Inv.-viikon saarnojen esipuhe

Martti Lutherin ja hänen aikalaistensa sekä vielä vanhempia kirjoituksia

Inv.-viikon saarnojen esipuhe

ViestiKirjoittaja Ankka » 24 Huhti 2008, 20:39

Uskonpuhdistusliikkeen vaiheisiin liittyi monta jännittävää, vaaran täyttämää tilannetta. Näihin kuuluvat Karlstadtin Wittenbergissä toimeenpanemat kirkolliset uudistukset Lutherin ollessa kaukana etelässä, Wartburgin linnan eristyneisyydessä. Tilanteen uhatessa johtaa täydelliseen kaaokseen hän päätti jättää turvapaikkansa ja palata kotikaupunkiinsa. Maaliskuun 6 päivänä 1522 hän oli jälleen Wittenbergissä. Pari päivää myöhemmin hän neuvotteli Melanchtonin ja kaupungin papiston kanssa ja Invocavit-sunnuntaina eli ensimmäisenä paastonaikaisena pyhänä, joka sinä vuonna oli 9 päivänä maaliskuuta, hän aloitti kahdeksan päivää kestäneen saarnojen sarjan.

Nämä ovat saaneet ainutlaatuisen kuuluisuuden Lutherin säilyneiden saarnojen joukossa. Kahdeksassa päivässä hän rauhoitti hurmahenkien aiheuttaman kuohunnan. Eräitä uudistuksia peruutettiin ja niitä toteutettiin myöhemmin vähitellen. Nykyaikainen lukija tuskin uskoo, että näillä muutamilla sivuilla esitetyt ajatukset olivat niin vaikutusvoimaisia. Ja kuitenkin on helppo havaita, että Luther näissä saarnoissaan esittää kirkkaasti koko uskonpuhdistuksen perusajatuksen: JUMALAN SANA ON LÄHTÖKOHTA JA VOIMANLÄHDE. Missä sitä oikealla tavalla saarnataan ihmisten sydämiin, siellä uudistukset tapahtuvat oikeassa järjestyksessä itsestään.

Julkaisumme on pöytäpuheita lukuun ottamatta sisältänyt tähän asti vain Lutherin oman kynän tuotetta. Tässä tapahtuu nyt poikkeus. Näitä saarnoja - kuten yleensäkään todella pidettyjä saarnoja - meille ei ole säilynyt Lutherin kirjoittamina vaan ainoastaan selostuksina. Lutherin Valittujen teosten v. 1908 laitokseen nämä saarnat tosin sisältyivät, mutta tällä kertaa on käytetty toista, lyhyempää ja luotettavampaa pohjatekstiä, joten seuraavilla sivuilla sanamuoto on kokonaan uusi.
_________________
Ankka
 

Paluu Martti Lutherin ajalta



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron