VL-FOORUMI

Keskustelupalsta vanhoillislestadiolaisille ja uskostamme kiinnostuneille. Ylläpitäjinä vanhoillislestadiolaisia yksityishenkilöitä.
Tänään on 18 Tammi 2019, 07:59

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]




Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 13 viestiä ] 
Kirjoittaja Viesti
 Viestin otsikko: Käskyistä
ViestiLähetetty: 09 Helmi 2008, 10:59 
Lutherin selityksiä.

Ensimmäisestä hyvästä teosta

Ensimmäiseksi tulee tietää, että ei ole olemassa muita hyviä tekoja kuin ne, jotka Jumala on käskenyt. Samoin kuin EI OLE OLEMASSA MUUTA SYNTIÄ, KUIN MINKÄ JUMALA ON KIELTÄNYT. Sen vuoksi ei ihmisen, joka haluaa tulla tuntemaan ja oppia tekemään hyviä tekoja, tarvitse tuntea mitään muuta kuin Jumalan käskyt. Niin sanoo Kristus Matteuksen 19. luvussa: JOS TAHDOT PÄÄSTÄ ELÄMÄÄN SISÄLLE, NIIN PIDÄ KÄSKYT. Ja kun nuorukainen kysyy, mitä hänen pitäisi tehdä saadakseen iankaikkisen elämän, Kristus teroittaa hänen mieleensä vain kymmentä käskyä. Meidän on niin muodoin opittava erottamaan, mitkä teot ovat hyviä Jumalan käskyjen mukaan, eikä tekojen omasta ulkonäöstä, niiden suuruudesta tai paljoudesta, eikä siitäkään, mitä ihmiset tai inhimillinen laki ja tapa ovat mielivaltaisesti sellaisina pitäneet, niin kuin tähän asti meidän sokeudessamme on tapahtunut ja yhä vielä tapahtuu, suureksi vahingoksi Jumalan käskyjen arvolle.

Toiseksi

*Ensimmäinen, korkein ja kaikkein jaloin hyvä teko on USKO KRISTUKSEEN, niin kuin hän itse sanoo Joh. 6:28. Kun näet juutalaiset kysyivät häneltä: "Mitä meidän pitää tekemän, että me Jumalan tekoja tekisimme?" hän vastasi: "Se on Jumalan teko, että uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt." Mutta kun nyt sitä kuulemme ja saarnaamme, hyppäämme sen yli ja pidämme sitä aivan vähäpätöisenä ja helppona suorittaa, vaikka meidän tulisi pysähtyä pitkäksi aikaa sitä tarkoin tutkimaan. Sillä tässä teossa täytyy kaikkien tekojen tapahtua ja siitä saada ikään kuin lainaksi hyvyydenvaikutuksensa. Sitä meidän täytyy pontevasti teroittaa mieliin, jotta se ymmärrettäisiin.*


Viimeksi muokannut Ankka päivämäärä 09 Helmi 2008, 11:01, muokattu yhteensä 1 kerran

Ylös
  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 09 Helmi 2008, 11:03 
Katso: niin olen sanonut, niin aina ylistänyt uskoa ja hyljännyt kaikki teot, jotka tapahtuvat ilman uskoa, johtaakseni siten ihmiset vääristä, ulkokullatuista, farisealaisista ja epäuskossa tehdyistä hyvistä teoista, joita nyt kaikki luostarit, kirkot, talot sekä korkeammat ja alemmat säädyt ovat täynnä, oikeisiin, todellisiin, perin pohjin hyviin, uskossa tehtyihin tekoihin. Siinä minua vastaan haraavat vain nuo saastaiset eläimet, joiden jalat eivät ole kokonaan halkinaiset (niin kuin Mooseksen laissa on esitetty). Nämä eivät tahdo sietää yhtään mitään erotusta hyvissä teoissa, vaan rehentelevät pöyhkeinä: kun vain on kyllin rukoiltu, paastottu, tehty lahjoituksia, käyty ripillä, niin silloin muka kaikki onkin hyvin, vaikka heillä ei niin tehdessään ole rahtuakaan uskoa JUMALAN ARMOON ja MIELISUOSIOON. Niin, silloin heistä useimmiten teko on hyvä, kun vain ovat tehneet paljon, suurta ja aikaa vaativaa, vaikka luottamus kokonaan puuttuukin. Vasta sitten he uskaltavat odottaa jotakin hyvää, kun teot on tehty.
He eivät siis perusta luottamustansa Jumalan mielisuosioon, vaan tekemiinsä tekoihin, he rakentavat hiekalle ja vedelle, josta heidän lopuksi täytyy hirveästi kukistua, niin kuin Kristus sanoo Matteuksen 7. luvussa.

Tätä hyvää tahtoa ja suosiota, jolla luottamuksemme lepää, taivaan enkelit julistivat laulaessaan jouluyönä: GLORIA IN EXCELSIS DEO, kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto.


Katso, tätä vaatii ensimmäinen käsky, jossa sanotaan: "Älä pidä muita jumalia minun rinnallani." Se merkitsee: koska minä yksin olen Jumala, niin tulee sinun panna kokonaan turvasi, luottamuksesi ja uskosi vain minuun, ei yhteenkään muuhun. Sillä ei sinulla siinä ole Jumala, että ulkonaisesti suullasi häntä mainitset tai rukoilet häntä polvistusen ja muita eleitä tehden, vaan jos sydämestäsi häneen turvaat ja toivot häneltä kaikkea hyvää, armoa ja mielisuosiota niin teoissa kuin kärsimyksissä, niin elämässä kuin kuolemassa, myötäkäymisissä kuin myös vastoinkäymisissä. Niin kuin Herra Kristus sanoo pakanavaimolle Joh. 4, 24: "Minä sanon sinulle, sen, joka tahtoo rukoilla Jumalaa, tulee rukoilla häntä hengessä ja totuudessa." Ja tämä SYDÄMEN PERINPOHJAINEN USKO, VILPITTÖMYYS ja LUOTTAMUS ON ENSIMMÄISEN KÄSKYN TODELLISTA TÄYTTÄMISTÄ eikä ilman sitä ole yhtään tekoa, joka voi tämän käskyn vaatimuksia tyydyttää. JA NIIN KUIN TÄMÄ KÄSKY ON ENSIMMÄINEN, KORKEIN ja PARAS, NIIN ETTÄ KAIKKI MUUT LÄHTEVÄT SIITÄ, SISÄLTYVÄT SIIHEN ja SEN MUKAAN ARVOSTELLAAN ja MITATAAN, niin että myöskin sen vaatima teko (se on usko eli luottamus Jumalan laupeuteen joka aika) ensimmäinen, korkein ja paras; siitä kaikki muut lähtevät ja johtuvat, siihen ne sisältyvät, sen mukaan ne on arvosteltava ja mitattava. Muut teot olisivat tähän verrattuina käsitettävä ikään kuin muut käskyt olisivat olemassa ilman ensimmäistä eikä Jumalaa olisikaan. Pyhä Augustinus sanoo sen tähden sattuvasti, että ensimmäisen käskyn vaatimia tekoja ovat USKO TOIVO ja RAKKAUS.


Ylös
  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 09 Helmi 2008, 11:07 
Nyt näet itse, ettei kukaan, joka ei alati luota Jumalaan ja kaikissa teoissaan ja kärsimyksissään, elämässä niin kuin kuolemassakin häneltä odota armoa, laupeutta ja suosiota, vaan etsii niitä muista asioista tai itsestään, pidä tätä käskyä, vaan harjoittaa pahinta epäjumalanpalvelusta, vaikkakin hän tekisi kaikkien pyhien rukoukset, paastot, kuuliaisuus, kärsivällisyys, puhtaus ja viattomuus yhteen koottuna. Sillä puuttuu pääteko, jota ilman kaikki muut ovat pelkkää kiiltoa ja loistoa, ulkonäköä, josta Kristus meitä varottaa Matteuksen seitsemännessä luvussa: "Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammasten vaatteissa." Sellaisia ovat kaikki ne, jotka monilla hyvillä teoilla (niin kuin itse sanovat) tahtovat tehdä Jumalan itselleen suosiolliseksi ja ostavat Jumalalta hänen armonsa, ikään kuin hän olisi kaupustelija tai päivätyöläinen, joka ei tahdo ilmaiseksi antaa armoaan ja laupeuttaan. Sellaiset ovat kaikkein nurjimpia ihmisiä maan päällä, ja heitä on hyvin vaikea, jopa aivan mahdoton saada kääntymään oikealle tielle.

Samanlaisia ovat kaikki ne, jotka vastoinkäymisissä juoksevat sinne tänne ja etsivät neuvoa, lohdutusta ja apua kaikkialta paitsi Jumalalta, jolta heitä on käsketty sitä ensi sijassa etsimään. Sellaisia profeetta jesaja nuhtelee 9, 12 sanoessaan: "Ymmärtämätön kansa ei palannut kurittajansa luo." Sillä Jumala kuritti heitä ja tuotti heille kaikenlaisia kärsimyksiä ja vastoinkäymisiä, jotta he olisivat juosseet hänen luokseen ja turvanneet häneen. Hepä juoksivatkin hänen tyköään ihmisten luo, milloin Egyptiin, milloin Assyyriaan ja luultavasti perkeleenkin tykö. Sen kaltaisesta epäjumalan palveluksesta on sama profeetta paljon kirjoittanut ja siitä luemme Kuningasten kirjoissa.

Samoin tekevät myös kaikki ulkokullatut. Kun heille sattuu jotakin, niin he eivät mene Jumalan luo, vaan pakenevat ja miettivät vain, kuinka suoriutuisivat omin neuvoin tai ihmisten avulla, mutta samalla kumminkin pitävät itseään hurskaina ihmisinä ja sallivat muidenkin pitää.


Ylös
  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 09 Helmi 2008, 11:12 
Katso, sinun tulee kuvitella ja nähdä Kristus sellaiseksi, jossa Jumala antaa ja tarjoo sinulle laupeuttaan ilman sinun edellä käyneitä ansioitasi, ja tästä hänen armonsa kuvasta sinun tulee ammentaa uskoa ja luottamusta siihen, että kaikki syntisi on annettu anteeksi. Sen tähden ei usko aloita teoista eivätkä ne myöskään sitä vaikuta, vaan sen täytyy vuotaa ja virrata Kristuksen verestä, haavoista ja kuolemasta. Kun näet, että Jumala on sinulle niin armollinen, että hän sinun edestäsi antaa Poikansakin, niin täytyy sinun sydämesi puolestaan tulla lempeäksi ja suosiolliseksi Jumalaa kohtaan, ja luottamuksen siten kasvaa paljaasta suosiosta ja rakkaudesta, Jumalan sinua kohtaan ja sinun Jumalaa kohtaan.

Niinpä emme vielä milloinkaan ole lukeneet, että jollekkin olisi annettu Pyhä Henki hänen tekojensa perusteella, vaan aina, kun on kuunneltu evankeliumia Kristuksesta ja Jumalan armoa.

SIITÄ SAMASTA SANASTA, EI MISTÄÄN MUUSTA TÄYTYY USKON VIELÄ TÄNÄ PÄIVÄNÄKIN SYNTYÄ. SILLÄ KRISTUS ON SE KALLIO, JOSTA SAADAAN IMEÄ VOITA JA HUNAJAA, NIIN KUIN MOOSES SANOO 5 Moos. 32, 13.

*******


Lyhentelin tosi paljon tuota ensimmäisen käskyn puhetta 'hyvistä teoista'. Miten hirvittävästi asiaa tuo käsky pitääkään sisällään...
_________________


Viimeksi muokannut Ankka päivämäärä 09 Helmi 2008, 11:15, muokattu yhteensä 1 kerran

Ylös
  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 09 Helmi 2008, 11:14 
Toisesta hyvästä teosta

Katso, tähän asti olemme käsitelleet ensimmäistä tekoa ja ensimmäistä käskyä, kumminkin vain lyhyesti (sivut 239-252, Ankan huomio), karkeasti ja ohimennen, sillä siitä olisi hyvin paljon sanottavaa. Nyt tahdomme edelleen tutkiskella tekoja seuraavien käskyjen valossa.

Toinen ja USKON jälkeen lähin teko on toisen käskyn teko, se että MEIDÄN TULEE KUNNIOITTAA JUMALAN NIMEÄ EIKÄ KÄYTTÄÄ SITÄ TURHAAN. Tämä voi yhtä vähän kuin muutkaan tapahtua ilman uskoa, sillä jos se tapahtuu ilman uskoa, niin se on paljasta kiiltoa ja ulkonaista näköä.

USKON JÄLKEEN EMME VOI TEHDÄ MITÄÄN SUUREMPAA KUIN JULISTAA, SAARNATA JA VEISATA JUMALAN YLISTYSTÄ, KUNNIAA ja NIMEÄ SEKÄ SITÄ KAIKIN TAVOIN YLENTÄÄ ja KOROTTAA.

Vaikka edellä olen sanonut ja asian laita onkin, ettei ole mitään eroa teoissa siellä, missä usko on ja vaikuttaa, niin on asia käsitettävä siten kumminkin vain siinä tapauksessa, että teot asetetaan uskoa ja sen tekoja vastaan. Mutta jos niitä mitataan keskenään, niin silloin on eroa ja toinen on toista korkeampi. Aivan samalla tavalla kuin ruumiin jäsenillä ei terveyteen nähden ole eroa, vaan terveys vaikuttaa toisessa yhtä hyvin kuin toisessakin, niin ovat kuitenkin jäsenten teot erilaiset ja toinen korkeampi, jalompi ja hyödyllisempi kuin toinen.

Samoin tässäkin. Jumalan kunnian ja nimen ylistäminen on parempi kuin muiden käskyjen teot, jotka nyt seuraavat. Ja sen täytyy kuitenkin tapahtua samassa uskossa, jossa kaikki muutkin tapahtuvat. Mutta tiedän hyvin, että tätä tekoa on pidetty varsin halpana, vieläpä siitä on tullut hyvin tuntematon. Siksi tahdomme sitä edelleen tarkastella ja saada kyllin selvästi lausutuksi, että sen teon täytyy tapahtua uskossa ja luottamuksessa, jos mieli sen olla Jumalalle otollinen. Niin, ei ole yhtään tekoa, jossa niin tuntee ja huomaa luottamuksen ja uskon Jumalan nimen kunnioittamisessa. Se edistää erittäin suuressa määrässä uskon vahvistamista ja lisäämistä, vaikka tosin kaikki teot sitä edistävät, niin kuin pyhä Pietari sanoo 2 Piet. 1, 10: "Rakkaat veljet, ahkeroikaa sitä, että hyvien tekojen kautta tekisitte kutsumisenne ja valitsemisenne lujaksi."


Ylös
  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 09 Helmi 2008, 11:19 
Ensimmäinen käsky kieltää meitä pitämästä muita jumalia ja samalla käskee meitä pitämään YHTÄ, OIKEAA JUMALAA HÄNEEN LUJASTI USKOEN, LUOTTAEN, USKALTAEN, HÄNEEN TOIVON PANNEN JA HÄNTÄ RAKASTAEN, NE KUN YKSIN OVAT NIITÄ TEKOJA, JOILLA JUMALAA VOIDAAN PALVELLA, KUNNIOITTAA JA SÄILYTTÄÄ. (Sillä ei Jumalaa voi saada tai kadottaa millään muulla teolla kuin uskolla tai epäuskolla, luottamuksella tai epäilyksellä; mitkään muut teot eivät ulotu Jumalaan asti): samoin kielletään myös toisessa käskyssä hänen nimensä turha käyttäminen.

Mutta se ei ole vielä kyllin, vaan sen ohella myös käsketään, että meidän tulee kunnioittaa, avuksi huutaa, kiittää, saarnata ja ylistää hänen nimeänsä. Ei edes ole mahdollista, että Jumalan nimi jäisi häpäisemättä siellä, missä sitä ei oikein kunnioiteta. Sillä vaikkakin sitä kunnioitetaan suulla, polvea notkistaen, suutelemisin ja muilla liikkeillä, niin, jos se ei tapahdu sydämestä uskoen ja luottaen Jumalan armoon, se ei ole muuta kuin ulkonäköä, loistoa ja teeskentelyä.

Kol. 3, 17:

"Kaikki, minkä teette sanalla tai työllä, kaikki tehkää Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen Isää Jumalaa hänen kauttansa."

**Jos pitäisimme huolta tästä teosta, niin meillä olisi taivasten valtakunta täällä maan päällä ja aina kyllin tehtävää niin kuin autuailla taivaassa.**

Mutta me jätämme kaikki nämä hyvät teot arvoonsa ja harjoitamme monia vähäpätöisempiä hyviä tekoja, vieläpä juuri muilla hyvillä teoilla julistamme tämän mitättömäksi ja unohdamme sen kokonansa. NIIN SITTEN JUMALAN PYHÄÄ NIMEÄ PILKATAAN ja HÄVÄISTÄÄN MEIDÄN OMAN KIROTUN NIMEMME ja KUNNIAMME ETSIMISELLÄ, VAIKKA SITÄ YKSIN TULISI KUNNIOITTAA. Tämä synti on Jumalan edessä raskaampi kuin murha ja aviorikos. Mutta sen inhottavuutta ei havaita yhtä hyvin kuin murhan, sillä se on hieno, eikä se tapahdu käsin pideltävässä lihassa, vaan hengessä.

Tämän teon täyttämiseen kuuluu myös KAIKKIEN VÄÄRIEN, VIETTELEVIEN, ERHEELLISTEN HARHAOPPIEN ja KAIKEN HENGELLISEN VALLAN VÄÄRINKÄYTTÄMISEN VASTUSTAMINEN. Se teko onkin paljon korkeampi, sillä ne henkilöt, joista tässä on kysymys, taistelevat Jumalan nimeä vastaan aseenaan Jumalan oma pyhä nimi. Siksi heillä on suuri loisto ja heidän vastustamisensa näyttää vaaralliselta, koska he väittävät, että se, joka vastustaa heitä, vastustaa jumalaa ja kaikkia hänen pyhiänsä, joiden sijaisia he muka ovat ja joiden valtaa käyttävät. He sanovat, että Kristus on heistä lausunut: "Joka teitä kuulee, se kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut." Näihin sanoihin lujasti nojautuen he rohkenevat röyhkeästi puhua, tehdä ja olla tekemättä, mitä tahtovat: kirota, sadatella, ryöstää, tappaa ja esteettömästi harjoittaa kaikenlaista konnuutta, mitä ikinä haluavat ja keksiä voivat.

Kristus ei kuitenkaan ole tarkoittanut, että meidän tulisi kuulla heitä kaikessa, mitä he sanovat ja tekevät, vaan ainoastaan silloin, kun he opettavat meille hänen sanaansa, evankeliumia, ei omia sanojansa, hänen tekoaan, ei omaansa.


Voi kauhistua aivan kuollakseen yksin tuon pyhän nimen väärinkäytön ja häväistyksen vuoksi, joka meidän keskuudessamme on niin yleinen, että me (jos sitä jatkuu), pahoin pelkään, vielä julkisesti kunnioitamme perkelettä jumalana. Niin äärettömän törkeästi pitelevät hengellinen valta ja oppineet näitä asioita. On jo aika meidän toden teolla rukoilla Jumalaa, että hän tahtoisi pyhittää nimensä. Mutta se on vaativaa verta, ja niiden, joilla on pyhien marttyyrien kiivaus ja jotka on voitettu heidän verellään, täytyy taas itse puolestaan tulla marttyyreiksi. Mutta siitä toiste enemmän.


Ylös
  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 09 Helmi 2008, 11:27 
Kolmannesta käskystä

Olemme nähneet, kuinka paljon toisessa käskyssä on hyviä tekoja, jotka kuitenkaan itsessään eivät ole hyviä, vaan ainoastaan siinä tapauksessa, että ne tapahtuvat uskossa ja luottamuksessa Jumalan armoon, ja kuinka paljon meillä on tehtävää, jos noudatamme vain tätäkin käskyä, ja kuinka me valitettavasti paljon puuhaamme muissa teoissa, jotka eivät ensinkään ole tarpeellisia.

Nyt seuraa kolmas käsky: "Sinun tulee pyhittää lepopäivä." Ensimmäisessä on käsketty, kuinka meidän sydämemme tulee käyttäytyä Jumalaa kohtaan ajatuksin; toisessa, kuinka suun tulee käyttäytyä häntä kohtaan samoin. Tässä kolmannessa SÄÄDETÄÄN, KUINKA MEIDÄN TEOIN TULEE JUMALAAN SUHTAUTUA.

Tämä on Mooseksen ensimmäinen ja oikeanpuolinen taulu ja siihen on kirjoitettu nämä kolme käskyä, jotka hallitsevat ihmistä oikealta puolelta, nimittäin niissä asioissa, jotka koskevat Jumalaa ja joissa Jumala on tekemisissä ihmisen ja ihminen Jumalan kanssa i l m a n luodun olennon välitystä.

Tämän käskyn ensimmäiset teot ovat yksinkertaisia ja aistimin havaittavia. Me kutsumme niitä tavallisesti jumalanpalveluksiksi, jollaista on MESSUN KUULEMINEN, RUKOILEMINEN, SAARNAN KUULEMINEN PYHINÄ PÄIVINÄ. Yleisen käsityksen mukaan tässä käskyssä on varsin vähän tekoja. Ja jos niitä sen lisäksi ei tehdä luottaen ja uskoen Jumalan armoon, niin ne eivät ole minkään arvoisia niin kuin edellä on sanottu. Siitä syystä olisikin epäilemättä hyvä, että olisi vähemmän pyhien päiviä, erittäinkin kun niiden teot meidän aikoinamme yleensä ovat pahempia kuin arkipäivien, niinä kun käydään joutilaina, harjoitetaan ylensyömistä, juomista, pelaamista ja muuta pahuutta. Sen lisäksi ei kuunnella messua ja saarnaa niin, että se vaikuttaisi parannusta, ja rukous lausutaan ilman uskoa. Melkein arvellaan olevan kylliksi, kun silmillä on katseltu messua, korvilla kuultu saarnaa, suulla lausuttu rukous. Kaikki tapahtuu ulkonaisesti ja pintapuolisesti. Emme ajattele, että meidän tulisi saada messusta jotakin sydämellemme, oppia ja omistaa jotakin saarnasta, jotakin etsiä, toivoa ja odottaa rukoillen. Suurin syy tässä on piispojen ja pappien tai niiden, joiden huoleksi saarnaaminen on uskottu, he kun eivät saarnaa evankeliumia eivätkä opeta kansalle, miten heidän tulisi katsella messua, kuulla saarnaa ja rukoilla. Sen tähden tahdomme lyhyesti selittää nämä kolme tekoa.


Ylös
  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 09 Helmi 2008, 11:30 
Messussa on tarpeen, että olemme mukana sydämellämmekin. Ja silloin olemme mukana, jos harjoitamme uskoa sydämessämme. Tässä meidän tulee uudelleen lukea Kristuksen sanat, jotka hän lausui messua säätäessä: "Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan." Samalla tavoin kalkista: "Ottakaa ja juokaa tästä kaikki. Se on uusi, iankaikkinen liitto minun veressäni, joka teidän ja monen edestä vuodatetaan syntien anteeksi antamiseksi. Niin usein kuin juotte, tehkää se minun muistokseni." Näillä sanoilla Kristus on säätänyt itselleen muisto- eli juhlapäivän, jota alituiseen on pidettävä koko kristikunnassa, ja sen lisäksi tehnyt ihanan, runsaan ja suuren liiton siinä määräämättä ja säätämättä korkoja, rahoja tai ajallisia tavaroita, vaan kaikkien syntien anteeksiantamisen, armon ja laupeuden iankaikkiseksi elämäksi, niin että kaikkien tähän muistojuhlaan osallistuvien hyväksi tulee sama liitto. Ja hän on sen vahvistamiseksi kuollut. Siten tämä liitto on tullut lujaksi ja muuttumattomaksi. Sen merkiksi ja todistuskappaleeksi hän on kirjeen ja sinetin asemasta jättänyt tänne oman ruumiinsa ja verensä leivässä ja viinissä.

Saarnan ei tulisi olla muuta kuin tämän liiton julistamista. Mutta kuka sitä voi kuulla, kun sitä ei kukaan saarnaa! Eivätkä ne, joiden sitä tulisi saarnata, tiedä sitä itsekään. Siksipä saarnat harhailevat kaikenlaisissa hyödyttömissä saduissa ja niin Kristus unohdetaan. Meille käy niin kuin sille, josta kerrotaan 2 Kun. 7, 19, että näemme tavaramme, mutta emme saa siitä nauttia. Siitä sanoo Saarnaajakin: "On suuri onnettomuus, että Jumala antaa miehelle rikkautta, mutta ei salli hänen milloinkaan nauttia siitä." Niin me katselemme lukemattomia messuja, mutta emme tiedä, onko se liitto, sitä tai tätä, aivan kuin jo messun katseleminen itsessään olisi hyvä teko. Oi Jumala, kuinka me olemmekin niin kovin sokaistuja! Mutta jos siitä asiasta jossain oikein saarnataan, niin on tarpeen, että sitä ahkerasti kuulemme, oikein käsitämme ja pidämme mielessämme, usein sitä ajattelemme ja niin vahvistamme uskoamme kaikkia synnin kiusauksia vastaan, olkoot ne sitten entisiä, nykyisiä tai tulevia.

**Se näet on ainoa Kristuksen säätämä seremonia ja harjoitus, johon hänen kristittyjensä tulee kokoontua, jota harjoittaa ja yksimielisesti pitää. Hän ei ole kuitenkaan tahtonut, että se, niin kuin muut seremoniat, olisi paljas teko, vaan hän on pannut siihen runsaan ja sanomattoman kalliin aarteen, jonka hän tarjoaa ja antaa omaksi kaikille niille, jotka siihen uskovat.**


Ylös
  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 09 Helmi 2008, 11:34 
RUKOUKSESTA

Ei tule rukoilla niin kuin yleinen tapa on, laskien monia lehtiä ja jyväsiä, vaan on esitettävä jokin todellinen hätä ja siihen täydellä todella etsittävä apua, sekä siinä niin harjoitettava uskoa ja luottamusta Jumalaan, että emme epäile tulevamme kuulluiksi. Niin pyhä Bernhard opettaa veljiään, sanoen: "Rakkaat veljet, älkää halveksiko mrukoilemista ikään kuin se olisi hyödytöntä, sillä totisesti sanon teille, että ennen kuin olette saaneet sanat lausutuksi, on rukouksenne jo kirjoitettu kirjaan taivaassa. Teidän tulee varmasti luottaa Jumalaan, että rukouksenne tulee täytetyksi, tai, ellei niin käy, ettei sen täyttäminen ollut teille hyvä ja hyödyllinen."

Room, 8: "Jumala vaikuttaa ja antaa yli sen, mitä me ymmärrämme.".......

Niin muodoin ei meidän ensinkään tule epäillä, että rukouksemme on otollinen ja tulee kuulluksi, vaan jättää Jumalalle aika, paikka, mitta ja määrä, luottaen siihen, että hän on tekevä hyvin ja oikein.

Ne ovat oikeita rukoilijoita, jotka rukoilevat häntä hengessä ja totuudessa. Sillä ne, jotka eivät usko tulevansa kuulluiksi, hairahtuvat siitä kauaksi epäuskollaan. Ne taas, jotka panevat hänelle määrän, hairahtuvat oikealle puolelle ja tulevat liian lähelle kiusaten Jumalaa. Niin muodoin hän on kieltänyt molemmat, että ei tule poiketa hänen käskystään vasemmalle eikä oikealle puolelle, se on, ei epäuskossa eikä häntä kiusaten, vaan pysyä yksinkertaisesti uskoen oikealla tiellä, luottaen häneen, kuitenkaan panematta hänelle määrää.


Ylös
  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 09 Helmi 2008, 11:39 
--------------------------------------------------------------------------------

Näemme siis, ettei tämän käskyn yhtä vähän kuin toisenkaan tule olla muuta kuin ensimmäisen käskyn harjoitusta ja toteuttamista, se on Jumalaan kohdistuvan uskon, uskollisuuden, luottamuksen, toivon ja rakkauden, niin että ensimmäinen käsky olisi päällikkö kaikkien käskyjen joukossa ja rakkaus pääteko ja kaikkien muiden tekojen elämä, jota ilman ne (niin kuin sanottu) eivät voi olla hyviä.

Mutta sanonet: "Entäpä, jos en voi uskoa, että rukoukseni kuullaan ja on otollinen." Vastaus: Juuri siitä syystä on käsketty uskomaan, rukoilemaan ja tekemään kaikkia muita hyviä tekoja, että oppisit tuntemaan, mitä voit ja mitä et. Ja jos havaitset, ettet voi näin uskoa ja tehdä, niin sinun tulee nöyränä valittaa sitä Jumalalle ja sitten aloittaa heikolla uskon kipinällä, vahvistaen sitä päivä päivältä yhä enemmän siten, että harjoitat sitä kaikessa elämässäsi ja toiminnassasi. Sillä uskon (so. ensimmäisen ja toisen käskyn) puutteessa ei ole yksikään ainoa maan päällä, jolla sitä ei ole hyvä määrä. Evankeliumien pyhät apostolitkin ja erittäinkin pyhä Pietari olivat heikkoja uskossa, niin että rukoilivat Kristusta sanoen: "Herra, lisää meille uskoa", ja hän varsin usein nuhteli heitä siitä, että heidän uskonsa oli niin kovin heikko.


Mutta se rukous, joka varsinaisesti kuuluu tähän käskyyn ja jota kutsutaan PYHÄPÄIVÄTEOKSI, on paljon parempi ja suurempi. SEN TARKOITUKSENA ON KOOTA KOKO KRISTIKUNTA KAIKKIEN IHMISTEN HÄDÄN JOHDOSTA, VIHOLLISTEN ja YSTÄVÄIN, MUTTA KUNKIN YKSITYISEN SEURAKUNNAN TAI HIIPPAKUNNAN HÄDÄN JOHDOSTA.

*****

Tämä yhteinen rukous on arvokas ja sangen vaikuttava, jonka vuoksi me juuri kokoonnummekin. Niin ikään kutsutaan kirkkoa RUKOUSHUONEEKSI sen johdosta, että meidän siellä kokoontuneina tulee yksimielisesti muistella omaamme ja kaikkien ihmisten hätää, esittää se Jumalalle ja anoa häneltä armoa. mutta sen tulee tapahtua sydämen pohjasta ja vakavasti, siten että kaikkien ihmisten hätä surettaa sydäntämme ja että me niin muodoin rukoilemme todella säälien heitä, oikeassa uskossa ja luottamuksessa. Ellei tämän kaltaisia rukouksia pidetä messun yhteydessä, niin olisi parempi jättää messu pitämättä.

Sillä mitenkä on sopivaa ja kohdallaan, että ulkonaisesti kokoonnumme rukoushuoneeseen, jolla tahdotaan ilmaista, että meidän on yhteisesti huudettava apua ja rukoiltava koko seurakunnan puolesta, mutta hajoitamme ja jaamme tämän rukouksen niin, että kukin rukoilee vain itsensä puolesta pitämättä lukua toisista ja välittämättä kenenkään muun hädästä? Kuinka voidaan rukousta kutsua hyödylliseksi, hyväksi, otolliseksi ja yhteiseksi tai pyhäpäivä- ja seurakuntateoksi, jos tehdään niin kuin ne, jotka pitävät omia rukouksiansa, yksi yhden, toinen toisen asian johdosta eivätkä niillä muuta etsi kuin omaa etuaan ja voittoaan. Sellaista Jumala vihaa.


Ylös
  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 09 Helmi 2008, 11:43 
Viittaus tähän yhteiseen rukoukseen on vielä vanhastaan säilynyt, kun saarnan lopulla luetaan SYNNINTUNNUSTUS ja RUKOILLAAN KOKO KRISTIKUNNAN PUOLESTA saarnatuolista. Mutta asian ei pitäisi tulla sillä suoritetuksi, niin kuin nyt tapa on, vaan tulisi kehottaa rukoilemaan koko messun aikana sen hädän johdosta, johon saarnaaja kiinnittää meidän huomiotamme, ja jotta rukoilisimme arvokkaasti, tulisi meitä ensin muistuttaa synneistämme ja siten nöyryyttää. Tämän tulee tapahtua aivan lyhyesti, jotta kansa sitten joukkona yhteisesti itse valittaisi syntejänsä Jumalalle ja täydestä todesta ja uskossa rukoilisi jokaisen puolesta.

Oi jos Jumala soisi, että jokin joukko tällä tavoin kuuntelisi messua ja rukoilisi, että kohoaisi Jumalan tykö koko kansan yhteinen, todellinen, sydämen pohjasta lähtenyt huuto, niin kuinka sanomattoman paljon hyötyä ja apua seuraisikaan siitä rukouksesta! Mitä kauheampaa voisikaan tapahtua pahoille hengille? Mitä sen suurempaa tekoa voisi maan päällä tapahtua? Monet hurskaat siten varjeltuisivat lankeamasta, monet syntiset kääntyisivät.

Sillä kristillisellä kirkolla maan päällä ei todellakaan ole suurempaa voimakeinoa kaikkea sitä vastaan, mikä sitä voi kohdata, kuin yhteinen rukous. Sen paha henki tietää varsin hyvin ja siksi hän tekeekin kaiken voitavansa tätä rukousta estääkseen. hän sallii meidän huoleti rakentaa kirkkoja, tehdä suuria lahjoituksia, piipittää, lukea ja laulaa, pitää paljon messuja ja toimeenpanna suurenmoisia juhlallisuuksia. Siitä hän ei välitä, vieläpä edistääkin sitä, että pidämme tällaista puuhaa kaikkein parhaimpana ja luulemme siten suorittaneemme kaikki hyvin. mutta kun yhteinen, voimakas ja hedelmällinen rukous sen ohella lyödään laimin ja joutuu unohduksiin tuollaisen ulkokultaisuuden rinnalla, niin hän siten saa mitä haluaakin. Sillä jos rukous on lamassa, niin kukaan ei ota häneltä mitään eikä kukaan liioin häntä vastusta.

Mutta jos hän huomaisi meidän harjoittavan tätä rukousta, tapahtuipa se sitten vaikka olkikaton alla tai sikolätissä, niin hänpä totisesti ei sallisi sen tapahtua, vaan pelkäisi paljon enemmän sellaista sikolättiä kuin ainoaakaan korkeaa, suurta ja kaunista kirkkoa, tornia ja kelloa, olkoot ne sitten millaisia tahansa, kunhan niissä vain ei pidetä sellaista rukousta. paikat ja rakennukset, joissa kokoonnumme, eivät todellakaan merkitse mitään, vaan yksin tämä voittamaton rukous, kun sen oikealla tavalla yhdessä toimitamme ja annamme Jumalan kuuluville.


Ylös
  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 09 Helmi 2008, 11:45 
--------------------------------------------------------------------------------

Missä ovat nyt ne joutilaat, jotka eivät tiedä, miten heidän tulisi tehdä hyviä tekoja? Missä ovat ne, jotka juoksevat Roomaan, pyhään Jaakobiin, yhtäälle ja toisaalle? Otapa vain yksin tämä messun teko suorittaaksesi, KATSO LÄHIMMÄISESI SYNTIÄ ja LANKEEMUSTA, SÄÄLI HÄNTÄ, ANNA HÄNEN HÄTÄNSÄ KÄYDÄ SYDÄMELLESI, VALITA SITÄ JUMALALLE JA RUKOILE SEN PUOLESTA. Tee sitä samaa kaiken muun kristikunnan hädän tähden, erittäinkin esivallan, jonka Jumala on meille kaikille sietämättömäksi rangaistukseksi ja vaivaksi sallinut niin hirveästi langeta ja joutua harhaan. Jos sitä teet innolla, niin ole varma, että olet yksi parhaimpia taistelijoita ja sotapäälliköitä, et ainoastaan turkkilaisia, vaan myöskin perkelettä ja helvetin valtoja vastaan. Mutta ellet sitä tee, niin ei sinua ensinkään hyödyttäisi, vaikka tekisit kaikkien pyhimysten ihmetyöt ja surmaisit kaikki turkkilaiset, kun sinut kumminkin huomattaisiin syypääksi siihen, että OLET OLLUT VÄLITTÄMÄTTÄ LÄHIMMÄISESI HÄDÄSTÄ JA SITEN RIKKONUT RAKKAUDEN KÄSKYÄ VASTAAN. Sillä Kristus ei viimeisenä päivänä ole kysyvä, kuinka paljon olet rukoillut, paastonnut, tehnyt pyhiinvaelluksia, toimittanut yhtä ja toista, VAAN KUINKA PALJON HYVÄÄ OLET TEHNYT TOISILLE, KAIKKEIN VÄHIMMILLE.

VÄHIMPIIN KUULUVAT EPÄILEMÄTTÄ SYNNEISSÄ ja HENGELLISESSÄ KÖYHYYDESSÄ, VANKEUDESSA ja HÄDÄSSÄ ELÄVÄT, jollaisia nykyään on paljon enemmän kuin niitä, jotka kärsivät ruumiillista hätää.

Huomaa siis: itse omaksumamme hyvät teot vievät meitä omaan itseemme, niin että etsimme vain omaa hyötyämme ja autuuttamme; mutta Jumalan käskyt vaativat meitä lähimmäisemme luo, olemaan muille hyödyksi ja edistämään heidän autuuttaan, niin kuin Kristus ristillä ei rukoillut ainoastaan itsensä puolesta, vaan etupäässä meidän puolestamme, sanoessaan: "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät."

Niin tulee meidänkin rukoilla toinen toisemme puolesta. Siitä voi jokainen huomata, kuinka huonoa väkeä panettelijat, väärin tuomitsijat ja muiden ihmisten halveksijat ovat, he kun eivät tee muuta kuin häpäisevät niitä, JOIDEN PUOLESTA HEIDÄN TULISI RUKOILLA. Siihen syntiin ei kukaan voi vajota niin syvälle kuin juuri ne, jotka tekevät paljon omia hyviä tekoja ja joilla ihmisten edessä on erikoinen loisto ja arvo heidän kauniin, kiiltävän elämänsä ja monenlaisten hyvien tekojensa tähden.
_________________
Hengellisesti ymmärrettynä tämä käsky vaatii vielä paljon korkeampaa tekoa, joka käsittää koko ihmisen luonnon. Tässä tulee tietää, että sapatti on hepreankielinen sana, joka merkitsee lepoa, sen tähden että Jumala seitsemäntenä päivänä lepäsi ja taukosi kaikista teoistansa, jotka hän oli luonut, 1 Moos. 2. Sen vuoksi hän käskikin, että tulee viettää seitsemättä päivää ja että meidän silloin tulee lakata töistämme, joita kuutena päivänä teemme. Tämä sapatti on meillä muutettu sunnuntaiksi, ja muita päiviä kutsutaan arkipäiviksi. Sunnuntaita kutsutaan lepo-, juhla-, tai pyhäpäiväksi. Ja jospa Jumala soisikin, ettei kristikunnassa olisi muita juhlapäiviä kuin sunnuntait; että Neitsyt Marian ja pyhimysten juhlat kaikki asetettaisiin sunnuntaiksi, niin jäisi paljon ilkeyksiä tekemättä arkipäiväin työn takia. Maatkaan eivät olisi niin köyhiä ja kulutettuja. Mutta nyt monet juhlapäivät meitä rasittavat, turmioksi sielulle, ruumiille ja tavaralle; siitä olisi paljon sanottavaa.


Ylös
  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 09 Helmi 2008, 11:49 
Tämä lepo eli työstä lakkaaminen on kahdenlaista, RUUMIILLISTA ja HENGELLISTÄ. Sen tähden onkin tämä käsky käsitettävä kahdella tavalla.

Ruumiillinen pyhäpäivän viettäminen eli lepo, josta edellä on puhuttu, on se, että jätämme työmme ja askareemme kokoontuaksemme kirkkoon katsomaan messua, kuulemaan Jumalan sanaa ja yhdessä hartaasti rukoilemaan. Tämä pyhäpäivän vietto, vaikkakin se on ruumiillista eikä Jumala ole sitä kristikunnalle määrännyt, niin kuin apostoli sanoo Kol.2, 16: "Älkää antako kenenkään velvoittaa itseänne pitämään pyhäpäiviä", (sillä ne ovat muinoin olleet vertauskuvia, mutta nyt on se totuus täyttynyt, että kaikki päivät ovat pyhäpäiviä, niin kuin Jesaja 66, 23 sanoo: "Päivä toisensa jälkeen on oleva lepopäivä; toisaalta kaikki päivät arkipäiviä) niin kumminkin on lepopäivän vietto välttämätön ja kristikunta on sen säätänyt epätäydellisten maallikkojen ja työtä tekevien ihmisten vuoksi, jotta hekin voisivat tulla Jumalan sanan kuuloon. Sillä niin kuin näemme, papit ja hengelliset pitävät messua joka päivä, rukoilevat joka hetki ja harjoittavat itseänsä Jumalan sanassa, sitä tutkien, lukien ja kuullen. Siksi heidät onkin ennen muita vapautettu työstä, varustettu kymmenyksillä ja he pitävät aina lepopäivää sekä tekevät joka päivä lepopäivän tekoja, eikä heillä ole ensinkään arkipäiviä, vaan päivä on toisensa kaltainen. Ja jos me kaikki olisimme täydellisiä ja tuntisimme evankeliumin, niin saattaisimme joka päivä tehdä työtä, mikäli haluaisimme, tai levätä, jos voisimme, sillä levon pitäminen ei ole välttämätön eikä sitä ole käsketty muuten kuin Jumalan sanan oppimisen ja rukoilemisen vuoksi.

Hengellinen viettäminen, jota Jumala tässä käskyssä erityisesti tarkoittaa, on siinä, että EMME AINOASTAAN HEITÄ TYÖTÄMME ja TOINTAMME, VAAN ENNEN KAIKKEA ANNAMME JUMALAN YKSIN VAIKUTTAA ITSESSÄMME EMMEKÄ ITSE OMIN VOIMINEMME TEE MITÄÄN.

Mutta miten se tapahtuu?

Se tapahtuu näin: ihmisellä, joka on syynin turmelema, on paljon pahoja haluja ja taipumuksia syntiin niin kuin Raamattu sanoo 1 Moos. 8, 21: "Ihmisen sydän ja mieli on aina pahaan", se on ylpeyteen, tottelemattomuuteen, vihaan, kiukkuun, ahneuteen, saastaisuuteen jne.

Kaiken summana, kaikessa mitä hän tekee, hän etsii enemmän omaa hyötyänsä, tahtoansa ja kunniaansa kuin Jumalan ja lähimmäisensä. Sen tähden kaikki hänen tekonsa, kaikki hänen sanansa, kaikki hänen ajatuksensa, koko hänen elämänsä ovat pahoja eivätkä jumalallisia.

Jos siis mieli Jumalan hänessä vaikuttaa ja elää, niin kaikkien näiden paheiden ja kaiken tämän ilkeyden täytyy tulla kuoletetuksi ja hävitetyksi, niin että syntyy lepo ja kaikki omat teot, sanat, ajatukset ja elämä taukoavat, niin että emme me (niin kuin Paavali sanoo Gal. 2, 20), vaan KRISTUS MEISSÄ ELÄISI, TOIMISI ja PUHUISI.

Mutta se ei tapahdu niin kauan kuin pidetään suloisia ja hyviä päiviä, vaan tässä täytyy kurittaa ja sallia kurittaa luontoa. Tässä alkaa sota hengen ja lihan välillä, tässä vastustaa henki vihaa, nautinnonhimoa ja ylpeyttä, kun taas liha haluaa elää ilossa, kunniassa ja mukavuudessa. Siitä pyhä Paavali sanoo Gal. 5, 24: "Ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen." Siitä seuraavat sitten hyvät teot, paastoaminen, valvominen ja toiminta, josta muutamat niin paljon puhuvat ja kirjoittavat, vaikka eivät tiedä siitä alkua eivätkä loppua.


Ylös
  
 
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 13 viestiä ] 

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi

Etsi tätä:
cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia