Incocavit-viikon saarnat 1522

Martti Lutherin ja hänen aikalaistensa sekä vielä vanhempia kirjoituksia

Incocavit-viikon saarnat 1522

ViestiKirjoittaja Ankka » 09 Huhti 2008, 07:20

Ensimmäinen saarna

Meidän kaikkien on pakko kuolla, eikä kukaan voi kuolla toisen puolesta, vaan jokaisen täytyy omakohtaisesti taistella kuolemaa vastaan. Voimme tosin huutaa toistemme korviin, mutta jokaisen täytyy omasta puolestaan olla valmiina kuoleman hetkellä. Minä en silloin voi olla sinun vierelläsi etkä sinä minun. Sen tähden täytyy jokaisen tarkoin tuntea kristittyjä koskevat kristinopin pääkohdat, jotta hän olisi hyvin varustettu taisteluun. Nämä ovat juuri ne seikat, joista te, rakkaani, jo usein olette minulta kuulleet.

Ensiksi tulee tietää, että kaikki olemme vihan lapsia ja että kaikki meidän tekomme, mielemme ja ajatuksemme ovat tyhjän arvoisia. Tässä meillä pitää olla selvä, vahva raamatunlause, joka sen todistaa, kuten on pyhän Paavalin sana efesolaisille (2, 3; ja vaikka niitä olisi paljon Raamatussa, en tahdo teitä monilla Raamatun lauseilla kuormittaa): "Olimme luonnostaan vihan lapsia"...

Toiseksi. Jumala on lähettänyt ainokaisen Poikansa, että me häneen uskoisimme, ja joka luottaa häneen, tulee vapaaksi synnistä ja Jumalan lapseksi, niin kuin Johannes sanoo ensimmäisessä luvussa (1, 12): "Kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä." Tässä meidän kaikkien tulisi olla Raamatun tuntijoita ja varustetut monilla raamatunlauseilla perkelettä vastaan. Näissä kahdessa kohdassa en ole vielä havainnut mitään puutetta tai vikaa, vaan ne on saarnattu teille puhtaasti. Ja minun tekisi kipeää, jos olisi tapahtunut toisin. Niin, näen varsin hyvin ja uskallan sanoa, että te olette tässä asiassa oppineempia kuin minä: teitä on, ei vain yksi, kaksi, kolme, neljä, vaan varmaan kymmenen, jopa enemmänkin, jotka olette valistuneita tiedossa.

Kolmanneksi meillä täytyy olla myös rakkaus, ja meidän tulee rakkaudessa tehdä toisillemme, mitä Jumala uskossa on tehnyt meille. Ilman tätä rakkautta ei usko ole minkään arvoinen, niin kuin pyhä Paavali sanoo korinttolaisille (1 Kor. 13, 1): "Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi." Rakkaat ystävät, eikö juuri tässä puutukin paljon? En havaitse teissä mitään rakkautta ja huomaan varsin hyvin teidän olleen kiittämättömiä Jumalalle noista todellisista aarteista ja lahjoista.

Varokaamme vain, ettei Wittenberg tule Kapernaumiksi. Näen, että te varsin hyvin osaatte puhua opista, uskosta ja rakkaudesta, jota teille on saarnattu, eikä se olekaan ihme. Voihan aasinkin ennen pitkää opettaa laulamaan, ettekö siis tekin oppisi toisten perässä sanelemaan ja opettamaan? Mutta rakkaat ystävät, Jumalan valtakunta, johon me kuulumme, ei ole puheessa eikä sanoissa vaan toiminnassa, se on teossa, töissä ja harjoituksissa. Jumala ei tahdo vain kuulijoita ja perästä puhujia vaan seuraajia ja tekijöitä uskossa, joka rakkautena vaikuttaa. Sillä usko ilman rakkautta ei ole kylliksi, niin, se ei ole usko vaan uskon heijastuma, niin kuin kasvot kuvastimessa nähtyinä eivät ole todelliset kasvot vaan ainoastaan kasvojen heijastuma.
Ankka
 

ViestiKirjoittaja Ankka » 09 Huhti 2008, 07:53

Neljänneksi meille on tarpeen myös kärsivällisyys. Sillä kenellä on usko, joka luottaa Jumalaan ja rakastaa lähimmäistään sekä päivittäin harjoittaa itseään siinä, ei voi selvitä ilman vainoja (Tim. 3, 11), sillä perkele ei nuku vaan antaa ihmisille kylliksi tekemistä. Kärsivällisyys vaikuttaa ja synnyttää toivoa, joka antautuu vapaasti ja sulautuu Jumalaan. Niin siis usko monissa ahdistuksissa ja vainoissa tulee päivä päivältä yhä vahvemmaksi. Sellainen hyveiden armoittama sydän ei koskaan voi levätä eikä pysyä alallaan, vaan tulvii lakkaamatta veljiensä hyödyksi ja hyväksi, niin kuin se itsekin on ottanut vastaan Jumalalta.

Tässä, rakkaat ystävät, ei kukaan saa tehdä sitä, mihin hänellä olisi oikeus, vaan hänen on katsottava veljensä hyötyä ja etua, niin kuin Paavali sanoo: "Kaikki on minulle luvallista, mutta kaikki ei ole hyödyksi" (Kor. 6, 12). Sillä emme kaikki ole yhtä vahvoja uskossa, vaan muutamila teistä on vahvempi usko kuin minulla. Sen tähden meidän ei pidä katsoa itseämme, omaa kykyämme, vaan meidän on otettava huomioon lähimmäisemme, sillä Jumala on sanonut Mooseksen suulla: "Minä olen kantanut sinua ja kasvattanut, niin kuin äiti lastaan." Mitä tekee äiti lapselleen?

Ensin hän antaa lapselle maitoa, sitten velliä, munia ja muuta kevyttä ruokaa. Jos hän ensimmäiseksi antaisi sille vahvaa ruokaa, ei lapsi voisi kehittyä hyvin. Samoin tulee meidän kohdella veljeämme, olla hetki kärsivällisiä häntä kohtaan ja suvaita ja kärsiä hänen heikkouttaan, antaa hänelle ensin maitoruokaa, niin kuin meille itsellemme on annettu, kunnes hänkin tulee vahvaksi, niin ettemme yksin kulje taivasta kohden vaan viemme veljemmekin mukanamme. Jos äidit heittäisivät lapsensa menemään, mihin joutuisimme. Rakas veli, jos olet itse imenyt kylliksi, älä katkaise nännejä, vaan anna valjesikin imeä niin kuin sinä olet imenyt. Jos olisin itse ollut täällä, en olisi antanut asiain kehittyä näin pitkälle kuin ne nyt ovat. Asia sinänsä on hyvä, mutta on pidetty liikaa kiirettä, sillä toisellakin puolella on vielä veljiä ja sisaria, jotka ovat syntyneet yhteyteemme. Heidänkin täytyy päästä mukaan.
_________________
Ankka
 

ViestiKirjoittaja Ankka » 09 Huhti 2008, 08:21

Tarkatkaa tätä vertausta: auringolla on kaksi asiaa, se antaa sekä valoa että lämpöä. Ei ole niin mahtavaa kuningasta, joka voisi kääntää tai ohjata auringon valoa, vaan se pysyy omalla paikallaan, mutta sen kuumuutta voidaan ohjata ja kääntää kaikkialla ympäri auringon. Samoin uskon tulee aina pysyä sydämessämme puhtaana ja horjumattomana emmekä saa siitä väistyä, MUTTA RAKKAUS TAIPUU JA MUKAUTUU AINA YMMÄRTÄMÄÄN JA SEURAAMAAN LÄHIMMÄISTÄ. Muutamat voivat ehkä laukata, toiset juosta, jotkut tuskin kontata. Sen tähden meidän ei tule tarkata omaa vaan veljemme kykyä, ettei uskossa heikko tahtoessaan seurata väkevää joutuisi perkeleen runneltavaksi. Sen tähden, rakkaat veljet, suratkaa minua! Minähän en vielä koskaan ole turmellut asiaa. Minuthan Jumala on ensimmäisenä asettanut tasanteelle. En voi lähteä pakoon, vaan minun on pysyttävä paikallani niin kauan kuin Jumala suo. Minullehan Jumala ensinnä on ilmoittanut, että teille on saarnattava sellaista sanaa. Olen myös varma siitä, että teillä on puhdas Jumalan Sana.
_________________
Ankka
 

ViestiKirjoittaja Ankka » 09 Huhti 2008, 13:00

Toimikaamme sen vuoksi pelolla ja nöyryydellä ja olkaamme alttiita toistemme palvelemisessa. Ojentakaamme toisillemme kätemme auttaaksemme toisiamme. Tahdon tehdä osuuteni tässä asiassa niin kuin velvollisuuteni on, teidän parastanne ajatellen kuin oma sieluni olisi kysymyksessä, sillä me emme taistele tässä paavia, piispoja tai muita sellaisia vastaan, vaan perkelettä vastaan. Luuletteko että saatana nukkuu? Hän ei nuku vaan näkee evankeliumin totisen valon nousevan, niin ettei voi katsoa sitä suoraan päin vaan tahtoisi päästä sivusta sen kimppuun. Sen hän on tekeväkin, ellemme ole varuillamme. Tunnen hänet hyvin ja toivon myös, jos Jumala tahtoo, olevani saatanan herra. Jos annamme sille jalankin leveyden, katsokaamme vain, miten pääsemme siitä erillemme. Sen tähden ovat kaikki ne erehtyneet, jotka ovat auttaneet poistamaan messun ja siihen suostuneet. Ei niin etteikö se olisi ollut hyvä, vaan sitä ei ole tehty oikealla tavalla. Sanot: sehän on Raamatun mukaista; minäkin myönnän sen, mutta mihin jää järjestys? Sillä siinä on menetelty vallattomasti ilman järjestystä pahennukseksi lähimmäiselle. Jos olisi ensin vakavasti rukoiltu sitä Jumalalta ja saatu esivalta se tekemään, silloin olisi tiedetty, että se oli Jumalalta. Minä olisin kyllä myös ryhtynyt siihen, jos se olisi ollut hyvä, ja jos ei messu olisi niin paha, tehtoisin minä sen palauttaa, sillä en osaa taistella sitä vastaan. Sen tahdoin juuri sanoa. Paavilaisten ja ymmärtämättömäin edessä sen ehkä voisin tehdä, mutta tahtoisin sanoa: Mistä te tiedätte, onko se tapahtunut hyvästa vai pahasta hengestä, koska työ itsessään on hyvä. Mutta perkeleen edessä en osaa sitä puolustaa, sillä kun perkele kuoleman hetkellä on asettava tämän leikin alkaneitten eteen nämä tai näidenkaltaisia raamatunlauseita: "Jokainen istutus, jota minun taivaallinen Isäni ei ole istuttanut, on juurineen revittävä pois" tai "Minä en lähettänyt noita profeettoja, mutta silti he juoksevat", niin kuinka he aikovat suoriutua? Hän syöksee heidät helvettiin. Mutta minä tahdon asettaa perkeleen nenän eteen sellaisen keihään, että maailmakin käy hänelle liian ahtaaksi; sillä minähän tiedän, että kaupungin raati on minut kutsunut (vaikkapa minä olen puolustellut itseäni) saarnavirkaani. Niin siis minä tahdoin saada teidät samoin kuin te minut. Te olisitte voineet myös minulta sitä asiaa kysyä.

Enhän ole ollut niin kaukana teistä, ettette olisi voineet kirjoittaa minulle. Koska en ole lähettänyt tänne pienintäkään sanomaa, niin jos te tahdotte jotakin alkaa ja minun pitäisi siitä olla vastuussa, niin se on minulle liian vaikeaa. Siihen en ryhdy. Tästä huomataan, ettei teillä ole Henkeä, vaikka te hyvin tunnette Raamatun.

ON SUURI ERO NÄIDEN KAHDEN ASIAN, PAKON JA VAPAUDEN VÄLILLÄ.

SILLÄ PAKOLLISTA ON SE, MIKÄ ON VÄLTTÄMÄTTÖMYYDEN VAATIMAA EIKÄ VOI TOISIN OLLA, NIIN KUIN USKO, JOTA EN SAA ANTAA OTTAA ITSELTÄNI ENKÄ HORJUTTAA, VAAN JONKA TULEE AINA OLLA SYDÄMESSÄNI JA JOKA MINUN ON VAPAASTI KAIKKIEN EDESSÄ TUNNUSTETTAVA.

MUTTA VAPAATA ON SE, JOTA MIELENI MUKAAN VOIN JOKO KÄYTTÄÄ TAI OLLA KÄYTTÄMÄTTÄ, KUITENKIN NIIN, ETTÄ SIITÄ ON HYÖTYÄ VELJELLENI EIKÄ ITSELLENI.

Älkää siis tehkö minulle pakkoa siitä, mikä on vapaata, niin kuin nyt olette menetelleet, ettei teidän tarvitsisi tehdä tiliä niistä, jota rakkaudettoman vapautenne tähden on johdettu harhaan. Sillä jos sinä yllytät toista syömään lihaa perjantaina ja häntä se kuolintuskissa ahdistaa, niin hän ajattelee: voi minua, kun olen syönyt lihaa enkä voi tulla autuaaksi, sinulta on Jumala vaativa hänestä tilin.
Ankka
 

ViestiKirjoittaja Ankka » 09 Huhti 2008, 13:33

Saattaisinhan minäkin ryhtyä moniin uudistuksiin, joissa minua harvat seuraisivat, mutta mitä se hyödyttäisi. Sillä tiedän, että ne, jotka ovat sellaisiin ryhtyneet, ovat itse ensimmäisiä peräytymmän yrityksen vietyä heidät taisteluun, josta eivät ole voineet suoriutua. Kuinka olisi, jos johtaisin joukon taistelutantereelle ja minä, joka olen ollut hankkeessa ensimmäisenä, jättäisin toiset taistelemaan, pyrkisin pakenemaan kuolemaa enkä sitä iloisena odottaisi: kuinka tuo joukko johdettaisiinkaan harhaan.

Antakaamme toisille myös maitoruokaa, niin kuin mekin olemme saaneet, kunnes hekin tulevat uskossa vahvoiksi. Sillä on vielä monia, jotka muuten ovat meidän puolellamme ja mielellään tahtoisivat ottaa vastaan nämäkin, mutta he eivät voi vielä tätä oikein käsittää, nämä me karkotamme pois. Sen vuoksi osoittakaamme rakkautta lähimmäistämme kohtaan. Ellemme sitä tee, ei yrityksemme menesty. Täytyyhän meidän toki jonkin aikaa osoittaa kärsivällisyyttä heitä kohtaan emmekä saa heti hylätä heikkouskoista. Kuinka paljon enemmän meidän on niin meneteltävä, jos rakkaus sitä vaatii eikä uskomme sen takia kärsi vahinkoa. Ellemme hartaasti rukoile Jumalaa ja menettele asiassa taitavasti, niin onpa kumma, ellei meidän päällemme tule koko se surkeus, jota meidän puoleltamme on alettu tuottaa paavilaisille. Tämän tähden en ole voinut kauempaa pysyä poissa, vaan minun on täytynyt tulla tämä teille sanomaan. Nyt riittäköön messusta; huomenna tahdomme puhua kuvista.

The end, sana on vapaa!
Ankka
 


Paluu Martti Lutherin ajalta



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron