Martti Lutherin alkulause Galatalaiskirjeen selitykseen

Martti Lutherin ja hänen aikalaistensa sekä vielä vanhempia kirjoituksia

Martti Lutherin alkulause Galatalaiskirjeen selitykseen

ViestiKirjoittaja Jani_S » 03 Huhti 2009, 09:36

Martti Lutherin alkulause Galatalaiskirjeen selitykseen

SLEY-kirjat 2003 ISBN 951-618-525-8


Tuskin itsekään uskon luennoineeni pyhän Paavalin Galatalaiskirjettä näin monisanaisesti, kuin tämän kirjasen mukaan näytän tehneeni. Tunnistan kuitenkin omikseni kaikki ne ajatukset, jotka veljet ovat uutterasti merkinneet muistiin ja panneet tähän käsikirjoitukseen. Joudun siis myöntämään, että olen julkisissa luennoissani sanonut kaiken tämän ja kukaties enemmänkin. Sydäntäni hallitsee näet yksi ainoa opinkohta, usko Kristukseen. Siitä, sen kautta ja takaisin siihen virtaa yötä päivää kaikki teologinen ajatteluni. Silti koen ymmärtäneeni tuosta niin korkeasta, laajasta ja syvästä viisaudesta ainoastaan joitakin heikkoja, vaivaisia alkeita, kuin sirpaleita.

Siksi minusta on noloa päästää julkisuuteen nämä puutteelliset ja jähmeät selitykseni suuren apostolin ja Jumalan valitun aseen kirjeeseen. Eräs seikka saa minut toisaalta häpeämään nolostumistani ja ajaa minua tähän hävyttömään röyhkeyteen. Tarkoitan sitä ääretöntä, hirmuista iljetystä ja kaiken pyhän häpäisemistä, joka Jumalan kirkossa on aina riehunut eikä vieläkään lakkaa raivoamasta. Sen kohteena on tämä ainoa vankkumaton kallio, josta käytämme nimitystä vanhurskauttamisoppi. Tämä opettaa, kuinka meidät on lunastettu vapaiksi synnistä, kuolemasta ja Perkeleen vallasta ja kuinka meille on lahjoitettu iankaikkinen elämä: vanhurskauttamista emme ole saaneet aikaan me itse, saati sitten tekomme, jotka merkitsevät vielä vähemmän, vaan apuun on rientänyt eräs ulkopuolinen. Hän on Jumalan ainutsyntyinen Poika, Jeesus Kristus.

Tätä kalliota vastaan Saatana ryntäsi paratiisissa, kun se taivutti esivanhempamme pyrkimään Jumalan kaltaisiksi omalla viisaudellaan ja voimallaan sekä luopumaan uskosta Jumalaan, joka oli antanut heille elämän ja luvannut varjella sitä. Pian sen jälkeen, samaa kalliota horjuttaakseen, tuo valehtelija ja murhaaja, joka aina pysyy itsensä kaltaisena, yllytti Kainin murhaamaan veljensä. Murhan ainoa aihe oli se, että hurskas veli oli uskossa uhrannut paremman uhrin mutta Kain itse ei ollut miellyttänyt Jumalaa, koska hän jumalattomana ei uskonut vaan antoi uhriksi tekonsa. Sittemmin Saatana jatkoi Kainin jälkeläisissä keskeytyksettä uskon sietämätöntä vainoamista, kunnes Jumalan oli pakko puhdistaa yhdellä kertaa koko maanpiiri vedenpaisumuksella ja siten pelastaa Nooa, uskon ja van hurskauden saarnaaja. Saatana onnistui sittenkin säilyttämään oman siemenensä Haamissa, Nooan kolmannessa pojassa. Mutta kuka jaksaisi kerrata kaikkea? Koko maailma on siitä pitäen mielettömästi raivonnut tätä uskoa vastaan ja keksinyt lukemattomia epäjumalia ja uskontoja. Niiden vallassa kaikki ovat "kulkeneet omia teitään", kuten Paavali sanoo (Ap. t. 14:15), toivoen teoillaan lepyttävänsä jonkun jumalan tai jumalattaren, jumalia tai jumalattaria, kuka mitäkin. Ilman ulkopuolista apua, ilman Kristusta, he ovat omin avuin lunastaneet itseään pahasta ja synneistä. Sen todistavat myös kaikkien pakanakansojen teot ja kirjoitukset.

Mutta se kaikki ei ole vielä mitään, jos sitä vertaa Jumalan kansaan, Israeliin eli synagogaan. Ainoastaan Israelille oli lahjoitettu ensin kantaisien saama luja lupaus, sitten Jumalalta lähtöisin oleva, joskin enkelien välittämä laki. Sen kaiken olivat varmentaneet alati käsillä olevat profeettojen lausumat, ihmeteot ja esimerkit. Tästä huoli matta Saatana eli raivokas itsevanhurskaus saavutti heidän parissaan niin suurta menestystä, että he surmasivat ensin kaikki profeetat ja sitten vielä Jumalan Pojan, heille luvatun Messiaan. Kaikki johtui samasta syystä: nämä opettivat, että ihmiset tekee Jumalalle otollisiksi yksin Jumalan armo, ei meidän oma vanhurskautemme. Perkeleen ja maailman pääväite on alusta saakka ollut toinen: Pahantekijöiltä emme suostu näyttämään, vaan mitä sitten teemmekin, Jumalan on se hyväksyttävä ja kaikkien hänen profeettojensa on siihen suostuttava - elleivät suostu, kuolkoot. Alas Abel, eläköön Kain! Olkoon tämä meidän lakimme! Ja niin siinä sitten käykin.

Pakanakristillisessä kirkossa on samaa asiaa ajettu ja ajetaan vieläkin niin tarmokkaasti, että siihen verraten synagogan raivo näyttää lasten leikiltä. Juutalaisethan eivät tunnistaneet Messiastaan, ja siksi he ristiinnaulitsivat kirkkauden Herran, kuten Paavali sanoo (1. Kor. 2:8). Sen sijaan muista kansoista koostuva kirkko on hyväksynyt ja tunnustaa sen, että Kristus on Jumalan Poika, joka on annettu meille vanhurskaudeksi (1. Kor. 1:30). Tätä se julkisesti veisaa, lukee ja opettaa. Mutta vaikka tunnustus on voimassa, silti juuri ne, jotka tahtovat olla Kirkko, tappavat, vainoavat ja raatelevat toisia, jotka eivät muuta usko, opeta eivätkä käytännössä toteuta kuin sitä, että Kristus on se, miksi noidenkin on pakko hänet teeskennellyin sanoin ja teoin tunnustaa. Tänäkin päivänä he näet pitävät valtaa Kristuksen nimissä; mutta jos he pystyisivät säilyttämään vallan ilman hänen nimeään, he kyllä paljastaisivat ihmisille, millainen kristus asuu heidän sydämessään. Heidän kristuksensa on vielä ison joukon heikompi kuin juutalaisten. Nämä sentään katsovat, että hän on thola, rangaistuksensa ansainnut ristiinnaulittu ryöväri, mutta meikäläiset pitävät häntä taruhahmona, sellaisena kuin pakanoiden kuvittelemat jumalolennot. Sehän on ilmeistä Roomassa, erityisesti paavin kuuriassa, sekä melkein koko Italiassa.

Kristus on siis pilailun kohde kristityilleen - sillä nimellähän he kulkevat. Kain tappaa aina vain Abelia, Saatanan iljetys on juuri nyt valtansa huipulla. Näistä syistä meidän on tutkittava tätä opinkohtaa niin huolellisesti kuin suinkin kykenemme. Saatanaa meidän on sillä torjuttava, olimmepa puhujina taitamattomia tai taitavia, oppineita tai oppimattomia. Jos kaikki ihmiset vaikenisivat, täytyisi kallioiden ja kivien huutaa julki vanhurskauttamisopin kalliota.

Siksi minäkin täytän velvollisuuttani mielihyvin ja päästän julkisuuteen tämän ylettömän vuolassanaisen kommentaarin. Näin tahdon herätellä kristiveljiäni torjumaan Saatanan ilkeitä temppuja. Näinä lopun aikojen viimeisinä hetkinä se on yltynyt kiukkuisesti raivoamaan uudelleen vironnutta tervettä Kristuksen tuntemista vastaan. Tähänkin asti on nähty ihmisiä, jotka riehuvat pirujen riivaamina, mutta nyt näyttävät pirut itse joutuneen toisten, entisiä pahempien demonien valtaan ja riehuvan pahemmin kuin saastaiset henget konsanaan. Ja syytä niillä onkin, sillä tuo totuuden ja elämän vihollinen tuntee nahoissaan uhan: aivan lähelle on ennättänyt se päivä, joka sille merkitsee hirmuista perikatoa mutta on meille rakas lunastuksen päivä, Saatanan hirmuvallan loppu. Ei Saatana suotta ole päästään pyörällä. Sen kaikki jäsenet ja voimat ovat herpaantumassa, niin kuin käy varkaalle tai avionrikkojalle, kun aurinko nousee ja rikollinen jää kiinni itse teosta.

Kukapa on koskaan kuullut - jätän nyt paavin iljetykset sikseen - että samaan aikaan olisi ilmaantunut niin monia kamaluuksia kuin näinä päivinä näemme pelkästään kasteenuusijoiden keskuudessa? Pian Saatanasta lähtee sen valtakauden kuolinkorahdus, mutta siihen asti se kiihottaa omiaan joka suunnalla hirmuisin intohimoin. On kuin se tahtoisi heidän avullaan hetkessä sortaa maanpiirin ka pinoihin ja nielaista lukemattomiin lahkoihinsa Kristuksen kirkkoineen päivineen. Ei se sillä tavalla riehu ja raivoa kenenkään muun elämäntavan tai vakaumuksen kimpussa. Rauhassa saavat olla avionrikkojat, varkaat, murhamiehet, väärin vannovat, jumalattomat, rienaajat ja epäuskoiset. Niiden se antaa olla omissa oloissaan, niitä se hoivaa armaasti eikä moiti mistään. Niin kävi kirkon alkuaikoinakin: koko maanpiirin kaikki kuvainpalvonnat ja uskonnot se jätti rauhaan ja koskemattomiksi, niitä se jopa suosi suurenmoisesti; ainoastaan Kristuksen kirkkoa ja uskontoa se hätyytti joka suunnalta. Myöhemmin se jätti kerettiläiset rauhaan ja häiritsi yksistään kato- lista opetusta. Juuri samoin ovat asiat omana aikanamme. Saatanalla ei ole muuta mielessä kuin tämä, mikä aina on ollut sen varsinainen tehtävä; vainota meidän Kristustamme, joka yksin on meidän vanhurskautemme ilman mitään omia tekojamme. Niin siitä on kirjoitettukin: "Sinä väijyt hänen kantapäätään" (1. Moos. 3:15).

Mutta näitä pyhän Paavalin kirjeen herättämiä ajatuksia ei sittenkään julkaista varsinaisesti torjumaan vastustajia vaan hyödyttämään meikäläisiä. Ystävät Herrassa joko kiittävät minua siitä, että olen ollut huolellinen, tai suovat anteeksi, jos olen ollut kyvytön ja huolimaton. Jumalattomien en soisikaan tätä kirjaa hyväksyvän, vaan tahtoisin tällä härnätä heitä ja heidän jumalaansa. Olen pitänyt nämä suurella vaivalla valmistetut luennot ajatellen hämmentyneitä, ahdistettuja, hätyytettyjä ja kiusattuja; vain sellaiset kykenevät tätä opetusta ymmärtämään. Paavalihan kirjoitti kirjeensä uskossa avuttomille galatalaisille. Ne, jotka eivät ole avuttomia, kuunnelkoot paavilaisia, munkkeja, kasteenuusijoita ja monia muita äärettömän viisauden ja omatekoisen uskonnollisuuden opettajia; halveksikoot reippain mielin meidän selityksiämme, älkööt yrittäkökään saada niistä selkoa.

Näihin aikoihin paavilaiset ja kasteenuusijat käyvät yhteistuumin Jumalan kirkon kimppuun, vaikka ovat puhuvinaan toisiaan vastaan. Yhtä mieltä he ovat näet siitä, että Jumalan teko on riippuvainen ihmisen arvollisuudesta. Kasteenuusijat opettavat näin: kaste ei ole mitään, ellei henkilö ole uskovainen. Tästä ns. periaatteesta seuraa vääjäämättä, ettei mikään Jumalan teko ole mitään, ellei ihminen ole hyvä. Kaste on Jumalan teko, mutta paha ihminen saa aikaan, ettei se olekaan Jumalan teko.

Tästä seuraa edelleen: avioliitto, esivalta ja palvelussuhde ovat nekin Jumalan tekoja, mutta koska ihmiset ovat pahoja, ne eivät sitä olekaan. Aurinko, kuu, maa, vedet, ilma ja kaikki, mikä on alistettu ihmisen alaiseksi, on jumalattomien hallussa; koska he ovat jumalattomia eivätkä hurskaita, ei siis aurinko ole aurinko eivätkä kuu, maa, vesi ja ilma ole mitä ovat. Onpa kasteenuusijoillakin ollut ruumis ja sielu jo ennen uutta kastetta, mutta koska he eivät silloin vielä olleet hurskaita, ei heillä ollutkaan todellista ruumista ja sielua. Eivätkä heidän vanhempansa olleet todellisia aviopuolisoita (minkä he myöntävätkin) koska näitä ei ollut kastettu kahteen kertaan. Siitä syystä kaikki kasteenuusijat ovat äpäriä ja heidän vanhempansa ovat olleet avionrikkojia ja huorintekijöitä. Silti he perivät vanhempiensa omaisuuden, vaikka myöntävät olevansa äpäriä, vailla oikeutta perintöön. Kuka ei näkisi, että kasteenuusijat ovat - ei demonien valtaan joutuneita ihmisiä vaan - demoneja, jotka ovat joutuneet itseään pahempien henkien valtaan?

Paavilaisetkaan eivät ole tähän päivään saakka lakanneet vastustamasta armoa ja painottamasta tekoja ja henkilön arvollisuutta. Näin he urheasti tukevat veljiään kasteenuusijoita ainakin sanoillaan. Hännistään nuo ketut on sidottu yhteen, vaikka päät pyrkivät eri suuntiin (vrt. Tuom. 15:4). Paavilaiset ovat olevinaan kasteenuusijoiden kovia vastustajia, mutta sisäisesti, todellisuudessa, he ovat aivan samaa mieltä, opettavat ja puolustavat samaa oppia. Yksissä tuumin he vastustavat meidän ainoaa Vapahtajaamme Kristusta, joka yksin on meidän vanhurskautemme. Pitäköön siis kiinni juuri tästä opinkohdasta ken kykenee. Muut, ne jotka joutuvat uskossaan haaksirikkoon, on pakko jättää ajelehtimaan, minne meri ja tuulet heitä kuljettavat - kunnes he ehkä palaavat laivan luokse tai uivat rantaan. Kasteenuusijoista toiste enemmän, jos Herra Kristus suo. Aamen.
Jani_S
 

Paluu Martti Lutherin ajalta



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron