaikana antaa palvelijoillensa käskyn sen tehdä.
Tämä evankeliumi siis kumoaa lahkolaisten opin, jotka ovat yrittäneet ja vieläkin yrittävät perustaa seurakuntaa, missä ei enää ole pahennusta, vaan yksinomaan puhtaita ja pyhiä. Jos siis joku kristitty heikkoudesta tai muusta syystä joutuu lankeemukseen, niin he hylkäävät hänet seurakunnan yhteydestä eivätkä enää tahdo pitää häntä veljenään, vaikka Kristuksen käsky on ihan selvä, mitä tulee kääntymykseen ja parannukseen, ja seurakunnan opettajien pitää erittäin siihen suuntaan työtä tehdä, etteivät ihmiset jäisi synteihinsä, vaan totisen parannuksen kautta luopuisivat niistä.
Raamatun esimerkitkin todistavat asian näin olevan. Daavid joutui sangen syvään ja hirmuiseen lankeemukseen, mutta kun se rupesi häntä surettamaan ja hän pyysi armoa, niin ARMO HÄNELLE LUVATTIIN. Pietari lankesi samoin pahasti, mutta hän pääsi jälleen armoihin, kun hän tunnusti syntinsä, itki sitä katkerasti ja pyysi armoa. Ja vähää ennen hänen lankeamistansa sanoikin Herra hänelle: "Minä olen rukoillut sinun edestäsi, ettei uskosi raukeaisi tyhjään" Luuk. 22:32. Ja kun Pietari kerran häneltä kysyi, riittikö seitsenkertainen anteeksianto rikkovalle veljelle, niin vastasi Kristus hänelle Matt. 18:22: "Minä sanon sinulle: ei seitsemän kertaa, vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän".
Nämähän ovat aivan selviä todistuksia siitä, etteivät kristityt MILLOINKAAN täällä maan päällä tule niin puhtaiksi, jotteivät he välistä horjahtaisi ja lankeaisi. Jos siis joku rupeaa yrittämään saada aikoihin sellaista seurakuntaa, missä ei enää löydy syntiä eikä lankeemuksia, hänen täytyy tuomita kaikki heikot kristityt, jopa vahvemmatkin(sillä eihän kukaan ole niin vahva, ettei joskus horjahtaisi)kelvottomiksi ja sulkea heidät pois seurakunnan yhteydestä.
...Totiset kristitytkin ovat, kuten sanottu, heikkoja ja lankeavia, mutta he nousevat jälleen ylös synnistä parannuksen ja uskon kautta Kristukseen. Juuri näitten kristittyjen seassa, jotka ovat oikea hyvä siemen, vaikka heissäkin vielä on heikkoutta, löytyy häijyjä ohdakkeita, vääriä kristityitä, jotka kuitenkin kantavat kristityn nimeä ja kerskaavat olevansa hyvää peltoa. Siihen täytyy kärsivällisenä tottua, tietäen, ETTEI IHMINEN KYKENE SELLAISIA OHDAKKEITA POIS KITKEMÄÄN JA HÄVITTÄMÄÄN EIKÄ VOI TEHDÄ SEURAKUNTAA TÄYSIN PUHTAAKSI NIISTÄ.
Mutta nyt Kristus ei opeta vain tätä, vaan osoittaa myöskin mistä syystä tuollaisia rikkaruohoja ilmestyy, kun seurakunnasta, missä hyvää siementä kylvetään, Jumalan sanaa selvästi ja puhtaasti saarnataan, kuitenkin on niin paljon häijyjä ohdakkeita, niin paljon ulkokullatuita ja vääriä kristityitä. Ja tämän syyn hän ilmoittaa varoittaaksensa meitä PAHENNUKSESTA, JOSTA MUUTEN KOKO MAAILMA LOUKKAANTUU VÄITTÄEN, ETTEI EVANKELIUMIN SAARNAAMISESTA SYNNY MITÄÄN HYVÄÄ jne., jotta me emme joutuisi tuollaiseen väärään käsitykseen, joka näkyy vallitsevan kaikkialla maailmassa.
Me saatamme, Jumalan kiitos, tähän aikaan kerskata, että meillä on oikea evankeliumi, ja voimme todella kumota vastustajaimme väärän opin vääräksi ja perusteettomaksi. Mutta silti löytyy meidänkin seassamme valhevehnää vehnän seassa, epäkristilliset ainekset tuottavat meidänkin keskuudessamme paljon pahennusta, sillä ahneus, voitonpyyntö, haureus, juoppous, riidat, valheet ja petokset ovat vallitsevina paheina, ehkä enemmänkin kuin paavikunnan aikana. Sentähden tuollainen pahentavainen meno aiheuttaa paljon pahaa mainetta evankeliumille ja sen saarnalle; väitetään näet: jos tuo oppi on oikea, niin se tekisi myös ihmiset paremmiksi.
Mutta Kristus vapauttaa sekä opin että opettajat tuollaisesta syytöksestä sanoessaan, että siinäkin joukossa, jolla on oikea oppi ja joka on hyvä pelto, on paljon valhevehnää, pahoja ihmisiä. SE EI OLE OPIN SYY, SILLÄ SE KYLLÄ ON PUHDAS JA TERVEELLINEN, EIKÄ MYÖSKÄÄN OPETTAJIEN SYY, HE KUN SOISIVAT KERNAASTI JA TYÖSKENTELEVÄT SIIHEN SUUNTAAN KAIKELLA AHKERUUDELLA, että ihmiset tulisivat paremmiksi ja hurskaammiksi, vaan SYYNÄ ON VIHOLLINEN, PERKELE, joka häijyn naapurin tavoin toisten maatessa, mitään pahaa aavistamatta hiipii yöllä kylvämään valhevehnää hyvään peltoon.