Syntien anteeksi saamisesta

Martti Lutherin ja hänen aikalaistensa sekä vielä vanhempia kirjoituksia

Kirkkohistoriaa

ViestiKirjoittaja Weha » 03 Helmi 2007, 15:29

Kristityt ovat jo seurakunnan alkuajoista vieneet pienet lapsetkin kasteessa Vapahtajan luo.
Raamatussa ei ole minkäänlaisia ohjeita siitä, missä iässä lapset saataisiin kastaa. Alkuseurakunnat olisivat varmasti tarvinneet tällaisia ohjeita, jos pieniä lapsia ei olisi saanut kastaa. Kristillinen kirkko onkin aina hyväksynyt lapsikasteen. Kirkon historia osoittaa varmasti, että lapsikaste oli ainakin jo toisella vuosisadalla yleinen käytäntö. Oikeastaan vasta keskiajalla syntyi lahkoja, joille lapsikaste oli ongelma. Lapsen kastetta ei siis Raamatussa erikseen mainita nimenomaan siitä syystä, että sitä on pidettävä itsestään selvänä asiana, varsinkin kun Raamattu kertoo kolme-viisi kertaa kokonaisia perheitä kastetun: Stefanaan (1. Kor. 1:16), Lyydian (Ap.t.16:15) ja Filipin vanginvartijan (Ap.t. 16:33) (sekä Krispuksen (Ap.t. 18:8) ja Korneliuksen (Ap.t. 10:47) perhekunnat) ja on hyvin epätodennäköistä, etteikö näissä peheissä olisi ollut monen ikäisiä, myös pieniäkin lapsia.
Ensimmäisen lapsikasteen hylkäävän ryhmän historia tuntee vasta 1100 -luvun alussa. Myöskään kastetavasta ei kiistelty, ennenkuin vasta oikeastaan 1600 -luvulla jolloin syntyi liikkeitä jotka kielsivät lapsikasteen ja vaativat upotuskastetta.
Kasteesta ovat lausuneet tunnetut varhaiskristityt ja kirkkoisät kirjoituksissaan seuraavasti:
DIDAKHE (Apostolien opetus, Herran oppi pakanoille kahdentoista apostolin kautta, kirjoitettu v. 70-100)
Didakhessa kirjoitetaan: "Mitä kasteeseen tulee, kastakaa seuraavasti: Kun olette lausuneet kaiken edellä olevan, KASTAKAA Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen juoksevaa vettä käyttäen. Mutta jos sinulla ei ole juoksevaa vettä, kasta muuhun veteen. Jos et voi kastaa kylmään veteen kasta lämpimällä. Mutta jos sinulla ei ole kumpaakaan, valele päähän kolmesti vettä Isän Pojan ja Pyhän Hengen nimeen". Mitään ehdotonta kastemenetelmää ei siis ollut, vaan sai toimia olosuhteiden mukaan.

IGNATIOS (kirjoitettu v.100 tienoilla)
Ignatios kirjoittaa kirjeessään: "Olkoon kaste teille kuin pysyvä aseistus, usko kypärinä, rakkaus keihäänä, kärsivällisyys asevarustuksena".
POLYKARPOS (eli v. 70-156/157)
Polykarpos oli Smyrnan piispa ja Johanneksen oppilas. Kun Polykarpos tuotiin petojen eteen Roomassa häntä kehotettiin pilkkaamaan Kristusta henkensä säästämiseksi. Tähän Polykarpos vastasi: "Jo kahdeksankymmentä kyysi vuotta olen häntä palvellut, eikä hän ole tehnyt minulle mitään pahaa. Kuinka voisin pilkata kuningastani, joka on minut pelastanut." Tuossa 86 vuotias Polykarpos ilmoittaa siis syntymästään saakka palvelleensa Kristusta, eli hänet oli kastettu siis vauvana v 67/68. Kastamaton oli tuohon aikaan pakana.
Kun Johannes kuoli noin v 100, niin Polykarpos ehti olla hänen oppilaanaan yli kaksikymmentä vuotta. Johannesta muuten pidetään piispanviran perustajana.

BARNABAAN KIRJE (kirj. 117-135)
"Tutkikaamme nyt onko Herra huolenpidossaan antanut ilmoitusta myös vedestä ja rististä. Vedestä onkin kirjoitettuna Israelia koskeva sana, koska he eivät tule ottamaan vastaan kastetta, joka tuo SYNTIEN ANTEEKSIANTAMISEN, vaan rakentuvat omaan varaansa"
JUSTINUS MARTTYYRI (100-165)
Hän kirjoittaa: "Sitten me johdamme heidät paikkaan jossa on vettä ja synnytämme uudestaan samalla uudestisyntymisen tavalla kuin mekin, sillä heidät pestään vedessä. Meidän joukossamme on monia 60-70 vuotiaita miehiä ja naisia, jotka jo lapsena on tehty opetuslapsiksi" Nuo 60-70 vuotiaat olivat siis kastettu vuosien 80-90 välillä, eli aikana jolloin Johannes vielä eli.
KLEEMENSIN KIRJE
Kleemens oli Rooman piispa n. vuosina 92-101 (tai 88-97). Hänestä lausutaan: "Matkoillaan Klemens tapasi sellaisia miehiä jotka olivat säilyttäneet oikean perimätiedon autuaallisesta opista, joka oli kulkenut isiltä pojalle aina Pietarin, Jaakobin ja Paavalin ajoista asti." Klemens kehottaa pitämään kasteen puhtaana ja tahrattomana. Kasteella oli siis keskeinen merkitys jo alussa apostolisena aikana.
IRENEUS (140-202)
Hän oli Polykarpoksen oppilas, joka taasen oli Johanneksen oppilas. Ireneus kirjoittaa: "Kristus tuli pelastamaan kaikkia itsensä kautta, kaikkia jotka hänen kauttaan uudestisyntyvät Jumalalle. Rintalapsia, pieniä lapsia, lapsia, nuorukaisia ja vanhempia" Hän viittaa kastekäskyyn Mt 28:18-20. Ireneus oli arvostettu teologi- lähetyssaarnaaja ja opettaja. Hän puhuu lapsikasteesta täysin luonnollisena asiana, eikä tiedä mitään lapsikasteen vastustamisesta.
TERTULLIANUS (160-225)
Tertullianuksen kasteenuusijatkin hyväksyvät, sillä hän ainoa kirkkoisä, joka vastusti silloin yleistä lapsikastetta. Miksi muuten olisi vastustanut ellei lapsikaste olisi ollut yleinen tapa? On huomattava, että Tertullianus hyväksyi kyllä aivan pienten lasten kasteen tapauksessa jossa pelättiin lapsen kuolevan, silloin hänen mukaansa rintalapsikin oli kastettava. Hän kannatti siis hätäkastetta. Hän kirjoittaa kastetta käsittelevässä kirjassaan v 203: "On hyödyllistä viivyttää kastetta varsinkin pienten lasten suhteen. Sillä miksi tarvitsee kastaa pieniä, ellei välttämättä tahdota saattaa kummeja vaaraan" (kummijärjestelmä oli siis jo tuolloin käytössä). "Mikä kiire on rintalapsilla, noilla viattomilla, SYNTIEN ANTEEKSISAAMISEEN? Yhtä suurella syyllä myös vaimattomien henkilöiden kaste on syytä jättää tuonnemmaksi ,sillä he ovat kiusauksille alttiita kunnes he ovat joko naidut tai tulleet niin voimakkaiksi että voivat hillitä itsensä".
Jos lapsikastetta ei siis tuolloin olisi pidetty apostolisena tapana, niin Tertullianuksen olisi ollut helppo vedota siihen, että se ei olisi ollut apostolinen tapa. Apostolista tapaa kastaa lapsia hän ei kuitenkaan epäillyt eikä kumonnut. Huomattavaa on, että Tertullianus opetti, että kasteessa saadaan synnit anteeksi. Hän opetti myöskin, että lapsi on kastehetkeen saakka Aadamissa, perisynnin saastuttama. Siksi hengenvaarassa oleva lapsi oli hänen mukaansa kastettava välittömästi.
HIPPOLYTOS (170-236)
Hippolytos kirjoitti Rooman seurakunnan kastejuhlasta jotka tapa vallitsi toisen vuosisadan puolivälissä: "Ensin tulee kastaa lapset. Kaikkien jotka voivat puhua puolestaan, on puhuttava, mutta niiden puolesta, jotka eivät voi puhua, on heidän vanhempansa tai jonkun perheeseen kuuluvan puhua "(huomaa kummijärjestelmä jo tuolloin). Lapsikastetta ei tarvinnut puolustaa, vaan se oli selviö.
ORIGENES (185-254)
Origenes kastettiin vauvana v 185. Myöskin Origeneksen äiti ja isoisä oli kastettu lapsena. Origeneksen isoisä oli siis elänyt aikana jolloin Johannes eli. Origenes lausuu: "Kirkko on saanut apostoleilta perimätavan kastaa myös pienet lapset. Kaikissa on synnin luontainen saastutus, joka täytyy pestä pois veden ja Hengen kautta. Ei kukaan ole synnitön, vaikka olisi vain yhden päivän ikäinen. Koska synnynnäinen saasta pestään pois kasteen kautta, pienetkin lapset tulee kastaa. Sillä joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan."
CYPRIANUS (200-258)
Cyprianus oli Karthagon piispa. Hänen johdollaan pidettiin kirkolliskokous v. 253. Syy siihen oli aika kummallinen ja lapsikastetta kuvaavaa. Nimittäin oli piispa nimeltä Fidus joka noudatti pilkuntarkasti Raamatun ohjetta tervehtiä toista kristittyä pyhällä suudelmalla. Fidus ei kuitenkaan jostain syystä voinut suudella vastasyntynyttä lasta. Siksi hän kyseli, että pitääkö lapsi kastaa heti syntymän jälkeen, vai voidaanko kaste lykätä kahdeksaan päivään asti, kuten ympärileikkauskin. Tämän asian ratkaisemiseksi Cyprianus kutsui koolle 67 seurakunnan johtajaa Kokous ei ollenkaan käsitellyt sitä tuleeko lapsia kastaa vai ei, vaan kaikki 67 piispaa olivat yksimielisiä siitä, että lapset oli kastettava ja että se oli apostolien alkuperää. Kokous päätti yksimielisesti, että lapset on kastettava heti syntymän jälkeen, viimeistään toisena tai kolmantena päivänä.

AUGUSTINUS (354-430)
Augustinus on kirjoittanut: "Kirkko on aina pitänyt kiinni lapsikasteesta. Lapsikaste ei olisi uskottava ellei se olisi apostolien tapa." Sekä Augustinus että hänen vastustajansa Pelagius ovat sanoneet, etteivät ole kuulleet yhdestäkään, joka olisi niin harhaoppinen, että hylkäisi pikkulasten kasteen.

Lähde: Lapsikaste on Raamatullinen...
Weha
 

Syntien anteeksi saamisesta

ViestiKirjoittaja O.M » 06 Elo 2008, 15:17

W29110564 Syntein anteeksi saamisesta. [Suom. ei mainintaa]. Porvoo 1890. (WSOY). Ein Sermon Mart. Luther Über das Euangelion Matth. ix. von dem gichtbrüchtigen. 5.10.1529. WA 29,564-582.

"27. Tämän tietävät ja uskovat ainoastaan kristityt, ja tässä he eroavat kaikista muista uskoista ja jumalanpalveluksista maan päällä. Sillä juutalaiset, turkkilaiset, väärät kristityt ja itsehurskaat kehuvat myös Jumalan armahtavaisuutta, eikä löydy yhtään ainoata ihmistä maan päällä, joka ei tietäisi puhua Jumalan armosta; mutta kaikki he erehtyvät, niin ett`eivät saa mitään armoa ja syntein anteeksisaamista. Syy siihen on, ett`eivät tiedä mitenkä siihen tullaan; se on , heillä ei ole sitä aarretta, jossa tämä armo on ja josta se vuotaa; vaan he elävät sokeudessaan ja tahtovat töillään, ankaralla elämällään ja omalla pyhyydellään päästä sen perille, mutta tekevät sillä Jumalan vihan vaan suuremmaksi.

28. Sentähden on tarpeellista että opimme oikein löytämään tämän aarteen ja etsimään anteeksiantamusta sieltä, josta se löytyy; se on, että opimme hyvin tuntemaan ja käsittämään Herraa Jesusta Kristusta. Se on nimittäin päätetty, ettei kukaan voi ilman Kristusta tulla Jumalan eteen eli saada pienintäkään syntiänsä anteeksi. Sillä koska sinä olet ja aina olet oleva syntinen, niin omatuntosi kohta astuu eteen ja tuomitsee sinun sekä asettaa Jumalan vihan ja rangaistuksen silmiesi eteen, niin ett`et näe mitään armoa. Mutta mitä syntien anteeksiantamiseen tulee, niin et sinä, niinkuin sanoin, omassa povessasi voi löytää mitään semmoista, jolla voisit maksaa syntisi, et myöskään voi näyttää itsessäsi semmoista löytyvän, jonka tähden Jumalan pitäisi suosiolla sinua katsella ja pyyhkiä pois velkasi. Sitä vastoin, jos sinä turvaudut Kristukseen, niinkuin siihen, joka on astunut sinun sijaasi, ottanut sinun syntisi päällensä ja antautunut sinun omaksesi kaikkine ansioineen ja armolahjoineen, niin ei mikään synti voi sinua vahingoittaa. Jos minä olen syntinen, niin on Hän pyhä ja synnin, kuoleman, perkeleen ja helvetin herra, niin ettei mikään synti voi tehdä minulle vahinkoa, koska Hän on minulle annettu vanhurskaudeksi ja autuudeksi.

29. Siis meillä on pelkkä armo ja syntein anteeksisaaminen, kuitenkin ainoastaan tässä ainoassa Kristuksessa; hänessä yksin tulee meidän sitä etsiä. Se joka nyt tulee Jumalan eteen jollakin omalla työllä siinä tarkoituksessa, että Jumala siihen suostuisi ja antaisi sen jotakin vaikuttaa armon saamiseen, hän loukkaa päänsä ja musertaa sen, sillä hän saa armon asemesta pelkkää vihaa osaksensa. Tuosta näet että kaikki muut keinot ja kaikki muut tiet ovat kirotut, perkeleellisenä oppina, jolla petetään ihmisiä ja osoitetaan heille heidän omia töitään tahi muitten pyhyyttä ja esimerkkiä; niinkuin on osoiteltu pyhimysten esimerkkiä, jotka ovat jumalisesti eläneet, menneet luostareihin, kärsineet paljon, tehneet paljon katumustöitä j.n.e. tahi myöskin lohduttaneet kuoleman hädässä olevia kehoittaen heitä mielellään kärsimään kuolemata syntiensä edestä. Sillä sehän on Herran Kristuksen kieltämistä, jopa hänen pilkkaamistansakin, jos joku uskaltaa panna jotakin toista syntiä vastaan tahi itse tahtoo maksaa syntiä, ikäänkuin Kristuksen veri ei voisi yhtä paljon kuin meidän katumustyömme eli ikäänkuin Hänen verensä ei voisi poispyyhkiä koko maailman synnit.

30. Sentähden, jos tahdot päästä synnistä vapaaksi, niin kaikella mokomin älä hae äläkä jumalan eteen vie omia töitäsi ja omaa ansiotasi; saan kätkeydy ainoastaan Kristukseen, joka on ottanut pois sinun syntisi ja pannut ne omille hartioillensa, niin ett`et tarvitse painia niitten kanssa etkä olla minkäänlaisessa tekemisessä niitten kanssa. Sillä Hän on, niinkuin Johannes 1:29 (Joh. 1:29) sanoo: Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnit; ja niinkuin Pietari Ap. t. 4:12 sanoo: Ei myös ole muuta nimeä taivaan alla ihmisille annettu, jossa meidän pitää autuaiksi tuleman. Siitä syystä meitä kutsutaankin kristityiksi, koska meillä on Kristus kaikkine Hänen ansioineen ja lahjoineen, eikä meidän tekemisestä tahi jättämisestä. Tämä oma tekeminen, se voipi kyllä tehdä jonkun karteusilais-, fransiskanilais- tahi augustinolaismunkiksi, kuuliaisuuden sankariksi tahi paasto-pyhimykseksi j.n.e., mutta ei ne koskaan voi tehdä ihmistä totiseksi kristityksi. Katso, tämä on se toinen osa tämän kristinopin kappaleen selityksessä.

31. Kolmanneksi: miten eli millä tavoin meille annetaan tämä vanhurskaus, niin että me saamme tämän Kristuksen ansaitseman aarteen? Tässä pitää myös hyvin tarkasti katsoa, että vaellamme oikeata tietä emmekä joutuisi harhateille, niinkuin ennen muinoin ja vielä nytkin monet villihenget, jotka luulottelivat, että Jumala teki jotakin erityistä heille sekä erinomaisen valistuksen ja ilmoituksen kautta sydämmessä antoi heille Pyhän Henkensä; ikäänkuin ei tarvittaisi mitään kirjaimia, kirjoitusta tahi ulkonaista saarnaa. Sentähden pitää meidän tietää, että Jumala on säätänyt tämän järjestyksen, ett`ei kukaan ilman ulkonaista, julkista välikappaletta voi tulla Kristuksen tuntemiseen eikä ilman sitä saada Hänen ansaitsemaansa vanhurskautta tahi tulla osalliseksi pyhästä Hengestä. Ei, Hän on kätkenyt tämän aarteen suusanaan eli saarnavirkaan eikä tahdo tehdä sitä nurkassa eli salaa sydämmessä, vaan tahtoo saada sitä julkisesti julistetuksi ja jaetuksi ihmisten tiedoksi, niinkuin Kristus Mark. 16:15 - ja saarnatkaat evankeliumia kaikille luoduille j.n.e.

32. Tämän tekee Hän nyt sitä varten, että saisi olla varma, miten ja missä tämä tämmöinen armo on etsittävä niin että kristikunnassa vallitsisi sama tapa ja järjestys eikä kukaan tavoittelisi mitään omintakeisia ajatuksia ja siten, niinkuin siinä tapauksessa auttamattomasti kävisi, pettäisi itsensä ja muut. Sillä koskapa emme voi nähdä kenenkään sydämmeen, niin silloin voisi joku mies kehua Pyhän Hengen lahjoista ja sanoa omia ajatuksiansa ja tuumiansa hengellisiksi ilmoituksiksi ja Jumalan opettamiksi ja vaikuttamiksi, niin ettei kukaan voisi tietää, ketä ja mitä hänen pitäisi uskoa.

33. Sentähden kuuluu myöskin tämä kappale, nimittäin ulkonainen sana ja saarna, kristikunnan opinkappaleisiin, jonka kautta syntein anteeksisaaminen ja kristillinen vanhurskaus meille annetaan. Sana on se välikappale, jonka kautta Kristus ja Hänen armonsa meille ilmoitetaan ja esitetään eli ikäänkuin kätketään meidän syliimme, ja ilman sitä ei kukaan koskaan huomaisikaan tätä aarretta. Sillä mistä sen tietäisi eli kenenkään ihmisen sydämmessä se ajatus olisi voinut syntyä, että Kristus, Jumalan Poika, meidän tähtemme tuli alas taivaasta, meidän edestämme kuoli ja nousi kuolleista, meille ansaitsi ja lahjoitti syntein anteeksisaamisen ja ijankaikkisen elämän, kuka, kysymme me, olisi voinut tietää kaiken tämän, ell`ei Herra itse antaisi sitä julkisesti ilmoittaa ja saarnata? Ja vaikka Hän kärsimisensä ja kuolemansa kautta on ansainnut meille tuon aarteen, niin ei kukaan voisi siitä osalliseksi tulla, ell`ei Hän sanan kautta sitä meille toisi, tarjoaisi ja antaisi. Muutoin olisi kaikki, jota hän on tätä varten kustantanut ja tehnyt, turhaa eikä muu kuin suuri, kallisarvoinen maahan kätketty aarre, jota ei kukaan tietäisi etsiä eli käyttää hyväksensä.

34. Senpätähden olen aina teroittanut sitä oppia, että ensiksi ja etenkin pitää suusanan olla käytännössä ja korvin kuultavana, jos mieli Pyhän Hengen päästä sydämmeen. Sillä sanan kautta ja sanassa Hän valaisee sydämmen ja vaikuttaa uskon. Siis usko ei synny eikä pysy ilman evankeliumin kuulemista ja ulkonaista saarnaa, jonka kautta se alkaa, kasvaa ja vahvistuu. Sentähden ei pidä millään muotoa ylönkatsoa sanaa, vaan pitää se kunniassa, mielellään seurustella sen kanssa sekä lakkaamatta teroittaa sitä mieleensä niinkuin sitä, joka ei koskaan ole hedelmää kantamatta ja sitä paitse ei koskaan tule liian tarkoin opituksi ja käsitetyksi. Varokoon siis jokainen niitä saastaisia henkiä, jotka joko halveksivat sitä niin, kuin olisi se tarpeeton ja hyödytön uskoon tahi myös kohta tulevat niin oppineiksi siinä ja kylläisiksi, että vihdoin lankeavat siitä ja kadottavat kaiken uskon ja Kristuksen.

35. Katso, siinä on sinulla kaikki , mikä kuuluu tähän kappaleesen kristillisestä vanhurskaudesta, joka juuri on syntein anteeksisaamista, joka lahjoitetaan meille Kristuksen kautta ja saadaan ainoastaan uskolla sanan kautta ja sanassa, ilman omia töitä. Kuitenkaan ei sillä tavoin, ikäänkuin ei kristityn tarvitsis tehdä hyvä töitä, vaan niin, ett`ei niitä sekoiteta uskon oppiin ja kaunisteta sillä onnettomalla luulottelemisella, että ne jotakin vaikuttavat vanhurskauttamiseen, jonka kautta vaan saastutetaan ja pilataan sekä oppi töistä että myöskin oppi uskosta. Sillä kaikki riippuu siitä, että tämä kristinopin kappale pidetään puhtaana ja kirkkaana, eroitettuna kaikesta meidän tekemisestämme. Mutta sitten, kun meillä on tämä vanhurskaus, pitää töitten seurata ja jäädä tänne maan päälle, niin että ne voimassa pitävät maallisen vanhurskauden. Sillä tavalla saavat molemmat nämät vanhurskaudet oikean suuntansa, kumpikin oman luonteensa ja arvonsa mukaisesti toinen uskossa jumalan edessä yli ja ennen kaikkia töitä, toinen rakkauden töissä lähimmäistä kohtaan; niin kuin me ennenkin usein olemme sanoneet.

36. Mitä nyt lopuksi tulee tuohon syntien anteeksiantamisen voimaan, niin tiesivät fariseukset hyvin kyllä, että se oli Jumalan työ, joka ainoastaan Jumalalle kuului; sentähden he pitivät Kristusta Jumalan pilkkaajana, joka, vaikka oli ihminen, tahtoi syntiä antaa anteeksi. Nyt löytyy kaksi tapaa, joilla syntiä annetaan anteeksi: ensimmäinen on se, kun synti ajetaan pois sydämmestä ja siihen vuodatetaan armoa, tämän tekee yksin Jumala: toinen on se, kun julistetaan syntein anteeksiantamus; tämän tekee myös toinen ihminen toiselle. Mutta Kristus tekee tässä molemmat osat. Hän antaa Hengen sisällisesti sydämmeen; ulkonaisesti julistaa Hän sen sanalla. Tämä jälkimmäinen on nyt anteeksiantaminen sanalla, se on julistaminen ja julkinen saarna siitä anteeksiantamisesta, joka sisällisesti on tapahtunut.

37. Tämä voima on jokaisella ihmisellä, joka on kristitty ja kastettu; sillä tällä he ylistävät Kristusta. Ja heillä on tuo sana: antaa synnit anteeksi suussa, niin että he, milloin vaan tahtovat ja niin usein kuin tarvis vaatii, voivat ja saavat sanoa: Katso, ihminen, Jumala tarjoo sinulle armonsa, antaa anteeksi kaikki syntisi, ole hyvässä turvassa, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi; usko ainoastaan se, niin on se varma - tahi mitä sanoja muutoin tahdotaan käyttää. Tämä ääni ei ole vaikeneva kristittyjen joukossa aina viimeiseen päivään asti: Sinulle annetaan syntisi anteeksi, ole iloinen ja hyvässä turvassa. Semmoista puhetta kristityllä aina on suussa. Siis on kristityllä tällä tavoin syntien anteeksi antamisen valta. Sentähden, kun sanon sinulle: Sinun syntis ovat anteeksi annetut, niin pidä se niin varmana, kuin jos Jumala itse olisi sen sinulle sanonut. Sillä kuka muutoin uskaltaisi tehdä tätä ell`ei Kristus itse olisi tullut alas, pannut sen minun suuhuni ja sanonut, että meidän piti antaa synnit anteeksi toinen toisellensa? Niinkuin Hän Joh. (20:22-23) sanoo: Ottakaat Pyhä Henki; joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joille te ne pidätte, niille ne ovat pidetyt.

Ja toisessa paikassa Matt. 18:19 - 20 sanoo Hän: Missä ikänä asiassa kaksi teistä sopivat maan päällä, jota he rukoilevat, sen heidän pitää saaman minun Isältäni, joka on taivaissa. Sillä kussa kaksi taikka kolme tulevat kokoon minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä.

Nämät sanat tekevät sen ja tunkeutuvat aina sydämmeen.

38. Jos nyt ei löytyisi yhtään ihmistä, joka voisi syntiä antaa anteeksi, vaan olisi ainoastaan lakeja ja töitä, o, miten surkea silloin olisi murheellisen omantunnon laita! Mutta nyt, kun Jumala antaa kullekin suun täyteen, niin että toinen voi sanoa toiselle: Sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi, missä tahansa oletkin, niin kultainen vuosi on käsillä. Siinä me saamme uhata syntiä, koska minä voin hädässä ja synnin tuskassa olevalle veljelleni sanoa: ole iloinen ja hyvässä turvassa, veljeni, sinun syntisi ovat anteeksi annetut; vaikka kyllä en voi antaa sinulle Pyhää Henkeä ja uskoa, niin voin kuitenkin julistaa sinulle sen; jos uskot sitä, niin sinulla on se. Ne, joille Hän lahjoittaa sen, ylistävät ja kiittävät Jumalata, niin kuin he myös tekevät tässä evankeliumissamme. Tämä on nyt se, että Jumala on antanut ihmisille vallan antaa syntiä anteeksi; ja se on Kristuksen valtakunnan enentämistä, kun me näin virvoitamme ja vahvistamme omaatuntoa. Tämän teemme me sanan kautta. Suokoon Jumala, että me myös käsittäisimme sen siksi."
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja Saunanaama » 06 Elo 2008, 17:11

Tanakkaa tekstiä. Ja kaikki puhuu juuri sen kaltaisen uskonymmärryksen puolesta joka meillä tässä joukossa on.

Luther oli toki vain ihminen, mutta uskon kautta hän on saanut viisaasti ymmärtää uskonasiat ja on osannut panna ne paperille, juuri niin kuin itsekin niistä ajattelen. Tuntuu hyvältä saada lukea, että ennekin on uskottu samoin ja saa vahvistusta sille, että olen tekemässä matkaa oikeassa joukossa, jossa evankeliumi on alkuperäisessä käytössään.

Toivottavasti mahdollisimman moni ulkopuolinenkin lukisi nuo rivit, sillä väärävanhurskaiden joukossa harhailevalle niistä voisi välittyä väkevä viesti.
Saunanaama
puuhakas
 
Viestit: 225
Liittynyt: 11 Huhti 2007, 14:29
Paikkakunta: Tampere

Re: Syntien anteeksi saamisesta

ViestiKirjoittaja Aromi » 06 Elo 2008, 17:44

Kerrassaan hieno teksti. Kallis, pitäisi kai sanoa.


O.M kirjoitti:Siitä syystä meitä kutsutaankin kristityiksi, koska meillä on Kristus kaikkine Hänen ansioineen ja lahjoineen, eikä meidän tekemisestä tahi jättämisestä. Tämä oma tekeminen, se voipi kyllä tehdä jonkun karteusilais-, fransiskanilais- tahi augustinolaismunkiksi, kuuliaisuuden sankariksi tahi paasto-pyhimykseksi j.n.e., mutta ei ne koskaan voi tehdä ihmistä totiseksi kristityksi.


Kristittyjä ei erota maailmasta mikään ulkonainen asia. "Tallin haju", jos sitä ilmaisua halutaan käyttää, ei ilmene sellaisissa teoissa, jotka tuottavat ihmiselle kunniaa. Kuuliaisuuden sankaruus ei siis sekään ole tuntomerkki. Mikä sitten on? Hyvän Paimenen äänen kuvaaminen ei ole helppoa, oma kokemukseni on vain, että maailmassa ON sellainen ääni ja sellainen evankeliumi, joka on erilainen kuin kaikki muut äänet ja sanomat. Ääni joka kutsuu seuraamaan ja tuottaa sanomatonta iloa ja lohtua kuulijalleen.

36. Mitä nyt lopuksi tulee tuohon syntien anteeksiantamisen voimaan, niin tiesivät fariseukset hyvin kyllä, että se oli Jumalan työ, joka ainoastaan Jumalalle kuului; sentähden he pitivät Kristusta Jumalan pilkkaajana, joka, vaikka oli ihminen, tahtoi syntiä antaa anteeksi. Nyt löytyy kaksi tapaa, joilla syntiä annetaan anteeksi: ensimmäinen on se, kun synti ajetaan pois sydämmestä ja siihen vuodatetaan armoa, tämän tekee yksin Jumala: toinen on se, kun julistetaan syntein anteeksiantamus; tämän tekee myös toinen ihminen toiselle.


Tämä on mielenkiintoinen kohta; tässä tulee esille kaksi tapaa, joilla syntiä annetaan anteeksi. "Kun synti ajetaan pois ja siihen vuodatetaan armoa" kuvaa ilmeisesti parannusta. Silloin meidät puetaan vanhurskauden vaatteella, joka on Kristuksen ansio. Toinen on omantunnon lohdutus syntien anteeksiantamisen julistamisella. Luther erottaa nämä toisistaan, ja olen itse täsmälleen samaa mieltä. Syntien anteeksiantamisen julistaminen ei välttämättä ole osa parannusta.

Sillä sanan kautta ja sanassa Hän valaisee sydämmen ja vaikuttaa uskon. Siis usko ei synny eikä pysy ilman evankeliumin kuulemista ja ulkonaista saarnaa, jonka kautta se alkaa, kasvaa ja vahvistuu.


Tässäkin sama asia tulee esille, uskoa synnyttävä evankeliumi on saarnattua Jumalan sanaa, ja on läsnä saarnassa jo ennen synninpäästön sanoja.

Siinä me saamme uhata syntiä, koska minä voin hädässä ja synnin tuskassa olevalle veljelleni sanoa: ole iloinen ja hyvässä turvassa, veljeni, sinun syntisi ovat anteeksi annetut; vaikka kyllä en voi antaa sinulle Pyhää Henkeä ja uskoa, niin voin kuitenkin julistaa sinulle sen; jos uskot sitä, niin sinulla on se.


Emme tosiaan voi antaa uskoa ja Pyhää Henkeä. Avainten haltija on Ilmestyskirjankin mukaan Jeesus itse. Mutta jos julistuksemme uskotaan, silloin se vaikuttaa sen minkä se lupaa: kaikki synnit anteeksi. Ja omantunnon vakuudeksi Jeesus antaa sanansa "joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan".
Aromi
vakiintunut
 
Viestit: 117
Liittynyt: 25 Maalis 2008, 20:03
Paikkakunta: pohjoinen maa

ViestiKirjoittaja O.M » 09 Elo 2008, 14:51

Saunanaama kirjoitti:Tanakkaa tekstiä. Ja kaikki puhuu juuri sen kaltaisen uskonymmärryksen puolesta joka meillä tässä joukossa on.


Samaa mieltä.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

Re: Syntien anteeksi saamisesta

ViestiKirjoittaja O.M » 09 Elo 2008, 16:30

Aromi kirjoitti:
36. Mitä nyt lopuksi tulee tuohon syntien anteeksiantamisen voimaan, niin tiesivät fariseukset hyvin kyllä, että se oli Jumalan työ, joka ainoastaan Jumalalle kuului; sentähden he pitivät Kristusta Jumalan pilkkaajana, joka, vaikka oli ihminen, tahtoi syntiä antaa anteeksi. Nyt löytyy kaksi tapaa, joilla syntiä annetaan anteeksi: ensimmäinen on se, kun synti ajetaan pois sydämmestä ja siihen vuodatetaan armoa, tämän tekee yksin Jumala: toinen on se, kun julistetaan syntein anteeksiantamus; tämän tekee myös toinen ihminen toiselle.


Tämä on mielenkiintoinen kohta; tässä tulee esille kaksi tapaa, joilla syntiä annetaan anteeksi. "Kun synti ajetaan pois ja siihen vuodatetaan armoa" kuvaa ilmeisesti parannusta. Silloin meidät puetaan vanhurskauden vaatteella, joka on Kristuksen ansio. Toinen on omantunnon lohdutus syntien anteeksiantamisen julistamisella. Luther erottaa nämä toisistaan, ja olen itse täsmälleen samaa mieltä. Syntien anteeksiantamisen julistaminen ei välttämättä ole osa parannusta.


Tarkennuksena mainitsisin, että kun Luther kirjoittaa tuossa, että "sen tekee yksin Jumala", tarkoittaen synnin ottamista pois sydämestä ja armon vuodattamista sinne, hän tarkoittaa Jumalan tekevän sen Pyhän Henkensä kautta suullisessa sanassa, saarnassa, jota hän saarnauttaa uskoviensa kautta.

Aromi kirjoitti:
Sillä sanan kautta ja sanassa Hän valaisee sydämmen ja vaikuttaa uskon. Siis usko ei synny eikä pysy ilman evankeliumin kuulemista ja ulkonaista saarnaa, jonka kautta se alkaa, kasvaa ja vahvistuu.


Tässäkin sama asia tulee esille, uskoa synnyttävä evankeliumi on saarnattua Jumalan sanaa, ja on läsnä saarnassa jo ennen synninpäästön sanoja.


Elävä evankeliumi on, kuten tuot esille, hivenen laajempi käsite kuin muodollisesti synninpäästön sisältävät sanat, jos evankeliumi julistetaan Pyhän Hengen voimalla. Toisaalta edes muodollisesti virheettömästi lausutut synninpäästön sanamuodot "Jeesuksen nimessä ja veressä synnit ovat anteeksi" tai "Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimessä synnit ovat anteeksi" eivät anna hengellisesti kuolleelle syntejä anteeksi, jos niitä ei uskota eikä Pyhän Hengen voimasta lausuta. Augsburgin tunnustuksen kohdassa XII Parannus pidetään evankeliumia ja synninpäästöä toistensa synonyymeina: "Toinen on usko, joka syntyy evankeliumista eli synninpäästöstä ja joka luottaa siihen, että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden, ja antaa omalletunnolle lohdutuksen ja vapauttaa sen pelosta." Ymmärtääkseni rinnastus ei ole suoranaisesti väärä, koska evankeliumi sisältää synninpäästön, vaikka siinä ei muodollisesti olisi synninpäästön sanoja. Esim. Paavalin ja Silaksen sanat Filippin vanginvartijalle eivät sisällä muodollisesti vakuutusta, että synnit ovat anteeksi, mutta silti ne antoivat uskojalleen (vanginvartijalle) synnit anteeksi, Jeesuksen sovitustyön tähden, ristin voimasta.

Apt. 16:
"30 Hän vei heidät ulos ja kysyi: "Herrat! Mitä minun on tehtävä, että pelastuisin?" [Ap. t. 2:37]
31 He vastasivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin pelastut, sinä ja sinun perhekuntasi." [Luuk. 19:9]
32 He puhuivat sitten Herran sanaa hänelle ja koko talonväelle.
33 Heti paikalla, keskellä yötä, vanginvartija otti heidät hoiviinsa ja pesi ruoskaniskujen haavat, ja hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin heti."


Aromi kirjoitti:
Siinä me saamme uhata syntiä, koska minä voin hädässä ja synnin tuskassa olevalle veljelleni sanoa: ole iloinen ja hyvässä turvassa, veljeni, sinun syntisi ovat anteeksi annetut; vaikka kyllä en voi antaa sinulle Pyhää Henkeä ja uskoa, niin voin kuitenkin julistaa sinulle sen; jos uskot sitä, niin sinulla on se.


Emme tosiaan voi antaa uskoa ja Pyhää Henkeä. Avainten haltija on Ilmestyskirjankin mukaan Jeesus itse. Mutta jos julistuksemme uskotaan, silloin se vaikuttaa sen minkä se lupaa: kaikki synnit anteeksi. Ja omantunnon vakuudeksi Jeesus antaa sanansa "joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan".


Noin on. Vaikka uskovainen ihminen, jonka sydämessä asuu Pyhä Henki, julistaa synnit anteeksi Pyhän Hengen voimalla, ei synninpäästö hyödytä mitään, jollei sitä oteta uskolla vastaan. Pyhän Hengen on paitsi tehtävä sana eläväksi, myös vaikutettava sanan kuulijassa vastaanottavainen mieli.

Raamatussa on näennäinen ristiriita koskien sitä, kenellä avaimet ovat. Toisaalta avaimet ovat Jeesuksella (Jeesuksen Hengellä eli Pyhällä Hengellä), toisaalta häneen uskovien seurakunnalla, ts. sillä hengellä, joka asuu Jeesuksen uskovaisten sydämissä. Pietarille Jeesus sanoi:

Matt. 16:
"18 Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari*, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. [Nimi Pietari, kreikaksi Petros, pohjautuu sanaan petra 'kallio'.] [Joh. 1:42; Ef. 2:20; Ilm. 21:14]
19 Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu." [Jes. 22:22; Matt. 18:18; Joh. 20:23; Ilm. 3:7]"


--> Ko. kohdasta olen lukenut kristillisyyden julkaisuista, että avaimet annettiin paitsi seurakunnalle yleisesti (Matt. 16:18), Pietarille (=Pietarin uskolle, Matt. 16:19), myös kaikille yksityisille uskovaisille (Joh. 20:21-23). Avaimia ei siis annettu mitenkään erityisesti Pietarille, vaan vastaava voima julistaa Jumalan ihmeellisiä tekoja on kaikilla sydämen kristityillä (1. Piet. 2:9-10). Ymmärtäisin myös niin, että päästöavain kuuluu yleisen pappeuden nojalla kaikille kristityille, mutta sideavainta käyttää seurakunta (Matt. 18:18; 1. Kor. 5:4-5). Yksityisellä uskovaisellakin on valta kieltää anteeksianto katumattomalta epäuskoiselta (Joh. 20:23), mutta ei sitoa syntiä tehnyttä uskovaista synteihinsä, vaan vain antaa asia seurakunnan ratkaistavaksi (Matt. 18:15-18).

Ilmestyskirjan Johannes kertoo, että todellinen avaimen haltija on kuitenkin Jeesus:

Ilm. 3:
"7 "Filadelfian seurakunnan enkelille kirjoita: "Näin sanoo Pyhä ja Tosi, Daavidin avaimen haltija, hän, jonka avaamaa ovea ei kukaan sulje, hän, jonka sulkemaa ovea ei kukaan avaa: [Ilm. 1:18]"

--> Ymmärrän tuon sopivan Matt. 16:18-19 kanssa yhteen siten, että uskovaisen ihmisen julistaessa evankeliumin, Jeesus itse Henkensä kautta julistaa evankeliumin käyttäen julistamiseen maanpäällistä seurakuntaruumistaan, ts. uskovaisia ihmisiä, joiden sydämissä Jeesus Henkensä kautta asuu. Kristus on yhä Henkensä maan päällä mystisellä tavalla läsnä (Matt. 18:20, 28:20; Joh. 14:17, 14:20, 15:4; Room. 8:9, 8:10, 8:11; 1. Kor. 3:16, 6:19; Gal. 4:19; 1. Joh. 4:4) seurakunnassaan, joka on hänen ruumiinsa (Room. 7:4, 12:5; 1. Kor. 6:15, 12:12, 12:27; Ef. 1:23, 3:6, 4:12, 5:23, Kol. 1:24, 3:15).

Myös täällä Jeesus toteaa, että hänellä on ne samat avaimet, jotka hän jätti Pietarin ja kaikkien uskovaisten uskolle:

Ilm. 1:
"17 Hänet nähdessäni minä vaivuin hänen jalkoihinsa kuin kuollut. Mutta hän laski oikean kätensä päälleni ja sanoi: "Älä pelkää. Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, [Dan. 10:17]
18 iäti elävä. Minä olin kuollut, mutta nyt minä elän, elän aina ja ikuisesti. Minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet. [Room. 6:9; Hepr. 7:25 | Job 12:14; Jes. 22:22]"


Luther selittää Avaimista-teoksessa, että juuri ne samat avaimet, jotka ovat Jeesuksella itsellään eikä kenelläkään muulla, juuri ne hän on antanut Pietarille:

"Jumalan sanaa ei pidetä Jumalan sanana, vaan koska ihmiset sitä puhuvat, niin sitä luullaan pelkäksi ihmissanaksi ja ajatellaan, että Jumala on tuolla ylhäällä korkeuksissa, kaukana, kaukana siitä sanasta, joka on maan päällä, ja niin töllistellään ylös taivasta kohti ja sepitetään vielä muita avaimia. Ja kuitenkin Kristus sanoo tästä asiasta aivan selvästi, että hän tahtoo antaa avaimet Pietarille, Matt. 16:19. Hän ei sano, että hänellä on kahdet eri avaimet: vaan juuri ne samat avaimet, jotka ovat hänellä itsellä eikä kellään muulla, juuri ne hän antaa Pietarille, ikään kuin hän sanoisi: Mitä sinä töllistelet kohti taivasta ja sieltä etsit avaimiani? Etkö kuule, että olen antanut ne Pietarille?"
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

Martti Luther: Kasteesta ja Pyhästä Hengestä

ViestiKirjoittaja mies » 18 Syys 2013, 07:04

1992: Luther: Ensimmäisen Mooseksen kirjan selitys 41-50, s. 423,424 kirjoitti:Meidän opetuksemme pääkohta on sitä vastoin tämä: sakramentti ei aikaansaa armoa ilman uskoa. Hoviherra saa Apostolien teoissa kuulla Filippukselta tämän sanan, lausuttuaan: "Katso, tässä on vettä, mikä estää kastamasta minua", "Jos uskot täydestä sydämestä, se on sallittua" (Apt.8:36). Niin Filippus sanoi eikä tahdo kastaa häntä, jollei hän usko. Ei hän sano: Kasteesta on sinulle hyötyä ja se vanhurskauttaa sinut, uskotpa tai et, niin kuin paavilaiset kuvittelevat, että pikkulapsiinkin vuodatetaan armo sakramentin voimasta. Tämä on aivan väärin, koska he pelastuvat lupauksen voimasta ja saavat Pyhän Hengen voiman sen tähden, että Kristus sanoo "Sallikaa lasten tulla minun tyköni, sillä sellaisten on taivasten valtakunta" (Mark. 10:14).


Tämä on Lutherin omaa tekstiä, ja on erityisen kätevä niille, jotka ymmärtävät vallan väärin, mitä Luther on katekismuksissa kasteesta kertonut. Myös tämä on kätevä niille, jotka ymmärtävät että kasteessa Pyhä Henki annetaan, ja kertovat Lutherin niin kirjoittaneen: Luther kirjoittaa vallan toisin. Luther on kirjoittanut paljon asiasta, mutta ilman Henkeä niitäkään ei oikein saateta ymmärtää.

(Laitoin omaksi aiheekseen, vaikka ehkä olisi voinuit jonkun ketjun sisällekin laittaa. Mutta jos modet kokevat, että laittaa sijoittaa muualle, minä annan vapaat kädet )
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

ViestiKirjoittaja Jani_S » 18 Syys 2013, 13:44

Olisihan tämä entiseenkin ketjuun sopinut, mutta eipä uusikaan avaus näin keskeisestä vanhurskauttamisopillisesta asiasta haitanne varsinkaan kun siitä on esitetty käsityksiä laidasta laitaan.

Kaste vanhurskauttaa, kuten Lutherkin sen monesti näin suoraan ilmaisee, mutta vain ne, jotka pysyvät kasteen armoliitossa. Ja onhan kasteen armon pitämisen lisäksi muitakin vanhurskaiden tuntomerkkejä, kuten kuuluminen Jumalan valtakuntaan, josta Luther opettaa, että vain sen kautta kulkee tie taivaaseen. Kuitenkaan Luther ei aseta seurakuntaa Kristuksen sovituksen sijaan, kuten ei kastettakaan.

Joka ei löydä Jumalan armovaltakuntaa täällä armon ajassa, hänellä ei ole sijaa taivaassa, sillä vain Jumalan valtakunnasta saarnataan Jumalan edessä kelpaavaa vanhurskautta. Samoin vain kasteen armossa tarjotaan syntiselle Jumalan edessä kelpaava sovitus, joka on Jeesus Kristus. Ja Jeesuksen sovitus on tarjolla vain siinä evankeliumissa, joka saarnataan Jumalan lasten suulla. Muuta Jumalalle kelpaavaa vanhurskautta ei ole, ei Jumalan valtakunnan eikä sen jäsenenä nautittavan kasteen armon ulkopuolella.

Raamattu sisältää tietoni mukaan ainakin kaksi selvää opetusta siitä, että kaste ei pelasta sellaisenaan ja että sitä ei tule antaa epäuskoiselle. Yksi on miehen yllä esittämä ja toinen Johannes Kastajan kieltäytyminen kastamasta farisealaisia. Johanneksen suuttumus farisealaisille kertoo siitä, kuinka suuren hengellisen ristiriidan ja suoranaisen röyhkeyden hän näki siinä, että epäuskolla tullaan hakemaan vastikään asetettua Uuden Liiton armon merkkiä.

Kasteen saamiseen on siis ehto, ja se ehto on usko. Jos sitä ei ole, kaste kaikkien muiden armovakuutteluiden tavoin vain turmelee ja tuudittaa uskottoman väärään rauhaan ja tasoittaa tietä kadotukseen. Sitäkään ei kuitenkaan tee kaste itsessään, sillä siihen liittyvissä armolupauksissa ei ole mitään väärää eikä eksyttävää, vaan sen kadotuksen tien raivaa leveämmäksi kasteeseen turvaava mutta sydämessään kääntymätön syntinen itse.

Kaikki on viime kädessä kiinni oman sydämen halusta ja nöyryydestä Jumalan terveellisen sanan edessä, eli kuuntelenko sitä ja teen parannuksen päästäkseni kaidalle tielle tai haluanko pysyä sillä sille jo päästyäni, vaiko en. Siinäkin kuitenkin auttaa Jumala sitä jolla on hänelle otollinen nöyrä sydän. Turvallinen on sen taivastie, jolla on Jeesuksen täysi sovitus turvanaan hänen nimessään ja veressään, kaikki synnit anteeksi viimeistä myöten ja rauha Jumalan kanssa, niin Jumalan armovaltakunnan osallisuudessa kuin myös henkilökohtaisessa kasteen armossa.
Jani_S
tosi ahkera
 
Viestit: 506
Liittynyt: 30 Loka 2010, 00:24

Re: Martti Luther: Kasteesta ja Pyhästä Hengestä

ViestiKirjoittaja mies » 21 Marras 2013, 22:22

Martti Luther: Vieraasta uskosta ja sen voimasta. Evangelium auf den 3. Sonntag nach Epiphanias. Matth. 8,1ff. Fastenpostille 1525. WA 17,2,72-78-88. kirjoitti:Koska nyt on aikaa ja evankeliumi antaa aiheen, meidän on syytä puhua lyhyesti vieraasta uskosta ja sen voimasta, varsinkin kun monet ovat kovin huolissaan erityisesti pikkulapsista. Monet arvelevat, että lapset tulevat kasteessa autuaiksi, eivät oman uskon, vaan vieraan uskon kautta, samalla tavalla kuin tämä palvelija tuli terveeksi herransa uskon eikä oman uskonsa kautta. Tätä asiaa emme ole vielä koskaan käsitelleet, mutta meitä uhkaavia vaarallisia harhaoppeja vastustaaksemme on siitä nyt puhuttava.

Lyhyesti sanottuna asia on näin: Kaste ei auta ketään eikä sitä myöskään ole annettava kenellekään, joka ei itse usko. Ilman omaa uskoa ei ole kastettava ketään, kuten myös pyhä Augustinus itse sanoo: "Non sacramentum iustificat, sed fides sacramenti." Ei sakramentti, vaan usko sakramenttiin vanhurskauttaa. Siis on, että kasteessa lapset itse uskovat ja että heillä on oma usko. Juuri sen Jumala heissä vaikuttaa, kun kummit kristillisen kirkon uskossa rukoilevat heidän puolestaan ja tuovat heidät kasteelle. Tätä me kutsumme vieraan uskon voimaksi. Sen avulla kukaan ei voi tulla autuaaksi, mutta sen kautta, aivan kuin esirukouksen avun kautta, kastettava voi saada itseltään Jumalalta oman uskon, jonka kautta hän tulee autuaaksi.

Muutamat muut taas, kuten niin sanotut valdolaisveljet, ovat sitä mieltä, että jokaisen täytyy uskoa itse ja ottaa kaste tai sakramentti vastaan omalla uskolla, muuten ei kasteesta eikä sakramentista ole mitään hyötyä. Tähän asti he opettavat oikein. Mutta kun he menevät pidemmälle ja kastavat myös pieniä lapsia, joilla ei kuitenkaan heidän mielestään ole omaa uskoa, silloin he pilkkaavat pyhää kastetta. He rikkovat myös toista käskyä vastaan käyttäessään tietoisesti ja tarkoituksellisesti Jumalan nimeä ja sanaa turhanpäiten. Heitä ei myöskään auta se puolustelu, että he sanovat kastavansa lapsia siihen tulevaan uskoon, joka näillä tulee olemaan ymmärtävässä iässä. Uskon täytyy nimittäin olla läsnä ennen kastetta tai pikemminkin kasteessa. Muuten lapsi ei pääse vapaaksi perkeleestä eikä synneistä.

Jos heidän mielipiteensä olisi oikea, silloin täytyisi kaiken sen, mitä lapselle kasteessa toimitetaan, olla pelkkää valhetta ja pilaa. Kastaja näet kysyy, uskooko lapsi, ja tähän vastataan hänen puolestaan: "Kyllä." Samoin kastaja kysyy, tahtooko lapsi tulla kastetuksi, johon niinikään vastataan lapsen puolesta: "Kyllä." Kuitenkaan ketään ei kasteta hänen asemestaan, vaan lapsi itse kastetaan. Sen tähden hänen täytyy myös itse uskoa, tai sitten kummien täytyy valehdella, kun he lapsen puolesta sanovat: "Minä uskon."

...

Me haluamme kuitenkin vielä perehtyä niihin perusteluihin, joiden nojalla jotkut eivät pidä lapsia uskovina. He väittävät, että lapset eivät voi kuulla Jumalan sanaa, koska he eivät vielä ole tulleet ymmärtävään ikään. Missä taas Jumalan sanaa ei kuulla, siellä ei voi olla uskoa, kuten Roomalaiskirjeen 10. luvussa (Room. 10:17) sanotaan: "Usko tulee kuulemisesta, mutta kuuleminen Jumalan sanan kautta" jne.

Sanohan sinä minulle, onko se mitään kristillistä puhetta, että Jumalan tekoja arvostellaan meidän kuvitelmiemme mukaan. Lapset eivät ole tulleet ymmärtävään ikään, senkö takia he eivät voisi uskoa? Entäpä, jos sinä oletkin jo omalla järjelläsi luopunut uskosta, mutta lapset ymmärtämättömyydessään ovat tulleet uskoon?

Sanopa, rakas ystävä, mitä hyötyä uskolle ja Jumalan sanalle on järjestä. Sehän juuri vastustaa uskoa ja Jumalan sanaa niin voimakkaasti, ettei se salli kenenkään tulla uskoon eikä sietää Jumalan sanaa, ellei sitä ensin sokaista ja häpäistä. Ihmisen täytyy kuolla sille ja tulla suorastaan narriksi, jopa järjettömämmäksi ja ymmärtämättömämmäksi kuin pieni lapsi, jos mielii tulla uskovaksi ja saada Jumalan armon. Näin Kristuskin sanoo Matteuksen evankeliumin 18. luvussa (18:3): "Ellette käänny ja tule pikkulasten kaltaisiksi, te ette pääse taivaan valtakuntaan." Miten usein Kristus tuomitseekaan järjen ja sanoo meille selvästi, että meidän on tultava lapsiksi ja narreiksi.

Sanohan minulle vielä, millainen ymmärrys oli niillä lapsilla, jotka Kristus otti syliinsä ja siunasi ja joiden omaksi hän antoi taivaan. Eivätkö he olleetkin vielä vailla järkeä? Miksi hän sitten käskee tuomaan heidät luokseen ja siunaa heidät? Mistä he ovat saaneet sellaisen uskon, joka tekee heistä taivaan valtakunnan lapsia? Juuri sen tähden, että he ovat vailla järkeä ja narrimaisia, he ovat sopivampia uskoon kuin järkevät ja aikuiset, joita järki alituisesti haittaa, se kun ei millään saa tungetuksi suurta päätään ahtaasta ovesta sisään.
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00


Paluu Martti Lutherin ajalta



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron