VL-FOORUMI

Keskustelupalsta vanhoillislestadiolaisille ja uskostamme kiinnostuneille. Ylläpitäjinä vanhoillislestadiolaisia yksityishenkilöitä.
Tänään on 20 Marras 2017, 09:04

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]




Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 6 viestiä ] 
Kirjoittaja Viesti
ViestiLähetetty: 14 Syys 2009, 21:07 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6846
Paikkakunta: Suomenselkä
’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’

Lutherin satu

Aasi kohtasi leijonan, tervehti tätä pilkallisesti ja sanoi:
— Hyvää päivää, veliseni!
Eihän leijona tietenikään moisesta veljeydestä pitänyt, se suutahti, mutta ajatteli sitten kuitenkin näin: Mitäpä minä kostamaan tuolle raukalle! Jos minä nyt rankaisisin tuota aasia, repimällä sen kappaleiksi, niin eihän se olisi minulle miksikään kunniaksi. Antaa narrin vapaasti soittaa suutaan ja lörpötellä.
Opetus:
Joka tervaan tarttuu, se tahrautuu ja tervaantuu.

(Lutherin ja Melanchtonin Satuja.)

Siionin Lähetyslehti 1960

'''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''

Avioliitto

Avioliitto pidettäköön kunniassa kaikkien kesken. Hebr. 13: 4.

Ensimmäinen, mikä aviosäädyssä on opittava, samoin kuin kaikissa muissakin Jumalan säätämissä säädyissä, on se, että~ jokaisen tulee tietää ja olla vakuuttunut siitä, että Jumala on avioliiton perustanut ja säätänyt. Melkein suurin viisaus ja taito avioliitossa on se, että oppii näkemään avioliitossa suurimman kunnian, sen, että Jumala on avioliiton säätänyt, ja että sitä ylläpitää Jumalan sana ja lupaus.

Puhuaksemme kristillisesti ja jumalallisesti, on selvintä tässä se, että Jumalan sana pätee sekä mieheen että vaimoon nähden. Ja tämä pätee silloin, kun kunnioitat vaimoasi niin, kuin olisi koko maailmassa ainoastaan hän, eikä ketään muita. Ja kun niin kunnioitat miestäsi, kuten koko maailmassa, olisi ainoastaan hän, eikä ketään muita. Ja ettei kukaan kuningas, niin, ettei edes itse aurinkokaan olisi kauniimpi, ja loistaisi kirkkaammin kuin vaimo miehensä silmissä, ja kuin mies vaimonsa. Sillä tässä vaikuttaa totisesti Jumalan sana, joka antaa sinulle omaksi vaimosi tai miehesi, ja Jumala sanoo: "Tämä mies on oleva sinun, tämä on oleva sinun; tämä miellyttää minua erittäin suuresti, kaikki enkelit ja koko luomakunta iloitsee siitä." Eihän ole olemassa mitään morsiuskorua, joka voisi voittaa Jumalan sanan, koska tämän sanan perusteella voit pitää puolisoasi Jumalan antamana lahjana.

Oi, suokaan Jumala, että jokainen, joka astuu aviosäätyyn, tekisi sen tällä mielellä. Että hän voisi sydämestä sanoa: "Olen vakuuttunut siitä, että Jumalaa miellyttää suuresti se, että minä nyt istun tässä puolisoni vieressä. Ja että hän on näin säätänyt tapahtuvaksi, että Jumalan sana on määrännyt minulle tämän.

Tällainen sana lohduttaa aviopuolisoita ja antaa heille hyvän omantunnon.
Martti Luther ("Sana ja armo")
Siionin Lähetyslehti 1960

'''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''

Luther:

Nekin, jotka ovat uskossa heikkoja, kuuluvat Kristukselle, muuten ei Herra olisi sanonut Pietarille: "Vahvista veljiäsi." Samoin Room. 14:1 sanotaan: "Uskossa heikko ottakaa huostaanne.” Ja 1. Tess. 5: 14: "Rohkaiskaa alakuloisia, holhotkaa heikkoja."
Elleivät heikkouskoiset kuuluisi Kristukselle, niin minne sitten joutuisivat apostolit, joita Herra usein nuhteli heidän epäuskonsa tähden, vieläpä ylösnousemuksensa jälkeenkin.

***
Lapset ovat parhaassa suhteessa Jumalaan, nimittäin mitä heidän uskoonsa ja elämäänsä tulee. Me vanhat houkkiot vaivaamme itseämme ja tuotamme itsellemme tuskia, tutkistellessamme, onko sana tosi, mitenkä se on mahdollista, mutta lapset yksinkertaisesti, puhtaassa uskossaan pitävät varmana ja totena sitä, eivätkä epäile.
Jos tahdomme tulla autuaiksi, niin täytyy meidän, heidän esimerkkiänsä seuraten, luottaa yksin sanaan. Mutta paha, ilkeä paholainen osaa sen taitavasti temmata meiltä pois, ennen kuin huomaammekaan, ja osaamme olla varuillamme. Aina näet tulee uusia asioita ja toimia, jotka vetävät huomiomme puoleensa.
Pöytäpuheita

Siionin Lähetyslehti (kesäkuu?) 1960

_________________
Uskoen saat nyt jo voiton, täällä synnin, kuolon mailla.
Riemumielin kiitossoiton, alat muuttolinnun lailla. SL 187: 7


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 12 Maalis 2011, 12:30 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6846
Paikkakunta: Suomenselkä
Eläviä pyhiä ovat omat lähimmäisesi


Luther:
Ennen olen jo usein sanonut, millä tavalla pyhiä on kunnioitettava. Ehdottomasti on tehtävä erotus niiden pyhien välillä, jotka ovat jo kuolleet, ja niiden, jotka elävä. Se, mikä on aiottu kuolleille tehtäväksi, pyörrettäköön pois kuolleilta, ja siirrettäköön eläville pyhille. Eläviä pyhiä ovat omat lähimmäisesi, alastomat, nälkäiset, puutteenalaiset, köyhät ihmiset, vaimolliset, lapselliset, ne, joita häpäistään, ne, jotka ovat synneissä. Suuntaa apusi sinnepäin, sinne kohdista tekosi, siellä käytä kieltäsi, heitä suojellaksesi, ravitaksesi, neuvoaksesi, viitallasi heitä kunniaan auttaaksesi! Tämän kaiken meidän paavilaisemme ovat kääntäneet ylösalaisin: ovat riistäneet tämän kuolleita koskevaksi, ovat rakentaneet kirkkoja, kyhänneet alttareita ja puuhanneet paljon muuta houkkamaista. Kaikki onkin sitten valtavasti tulvinut kuin tuhotulva ainakin, mutta köyhä kansa on jäänyt unhoon, ja kurjat tarpeenalaiset on laiminlyöty.

Kääntäkää siis nyt te jälteen tämä uudelleen ylösalaisin! Kohdistakaa hyvä tekonne eläviin pyhiin, niin kuin teitä on käsketty! Noista toisista ei ole mitään käskyä. Ellei taas ole mitään käskyä, ei voida olla varmoja siitä, onko se Jumalalle otollisia vaiko ei. Pyhien vainajien kunnioittamisesta ei kuitenkaan ole mitään käskyä olemassa; siis ei voida olla varmoja siitä, onko se, mikä heihin kohdistetaan, Jumalalle otollista. Jätettäköön siis se sikseen ja tehtäköön se niille toisille, sillä sen varmasti tiedämme Jumalalle kelpaavaksi. Onhan meillä Jumalan nimessä aivan tarpeeksi tekemistä siinä kaikessa, mihin meitä on käsketty; miksi paljon rasittaisimme itseämme kaikella muulla?

Mutta he sanovat: "Mitä! Hyvässä tarkoituksessahan minä sen teen!» Kyllä vain, onneksi sitten olkoon! Menettelet kuin juutalaiset hyvässä tarkoituksessa menettelivät; löivät kuoliaaksi Kristuksen, Jumalan Pojan! Hekin sanoivat sillä hyvää tarkoittavansa. Ei Jumala välitä sinun hyvistä tarkoituksistasi, eikä hän niihin huomiota kiinnitä. Ojentaudu sinä hänen sanojensa ja käskyjensä mukaan, äläkä tee sellaista, mikä sinusta itsestäsi hyvältä näyttää. Joka tapauksessa olkoon, niin kuin usein olen sanonut, pyhien vainajien kunnioittamisen tapa ja muoto lyhyesti sanoen seuraava: Mikäli ehdottomasti tahdotaan heitä kunnioittaa, ei mitään muuta kuin kunnioittaa, niin me sanomme: He itse tahtovat, että heidät esitetään esikuviksi, joita seurataan, ja että oppi osoitetaan oikeaksi heidän teoistaan.

Näin pyhä Paavali tekee roomalaisille (Room. 4: 3 ja s. 23, ja ss.) esittäessään Aabrahamin esikuvan. Hän todistaa, että usko yksin autuuttaa ja vanhurskauttaa. Hän sanoo: "Aabraham uskoi Jumalaan, se luettiin hänelle vanhurskaudeksi." Ja hän päättää seuraavin sanoin: "Mutta ei ainoastaan hänen tähtensä ole kirjoitettu, että se hänelle luettiin. Vaan myös meidän tähtemme, joille se on luettava, kun uskomme häneen, joka kuolleista herätti Jeesuksen, meidän Herramme, joka on alttiiksi annettu meidän rikostemme tähden." Kas, siinä on oikea perustus, joka kaiken vaikuttaa! Tämä pyhä Paavali kirjoitti ainoastaan meidän tähtemme, että kiinnittäisimme siihen tarkan huomion. Perustakaamme uskon oppi sillä, että pyhätkin näin opettivat ja elivät, ja kiittäkäämme Jumalaa hänen suuresta hyvyydestään, hän kun niin suuresti armoitti heidät, ja lohdutukseksemme asetti heidät esikuvaksi, voidaksemme entistä turvallisemmin antautua hänen laupeutensa huomaan!

Kirkkopostilla III, 1944, s. 789 – 90
Päivämies 29.10.1959

_________________
Uskoen saat nyt jo voiton, täällä synnin, kuolon mailla.
Riemumielin kiitossoiton, alat muuttolinnun lailla. SL 187: 7


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 16 Kesä 2011, 08:32 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6846
Paikkakunta: Suomenselkä
Ja me tulemme Hänen tykönsä ja
jäämme Hänen tykönsä asumaan


Siitäpä tulee oikea, ihana ja uusi helluntaipäivä ja erinomainen Pyhän Hengen voimallinen ilmestyminen, taivaallinen "kokous" puolin ja toisin, kun Pyhä Henki valaisee ja sytyttää sydämet rakkaudessa Kristukseen, ja taas toisaalta Kristuksen ja isän rakkaus heitä kohtaan loistaa ja sädehtii! Näin likeisesti nuo molemmat, Jumala ja ihminen, ystävystyvät keskenänsä, kun itse Pyhä Henki valmistaa ihmisen sydämen ja vihkii sen Jumalan pyhäksi huoneeksi ja asumukseksi, temppeliksi ja monstransiksi, ja kun ihminen saa niin ihmeen ihanan, jalon, rakkaan ja arvokkaan vieraan ja asujan eli huonetoverin; Jumalan, Isän ja Pojan.

Mikä suuri kirkkaus ja armo ihmisille; heitä pidetään arvollisina olemaan sellaisena ihanana asuntona, linnana ja juhlasalina, jopa paratiisina ja taivasten valtakuntana, jossa Jumala, maan päällä ollen, asuu. Ja kuitenkin he ovat kurjia, murheenalaisia ja pelokkaita sydämiä ja omiatuntoja, jotka eivät itsessään tunne mitään muuta kuin syntiä ja kuolemaa, ja jotka Jumalan vihan tähden värisevät ja vapisevat, ajatellen, että Jumala on heistä mahdollisimman kaukana, mutta perkele mahdollisimman lähellä. Juuri näille tämä kuitenkin on luvattu, ja he saavat iloisina lohduttautua sillä, että he ovat se oikea Jumalan huone ja seurakunta, ei vihkimäpiispoilta sivuttu härskiintyneellä öljyllä, vaan joilla on voitelu itse Pyhältä Hengeltä. Siinä Jumala iloiten lepää ja viipyy, niin kuin profeetta Jesajakin. Kirjansa 66 luvussa, (1, ja s. jakeessa) ylpeitä, mahtailevia pyhiä ja heidän omaa pyhyyttään ja jumalanpalvelustaan vastaan sanoo: "Mikä olisi huone, jonka te minulle rakentaisitte, mikä paikka olisi minun leposijani? Minun käteni on kaikki nämä tehnyt, niin ovat kaikki nämä syntyneet, sanoo Herra. Mutta minä katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särjetty henki ja arka tunto minun sanani edessä."

Missä muualla Jumala muutoin asuisikaan? Muualta ei hän tästä maailmasta löydä asuinsijaa. Nuo muut, nuo arvokkaat, korkeat, suurelliset ja luuloviisaat pyhät ovat hänelle liiaksi ylpeitä, liiaksi korkeita, viisaita, ymmärtäväisiä ja pyhiä ja sitä paitsi kautta taivaiden kohonneita niiden yläpuolelle, kelvatakseen hänen maanpäälliseksi asunnokseen, vaikkakin kerskuvat yksin olevansa seurakunta ja Jumalan kansa: ja niin hänkin vuorostaan on heille liiaksi ylevä ja itsetietoinen voidaksensa olla ja asua mokomien pöyhkeitten ja kerskailevien pyhien kanssa, jotka epäjumalansa, perkeleen, mukaisesti tahtovat olla kuin Jumala ja hänen rinnallaan röyhkeillä pyhyydestään. Ei hän katso heidän ansaitsevan sitä kunniaa, että ottaisi huomion heidät ja heidän kaunoisen, omatekoisen pyhyytensä loiston, kunnian ja koristuksen, sen sijaan hän ilmestyy niiden kurjien ja halveksittujen kurjiin majapahaisiin, jotka kuulevat Kristuksen sanaa ja uskovat sen, ja jotka mielellään olisivat kristityitä, mutta pitävät itseään varsin epäpyhinä, ansiottomina syntinä.

Onpa tämä todellakin yksi noista — niin pyhä Pietari 2. Kirjeensä 1. luvussa (4. jakeessa) sanoo – ”kalliista, ja mitä suurimmista lupauksista", jotka on "lahjoitettu", meille kurjille syntisraukoille: me "tulemme jumalallisesta luonnosta osallisiksi" ja saamme niin ylhäisen aateluuden, ettemme ainoastaan tule Jumalan rakastamiksi Kristuksen kautta, ja saa hänen suosiotansa ja armoansa parhaimmaksi ja kalleimmaksi pyhyydeksemme, vaan että me saamme hänet, Herran itsensä, kokonaan itsehemme asumaan. On kuin hän sanoisi: Ei tämä asia rajoitu rakkauteen, siihen, että Jumala ottaa meistä vihansa, ja on meille Isän tavoin sydämessänsä armollinen, vaan me pääsemme myöskin hänen rakkautensa nautintoon — muussa tapauksessahan se rakkaus olisi hukkaan mennyt ja kelpaamaton, eli niin kuin sanotaan, kaivoon heitetty, ja meillä on siitä mitä kallehin hyöty: sillä on myös oleva vaikutuksensa, rakkaus osoittautuu itse teossa, suurena lahjana.

Kristityt saavat näet Jumalalta nämä kaksi – pyhä Paavali nimeää ne molemmat erikseen Roomalaiskirjeen 5. luvussa (15. jakeessa): armon ja lahjan. Armo antaa synnin anteeksi, tuottaa omantunnon lohdutuksen ja rauhan, ja asettaa ihmisen Jumalan laupeuden valtakuntaan — sitä sanotaan armovaltakunnaksi 117. psalmissa (2.jakeessa): "Hänen armonsa meitä kohtaan on voimallinen." Lahja taas merkitsee sitä, että Pyhä Henki vaikuttaa ihmisessä uudet ajatukset, uuden mielen, sydämen, lohdutuksen, voiman ja elämän.

Tähän viittaa Kristus sillä, minkä sanoo: "Me jäämme hänen tykönsä asumaan." Jumalan armon ja rakkauden seurauksena on se, että ihmissydämestä tulee ylhäisen Majesteetin valtaistuin, joka on taivastakin ja maata parempi ja uhkeampi. Pyhä Paavali, 1. Korinttolaiskirjeen 3. luvussa, (17. jakeessa) sanookin: "Jumalan temppeli on pyhä, ja sellaisia te olette", ja samoin 2. Korinttolaiskirjeen 6. luvussa,(16. jakeessa): "Me olemme elävän Jumalan temppeli, niin kuin Jumala on sanonut: Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään." Se tapahtuu siten, että Jumala, sen armon lisäksi, että ihminen alkaa uskoa ja pitäytyy sanaan, myöskin jumalallisella voimallansa ja vaikutuksellaan hallitsee ihmisessä niin, että tämä yhä enemmän tulee valaistuksi, rikastuu ja tulee väkevämmäksi hengellisessä ymmärryksessä ja viisaudessa, näin oppien tuntemaan, arvostelemaan ja ratkaisemaan kaikenlaisia oppeja ja asioita, ja lisäksi jatkuvasti joka päivä kasvaa elämässä ja hyvissä hedelmissä, tullen hyväntahtoiseksi, lempeäksi ja kärsivälliseksi ihmiseksi, palvellen kaikkia opettamisella, neuvomisella, lohduttamisella ja antamisella. Näin hänestä tulee Jumalalle ja ihmisille hyödyllinen, ja hänen kauttaan kohentuvat isänmaan ja kansan, kaiken kaikkiaan: sen ihmisen, jonka kautta Jumala sekä puhuu ja elää, että vaikuttaa kaiken sen, minkä ihminen puhuu, elää ja toimii, sen ihmisen kieli on Jumalan kieli, hänen kätensä on Jumalan käsi, eikä hänen sanansa ole enää ihmisen sana, vaan Jumalan sana.

Hänen opetuksensa ja tunnustuksensa, minkä hän kristittynä lausuu, ei näet ole ihmisen ymmärrystä ja viisautta, vaan Kristuksen, jonka sana hänellä on ja jonka sanan hän pitää, eikä hänen virkansakaan, jolla hän kristittynä hallitsee ja toimii, enää perustu ihmisten otteisiin ja vaikutukseen, vaan siihen käskyyn, vaikutukseen ja voimaan, minkä Jumala, niin kuin pyhä Pietari (1. Piet. 1:12) sanoo, "Pyhässä Hengessä" antaa. Aina hän itsestään antaa pelkkää hyvää, samoin kuin hän on kaiken hyvän saanut Jumalalta, ulkonaisestikin hänen ruumiistansa ja jäsenistänsä tulee Pyhän Hengen temppeli, — 1. Korinttolaiskirje, 6 luku (19 jae), ja niin hän kristittynä ja hyvänä puuna kantaa pelkkiä hyviä hedelmiä: hän tuottaa hyötyä, tekee hyvää, vastustaa ja välttää pahaa.

Katsohan siis, kuinka arvokas on se ihminen, joka on kristitty, eli se, niin kuin Kristus sanoo, joka pitää hänen sanansa, todella ihmeihminen maailmassa. Hän on Jumalan silmissä suuremman arvoinen kuin taivas ja maa. – Jopa hän on kaiken maailman valkeus ja vapahtaja, jossa Jumala läpikotaisin on kaikkena, ja joka Jumalassa kaiken voi ja tekee. Maailmalta hän kuitenkin varsin korkealta ja syvään salattu, tuiki tuntematon. Ei hän ole edes sen arvoinen, että sen ihmiset tuntisivat hänet: heidän täytyy pitää kristittyjä jalkojensa pyyhkiminä. Jopa niin kuin pyhä Paavali, 1. Korinttolaiskirjeen 4. luvussa (13 jakeessa) sanoo "maailman tunkiona ja kaikkien hylkiminä," joiden tähden maiden ja kansojen täytyy kirouksenalaisina joutua turmioon, ja jotka totisesti, kuta pikemmin sen parempi, pitäisi surmattaman Jumalalle uhripalvelukseksi ja maailman puhdistamiseksi.

Voi, kuinka pilkkaavalta lieneekään juutalaisten pyhimysten, pappien ja fariseusten korvissa kuulunut se, minkä tästä puheesta kuulivat: Jumala tahtoo asua ainoastaan niissä, jotka pitävät tämän miehen sanat, toisin sanoen, niissä, jotka ovat vain vähäinen kourallinen arkoja, kurjia ja halveksittuja ihmisiä. Aivan kuin Jumalalla ei näissä pyhissä, erinomaisissa ihmisissä olisi niin korkealle Majesteetille sopivaa, parempaa ja komeampaa rakennusta ja asuntoa, näissä Jumalan kansan kirkkaissa valoissa ja mahtavissa patsaissa, Jerusalemin pyhässä kaupungissa, ihanassa pyhäkössä ja jumalanpalveluksessa, joita toki itse Raamattu ja profeetatkin nimittävät siksi Jumalan pyhäksi kaupungiksi ja "asunnoksi", joka on oleva hänen leposijansa, vieläpä "iankaikkisesti." — 132. psalmi.(13. ja s. jae.) Mahtavasti he ja uhmaillen kaikesta tästä kerskailevatkin, luullen kuningaskuntansa, pappeutensa ja jumalanpalveluksensa häviämistä mahdottomaksi.

Mutta nytpä Kristus tarttuu toimeen: hän vaikenee tuosta kaikesta sen kerrassaan unohtaen, aivan kuin ei olisi mitään siitä tietävinänsä: hän puheleepi jotakin uutta, kummallista: siinä, missä on kristitty, joka pitää hänen sanansa, ole oleva Isän ja hänen yhteinen pyhä paikka, asunto ja kirkko. Hän siis lakkauttaa ja murentaa juutalaisuuden entisen asumuksen ja Jerusalemin pyhäkön, ja pystyttää uuden, pyhän ja ihanan kirkon, Jumalan huoneen. Joka ei ole Jerusalem eikä juutalaisuus, vaan se, mikä levitetään kaikkeen maailmaan, henkilöitä, paikkoja ja ulkonaisia muotoja erottelematta, olkoot sitten juutalaisia tai pakanoita, pappeja tai maallikoita, eikä se ole kivestä eikä puusta ihmiskäsin tehty rakennus, vaan itse Jumalan uudesti luoma, nimittäin kansa sellainen, joka rakastaa Kristusta ja hänen sanansa pitää.

Tähän saakka hän tosin on ollut Juudan kansan isäntänä, siinä on ollut hänen "tulensa ja pätsinsä," niin kuin Jesaja Kirjansa 31 luvussa (9. jakeessa) sanoo, hänen sanansa tähden, joka siellä vielä oli, profeettojen julistamana ja eräiden harvojen uskomana, jotka olivat se Jumalan oikea seurakunta, ja joiden tähden maata ja kaupunkia säästettiin. Kun sitten Kristus itse saapui, eivätkä he tahdo kuulla hänen saarnaansa, vaan, vainoavat hänen apostolejansa ja kristittyjänsä, näitä maastaan karkottaen, kunnes ainoakaan kristitty ei enää voi sinne jäädä, täytyy temppelinkin, kaupungin ja, koko maan tulla hävitetyksi ja sortua papistoineen, maineen kaikkineen iankaikkisesti, eikä niitä enää raketa. Senhän jo Mooses ja profeetat olivat ennustaneet tapahtuvaksi: elleivät he pidä Jumalan sanaa ja hänen käskyjänsä, he eivät enää saa olla kansana, eikä kantaa kansan nimeä, eikä heidän kaupunkinsa eikä temppelinsä enää saa olla hänen kaupunkinansa ja temppelinänsä, – 5. Mooseksen Kirja 32. luku (9 jae).

Tästä siis jälleen kuulet tuon kiistakysymyksen asetelman vastauksineen: mikä on se seurakunta ja mikä sen valta, jota täydellä syyllä ja totuudessa kerskataan Pyhän Hengen hallitsemaksi, jopa Kristuksen sanan mukaan sellaiseksi, jonka tykönä sekä Isä että Poika asuvat, ja jonka puhe ja toiminta on hänen kauttaan niin puhuttua ja toimittua, että jokaisen on, autuutensa menettämisen uhalla, sitä toteltava. Me kyllä olemme sekä tämän että muiden lupausten perusteella yksimielisiä sikäli, että maailmassa on kansa, jolla on Jumalan kansan nimi, sen keskuudessa hän, Jumala, tahtoo olla perheenisänä kuin kodissansa ainakin, kuin ruhtinaana linnassansa, Jumalan seurakunnassansa. Jumala pitää sitä niin tärkeänä ja kallisarvoisena, että arvaten koko ylhäisen taivaansa vähemmäksi, tulee tänne tuskien laaksoon sen tykö, ja tahtoo sen tykönä ylöspäin töllistellen tähyillä paratiisista, - sen hän on säästänyt tulevan elämän varalle.

Siitä siis ei ole riitaa: maan päällä on olemassa seurakunta, sille oltakoon kuuliaisia kuin valtijattarelle ja kuningattarelle ikään, ja sen kautta Jumala puhuu ja vaikuttaa. Mutta riita viriää siitä, ketkä ja mikä tämä — niin pyhä Augustinus sanoo — ei ensinkään kelpaa inhimillisten sanojen mukaan perusteltu arvostelu. Me voimme päästä tästä asiasta varmuuteen vain kuulemalla, miten Kristus, Herra itse, asian sanassansa esittää ja kuvaa. Kristusta rakastaa ja hänen sanansa pitää. Juuri sanan pitämisestä näet tämä rakkaus on tunnettavissa. Hän sanoo: Saapuvilla täytyy olla minun sanani: se on, pidettävä ja siinä pysyttävä, mistään muusta ei ole apua. Sana, joka on Kristuksen sana, on tässä asiassa oleva se luotirihma ja se koetin, josta seurakunta tunnetaan, jolla se löydetään: sen mukaan ojentauduttakoon. Täytyyhän olla olemassa "jokin varma ohje ja mitta, mitä sen on puhuttava ja mitä tehtävä. Ei käy päinsä, että jokainen puhuu ja tekee, niin kuin häntä haluttaa, ja sitten väittää seurakunnan Pyhän Hengen vaikutuksesta niin puhuneen ja tehneen.

Kristus siis sitoo seurakunnan omaan sanaansa, antaen sen siksi tuntomerkiksi, jolla on koetettava, ja josta on tunnettava, onko sillä se, opettaako ja saarnaako se sitä ja tekeekö se sen mukaisesti kaiken rakkaudesta Kristukseen. Sieltä, mistä tällaista löydät, olet totisesti tavannut seurakunnan, sinä olet velvollinen olemaan sille kuuliainen ja sinun pitää epäilemättä päättelemään Jumalan itsensä siinä asuvan, sen kautta puhuvan ja vaikuttavan.

Pyhä Pietarikin antaa saman säännön – siitä kuulimme aiemmin hänen Kirjeestään - sanoessaan: "Jos joku puhuu, puhukoon niin kuin Jumalan sanoja: jos joku palvelee, palvelkoon sen voiman mukaan, minkä Jumala antaa." Se, joka tässä huoneessa aikoo puhua tai jotakin tehdä, toimittaa, käskeä, antaa, asettakoon sanansa ja tekonsa Jumalan sanan ja tekojen mukaisiksi, tai heittäköön tekemisensä ja puhumisensa sikseen, ja puhukoon ja hallitkoon sen sijaan omassa kodissaan tai omassa ruhtinaskunnassaan. Puheena olevan huoneen ulkopuolella, maailmalla, on toisenlaiset sanat ja teot, jokaisella valtaherralla, keisarilla, ruhtinaalla ja perheenisällä omassa hallituspiirissään, vaikka tosin niissäkin, mikäli oikein hallitaan, vallitsee sellainen periaate, että kaiken pitää käydä sen kodin tai sen maan herran tahdon ja mielen mukaisesti: olkoot huoneen tai hovin palveluksessa olevat kelvottomia ja jumalattomia, isännän järjestys ja käsky kuitenkin sanoo ja käskee. Siinä huoneessa sen sijaan, jossa Jumala on valtaherrana ja ruhtinaana, hän vaatii puhuttavaksi ja tehtäväksi ainoastaan sellaista, joka ehdottomasti on hänen sanaansa ja hänen tekojansa, hänen käskynsä perustuksella suoritettua. Silloin jokainen voi siitä pitää kiinni, sillä lohduttaa itseänsä ja siihen nojautua.

Tämä siis on ihana, kristittyjen sangen suurta kunniaa koskeva lupaus: Jumala alentuu niin alas heidän keskuuteensa, ja tulee heitä lähelle, ettei tahdo ilmaista itseänsä, eikä antautua nähtäväksi eikä kuultavaksi missään muualla kuin heissä. Täten hän tekee niin suuren erotuksen heidän ja kaikkien muitten ihmisten välillä, että yhden yksikin kristitty, olkoon kuinka halpa-arvoinen tahansa, on aivan toista luokkaa ja Jumalan silmissä enemmän kunnioitettu kuin kaikki kuninkaat, keisarit, ruhtinaat, koko maailma kaikkinensa, joilla ei ole hiventäkään tätä kunniaa, ja jotka eivät siitä tiedäkään. Mooseskin, 5. Kirjansa 4, luvussa, (7. jakeessa) sanoo: "Onko toista suurta kansaa, jonka jumalat ovat sitä niin lähellä, kuin Herra, meidän Jumalamme, niin usein kuin me häntä rukoilemme?" Jo tämän yhden ainoan kohdan tähden pitää oltaman suosiollisia evankeliumin sanalle, jopa tuleman yrmeiksi ja rohkeiksi: meidän on lujasti' pitäydyttävä siihen, ja sen tähden jätettävä sikseen, kaikki, mikä maailmassa on.

Tällä kohdalla on myös kuitenkin, niin kuin olen sanonut, pidettävä mielessä eräs seikka: kaikki tämä jääpi kristityissä vielä heikkouden peittoon, sanan ja uskon varaan. On kipeästi tarpeen, että he avuksi huutavat Jumalaa, apua ja Pyhän Hengen voimaa anoen. Kristittynä ja sellaisena Jumalan asuntona oleminen, jossa Jumala hallitsee, puhuu ja vaikuttaa, on tosin pantu alulle, mutta vielä ei ole ehditty täydelliseksi: se on sellainen rakennus, sellainen asumus, jossa Jumala vielä päivittäin työskentelee ja valmistuksia suorittaa, kunnes se on kokonaan valmis ja täydellinen sinä päivänä. Sen tähden Kristuskaan ei tässä sano: "Me tapaamme hänestä valmistetun asunnon, ” vaan: ”Me tulemme hänen tykönsä asumaan."

Hän tuo näet myötänsä kaikenlaisia hengellisiä työvälineitä, joita tarvitaan hengellisen asumuksen, perustus- rakentamis- ja valmistamistöihin, toisin sanoen, sanan lisäksi Pyhän Hengen lahjat. Ja vaikka sen töitä ei vielä olekaan saatettu täysin päätökseen, kuitenkin ovat käsillä armo ja rakkaus, näiden tähden Jumala kristityt ottaa hoiviinsa, heitä omaksi asumukseksensa nimittää ja heitä sanan harjoittamisella ja Pyhällä Hengellä yhä jatkuvasti valmistaa. Sen tähden he kasvavat ja vahvistuvat ymmärryksessä, viisaudessa, uskossa, lahjoissa ja hyveissä, ja se, mikä heissä vielä, vanhasta syntymästä periytyneenä on oksaista ja kieroa, hakataan pois ja surmataan ristin, ahdistusten ja kärsimysten avulla. Alkuun päässeen armon ja Pyhän Hengen toiminta jatkuu
näin alituisesti.

Kukaan ei siis saa loukkaantua toiseen tai olla omasta itsestään epätoivoinen, vaikka vielä itsessään havaitsee ja tuntee synnillistä vajavaisuutta, kiihottumista ja haluja epäuskoon, kärsimättömyyteen jne. Ei edes silloin, kun ehkä joskus varomattomuudesta tapahtuu kompasteluja, niin kuin kävi pyhälle Pietarille, tämän kieltäessä Kristuksen. Jumala ei silti ole hänestä kokonaan väistynyt eikä tahdo häntä kelpaamattomana välineenä hyljätä. Nouskoon vain jälleen katumuksessa ja sanan uskossa ja lohduttautukoon sillä, että on vielä Kristuksen armonvaltakunnassa, joka on syntiä paljon valtavampi. – Roomalaiskirjeen 5. luku (20. jae). Pyhää Henkeähän ei anneta ainoastaan lahjaksi ja antimeksi, antamaan rohkeutta ja lujuutta, vaan myöskin heikkoudessa lohduttajaksi, ja valmistamaan sellaista Jumalan asumusta, johon jatkuvasti jääpi se Jumalan rakkaus, jolla heikkous peitetään, sitä viaksi laskematta.

Niinpä siis Kristuksen valtakunnassa on "vuodatettuna", niin kuin Sakari profeetta Kirjansa 12. luvussa (10. jakeessa) niin kauniisti kirjoittaa "Armon ja rukouksen henki." Hän on juuri se Pyhä Henki, joka Isän ja Pojan kanssa uskovaisten sydämissä asuu, heidän kauttansa puhuu ja vaikuttaa, sekä antaa heille lohdutusta ja voittoja, että voivat kestää synnin, kuoleman ja perkeleen vallan edessä. Hän ei kuitenkaan tee tätä pelkästään silmin nähtävällä tavalla, eikä voimallisesti osoittamalla suurta ja ankaraa voimaansa, vaan hän, koska he vielä tuntevat syntiään ja kelvottomuuttaan, kärsii ja peittää näitä, ja lohduttaa heitä armolla ja anteeksiantamuksella Kristuksessa. Ja kun he taistelussaan tuntevat suurta heikkouttakin, hän heitä pakottaa rukoukseen, toisin sanoen, parkumaan apua ja vahvistamista, ja niin Pyhä Henki heissä voittaa parkumisella ja huutamisella, niin kuin pyhä Paavali Roomalaiskirjeen 8. luvussa (16. jakeessa) Pyhästä Hengestä kumpaistakin mainitsee: "Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia."(16. jae) ja: "Henki auttaa meidän heikkouttamme, itse rukoillen meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla" jne. (26. jae).

Tällä kohdalla parhaimmatkin pyhät tuntevat ja valittavat, ettei heillä ole tarpeeksi lohdutusta, iloa, väkevyyttä, heidänkin täytyy näissä lohduttautua armolla, ja pysyä pystyssä rukouksella ja avuksi huutamisella. Pyhä Paavalikin monin paikoin, erikoisesti 2. Korinttolaiskirjeen 12. luvussa, (7. jakeessa) valittelee heikkouttansa: hänen lihaansa on annettu pistin, saatanan enkeli, joka häntä on niin pistellyt ja rusikoinut, ettei hän ole tuntenut hengen väkevyyttä ja voimaa. Kolmesti hän on sen tähden rukoillut Herraa, "mutta", niin hän kertoo, —"hän sanoi minulle: Minun armossani on sinulle kyllin." Kuultiinhan tosin hänen huutamisensa ja rukouksensa, mutta heikkoutta häneltä ei poistettu: hänessä oleva armon Henki kuitenkin taistelussa lohduttaa ja pitää yllä, niin ettei hän siihen sorru. Hänelle sanottiinkin: "Minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa."

Luther kirkkopostilla
Päivämies 25.5.1966

_________________
Uskoen saat nyt jo voiton, täällä synnin, kuolon mailla.
Riemumielin kiitossoiton, alat muuttolinnun lailla. SL 187: 7


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 26 Kesä 2011, 08:08 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6846
Paikkakunta: Suomenselkä
Martti Lutherin opetuksia, Koonnut Pekka Kinnunen


Jumalan valtakunnan hengellinen hallitus


15. Jumalan valtakunta, jonka välityksellä Jumala hallitsee kaikkia uskovia ja heitä uskollisena kuninkaana mm. varjelee, nuhtelee, palkkaa, johtaa ja opastaa, ja jossa he puolestaan häneen joka päivä luottavat, tyytyvinä ottavat vastaan hänen isällisen kurinsa ja rangaistuksensa ja häntä kaikessa kuuliaisina seuraavat, ei ole maallinen eikä ajallinen, vaan hengellinen, se ei ole "syömistä eikä juomista," (Room. 14:17) eikä mitään muutakaan ulkonaista, vaan ainoastaan vanhurskauttamista, inhimillisen sydämen ja omantunnon tyydyttämistä ja lohduttamista. Se siis ei ole mitään muuta kuin syntien anteeksiantamista ja pois ottamista, syntien, joiden kautta omattunnot tulevat saastuneiksi, murheellisiksi ja levottomiksi. Aivan samoin kuin maallinen, ajallinen valtakunta on sitä, että ihmiset elävät rauhassa ja voivat keskinäisesti tyytyväisinä saada elatuksensa, samoin Jumalan valtakunta antaa samanlaisia lahjoja hengellisinä, särkien synnin valtakuntaa, se on siis vain syntien hävittämistä ja anteeksiantamista. Jumala asuu sydämissä, niissä vaikuttamalla rauhaa, lepoa ja lohdutusta, niin kuin synti vaikuttaa päinvastaista: levottomuutta, tuskaa ja hätää. Jumala osoittaa ihmiselle kirkkautensa ja armonsa tässä elämässä, ottamalla pois ja anteeksi antamalla hänen syntinsä. Tämä on armon valtakunta. Kunnian ja täydellisen autuuden valtakunta taas on oleva silloin, kun synti seurueineen, joita ovat perkele, kuolema ja helvetti, ei enää ole ahdistamassa

16. Tästä seuraa ensiksikin: Jumalan valtakuntaa ei saada toimeen eikä sitä hallita minkään lain, ei Jumalankaan lain avulla, vaan yksinomaan evankeliumilla ja sellaisella uskolla Jumalaan, joka sydämet puhdistaa, niitä lohduttaa ja rauhoittaa, (Ap. t. 15:9) kun Pyhä Henki heihin vuodattaa rakkauden ja Jumalan tuntemisen, näin tehden ihmisen sekä yhdeksi että yhdeksi hengeksi Jumalan kanssa: hänelle tulee aivan sama mieli kuin Jumalalla on, ja hän tahtoo ja halajaa, etsii ja rakastaa sitä, mitä Jumala tahtoo. Käypi aivan kuin kahden, erottamattomasti toisiinsa yhtyneen ystävän: toinen tahtoo samaa kuin toinenkin. Tästä johtuu, että Jumalan valtakunnassa oleva ihminen on täydellinen, armahtava, säälivä ja ystävällinen lähimmäistään kohtaan, koska hän Pyhän Hengen ilmoituksesta tietää Jumalankin häntä ja kaikkia muitakin kohtaan tekevän samoin, ja runsaasti vuodattavan hyvyyttänsä. Tätä Jumalan tapaa kukaan ei voi oppia tuntemaan lain, vaan yksinomaan Hengen ja evankeliumin sanan avulla; ei siis kukaan myöskään saavuta lepoa, lohdutusta eikä rauhaa eikä tule Jumalan valtakuntaan minkäänlaisen lain avulla. Ne jotka tekevät paljon lakeja, vetävät ihmiset Jumalan valtakunnasta synnin valtakuntaan, ja siellä on pelkkää levottomuutta, tuskaa, murhetta, vastuksia ja kaikkea omantunnon onnettomuutta, samoin kuin Jumalan valtakunnassa ja hänen tuntemisessaan on pelkkää sydänten rauhaa, iloa ja lohdutusta.

17. Toiseksi. Jumalan valtakunnassa hallitsee rakas Herra Kristus aivan kuin toimitsija köyhäinhuoneessa sairaiden, kurjien ja kivulloisten parissa. Tänne, tähän valtakuntaan, ei näet, kuulu ketään muita kuin pelkkiä syntisiä ja kurjia ihmisiä, joille heidän syntinsä anteeksi annetaan. Sen tähden Kristuskin evankeliumissa sanoo: "Voi teitä, te rikkaat, sillä te olette jo saaneet lohdutuksenne." (Luuk 6. 24) Köyhät, kurjat ja hyljätyt sen sijaan saavat lohdutusta ja iloa evankeliumista. Onhan Kristus tullut kutsumaan syntisiä, eikä ensinkään vanhurskaita, (Matt. 9:13) että kunnia kokonaan jäisi Herralle, Jumalalle, sen tähden, että hän sulasta armosta ja pelkästä laupeudesta antaa synnit anteeksi.

Kirkkopostilla III s.730 — 731
Päivämies 28.11.1984

_________________
Uskoen saat nyt jo voiton, täällä synnin, kuolon mailla.
Riemumielin kiitossoiton, alat muuttolinnun lailla. SL 187: 7


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 26 Kesä 2011, 19:46 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6846
Paikkakunta: Suomenselkä
Kasteen armo


Monet kastetut käyttäytyvät niin kuin saisivat he pysyä entisellä tavalla vanhassa esinahassa ja elää niin kuin mielivät ja niin muodoin tekevät pyhän kasteen ainoastaan syntiensä verhoksi. Kuitenkin luottavat he siihen, että Jumala on heille armollinen ja koettavat syytä itsestään poistaa näin: Minä olen heikko ihminen, mutta Jumala pitää meitä hyvänä ja antaa meille synnit anteeksi. Ei, rakas veli, en minä niin ole sinulle tietä osoittanut, että kaste antaisi vapauden syntiä tehdä. Vaan se on Kristuksen veren tähden, kun syntisi ovat anteeksi annetut ja sinä olet armoon tullut, niin että nyt noudatat toista elämää ja luovut synnistä. Ei sovi yhteen olla kastettu ja pysyä synnissä. Ei se sinua auta, että olet kastettu, jos et kastettasi kunnioita ja pidä pyhyydessä. Sinulla tosin saattaa olla kristityn nimi, mutta olet antanut Kristuksen mennä, eikä sinulla ole muuta kuin kristillisyyden nimi, ja haamu, jolla itsesi petät.

Niin olemme siis Hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niin kuin Kristus on Isän kunnian kautta herätetty, niin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman. Room. 6: 4.

Luther
1956 Siionin Lähetyslehti sivu 174

_________________
Uskoen saat nyt jo voiton, täällä synnin, kuolon mailla.
Riemumielin kiitossoiton, alat muuttolinnun lailla. SL 187: 7


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 19 Elo 2011, 08:48 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6846
Paikkakunta: Suomenselkä
Martti Luther saarnaa


I sunnuntaina Pääsiäisen jälkeen Luther saarnasi Joh. evankeliumin 20. luvun johdolla. Tässä luvussa apostoli Johannes kertoo, kuinka ylös noussut Vapahtaja Jeesus ilmestyi pelkääville opetuslapsille suljettujen ovien takana. Jeesus näytti heille kätensä ja kylkensä, joissa oli haavat näkyvissä.

"Ja Jeesus taas sanoi heille: rauha olkoon teille. Niin kuin Isä Minun lähetti, niin Minäkin lähetän teidän. Ja nämä sanottuansa, puhalsi Hän (Jeesus) heidän päällensä ja sanoi heille: ottakaa Pyhä Henki. Joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joille te ne pidätätte, niille ne pidätetyt ovat." Joh. 20: 21–23

Martti Luther selittää tätä Raamatun kohtaa näin: "Näillä sanoilla osoittaa Herra, mitä Hän (Jeesus) on ylös nousemisellansa toimittanut, nimittäin, että Hän on asettanut hallituksen, jonka ei ole tekemistä eikä liikkumista kullalla eikä rahalla, ja joka, mitä tähän elämään tulee, ei murehdi, kuinka semmoista saisi ja voittaisi. – – Tällä asetettiin apostolitkin ja heidän seuraajansa hamaan maailman loppuun saakka herroiksi, ja on heille yhtä suuri valta ja voima annettu viran puolesta, kuin itse Kristuksella Jumalan Pojalla oli, eikä ole koko maailman mahti ja herruus mitään tämän suhteen, vaikka se ei paista maailmalle eikä nimitetä herruudeksi, eikä sen kuitenkaan pidä, eikä sovi edemmälle ulottua, kuin yksistänsä siihen, mitä Jumalan edessä kutsutaan synniksi, niin että missä synti alkaa eli muuttuu, siellä alkakoon ja muuttukoon myös tämä hallitus, ja olkoon tälle hallitukselle alamaista kaikki, mikä elää ja kutsutaan ihmiseksi maan päällä, lienee se sitten keisari, kuningas, suuri tahi pieni, ei yhtään erotettuna... niin ettei kenkään ole taivaaseen eikä iankaikkiseen elämään pääsevä, joka ei saa sitä teiltä, se on, teidän virkanne kautta.

— – Sen tähden ei anna Hän (Jeesus) heille tätä varten, ei miekkaa eikä aseita. Ei varusta heitä haarniskallakaan ja maailmallisella vallalla, vaan (Jeesus) puhaltaa heidän päällensä ja sanoo: 'Ottakaa Pyhä Henki.’ Että he nimittäin tietäisivät, ettei tämä virka ja työ lähde heidän omasta mahdistaan, vaan Hänen (Jeesuksen) voimastaan Pyhän Hengen kautta. Joka tahtoo vaikuttaa heidän virallaan ja sanallaan: niin että se olkoon ja nimitettäköön Pyhän Hengen viraksi. Jonka Kristus sitä varten antoi, että vaikka se kyllä näkyy heikolta saarnalta, eikä ole muuta kuin heikko henkäys ihmisen suusta, on kuitenkin semmoinen voima sen muassa ja ohessa, että synnin, Jumalan vihan, kuoleman ja helvetin täytyy sitä paeta.

– – Tämän tekee Jumala vielä meille itsellemme parhaaksi, ettei meidän tarvitsisi turhaan katsoa töllistellä taivasta kohden, josta emme voisi sitä saada... vaan on Hän (Jeesus) asettanut syntein anteeksi saamisen tähän julkiseen virkaan ja sanaan, että se aina olisi meillä meidän suussamme ja sydämessämme.

– – Katso, tämä on se valta, joka tämän apostolein viran kautta annettiin seurakunnalle, joka on kaikkea maallista valtaa laajempi ja korkeampi, niin että ilman sitä ei tohdi eikä saata yksikään, ehkä kuinka suuri ja voimakas sitte lieneekin, tulla Jumalan pariin ja saada omantunnon lohdutusta, päästäksensä Jumalan vihasta ja iankaikkisesta kuolemasta. Sillä vaikka kaikki keisarit ja kuninkaat panisivat yhteen kaiken voimansa ja väkensä, kultansa ja tavaransa, eivät he sittenkään voisi auttaa itseänsä eikä yhtään ihmistä kaikkein pienimmästäkään synnistä, sillä koska ihmisen sydän on peljästynyt, mitä auttaa häntä silloin olla voimakas kuningas tahi keisari?

– – Mutta kuka voi sanoa, mikä sanomatoin, voimallinen ja autuas lohdutus se on, että ihminen voipi yhdellä sanalla avata toiselle taivaan ja sulkea helvetin? Sillä tässä armon valtakunnassa, jonka Kristus on kuolleista nousemisellansa asettanut, emme tee me mitään muuta, kuin avaamme suumme ja sanomme: 'Minä annan sinulle synnit anteeksi, en itsestäni enkä omasta voimastani, vaan Jeesuksen Kristuksen siassa ja nimessä.'

– – Tämä ei ole sanottu yksistänsä saarnaajille eli seurakunnan palvelioille, vaan kaikillenkin kristityille, täällä lohduttakoon ja synneistä päästäköön jokainen toinen toistansa kuoleman hädissä, tahi missä muutoin tarve vaatii.

– – Katso, tämä on oikia tapa otella synnin kanssa, nimittäin siitä päästää ja se anteeksi antaa. Muutoin ei ole mitään neuvoa eikä apua siihen, niin kuin paavi roomalaiskatolisen kirkon johtaja, valheopissaan sanoo, näyttäessään ihmisiä omiin vaikuttamisiin, tahi täydeksi tekemisiin, käskiessään heitä juoksemaan luostariin, Roomaan, pyhäin pariin, itsiänsä kurittamaan, kirkkoja rakentamaan... Tällä tien tavalla ei siihen päästä.

– – Älä siis sano: missä löydän sen (syntien anteeksisaamisen)? Pitääkö minun juokseman sen perään Roomaan taikka Jerusalemiin? Ei niin, vaikka vielä kultaisilla tikapuilla, jos se mahdollista olisi, saattaisit kiivetä taivaaseen, ei siitä tulisi kuitenkaan mitään.

– -- Sen tähden tulen minä sinun tykös samassa meidän Herramme Kristuksen nimessä ja sanon sinulle: Älä hätäile, äläkä epäile, juuri kuin ei olisi enää mitään lohdutusta, apua eikä neuvoa: kuulethan kyllä Kristuksen sanovan itsensä tulleeksi syntisten, eikä vanhurskasten tähden, niitä autuaiksi tekemään. Ole sen tähden turvassa, ota tämmöinen suloinen sanoma ilolla omaksesi, ja kiitä Häntä (Jeesusta) sydämestäsi siitä, että Hän minun kauttani ilman mitään omaa vaivaasi ja kustannustasi, sitä sinulle julistuttaa, vielä antaa käskynkin päästää sinua synneistäsi. Sen tähden päästänkin minä sinun irti ja vapaaksi kaikista synneistäsi Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Sano siihen iloisesti: 'Minä kiitän Sinua. laupias Jumala, Sinä taivaallinen Isä, ettäs annoit minulle synnit anteeksi oman rakkaan Poikasi Kristuksen kautta, äläkä enää epäile totisesti olevasi itse Isän Jumalan päästämä."

Tohtori Martti Lutherin Kirkko- Postilla, Ensimmäinen osa
Päivämies 27.7.1977

_________________
Uskoen saat nyt jo voiton, täällä synnin, kuolon mailla.
Riemumielin kiitossoiton, alat muuttolinnun lailla. SL 187: 7


Ylös
 Profiili  
 
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 6 viestiä ] 

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi

Etsi tätä:
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö