Kirkon Baabelin vankeudesta

Martti Lutherin ja hänen aikalaistensa sekä vielä vanhempia kirjoituksia

Kirkon Baabelin vankeudesta

ViestiKirjoittaja O.M » 09 Kesä 2008, 17:57

Ko. opuksen luvusta Parannuksen sakramentista katkelmia. Luther piti alkuaikoinaan parannusta sakramenttina, mutta hylkäsi myöhemmin sen aseman muodollisesti sakramenttina, koska siitä puuttuu sakramentin elementti: aine. Kun aine yhdistyy henkeen, syntyy sakramentti.

"Sillä hän (Kristus) ei asettanut kirkkoonsa valtoja, mahteja eikä hallituksia, vaan palvelustoimia, niin kuin olemme oppineet apostolilta, joka sanoo: 'Niin pitäköön jokainen meitä Kristuksen käskyläisinä ja Jumalan salaisuuksien huoneenhaltijoina' (1. Kor. 4:1). Sanoessaan: 'Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu' (Mark. 16:16), hän herättää kastettavien uskon, jotta ihminen varmasti luottaisi siihen lupaukseen, että hän pelastuu, jos kastattaa itsensä - ja tässä toimituksessa ei voi olla kysymys mistään vallasta, vaan ainoastaan kastajan suorittamasta palvelustoimesta. Samoin hän tässäkin sanoillaan: 'Kaikki, minkä sinä sidot' jne. (Matt. 16:19) herättää katujan uskon, jotta hän tämän lupauksen sanan perusteella olisi varma siitä, että hänet todella on taivaassa vapautettu synneistään, kun hän uskoen saa synninpäästön. Tässä ei selvästikään ole kysymys mistään vallasta, vaan synninpäästön antajan suorittamasta palveluksesta."
(Lutherin valitut teokset II: Kirkon Baabelin vankeudesta, luku Parannuksen sakramentista, s. 450-451. WSOY, Juva, 1983.)

"Ei ole epäilystäkään siitä, että synnintunnustus on välttämätön ja Jumalan säätämä. Matt. 3:6 sanotaan: 'Ja Johannes kastoi heidät Jordanin virrassa heidän tunnustaessaan syntinsä' ja 1. Joh. 1:9 ss: 'Jos tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että antaa meille synnit anteeksi. Jos sanomme, ettemme ole tehneet syntiä, niin teemme hänet valhettelijaksi ja hänen sanansa ei ole meissä.' Jolleivät siis pyhät saa kieltää syntejään, niin kuinka paljon enemmän syytä onkaan niillä itsensä ripittämiseen, jotka ovat tehneet julkisia ja suuria syntejä. Mutta kaikkein voimakkaimmin todistaa Matt. 18:15 ss. ripin asettamisesta. Sillä mainitussa kohdassa Kristus neuvoo nuhtelemaan syntistä veljeä, ilmoittamaan hänet seurakunnalle, syyttämään häntä ja, ellei hän kuule, erottamaan hänet seurakunnasta. Sillä silloin hän 'kuulee', jos hän taipuu ojennukseen, tuntee ja tunnustaa syntinsä.

Mutta nykyisin käytännössä oleva salainen rippi, vaikka sitä ei voidakaan todistaa oikeutetuksi Raamatun perusteella, miellyttää minua ihme kyllä, onpa vielä mielestäni hyödyllinen ja välttämätönkin. Enkä soisi sitä olemattomaksi, vaan päinvastoin iloitsen siitä, että se on olemassa Kristuksen kirkossa, koska sellainen rippi on ahdistettujen sielujen ainoa parannuskeino. Sillä jos me avaamme omantuntomme veljellemme ja luottamuksellisesti ilmaisemme hänelle sydämemme salatun pahuuden, saamme veljen suusta ottaa vastaan lohdutuksen sanan niin kuin Jumalalta. Jos otamme sen uskossa vastaan, niin saamme rauhan Jumalan laupeudessa, joka puhuu meille veljemme välityksellä."

(S. 452-453.)

"Kristus puhuessaan Matt. 18:15 ss. julkisista synneistä sanoo meidän voittaneen veljemme sielun, jos hän nuhtelemisen jälkeen kuulee meitä, ja että hänet on ilmoitettava seurakunnalle vain siinä tapauksessa, että hän ei tahdo kuulla. Kun siis synti veljien keskuudessa voidaan sovittaa, niin miten ilmeistä onkaan, että salaiset synnit voidaan poistaa veljen vapaaehtoisesti tunnustaessa ne veljelle. Ei siis ole tarpeellista ilmoittaa tällaisia syntejä seurakunnalle, se on: piispalle tai papille (niin kuin he itse typerästi tulkitsevat). Tätä osoittaa vielä toinenkin Kristuksen arvovaltainen lausunto. Samassa Raamatun paikassa hän sanoo: 'Kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on oleva sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te päästätte maan päällä, on oleva päästetty taivaassa.' Sillä tämä on sanottu jokaiselle yksityiselle kristitylle. Edelleen hän samassa mielessä lausuu: 'Totisesti minä sanon teille vielä: jos kaksi teistä maan päällä sopii keskenään mistä tahansa asiasta, että he sitä anovat, niin he saavat sen minun Isältäni, joka on taivaassa' (Matt. 18:19). Mutta kun veli ilmoittaa veljelleen salaiset syntinsä ja pyytää niitä anteeksi, niin on hän varmasti maan päällä sopinut veljensä kanssa totuudessa, joka on Kristus itse. Vielä selvemmin hän vahvistaa lausumansa seuraavin sanoin: 'Sillä missä kaksi tai kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellään' (Matt. 18:20).

Olen siis vakuuttunut siitä, että jokainen, joka joko vapaaehtoisesti tai sen jälkeen kun häntä on nuhdeltu tunnustaa salaiset syntinsä jollekin veljelle pyytäen niitä anteeksi ja tehden parannuksen, saa synninpäästön, raivotkoon piisopojen vallanhimo miten paljon tahansa sitä vastaan. Sillä onhan Kristus antanut jokaiselle häneen uskovalle vallan antaa anteeksi julkisiakin syntejä. - - Syntisen tulee siis saada ilmoittaa syntinsä kenelle haluaa pyytääkseen anteeksiantoa ja lohdutusta, se on: Kristuksen sanaa lähimmäisen suusta."

(S. 454.)

"Tässä ei ollenkaan ajatella lihan kuolettamista eikä Kristuksen antamaa esimerkkiä. Sanoihan hän antaessaan synninpäästön aviorikoksen tehneelle naiselle: 'Mene, äläkä tästedes enää tee syntiä' (Joh. 8:11). Siten Kristus samalla antoi hänelle ristin kannettavaksi hänen lihan kuolettamiseksi."
(S. 456.)
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

Re: Kirkon Baabelin vankeudesta

ViestiKirjoittaja O.M » 19 Kesä 2008, 12:19

O.M kirjoitti:"Mutta kaikkein voimakkaimmin todistaa Matt. 18:15 ss. ripin asettamisesta. Sillä mainitussa kohdassa Kristus neuvoo nuhtelemaan syntistä veljeä, ilmoittamaan hänet seurakunnalle, syyttämään häntä ja, ellei hän kuule, erottamaan hänet seurakunnasta. Sillä silloin hän 'kuulee', jos hän taipuu ojennukseen, tuntee ja tunnustaa syntinsä."


Nettipalstoilta olen lukenut sellaisia ex-vl:ten väitteitä, että Kristuksen kirkkolaki koskisi vain rikkomuksia jotain veljeä vastaan ja että vain sen, jota vastaan rikottu, tulee pitää parannukseen nöyrtymätöntä rikkonutta pakanana. Lutherin mukaan kuitenkin katumaton rikkonut tulee erottaa seurakunnasta, eli koko seurakunnan on pidettävä rikkonutta pakanana. Samoin saan tuosta tekstistä sellaisen käsityksen, että Luther katsoo Kristuksen kirkkolain velvoittavan nuhtelemaan "syntistä veljeä" eli periaatteessa mistä tahansa synnistä, ei vain rikkomuksista, jotka on tehty nimenomaan nuhtelevaa veljeä vastaan. Ymmärränkö lukemani oikein vai saako joku muu erilaisen käsityksen Lutherin tarkoittamasta?

Sinänsä tuntuu uskottavalta, että Luther kreikkaa taitavana on saattanut tuntea vanhimmat käsikirjoitukset, joista puuttuu lisäys "sinua vastaan". Vanhimmissa käsikirjoituksissa lukee: "jos veljesi rikkoo" jne. Monissa myöhemmissä käsikirjoituksissa on lisäys: "jos veljesi rikkoo sinua vastaan." Tästä johtuu käännöserot 1992 käännöksen ja sitä vanhempien suomenkielisten raamatunkäännösten välillä. Olen käsityksessä, että tässä kohdassa 1992 käännös noudattaa vanhinta tunnettua käsikirjoitusta.

Matt. 18:
"15 Mutta jos sinun veljes rikkoo sinua vastaan, niin mene ja nuhtele häntä kahden kesken yksinänsä. Jos hän sinua kuulee, niin sinä olet veljes voittanut.
16 Mutta jos ei hän sinua kuule, niin ota vielä yksi eli kaksi kanssas, että kaikki asia kahden eli kolmen todistajan suussa olis.
17 Mutta ellei hän niitä tahdo kuulla, niin sano seurakunnalle; ellei hän seurakuntaa tottele, niin pidä häntä pakanana ja Publikanina.
18 Totisesti sanon minä teille: kaikki, mitä te maan päällä sidotte, pitää myös oleman sidotut taivaissa: ja kaikki, mitä te päästätte maan päällä, pitää myös oleman päästetyt taivaassa."
(1776 käännös.)

"15 "Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin. [3. Moos. 19:17; Sir. 19:13-17; Luuk. 17:3; Gal. 6:1; Jaak. 5:19,20]
16 Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä 'jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla'. [5. Moos. 19:15+; Joh. 8:17; 2. Kor. 13:1; Hepr. 10:28]
17 Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin. [1. Tim. 5:19,20 | Room. 16:17; 1. Kor. 5:9-13]
18 Totisesti: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu. [Matt. 16:19+]"
(1992 käännös.)
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

Re: Kirkon Baabelin vankeudesta

ViestiKirjoittaja Jani_S » 03 Heinä 2008, 14:54

O.M kirjoitti:Nettipalstoilta olen lukenut sellaisia ex-vl:ten väitteitä, että Kristuksen kirkkolaki koskisi vain rikkomuksia jotain veljeä vastaan ja että vain sen, jota vastaan rikottu, tulee pitää parannukseen nöyrtymätöntä rikkonutta pakanana. Lutherin mukaan kuitenkin katumaton rikkonut tulee erottaa seurakunnasta, eli koko seurakunnan on pidettävä rikkonutta pakanana. Samoin saan tuosta tekstistä sellaisen käsityksen, että Luther katsoo Kristuksen kirkkolain velvoittavan nuhtelemaan "syntistä veljeä" eli periaatteessa mistä tahansa synnistä, ei vain rikkomuksista, jotka on tehty nimenomaan nuhtelevaa veljeä vastaan. Ymmärränkö lukemani oikein vai saako joku muu erilaisen käsityksen Lutherin tarkoittamasta?


Jumalan lapsi rikkoo toista Jumalan lasta vastaan jo sillä, että jää elämään synnissä, vaikka pienessäkin. Jos sydämelle jää omantunnon selvästi paljastamaa syntiä, se erottaa häntä Jumalasta ja seurakunnasta. Tämän vuoksi synnin ei tarvitse olla varsinainen rikkomus toista kohtaan, jotta sitä olisi Jumalan sanan mukaista korjata sen tultua tietoon. Siis huomatkaamme: sen tultua tietoon. Ei ole oikein lähteä etsimään vikoja muista kristityistä, mutta tietoon tullutta syntiä on Kristuksen mielen mukaista lähteä korjaamaan.

Kristuksen kirkkolaki, ymmärrettynä Pyhän Hengen eli armon, anteeksiantamuksen ja totuuden hengen kautta, antaa oikeista oikeimman ohjeen syntiin joutuneen palauttamiseksi takaisin kaidalle taivaan tielle. Se neuvoo ottamaan asian ensin puheeksi kaikessa hiljaisuudessa neljän silmän alla. Jos vikaan joutunut käsittää lankeemuksensa jo ensimmäisestä keskustelusta kahden kesken ja haluaa uskoa sen anteeksi, on hänen korjaajansa "hänet voittanut" ja taivaan voitonpasuunat soivat. Tämä ei tarkoita kunniaa nujertavaa selätysvoittoa muuten kuin sielunvihollisen suhteen, vaan eksyneen voittamista takaisin armovaltakunnan asukkaaksi vihollisen kahleista.

Mikäli asia ei selviä kahden kesken, Jeesus neuvoo ottamaan yhden tai kaksi muuta mukaan asiaa selvittämään. Tässä ei ole kysymys siitä, että lisättäisiin painetta puhuteltavaa kohtaan, vaan siitä, että korjauksen aloittanut ei ehkä osaa selittää lankeemusta tai anteeksiannon laajuutta riittävästi. Puhuteltava voi olla niin vihollisen piirittämä, etteivät yhden kristityn taidot välttämättä riitä Jumalan armon kirkastamiseen. Yleensä tämä muutaman vakaan kristityn osoittama huolenpito riittää ja riitti Jumalan kiitos myös minulle, kun olin eksynyt kaidalta tieltä aivan liian kauaksi.

Mutta jos vihollisen kahleet ovat niin lujat, että edes useampi kristitty ei saa vakuutetuksi langennutta hänen tilastaan eikä evankeliumin tarjoamasta vapaudesta, voidaan korjattava vielä pyytää kuuntelemaan koko seurakuntaa asiassaan. Langennut tekee viisaasti ja ajattelee kuolemattoman sielunsa autuutta, jos suostuu tähän. Ja jos Jumalan armossaan hyväksi näkee, hän antaa seurakunnalle paljon viisautta opastaa langennutta viimeisenä takaisin voittamisen keinona.

Aina on suuri riemu Jumalan seurakunnassa ja taivaassa, jos syntinen palaa teiltään. Mutta näin ei käy aina, mikä suurella murheella tiedetään. Joskus vihollinen on saanut niin lujan otteen saaliistaan, että tämä on alkanut rakastaa häntä Jumalan sijaan. Silloinkaan eivät yritykset korjata langenneen tilaa mene hukkaan, vaan ne koituvat seurakunnan parhaaksi näyttäen Jumalan lapsille jälleen kerran, mitä synti voi pahimmillaan saada aikaan. Yhden ja useamman kristityn sekä koko seurakunnan neuvot hylännyt joutuu tottelemattomuudessaan ulos seurakunnasta, maailman pimeyteen, jota hän tosin rakasti enemmän jo silloin, kun kantoi vielä kristityn nimeä. Synti pidetään aina seurakunnan ulkopuolella, ja jos evankeliumi on siinä voimaton, so. langennut ei enää usko, saa hän maistaa Jumalan vanhurskasta lakia joutuen synteineen kaikkineen pois hänen armohuoneestaan.

Mutta koska Jumalan armo on mittaamaton, tapahtuu joskus niinkin, että langennut vielä ehkä kauankin sen jälkeen, kun hänet on jouduttu ajamaan Haagarin ja Ismaelin tavoin epäuskon erämaahan, tulee tuntoihinsa ja haluaa jättää syntisen elämänsä. Tällöin Jumalan seurakunnan tehtävänä on saarnata hänelle synnit anteeksi ja päästää hänet kaikista siteistään.

Pahimpana esteenä Kristuksen kirkkolain oikeassa käytössä on sekä vikaan joutuneelle että häntä korjaamaan ryhtyvälle oma turmelus, jonka kautta sielunvihollinen yrittää vesittää koko parannuksen sekä saada vielä korjaajankin lankeamaan. Lauri Taskila kirjoittaa, että jos joku asia on evankeliumin työssä vaikea, niin se on viallisen korjaaminen. Sitä se on myös oman kokemukseni mukaan; siinä vaanii hengessä aloittavaa korjaajaa lihassa lopettaminen ja vikaan joutunutta pahentuminen korjaajan taitamattomuuteen. Sielunvihollisella on silloin hyvä ase käytössään, sillä turmeltunut vanha osa, langennut Adam, ihmisen liha ja veri, kuuntelevat yhä herkällä korvalla paratiisin käärmettä.

Mutta jos molemmat pyytävät Jumalalta oikeaa mieltä, sitä saa sekä vikaan joutunut että hänen korjaajansa. Vikaan joutunutta Jumalan voi tahtonsa jälkeen auttaa ymmärtämään lankeemuksensa ja antaa hänelle taitoa erottaa korjaajansa vajavaisuus Pyhän Hengen valkeudesta ja antamaan se tälle anteeksi. Toista nöyryydessä ja hiljaisuudessa korjaavalle Jumalan lahjoittaa armahtavaa Kristuksen mieltä, ettei tämä lukisi vikaan joutuneelle yhtään suurempaa syytä kuin Pyhä Henki valaisee ja että muistaisi, että on itse myös saanut suuret syntinsä anteeksi. Kun langennutta oikaisemaan lähtenyt kristitty tekee kaiken vain langenneen sielun autuudeksi ja Jumalan kunniaksi, Jumala antaa Pyhän Hengen kautta hänelle niin selvät päästönsanat, että langenneen ei tarvitse jäädä epäilemään anteeksiantamusta, vaikka synnit olisivat olleet suuriakin.

Tarkastelkaamme Kristuksen kirkkolakia lähemmin myös langenneen puolelta. Jeesuksen opetushan on annettu häntä ajatellen, jotta hänen ei tarvitsisi jäädä vihollisen saaliiksi. Edelleen siteeraan Taskilaa: "Asia on niin, ettei pahasti itsensä loukannut välttämättä enää pääse itse lääkärin luokse." Niin, tämä on hyvä muistaa varsinkin silloin, jos huomaa, että veli tai sisar on niin ehkä jo tottunut kantamaan lankeemustaan, ettei näe sitä enää tai ei pidä sitä enää syntinä. Silloin hän voi olla jo siinä tilassa, että vihollinen on saanut uskoteltua hänelle, että "kyllä sinun vahva uskosi tämän vielä kestää". Vaan kun se ei kestä, Jumalan edessä ei kestä mikään synti. Tämä veli tai sisar voi vielä joskus niinä armon hetkinä, kun omatunto herää soimaamaan synnistä, itkeä kovastikin tilaansa, mutta vihollinen tukahduttaa tämän tunteen väärällä uskonvarmuudella ensi tilaisuuden tullen. Tällainen sieluntila on vaikea ja sen kantaja voi olla hyvinkin säikähtyneellä mielellä ulkoisesti rauhallisesta olemuksesta huolimatta.

Te joilla Pyhä Henki on: älkää arastelko kysyä, mitä veljen tai sisaren rauhaan kuuluu, varsinkin jos näette, ettei hänellä ole kaikki aivan kohdallaan ja että hän aivan kuin välttelee muiden seuraa tai uskonasioista keskustelua. Tunto voi olla hyvinkin sairas ja kaivata kipeästi sielun lääkäriä. Taskila: "Jo se, että kristityt saapuvat langenneen luokse, rohkaisee häntä....Kun Jumalan lähetit saapuvat täydellinen evankeliumin siunaus mukanaan tervehtimään sairasta ja vihollisen haavoittamaa sieluraukkaa, rohkaistuu tämä kyselemään armon perään ja avaa sairaan sielunsa Jeesuksen veren kasteen alle."

Jaak. 5:

19. Veljeni, jos joku teistä eksyy totuudesta ja hänet joku palauttaa,
20. niin tietäkää, että joka palauttaa syntisen hänen eksymyksensä tieltä, se pelastaa hänen sielunsa kuolemasta ja peittää syntien paljouden.


Gal. 6:

1. Veljet, jos joku tavataan jostakin rikkomuksesta, niin ojentakaa te, hengelliset, häntä sävyisyyden hengessä; ja ole varuillasi, ettet sinäkin joutuisi kiusaukseen.
2. Kantakaa toistenne kuormia, ja niin te täytätte Kristuksen lain.
Jani_S
 


Paluu Martti Lutherin ajalta



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron