Ko. opuksen luvusta Parannuksen sakramentista katkelmia. Luther piti alkuaikoinaan parannusta sakramenttina, mutta hylkäsi myöhemmin sen aseman muodollisesti sakramenttina, koska siitä puuttuu sakramentin elementti: aine. Kun aine yhdistyy henkeen, syntyy sakramentti.
"Sillä hän (Kristus) ei asettanut kirkkoonsa valtoja, mahteja eikä hallituksia, vaan palvelustoimia, niin kuin olemme oppineet apostolilta, joka sanoo: 'Niin pitäköön jokainen meitä Kristuksen käskyläisinä ja Jumalan salaisuuksien huoneenhaltijoina' (1. Kor. 4:1). Sanoessaan: 'Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu' (Mark. 16:16), hän herättää kastettavien uskon, jotta ihminen varmasti luottaisi siihen lupaukseen, että hän pelastuu, jos kastattaa itsensä - ja tässä toimituksessa ei voi olla kysymys mistään vallasta, vaan ainoastaan kastajan suorittamasta palvelustoimesta. Samoin hän tässäkin sanoillaan: 'Kaikki, minkä sinä sidot' jne. (Matt. 16:19) herättää katujan uskon, jotta hän tämän lupauksen sanan perusteella olisi varma siitä, että hänet todella on taivaassa vapautettu synneistään, kun hän uskoen saa synninpäästön. Tässä ei selvästikään ole kysymys mistään vallasta, vaan synninpäästön antajan suorittamasta palveluksesta."
(Lutherin valitut teokset II: Kirkon Baabelin vankeudesta, luku Parannuksen sakramentista, s. 450-451. WSOY, Juva, 1983.)
"Ei ole epäilystäkään siitä, että synnintunnustus on välttämätön ja Jumalan säätämä. Matt. 3:6 sanotaan: 'Ja Johannes kastoi heidät Jordanin virrassa heidän tunnustaessaan syntinsä' ja 1. Joh. 1:9 ss: 'Jos tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että antaa meille synnit anteeksi. Jos sanomme, ettemme ole tehneet syntiä, niin teemme hänet valhettelijaksi ja hänen sanansa ei ole meissä.' Jolleivät siis pyhät saa kieltää syntejään, niin kuinka paljon enemmän syytä onkaan niillä itsensä ripittämiseen, jotka ovat tehneet julkisia ja suuria syntejä. Mutta kaikkein voimakkaimmin todistaa Matt. 18:15 ss. ripin asettamisesta. Sillä mainitussa kohdassa Kristus neuvoo nuhtelemaan syntistä veljeä, ilmoittamaan hänet seurakunnalle, syyttämään häntä ja, ellei hän kuule, erottamaan hänet seurakunnasta. Sillä silloin hän 'kuulee', jos hän taipuu ojennukseen, tuntee ja tunnustaa syntinsä.
Mutta nykyisin käytännössä oleva salainen rippi, vaikka sitä ei voidakaan todistaa oikeutetuksi Raamatun perusteella, miellyttää minua ihme kyllä, onpa vielä mielestäni hyödyllinen ja välttämätönkin. Enkä soisi sitä olemattomaksi, vaan päinvastoin iloitsen siitä, että se on olemassa Kristuksen kirkossa, koska sellainen rippi on ahdistettujen sielujen ainoa parannuskeino. Sillä jos me avaamme omantuntomme veljellemme ja luottamuksellisesti ilmaisemme hänelle sydämemme salatun pahuuden, saamme veljen suusta ottaa vastaan lohdutuksen sanan niin kuin Jumalalta. Jos otamme sen uskossa vastaan, niin saamme rauhan Jumalan laupeudessa, joka puhuu meille veljemme välityksellä."
(S. 452-453.)
"Kristus puhuessaan Matt. 18:15 ss. julkisista synneistä sanoo meidän voittaneen veljemme sielun, jos hän nuhtelemisen jälkeen kuulee meitä, ja että hänet on ilmoitettava seurakunnalle vain siinä tapauksessa, että hän ei tahdo kuulla. Kun siis synti veljien keskuudessa voidaan sovittaa, niin miten ilmeistä onkaan, että salaiset synnit voidaan poistaa veljen vapaaehtoisesti tunnustaessa ne veljelle. Ei siis ole tarpeellista ilmoittaa tällaisia syntejä seurakunnalle, se on: piispalle tai papille (niin kuin he itse typerästi tulkitsevat). Tätä osoittaa vielä toinenkin Kristuksen arvovaltainen lausunto. Samassa Raamatun paikassa hän sanoo: 'Kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on oleva sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te päästätte maan päällä, on oleva päästetty taivaassa.' Sillä tämä on sanottu jokaiselle yksityiselle kristitylle. Edelleen hän samassa mielessä lausuu: 'Totisesti minä sanon teille vielä: jos kaksi teistä maan päällä sopii keskenään mistä tahansa asiasta, että he sitä anovat, niin he saavat sen minun Isältäni, joka on taivaassa' (Matt. 18:19). Mutta kun veli ilmoittaa veljelleen salaiset syntinsä ja pyytää niitä anteeksi, niin on hän varmasti maan päällä sopinut veljensä kanssa totuudessa, joka on Kristus itse. Vielä selvemmin hän vahvistaa lausumansa seuraavin sanoin: 'Sillä missä kaksi tai kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellään' (Matt. 18:20).
Olen siis vakuuttunut siitä, että jokainen, joka joko vapaaehtoisesti tai sen jälkeen kun häntä on nuhdeltu tunnustaa salaiset syntinsä jollekin veljelle pyytäen niitä anteeksi ja tehden parannuksen, saa synninpäästön, raivotkoon piisopojen vallanhimo miten paljon tahansa sitä vastaan. Sillä onhan Kristus antanut jokaiselle häneen uskovalle vallan antaa anteeksi julkisiakin syntejä. - - Syntisen tulee siis saada ilmoittaa syntinsä kenelle haluaa pyytääkseen anteeksiantoa ja lohdutusta, se on: Kristuksen sanaa lähimmäisen suusta."
(S. 454.)
"Tässä ei ollenkaan ajatella lihan kuolettamista eikä Kristuksen antamaa esimerkkiä. Sanoihan hän antaessaan synninpäästön aviorikoksen tehneelle naiselle: 'Mene, äläkä tästedes enää tee syntiä' (Joh. 8:11). Siten Kristus samalla antoi hänelle ristin kannettavaksi hänen lihan kuolettamiseksi."
(S. 456.)