VL-FOORUMI

Keskustelupalsta vanhoillislestadiolaisille ja uskostamme kiinnostuneille. Ylläpitäjinä vanhoillislestadiolaisia yksityishenkilöitä.
Tänään on 20 Marras 2017, 09:08

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]




Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 49 viestiä ]  Mene sivulle Edellinen  1, 2, 3
Kirjoittaja Viesti
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 08 Huhti 2009, 16:53 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6846
Paikkakunta: Suomenselkä
Lisäsin vajaa tunti sitten Arkistofoorumille vanhan, Siionin Lähetyslehdessä vuonna 1942 julkaistun kirjoituksen. Lisäänpä siitä tännekin loppuosan, koska se liittyy läheisesti tässä käsiteltyyn aiheeseen. Loppuosa tästäkin on Lutherin tekstiä:

Näitä Jumalan ihmetekoja meidän tulee muistaa joka päivä ja pitää korkeimpana huolenamme sen, että ennen kaikkea etsimme Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttansa tietäen, että Jumala pitää silloin meidän maallisistakin tarpeistamme huolen. Niin kuin tekstissämmekin kerrotaan.
Heränneen ihmisen kohdalla tämä merkitsee sitä, että tämä avaa sydämensä sille evankeliumille, jota Jumalan seurakunta täällä maan päällä julistaa Herransa ja Kuninkaansa valtuuttamana. Siinä aukenee elämä ja autuus kuoleman varjojen piirittämälle sielulle. Synnit saadaan anteeksi ja sydämeen tulee tietoisuus Jumalan lapseudesta.
Uskovaisen ihmisen suhteen Jumalan valtakunnan ja Hänen valtakuntansa etsiminen taasen tietää sitä, että hän pysyy aljetussa uskossa ja samalla uskon yhteydessä toisiin kaidan tien kilvoittelijoihin, Herran seurakuntaan, pyhien yhteyteen. Ihan tekee mieleni muistella, kuinka vanha Svebelius neuvoo meitä katekismuksensa, päätökseksi. Se on kultainen ohje. Näin se kuuluu:

„Koska ihminen, Jumalan kymmenestä käskystä ja laista on oppinut tuntemaan ja katumaan syntinsä, niin ei hänen pidä epäilykseen lankeeman, vaan uskontunnustuksen ja evankeliumin johdatuksesta kohta pakeneman Jeesuksen Kristuksen ansion tykö, ja sen uskolla itsellensä omistaman, ja vakuutetun oleman syntein anteeksisaamisesta. Siinä sivussa tulee hänen joka päivä uskollisesti rukoilla Jumalaa kaikista hengellisistä ja ruumiillista tarpeistansa Isämeidän rukouksella, jonka Jeesus itse opettanut on, muistain aina kasteensa liittoa, jossa hän luvannut on luopua pois perkeleestä ja kaikista hänen menoistansa ja sitä vastaan palvella Jumalaa pyhyydessä ja vanhurskaudessa. Ja koska hän havaitsee sen rikkoneensa ja vikaan joutuneensa, pitää hänen ripille menemän, tunnustaman siinä syntinsä ja anoman synninpäästöä saarnaviralta, jolle voima annettu on syntejä anteeksi antaa Kristuksen puolesta ja sitten kristillisesti menemän Herran ehtoolliselle, uskonsa vahvistukseksi Jumalan armosta, syntein anteeksi saamisesta ja iankaikkisesta elämästä, jonka Jumala meille kaikille Kristuksen tähden armollisesti suokoon.”

_________________
Uskoen saat nyt jo voiton, täällä synnin, kuolon mailla.
Riemumielin kiitossoiton, alat muuttolinnun lailla. SL 187: 7


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 08 Huhti 2009, 17:23 
Poissa
Valvoja
Avatar

Liittynyt: 25 Tammi 2005, 22:05
Viestit: 1465
Paikkakunta: Pirkanmaalla pieni pitäjä
.[/quote]Tämän palstan ansio ja olemassaolon oikeutus tulee mielestäni siitä, että täällä ujostelematta ja perustellen tuodaan esille "mustapukuisten miesten" näkökulma (seurakuntakeskeisyys ja sen korostus) kaikissa uskonkysymyksissä. Esimerkiksi hoitokokouksista julkisuudessa käydyt keskustelut ovat jääneet jossain määrin torsoiksi siksi, ettei "mustapukuisten miesten" näkökulma ole tullut riittävän selvästi esille, niinkuin se täällä tulee. SRK:n virallinen johto kun ei ole uskaltautunut keskusteluihin mukaan vl-liikkeen opillisista linjauksista, tämän näkökannan puolustaminen on jäänyt tämän palstan kontolle. Hyvä, että edes jossakin.

Jaakon puheenvuorossa sinällään ei ole mitään erityistä ja otinkin sen tähän ikäänkuin esimerkin vuoksi kun se oli tuossa näkyvissä.[/quote][qu

Yllä oleva joonaksen teksiä.
______________________________________________________________
Ilm. 2:7

"Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille. Sen, joka voittaa, minä annan syödä elämän puusta, joka on Jumalan puutarhassa. [Matt. 11:15+ | 1. Moos. 3:22; Ilm. 22:2,14]

Ilm. 2:11

"Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille. Siihen, joka voittaa, ei toinen kuolema kajoa. [Ilm. 3:6,13,22 | Ilm. 20:6,14, 21:8]

Ilm. 2:17

"Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille. Sille, joka voittaa, minä annan kätkettyä mannaa ja valkoisen kiven, ja siihen kiveen on kirjoitettu uusi nimi, jota ei tunne kukaan muu kuin sen nimen saaja. [Ps. 78:24,25 | Jes. 56:5, 62:2, 65:15]

Ilm. 2:29

"Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille.

Pyhä Henki puhuu seurakunnan kautta ja sitä ei näköjään joonas, Ankka ja muut jotka väheksyvät seurakuntaa ja sen neuvoja


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 09 Huhti 2009, 11:17 
Poissa
Ylläpitäjä

Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00
Viestit: 3551
Taavetti kirjoitti:
Jemima-Ankka kirjoitti:
En ole sanonut, ettei kelpaa. Oikeestaan unohdin jo koko asian. Näit pisneksii alkaa olla nyt vähän liikaa :). Kiinnostaa tuo sana: synnin pois PANEMINEN. Eli sitä ajattelin tutkia ja sitte taas hutkia.

Synnin pois paneminen on vanha, apostolin kirjoitukseen pohjautuva sanamuoto. Sillä tarkoitetaan tiedossa olevien ja tuntoa painavien syntien tunnustamista toiselle uskovaiselle ja hänen julistamansa synninpäästön kuulemista ja omistamista kohdalleen. Raamattua ja Lutheria siitä löytyy melko paljon, kuten olet varmaan jo Lutherilta lainatuista havainnut. Etsinpä vielä apostolin kirjeen kohdan, missä se mainitaan aivan sanatarkasti.

Heprealaiskirje 12

1 Sen tähden myös me, että meillä on näin suuri todistusten joukko meidän ympärillämme, niin pankaamme pois kaikki kuorma ja synti, joka aina meihin tarttuu ja hitaaksi tekee, ja juoskaamme kärsivällisyyden kautta siinä kilvoituksessa, joka meidän eteemme pantu on,


Taavetin selventävään viestiin lisään vielä, että ymmärtääkseni synnin pois paneminen tarkoittaa synnin panemista pois tunnolta. Vaivaamasta. Se tapahtuu Lutherinkin usein kuvailemassa järjestyksessä: ensin tunnustetaan rikos rippi-isälle tai -äidille, sitten uskotaan synninpäästöön niin kuin Jumala itse lausuisi sen. Itse olen usein kokenut, miten vaivaava synti todella pannaan siten pois tunnolta.

Ripittäytyminen on täysin vapaaehtoista, mutta samalla erittäin tarpeellista ja välttämätöntä. Ei pakollista, vaan välttämätöntä - noilla termeillähän on hiuksenhieno, mutta kuitenkin täysin selvä ero. Se ei tarkoita, että koko ajan tarvitsisi juosta ripittäytymässä, vaan että ripin armoetua todella ainakin ajoittain käytettäisiin. Jos syntiä ei pane pois tunnolta, käy helposti niin, että uskominen alkaa tuntua liian raskaalta. Vähitellen saattaa tulla tunne, ettei tuntoa vaivaava synti olekaan lainkaan synti. Synnin petoksen kautta tapahtuu tunnon paatuminen, josta heprealaisapostoli varoittelee. Kun sitä tarpeeksi pitkään jatkuu (eikä aina tarvitse jatkua edes pitkään), käy niin kuin Jaakob varoittelee, että synnin mitta tulee täyteen ja ihminen kuolee hengellisesti. Siitä tilasta ei ole paluuta ilman Jumalan voimaa. Kutsuja on kuitenkin armollinen ja voi uudestisynnyttää sanallaan myös hänestä luopuneen.


Viimeksi muokannut O.M päivämäärä 09 Huhti 2009, 12:40, muokattu yhteensä 1 kerran

Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 09 Huhti 2009, 11:52 
O.M kirjoitti:
Ripittäytyminen on täysin vapaaehtoista, mutta samalla erittäin tarpeellista ja välttämätöntä. Ei pakollista, vaan välttämätöntä - noilla termeillähän on hiuksenhieno, mutta kuitenkin täysin selvä ero. Se ei tarkoita, että koko ajan tarvitsisi juosta ripittäytymässä, vaan että ripin armoetua todella ainakin ajoittain käytettäisiin.

Nimenomaan näin. Se joka tuntee tai väittää tuntevansa Lutherin opetukset, ei voi esittää mitään muuta, mikäli uskoo hänen kaikkia opetuksiaan. Jo Lutherin kuvaukset itsestään todistavat parannuksen, niin jokapäiväisen kilvoittelun kuin myös ripin tarpeellisuuden. Uskonpuhdistajamme, jolla oli kirkas ja väärentämätön uskonkäsitys, kertoo lukemattomia kertoja omasta syntisyydestään ja evankeliumin tarpeestaan.

Ettei tämä menisi pelkäksi lain saarnaksi (en tarkoita ommia vaan itseäni), niin vieläkin vakuutan samoin kuin Jumala sanassaan vakuuttaa, ja aivan samoin kuin myös Luther tekee, että evankeliumi kuuluu kaikille syntejään katuville, itsessään köyhille mutta Jeesuksen ansiossa rikkauden löytäville. Jumalan valtakunta saarnaa syntien anteeksiantoa, ihania armolupauksia, iloa ja rauhaa Pyhässä Hengessä. Siinä evankeliumissa on kuoleman voittava elämä Jeesuksen ylösnousemuksen esimerkin mukaan.

Kohta on pitkäperjantai ja muistamme, miten Jeesus kärsi ja kuoli ristillä. Hänen häpeäkseen asetettiin meidän kaikkien häpeämme, jota hän ei mittamattomassa rakkaudessaan sysännyt pois, niin kuin me tekisimme. Hän oli uskollinen ja laupias, vaikka me olemme horjuvia ja syntisiä. Hän kuoli, jotta meidän ei tarvitsisi kuolla. Ylösnousemuksellaan hän mursi kuoleman vallan ja avasi meille tien taivaan kotiin. Tätä suloista sanomaa kuulutetaan vielä ja sen saa jokainen syntien vaivaama uskoa sielunsa iankaikkiseksi autuudeksi.


Ylös
  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 09 Huhti 2009, 13:25 
Poissa
vakiintunut

Liittynyt: 25 Maalis 2008, 20:03
Viestit: 117
Paikkakunta: pohjoinen maa
Jani_S kirjoitti:
Jemima-Ankka kirjoitti:
Luther:

***Meidän on siis pidettävä kiinni siitä, että usko vanhurskauttaa ilman mitään tekoja.***

Näin minä uskon. Jos uskot eri tavalla, meillä ei ole sama usko.

Jeesus:

***Hedelmistään puu tunnetaan.***

Näin minä uskon ja meillä on todellakin eri usko.


Miksi noitten Lutherin ja Jeesuksen sanojen pitäisi olla ristiriidassa? Ei kai Jeesus sano suinkaan "teoistaan puu tunnetaan"?

Kun Jeesukselta kysyttiin tästä asiasta, kävi näin:
28 He kysyivät: "Mitä meidän tulee tehdä, että tekomme olisivat Jumalan tekoja?"
29 Jeesus vastasi: "Uskokaa häneen, jonka Jumala on lähettänyt. Se on Jumalan teko."


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 10 Syys 2009, 21:54 
Aromi kirjoitti:
Jani_S kirjoitti:
Jemima-Ankka kirjoitti:
Luther:

***Meidän on siis pidettävä kiinni siitä, että usko vanhurskauttaa ilman mitään tekoja.***

Näin minä uskon. Jos uskot eri tavalla, meillä ei ole sama usko.

Jeesus:

***Hedelmistään puu tunnetaan.***

Näin minä uskon ja meillä on todellakin eri usko.


Miksi noitten Lutherin ja Jeesuksen sanojen pitäisi olla ristiriidassa? Ei kai Jeesus sano suinkaan "teoistaan puu tunnetaan"?

Kun Jeesukselta kysyttiin tästä asiasta, kävi näin:
28 He kysyivät: "Mitä meidän tulee tehdä, että tekomme olisivat Jumalan tekoja?"
29 Jeesus vastasi: "Uskokaa häneen, jonka Jumala on lähettänyt. Se on Jumalan teko."

Lutherin ja Jeesuksen sanat eivät ole ristiriidassa. Usko vanhurskauttaa syntisen, eivätkä sen hedelmänä ilmenevät teot, mistä lienemme kaikki yhtä mieltä. Kuitenkin Jeesus sanoo, että puu tunnetaan hedelmistään; hyvä puu hyvistä ja huono puu huonoista.

En mielelläni palaisi palstamme ilmeisesti jo jättäneeseen Jemimaan negatiivisessa yhteydessä, mutta koska asia ei varmaan muuten aukene, niin totean hänen yrittäneen esitellä minun omanani ajatusta, joka kuuluisi suunnilleen, että "Ei ole uskoa ilman tekoja". Näin en kuitenkaan ole väittänyt, vaan olen väittänyt ja väitän tai paremminkin totean edelleen, että ei ole teotonta ihmistä. Näihin tekoihin luen ihmisen kaiken toiminnan ajatuksia myöten ja niinhän teki Jeesuskin.

Ei siis ole muita kuin hyviä ja huonoja puita. Hyvät puut saavat elää ja huonot puut hakataan, kun niitä on tarpeeksi kauan yritetty virvoittaa. Näin se on Jumalan sanan mukaan.


Ylös
  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 10 Syys 2009, 22:54 
Tämä "tekoteologia" on siinä määrin mielenkiintoinen, että vatkaan aihetta vielä. Toivottavasti jaksatte hämmentämiseni.

Edellä totesin, että ei voida väittää, että "ei ole uskoa ilman tekoja". Näin voidaan sanoa sillä perusteella, että uskon ehdoksi ei aseteta mitään tekoja, vaan jokainen, joka vain haluaa uskoa, saa myös uskoa. Mitään tekoja, hyviä töitä tms ei edellytetä. Luterilainen vanhurskauttamisoppi lähtee tästä perusajatuksesta ja poikkeaa siinä muista, näkyvimmin katolisesta, jossa hyvät työt liitetään uskoon yhtä lujasti kuin Jumalan armo. Katolisilla usko siis koostuu Jumalan ja ihmisen yhteisestä toiminnasta, kun taas luterilaisuudessa usko on kokonaan Jumalasta ja ihminen voi vain ottaa sen vastaan evankeliumissa.

Miksi Jeesus sitten sanoo, että puu tunnetaan hedelmistään? Hänhän viittaa selvästi "uskonpuuhun". Väittääkö Jeesus siis, että uskon mittana ovat kuitenkin hedelmät eli teot? Tässä ihmisen turmeltunut järki tekee tepposet, sillä eihän Jeesus puhu uskon määrästä mitään eli hän ei sano, että puun täytyy olla täytenään hyvä hedelmää todistaakseen oikeasta uskosta. Hän tekee eron vain hedelmien laadun välillä.

Jotta Jeesuksen opetus hyvästä ja huonosta puusta voitaisiin kumota, pitäisi pystyä esittelemään sellainen puu, joka ei kanna hyvää (oikea usko) eikä huonoa hedelmää (väärä usko) tai hedelmää lainkaan (kuollut usko). Sellaista puutahan ei kuitenkaan ole olemassakaan, vaan kaikki puut mahtuvat näihin kolmeen kategoriaan.

Nyt sitten pääsemme siihen, että ahaa, vaaditaankin tekoja eli hyviä hedelmiä ainakin yksi, sillä muutenhan puu on joko huonohedelmäinen tai hedelmätön. Siis pitääkin olla teko, vaikka toisaalla vakuutellaan, että ei tarvitse. Nyt kannattaa muistaa, että Jeesuksen vertauksessa tarhuri hoitaa myös niitä puita, jotka eivät kanna hedelmää. Hän hoitaa niitä niin kauan, että isäntä tulee ja päättää, mitä niille tehdään. Näin huomaamme, että Jeesuksen vertaus ei vaatinutkaan yhtään tekoa uskon merkiksi, vaan tarhassa hoidettiin myös hedelmättömiä puita.

Omavanhurskas turvaa, ellei ole täydessä tekouskossa, siihen että tekoja ei tarvitse olla. Jumalan lapset antavatkin hänen olla rauhassa teottomuusoppeineen; hän on juuri se hedelmätön puu hedelmätarhassa. Häntä hoidetaan ja ravitaan, jotta isäntä, joka haluaa kaikkien puiden kantavan hedelmää, katsoisi suopeasti häneenkin. Senkin jälkeenkin, kun isäntä on asettanut kirveen hedelmättömän puun juureen, tarhuri vielä yrittää hoitaa sitä kuntoon ja anelee isäntää säästämään sen seuraavaan sadonkorjuuseen. Lopulta kuitenkin isäntä tulee viimeisen kerran ja hakkaa hedelmättömän puun pois.

Mitä edellä kirjoitettu tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että jos Jumalan armotyö ei ole saanut syntisessä mitään sijaa, ts. mitään uskoa ei ole häneen juurtunut, ei sen vertaa että sitä olisi edes sinapinsiemenen verran eli edes rakkautena Jumalaa, Vapahtajaa ja niitä hänen pienimpiään kohtaan, joista hän viimeisellä tuomiolla mainitsee, ei tämä voi periä taivasta. Kaikki siis eivät pääse taivaaseen, kuten nykyään myös opetetaan, vaan vain ne, jotka uskovat evankeliumin. On siis yhä olemassa uskon ja epäuskon raja, selvä jakolinja Jumalan valtakunnan ja maailman välillä, jota ei voida häivyttää edes sillä, että "tekoja ei tarvita".


Ylös
  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 11 Syys 2009, 08:05 
Poissa
Ylläpitäjä

Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00
Viestit: 3551
Jani_S kirjoitti:
Miksi Jeesus sitten sanoo, että puu tunnetaan hedelmistään? Hänhän viittaa selvästi "uskonpuuhun". Väittääkö Jeesus siis, että uskon mittana ovat kuitenkin hedelmät eli teot? Tässä ihmisen turmeltunut järki tekee tepposet, sillä eihän Jeesus puhu uskon määrästä mitään eli hän ei sano, että puun täytyy olla täytenään hyvää hedelmää todistaakseen oikeasta uskosta. Hän tekee eron vain hedelmien laadun välillä.


Kuolleesta uskosta tuli mieleeni Sardin seurakunnan enkeli, jolle Jeesus käski kirjoittaa: "Minä tiedän sinun tekosi: sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut" (Ilm. 3:1). Hän oli tähti Kristuksen oikeassa kädessä, mutta vaikka hän oli viinipuun rungossa (=Kristus) kiinni, hän oli kuivahtanut hedelmätön oksa. Silti viinitarhuri ei vielä ollut karsinut tätä viinipuun oksaa pois, vaan odotti, josko se vielä hoidon seurauksena alkaisi tuottaa hedelmää.

Jollain tapaa oleellisempaa kuin itse teot on mielensuunta. Roomalaiskirjeen 7. luvussa Paavali kuvaa, miten uskovaisetkin lankeilevat jatkuvasti syntiin. "En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo" (Room. 7:19). Vaikka Paavali toteaa tekevänsä pahaa, hän kuitenkin samalla alleviivaa, että hän haluaisi tehdä hyvää, vaikka ei siihen kykenekään. "Minulla on halu Jumalan lakiin, sisällisen ihmisen puolesta, mutta minä näen toisen lain minun jäsenissäni, joka sotii minun mieleni lakia vastaan" (Room. 7:22-23).

Jos ihmiseltä puuttuu halu taistella syntiä vastaan, silloin on jo kyse syntiin mielistymisestä ja siinä elämisestä. Horjua voi molemmille puolille. Kuten tuoreessa Siionin lähetyslehdessä hienosti todettiin, oikealle horjahtaessa ovat omanvanhurskauden ja maailman hengellisyyksien vaarat. Vasemmalle horjahtaessa ovat lihallisuuden ja maailmallisuuden vaarat. Tie on kaita ja täynnä vaaroja. "Ja se portti on ahdas, ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat, jotka sen löytävät" (Matt. 7:14). Pitää uskoa armon varassa ja armoon tyytyen, mutta käyttämättä armoa synnin peitteenä. "Ja hän (=Kristus) sanoi minulle: tyydy minun armooni; sillä minun voimani on heikoissa väkevä" (1. Kor. 12:9). "Mitä me tähän sanomme? Onko meidän jatkuvasti tehtävä syntiä, jotta armo tulisi yhä suuremmaksi? Ei tietenkään. Kun kerran olemme kuolleet pois synnistä, kuinka voisimme edelleen elää siinä?" (Room. 6:1-2.)

_________________
"Mua, Jeesus, auta valvomaan
ja tätä aina muistamaan:
on lyhyt ihmiselämä
ja iäisyys on edessä.
Jo askel riittää siirtämään
tulevaan, toiseen elämään."

Virsi 538:4.


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 21 Marras 2009, 19:03 
Poissa
Ylläpitäjä

Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00
Viestit: 3551
""Älkäämme kenellekään jossakussa pahennusta antako."

Koska nyt on sellainen autuas aika, sanoo hän, niin käyttäkäämme sitä oikein älkäämmekä sitä hukkaan ottako ja olkaamme vakavasti siitä huolelliset, ettemme kellekään jossakussa pahennusta anna, että saarnavirkamme jäisi laittamatta. Tällä hän osottaa, mitä pahennusta hän tarkoittaa, sitä näet, ettei evankeliumin oppia moitittaisi sellaiseksi, joka jotain sopimatonta opettaa.

Mutta pahennus, joka evankeliumin oppia häväisee, on kahtalainen: toinen on se, joka pahentaa pakanoita Sillä että muutamat evankeliumin nojalla tahtovat olla vapaat, asettavat itsensä maallista esivaltaa vastaan, tehden hengellisestä vapaudesta maallisen, tässä täytyy evankeliumin kärsiä pilkkaa, ikään kuin opettaisi se sitä, ja tämä myös pahentaa pakanat eli maalliset ihmiset suuresti, niin että he tulevat estetyiksi jopa rupeevat uskoa ja Jumalan sanaa ilman syytä vihaamaankin, ja että he sitä vähemmän kääntyvät, pitäen kristityitä ilkeinä, pahoina konnina; tähän siis ovat nämä pahentajat syynä ja vikapäänä. Toinen pahennus pahentaa kristityitä keskenänsä, koska kristillisen vapauden kelvottomalla käyttämisellä uskossa heikot pahennetaan, josta paljon puhutaan 1. Kor. 8 ja Room. 14."


Tohtori Martti Lutheruksen lyhyt Epistola-Postilla. 4. painos. Suom. J.E. Ahlgren. Helsinki 1910 (SLEY).


-----------------------------

"Toista osaa hän teroittaa yhtä painokkaasti.

A. a. Ensiksi: Mutta jos veljesi tulee murheelliseksi ruokasi tähden, niin sinä et enää vaella rakkaudessa (Room. 14:15). Tarkkaa nyt yksityisissä sanoissa esiintyvää nousua ja painokkuutta. "Ruokasi tähden" - hän sanoo - se on: niin pienen asian tähden sinä halveksit veljesi iankaikkista pelastusta. Olisi ymmärrettävämpää, jos tekisit niin kullan takia tai kunnian tai suorastaan elämän takia ja ruumiin pelastuksen takia tai muun kestävämmän asian takia kuin ruuan, joka kuitenkin palvelee vain hetkellistä hyötyä ja nautintoa. Niin muodoin tämä on terävä moite, ja hän osoittaa sen syypääksi rakkaudettomuuteen, joka ruoan tähden halveksii veljeään.

b. Toiseksi: samanlaista painokkuutta sisältyy hänen sanaansa "veljesi". Hän ei sano: vihamiehesi. Myöskään ei ystävä tai joku muu tuttava, vaan veli, jota kohtaan hän on suuremmassa velassa kuin kaikkia muita kohtaan, koska hän on veli; se on melkein samaa kuin lähimmäinen. Miksi hän siis osoittaa enemmän suosiota kuolevaiselle vatsalleen ja kurkulleen, kuin veljelleen, joka aina on elävä?

c. Kolmanneksi: "hän tulee murheelliseksi", hämmentyy ja loukkaantuu omassatunnossaan, mikä on enemmän kuin jos häneltä riistettäisiin rahaa tai tavaraa tai jos häntä vieläpä haavoitettaisiin. Ja tätä ruoan tähden. Sitten - hän ei sano jos murehdutat hänet, vaan "jos tulee murheelliseksi". Sillä hän taitavasti työntää syrjään heidän puolustelunsa, jos he sanoisivat: se ei ole minun syytäni, minä en tee hänelle mitään. Minä en häntä murehduta, minä teen sitä, mikä minulle on luvallista. Vai enkö saa käyttää omaa oikeuttani ja tehdä, mitä haluan, kaikessa siinä, mikä minun on? Sellaista näet meidän päivinämme lakimiesten vanhurskaus on, noitten, jotka selittelevät omia oikeuksiaan tai, paremmin sanoen, kumoavat niitä. Sillä ei ole kyllin, että elät oman oikeutesi mukaan ja teet mitä tahdot siinä, mikä sinun omaasi on, jos et myös huolehdi veljestäsi Jumalan mielen mukaan. Vieläpä niinkin, että sellainen menettely ei kuulu sinun oikeuteesi eikä valtaasi eivätkä sellaiset asiat, joista veljesi loukkaantuu, ole enää silloin sinun yksityisasioitasi. Ajallisessa katsannossa ne tosin ovat sinun, mutta henkisesti ne ovat veljesi asioita, joka suhtautuu niihin levottomana ja omatunto arkana. Niin sinä toimit sinulle kuulumattomin oikeuksin, se on: sinä menettelet väärin, kun menettelet niin, että veljesi sinun syystäsi tulee murheelliseksi. Sillä tavalla nykypäivinä itsekukin katsoo vain sitä, mikä hänen omaansa on ja mikä hänen oikeutensa mukaan hänelle itselleen on luvallista, mutta ei sitä, mihin hän on velvollinen toista kohtaan ja mikä hyödyttää molempia. "Kaikki on minulle luvallista", hän sanoo, "mutta kaikki ei hyödytä eikä rakenna" (1. Kor. 6:12).

d. Neljänneksi: "Niin sinä et enää vaella rakkauden mukaan", se on: sinä vaellat harhatiellä, vaikkapa kulkisitkin suuria ja ihmetystä herättäviä teitä, (vert. 1. Kor. 13:1 - 2): "mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi". Kummallinen kauhunkuva, että voi ruoan tähden tehdä turhaksi kaikki hyvät työnsä, ja kuitenkin mielettömät ihmiset kaikkialla laiminlyöden rakkauden vaivaavat itseään moninaisilla töillä, jotta täyttyisi Saarnaajan sana (Saarn. 10:15): "Oma vaivannäkö väsyttää tyhmän, joka ei osaa kaupunkiinkaan kulkea."

B. Toiseksi: Älä saata ruuallasi turmioon sitä (Room. 14:15). Se on: ei merkitse niinkään paljon se, että loukkaat häntä, että saatat hänet murheelliseksi, että et ylläpidä rakkautta, vaan että olet sen lisäksi julma murhamies, koska tuhoat veljesi, niin, olet veljenmurhaaja, mikä on kaikkein julminta. Sitten, mikä samoin ylittää kaiken julmuuden ja kiittämättömyyden, sinä pidät Kristuksen kuolemaa halpana veljessäsi, jonka edestä hän on kuollut. Katso nyt, mitä se tekee, joka halveksii veljeään ja vaeltaa ilman rakkautta. Niinpä sanotaan 1. Kor. 8:12: "Te teette syntiä Kristusta vastaan, kun te haavoitatte heidän heikkoa omaatuntoaan." Ja samassa paikassa (8:11): "Sinun tietosi kautta turmeltuu tuo heikko, sinun veljesi, jonka tähden Kristus on kuollut."

C. Kolmanneksi: Älkää siis antako sen hyvän, mikä teillä on, joutua herjattavaksi (Room. 14:16), se on: te teette syntiä kirkkoa ja itseännekin vastaan. Sillä se hyvä, mikä teissä on, toisin sanoen, mitä te itse olette ja omistatte Jumalalta, on astuva pakanoita kohti sellaisena, että he mieluummin pakenevat sitä kuin haluavat saada omakseen, ja siten te tulette olemaan syypäitä monien tuhoon, jotka muuten pelastuisivat. Vakavaa ja raskasta on, että ei ainoastaan se, mikä teissä on pahaa, vaan myös se, mikä on hyvää, joutuu vain teidän ruokanne tähden herjattavaksi. "Hyväksi" hän kutsuu kaikkea sitä, mitä me olemme Kristuksessa, se on, etteivät vain pakanat moittisi teidän uskoanne, uskontoanne ja koko teidän kristillisyyttänne, jonka ihanuuden olisi pitänyt houkutella heitä ja jonka hyvyyden olisi pitänyt rakentaa heitä teidän avullanne. Niin sanotaan 2. Kor. 6:3: "Ettei virkaamme moitittaisi", niin kuin edellisessä (Room. 12:17) on riittävästi sanottu tästä kohdasta puhuttaessa: "Ahkeroikaa sitä, mikä on hyvää."

D. Neljänneksi: Sillä ei Jumalan valtakunta ole syömistä ja juomista (Room. 14:17), se on: te ylläpidätte turhaan vaatimusta Jumalan valtakuntaan, jos te turmelette rauhan ruoan tähden ja siinä määrin taivutte puolustamaan syömistä ja juomista, ikään kuin Jumalan valtakunnan olemus olisi niissä, kuten nykyään laajalti tehdään. Ulkonainen ruoka saa aikaan useampia häiriöitä kuin sisällinen uskonto, sellaisia, jotka väärällä rauhalla ja sodilla häiritsevät (todellista) rauhaa. Vaan vanhurskautta, mitä Jumalaan tulee, mikä tapahtuu uskolla tai luottamuksella. Ja rauhaa, suhteessa lähimmäiseen, mikä tapahtuu keskinäisesti rakastaen, jolloin toinen hoivaa ja suojaa toista. Ja iloa Pyhässä Hengessä, ihmiseen itseensä näiden, mikä tapahtuu toivossa ja panemalla luottamuksen Jumalaan eikä siihen, mitä ihminen tekee lähimmäiselleen tai Jumalaa tarkoittaen. Ole itseesi nähden iloisella mielellä, harrasta rauhaa lähimmäistäsi kohtaan, mutta Jumalan edessä ole vanhurskas. Mutta tätä rauhaa ei mikään niin riko kuin kompastuminen ja veljen loukkaaminen, erityisesti sellaisissa asioissa, jotka vahingoittavat omaatuntoa. Sen vuoksi sana "rauha" ymmärretään tässä moninaisessa merkityksessä."


W56110157 Roomalaiskirjeen luento. Valitut teokset 1,15-371. Suom. Pentti Aalto ja Mauri E. Lehtonen. Porvoo 1958 (WSOY). - Epistola ad Romanos. Die Scholien, 15xx = eri vuosilta (WA 56,157-528).

_________________
"Mua, Jeesus, auta valvomaan
ja tätä aina muistamaan:
on lyhyt ihmiselämä
ja iäisyys on edessä.
Jo askel riittää siirtämään
tulevaan, toiseen elämään."

Virsi 538:4.


Ylös
 Profiili  
 
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 49 viestiä ]  Mene sivulle Edellinen  1, 2, 3

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi

Etsi tätä:
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö