VL-FOORUMI

Keskustelupalsta vanhoillislestadiolaisille ja uskostamme kiinnostuneille. Ylläpitäjinä vanhoillislestadiolaisia yksityishenkilöitä.
Tänään on 11 Joulu 2018, 09:59

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]




Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 8 viestiä ] 
Kirjoittaja Viesti
 Viestin otsikko: Yleisestä pappeudesta
ViestiLähetetty: 09 Elo 2008, 19:30 
Poissa
Ylläpitäjä

Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00
Viestit: 3557
W12110259 Valituille muukalaisille 1-2. Ensimmäisen ja toisen Pietarinkirjeen selitys. Suom. A. V. Lehtola. Sortavala 1931. (SLEY). 12,259 (1522); [14,14 (152324)]. Epistel S.Petri gepredigt und ausgelegt. Erste Bearbeitung 1523. WA 12,259-399.

"1. Piet. 2:9: »Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, hänen omaisuudekseen tullut kansa.»

Tässä apostoli antaa kristityille oikean nimityksen ja hän on ottanut tämän lauseen 5. Moos. 7:6, jossa Mooses sanoo juutalaisille: »Sinä olet pyhä kansa Herralle, sinun Jumalallesi; sinut on Herra, sinun Jumalasi, valinnut omaksi kansakseen kaikista kansoista, jotka maan päällä asuvat. Samoin sanotaan 2. Moos. 19:5 - 6: »Te olette minulle kallis omaisuus kaikista kansoista, sillä koko maa on minun. Ja te olette minulle papillinen valtakunta ja pyhä kansa.» Tässä näet, mistä Pietari puhuu. Niinkuin ennen olen sanonut, niin sanon vieläkin, että täytyy tottua raamatun puhetapaan papeista. Älköön kukaan siitä välittäkö, keitä ihmiset kutsuvat papeiksi, anna heidän kutsua kutakin, niinkuin he tahtovat, pysy sinä vain puhtaassa Jumalan sanassa, keitä se kutsuu papeiksi, kutsu sinäkin papeiksi. Meidän puolestamme kernaasti tapahtukoon, että ne, jotka piispat ja paavit vihkivät, kutsuvat itseään papeiksi, ja antavat itselleen minkä nimen tahansa, kunhan he eivät vain kutsu itseään »Jumalan papeiksi». Sillä tässä asiassa he eivät voi esittää puolustuksekseen ainoatakaan sanaa raamatusta.

Mutta kun he astuvat esiin vedoten tähän raamatunlauseeseen, että se muka puhuu heistä, vastaa niin, kuin olen edellä opettanut, ja kysy heiltä, keille Pietari tässä puhuu, silloin heidän täytyy joutua häpeään. Sillä onhan aivan selvää ja ilmeistä, että hän puhuu koko joukolle, kaikille kristityille, sanoessaan: »Te olette valittu suku, pyhä heimoa> Niin hän ei myöskään tähän asti ole puhunut muista kuin niistä, jotka ovat asetetut tälle kivelle ja uskovat. Siitä siis ehdottomasti seuraa, että joka ei usko, se ei ole mikään pappi. He sanovat sitten: ’Oi! nämä sanat on selitettävä, niinkuin pyhät isät ovat ne selittäneet‘. Sinä sanot: Selittäkööt isät ja opettajat, keitä he sitten ovatkin, niinkuin tahtovat. Näin sanoo minulle Pietari, jolla on Jumalalta suurempi todistus kuin noilla, sitäpaitsi hän on vanhempikin, sentähden minä pitäydyn häneen. Tämä lause ei myöskään tarvitse mitään selittävää lisäystä, sillä se puhuu selvin sanoin niistä, jotka uskovat. Uskovia eivät ole vain ne, jotka ovat voideltuja ja joilla on paljaaksi ajettu paikka päässä. Sentähden me kernaasti annamme heidän kutsua itseään tällä nimellä, sillä meistä on yhdentekevää, millä nimellä he haluavat itseään haukuttavan. Siitä vain on kiista, antaako raamattu heille papin nimen, ja kutsuuko Jumala heitä sillä nimellä. Seurakunnasta voidaan kyllä valita muutamia viranhoitajiksi ja palvelijoiksi, joiden tehtävänä on saarnata ja jakaa sakramentteja seurakunnassa. Mutta me kaikki olemme Jumalan edessä pappeja, mikäli olemme kristittyjä. Sillä koska meidät on asetettu tälle kivelle, joka on Jumalan edessä ylimmäinen pappi, niin meilläkin on kaikki, mitä hänellä on.

Soisin siis hyvin mielelläni, että tämä sana »pappi» olisi yhtä yleisesti käytännössä kuin kristityn nimi. Niinkuin minä en voi suvaita, että ne, jotka ovat voideltuja ja paljaiksi ajettuja, tahtovat yksin omistaa kristityn ja kastetun nimen, yhtä vähän voin myöskään suvaita, että he tahtovat yksin olla pappeja. Kuitenkin he ovat ottaneet sen nimen vain itselleen.. Samoin he ovat myös kutsuneet kirkoksi, mitä paavi ja hänen suippolakkisensa päättävät. Mutta raamattu muuttaa asian toiseksi. Ota siis tästä tarkoin vaarin, jotta osaisit eroittaa toisistaan, millä perusteella Jumala kutsuu papiksi ja millä perusteella he kutsuvat itseään papiksi. Meidän on toimittava niin, että tämä sana »pappi» tulee yhtä yleiseksi kuin sana »kristitty». Sillä pappina oleminen ei ole mikään ulkonainen virka, vaan ainoastaan sellainen virka, jolla on tekemistä Jumalan kanssa.

Sama on sanottava siitä, että me kaikki olemme kuninkaita. »Pappi» ja »kuningas» ovat tykkänään hengellisiä nimiä, niinkuin »kristityt», »pyhät», »kirkko». Ja niinkuin sinua ei kutsuta kristityksi sentähden, että sinulla on paljon rahaa ja tavaraa, vaan sentähden, että olet rakennettu tälle kivelle ja uskot Kristukseen, niin ei sinua myöskään kutsuta papiksi sentähden, että sinulla on paljaaksi ajettu paikka päässäsi tai pitkä takki ylläsi, vaan sentähden, että saat lähestyä Jumalaa. Samoin sinä et myöskään ole kuningas sentähden, että kannat kultakruunua ja hallitset monia maita ja kansoja, vaan sentähden, että sinä olet kaiken olevaisen, kuoleman, synnin ja helvetin valtias. Sillä sinä olet yhtähyvin kuningas, kuin Kristus on kuningas, jos vain häneen uskot. Hän ei ole maallisten kuningasten kaltainen kuningas, hän ei kanna kultaista kruunua, hän ei tule ratsastain suurella korskalla ja hevossaatolla, vaan hän on kaikkein kuningasten kuningas, joka hallitsee kaikkea ja jonka alle kaiken täytyy alistua. Niinkuin hän on herra, niin minäkin olen herra. Sillä mitä hänellä on, minullakin on.

Nyt joku saattaa sanoa: ’Pietari sanoo tässä myös, kristityiden olevan kuninkaitakin, onhan ilmeistä, ettemme kaikki ole kuninkaita, älköön siis tätä lausetta ymmärrettäkö niin, että hän puhuu yleisesti kaikista. Sillä eihän kristitty ole Ranskan kuningas eikä pappi Roomassa.‘ Minäkin kysyn, onko Ranskan kuningas samalla myös kuningas Jumalan edessä. Ei taida olla, koskei Jumala tuomitessaan ota kruunua huomioon. Maan päällä ja maailmalle hän kyllä on kuningas, mutta kun kuolema tulee, silloin hänen kuninkuutensa loppuu. Silloin hänen täytyy alistua uskovien jalkojen aluseksi. Me puhumme iankaikkisesta kuninkuudesta ja pappeudesta, siinä on jokainen uskova totisesti kuningas Jumalan edessä. Mutta kukapa ei tiedä, ettei meillä kaikilla ole paljaaksi ajettua päätä ja ettemme kaikki ole voideltuja pappeja? Mutta nuo toiset, jotka ovat voideltuja, eivät siitä syystä ole pappeja Jumalan edessä. Niin he eivät ole myöskään Jumalan edessä kuninkaita sentähden, että heidät on kruunattu. Kruunatut kuninkaat ja voidellut papit kuuluvat tähän maailmaan ja ovat ihmisten asettamia. Tehköön paavi niin paljon pappeja kuin haluaa, mikäli hän ei vain tee papiksi Jumalan edessä, sillä Jumala tahtoo itse asettaa ne.

Kun siis Pietari sanoo tässä: »Te olette kuninkaallinen papisto», se on aivan samaa, kuin jos hän sanoisi: »Te olette kristittyjä». Jos siis tahdot tietää, mikä arvonimi, valta ja kunnia kristityillä on, niin näet tässä, että he ovat kuninkaita ja pappeja sekä valittua kansaa. Mutta mitä merkitsee pappeus? Se ilmenee seuraavasta:

1. Piet. 2:9: »Julistaaksenne sen täydellisyyksiä, joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valoonsa.»

Papin tehtävänä on olla Jumalan lähettiläänä, jolla on Jumalalta käsky julistaa hänen sanaansa. Teidän tulee — sanoo pyhä Pietari — julistaa sitä täydellisyyttä, se on ihmetyötä, jonka Jumala on teille osoittanut saattaessaan teidät pimeydestä valoon — tämä on korkeinta pappeutta. Teidän saarnaamisenne tapahtukoon näin: veli julistakoon veljelle Jumalan suurtyötä, että olemme hänen kauttaan pelastetut synnistä, helvetistä, kuolemasta ja kaikesta onnettomuudesta ja kutsutut iankaikkiseen elämään. Niin teidän on opetettava myös muita ihmisiä, kuinka hekin pääsevät tähän valoon. Sillä kaiken tarkoituksena tulee olla saattaa teitä tuntemaan, mitä Jumala on teille tehnyt, niin että sitten pidätte kalleimpana työnänne julistaa avoimesti näitä asioita ja kutsua jokaista siihen valoon, johon teidät on kutsuttu. Missä näette ihmisiä, jotka eivät tätä asiaa tiedä, niitä teidän on neuvottava ja opetettava, niinkuin itsekin olette oppineet, että näet tulemme autuaiksi ja pääsemme pimeydestä valoon ainoastaan Jumalan täydellisyyden ja voiman kautta.

Tässä näet Pietarin selvästi sanovan, että on olemassa vain yksi valo, ja tekevän sen johtopäätöksen, että kaikki meidän ymmärryksemme, niin viisas kuin se onkin, on pelkkää pimeyttä. Sillä vaikka järki voikin laskea yksi, kaksi, kolme ja myös havaita, mikä on mustaa tai valkoista, suurta tai pientä, niin se ei kuitenkaan voi käsittää, mitä usko on. Siinä suhteessa se on umpisokea, ja vaikka kaikkien ihmisten viisaus pantaisiin yhteen, eivät ihmiset kuitenkaan voisi käsittää kirjaintakaan Jumalan viisaudesta. Sentähden Pietari puhuu tässä toisesta, ihmeellisestä valosta, ja sanoo suoraan meille kaikille, että me kaikki olemme pimeydessä ja sokeudessa, mikäli Jumala ei kutsu meitä tosi valoonsa.

Tätä opettaa meille kokemuskin. Sillä kun saarnataan, ettemme töittemme turvissa voi lähestyä Jumalaa, vaan tarvitsemme välittäjän, joka saa lähestyä Jumalaa ja kykenee sovittamaan meidät hänen kanssaan, niin järjen täytyy tunnustaa, ettei sillä ole ollut mitään tietoa näistä asioista. Siitä syystä se tarvitsee toisen valon ja tiedon, jotta se voisi ymmärtää tätä. Siitä syystä on pimeyttä kaikki, mikä ei ole Jumalan sanaa ja uskoa. Sillä siinä järki hapuilee kuin sokea, harhailee sinne tänne eikä tiedä, mitä tekee. Mutta kun tämä sanotaan maailman oppineille ja viisaille, niin he eivät tahdo kuulla sitä, vaan alkavat huutaa ja raivota sitä vastaan. Pyhä Pietari siis on todellakin rohkea apostoli, kun hän uskaltaa moittia pimeydeksi, mitä koko maailma kutsuu valoksi.

Näemme siis, että meidän kristittyjen ensimmäisenä ja tärkeimpänä tehtävänä on julistaa Jumalan täydellisyyksiä. Mitä sitten on Jumalan täydellisyys ja mitä jaloja tekoja hän on suorittanut? Me olemme sen usein sanoneet: Kristus on Jumalan voimalla niellyt kuoleman, ahmaissut helvetin, tehnyt tyhjäksi synnin ja siirtänyt meidät iankaikkiseen elämään. Nämä ovat sellaisia suurtöitä, joita ei kukaan ihminen voi käsittää, saati sitten suorittaa. Sentähden on sopimatonta, että meille kristityille saarnataan ihmisoppia; sen sijaan meille on saarnattava tästä voimasta, joka kukistaa perkeleen, synnin ja kuoleman. Ja tässä Pietari taas on käyttänyt monta raamatunlausetta, niinkuin hän kaikkialla melkein aina liittää raamatunlauseen toiseen. Sillä kaikki profeetat puhuvat siitä, että Jumalan nimi ja kunnia sekä hänen käsivartensa eli voimansa tulevat saamaan kunnian ja ylistyksen, ja että hän on suorittava sellaisen teon, josta koko maailma on laulava ja puhuva. Tätä asiaa profeetat käsittelevät kaikkialla, ja heihin kaikkiin Pietari tässä viittaa. Sitäpaitsi he ovat myös paljon puhuneet valosta ja pimeydestä, että näet Jumalan valon täytyy valistaa meidät. Sillä he myös osoittavat, että kaikki ihmisviisaus on pimeyttä. Sitten Pietari sanoo:

1. Piet. 2:10: »Te, jotka ennen ’ette olleet mikään kansa‘, mutta nyt olette ’Jumalan kansa‘, jotka ennen ’ette olleet armahdetut‘, mutta nyt ’olette armahdetut‘.»

Tämä raamatunlause esiintyy profeetta Hoos. 2:23. Pyhä Paavali esittää sen myös Room. 9:25: »Minä olen kutsuva kansakseni sen kansan, joka ei ollut minun kansani.» Näiden sanojen sisältönä on tämä: Jumala kaikkivaltias on erikoisesti valinnut Israelin, osoittanut sille suuren kunnian, antanut monia profeettoja ja tehnyt myös monia ihmeitä sille sentähden, että hän tahtoi antaa Kristuksen tulla ihmiseksi tästä kansasta. Tämän lapsen tähden kaikki on tapahtunut. Sentähden Israelia kutsutaankin raamatussa Jumalan kansaksi. Mutta profeetat ovat tarkemmin selvitelleet näitä asioita ja sanoneet, että tämä lupaus ulottuu avarammalle ja koskee pakanoitakin.

Sentähden pyhä Pietari sanoo: »Te, jotka ennen ette olleet mikään kansa, olette nyt Jumalan kansa.» Tästä käy selville, että hän on kirjoittanut tämän kirjeen pakanoille, eikä juutalaisille. Tällä hän tahtoo osoittaa, että profeetan lause on toteutunut, ja että he kuuluvat nyt pyhään kansaan, omaisuuteen, pappeuteen ja kuninkuuteen, ja heillä on kaikki, mitä Kristuksella on, mikäli he uskovat."


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Re: Yleisestä pappeudesta
ViestiLähetetty: 17 Elo 2008, 18:46 
Poissa
Ylläpitäjä

Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00
Viestit: 3557
W11110408 Seurakunnan oikeudesta ja vallasta arvostella kaikkea oppia sekä kutsua, ottaa ja eroittaa opettajia sekä saarnavirasta. Suom. A.E. Koskenniemi. Hämeenlinna 1924 (Suomalainen kirjapaino). Dass ein christliche Versammlung oder Gemeine Recht umd Macht habe, alle Lehre zu urteilen usw., Grund und Ursache aus der Schrift, 1523. WA 11,408-416.

Katkelmia (lihavoinnit omiani):

"Ensiksi on tarpeellista tietää, missä ja mikä kristillinen seurakunta on, jotteivät ihmiset, kuten kaikkina aikoina epäkristittyjen tapa on, kristillisen seurakunnan nimissä ryhtyisi inhimillisiin puuhiin. Mutta siitä vallan varmasti tunnettakoon kristillinen seurakunta, että siinä puhdas evankeliumi saarnataan. Sillä samoin kuin sotalippu on sellainen varma merkki josta tiedetään mikä valtaherra ja sotaväki on taistelutantereella liikkumassa, samoin myös varmasti evankeliumista tunnetaan missä on Kristus ja hänen sotaväkensä. Tästä on meillä varma Jumalan lupaus, Jes. 55:10 - 11: "Minun sanani — sanoo Jumala —, joka minun suustani lähtee, ei sen pidä tyhjänä palajaman minun tyköni, vaan tekemän mitä minulle otollinen on, ja sen pitää menestymän, jota varten minä sen lähettänytkin olen."

Sentähden olemme vakuutetut siitä, että on mahdotonta etteikö olisi kristityitä siellä missä evankeliumi kulkee, olkoon heitä sitten kuinka harvoja tahansa, ja olkoot he kuinka syntisiä ja puuttuvaisia hyvänsä; samoin kuin on mahdotonta että siellä olisi kristityitä, vaan päinvastoin paljaita pakanoita, missä evankeliumi ei kulje ja missä ihmisopit ovat vallassa, olkoon heitä vaikka kuinka useita ja vaeltakoot sitten kuinka pyhästi ja tarkasti tahansa. Tästä seuraa eittämättömästi että piispat, säätiöt ja luostarit ja mitä muuta sellaista kansaa on, jo kauan sitten ovat lakanneet olemasta kristittyjä ja kristillisiä seurakuntia, huolimatta siitä että he tuota nimeä kaikkien edessä ovat tehostaneet. Sillä se joka tuntee evankeliumin, se näkee, kuulee ja käsittää, kuinka he vielä nyt pysyvät ihmisopissaan, ovat kokonaan karkottaneet evankeliumin keskuudestaan ja vielä karkottavat. Sentähden, mitä moinen kansa tekee ja valheellisesti väittää, se pidettäköön pakanallisen ja maailmallisen työn veroisena.

- -

Niinpä päättelemme nyt, että missä löytyy joku kristillinen seurakunta jolla evankeliumi on, sillä on ei ainoastaan oikeus ja valta, vaan myös velvollisuus sielunsa autuuden menettämisen uhalla, sen velvoituksen mukaisesti, johon se on kasteessa Kristukseen nähden sitoutunut, välttämään, pakenemaan, erottamaan sekä vetäytymään pois sellaisesta esivallasta, jota nykyiset piispat, apotit, luostarit, säätiöt ja sensellaiset pitävät; koska päivänselvästi nähdään, että he opettavat ja hallitsevat vastoin Jumalaa ja hänen sanaansa. Niin että tämä ensiksikin on varmasti ja vahvasti perusteltu, ja että huoletta on jäätävä siihen ajatukseen, että on jumalallinen oikeus ja sielujen autuuden tähden välttämätöntä poistaa sellaiset piispat, apotit, luostarit ja muut sensuuntaiset ja välttää niitä.

Toiseksi, koska kristillinen seurakunta kuitenkaan ei saa eikä voi olla ilman Jumalan sanaa, seuraa edellisestä sangen sitovasti, että heillä toki täytyy olla opettajia ja saarnaajia, jotka julistavat sanaa. Ja koska näinä kirottuina viimeisinä aikoina piispat ja väärä hengellinen hallitus eivät ole eivätkä tahdo olla tuollaisia opettajia, eivätkä liioin tahdo antaa eivätkä sietää sellaisia, eikä Jumalaa sovi kiusata lähettämään taivaasta uusia saarnaajia, täytyy meidän menetellä raamatun mukaisesti ja keskuudestamme kutsua ja määrätä ne, jotka siihen taitaviksi havaitaan, ja jotka Jumala on valaissut ymmärryksellä sekä sitä varten lahjoilla kaunistanut.

Sillä sitä ei kukaan voi kieltää, että jokaisella kristityllä on Jumalan sana, että hän on Jumalan opettama sekä papiksi voitelema; kuten Kristus sanoo Joh. 6:45: "He tulevat kaikki olemaan Jumalan opettamia." Ja Ps. 45:8: "Jumala on voidellut sinut iloöljyllä enemmän kuin kaikki osaveljesi." Nämä osaveljet ovat kristityt, Kristuksen veljet, jotka hänen kanssaan ovat vihityt papeiksi; kuten Pietarikin sanoo 1. Piet. 2:9: "Te olette kuninkaallinen papisto, julistaaksenne sen täydellisyyksiä joka on kutsunut teidät ihmeelliseen valoonsa."

Mutta jos niin on, että heillä on Jumalan sana, ja ovat hänen voitelemansa, niin ovat he myös velvolliset sitä tunnustamaan, opettamaan ja levittämään; kuten Paavali sanoo: 2. Kor. 4:13 "Koska meillä on sama uskon Henki, sentähden me myös puhumme", kuten profeetta sanoo Ps. 116:10: "Minä uskon, sentähden minä myös puhun"; ja Ps. 51:15 hän kaikista kristityistä sanoo: "Minä opetan jumalattomille sinun tiesi, ja että syntiset sinun puoleesi kääntyisivät." Tästäkin jälleen on varmaa, että kristityillä ei ainoastaan ole oikeus ja valta opettaa Jumalan sanaa, vaan on siihen velvoitettu sielunsa autuuden ja Jumalan suosion menettämisen uhalla.

Mutta nyt sinä sanot: Kuinkas nyt? Ellei hän ole siihen kutsuttu, niin eihän hän saa saarnata, — kuten sinä usein itse olet opettanut? Minä vastaan: tässä asettaos kristitty kahdelle kohdalle. Ensiksi, jos hän on sellaisella paikkakunnalla, jossa ei ole mitään kristityitä, silloin ei hän ole minkään muun kutsumuksen tarpeessa, kuin että hän on kristitty, sisäisesti Jumalan kutsuma ja voitelema; silloin hän on velvollinen harhaileville pakanoille eli ei-kristityille saarnaamaan ja opettamaan evankeliumia, koska veljellinen rakkaus häntä velvoittaa, vaikka ei kukaan häntä kutsuisi. Näin teki p. Stefanus, Ap. t. 6 ja 7, jolla ei kuitenkaan apostolien käskystä ollut mitään saarnavirkaa; hän saarnasi kuitenkin ja teki suuria tunnustekoja kansan keskuudessa. Samoin teki Filippuskin, diakoni, Stefanuksen toveri, Ap. t. 8:5, vaikka häntäkään ei oltu pantu saarnavirkaan. Samoin teki Apollos, Ap. t. 18:25 - 26. Sillä tuollaisessa tapauksessa kristitty veljellisessä rakkaudessa ottaa sydämelleen kurjien, turmeltujen sielujen hädän eikä odota ruhtinaiden eikä piispojen käskyä tahi kirjettä. Sillä hätä ei lakia lue, se rikkoo kaikki lait; näin on rakkaus velvoitettu auttamaan, missä ketään ei ole joka auttaisi tahi jonka tulisi auttaa.

Toiseksi, jos hän on paikkakunnalla jossa on kristityitä, joilla on sama valta ja oikeus kuin hänelläkin, silloin hän ei saa työntää itseään esiin, vaan hänen tulee kutsuttaa ja vedättää itsensä esiin, jotta hän saarnaisi ja opettaisi toisten sijassa ja heidän käskystään. Onpa kristityllä niin suuri valta, että hän kristittyjenkin keskuudessa, ihmisten kutsumattakin, saattaa ja on pakotettukin esiintymään ja opettamaan, missä näkee opettajasta olevan puutteen; kuitenkin niin, että kaikki käy säädyllisesti ja nuhteettomasti. Sen on Paavali selvästi esittänyt 1. Kor. 14:30, jossa hän sanoo: "Jos joku toinen siinä istuva saa ilmestyksen, vaietkoon ensimmäinen." Kas mitä Paavali tässä tekee: hän käskee sitä joka opettaa, vaikenemaan ja siirtymään kristittyjen joukkoon, ja sitä joka kuulee, esiintymään, vaikka ei ole kutsuttu. Tuo kaikki sen tähden, ettei hätä lakia lue.

Jos nyt tässä Paavali hätätilassa käskee jokaista kristittyjen keskuudessa esiintymään ja kutsuu hänet mainitsemallaan Jumalan sanalla, käskee toisen poistua ja panee toisen syrjään noilla sanoilla, kuinka paljoa suurempi onkaan koko seurakunnalla oikeus kutsua tarpeen vaatiessa — ja ainahan on tarve, mutta varsinkin nykyään. Sillä samassa raamatun kohdassa antaa p. Paavali jokaiselle kristitylle oikeuden tarpeen vaatiessa opettaa kristittyjen kesken ja sanoo 1. Kor. 14:31: "Te saatatte kaikki profetoida, toinen toisenne jälkeen, jotta kaikki saisivat opetusta ja kaikki kehotusta"; samoin 1. Kor. 14:30. ja 1. Kor. 14:40: "Harrastakaa profetoimista, älkääkä estäkö kielillä puhumista; mutta kaikki tapahtukoon säädyllisesti ja järjestyksessä." Ota siis tästä lauseesta se varmaa varmempi perustus, joka antaa niin runsaan vallan kristilliselle seurakunnalle, jotta se saarnaisi, saarnauttaisi ja kutsuisi saarnaajia; varsinkin siellä missä tarve on, hän itse kutsuu jokaisen erityisesti ilman ihmiskutsumista, jotta meillä ei olisi vähintäkään epäilystä siitä, etteikö seurakunta, jolla evankeliumi, saattaisi ja etteikö sen tulisi keskuudessaan valita ja kutsua sitä joka heidän sijassaan sanaa opettaisi.

Mutta jos sanot: Onpa p. Paavali käskenyt Timoteusta ja Tiitusta asettamaan pappeja; ja Apostolien teoissakin, Ap. t. 14:23 luemme että Paavali ja Barnabas sääsivät seurakuntiin pappeja; sentähden ei seurakunta voi ketään kutsua, eikä kukaan saa itse astua julkisuuteen saarnatakseen kristittyjen keskuudessa, vaan täytyy sellaiseen olla lupa ja käsky piispoilta, apoteilta tahi muilta hengellisiltä, jotka ovat apostolien sijassa. Tähän vastaan: Jos meidän piispamme ja apottimme j. n. e. olisivat apostolien sijassa, kuten he kehuvat, kävisi kenties päinsä, että annettaisiin heidän tehdä, mitä Tiitus, Timoteus, Paavali ja Barnabas tekivät pappeja asettaessaan j. n. e. Mutta kun he ovat perkeleen sijassa ja susia, jotka eivät tahdo opettaa evankeliumia eikä sitä kärsiä, niin sopii saarnaviran ja sielunhoidon käyttö kristittyjen keskuudessa heille yhtä hyvin kuin turkkilaisille ja juutalaisille. Aaseja tulisi heidän ajaa ja koiria ohjata.

Sitäpaitsi, vaikka he nyt olisivatkin tosi piispoja, jotka tahtoisivat pitää evankeliumin sekä asettaa oikeita saarnamiehiä, niin ei heidän kuitenkaan pitäisi sitä tehdä ilman seurakunnan tahtoa, valitsemista ja kutsumista, paitsi silloin kuin olisi huutava hätä, niin että sielut menehtyisivät jumalallisen sanan puutteesta. Sillä sellaisessa hädässä, kuten olet kuullut, ei ainoastaan kukin hankkiko saarnamiestä joko anomuksilla tahi maallisen vallan avulla, vaan tulee hänen itsekin kiiruhtaa esiintymään ja opettamaan, jos taitaa. Sillä hätä ei lakia lue, samoin kuin jokamiehen on riennettävä toimimaan kun kaupungissa tuli on irti, eikä odotettava kunnes tullaan pyytämään.

Muutoin, ellei tuollaista tarvetta ole, ja löytyvät ne joilla on opettamisen oikeus, valta ja armo, älköön kukaan piispa asettako ketään toimeensa ilman seurakunnan valintaa, tahtoa ja kutsumusta, vaan tulee hänen vahvistaa toimeensa se, jonka seurakunta on valinnut ja kutsunut. Ellei hän sitä tee, on tämä siitä huolimatta vahvistettu toimeensa seurakunnan kutsumisen kautta. Sillä eivät Tiitus eikä Timoteus eikä Paavali koskaan ole asettaneet pappia ilman seurakunnan valintaa ja kutsumusta. Tämän todistaa selvään se mitä hän Tit. 1:7 ja 1. Tim. 3:2 sanoo: "Seurakunnan kaitsijan on oltava nuhteeton"; samoin 1. Tim. 3:10: "(Seurakuntapalvelijoita) koeteltakoon ensin, sitten palvelkoot." Nythän ei toki Tiitus ole saattanut tietää, kutka ovat olleet nuhteettomia; sellaisen huhun täytyy tulla seurakunnasta, jonka tulee tuollainen (ehdokas) ilmoittaa. Samoin luemme Ap. t. 6:3 - 6, että paljoa vähäarvoisempaan virkaan eivät itse apostolit rohjenneet asettaa henkilöitä, diakoneja näet, ilman seurakunnan tietoa ja tahtoa, vaan seurakunta valitsi ja kutsui seitsemän diakonia ja apostolit vahvistivat heidät. Jos nyt sellaiseen virkaan, joka koski vain ajallisen ravinnon jakamista, apostolit omin valloin eivät rohjenneet asettaa miehiä, kuinka he olisivat sitten olleet niin rohkeita, että olisivat oman valtansa nojalla, ilman seurakunnan tietoa, tahtoa ja kutsumista, antaneet jonkun tehtäväksi viroista korkeimman, nimittäin saarnaviran?"


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Re: Yleisestä pappeudesta
ViestiLähetetty: 07 Syys 2008, 12:55 
Poissa
Ylläpitäjä

Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00
Viestit: 3557
Huonepostilla. Martti Lutherin kotisaarnoja.
KHUONEPO Huonepostilla. Martti Lutherin kotisaarnoja. Suom. Niilo E. Wainio. 6. painos Turku 1945. (SLEY). Valtaosaltaan Veit Dietrichin laitos v. 1544, mukana joitakin muita saarnoja. Hauspostille. 1544 (nach Veit Dietrich). WA 52,1-732.

Katkelmia. Lihavoinnilla O.M:lta.

"Yhdeksästoista kolminaisuudenpäivän jälkeinen sunnuntai

Evankeliumi: Matt. 9:1 - 8.

Päivän evankeliumista on meidän erikoisesti huomattava se armorikas saarna, jonka Jumala on antanut ihmisille, että me näet täällä maan päällä saatamme sanoa toinen toisellemme: Sinun syntisi annetaan anteeksi. Tätä mekin tämän hurskaan kansan kanssa ihmetelkäämme ja sydämestämme kiittäkäämme Jumalaa, joka on senkaltaisen vallan antanut ihmisille. Se on todellakin suuri valta: kristityt saattavat sanoa toinen toisellensa: Veljeni, ole hyvässä turvassa, sinulla on armollinen Jumala; usko vain siihen lupaukseen, jonka minä sinulle julistan Jeesuksen nimeen, niin se on oleva yhtä vahva totuus, kuin jos Jumala itse olisi sinulle sanonut: Sinun syntisi ovat anteeksiannetut.

Tämä valta on, niinkuin kuulemme, saanut alkunsa Herrasta Kristuksesta, ja se on sen jälkeen jäänyt meille ihmisille
, varsinkin niille, jotka ovat siinä virassa, jossa heidän on käsketty saarnata evankeliumia, toisin sanoen, parannusta ja syntien anteeksiantamusta Jeesuksen nimeen. Toisillakin kristityillä, vaikka heillä ei olekaan virkaa, on myös käsky hätätiloissa lohduttaa sinua, jos olet syntiesi tähden kiusattu, ja sanoa sinulle: Mitä murehdit? Kristittynä minä sanon sinulle, että päättelet itsestäsi väärin. Jumala ei ole sinulle armoton. Kristuksen tähden saat odottaa häneltä pelkkää armoa—. Näistä sanoista saat ammentaa yhtä varman lohdutuksen, kuin jos Kristus itse persoonallisesti taivaastansa niin sinulle sanoisi.

Kaikki riippuu vain siitä, että sydämesi omistaa itselleen tämän lupauksen ja pitää totena, että Jumala on sinulle Kristuksen tähden armollinen. Sen me näemme halvatunkin esimerkistä. Häntä Herra kehoittaa ensin uskoon sanoessaan: »Poikani, ole turvallisella mielin, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi». Heti kun halvattu uskoi nämä sanat, olivat hänen syntinsä totisesti anteeksiannetut.

Samalla tavalla on meidän vielä tänään saatava syntimme anteeksi: me etsimme sanaa ja uskomme sen. Kun siis sielunpaimenesi tai hätätilassa joku kristitty sanoo sinulle: Jumala ei ole sinulle vihainen, kun sinä et vain ole vihainen hänelle, sillä Poikansa Jeesuksen Kristuksen tähden hän on antanut sinulle kaikki syntisi anteeksi; usko vain täydessä luottamuksessa tämä lupaus, anna repiä itsesi kappaleiksi, ennen kuin rupeat sitä epäilemään. Jos epäilet, ei synneistäpäästö sinua ensinkään auta, vaikka itse Jumala kaikkine enkeleineen olisi samaisen päästön sinulle suullisesti lausumassa. Ellei näet ole uskoa, soimataan Herraa Jumalaa valehtelijaksi, ikään kuin ei olisikaan totta se, mitä hän meille lupaa, ja ikään kuin hän ei tahtoisikaan sanaansa täyttää ja pitää. Sellaisesta epäuskon synnistä hyvä Jumala meitä armollisesti varjelkoon! Perkele on erinomainen mestari meitä aina kiusaamaan, että me tekisimme Herran Jumalan valehtelijaksi uskomalla vastahakoisesti Jumalan lupauksia.

Mutta siten, että sydän uskoo, Herrallemme Jumalalle osoitetaan suurin kunnia, ja siihen hän eniten mielistyy. Silloin hänet pidetään totuudellisena, sellaisena Herrana, joka ei voi valehdella, vaikka hän puhuisi aivan mahdottomiakin. Herra Kristus mielistyi erikoisesti näihin ihmisiin sen tähden, että heillä oli niin vahva luottamus häneen, että hän auttaa tuota halvattua miestä. Sen vuoksi hän puhutteleekin tätä ystävällisesti, sanoen: Poikani, sinä olet sairas, perkele on tuottanut sinulle halvauksen, ja Jumala on syntiesi tähden sallinut sen tapahtua. Tästä on tietysti seurauksena pelko ja paha omatunto; sinä ajattelet: Voi, Jumala on minulle vihainen, kuinka minun käyneekään? Luonnollista on, että Jumalan rangaistuksen meitä kohdatessa myös kauhu valtaa mielen. Mutta älä anna, poikani, näiden ajatusten juurtua liian syvälle sydämeesi; älä ajattele: Oi, Jumala ei minusta huoli! Ken ties hän ei enää olekaan minulle armollinen, sillä mitä minä olen Jumalan rinnalla? Älä katso sairauteesi, vaan kuule, mitä minä sanon: Syntisi ovat annetut anteeksi. Päätä siis näin: Vähät halvauksesta, ovathan syntini anteeksi annetut; siitä uskosta ei halvaus eikä muu tauti saa minua estää.

Sanan ja uskon tulee siis näin vaikuttaa yhdessä; ne eivät voi olla ilman toisiaan. Joka uskoo omistamatta Jumalan sanaa, hän uskoo turkkilaisten ja juutalaisten tavalla. He kyllä uskovat Jumalan olevan armollisen ja laupiaan, mutta heiltä puuttuu lupaus. Jumala näet ei ole armollinen sille, jolla ei ole Kristusta. Ja samoin on laita senkin, jolla tosin on sana, mutta ei uskoa, ei hänessä silloin sana mitään vaikuta. Sana ja usko ovat ikään kuin avioliitossa keskenään: kumpaakaan ei voi toisesta erottaa.

Joku haaveksija saattaa uskoa, että maailman loppu tulee neljän viikon kuluttua. Sellainen usko on pelkkää valhetta, sillä sitä varten ei ole mitään Jumalan sanaa. Turkkilainen uskoo, että hänen Muhammedinsa auttaa hänet autuuteen, mutta sekin on pelkkää valhetta, sillä sitä varten ei ole Jumalan sanaa. Samoin paavi uskoo, että kristityn on omilla teoillaan pyrittävä taivaaseen. Sekin on väärä usko, sillä siitä puuttuu Jumalan sana ja lupaus. Samoin saattaa kyllä olla muunkinlaista uskoa: luotetaan ja turvataan johonkin, mutta jos puuttuu sana, se ei ole oikeaa uskoa, vaan pelkkää perusteetonta luuloa, joka ei kelpaa mihinkään.

Mutta meiltä kristityiltä ei puutu sanaa. Onhan meillä sana Jumalan armosta selvänä ja puhtaana. Mutta uskoa meiltä puuttuu, kun emme voi niin lujasti luottaa sanaan kuin meidän pitäisi. Nuo toiset sen sijaan saattavat niin vahvasti uskoa ilman sanaa. Sen aikaansaa perkele ja perisynti, jotka vetävät meitä sanan totuudesta valheeseen. Vaikeaa on sentähden välttää epäuskoa, vaikka meillä onkin sana. Meidän lihallinen järkemme ei tahdo suostua sanaan. Uskoakseen tahtoisi se saada kasin kosketella uskottavia.

- -

Opi siis, että meillä pitää olla molemmat. Sana sinulla pitää olla. Sitten sinun on uskossa kiinnyttävä sanaan, uskottava sitä niin paljon kuin suinkin, epäilemättä. Silloin sinulla totisesti on kaikki, mitä sana sinulle lupaa, ja mitä sinä ruumiin ja sielun ylläpitämiseksi tarvitset. Joilla ei ole sanaa, niiden mielestä on sangen helppo uskoa. Meillä on näet synnynnäinen paha taipumus uskoa valhetta, sillä siihen sydän helpommin taipuu.

- -

Kun nyt rakas Herramme Kristus lausui halvatulle näin ja antoi hänelle synnit anteeksi, niin kirjanoppineet rupesivat ajattelemaan, että Kristus pilkkasi Jumalaa antamalla syntiä anteeksi. Tämäkin on tärkeä kohta. Siitä riippuu paljon, ja sen tähden tahdomme ottaa senkin tarkasti huomioon. Me toteamme kaikkien villihenkien ja lahkolaisten yleensä erehtyvän siinä, etteivät ymmärrä, kuinka synnit saadaan anteeksi. Kysypäs paavilta ja hänen tohtoreiltaan! He eivät osaa sinulle sanoa, mitä synneistäpäästö vaikuttaa. Koko paavikunta perustuukin tähän oppiin: armo vuodatetaan ihmiseen salaisen vaikutuksen välityksellä; sen, joka tahtoo siihen päästä, täytyy katua, tunnustaa ja sovittaa syntinsä. Mutta jos kysytään, mitä synneistäpäästö ja päästöavain vaikuttaa, niin he vastaavat, että se on vain ulkonainen järjestys, jota kirkossa ylläpidetään. He eivät siis perusta syntien anteeksiantamusta sanaan ja uskoon, johon se joka tapauksessa on perustettava, vaan omaan katumukseemme, tunnustukseemme ja sovitukseemme. Mutta se on valheellinen oppi; sillä vietellään ja eksytetään ihmisiä väärälle tielle.

- -

Opi siis päättämään asiasta seuraavaan tapaan. Tiedän kyllä ja tunnustan, että yksin Jumala antaa synnit anteeksi. Mutta minun on myös tiedettävä, mistä voin todeta, ovatko syntini annetut anteeksi eli mikä on se väline, jonka kautta synnit annetaan minulle anteeksi. Nyt Pyhä Raamattu opettaa minulle ja kaikille kristityille, että jos tahdon saada syntini anteeksi, minä en saa käydä soppeen, sanoen: Jumalani, anna syntini anteeksi, ja sitten odottaa, että enkeli taivaasta tulee sanomaan minulle: Syntisi ovat annetut anteeksi. Jumala lupaa itse tulla tyköni vakuuttamaan minua syntien anteeksiantamuksesta.

- -

Näin ei ole saarnattu paavikunnassa, eikä sitä vielä tänäkään päivänä paavilainen saarnaaja ymmärrä. Kiittäkää siis Jumalaa tästä armosta ja oppikaa, että Jumala tahtoo antaa synnit anteeksi. Mutta miten? Ainoastaan sen mukaisesti kuin tässä sanotaan, että hän on sellaisen vallan antanut ihmisille. Kristus sen itse pani alulle ja sitten hän käski sitä voimassa pidettäväksi seurakunnassa jatkuvasti maailman loppuun asti: hänen nimeensä saarnataan parannusta ja syntien anteeksiantamusta.

Oppikoon siis jokainen etsimään syntien anteeksiantamusta ihmisiltä eikä mistään muualta. Ainoastaan siten se on löydettävissä, sillä näin kuuluu Herramme Kristuksen käsky: Totisesti minä sanon teille: kaikki, minkä te päästätte maan päällä, on oleva päästetty taivaassa (Matt. 18:18). Ja samoin: »Joiden synnit te annatte anteeksi, niille ne ovat anteeksi annetut» (Joh. 20:23). Jumala ei voi sietää, että jokainen ryhtyy rakentamaan omia tikapuita eli portaita taivaaseen: hän yksin tahtoo olla rakentaja.

Jos siis tahdot saada syntisi anteeksi, niin kastata heti itsesi, ellet jo ennen ole kastettu. Tai jos olet kastettu, niin muista sitä lupausta, jonka Herra silloin sinulle antoi, äläkä ole epäuskoinen. Mene myös sopimaan lähimmäisesi kanssa ja pyydä sitten synneistäpäästöä. Ja kuullessasi itsellesi julistettavan syntien anteeksiantamusta Jeesuksen nimeen, niin usko se, ja sinä todella sen saat. Käy sitten myös Herran pyhällä ehtoollisella nauttimassa Kristuksen ruumista ja verta, tullaksesi vakuuttuneeksi siitä, että tämä kallis aarre kuuluu sinullekin, on sinun omasi, ja että sinä saat siitä nauttia siunausta.

Emme siis saa ylenkatsoa kastetta, synneistäpäästöä, saarnaa ja Herran ehtoollista, vaan meidän tulee niistä etsiä ja ammentaa syntien anteeksiantamusta. Sitä varten Jumala on näet kutsunut ja asettanut seurakunnanpaimenesi, isän ja äidin ja kristityn lähimmäisesi ja antanut sanansa heidän suuhunsa, että etsisit heiltä lohdutusta ja syntien anteeksiantamusta. Vaikka sen lausuvat ihmiset, niin ei se ole heidän puhettaan, vaan Jumalan sanaa. Siihen on siis lujasti luotettava, halveksimatta sitä.

Sananpalvelijan kastaessa lapsen Kristuksen käskyn mukaan kuulet tosin puhuvan ihmisen, joka omasta puolestaan on samoin syntinen kuin sinäkin; mutta hän toimittaa sen Jumalan käskystä. Kun hän siis sanoo: Minä kastan sinut nimeen Isän jne., niin sinun on kuultava näitä sanoja, aivan kuin Jumala itse olisi ne lausunut. Ja samoin kun synneistäpäästössä julistetaan syntisi anteeksi, niin pidä näitä sanoja yhtä tosina, kuin jos Jumala itse olisi sanat lausunut. Jumala itse julistaakin sinulle päätöksen: olet synnistä vapaa.

- -

Lahkohenget ja intoilijat erehtyvät siis sangen vaarallisesti irrottaessaan syntien anteeksiantamuksen sanasta. Sen saisi tehdä, Jos se olisi ihmisten sana tai ihmisten kaste. Mutta se onkin Jumalan sana ja Jumalan kaste. Joka ne riistää ja kieltää ihmisiltä, hän riistää heiltä syntien anteeksiantamuksen, se on varmaa. Sentähden kasteenuusijat ja muut lahkot ovat kadottaneetkin sekä syntien anteeksiantamuksen että kasteen, ehtoollisen, kristillisen seurakunnan ja kaikki kristilliset teot, kun he hylkäävät sanan, jota he kuulevat kanssaihmisiltään, eivätkä pidä sitä paremmassa arvossa kuin lehmän ammumista. Ja vaikkapa Jumala puhuisikin lehmän taikka muun eläimen suulla, niinkuin hän kerran puhui aasin suulla, ei olisi kuitenkaan hänen sanaansa ylenkatsottava, vaan pidettävä todellisena. Kuinka voidaankaan sitä ylenkatsoa silloin, kun ihmiset sitä puhuvat Jumalan käskyn ja säädännän mukaan? Vaikka siinä kuuletkin ihmisäänen, niin kuulemasi sana ei kuitenkaan ole ihmisten, vaan Jumalan sana, ja sen kautta saat varmasti syntisi anteeksi, kun vain sen uskolla omistat.

Olen tahtonut päivän evankeliumin johdosta erittäin huomauttaa tästä, voidaksenne varustautua vastustamaan lahkohenkiä. Paavikunnassa näet, niinkuin jo mainitsin, tiedetään hyvin vähän tai ei mitään tästä saarnasta. He luulevat ja opettavat, ettei ihmisellä syntiin langettuaan enää ole mitään hyötyä kasteestaan. Jos hän tahtoo saada syntinsä anteeksi, niin oli hänen kaduttava, tunnustettava ja sovitettava syntinsä teoillaan. Näin he ovat puhuneet parannuksesta. Tätä oppia ei perkele vastusta, sillä se ei tuota hänelle mitään vahinkoa, se kun on pelkkää valhetta.

Tosin minun kyllä tulee katua ja sydämestäni olla pahoillani syntieni tähden, mutta siten minä en saa syntejäni anteeksi. Miten siis? Ainoastaan ottamalla vaarin sanasta ja lupauksesta ja uskomalla sen, aivan kuin kuulisin itse Herraa Kristusta, joka asettamiensa palvelijoiden, jopa hätätilassa jokaisen kristityn kautta minulle puhuu; häneen minä katson enkä omaan katumukseeni ja parannukseeni. Mutta he kääntävät asian nurin, hylkäävät sanan, välittämättä siitä, mitä sananpalvelija tai kristitty ihminen Herramme Kristuksen käskyt sanoo. Omaan katumukseensa ja parannukseensa he vain katsovat. Mutta siten he kadottavat Kristuksen ja kaikki, mitä Kristuksessa on. Heidän on siis mahdotonta oikein neuvoa ja auttaa yhdenkään ihmisen omaatuntoa. Sanan, jolla yksin voidaan auttaa, he ovat kadottaneet, ja sen sijaan he ohjaavat ihmisiä omaan parannukseen ja hurskauteen.

- -

Mutta joka tahtoo tehdä oikean vertauksen tästä taudista, verratkoon sitä tekopyhyyteen. Mitä enemmän sellaiset ihmiset yrittävät päästä lähemmäksi Jumalaa ja sovittaa häntä, sitä kauemmaksi he hänestä joutuvat. Luullessaan tehneensä parhaiten he tekevät huonointen, koska heillä ei ole uskoa. Joka nyt tahtoo saada parannusta tähän tautiin, hän tulkoon tänne Kristuksen tykö, joka auttaa ihmeellisellä tavalla. Hän sanoo vain: »Poikani, ole turvallisella mielin, syntisi annetaan sinulle anteeksi.» Nämä sanat tekevät jäsenet jälleen terveiksi ja jänteviksi: ne jaksavat toisiaan nostaa ja kannatella. Sillä missä syntien anteeksiantamus on, siellä ei ole enää sijaa vihalla ja rangaistuksella, toisin sanoen, Jumala ei enää ole meille vihainen, vaan hyväksyy jopa työmmekin uskon tähden Kristukseen.

Sen Herra tahtoo tässä erityisesti osoittaa halvatun miehen esimerkillä. Sairaana, halvattuna tämä makasi vuoteellaan, kädet ja jalat hervottomina. Mutta kun Kristus kaski hänen nousta, niin hän nousi vuoteeltaan terveenä ja raitisna. Vaikka hänet äsken oli vuoteella kotoa kannettu, kantoi hän nyt itse kotiin vuoteensa. Herra tahtoo meitä tästä huomauttaa, että pitäisimme sitä esikuvana, josta voimme oppia, että hänellä on valta maan päällä antaa syntejä anteeksi.

- -

Tämä meidän ihmisten valta antaa toinen toisellemme synnit anteeksi tai pidättää ne ei riistä Jumalalta hänen kunniaansa eikä se myös korota meitä jumaliksi, niinkuin ymmärtämättömät ihmiset väittävät. Eihän meillä ole muuta kuin virka, joka ei vaikuta muuta kuin sen, minkä sinä uskot. Minkä uskot, sen saat; jos et usko, et saa mitään. Jumala on siis yhdistänyt tällä viralla meidät niin toisiimme, että kristityn tulee aina lähimmäistänsä lohduttaa, puhutella häntä ystävällisesti ja että hänen tulee uskoa siten saavansa syntinsä anteeksi Kristuksen nimeen. Tämä on oikea johdatus Jumalan tykö ja syntien anteeksisaamiseen. Joka tässä uskossa kuolee, hän kuolee onnellisesti ja autuaasti.

- -

Olen tahtonut laveammin selittää tätä asiaa sentähden, että paavi ja nuo häijyt lahkot aiheuttavat niin paljon vahinkoa, että jokainen osaisi heitä kavahtaa. Paavi ei neuvo sanaan eikä sakramenttiin; lahkolaisetkin puhuvat sanasta ja sakramentista vain ylenkatseellisesti, heille kun ei kelpaa muu kuin Henki, Henki. Mutta me tiedämme, ettei Pyhä Henki toteuta työtään muutoin kuin sanan ja sakramenttien kautta. Me emme siis voi halveksia sanaa ja sakramentteja, vaan meidän täytyy ehdottomasti pitää niitä suuressa arvossa, kalliina aarteenamme.

Jumala suokoon armossa, että puhtaasti pysyisimme tässä opissa, pysyisimme aina loppuun asti ja tulisimme autuaiksi. Amen."


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Re: Yleisestä pappeudesta
ViestiLähetetty: 07 Syys 2008, 13:15 
Poissa
Ylläpitäjä

Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00
Viestit: 3557
Schmalkaldeniin kokoontuneiden teologien laatima tutkielma

1537

PAAVIN VALTA JA JOHTOASEMA

http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/pavalta.html

"Meitä vastaan vedotaan tiettyihin Kristuksen sanoihin: "Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni", (Matt. 16:18 s.) "Sinulle minä annan avaimet", "Kaitse minun lampaitani" jne. (Joh. 21:17) Koska kuitenkin koko tämä kiistakysymys on käsitelty perusteellisesti meikäläisten teoksissa eikä nyt ole mahdollista käsitellä kaikkea uudestaan, me viittaamme ja yhdymme noihin teoksiin. Vastaamme kuitenkin lyhyesti kysymykseen, kuinka nuo Kristuksen lausumat on tulkittava. Kaikissa näissä Pietari edustaa koko apostolien joukkoa, kuten tekstistä käy ilmi. Eihän Kristus tee kysymystään (Matt. 16:15) yksin Pietarille, vaan hän sanoo: "Kenen te sanotte minun olevan?" Lauseiden "sinulle annan avaimet" ja "mitä sinä sidot" yksikköä vastaa (Matt. 18:18) toisaalla monikko: "Mitä te sidotte" ja Johanneksen evankeliumissa: (Joh. 20:23) "Keiden synnit te annatte anteeksi". Nämä sanat todistavat, että avainten antaminen ja työhön lähettäminen koskevat kaikkia apostoleja samanvertaisina. Onhan lisäksi myönnettävä, että avaimet eivät kuulu kenellekään yksityiselle henkilölle vaan kirkolle, kuten monet täysin selvät ja vankat perusteet osoittavat. Puhuessaan avaimista Kristus lisää (Matt. 18:20): "Missä ikinä maan päällä kaksi tai kolme sopii asiasta..." Varsinaisesti ja välittömästi hän siis uskoo avaimet kirkon haltuun, ja juuri siksi oikeus kutsua virkaan kuuluu varsinaisesti kirkolle, Noissa Kristuksen sanoissa Pietari siis pakostakin edustaa koko apostolijoukkoa. Ne eivät myönnä Pietarille mitään etuoikeutta, ylivaltaa tai herruutta.

Entä sitten lause: (Matt. 16:18) "Tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni"? Kirkkoa ei varmasti rakennettu jonkun ihmisen arvovallan varaan vaan sen tunnustuksen viran varaan, jonka Pietari oli lausunut, kun hän julisti Jeesuksen Kristukseksi, Jumalan Pojaksi. Siksi Kristus puhuttelee häntä viran hoitajana: "Tälle kalliolle" merkitsee: tälle viralle. Uuden liiton virkaa ei ole sidottu paikkoihin eikä henkilöihin kuten leeviläinen virka, vaan se ulottuu koko maailmaan, missä ikinä Jumala jakaa lahjojaan, nimittäin apostoleja, profeettoja, paimenia ja opettajia. Viran merkitys ei perustu yhdenkään ihmisen arvovaltaan, vaan Kristukselta peräisin olevaan sanaan. Useimmat pyhistä isistäkin selittävät sanan "tälle kalliolle" niin, ettei se tarkoita Pietarin henkilöä tai ylivaltaa, näin esim. Origenes, Ambrosius, Cyprianus, Hilarius ja Beda. Khrysostomos lausuu: 9 "Kristus sanoo ‘tälle kalliolle’, ei ‘Pietarille’. Ei hän ole rakentanut kirkkoaan ihmisen varaan vaan Pietarin uskon varaan. Minkä uskon? Tämän: ‘Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika.’" Hilarius kirjoittaa: 10 "Isä Jumala ilmoitti asian Pietarille, niin että hän voi sanoa: ‘Sinä olet elävän Jumalan Poika.’ Tällä tunnustuksen kalliolla kirkon rakennus seisoo. Tämä usko on kirkon pelastus.""


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Re: Yleisestä pappeudesta
ViestiLähetetty: 07 Syys 2008, 21:22 
Poissa
Ylläpitäjä

Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00
Viestit: 3557
Voisi olla aika yhteenvedolle, mitä haluan sanoa Luther-lainauksillani koskien yleistä pappeutta. Voimakas uskonvanhurskauden painotus on nähtävissä myös näistä kirjoituksista, mutta koska on paljon ihmisiä, jotka ottavat Lutherin kirjoituksista vain uskon painottamisen, ns. vääränä pehmikkeenä "hurmahenkiselle farisealaisuudelleen" (termi ja asiayhteys Lutherilta), en keskity siihen liikaa. Usko on ainut asia, joka pelastaa, mutta vain elävä usko. Kuollut omavanhurskas usko, joka syntyy "omana uskonratkaisuna" hurmahenkien rukoillessa erämaassa tai lukiessa Raamattua kammiossa, ei vie taivaaseen. Tarvitaan seurakunnan julistama elävä sana, elävä evankeliumi, joka Pyhän Hengen voimasta uudestisynnyttää hengellisesti kuolleen ihmisen.

Noissa lainauksissa puhutaan syntien anteeksisaamisesta sanan kautta, seurakunnan virasta, sananpalvelijoiden virasta ja erityisesti yleisestä pappeudesta. Valta antaa syntejä anteeksi on annettu Jeesuksen opetuslasten uskolle, josta se perityy meidän päiviimme saakka kaikille kristityille, vaikka sananpalvelijoilla toki saarnamiehinä on erityisrooli niiden käyttämisessä, tosin vain käytön laajuuden suhteen. Syy, miksi aloin näitä lainauksia kokoella, on kritiikki, jota lestadiolaisuus näyttää historiateosten mukaan kohdanneen levitessään Suomessa 1800-luvulla. Vaikuttaa siltä, että 1800-luvun papit eivät ole hyväksyneet lestadiolaissaarnamiesten "omavaltaista" saarnaajiksi ryhtymistä ja toisaalta erityisesti naisten ryhtymistä evankeliumin julistajiksi "omavaltaisesti". Myöhemmin lestadiolaisuudessa siirryttiinkin raamatulliseen käytäntöön, jonka mukaan saarnamiehet/seurakunnan paimenet kutsuu ja nimittää tehtäväänsä seurakunta, jolloin raamatunmukaisesti paimenen tehtävään ei ole siunattu naisia. Lutherin kirjoituksilla voidaan kuitenkin osoittaa, että paikkakunnilla, joissa ei ole elävää uskoa, yhtä lailla nainen kuin mies voi alkaa "omavaltaisesti" julistaa evankeliumia saarnamiehen tavoin, koska "hätä ei lue lakia".

Valituille muukalaisille -teoksessaan Luther toteaa:

"Onhan aivan selvää ja ilmeistä, että hän puhuu koko joukolle, kaikille kristityille, sanoessaan: 'Te olette valittu suku, pyhä heimoa.'"

Edelleen hän jatkaa:

"Joka ei usko, se ei ole mikään pappi!"

Lutherin teologiassa todellinen pappeus vaikuttaa monissa kohdin olevan paremminkin uskon/Hengen virka kuin saarnavirka yli seurakunnan. Hän toteaa:

"Seurakunnasta voidaan kyllä valita muutamia viranhoitajiksi ja palvelijoiksi, joiden tehtävänä on saarnata ja jakaa sakramentteja seurakunnassa. Mutta me kaikki olemme Jumalan edessä pappeja, mikäli olemme kristittyjä."

--> Lutherin mukaan saarnavirkaan siis valitaan. Valta toimittaa sakramentteja on enemmän järjestyskysymys. Hätätilassa sakramentin (hätäkaste) voi toimittaa muutkin kuin seurakunnan paimenet. Muistamme VT:n ajalta esimerkin, jossa Mooseksen vaimo Sippora suoritti poikkeustilanteessa UT:n hätäkastetta vastaavan sakramentin, hätäympärileikkauksen, ja sakramentti oli pätevä (2. Moos. 4:24-26).

Luther kehottaakin kristittyjä julistamaan toisilleen ja ulkopuolisille lupausta syntien anteeksiantamuksesta Kristuksen ansion tähden.

"Veli julistakoon veljelle Jumalan suurtyötä, että olemme hänen kauttaan pelastetut synnistä, helvetistä, kuolemasta ja kaikesta onnettomuudesta ja kutsutut iankaikkiseen elämään. Niin teidän on opetettava myös muita ihmisiä, kuinka hekin pääsevät tähän valoon."

Teoksessa Seurakunnan oikeudesta ja vallasta arvostella kaikkea oppia sekä kutsua, ottaa ja eroittaa opettajia sekä saarnavirasta Luther tuo selvästi esille, että missä elävä evankeliumi kulkee, siellä on kristittyjä, vaikka olisivat miten harvalukuisena.

"On mahdotonta etteikö olisi kristityitä siellä missä evankeliumi kulkee, olkoon heitä sitten kuinka harvoja tahansa, ja olkoot he kuinka syntisiä ja puuttuvaisia hyvänsä."

Edelleen hän jatkaa, että paavin kirkon omavanhurskaat ihmiset eivät ole todellisia kristittyjä ja kristillisiä seurakuntia. Jos Lutherilla ei olisi auktoriteettiaan, häntä syytettäisiin nykyään(kin) "tuomitsemisesta" ja "viljan lajittelemisesta" kirjoitustensa vuoksi.

"Piispat, säätiöt ja luostarit ja mitä muuta sellaista kansaa on, jo kauan sitten ovat lakanneet olemasta kristittyjä ja kristillisiä seurakuntia."

Luther toteaa, ettei kristillinen seurakunta voi olla ilman sanaa, ja siksi tarvitaan saarnaajia.

"Koska kristillinen seurakunta kuitenkaan ei saa eikä voi olla ilman Jumalan sanaa, - - heillä toki täytyy olla opettajia ja saarnaajia, jotka julistavat sanaa."

Saarnaajien asettaminen kuuluu Lutherin mukaan seurakunnalle.

"Täytyy meidän menetellä raamatun mukaisesti ja keskuudestamme kutsua ja määrätä ne, jotka siihen taitaviksi havaitaan, ja jotka Jumala on valaissut ymmärryksellä sekä sitä varten lahjoilla kaunistanut."

Sitten Luther alkaa pohdiskella saarnaviran kahtalaisuutta. Entä jos ei ole asetettu saarnavirkaan? Hän ehdottaa kahtalaista lähestymistapaa.

"Mutta nyt sinä sanot: Kuinkas nyt? Ellei hän ole siihen kutsuttu, niin eihän hän saa saarnata, — kuten sinä usein itse olet opettanut? Minä vastaan: tässä asettaos kristitty kahdelle kohdalle."

Jos asuu sellaisella alueella, jossa ei ole elävää kristillisyyttä, ei tarvita muuta kuin Pyhän Hengen pantti sydämessä ja sisäinen kutsumus julistaa sanaa. Sellaisella alueella ei ole seurakuntaa kutsumassa ja asettamassa tehtävään.

"Ensiksi, jos hän on sellaisella paikkakunnalla, jossa ei ole mitään kristityitä, silloin ei hän ole minkään muun kutsumuksen tarpeessa, kuin että hän on kristitty, sisäisesti Jumalan kutsuma ja voitelema; silloin hän on velvollinen harhaileville pakanoille eli ei-kristityille saarnaamaan ja opettamaan evankeliumia, koska veljellinen rakkaus häntä velvoittaa, vaikka ei kukaan häntä kutsuisi."

Luther toteaa perusteluksi yleisen pappeuden ja sen, että hätä ei lue lakia.

"Sillä tuollaisessa tapauksessa kristitty veljellisessä rakkaudessa ottaa sydämelleen kurjien, turmeltujen sielujen hädän eikä odota ruhtinaiden eikä piispojen käskyä tahi kirjettä. Sillä hätä ei lakia lue, se rikkoo kaikki lait; näin on rakkaus velvoitettu auttamaan, missä ketään ei ole joka auttaisi tahi jonka tulisi auttaa."

--> Tällaisena tilanteena ymmärrän lestadiolaisuuden ekspansiovaiheen 1800-luvulla. Elävä kristillisyys levisi alueille, joissa elävä evankeliumi ei ennen ollut saanutta lohduttaa murheellisten sydämiä. Osa parannuksen armon saaneista ei jäänyt odottamaan, että seurakunta olisi heitä kutsunut, vaan kertoi rohkeasti löytämästään aarteesta eteenpäin ja selitti sanaa. Osa näin toimineista oli naisia. Kyse oli epäilemättä saarnatoiminnasta, mutta ei toiminnasta, joka rinnastuisi nykyiseen naispappeuteen. Näin selittyy näennäinen ristiriita, joka lestadiolaisuuden 1800-luvun käytännöissä ja nykyopetuksessa näyttää äkkiseltään olevan. Asian selvittäminen oikealla tavalla on siksi tärkeää, että netissä on levitetty propagandaa, jonka mukaan opetus olisi näiltä osin muuttunut. Minulle Lutherin selityksen lukeminen oli hyvin valaisevaa, koska sen valossa luettuna vaikuttaa todella siltä, että vanhoillislestadiolaisuuden opetus on myös näiltä osin säilynyt muuttumattomana, olosuhteet vain ovat muuttuneet. Ymmärtäisin myös, että jos nyt joku burkinafasolainen nainen saisi parannuksen armon, hän voisi vapaasti sisäisestä kutsumuksestaan alkaa julistaa evankeliumia kotimaassaan, koska hätä ei lue lakia. Vasta siinä vaiheessa, kun Burkina Fasoon olisi muodostunut seurakunta, joka päättäisi nimittää itselleen puhujat, ei naista toki voitaisi Raamatun perusteella asettaa seurakunnan paimenen tehtävään. Ulkopuolisille hän voisi edelleen julistaa evankeliumia ja selittää sanaa ymmärryksensä mukaan vaikka saarnatoiminnan oloisesti.

Sitten Luther jatkaa toisenlaisesta tilanteesta, eli tilanteesta, jossa seurakunta asettaa sananpalvelijat.

"Toiseksi, jos hän on paikkakunnalla jossa on kristityitä, joilla on sama valta ja oikeus kuin hänelläkin, silloin hän ei saa työntää itseään esiin, vaan hänen tulee kutsuttaa ja vedättää itsensä esiin, jotta hän saarnaisi ja opettaisi toisten sijassa ja heidän käskystään. Onpa kristityllä niin suuri valta, että hän kristittyjenkin keskuudessa, ihmisten kutsumattakin, saattaa ja on pakotettukin esiintymään ja opettamaan, missä näkee opettajasta olevan puutteen; kuitenkin niin, että kaikki käy säädyllisesti ja nuhteettomasti."

--> Tuosta tulee esille, että Lutherin mukaan seurakunta paitsi asettaa paimenensa, myös tarvittaessa ojentaa heitä, jos havaitsee heidän opetuksessaan väärää, kuitenkin säädyllisesti ja nuhteettomasti. Säädyllisesti ja nuhteettomasti toimien esim. ei varmastikaan herkutella kenenkään sananpalvelijan puutteilla julkisilla nettipalstoilla, vaan lähestytään häntä rakkauden mielellä kahden kesken. Ehkä sellaisessa tilanteessa, jossa havaitsee sananpalvelijan puhuvan ihan puuta heinää, on sopivaa nuhdella vaikka penkistä käsin kaikkien kuullen. Pitäisin sellaista tilannetta kuitenkin todella selviin harhaoppeihin puuttumisena; pienissä virheissä on parasta lähestyä kahden kesken.

Huonepostillan 19. kolminaisuuden jälkeisen sunnuntain saarnassa Luther ylistää uskovaisilla olevaa syntien anteeksi antamisen/todistamisen valtaa.

"Se on todellakin suuri valta: kristityt saattavat sanoa toinen toisellensa: Veljeni, ole hyvässä turvassa, sinulla on armollinen Jumala; usko vain siihen lupaukseen, jonka minä sinulle julistan Jeesuksen nimeen, niin se on oleva yhtä vahva totuus, kuin jos Jumala itse olisi sinulle sanonut: Sinun syntisi ovat anteeksiannetut."

Hän toteaa, että ko. valta on todella ihmisillä, joskin tällä hän tarkoittaa sen olevan Pyhällä Hengellä, joka asuu uskoviensa sydämissä. Lutherin mukaan valta on erityisesti saarnavirkaan asetetuilla, mutta tällä hän ei tarkoita, että saarnavirkaan asetetun päästö olisi vielä parempi päästö kuin muiden Pyhän Hengen pappien päästö, vaan että saarnavirkaan asetetuilla on erityisvastuu ja velvollisuus käyttää päästön sanaa.

"Tämä valta on, niinkuin kuulemme, saanut alkunsa Herrasta Kristuksesta, ja se on sen jälkeen jäänyt meille ihmisille, varsinkin niille, jotka ovat siinä virassa, jossa heidän on käsketty saarnata evankeliumia, toisin sanoen, parannusta ja syntien anteeksiantamusta Jeesuksen nimeen. Toisillakin kristityillä, vaikka heillä ei olekaan virkaa, on myös käsky hätätiloissa lohduttaa sinua."

Hurmahengistä, jotka erottavat sanan ja uskon toisistaan, Luther toteaa, että he uskovat juutalaisten ja turkkilaisten tavoin. Heillä ei ole mitään Kristusta. Tästäkin lausunnosta nykypäivänä Lutheria varmaan mielellään läheteltäisiin "tuomitsijana" helvettiin, mutta suomalaisessa uskonnollisessa kulttuurissa Lutheria suojaa kuitenkin hänen kiistaton auktoriteettiasemansa.

"Sanan ja uskon tulee siis näin vaikuttaa yhdessä; ne eivät voi olla ilman toisiaan. Joka uskoo omistamatta Jumalan sanaa, hän uskoo turkkilaisten ja juutalaisten tavalla. He kyllä uskovat Jumalan olevan armollisen ja laupiaan, mutta heiltä puuttuu lupaus. Jumala näet ei ole armollinen sille, jolla ei ole Kristusta. Ja samoin on laita senkin, jolla tosin on sana, mutta ei uskoa, ei hänessä silloin sana mitään vaikuta. Sana ja usko ovat ikään kuin avioliitossa keskenään: kumpaakaan ei voi toisesta erottaa."

Luther muistuttaa myös, että kun Jeesus antoi halvatulle synnit anteeksi, marisivat kirjanoppineet vain Jumalalla olevan valta antaa syntejä anteeksi. Eikö ole tuttu vastaväite nykyäänkin, jos uskovaiset tarjoavat syntien anteeksiantamusta epäuskoisille?

"Kun nyt rakas Herramme Kristus lausui halvatulle näin ja antoi hänelle synnit anteeksi, niin kirjanoppineet rupesivat ajattelemaan, että Kristus pilkkasi Jumalaa antamalla syntiä anteeksi."

Katolisten teko-opista Luther toteaa, että se ei perustu sanaan ja uskoon, vaan katumukseen, tunnustukseen ja tekoihin. Tuttua on tuokin nykyään; korostetaan paljon uskoa ilman sanaa ja omaa katumusta sekä vähätellään omia syntejä pieninä synteinä ja tuodaan esille, mitä kaikkea niiden korvikkeeksi onkaan tehnyt ja miten onnistuneesti on kuitenkin suuria syntejä välttänyt, vaikka pienissä synneissä elää synnin luvallisuudessa.

"He eivät siis perusta syntien anteeksiantamusta sanaan ja uskoon, johon se joka tapauksessa on perustettava, vaan omaan katumukseemme, tunnustukseemme ja sovitukseemme."

Mainitussa saarnassa Luther käsittelee myös sakramenttien merkitystä, mutta olen tässä viestiketjussa tarkoituksella painottanut saarnojen/kirjoitusten yleistä pappeutta koskevia osioita. Niin on mielekästä, koska viestiketjun otsikko on: Yleisestä pappeudesta. Oikein ymmärrettynä sakramentit kuitenkin ovat vahvistusta uskovaisten uskolle. Sakramenteissa on tavallaan syntien anteeksiantamuskin, koska ne vahvistavat jo syntynyttä uskoa. Sakramentit eivät kuitenkaan synnytä uskoa, vaan niiden on aina liityttävä Pyhän Hengen voimasta julistettuun sanaan, evankeliumiin, jotta ne pelastaisivat synnin, kuoleman ja Perkeleen vallasta. Sakramenttien käyttö ei myöskään saisi johtaa saarnatun sanan ja ripin vähättelyyn, kuten tässä maailmassa monesti tapahtuu.

Edelleen Luther tuo esille, että syntien anteeksiantamusta on etsittävä ihmisiltä. Lutherin mukaan Jumala ei siedä hurmahenkiä, jotka omin voimin yrittävät rakentaa tikapuut taivaaseen ja niin irrottavat sanan ja uskon toisistaan.

"Oppikoon siis jokainen etsimään syntien anteeksiantamusta ihmisiltä eikä mistään muualta. Ainoastaan siten se on löydettävissä, sillä näin kuuluu Herramme Kristuksen käsky: Totisesti minä sanon teille: kaikki, minkä te päästätte maan päällä, on oleva päästetty taivaassa (Matt. 18:18). Ja samoin: »Joiden synnit te annatte anteeksi, niille ne ovat anteeksi annetut» (Joh. 20:23). Jumala ei voi sietää, että jokainen ryhtyy rakentamaan omia tikapuita eli portaita taivaaseen: hän yksin tahtoo olla rakentaja."

Niin ikään Luther toteaa, että itse Jumala puhuu seurakunnan paimenten, isän, äidin ja kristityn lähimmäisen kautta antaessaan syntien anteeksiantamuksen ja lohdutuksen.

"Jumala on näet kutsunut ja asettanut seurakunnanpaimenesi, isän ja äidin ja kristityn lähimmäisesi ja antanut sanansa heidän suuhunsa, että etsisit heiltä lohdutusta ja syntien anteeksiantamusta. Vaikka sen lausuvat ihmiset, niin ei se ole heidän puhettaan, vaan Jumalan sanaa. Siihen on siis lujasti luotettava, halveksimatta sitä."

Lutherin teologiassa vaikuttaa esiintyneen erilaisia henkiä jonkin verran. Tässä hän puhuu lahkohengistä. Muissa yhteyksissä hän ilmaisee saman asian usein termillä hurmahenki. He keinotekoisesti irrottavat syntien anteeksiantamuksen sanasta.

"Lahkohenget ja intoilijat erehtyvät siis sangen vaarallisesti irrottaessaan syntien anteeksiantamuksen sanasta."

Paavin kirkko oli tehnyt katumuksesta jonkinlaisen ansion. Jos katumus oli onnistunut, Jumalan katsottiin antavan ikään kuin katumuksen palkkana synnit anteeksi. Tätä vastaan Luther hyökkäsi ja totesi, että toki pitää katua, mutta sen tähden ei syntejä saa anteeksi, vaan synnit saa anteeksi sulasta Herran Jeesuksen armosta ja Jumalan isällisestä laupeudesta.

"Tosin minun kyllä tulee katua ja sydämestäni olla pahoillani syntieni tähden, mutta siten minä en saa syntejäni anteeksi. Miten siis? Ainoastaan ottamalla vaarin sanasta ja lupauksesta ja uskomalla sen, aivan kuin kuulisin itse Herraa Kristusta, joka asettamiensa palvelijoiden, jopa hätätilassa jokaisen kristityn kautta minulle puhuu; häneen minä katson enkä omaan katumukseeni ja parannukseeni."

--> Tällä hän myös toi esiin käsityksensä, että katumuksen syvyys ei ole oleellinen asia; riittää, että ylipäätään katuu.

Tuttu on meidänkin päivinämme väite, että valta antaa synnit anteeksi tai pidättää ne, riisuisi Jumalan kaikkivaltiutta ja tekisi uskovaisista jumalia. Luther näet toteaa, että oleellista syntien anteeksi saarnaamisessa on usko: jos uskot, saat sen, minkä uskot. (Toinen juttu on se, että väärien kristittyjen saarnaama synninpäästö ei toki ole taivaasta lähtöisin.)

"Tämä meidän ihmisten valta antaa toinen toisellemme synnit anteeksi tai pidättää ne ei riistä Jumalalta hänen kunniaansa eikä se myös korota meitä jumaliksi, niinkuin ymmärtämättömät ihmiset väittävät. Eihän meillä ole muuta kuin virka, joka ei vaikuta muuta kuin sen, minkä sinä uskot."

--> On hämmästyttävää, miten Luther on joutunut 1500-luvulla vastaamaan täsmälleen samoihin lahkohenkien väitteisiin, mihin uskovaiset edelleen joutuvat vastaamaan.

Teoksessa Syntein anteeksisaamisesta Luther tuo niin ikään esille käsityksensä, jonka mukaan yleisen pappeuden nojalla jokaisella elävässä uskossa olevalla kristityllä on suussaan valta antaa syntejä anteeksi.

"Tämä voima on jokaisella ihmisellä, joka on kristitty ja kastettu; sillä tällä he ylistävät Kristusta. Ja heillä on tuo sana: antaa synnit anteeksi suussa, niin että he, milloin vaan tahtovat ja niin usein kuin tarvis vaatii, voivat ja saavat sanoa: Katso, ihminen, Jumala tarjoo sinulle armonsa, antaa anteeksi kaikki syntisi, ole hyvässä turvassa, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi; usko ainoastaan se, niin on se varma - tahi mitä sanoja muutoin tahdotaan käyttää. Tämä ääni ei ole vaikeneva kristittyjen joukossa aina viimeiseen päivään asti: Sinulle annetaan syntisi anteeksi, ole iloinen ja hyvässä turvassa. Semmoista puhetta kristityllä aina on suussa. Siis on kristityllä tällä tavoin syntien anteeksi antamisen valta. Sentähden, kun sanon sinulle: Sinun syntis ovat anteeksi annetut, niin pidä se niin varmana, kuin jos Jumala itse olisi sen sinulle sanonut. Sillä kuka muutoin uskaltaisi tehdä tätä ell`ei Kristus itse olisi tullut alas, pannut sen minun suuhuni ja sanonut, että meidän piti antaa synnit anteeksi toinen toisellensa? Niinkuin Hän Joh. (20:22-23) sanoo: Ottakaat Pyhä Henki; joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joille te ne pidätte, niille ne ovat pidetyt."


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Re: Yleisestä pappeudesta
ViestiLähetetty: 08 Syys 2008, 11:16 
Poissa
Ylläpitäjä

Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00
Viestit: 3557
O.M kirjoitti:
Mainitussa saarnassa Luther käsittelee myös sakramenttien merkitystä, mutta olen tässä viestiketjussa tarkoituksella painottanut saarnojen/kirjoitusten yleistä pappeutta koskevia osioita. Niin on mielekästä, koska viestiketjun otsikko on: Yleisestä pappeudesta. Oikein ymmärrettynä sakramentit kuitenkin ovat vahvistusta uskovaisten uskolle. Sakramenteissa on tavallaan syntien anteeksiantamuskin, koska ne vahvistavat jo syntynyttä uskoa. Sakramentit eivät kuitenkaan synnytä uskoa, vaan niiden on aina liityttävä Pyhän Hengen voimasta julistettuun sanaan, evankeliumiin, jotta ne pelastaisivat synnin, kuoleman ja Perkeleen vallasta. Sakramenttien käyttö ei myöskään saisi johtaa saarnatun sanan ja ripin vähättelyyn, kuten tässä maailmassa monesti tapahtuu.


Tähän vielä pari tarkentavaa kommenttia. Sain Suomi24:ssa palautetta, että olisin sortunut vääristelyyn, koska en tähän viestiketjuun halunnut ottaa Huonepostillan saarnasta juurikaan sakramentteja koskevia osioita. Kuten todettu, viestiketjun otsikko rajaa aiheen yleiseen pappeuteen ja minusta olisi syytä pyrkiä pysymään aiheessa eikä tyypillisten nettikeskustelujen tapaan antaa ketjujen rönsyillä liikaa. Rajasin saarnasta pois paljon muutakin asiaa kuin vain sakramentteja käsittelevät kohdat. Paitsi liiallisen rönsyilyn välttäminen, ko. kohdat väärin ymmärrettyinä saattavat myös johtaa uskovaisia hämmennykseen, että todellako sakramenttien kautta kuitenkin saa synnit anteeksi. Tässä asiassa on syytä muistaa se, mitä Luther toteaa Ison katekismuksen 3. uskonkappaleen selityksessä: meillä kristikunnassa kaikki on syntien anteeksiantamusta.

"Me elämme näet kristikunnassa, missä kaikki on syntien anteeksiantamusta, missä Jumala antaa anteeksi meille ja me annamme anteeksi toinen toisillemme, kannamme ja autamme toisiamme. Mutta kristikunnan ulkopuolella, missä ei ole evankeliumia, ei ole myöskään anteeksiantamusta."
http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/ik/Us ... us.html#33

Eli vaikka sakramenteissa ei siinä merkityksessä olekaan syntien anteeksiantamusta, että sakramenttien välityksellä tultaisiin uskoon, on niissä kuitenkin aineellisessa muodossa kallis ja tarpeellinen armovakuutus siitä, että synnit todella ovat anteeksi Kristuksen ansion tähden. Tämä vakuutus kuitenkin edellyttää uskoa. Ison katekismuksen kasteen selityksessään Luther toteaakin, että ilman uskoa ei kaste (eikä ehtoollinen) hyödytä vähääkään.

"Kun olemme vakuuttuneet kasteen suuresta hyödystä ja voimasta, voimme jatkaa eteenpäin ja katsoa, millainen ihminen ottaa vastaan kasteen hyödyn ja lahjan. - - yksin usko tekee ihmisen kelvolliseksi ottamaan vastaan tämän pelastavan, jumalallisen veden niin, että siitä on hyötyä. - - Ilman uskoa kasteesta ei ole mitään hyötyä, vaikka se itsessään onkin ylenpalttisen suuri, jumalallinen aarre."
http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/ik/4osa.html

Schmalkaldenin opinkohdissa Luther toteaakin, että myös ne, jotka kasteen yhteydessä tulevat uskoon, saavat uskon ulkonaisen, edeltävän sanan välityksellä.

"Näissä suullista, ulkonaista sanaa koskevissa opinkohdissa on lujasti pidettävä kiinni siitä, että Jumala ei anna henkeänsä tai armoansa kenellekään muuten kuin edeltävän sanan välityksellä ja myötä. Siten suojaudumme hurmahengiltä, jotka kerskuvat saaneensa Hengen ilman sanaa ja ennen sanaa - - Myös ne, jotka ovat uskossa ennen kastetta tai tulevat kasteessa uskoon, saavat uskon ulkonaisen, edeltävän sanan välityksellä."
http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/s/kolmas.html

Tämä riittäköön kuitenkin tällä erää kasteesta. Aion jossain vaiheessa paneutua tarkemmin Lutherin kaste- ja ehtoolliskäsityksiin omassa viestiketjussaan. Aion siinä tuoda tarkemmin esille, miten hänen kasteopetuksestaan on yleisesti vedetty hyvin yksioikoisia ja vääriä tulkintoja. Tämä ketju keskittyköön kuitenkin jatkossa yleiseen pappeuteen, sikäli jos keskustelua aiheesta vielä syntyy. Itse luulen oman kantani jo tuoneeni esille ilman tarvetta lisätarkennuksiin, mutta totta kai olen valmis keskustelemaan lisää, jos jollain herää kysymyksiä tai ajatuksia aiheesta.


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 18 Marras 2008, 22:13 
Poissa
tutustunut

Liittynyt: 07 Marras 2008, 16:18
Viestit: 17
Voi että miten selviä sanoja!! :D


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 06 Joulu 2008, 19:35 
Poissa
Ylläpitäjä

Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00
Viestit: 3557
Kirkkopostilla. Toinen osa.
KKIRKKOP2 Kirkkopostilla. Toinen osa. Suom. A.E. Koskenniemi. Helsinki 1942 (SLEY).

"Ensimmäinen pääsiäisen jälkeinen sunnuntai

Ensimmäinen evankeliumisaarna

- -

II.

Niin Jeesus sanoi heille jälleen: «Rauha teille! Niinkuin Isä on lähettänyt minut, niin minä lähetän teidät". Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: «Ottakaa Pyhä Henki! Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt".

16. Näillä sanoilla Herra osoittaa, mitä hän ylösnousemisellansa on saanut aikaan: hän on perustanut sellaisen hallinnan, jolla ei ole oleva tekemistä rahan tai kullan tai muiden tämän elämän tarpeiden eikä niiden hankkimisen ja säilyttämisen kanssa; sellainen valtakuntahan on, maailman alussa perustettuna ja Jumalan sanalla ihmisjärjen alaiseksi alistettuna, jo olemassa, sen mukaan kuin Jumala, 1. Mooseksen Kirjan 1. luvussa, sanoi: "Vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet»; se on se vanha valtakunta, jonka piirissä maallisen esivallan toiminta on, ja johon se ei tarvitse Pyhää Henkeä; siitä ei kristikunnassa liioin tarvitse paljon opettaa, — lainoppineet opastuksillaan edistäkööt sen oloja.

17. Mutta sen rinnalla ja sen yläpuolella on toinen hallitus, joka vallitsee omiatuntoja ja joka koskee niitä asioita, joissa ollaan tekemisissä Jumalan kanssa. Tämä on kahdenlainen. Toinen on Mooseksen perustama, ja toinen on se, jonka Herra tässä perustaa, sanoessaan: "Niinkuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät». Mooseksen hallituksen tehtävänä on opettaa meille, mikä on syntiä ja mikä ei, ja se kuuluu niille, jotka eivät vielä ole oppineet tuntemaan syntiä; sellaisia ovat esimerkiksi nykyään antinomilaiset, jotka väittävät, ettei lakia ole saarnattava. Heidän piirissään on turhaa opettaa paljon armoa, sillä ellei lakia saarnata, ei synnistä tiedetä mitään, niinkuin pyhä Paavali sanoo: »Ilman lakia on synti kuollut» (Room. 7:8), ja vielä: "Missä lakia ei ole, siellä ei ole rikkomustakaan» (Room. 4:15). Synnin suuruutta ei tosiaankaan opita tuntemaan muulla tavalla kuin lain kautta; jos siis sitä ei viljellä, tulevat ihmiset pakanallisiksi, arvellen menettelevänsä oikein, vaikka kuitenkin kauheasti rikkovat Jumalan käskyjä vastaan.

18. Maallinen esivalta tosin estää ja rankaisee julkisyntiä; mutta vaikka se ottaisi avukseen kaikki lainoppineitten teokset, se kuitenkin on kykenemätön selvittämään tai opettamaan, mikä on syntiä Jumalan edessä. Ja mikäli tämä jääpi tuntemattomaksi, on mahdotonta ymmärtää, vielä vähemmän halata anteeksiantamusta ja armoa, jopa armo ei siinä tapauksessa ole miksikään hyödyksi, sillä armon pitää taistellen voittaa meissä laki ja synti, ettemme joutuisi epätoivoon. Samoinhan taitavan lääkärin täytyy olla ammatissaan niin kokenut, että ennen kaikkea tietää, mikä ja millainen tauti on; muutoin hän, pyrkiessään auttamaan sairasta, taudin syytä tietämättä, tulee antaneeksi hänelle yhtä hyvin vahingollista myrkkyä kuin lääkettä. Synti on siis opittava tuntemaan, ennen kuin armoa saarnataan. Tähän tuntemiseen tarvitaan laki: ihmisten katseltavaksi on pantava Katekismus, ja Kymmentä käskyä on ahkerasti viljeltävä. Siihen järki viisauksineen ja laintuntemuksineen on, kuten sanoin, perin heikko; ja vaikka sillä luonnostaan jonkin verran onkin tätä tuntemista, se kuitenkin on riittämätöntä ja vähäistä. Sen tähden Jumala on Mooseksen kautta säätänyt lain saarnan, jonka tämä jo ennen oli saanut isiltä.

19. Tämän saarnan on jopa Kristus itse vahvistanut, käskiessänsä opetuslastensa, kuten edellisessä evankeliumissa kuulimme, hänen nimessänsä ensin saarnata parannusta, ja Johanneksen Evankeliumin 16. luvussa (Joh. 16:8. jakeessa) hän sanoo, että »Pyhä Henki on näyttävä todeksi synnin». Vaikkakin näet synnin ilmoittaminen varsinaisesti kuuluu Mooseksen hallitukseen, Kristuksen kuitenkin, päästäksensä hallitukseensa ja työhönsä, täytyy aluksi päästää lain saarnan kaikumaan siellä, missä synti ei ole tunnettu; ellei näet näin tapahdu, syntiä ei myöskään voida anteeksi antaa.

20. Toinen hallitus on se, minkä Herran Kristuksen ylösnousemus on pannut alulle; sen kautta hän näet päätti perustaa uuden valtakunnan, jossa on tekemistä sellaisten syntien kanssa, jotka sitä ennen lain avulla on opittu tuntemaan, ja myöskin kuoleman ja helvetin kanssa. Tämä hallitus ei ensinkään opeta sellaisia asioita, kuin ovat esimerkiksi avioon käyminen, perheen, kaupungin ja maan hallitseminen, maallisen rauhan säilyttäminen, rakentaminen, istuttaminen jne., vaan sen tehtävänä on huolehtiminen siitä, kuinka käypi silloin, kun tuo ulkonainen, katoavainen järjestys ja olotila lakkaa, kun on jätettävä omaisuus, kunnia, koti ja kontu, maailma ja kaikki se, mikä on tässä maassa ja mikä kasvaa tästä maasta, ja elämä — sehän on odotettavissa minä hetkenä tahansa. Tähän soveltuu Kristuksen valtakunta, ja sen kuninkaaksi on asetettu iankaikkinen kuningas olemaan synnin ja vanhurskauden, kuoleman ja elämän valtiaana: näitä asioita hänen valtakuntansa hoitaa ja ohjailee. Sitä Herra tarkoittaa tässä, sanoessaan: »Ottakaa Pyhä Henki! Joiden synnit te annatte anteeksi, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt». Tästäpä kuulet: hänellä on tekemistä kaiken sellaisen kanssa, mikä auttaa ihmisiä synneistä tai jättää heidät niihin, näyttäen heidät kadotetuiksi.

21. Todellakaan ei voida väittää hänen täten perustaneen maallista valtakuntaa. Mutta paavi kerskuu sideavaimistaan ja päästöavaimistaan: hänellä on muka valta päästää ja sitoa siinäkin, mikä ei ole syntiä, jopa siinäkin, missä Kristus ei sido eikä päästä; näin hän on kaikesta tehnyt täydellisesti maallisluontoisen vallan. Kristus sen sijaan tässä riittävän selvästi ilmaisee, mitkä hänen avaimensa ovat: ne eivät tiedä lakien antamista eikä niiden jälleen kumoamista, vaan synneistä päästämistä tai niiden pidättämistä. Hänen tarkoituksensa on sanoa näin: Minun valtakuntani on oleva ensiksikin sellainen, että ihmiset oppivat tuntemaan olevansa syntisiä. Minä olen käskenyt Mooseksen opettaa ja terottaa tätä, mutta en siinä tarkoituksessa, että minä aikoisin sitoa heidät, koskapa he jo ovat sidotut. En minä myöskään tahdo vasta ruveta tekemällä tekemään syntejä — niin paavi menettelee laeillaan ja sideavaimillaan: tekee syntejä, vaikka mitään syntejä ei ole —, vaan minulla on tekemistä sellaisten syntien kanssa, jotka semmoisinaan ovat syntejä Jumalan käskyjä vastaan; sellaisia ovat esimerkiksi Jumalaa halveksiminen ja epäusko, hänen nimensä pilkkaaminen, hänen sanansa halveksiminen, tottelemattomuus jne. Nämä eivät ole paavin laeilla määrättyjä syntejä, vaan todellisia, lihassa ja veressä piileviä, sellaisia, jotka ovat ihmisessä synnynnäisinä; näistä ei voida päästää eikä niitä poistaa paavin päästöavaimin, sellaisina kuin hän niitä käyttää, vaan ne jäävät ihmiseen hamaan hautaan asti.

22. Kristuksen valtakunnan tehtävänä on opettaa meille, kuinka näistä päästään vapaiksi. Juuri sen tähden Kristus kaikkialla nimittää sitä taivaan valtakunnaksi, ei maailmalliseksi eli maalliseksi, sen kun on määrä aloittaa juuri siitä, missä tämä maallinen — kuolemassa — lakkaa, että ihmiset tietäisivät, kuinka heidän sitten on päästävä taivaaseen. Tämän valtakunnan perusluonne, hän sanoo, ilmenee seuraavasta.

Niinkuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät.

23. Näillä sanoilla hän ensiksikin poistaa sen lihanomaisen käsityksen, joka opetuslapsilla vielä hänen ylösnousemisensakin jälkeen oli, että hän maallisen kuninkaan ja valtaherran tapaan hallitsisi ulkonaisin, maallisin valtakeinoin. Siksipä hän sanookin: Te olette nyt saaneet nähdä, minkälaista tehtävää minä Isän lähettämänä olen toteuttanut täällä maailmassa: minun oli määrä panna alulle hengellinen valtakunta perkeleen, synnin ja kuoleman vallan vastustamiseksi, ja saattaa ne, jotka uskovat minuun, iankaikkiseen elämään. Tämän minä olen suorittanutkin ja täyttänyt oman persoonani kohdalta, ensinkään omaksumatta maallisluontoista järjestystä ja hallitusta, jopa maailma on minut juuri tämänluontoisen palvelustehtäväni tähden surmannut, joten minä olen joutunut siitä eroon. Ylösnousemisellani minä olen käynyt kirkkauteen, jossa minä, Isän oikealla puolella ollen, iankaikkisesti olen hallitseva kaikkea luotua. Sen tähden minä lähetän teidätkin samalla tavalla: teidän on oltava minun lähettiläinäni. Älköön teillä olko tekemistä maallisluontoisten asioiden kanssa, vaan hoitakaa ja toteuttakaa te samaa tehtävää, jota minä tähän asti olen hoitanut: saarnatkaa sitä sanaa, jonka te olette minulta kuulleet ja saaneet. Ja tämä tehtävä on sellainen, että siten autetaan synnistä ja kuolemasta ne ihmiset, jotka tuntevat syntiä ja kuolemaa, ja sallivat itseänsä autettavan.

24. Täten apostolitkin ja heidän seuraajansa, hamaan maailman loppuun, ovat asetetut herroiksi, ja heille on annettu yhtä suuri valta ja voima — tehtävään katsoen — kuin on itse Kristuksella, Jumalan Pojalla; sen rinnalla koko maailman voima ja valtius on arvoton, vaikka se maailman silmissä ei loistele eikä kanna valtiuden nimeä. Eikä se kuitenkaan saa eikä voi mennä edemmä, kuin siihen, mikä Jumalan edessä on syntiä: mistä synti siis alkaa ja mihin se päättyy, siitä on myöskin heidän hallituksensa alkava ja siihen päättyvä. Tämän hallituksen alaiseksi olkoon alistettuna kaikki, mikä maailmassa elää ja ihmisen nimeä kantaa, olkoot keisareita, kuninkaita, suuria tai pieniä — ketään erikseen erottamatta. Juuri siksipä hän sanoo: "Joiden synnit te anteeksi annatte". Tuo "joiden" tarkoittaa yksinkertaisesti "kaikkien": juutalaisten, pakanoiden, korkeiden ja alhaisten, viisaiden ja älyttömien, pyhien ja epäpyhien: kukaan ei ole pääsevä taivaaseen, iankaikkiseen elämään, saamatta sitä teiltä, toisin sanoen, teidän virkanne välityksellä.

25. Kaikki ovat näet paiskatut ja suljetut synnin alaisiksi sillä sanalla, jolla hän ilmaisee, etteivät apostolit täältä maan päältä, täältä maailmasta, löydä mitään muuta kuin syntiä, ja hän lausuu sen tuomion, että kaikki ihmiset, joiden tykö apostolit ja heidän seuraajansa lähetetään, Jumalan edessä ovat syntisiä ja kadotukseen tuomittuja niin itsensä kuin elämänsäkin puolesta, ja että jommankumman täytyy tapahtua: joko heille synti annetaan anteeksi ja heidät siitä päästetään, sikäli kuin sen tunnustavat ja syntien anteeksiantamusta halajavat, tai heidän täytyy ikuisiksi ajoiksi jäädä synteihinsä sidottuina kuolemaan ja kadotukseen.

26. Tämän valtaisan hallituksen harjoittamiseen ja toteuttamiseen vasta tarvitaankin erikoinen voima, joka ei ole inhimillinen, vaan jumalallinen, ja siksipä Kristus tässä heille ei sen varalle annakaan miekkaa ja muita aseita, eihän myöskään varusta heitä haarniskalla ja maallisella vallalla, vaan hän "puhaltaa heidän päällensä ja sanoo: Ottakaa Pyhä Henki!" Heidän pitää näet tietää, ettei tämä virka ja tehtävä ole lähtöisin heidän omasta voimastaan, vaan hänen voimastansa, Pyhän Hengen kautta, joka tahtoo vaikuttaa heidän virkansa ja sanansa kautta. Se on siis sekä olemukseltaan että nimitykseltään Pyhän Hengen virka. Ja Kristus antaa Pyhän Hengen sitä varten, että vaikka saarna tuntuu heikolta, ainoastaan vähäiseltä hengähdykseltä, joka käypi ihmisen suusta, sen mukana ja siinä kaikesta huolimatta on sellainen voima, että sen tieltä täytyy väistyä synnin, Jumalan vihan, kuoleman ja helvetin.

27. Edellisen perusteella käy helposti vastaaminen sellaiseen viisastelevaan kysymykseen kuin tämä: Kuinka voi ihminen antaa syntejä anteeksi; sellainenhan sopii ainoastaan Jumalalle? Totta on, ettei ainoankaan synnin anteeksiantaminen nojaudu inhimilliseen voimaan ja kykyyn tai ansioon ja arvollisuuteen, vaikkapa joku olisi yhtä pyhä kuin kaikki apostolit ja kaikki taivaan enkelit. Juuri siitä syystä me kiroamme itse paavin munkkeineen, jotka ovat julistaneet ihmisille syntien anteeksiantamuksen ja lausuneet synninpäästön näiden omien tekojen ja pyhyyden ansiosta, joten nuo ihmiskurjat, jotka olisivat halunneet saada oikean, varman lohdutuksen, ovat joutuneet kauhean petoksen uhreiksi.

28. Tällä kohdalla on kuitenkin tehtävä oikea erotus, josta paavilaiset ja muut lahkolaiset eivät mitään tiedä, ja jota he eivät osaa tehdä: on erotettava toisistaan se, minkä ihmiset tekevät omasta aloitteestaan ja omaan arvollisuuteensa luottaen, ja se, minkä Kristus käskee nimessänsä tehdä, se, missä hän voimallansa vaikuttaa. Varsin tyhjän veroista näet on, että paljaspäinen avojalka omasta päästään rohkenee ryhtyä lausumaan omatunto-raukalle synninpäästöä ja anteeksiantamusta sen oman katumuksen ja ripittäytymisen tähden ja pyhien ansion ja hänen munkkikuntansa ansiosta - niinhän heidän synninpäästönsä kuuluu, ja sen todistavat heidän kirjeensä, joita he veljeskuntiensa nimissä ihmisille myyvät: "Kristuksen kärsimisen ja Marian, autuaan neitsyen, ja kaikkien pyhien ansio, tämän ankaran ja vaativan munkkikunnan ansio, ripittäytymisesi nöyryys, sydämesi katumus ja kaikki hyvät teot, joita olet tehnyt tai joita olet tekevä, olkoon lahjanasi syntiesi anteeksiantamukseksi ja iankaikkiseksi elämäksi —." Tuohan on kerrassaan kauheaa Kristuksen pilkkaamista ja oikean synninpäästön vääristelemistä; sillä vaikka he myöskin muistavat hänen kärsimistänsä, eivät he sitä ota vakavalta kannalta eivätkä pidä sitä kelpaavana ja tarpeeksi tehokkaana syntien anteeksiantamuksen saamiseksi, vaan heidän täytyy vielä sen lisäksi tuoda Marian ja kaikkien muiden pyhimysten, ennen kaikkea oman munkkikuntansa ja munkkilaisuutensa ansiot, ja pitää niitä Kristuksen veroisina. Näin he menettelevät ilman minkäänlaista Kristuksen käskyä, jopa hänen sanansa ja käskynsä vastaisesti, eivät Pyhästä Hengestä,vaan omasta hengestään, perkeleestä, joka on moisen valheopin isä ja alkuunpanija.

29. Jos synninpäästön sen sijaan on oltava oikea ja tehokas, täytyy sen perustua Kristuksen käskyyn ja kuulua näin: Minä julistan sinut vapaaksi synneistäsi, en omassa enkä kenenkään pyhimyksenkään nimessä tai kenenkään ihmisen ansion tähden, vaan Kristuksen nimessä ja hänen käskynsä nojalla, joka on käskenyt minun sinulle sanoa, että synnit ovat sinulle anteeksiannetut. Syntisi antaa siis sinulle anteeksi — minun suuni kautta — hän itse, en minä, ja sinun on omaksuttava se ja vahvasti uskottava se, ei ihmisen sanana, vaan aivan kuin olisit kuullut sen hänen, Herran Kristuksen, omasta suusta.

30. Vaikkakin siis syntien anteeksiantamisen valta on yksin Jumalan, pitää meidän kuitenkin myös tietämän, että hän käyttää ja jakaa tätä valtaansa sen ulkonaisen viran välityksellä, johon Kristus apostolinsa kutsuu, käskien heitä hänen nimessänsä julistamaan syntien anteeksiantamuksen kaikille niille, jotka sitä pyytävät. Näin syntejä ei anneta anteeksi inhimillisen tahdon ja voiman, vaan Kristuksen käskyn perusteella, ja siihen hän lisäksi antaa Pyhän Henkensä.

31. Jumala toimii näin myöskin meidän parastamme katsoen: meidän ei tarvitse suu ammolla töllistellä kohti taivasta; sieltä emme sitä voisi saadakaan, ja meidän täytyisi, pyhän Paavalin lailla, Mooseksesta lainaten, sanoa: "Kuka nousee taivaaseen?" (Room. 10:6), vaan hän on, ollaksemme tästä asiasta varmoja, sijoittanut syntien anteeksiantamuksen julkiseen virkaan ja sanaan: niissä se aina on käytettävissämme, »suussamme ja sydämessämme». Sieltä meidän on löydettävä synninpäästö ja syntien anteeksiantamus, ja tiedettävä: kuullessamme tämän sanan Kristuksen käskystä julistettavan, me olemme velvolliset uskomaan sen, aivan kuin Kristus itse olisi sen meille julistanut.

32. Katsohan, tämä on se valta, joka apostolien viran kautta on annettu seurakunnalle! Se on suunnattomasti yläpuolella kaikkea maanpäällistä valtaa. Vailla tätä ollen ei kukaan, olkoon kuinka suuri ja mahtava tahansa, saa eikä voi tulla Jumalan tykö, ei saada omantunnon lohdutusta eikä vapautua Jumalan vihasta ja iankaikkisesta kuolemasta. Vaikka näet kaikki keisarit ja kuninkaat kokoaisivat valtansa ja voimansa, rahansa ja omaisuutensa, he eivät voisi auttaa itseänsä eikä yhden yhtäkään ihmistä vähäisimmästäkään synnistä. Mitäpä auttaa ihmistä, jonka sydän on kauhistuksissa, se, että hän on voimakas kuningas tai keisari? Mistä tuli apu Baabelin suurivaltaisimmalle kuninkaalle, Nebukadressarille, silloin, kun hän oli mielisairas, ihmisten hylkäämä, ja hänen täytyi järjettömien eläinten kanssa olla kedolla ja syödä ruohoa? Vain siten hänet voitiin auttaa, että profeetta Daniel julisti hänet vapaaksi synneistä.

33. Mutta ken voipi sanoin selvitellä, kuinka sanomatonta, valtavaa ja autuaallista lohdutusta tietää se, että ihminen yhdellä ainoalla sanalla saattaa toiselle avata taivaan ja häneltä sulkea helvetin! Tässä armon valtakunnassa, jonka Kristus ylösnousemisellansa on perustanut, me näet yksinkertaisesti vain avaamme suumme ja sanomme: »Minä annan syntisi anteeksi, en itsestäni tai oman valtani perusteella, vaan Jeesuksen Kristuksen sijasta ja hänen nimessänsä". Eipä Kristus näet sanokaan näin: »Teidän on annettava synnit anteeksi omasta puolestanne», vaan näin: "Niinkuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät». Minä en ole tätä tehnyt oman valintani tai oman päätökseni perusteella, vaan Isä on minut sitä varten lähettänyt. Saman käskyn minäkin annan teille hamaan maailman loppuun, että te ja koko maailma tietäisitte, ettei syntien anteeksiantamista tai pidättämistä toteuteta inhimillisen voiman ja vallan mukaisesti, vaan hänen käskynsä mukaan, joka teidät lähettää."

34. Tämä ei ole sanottu ainoastaan niistä, jotka ovat seurakunnanpaimenia tai seurakunnanpalvelijoita, vaan myös kaikista kristityistä: jokainen saattaa kuoleman korvalla tai muulloinkin, tarpeen vaatiessa, lohduttaa toista ja lausua hänelle synninpäästön. Kuullessasi siis minulta tämän sanan: »Sinun kaikki syntisi ovat anteeksiannetut», kuulet Jumalan tahtovan olla itsellesi armollinen, auttaa sinut synnistä ja kuolemasta ja tehdä sinut vanhurskaaksi ja autuaaksi.

35. Niinpä niin, sinä sanot, kyllähän sinä olet minulle synninpäästön lausunut, mutta kenpä tietää, onko Jumalan edessä totta ja varmaa, että syntini ovat anteeksiannetut? Minä vastaan: Jos minä olen puhunut ja toiminut ihmisenä, saatat hyvinkin sanoa: Enpä tiedä, onko sinun lausumasi päästö pätevä ja tehokas vaiko ei; mutta sinulla täytyykin, ollaksesi tästä asiasta varma, olla sellainen tieto Jumalan sanasta, että voit sanoa: Synneistäni ei minua ole päästänyt saarnaaja eikä kukaan muukaan ihminen, ei seurakunnanpaimenkaan ole minua käskenyt näin uskomaan, vaan sen on tehnyt Jumala; siitä minä olen varma, sillä minun Herrani Kristus on siitä antanut käskyn sanoessaan: "Niinkuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät", näin kaikessa, mikä koskee lähettämisen asiaa, tehden ne, joille hän tuon käskyn antaa, täysin itsensä veroisiksi: hänen lähettäminänsä heidän on tehtävä ja suoritettava samaa, jota varten Isä hänet on lähettänyt, nimittäin päästettävä synneistä ja pidätettävä syntejä. Silloin se vaikuttaa, ja se sen tekeepi; ilman tuota käskyä synninpäästö on mitätön.

36. Ollessasi siis suruissasi ja murheellinen syntisi tähden ja kauhistuessasi kuolemaa, jolla Jumala tahtoo synnin iankaikkisesti rangaista, ja kuullessasi sielunhoitajasi tai kristityn naapurisi lohduttavan itseäsi tällä tai tämäntapaisilla sanoilla: Rakas veli tai sisar, minä huomaan, että olet arka ja alakuloinen, että pelkäät Jumalan vihaa ja tuomiota syntisi tähden. Kuulehan toki ja raitistu! Ole turvassa ja pelkäämätön, sillä Kristus, sinun Herrasi ja Vapahtajasi, joka on tullut syntisten tähden, heitä autuaiksi tekemään, on käskenyt sekä julkisen viran kautta kutsutuita palvelijoita että tarpeen tullen ketä tahansa hänen puolestansa toista lohduttamaan ja hänen nimessänsä synneistä vapaaksi julistamaan. Kuullessasi, minä sanon, tällaista lohdutusta omaksu se ilolla ja kiitoksella, aivan kuin kuulisit sen itse Kristukselta. Silloin sydämesi varmasti rauhoittuu, saa hoivan ja lohdutuksen, ja sinä saatat iloisena sanoa: Olen kuullut ihmisen puhuvan kanssani ja itseäni lohduttavan; sellaisenaan minä en ota uskoakseni ainoatakaan hänen sanaansa, mutta minä uskon Herraani Kristusta, joka on säätänyt sellaisen armon ja syntien anteeksiantamuksen valtakunnan ja antanut ihmisille sellaisen käskyn ja vallan, että heidän on hänen nimessänsä joko päästettävä synneistä tai pidätettävä ne.

37. Niinpä jokaisen kristityn on siis totuttauduttava siihen, että kun perkele häntä ahdistelee, kuiskutellen, että hän on suuri syntinen, ja että hänen kelvottomana täytyy mennä kadotukseen, ei pitkittyvästi rimpuile hänen kanssaan, yksin jääden, vaan lähtee sielunhoitajan tai jonkun hyvän ystävän luo tai kutsuttaa heidät luokseen, valittaa hänelle hätäänsä ja anoo häneltä neuvoa ja lohdutusta; ja perustakoon siihen, minkä Kristus tässä sanoo: »Joiden synnit te anteeksiannatte» jne., ja toisaalla: "Missä kaksi tai kolme on kokoontunut minun nimeeni, Siinä minä olen heidän keskellänsä». Uskokoon myös sen, minkä tämä Kristuksen nimessä hänelle sanoo, ja niinkuin hän uskoo, niin hänelle tapahtuu. Mutta silloin »kaksi tai kolme kokoontuu Kristuksen nimessä», kun nämä eivät keskenään käsittele ulkonaisia asioita, kuinka hankitaan ja omaksi voitetaan rahaa ja omaisuutta, taikka muita ulkonaisia, tämän ajallisen elämän piiriin kuuluvia asioita, vaan sellaista, mikä edistää sielujen menestystä ja autuutta. Näin käypi, kun sinä esimerkiksi ripillä ollessasi tai muutoin ilmaiset heikkoutesi ja kiusauksesi, ja hän, jolle sinä tilaasi valitat, huomaa Mooseksen laillansa panneen sinut kannuksiensa väliin, niin että synti sinua pistää ja ahdistaa, kuolema tekee sinut levottomaksi ja kauhistaa sinua, ja sinä huokaillen valittelet elämääsi ja tällaiset sanat useinkin purkautuvat esiin: "Oi, etten koskaan olisi syntynytkään!", ja: "Jospa Jumala jatkaisi elämääni, kyllä minä sitten itseni parantaisin" —.

38. Kun seurakunnanpaimenesi tai kuka muu tahansa alkaa lohduttaa sinua, ei maallisella tavalla eikä myöskään rahan tähden, vaan koska näkee sinun olevan synnin ja kuoleman kauhistumisen tähden tuskassa ja hädässä, ja kun hän sanoo sinulle: Heitä siksensä kaikki tämä maallinen, raha, tavara ja kaikkien ihmisten puuha ja touhu ja kiinnitä mielesi nyt vain tähän; sydämesi on suuressa levottomuudessa, ja se miettii: kuinka pääsen eroon onnettomuudestani, surkeudestani ja pahasta omastatunnostani, kuinka pääsen pakoon Moosesta ja hänen puskevia sarviansa, niin, minä sanon, kuuntele häntä, kun hän näin tai samaan tapaan puhelee sinulle: Minä opastan sinua Herran Kristuksen nimessä, hänen, joka on kuollut sinun syntiesi tähden: Anna lohduttaa itseäsi, usko ja ole varma siitä, että syntisi ovat anteeksiannetut ja että kuolema ei ole sinua vahingoittava.

39. Niinpä niin, ystäväni, sinä sanot, mutta kuinka sinä voit todistaa sen juuri niin olevan? Minä vastaan: Kristus, meidän Herramme, on opetuslapsillensa ja koko seurakunnallensa sanonut: »Minä määrään ja käsken teitä antamaan syntejä anteeksi ja pidättämään niitä. Sitä, minkä te näin teette, te ette tee itsestänne. Koska te teette sen minun määräyksestäni ja käskystäni, sen teenkin minä itse». Seurakunnanpaimen tai saarnaaja tai ken hyvänsä kristitty on onnettomuudessasi velvoitettu ja lähetetty lohduttamaan sinua, ja sen tähden sinäkin olet velvollinen, koska hän ei etsi mitään muuta kuin sielusi autuutta, uskomaan häntä, aivan kuin itse Kristus seisoisi vierelläsi, laskisi kätensä sinun päällesi ja lausuisi sinulle synninpäästön.

40. Katsohan, tämä on oikea syntien käsittelemisen tapa, kun niistä on päästettävä ja ne on anteeksiannettava. Muutoin ei ole olemassa mitään kirvoitusta niistä eikä apua niitä vastaan, niinkuin paavi valheoppeineen väittää, ohjaten ihmiset heidän omiin tekoihinsa ja hyvityksiinsä ja käskien heidän rientää luostariin, Roomaan, pyhimysten turviin, kiduttaa itseään, rakentaa kirkkoja, perustaa mahtavia pappislaitoksia ja luostareita, pitää messuja, lunastaa anteita jne. Nämä tiet eivät perille johda. Käytä rientämisesi, rahasi ja vaivannäkösi toisin ja paremmin! Tässä käypi näin: kun Mooses panee sarvet päähänsä ja niillä puskee sinua, toisin sanoen, kun hän lain kautta paljastaa ja ilmoittaa syntisi, niiden suuruuden ja paljouden, ja siten vie sinut suureen kauhistukseen ja epätoivoon, jolloin et ole enää tuossa suuressa, suruttomassa, paatuneessa joukossa, vaan siinä vähäisessä joukossa, joka tuntee kurjuutensa ja surkeutensa ja sen tähden pelästyy jopa kahisevaa lehteäkin, silloin jääpi jäljelle ainoastaan tämä apu: Minä, minä olen, Kristus sanoo, perustanut armon valtakunnan, joka on syövä ja surmaava synnin ja kuoleman, nielevä ne molemmat ja tuova esiin vanhurskauden ja elämän.

41. Ällös siis sano: »Mistäpä minä sen tapaan? Pitääkö minun Roomaan tai Jerusalemiin, sen saavuttaakseni?» Kaukana siitä! Jopa et niin saa mitään toimeksi, vaikka saisit, jos se olisi mahdollista, kultatikapuita nousta taivaaseen. Sen täytyy päinvastoin toteutua siten, että tarkkaat hänen sanaansa ja käskyänsä, kun hän sanoo: "Minä lähetän teidät». On kuin hän sanoisi: »Minun täytyy ensiksi tulla teidän tykönne, evankeliumin kautta teille ilmoittamaan minun Isäni tahtoa, säätämään pyhät sakramentit ja synninpäästön, jos muutoin mieli teidän tulla minun tyköni. Mutta enpä minä voi ruumiillisella tavalla olla koko maailman kaikilla kolkilla enkä minä aina ole näkyvällä tavalla oleva teidän tykönänne. Niinpä minä teen samoin kuin Isäni teki: hän valitsi maailmasta vähäisen kulmakunnan, nimittäin Juudanmaan. Sinne hän lähetti minut, siellä saarnatakseni, ja siellä minä vaeltelin Galileat ja Juudeat: siellä minä kaikkialla suoritin tehtäväni loppuun asti, julistin evankeliumia Juudan kansan keskuudessa syntiskurjien lohdutukseksi, tein sairaat terveiksi, herätin kuolleita—». Katsohan, tämä oli se hänelle uskottu tehtävä, jota varten Isä oli hänet lähettänyt. Hän mukautui siihen, ei hoviloihin, mässääjien ja sikojen seuraan eikä Hannaan, Kaifaan ja muiden pyhien, äveriäitten, viisaitten ihmisten seuraan, vaan sokeiden, halvattujen, pitalisten, kuurojen, kuolleiden ja vieteltyjen, murheellisten karitsaisten, — heidän ruumistaan ja sieluaan hän auttaa; ja hän viepi heille aarteista kalleimman, sen, jota ei kenelläkään ole ja jota siis kukaan ei ensinkään voi antaa, häneltä sitä saamatta: vanhurskauden ja autuuden. — Tällaista, hän tässä sanoo, teidänkin pitää viljelemän kaikkialla,minne tulette. Ja minä lähetän teidät juuri sitä varten, että te — minun lähettiläinäni — rientäisitte kautta kaiken maailman, ja sitä paitsi minä asetan ja määrään teidän rinnallenne ja jälkeenne vielä muitakin, ja ne rientävät ja saarnallansa toimittavat juuri sitä, mitä varten Isä on lähettänyt minut ja minä olen lähettänyt teidät, aina maailman loppuun asti; ja minä tahdon aina olla luonanne, että tietäisitte, että te itse ette näitä toimita, vaan minä teidän kauttanne.

42. Meilläkin on tämän käskyn nojalla oikeus lohduttaa murheellisia omiatuntoja, julistaa ne vapaiksi synneistä ja tällaista virkaa hoitaessamme olla vakuuttuneita siitä, että me emme siinä toimi, vaan Kristus itse. Niinpä kukaan kristitty älköön tässä tapauksessa älköönkä saarnastuolista kuunnelko seurakunnanpaimenta tai saarnaajaa ikäänkuin tämä olisi ihminen, vaan itse Jumala. Silloin hän voi olla varma siitä eikä hänen tarvitse rahtuistakaan epäillä sitä, että hänellä on syntien anteeksiantamus. Kristus on näet ylösnousemisensa kautta järjestänyt niin, että, kun kutsuttu seurakunnanpalvelija tai hätätilassa ken muu tahansa ahdistetulle ja lohdutusta anovalle lähimmäisellensä lausuu synninpäästön, se on yhtä pätevä kuin jos hän itse olisi sen tehnyt, sillä se tehdään hänen käskystään ja hänen nimessään.

43. Kun siis kaksi on tällä tavalla tekemisissä keskenään, he ovat kokoontuneina Kristuksen nimeen; eihän siinä kumpikaan, niinkuin jo tässä edellä sanottiin, etsi toisen rahaa ja tavaraa, niinkuin etsivät paavin kaljupääpapit, jotka puhuttelevat sairasta näin: »Oi, ihminen, aika on tullut sinun kuolla. Mihin joutuu omaisuutesi? Ajattele sieluparkaasi ja anna meille omaisuudestasi osa, niin me kyllä rukoilemme Jumalaa puolestasi ja teemme paljon hyvää kuolemasi jälkeen —», vaan hän puhuttelee sairasta näin: »Nyt ei ole aika puhella rahasta ja omaisuuksista, toiset puolestasi niistä huolehtikoot. Minä huomaan, että sydämesi on arkamielinen ja pelonalainen, että sinä kamppailet epätoivon kanssa, voimatta auttaa itseäsi tai kirvoittaa itseäsi siitä. Mutta Kristus on asettanut tänne maan päälle sellaisen lohdullisen ja autuaallisen valtakunnan ja siinä hän sanoo: ’Niinkuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät‘. Näin hän on vihkinyt papeiksi meidät kaikki sitä varten, että toinen toiselle julistaisi syntien anteeksiantamusta. Minä siis tulen sinun luoksesi juuri tämän Herramme Kristuksen nimessä ja sanon sinulle: Ällös noin vapisko, väriskö, arkailko, aivan kuin ei enää olisi olemassakaan mitään lohdutusta, mitään apua, mitään keinoa! Kuulehan: Kristus sanoo tulleensa syntisten tähden eikä vanhurskasten, heitä tekemään autuaiksi. Rauhoitu siis ja ota riemuiten vastaan tämä ilosanoma ja kiitä häntä sydämestäsi siitä, että hän minun kauttani julistuttaa sitä sinulle ilman omia vaivannäköjäsi ja ponnistuksiasi, ja lisäksi käskee päästämään sinut synneistäsi. Niinpä minä julistan sinutkin täydellisesti vapaaksi kaikista synneistäsi Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Sano sinä tähän vain iloisena: Minä kiitän sinua, laupeas Jumala, sinä taivaallinen Isä, antamastasi minulle syntini anteeksi rakkaan Poikasi, Kristuksen, kautta, äläkä epäile, että varmasti olet itse Jumalan, Isän, synneistä päästämä".

44. Tästä huomaat: avainten virkaa käsittelevä raamatunkohta ei rahtuistakaan vahvista paavin hirmuhallitusta; sitä ei näet ole asetettu sitä varten, että sinä tekisit minut tai minä tekisin sinut rikkaaksi, tai että minä olisin sinun herranasi ja sinun täytyisi olla minun alamaisenani — paavihan, tuo pääkonna ja Jumalan kavaltaja, tahtoo vääntää tämän maalliseksi mahtailuksi —, vaan sen tarkoitus on seuraava. Jos minä, sinun ollessasi hädässä ja omantunnon ahdistuksissa, tulen luoksesi, sinua valmistamaan ja auttamaan viimeisen hetkesi varalle tai muutoinkin, ja sanon: Nyt syrjään kaikki valta, raha, kunnia ja tavara! Ne kaukana aatoksistasi olkoot! Nyt meidän on puhuttava Kristuksen valtakunnasta; sen, eikä minkään muun voimasta, sinut autetaan synnistä ja kuolemasta.

45. Eihän tällainen todellakaan tiedä mitään ulkonaista, maallista hallitusta ja valtaa, vaan palvelusta. Enhän minä täten etsi sinulta mitään, vaan minä palvelen sinua, tuomalla sinulle suuren, kallisarvoisen aarteen, en kultaa ja hopeaa, vaan minä, koska sydämesi halajaa saada varmuutta ja lohdutusta ja omistaa armollisen Jumalan taivaassa, tulen sinun tykösi tuomaan sinulle iloisen sanoman, en oman mielivaltaisen harkintani mukaan, vaan Kristuksen käskystä ja hänen lähettämänään, joka sanoo: »Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon» (Matt. 11:28), ja: »Kaikki, minkä te päästätte maan päällä, on oleva päästetty taivaissa» (Matt. 18:18), tai, niinkuin hän tässä sanoo: »Joiden synnit te anteeksiannatte, niille ne ovat anteeksiannetut».

46. Jos mikään, niin tämä on palvelemista, sellaisen sanomattoman, taivaallisen, iankaikkisen aarteen ilmaiseksi tuomista, jota et sinä eikä koko maailma kaikella omaisuudellaan ja rikkauksillaan voi korvata. Mitä näet ovat koko maailman aarteet ja kaikki kuninkaalliset kruunut, kulta, hopea, jalokivet ja kaikki muu, millä maailman silmissä on suuri arvo, rinnalla tämän aarteen, jota nimitetään syntien anteeksiantamukseksi, ja jolla sinut vapahdetaan perkeleen, kuoleman ja helvetin vallasta ja sinulle vakuutetaan, että taivaan Jumala nyt tahtoo olla sinulle armollinen, niin armollinen, että sinä Kristuksen tähden saat olla hänen lapsensa ja perillisensä ja Kristuksen veli ja kanssaperillinen? Siitä syystä ei ole mahdollista rahalla ostaa tai rahalla korvata tätä kallista aarretta, niinkuin on tehnyt Juudas Iskariotimme, paavi. Se täytyy tulla sekä annetuksi että vastaanotetuksi täysin ilmaiseksi, muutoin sinulla ei ole siitä mitään hyötyä; sillä »Jumalan lahja ei ole rahalla saatavissa» (Ap. t. 8:20).

47. Tätä minä en sano siinä tarkoituksessa, ettei seurakunnanpalvelijoille, jotka puhtaasti ja uskollisesti opettavat Jumalan sanaa, ole mitään annettava. Näinhän valitettavasti nykyään mielellään tehtäisiin; moni tarkkailee jokaista seurakunnanpaimenensa suupalaa ja valmistuu ryöstämään seurakunnan ja sen paimenen omaisuudet itsellensä, näin itse teossa osoittaen, että mielellään antaisi seurakunnanpaimenensa kuolla nälkään ja pääsisi hänestä irti. Pian kuitenkin saataisiin havaita, mikä hillitön elämä siitä olisi seurauksena, ellei esivalta huolehtisi asioista. Ei, se ei suinkaan ole tarkoitus. Kyllä heille on annettava heidän elatuksensa; ellei heillä näet ole ruokaa, juomaa, vaatteita, kotia ja kontua ja muita välttämättömyyksiä, he eivät kauan kykene hoitamaan virkaansa, vaan heidän täytyy ruveta suunnittelemaan muuta toimeentuloa. Näissä olosuhteissa ei evankeliumi kauaksi jää voimaan, ja siihenhän perkele kaikella tällä pyrkiikin.

48. Kristus itsepä opettaa, että olemme velvolliset huolehtimaan heidän toimeentulostaan, sanoessaan Luukkaan Evankeliumin 10. luvussa (Luuk. 10:7. jakeessa): »Työmies on palkkansa ansainnut». Ja pyhä Paavali sanoo Galatalaiskirjeen 6. luvussa (Gal. 6:6. jakeessa): »Jolle sanaa opetetaan, se jakakoon kaikkea hyvää opettajallensa», ja hän liittää tähän ankaran sanan: "Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata»; ja 1. Timoteuskirjeen 5. luvussa (1. Tim. 5:17. jakeessa): »Vanhimpia, jotka seurakuntaa hyvin hoitavat, pidettäköön kahdenkertaisen kunnian ansainneina, varsinkin niitä, jotka sanassa ja opetuksessa työtä tekevät». Jos siis huolehditaan muista, niistä, jotka ovat sellaisissa maallisissa viroissa, joissa he palvelevat seurakuntaa, että he voisivat hoitaa virkansa, paljon suuremmalla syyllä ollaan velkapäitä tekemään näin sanan palvelijoille, joita pyhä Paavali sanoo kahdenkertaisen kunnian ansainneiksi.

49. Mikäli siis evankeliumin oppi jatkuvasti on puhtaana pysyvä saarnastuolissa, niin että jälkeentulevaisemmekin saavat sen pitää ja sitä kuulla, emme ainoastaan ole velvolliset huolehtimaan seurakunnanpalvelijoista, vaan meidän pitää mitä huolellisimmin järjestää niin, että kouluihin asetetaan kykeneviä henkilöitä, joiden toimeentulosta myöskin vakaasti pidetään huolta, niin että tulee kasvatetuksi henkilöitä, jotka eivät ainoastaan ole tavallisia saarnaajia, taitavia sanalla opettamaan kristillistä seurakuntaa, vaan myöskin erikoisia, oppineita miehiä, jotka myös kykenevät pitämään aisoissa ja torjumaan lahkot ja väärät henget. Ei ainoastaan ruhtinasten ja valtaherrojen, vaan myöskin porvarien ja talonpoikien pitäisi tässä olla tukemassa ja halulla ja kernaasti antamassa —.

50. Sanotun johdosta jokainen voi omalta kohdaltaan miettiä, kuinka suuri ja kallis aarre on se, että saa kuulla oikein käsitetyn evankeliumin eli synninpäästön seurakunnanpaimenen tai saarnaajan suusta. Kun hän saapuu sinun tykösi, silloin kun sairastat, ja lohduttaa sinua, niin ollos aivan varma siitä, että Kristus, Herra, tuli sinua katsomaan ja lohduttamaan. Ilman hänen jumalallista käskyänsä ei näet kukaan milloinkaan uskalla näin saapua luoksesi, eikä liioin osaakaan sinua auttaa ja opastaa. Mutta kuullessasi, että hän itse näin käskee, voit varmana ja iloisena sanoa: Tuossa tulee itse Kristus minun tyköni, minun rippi-isässäni; hänpä ei puhukaan omaa sanaansa, vaan Jumalan, ja sitä varten hän on lähetettykin ja siihen hänellä on käsky.

51. Tästä siis saat varman lohdutuksen omantunnon kauhistusta ja arkuutta vastaan. Sinun ei tarvitse häilyä epävarmuudessa; siihen paavin oppi meidät ohjasi, eikä se päästä synneistä ketään, ellei tämä ole tarpeeksi katunut ja täydellisesti ripittäytynyt. Ei siinä vähäisimmälläkään sanasella mainittu uskoa ja Kristuksen asettamien avainten valtaa, sillä se oppi ja tieto oli tullut niin täydelleen tuntemattomaksi, että en edes minä, tohtori, jonka olisi pitänyt paremmin tuntea nämä asiat, osannut muuta käsittää ja muulla tavalla opettaa, kuin siten, että tarpeeksi kaduttuani ja tehtyäni parannusta minä saan synnit anteeksi. Mutta ellei syntiä anneta anteeksi ennen, kuin meidän katumuksemme, parannuksemme ja hyvät tekomme painavat enemmän kuin se, meidän ei sovi toivoa mitään syntien anteeksiantamusta; minä en näet milloinkaan voi tulla siihen varmuuteen, että katumukseni ja parannukseni on riittävä, ja sen tähden ei myöskään kukaan voi minulle sen perusteella antaa synninpäästöä ja julistaa minua vapaaksi, ei paavi eikä kukaan muukaan.

52. Paavin valheitten ansiosta siis omattunnot ovat surkuteltavalla tavalla tulleet vietellyiksi uskon sanasta ja Jumalan käskystä niiden omaan, epävarmaan katumukseen ja parannukseen. Se on tuottanut rahaa kasoittain, ja sen avulla on niin moni kirkko, luostari, säätiölaitos, kappeli ja alttari rakennettu ja hukkunut lahjoihin. Vielä nytkin ovat tallessa ne paavin bullat ja kirjeet, jotka viittaavat siihen ja todistavat sen. Ja näin hän on niin surkeasti pettänyt koko maailman, ettei kukaan voi tarpeeksi ajatuksissaan aavistella, vielä vähemmän sanoiksi saada sitä surkeaa vauriota, jonka se on aiheuttanut. Me sen tähden vakaasti ja alituisesti kehoitamme: huolehtikoot kaikki, jotka voivat huolehtia, siitä, että säilyisivät koulut, seurakunnanpaimenentoimet ja saarnastuolit, ettei jälleen tulisi entistä, jopa entistä vielä vaikeampaa erhettä; sitä perkele varmasti kyllä hautoo.

53. Katsohan, näin opetetaan ja uskotaan oikein Kristuksen valtakuntaa ja avainten virkaa. Jos sen mukaan ojentaudumme, me pysymme kristittyinä ja me osaamme suhtautua oikein kaikkeen, mikä koskee Jumalaa ja ihmistä, ja me kiitämme sydämestämme Jumalaa siitä, että hän on vapauttanut meidät paavin pakko- ja hirmuvallasta, hänen, joka avainten vallasta on tehnyt pelkän maallisen mahtihallituksen, vaikka Kristus sen perusti ja asetti koko maailman saattamiseksi sellaisen aarteen yhteyteen, jota ei voida ostaa millään rahalla ja omaisuuksilla.

54. Olkaamme siis kiitolliset rakkaalle Herrallemme, Kristukselle, joka ylösnousemisellansa on perustanut sen luontoisen armovaltakunnan, että me siitä lakkaamatta löydämme varman avun ja lohdutuksen kaikkeen hätäämme ja ahdistukseemme. Meidän ei myöskään ole tarvis tätä kallista aarretta kaukaa hakea eikä suurta vaivaa nähden ja suurin kustannuksin sitä tavoitella, sillä hän on käskenyt ja valtuuttanut apostolinsa ja kaikki heidän seuraajansa ja hätätilassa jokaisen kristityn aina maailman loppuun asti lohduttamaan ja vahvistamaan heikkoja ja alakuloisia ja hänen nimessään antamaan syntejä anteeksi."


--> Ymmärtääkseni Lutherin näkemys on, että koska seurakunnassa kaiken on tapahduttava järjestyksessä, haettaisiin synninpäästöäkin ensisijaisesti niiltä, jotka on erityisesti asetettu sielunhoidollisia tehtäviä varten eli erityisen kutsumuksen saaneilta seurakunnan paimenilta. Tuon perusteella Lutherille "hätätilassa" muiltakin kristityiltä tarkoittaa kuitenkin "milloin tahansa tarpeen vaatiessa" eikä "vain äärimmäisessä hädässä", kuten erityisesti tästä tulee esille: "Tämä ei ole sanottu ainoastaan niistä, jotka ovat seurakunnanpaimenia tai seurakunnanpalvelijoita, vaan myös kaikista kristityistä: jokainen saattaa kuoleman korvalla tai muulloinkin, tarpeen vaatiessa, lohduttaa toista ja lausua hänelle synninpäästön."


Ylös
 Profiili  
 
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 8 viestiä ] 

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi

Etsi tätä:
cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia