Evankeliumi; Kristus on Raamatun Herra ja Kuningas P.K/Luth.

Martti Lutherin ja hänen aikalaistensa sekä vielä vanhempia kirjoituksia

ViestiKirjoittaja Emka » 17 Tammi 2010, 16:04

Siansaparo kirjoitti:Nyt et oo tosissas. Otetaan vähän taukoo, miusta tuntuu, että oot nyt jotenki hieman kiihyksissäs, etkä enää ymmärrä mitä puhut.


Toivotaan myös täällä sopivat käytöstavat Taitaa nyt näyttää ailtä että se on Saparo joka täällä kiihtyy.

. Jos saparolle Luther on Raamattua tärkeämpi, se ei ole taavetin ei muiden ongelma. Ongelma on nyt siinä että saparolle Raamatun mukainen Jeesuksen opettama ja myös Luthetin opettama seurakunta on kateissa.
Avatar
Emka
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1464
Liittynyt: 25 Tammi 2005, 22:05
Paikkakunta: Pirkanmaalla pieni pitäjä

ViestiKirjoittaja Siansaparo » 17 Tammi 2010, 16:14

Väärin siis aistin Taavin oletetun kiihtymyksen ja väärin aisti myöskin Emka miun oletetun kiihtymyksen. Eli hyvä näin. Jatkamme sit joskus jos jaksamme :) .
Siansaparo
puuhakas
 
Viestit: 213
Liittynyt: 21 Syys 2009, 15:47

ViestiKirjoittaja Taavetti » 18 Tammi 2010, 06:11

Aivan muuta etsiessäni löytyi Paavalin kirjeestä luku, joka varsinkin loppuosaltaan tuntui sopivan keskusteltuun aiheeseen. Liitän sen siis tarkasteltavaksi tähän.

1. Tessalonikalaiskirje
Olkaa valmiina
1 Aikamääristä teille ei tarvitse kirjoittaa, veljet,
2 sillä te tiedätte itse aivan hyvin, että Herran päivä tulee kuin varas yöllä. [Ap. t. 2:20; 1. Kor. 5:5 | Matt. 24:43+]
3 Juuri kun ihmiset sanovat: "Kaikki on hyvin, ei mitään hätää", tuho kohtaa heidät äkkiarvaamatta niin kuin synnytyspoltot raskaana olevan naisen, eivätkä he pääse pakoon.
4 Mutta te, ystävät, ette elä pimeydessä, eikä tuo päivä pääse yllättämään teitä kuin varas.
5 Te kaikki olette valon ja päivän lapsia. Me emme kuulu yölle emmekä pimeydelle. [Luuk. 16:8; Joh. 12:36; Ef. 5:8]
6 Emme siis saa nukkua niin kuin muut, vaan meidän on valvottava ja pysyttävä raittiina. [Room. 13:13; Ef. 5:14; 1. Piet. 5:8]
7 Ne, jotka nukkuvat, nukkuvat yöllä; ne, jotka juovat, ovat juovuksissa yöllä.

8 Mutta meidän, jotka kuulumme päivälle, on pysyttävä raittiina: meidän on pukeuduttava uskon ja rakkauden haarniskaan ja otettava kypäräksemme pelastuksen toivo. [Room. 13:12+]
9 Jumala ei ole tarkoittanut, että saisimme osaksemme vihan vaan että pelastuisimme Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa. [Room. 5:9; 1. Tess. 1:10]
10 Kristus on kuollut puolestamme, jotta saisimme elää yhdessä hänen kanssaan, olimmepa valveilla tai kuoleman unessa. [Room. 14:8,9; 2. Kor. 5:15]

11 Rohkaiskaa ja vahvistakaa siis toinen toistanne, ja niinhän te teettekin. [Hepr. 10:24,25]

Kehotuksia ja lopputervehdys

12 Pyydämme teitä, veljet, pitämään arvossa niitä, jotka keskuudessanne näkevät vaivaa, toimivat teidän johtajinanne Herran nimissä ja ojentavat teitä. [5:12,13: 1. Kor. 16:18; Gal. 6:6; Fil. 2:29]
13 Osoittakaa heille aivan erityistä kunnioitusta ja rakkautta heidän työnsä vuoksi. Eläkää rauhassa keskenänne.
14 Kehotamme teitä, veljet: ojentakaa kurittomia, rohkaiskaa arkoja, tukekaa heikkoja ja olkaa kaikkia kohtaan kärsivällisiä. [Matt. 18:15; Room. 14:1; Gal. 6:1,2]
15 Katsokaa, ettei kukaan maksa pahaa pahalla. Pyrkikää aina tekemään hyvää toisillenne ja kaikille ihmisille. [Matt. 5:39+]
16 Iloitkaa aina. [2. Kor. 13:11+]
17 Rukoilkaa lakkaamatta. [Room. 12:12; Ef. 6:18; Kol. 4:2]
18 Kiittäkää kaikesta. Tätä Jumala tahtoo teiltä, Kristuksen Jeesuksen omilta. [Ef. 5:20]
19 Älkää sammuttako Henkeä, [Ef. 4:30; 2. Tim. 1:6]
20 älkää väheksykö profetoimisen lahjaa. [1. Kor. 14:39]
21 Koetelkaa kaikkea ja pitäkää se mikä on hyvää.
22 Pysykää erossa kaikesta pahasta.
23 Itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonaan ja varjelkoon koko olemuksenne, teidän henkenne, sielunne ja ruumiinne, niin että olette nuhteettomat Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa. [1. Kor. 1:8+]
24 Hän, joka teitä kutsuu, on uskollinen ja pitää lupauksensa. [1. Kor. 1:9, 10:13; Fil. 1:6]
25 Veljet, rukoilkaa meidän puolestamme. [Room. 15:30+]
26 Tervehtikää kaikkia veljiä pyhällä suudelmalla. [Room. 16:16+]
27 Herran nimeen minä vaadin, että luette tämän kirjeen kaikille veljille. [Kol. 4:16]
28 Herramme Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän kanssanne.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja O.M » 18 Tammi 2010, 11:52

Siansaparo kirjoitti:Evankeliumi opettaa, mitä meidän pitää saada ja laki, mitä meidän pitää tehdä.


Mitä minun pitää tehdä, että saan neuvon?

Siansaparo kirjoitti:OM:

"Koska ne auttavat pysymään Jumalan armosta osallisina, niitä voi kutsua armoneuvoiksi."

Kerro miulle se mekanismi, miten armoneuvot auttavat pysymään Jumalan armosta osallisena. Jos mie ajattelen armoneuvoa noudattamalla pysyväni kaidalla tiellä, se ajaa mua teko-oppiin ja suoritususkoon.


Jos ajattelee armoneuvoja noudattamalla ilman uskoa pysyvänsä kaidalla tiellä, onkin todella suoritususkossa ja teko-opissa. Sen sijaan on perusteltua ajatella, että armoneuvojen kautta Pyhä Henki pyhittää uskovaista ihmistä.

Armoneuvojen noudattamisessakin on toki vaara horjahtaa oikealle, jos alkaa kokea väärää onnistumisen tunnetta. Eräässä maailman väärässä hengellisyydessä on sanonta: "Varjele sinä tapa, niin tapa varjelee sinut."

On totta, että jos noudattaa armoneuvoa olla istumatta siellä, missä pilkkaajat istuvat (esim. kapakat), helpommin välttää ryöttäsyntiin (juopumus) tai hienostelevampaan syntiin (vähäisempi alkoholinkäyttö) lankeemuksen. Kun varjelee tavan, tapa varjelee varjelijansa.

Samalla on kuitenkin vaarana langeta ajattelemaan, että olisi vanhurskas vähemmän lankeemuksia sisältävän vaelluksensa vuoksi.

Uskovainen on vanhurskas yksin lahjaksi saamansa uskon tähden. Koska tämä usko ei jää ihmisessä toimettomaksi, vaan Jumala vaikuttaa uskovissaan sekä tahdon että toiminnan, uskovainen ihminen haluaa ojentautua Jumalan mielen mukaan.

Lankeemuksia tulee ja ne ovat Kristuksen tähden anteeksi. Uskova horjahtelee vasemmalle ja oikealle, mutta joka on hänessä hyvän työnsä alkanut, on sen luvannut viedä päätökseensä Kristuksen toisen tulemisen päivänä.

Siansaparo kirjoitti:työ papparat


:D

Siansaparo kirjoitti:neuvot ovat myös lakia


Olet eri mieltä kuin Biblian rekisterin kirjoittaja:

"N u h d e l l u s, N u h t e l e m i n e n; sitä tulee papin tehdä, 2. Tim. 4:2. Tit. 1:9. 1. Tim. 5:1, 2, 20, 21. 2. Tim. 2:24, 25. Evankeliumi on neuvo ja varoitus-sana, Hebr. 13:22. Veljellinen nuhteleminen ja varoitus, 3. Moos. 19:17. Ps. 141:5. San. l. 9:7, 8. 12:1. 15:32. 17:10. 27:5. 28:23. 29:1. Hoos. 4:4. Sir. 19:13-18. 20:1-3. Matt. 18:15, 16. Luuk. 17:3. Gal. 2:11. 6:1. 1. Tess. 5:11. Hebr. 3:13. Jaak. 5:19-20."

Viitattu raamatunkohta kuuluu: "Minä neuvon teitä, rakkaat veljet: ottakaat tämä neuvon sana hyväksi; sillä minä olen lyhykäisesti teille kirjoittanut" (Hepr. 13:22). Heprealaisapostoli luettelee pitkän listan käytännön neuvoja uskovaisille ja Biblian rekisterin kirjoittaja katsoo ne evankeliumin kokonaisuuteen kuuluviksi neuvoiksi.

Siansaparo kirjoitti:Neuvot ja opastukset on lakia Taavi-kulta. Niin sanoi ainaski eräs vl-pappi eräällä luennollaan. Kaikki, mitkä alkaa käskysanoilla, esim. "tehkää parannus", "uskokaa evankeliumi" jne., ovat lakia. Niin miulle sanottiin. Ja lakihan ei ole turha; se ajaa Kristuksen luo.


Kaikki, mitä pitää jonkin vaatimuksesta tehdä ilman sisäistä halua, on lakia. Hengen vaikuttama halu ojentautua hyvän neuvon mukaan ei täytä ko. ehtoa, vai mitä? Sille ei voi mitään, jos joltain puuttuu hengen vaikuttama halu ojentautua neuvojen mukaan. Voi vain todeta, että hengen hedelmät puuttuvat ja Jumalan henki ei jää ilman hedelmiä.

Keskustelemamme kiista ei ole uusi, vaan siitä on tietojeni mukaan keskusteltu erityisesti 1930-luvun pikkuesikoishajaannuksen aikaan. Silloin vanhoilliset katsoivat, että neuvot kuuluvat osaksi evankeliumin kokonaisuutta. Pikkuesikoiset katsoivat, että ne eivät kuulu.

Ko. opillisen kiistan juuri oli eräiden saarnamiesten vierailu Amerikan sekaoppisten seuroissa. Kun sekaoppiset kutsuivat, suurin osa seurakuntaa oli neuvonut, että ei tule mennä, mutta itseensä luottaneet erinomaiset menivät. Mm. Wäinö Havas oli anellut, että älkää veljet lähtekö. Rovaniemen suurissa seuroissa v. 1936 Havas saarnasi seuraavasti, korostaen evankeliumin kokonaisuuteen kuuluvan myös neuvon ja nuhteen sanat, vaikka lohtu on tärkeintä ja kulkee edellä (armo tulee ennen totuutta):

"Seurakunnan hoidossa on siis pääasia se, että köyhät tulevat taivaan leivällä ruokituiksi. Välttämätöntä on myöskin, että Jumalan lapset tulevat niin neuvotuiksi ja nuhdelluiksi, ettei vain lauman heikoinkaan horjahtaisi kaidalta tieltä, ei oikealle eikä vasemmalle, ei lihan vapauteen eikä lakihengellisyyteen. Evankeliumissa onkin nämä kaksi puolta: lohdun sanat ja opetuksen sanat. Lohtu kulkee edellä, neuvo ja nuhde perässä. Ensin ruoka, sitten vitsa."
"Mua, Jeesus, auta valvomaan
ja tätä aina muistamaan:
on lyhyt ihmiselämä
ja iäisyys on edessä.
Jo askel riittää siirtämään
tulevaan, toiseen elämään."

Virsi 538:4.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja Aatto » 18 Tammi 2010, 14:44

Tervehdys!

Pälähtipä tätä ketjua lukiessa päähäni, että minähän olen onnistunut hyvin tässä elämäntapavanhurskaus-kilvoittelussa! Elämä on rullannut pitkiä aikoja ilman että olisi ollut tarvetta kapinoida näitä seurakunnan hyvää tarkoittavia neuvoja vastaan(alk.hol.,älä istu...,tv,jne.), päinvastoin olen kokenut ne valtavan siunauksellisiksi ja olen omasta halustani elänyt näille neuvoille kuuliaisena. Toki joudun joka päivä toteamaan tekeväni syntiä ajatuksin, sanoin ja teoin, ja evankeliumia omalle kohdalle pyytämään.

Mutta herää kysymys: Miten lienee uskon puhtauden laita? Olen usein kokenut helpoksi uskoa Kristuksen sovitustyön omalle kohdalle, mutta lieneekö siinä ollut apuna ajatusta "Kyllä kai minä Jumalalle kelpaan armahdettavaksi, kun en ole "maailman pahaan menoon" ollut mukautumassa edes ajatuksissani?"

Eli jos joku saa elää omalta puoleltaan vapaana vaikkapa näistä "elämäntapakiusauksista" vai miten niitä nyt nimittäisi, onko hän onniteltavassa asemassa, vai onko vaarana, että omaa elämänvanhurskausta ollaan tuomassa Kristuksen eteen?

Yleensä: Kuinka vaivalloista tulisi uskonkilvoituksen olla, jotta pysyisi terveesti Jumalan armo ainoana turvana?

No, lisättäköön vielä että aivan viime aikoina olen törmännyt tähän täällä paljon käsiteltyyn uskonvanhurskaus-elämänvanhurskaus-kysymykseen myös omassa elämässäni, siksipä tännekin olen eksynyt. Aloin vain funtsimaan mihin uskoni on tähän asti perustunut. Tällä hetkellähän tunnen olevani "turvallisesti hukassa" näissä asioissa, luettuani näitä kirjavia palstakirjoituksia...

Ja anteeksi vielä, eihän tämä viesti tähän ketjuun kuuluukaan, siirrettäköön roskakoriin tai johonkin. Tuntoni vaan heräsi tässä kohdassa!

Edit: Hiukan täydensin selvennykseksi.
Aatto
 

ViestiKirjoittaja Siansaparo » 18 Tammi 2010, 20:32

OM. Käsittääkseni se on ollut Luther noitten rekisteriselitysten kirjoittaja. Elikkä. Tuo "evankeliumi on neuvo ja varoitus-sana", sotii aiempaa Lutherin selitystä evankeliumista, jos tuo "neuvo" -sana käsitetään ohjeeksi, joka sisältyy evankeliumiin. Sana voi tarkoittaa myös "apu" tai "keino". Siinä viitataan seuraavaan raamatunkohtaan:

"20 Rauhan Jumala, joka ikuisen liiton uhriveren tähden on nostanut kuolleista lampaiden suuren paimenen, meidän Herramme Jeesuksen, [Joh. 10:11; 1. Piet. 2:25, 5:4]
21 varustakoon teidät hyvillä lahjoillaan, niin että voitte täyttää HÄNEN TAHTONSA. Sen, mikä on hänelle mieleen, hän ITSE tehköön meissä, hän ja JEESUS KRISTUS. HÄNEN on kunnia aina ja ikuisesti. Aamen. [2. Kor. 3:5,6; Fil. 2:13]
22 Veljet, pyydän teitä kestämään nämä kehotuksen sanat, olenhan kirjoittanut aivan lyhyesti."

Ensinnäkin. Mikä on taivaallisen Isän tahto? Eikö se, että uskomme? Ja se, mikä hänelle on mieleen, hän ITSE tehköön meissä ja Jeesus Kristus. Mitä siis jää meille ittellemme? Usko.

Evankeliumin selityskohdasta voit OM lukea, mitä siellä selitetään siitä. Siellä sanotaan mm. että: evankeliumi ei ole parannussaarna, vaan lohdutussaarna.

Jatkellaan ja opiskellaan.
Siansaparo
puuhakas
 
Viestit: 213
Liittynyt: 21 Syys 2009, 15:47

ViestiKirjoittaja Emka » 18 Tammi 2010, 21:35

:-I On se vaikeeta, kun vaikeaksi tekee. Alkaa kuulostamaan jo turhanaikaiselta jaanaukselta niin yksinkertainen asia kuin uskominen. Kun usko on Jumalan sanan mukainen ei sitä tarvihe miettiä pää punasena onko nii tai näi. Eilisen usko ei auta, huomiseksi ei tartte uskoa vaan nyt kun uskoo nii voipi rauhassa nukkua yönsä.
Huomisella päivällä on sitten omat murheesa, sielunvihollinen yrittää epäilyksiä tehä, mutta kun Raamatun mukaisesti uskoo nii ei tarvihe ees Lutteria ulkoo osata.
Avatar
Emka
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1464
Liittynyt: 25 Tammi 2005, 22:05
Paikkakunta: Pirkanmaalla pieni pitäjä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 18 Tammi 2010, 22:00

Siansaparo kirjoitti:OM. Käsittääkseni se on ollut Luther noitten rekisteriselitysten kirjoittaja.

Oli mielessä, etten aivan nopeasti vastaa, mutta tuo lause antoi syyn poiketa aikomuksestani. Olen lukenut ja opiskellut poikaiästä alkaen epäsäännöllisen säännöllisesti noiden Biblian rekistereitä lukuohjeena käyttäen. Enimmiltä osin ne ovat oikeilta vaikuttavia lukuohjeita ja johdattajia. Oletin jo poikasena, että ne olisivat Lutherin kirjoittamia tai ainakin hyväksymiä. En ollut asiasta kuitenkaan aivan varma, niinpä kysyin armeijan aikana Helsingissä, siellä opiskelleilta teologipojilta, ovatko ne tuotoksia. Aivan varmoja eivät hekään olleet, vastasivat kuitenkin toden näköisen myöntävästi.

Sen me tiedämme kuitenkin aivan varmaksi, ettei Luther ole koskaan nähnyt niiden suomennoksia, kuten ei muidenkaan kirjoitustensa suomennoksia ainakaan kovin paljoa. Kenties Agricola oli näyttänyt hänelle joitakin lehtiä suomentamiaan kirjoituksia, mutta epäilen ettei Luther juurukaan ymmärtänyt niiden kieltä.

Siansaparo kirjoitti:Elikkä. Tuo "evankeliumi on neuvo ja varoitus-sana", sotii aiempaa Lutherin selitystä evankeliumista, jos tuo "neuvo" -sana käsitetään ohjeeksi, joka sisältyy evankeliumiin. Sana voi tarkoittaa myös "apu" tai "keino". Siinä viitataan seuraavaan raamatunkohtaan:

"20 Rauhan Jumala, joka ikuisen liiton uhriveren tähden on nostanut kuolleista lampaiden suuren paimenen, meidän Herramme Jeesuksen, [Joh. 10:11; 1. Piet. 2:25, 5:4]
21 varustakoon teidät hyvillä lahjoillaan, niin että voitte täyttää HÄNEN TAHTONSA. Sen, mikä on hänelle mieleen, hän ITSE tehköön meissä, hän ja JEESUS KRISTUS. HÄNEN on kunnia aina ja ikuisesti. Aamen. [2. Kor. 3:5,6; Fil. 2:13]
22 Veljet, pyydän teitä kestämään nämä kehotuksen sanat, olenhan kirjoittanut aivan lyhyesti."

Ensinnäkin. Mikä on taivaallisen Isän tahto? Eikö se, että uskomme? Ja se, mikä hänelle on mieleen, hän ITSE tehköön meissä ja Jeesus Kristus. Mitä siis jää meille ittellemme? Usko.


Kun nyt saisin selville, kirjoitatko noissa lauseissa meille lakia? Mikä on tarkoituksesi, lakisaarnako kristityille? Vai emmekö ole kristittyjä, kun mielestäsi meille lakia kirjoitat?

Siansaparo kirjoitti:Evankeliumin selityskohdasta voit OM lukea, mitä siellä selitetään siitä. Siellä sanotaan mm. että: evankeliumi ei ole parannussaarna, vaan lohdutussaarna.

Jatkellaan ja opiskellaan.


Aivan oikein, lohdutussaarna se on. Mikä voi lohduttaa eksymisen vaarassa oleva ja eksymistä pelkäävää muu, kuin tietoisuus siitä, että on oikeat tienviitat tien varsilla ja oikeat reimarit myrskyävällä karikkomerellä?
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja metsätähti » 19 Tammi 2010, 00:42

Emka kirjoitti::-I On se vaikeeta, kun vaikeaksi tekee. Alkaa kuulostamaan jo turhanaikaiselta jaanaukselta niin yksinkertainen asia kuin uskominen. Kun usko on Jumalan sanan mukainen ei sitä tarvihe miettiä pää punasena onko nii tai näi. Eilisen usko ei auta, huomiseksi ei tartte uskoa vaan nyt kun uskoo nii voipi rauhassa nukkua yönsä.
Huomisella päivällä on sitten omat murheesa, sielunvihollinen yrittää epäilyksiä tehä, mutta kun Raamatun mukaisesti uskoo nii ei tarvihe ees Lutteria ulkoo osata.


Näissä netin mahdollisuuksissa on puolensa ja puolensa. Toisaalta on hyvä, että voi keskustella ja selvitellä, siitä moni hiljaa lukija oppii monenlaista. Ja kun on meitä, joiden on helpompi hahmottaa asiat tekstinä kuin puheena, niin paljosta olisi jäänyt paitsi, jos ei näitä olisi ollut. Toisaalta sitten asioiden pohtimisessa tulee jossain kohti se piste, että se ei enää tunnukaan selventävän. Näistä pitkistä pohdinnoista ja sanatarkoista jutuista joskus ahdistuukin, kunnes malttaa pysähtyä miettimään, että mikä se olikaan se tämän uskon sisältö. Kummasti kirkastuu näköala. :wink:

Jotta vaikka näistä oppii paljon, niin välillä pitää päästää irtikin. Omissa asioissaankin unohtuu helposti Emkan kuvaamaan turhaan pähkäilyyn. Kun osaisikin tasapainon säilyttää. Ja muistaisi olennaisen. Välillä pitää pohtia syvällisesti ja välillä riittää vähäkin. :cool:
Ylistys armon auringon! Se Herran kansan yllä on, ja virta valoa kantaa. SL 275 :)
Avatar
metsätähti
ahertaja
 
Viestit: 571
Liittynyt: 02 Syys 2009, 17:00
Paikkakunta: Pohjois-Suomi

ViestiKirjoittaja Aromi » 19 Tammi 2010, 12:48

Pyydän etukäteen anteeksi liian pitkää kirjoitustani, kirjoitin jo aiemmin, mutta onnistuin hukkaamaan sepustukseni. Siksi tästä taisi tulla näin pitkä.
O.M kirjoitti:Rovaniemen suurissa seuroissa v. 1936 Havas saarnasi seuraavasti, korostaen evankeliumin kokonaisuuteen kuuluvan myös neuvon ja nuhteen sanat, vaikka lohtu on tärkeintä ja kulkee edellä (armo tulee ennen totuutta):

"Seurakunnan hoidossa on siis pääasia se, että köyhät tulevat taivaan leivällä ruokituiksi. Välttämätöntä on myöskin, että Jumalan lapset tulevat niin neuvotuiksi ja nuhdelluiksi, ettei vain lauman heikoinkaan horjahtaisi kaidalta tieltä, ei oikealle eikä vasemmalle, ei lihan vapauteen eikä lakihengellisyyteen. Evankeliumissa onkin nämä kaksi puolta: lohdun sanat ja opetuksen sanat. Lohtu kulkee edellä, neuvo ja nuhde perässä. Ensin ruoka, sitten vitsa."

Tämä teksti, joka on myös palstalla julkaistu on kokonaisuudessaan tosiaan lukemisen arvoinen. Jos sitä lukee, huomaa kuitenkin erään mielenkiintoisen asian. O.M:n lainaama teksti jatkuu näin:
Havas kirjoitti:Me näemme apostolien kirjoituksista, että he ovat tunnollisesti noudattaneet Jeesuksen antamaa ohjelmaa. Se käy ilmi myös tästä korinttolaiskirjeestä. Korintton seurakunta oli tuiki viallinen lauma. Siellä riideltiin saarnaajista, käytiinpä keskenään käräjiäkin pakanallisten tuomareitten edessä. Oli häiriöitä Herran pöydässä: muutamat olivat päihtyneinä pyhällä aterialla. Eräs seurakunnan jäsen oli hairahtanut törkeään haureuteen. Meidän inhimillisen mielemme mukaan tällainen joukkokunta kaipaisi heti aluksi kelpolailla keppiä ja sitten hyvän pehmityksen perästä hieman lohdun palsamiakin. Mutta apostolillapa onkin päinvastainen järjestys. Tälle vialliselle joukolle hän aivan aluksi toivottaa Jumalan armoa ja sitä rauhaa, jonka Kristus syntisille teki Golgatalla. Paavalilla näyttää olevan tavaton luottamus Jumalan armoon. Hän ymmärtää, että vioistakin noustaan parannukseen vain armon voimin.

Siis: vioista parannukseen vain armon voimin. Ja mitä sitten tapahtuu, selviää jatkosta.
Havas kirjoitti:Loppupuolella tätä kirjettä näemme, miten apostoli arastelematta nuhtelee ja kehoittaa parannukseen kaikista niistä virheistä, jotka aluksi mainitsimme. Siis ensin ruoka, sitten vitsa. Sama järjestys säilyköön loppuun asti meilläkin. Muistakaa kotiseudullannekin, että Kristuksen seurakuntaa on hallittu ja hallitaan evankeliumilla!


No- nyt jos nämä nuhteen sanat, jotka Paavali osoittaa Korinttilaisille, ovat evankeliumia, niin miksi niissä ei kuitenkaan ollut Havaksenkaan mielestä voimaa nostaa parannukseen näistä vioista? Miksi hän erottelee ruoan ja vitsan, jos ne ovat samaa uskoa synnyttävää ja kaiken lahjoittavaa evankeliumia?

Toinen esimerkki samasta Havaksesta:
Havas kirjoitti:Vanha saarnaaja lähetettiin muutamaan kylään, jossa kristityt kamppailivat keskenään. Jumalan lapset kiiruhtivat hänen luokseen tunnustamaan toistensa syntejä. Oi, miten helppoa hommaa! Ukko oli luonnostaankin heikkokuuloinen. Nyt hän heittäytyi umpikuuroksi. Hän ryhtyi hiljaisena seurojen pitoon. Luulisimme, että hän tuollaisille riitapukareille olisi vinguttanut aimo tavalla ruoskaa. Mutta ei! Hän puheli herttaisesti sulia armon sanoja, johdatteli kuulijoitaan uskossa ja hengessä katselemaan sitä orjantappuroilla kruunattua kipujen miestä ja Golgatan keskimmäisen ristin Kuningasta, jonka haavoista veri syntiemme pesoksi varisi, ja pääsiäisen kirkasta voittopäivää, jona kuoleman kahleetkin kirposivat, ja rupesi syntiseen sieluun siintämään avoin ura haudasta taivaaseen. Kolmantena seurapäivänä siihen asti selin toisiinsa istuneet kuulijat kääntyivät vastakkain. Jo kuului armonkerjääjänkin ääni. Ja synnintunnustajia ilmaantui. Kukin vaikersi ja anoi anteeksi omia vikojansa ja erheitänsä, ja toinen toisiansa siunattiin synninpäästön evankeliumilla. Näin on armo yhdistävä voima, se Uittaa lapset yksimieliseksi laumaksi Ylipaimenen ympärille.


Minusta tässäkään kohtaa ihmisten sydämiä ei pehmittänyt neuvo tai nuhde. Olisihan Raamatusta löytynyt monta hyvää neuvon sanaa tällaisille riitelijöille; "pitäkää veljellinen rakkaus" jne jne. Mutta kumpuaako todella uskon voima näistä kehotuksista? Eikö Havas kauniilla tavalla osoita, mitä tarkoittaa "armo ei ole syntejä peittävä maali". Joku voi tietysti käyttää evankeliumin vapautta väärin (esim. oikeasti etsiäkseen synnille lupaa, niin kuin täällä on monta kertaa sanottu), mutta Luther taitaa olla niistäkin sitä mieltä, että tätä vapauden väärinkäyttöä kristityt vain joutuvat sietämään. Se koituu loppujen lopuksi vain vahingoksi väärinkäyttäjälle itselleen, varsinkin jos hän vielä tulee vietelleeksi muita syntiin. Mutta Jeesuksen sanoin "Viettelysten täytyy kyllä tulla, mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta ne tulevat!" Mietin kovasti Taavetin lausumaa:
Jos (evankeliumin) opastava vaikutus otetaan pois, ei se ole enää Kristuksen evankeliumia, vaan höllöläistä hempeyttä.

Minusta se evankeliumin neuvova ja opastava vaikutus on siinä sanomattomassa ilossa, joka valtaa vapautetun sydämen; enhän sellaisen armon saatuani enää tahdo rikkoa Jumalaa tai muita ihmisiä vastaan. Sitä myös tarkoittaa se, että evankeliumista ei ole erotettavissa neuvoa ja nuhdetta erillisiksi sanoiksi, evankeliumi kyllä toimittaa kaiken meidän pelastuksemme eteen tarpeellisen.

Periaatteessa kuulostaa ihan kauniilta O.M:n ajatus siitä, että neuvon sanat jotenkin pyhittävät uskovaista täällä ajassa. Olen samaa mieltä siitä, että ihmiset tarvitsevat neuvoa ja kaitsentaa monta, monta kertaa syntisen luontonsa vuoksi. Tuosta pyhittymisestä en ole niin varma, vielä ainakin luotan enemmän Raamatun sanaan Jumalan vaikutusta on se, mitä te Kristuksessa Jeesuksessa olette. Hänet Jumala on antanut meille viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi. Sekä siihen, mitä vanhatkin ovat sanoneet: "uskomiseen se jää".
Aromi
vakiintunut
 
Viestit: 117
Liittynyt: 25 Maalis 2008, 20:03
Paikkakunta: pohjoinen maa

ViestiKirjoittaja O.M » 19 Tammi 2010, 14:46

Aromi kirjoitti:Periaatteessa kuulostaa ihan kauniilta O.M:n ajatus siitä, että neuvon sanat jotenkin pyhittävät uskovaista täällä ajassa.


Jos olen kirjoittanut noin, olen muotoillut asiani huolimattomasti ja epäonnistuneesti. (Tätä kirjoittaessa en malttanut tarkistaa kaikkia tähän kirjoittamiani viestejä.) Epäilen kuitenkin tuon olevan tulkinta kirjoituksistani, koska olen kirjoittanut tässä viestiketjussa mm. seuraavaa: "Sen sijaan on perusteltua ajatella, että armoneuvojen kautta Pyhä Henki pyhittää uskovaista ihmistä." On eri asia ajatella Pyhän Hengen pyhittävän neuvon sanojen kautta kuin että neuvon sanat (itsessään) pyhittäisivät.

Aromi kirjoitti:Olen samaa mieltä siitä, että ihmiset tarvitsevat neuvoa ja kaitsentaa monta, monta kertaa syntisen luontonsa vuoksi. Tuosta pyhittymisestä en ole niin varma, vielä ainakin luotan enemmän Raamatun sanaan Jumalan vaikutusta on se, mitä te Kristuksessa Jeesuksessa olette. Hänet Jumala on antanut meille viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi.


Luther jakaa joissakin kirjoituksissaan syntien anteeksiantamisen Kristuksen ja poishiomisen Pyhän Hengen tehtäväksi. "Pyhän Paavalin opin mukaan onkin maan päällä aina olemassa kristillinen, pyhä kansa, jossa Kristus elää, vaikuttaa ja hallitsee per redemptionem, armon ja syntien anteeksiantamisen kautta, ja Pyhä Henki per vivificationem et sanctificationem, jokapäiväisen syntien poishiomisen ja elämän uudistamisen kautta, niin ettemme jää synteihimme - -." (Kirkolliskokouksista ja kirkosta.)

Jumala ja Kristus - Pyhän Henkensä kautta - vaikuttavat uskovaisessa sekä tahdon että toiminnan, toisaalta syntien anteeksiantamisen, toisaalta syntien poishiomisen kautta. Maailma on luotu ja lunastettu, mutta pyhitys jatkuu, aina viimeiseen päivään asti. Pyhän Hengen kautta uskovainen saa neuvoja syntien poishiomiseksi ja Pyhän Hengen vaikutuksesta hän haluaa olla neuvoille kuuliainen.

Seuraavalla en tarkoita ketään erityisesti. Jonkin verran näkee ajateltavan, että olisi sama tehdä syntiä (etenkin makeimpia ja pieniksi miellettyjä), koska vanhurskautus kuitenkin tulee armosta ja mitä enemmän syntejä, sitä suurempi armo. Tätä käsitystä vastaan Paavali hyökkäsi: "Onko meidän jatkuvasti tehtävä syntiä, jotta armo tulisi yhä suuremmaksi? Ei tietenkään. Kun kerran olemme kuolleet pois synnistä, kuinka voisimme edelleen elää siinä?" (Room. 6:1-2.)

Toki on olemassa vaara, että Pyhän Hengen hioessa uskovaisesta pois syntejä, uskovainen lankeaisi omanvanhurskauden syntiin. Silti välttääkseen omanvanhurskauden syntiä, ei pidä tehdä lihallisia syntejä, vaan panna väärät onnistumisen tunteet syntinä pois. Synti pannaan pois Jumalan hengen vaikutuksesta, joten ripittäytymisessäkin ihmisen osuudeksi jää pyöreä nolla.
"Mua, Jeesus, auta valvomaan
ja tätä aina muistamaan:
on lyhyt ihmiselämä
ja iäisyys on edessä.
Jo askel riittää siirtämään
tulevaan, toiseen elämään."

Virsi 538:4.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja Taavetti » 19 Tammi 2010, 15:14

Aromi kirjoitti:No- nyt jos nämä nuhteen sanat, jotka Paavali osoittaa Korinttilaisille, ovat evankeliumia, niin miksi niissä ei kuitenkaan ollut Havaksenkaan mielestä voimaa nostaa parannukseen näistä vioista? Miksi hän erottelee ruoan ja vitsan, jos ne ovat samaa uskoa synnyttävää ja kaiken lahjoittavaa evankeliumia?

Siksi, etteivät he usko evankeliumia. Evankeliumi on Jumalan voima jokaiselle, joka uskoo Jumalan sanat ja lupaukset. Korostin kahta sanaa, muistini mukaan Paavalin kirjoittamasta lauseesta.

Evankeliumi on hyödyllinen ja vaikuttava vain evankeliumin uskojille. Sille selkänsä kääntäneille ei evankeliumi hyödytä mitään, he tarvitsevatkin herättäjikseen lakia, joka ei kuitenkaan kristityille kuulu edes ohjenuoraksi.

Luther kirjoitti samasta asiasta Vähään katekismukseensa samasta asiasta kastetta ja kasteen merkitystä käsitellessään.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Aromi » 19 Tammi 2010, 15:44

O.M kirjoitti:
Aromi kirjoitti:Periaatteessa kuulostaa ihan kauniilta O.M:n ajatus siitä, että neuvon sanat jotenkin pyhittävät uskovaista täällä ajassa.


Jos olen kirjoittanut noin, olen muotoillut asiani huolimattomasti ja epäonnistuneesti.

Ei, kyllä syy nyt oli minun, lainasin huolimattomasti. Mea culpa ja niin pois päin.
Pyhän Hengen kautta uskovainen saa neuvoja syntien poishiomiseksi ja Pyhän Hengen vaikutuksesta hän haluaa olla neuvoille kuuliainen.
- - -
Seuraavalla en tarkoita ketään erityisesti. Jonkin verran näkee ajateltavan, että olisi sama tehdä syntiä- - -
Toki on olemassa vaara, että Pyhän Hengen hioessa uskovaisesta pois syntejä, uskovainen lankeaisi omanvanhurskauden syntiin. Silti välttääkseen omanvanhurskauden syntiä, ei pidä tehdä lihallisia syntejä, vaan panna väärät onnistumisen tunteet syntinä pois.

Pyhän Hengen työtä on vaikea kuvata, kun se on meiltä salassa. Siitä näkökulmasta pyhittämisen selittäminen syntien poishiomisena on ihan hyvä niin kauan kuin syntien poishioutumisen annetaan tapahtua vapaasti ja yhtä suurella kärsivällisyydellä, millä Kristuskin on meitä kärsinyt.

Onko sitten niin, että minä vain pidän omavanhurskauden vaaroja paljon vakavampina kuin "lihallisuuden" vaaroja. Omalla kohdallani se perustuu siihen, että synti on ja pysyy minussa - sen kanssa joudun Paavalin tavoin pyristelemään. Omavanhurskaus taas on siksi vakavaa, että se ei kelpaa Jumalan edessä. Ja se on myös hirmuisen vaikeaa tunnistaa, koska juuri siitä on kyse silloin kun sielunvihollinen esiintyy taivaan enkelinä. Ja viime kädessä en uskokaan, että siitä (tai mistään lihallisestakaan) synnistä voisimme edes selvitä ilman Jumalan suurta ihmettä. Sillä sitä uskon syntyminen ja säilyminen on, ei mitään tapojen tai kuuliaisuuden kautta varjeltumista. Ainoa tapa, joka nyt Raamatun mukaisena muistuu tässä mieleen, on "älä tapa". (tää oli vitsi... ;) )
Aromi
vakiintunut
 
Viestit: 117
Liittynyt: 25 Maalis 2008, 20:03
Paikkakunta: pohjoinen maa

ViestiKirjoittaja Aromi » 19 Tammi 2010, 15:58

Taavetti kirjoitti:
Aromi kirjoitti:No- nyt jos nämä nuhteen sanat, jotka Paavali osoittaa Korinttilaisille, ovat evankeliumia, niin miksi niissä ei kuitenkaan ollut Havaksenkaan mielestä voimaa nostaa parannukseen näistä vioista? Miksi hän erottelee ruoan ja vitsan, jos ne ovat samaa uskoa synnyttävää ja kaiken lahjoittavaa evankeliumia?

Siksi, etteivät he usko evankeliumia. Evankeliumi on Jumalan voima jokaiselle, joka uskoo Jumalan sanat ja lupaukset.- - -Evankeliumi on hyödyllinen ja vaikuttava vain evankeliumin uskojille. Sille selkänsä kääntäneille ei evankeliumi hyödytä mitään, he tarvitsevatkin herättäjikseen lakia

En vieläkään tajua, siis Korinttilaiset eivät usko evankeliumia. Miksi ihmeessä sitten Paavali tervehtii heitä Jumalan armolla ja rauhalla? Jos he kerran olisivat lain tarpeessa?
Aromi
vakiintunut
 
Viestit: 117
Liittynyt: 25 Maalis 2008, 20:03
Paikkakunta: pohjoinen maa

ViestiKirjoittaja nuusku » 19 Tammi 2010, 16:05

Aromin monimutkaiset teologiset pohdinnat ylittävät oman hilseeni, mutta itse en ainakaan missään tapauksessa olisi nyt enkä myöskään säilyisi uskomassa ilman neuvon, opetuksen ja nuhteen sanoja. Mikäli synnistä ei varoitettaisi, alkaisin ilman muuta elää synnissä.

Jumalan valtakunnassa käsittääkseni opetetaan, että armoneuvot ovat eräänlaisia merimerkkejä, reimareita, varoittamassa karikoista ja sellaisista, kun ollaan tässä valtakunnan haahdessa seilaamassa kotia kohti. Itse en missään tapauksessa pystyisi ainoastaan yksin päättelemään, millaiset asiat ovat uskolle vaarallisia, joten itselleni on elämän ja kuoleman kysymys, että Jumalan valtakunta yhteisten linjausten avulla määrittelee joistakin asioista, mikä on uskovaiselle sopivaa ja mikä ei.
Avatar
nuusku
Ylläpitäjä
 
Viestit: 2102
Liittynyt: 08 Touko 2006, 17:33

ViestiKirjoittaja Emka » 19 Tammi 2010, 16:18

nuusku kirjoitti:Aromin monimutkaiset teologiset pohdinnat ylittävät oman hilseeni, mutta itse en ainakaan missään tapauksessa olisi nyt enkä myöskään säilyisi uskomassa ilman neuvon, opetuksen ja nuhteen sanoja. Mikäli synnistä ei varoitettaisi, alkaisin ilman muuta elää synnissä.

Jumalan valtakunnassa käsittääkseni opetetaan, että armoneuvot ovat eräänlaisia merimerkkejä, reimareita, varoittamassa karikoista ja sellaisista, kun ollaan tässä valtakunnan haahdessa seilaamassa kotia kohti. Itse en missään tapauksessa pystyisi ainoastaan yksin päättelemään, millaiset asiat ovat uskolle vaarallisia, joten itselleni on elämän ja kuoleman kysymys, että Jumalan valtakunta yhteisten linjausten avulla määrittelee joistakin asioista, mikä on uskovaiselle sopivaa ja mikä ei.


Tuo oli lyhyesti ja ytimekkäästi sanottu. Uskovaisen elämä on jokapäiväistä kilvoittelua Raamatun mukaan. Siitä kertoo kymmenen neitseen vertaus.
Kirja Peltoon kätketty aarre kirj. Juhani Uljas kertoo selväsanaisesti uskosta ja uskosta elämisestä. Kenellä se kirja on niin lukekaa.
Avatar
Emka
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1464
Liittynyt: 25 Tammi 2005, 22:05
Paikkakunta: Pirkanmaalla pieni pitäjä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 19 Tammi 2010, 16:32

Aromi kirjoitti:
Taavetti kirjoitti:
Aromi kirjoitti:No- nyt jos nämä nuhteen sanat, jotka Paavali osoittaa Korinttilaisille, ovat evankeliumia, niin miksi niissä ei kuitenkaan ollut Havaksenkaan mielestä voimaa nostaa parannukseen näistä vioista? Miksi hän erottelee ruoan ja vitsan, jos ne ovat samaa uskoa synnyttävää ja kaiken lahjoittavaa evankeliumia?

Siksi, etteivät he usko evankeliumia. Evankeliumi on Jumalan voima jokaiselle, joka uskoo Jumalan sanat ja lupaukset.- - -Evankeliumi on hyödyllinen ja vaikuttava vain evankeliumin uskojille. Sille selkänsä kääntäneille ei evankeliumi hyödytä mitään, he tarvitsevatkin herättäjikseen lakia

En vieläkään tajua, siis Korinttilaiset eivät usko evankeliumia. Miksi ihmeessä sitten Paavali tervehtii heitä Jumalan armolla ja rauhalla? Jos he kerran olisivat lain tarpeessa?

Siis Paavalin nuhde lakina kohdistui niihin, jotka olivat luopuneet uskon luottamuksesta, joko tietoisesti tai itse sitä huomaamattaan. Eihän sellainen tarvitse varsinaisia nuhteita, joka sisäisestä halustaan haluaa kilvoitella uskossa, synnin pois panijana ja Jeesuksen veren korjaajana. Heillä on kyllin aitoa kyselevää mieltä, etteivät pyri ratkomaan asioita pelkästään oman itsekkään mielensä mukaan, vaan Hengen halusta sovittavat elämänsä niin, etteivät tuottaisi murhetta taivaalliselle Isälle, lunastajallee Jeesukselle, Pyhälle Hengelle, joka hänessä ja kaikissa uskovaisissa vaikuttaa, sekä samalla suurinta vahinkoa itselleen, siis omalle sielulleen.

Siihen kaikkeen antaa paitsi haun ja mielen, myös voiman evankeliumin saarnan alla vuodatettu Pyhä Henki. Oikeastaan löysin viestistäsi ilmaisun, joka aivan yksinkertaisesti ilmaisee saman asian.

Aromi kirjoitti:Minusta se evankeliumin neuvova ja opastava vaikutus on siinä sanomattomassa ilossa, joka valtaa vapautetun sydämen; enhän sellaisen armon saatuani enää tahdo rikkoa Jumalaa tai muita ihmisiä vastaan. Sitä myös tarkoittaa se, että evankeliumista ei ole erotettavissa neuvoa ja nuhdetta erillisiksi sanoiksi, evankeliumi kyllä toimittaa kaiken meidän pelastuksemme eteen tarpeellisen.


Sen kun uskoo ja uskon kautta ymmärtää, ei sekoita lakia evankeliumiin eikä saarnaa lakia uskovaisille. Siinä kappaleessa ilmenee mielestäni evankeliumin voima ja vaikutus yksinkertaisimmillaan.Ei siihen tuon kummempia mutkia tarvita.


Meidän joukossamme on aivan luonnollisen lammaslauman tavoin, myös sellaisia omille teilleen pyrkiviä. Muistan nuoruudessani kuulleeni menetelmän, miten Jeesuksen ajan lammaspaimen menetteli sellaisen pakoon pyrkivän lampaan suhteen, joka ei muuten ottanut ojentuakseen karkailevasta taipumuksesta. Saattaa olla käytäntö nykyisinkin. Ensiksi paimenen sauvan käyrällä päällä paimen veti karkurin luokseen.

Paimen yksinkertaisesti otti ja taittoi sellaisen lampaan yhden jalan. Ei kuitenkaan jättänyt siihen, vaan lastoitti sen jalan, ja hoiti sen kuntoon. Nin hoidetusta lampaasta tuli tervehtyneenäkin paimentaan rakastava ja lähellä pysyvä, kun se rampana tunsi tarvitsevansa paimenen läheisyyttä, ei se sitä muistaen myöhemminkään halunnut omille teilleen.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja O.M » 19 Tammi 2010, 17:38

Aromi kirjoitti:Pyhän Hengen työtä on vaikea kuvata, kun se on meiltä salassa.


"Ja kuin hän tulee, niin hän nuhtelee maailmaa synnin tähden" (Joh. 16:8). Pyhän Hengen työ tapahtuu etenkin sanan ja sakramenttien kautta Jumalan seurakunnassa. Estääkseen tunnon paatumista, Pyhä Henki opettaa Jumalan lapsia neuvomaan toinen toisiaan. Tunto paatuu synnin tarttuessa. "Vaan neuvokaat teitänne keskenänne joka päivä - -, ettei joku teistä synnin petoksen kautta paatuisi" (Hepr. 3:13).

Aromi kirjoitti:Siitä näkökulmasta pyhittämisen selittäminen syntien poishiomisena on ihan hyvä niin kauan kuin syntien poishioutumisen annetaan tapahtua vapaasti ja yhtä suurella kärsivällisyydellä, millä Kristuskin on meitä kärsinyt.


Kärsivällinen on syytä olla. Langennutta lähestyttäessä (joka oikeastaan on kristittyjen velvollisuus, vaikkakin lihalle vastenmielinen) tulee armon käydä totuuden edellä. Sitä näkökohtaa Havas toi lainaamassasi saarnassa hyvin esille.

Aromi kirjoitti:Onko sitten niin, että minä vain pidän omavanhurskauden vaaroja paljon vakavampina kuin "lihallisuuden" vaaroja. Omalla kohdallani se perustuu siihen, että synti on ja pysyy minussa - sen kanssa joudun Paavalin tavoin pyristelemään.


Omalta kohdaltani olen huomannut, että jos joskus on tullut mieleen omavanhurskas ajatus, että onpas mennyt pitkään ilman selvempiä lankeemuksia (en tarkoita esim. ajatuksia), niin "selvempikin synti" on ollut jo oven takana odottamassa. En osaa sanoa, kumpi on pahempaa - Raamattu tuomitsee molemmat. Aistillisuus on lihassani, mutta myös kunnian pyyntö ym. hengen synnit nousee samasta turmeltuneesta ihmisluonnosta, lihasta. Siinä mielessä lihallisuuden synti voi sanana johtaa harhaan, jos sen ymmärtää pelkäksi aistillisuuden synniksi.
"Mua, Jeesus, auta valvomaan
ja tätä aina muistamaan:
on lyhyt ihmiselämä
ja iäisyys on edessä.
Jo askel riittää siirtämään
tulevaan, toiseen elämään."

Virsi 538:4.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja O.M » 19 Tammi 2010, 18:02

Siansaparo kirjoitti:OM. Käsittääkseni se on ollut Luther noitten rekisteriselitysten kirjoittaja.


Vertailin taannoin Jaakobin kirjeen esipuhetta Bibliassa (Aromin esilleottamaan) Lutherin saksannoksen ja Mikael Agricolan suomennoksen esipuheeseen. Niissä oli eri esipuhe, josta päättelen, että ainakin osa 1776 Biblian esipuheista, rekistereistä, jaeselityksistä yms. on jonkun muun käsialaa kuin Lutherin. Antinomistit (Johannes Agricola & kumpp.) käyttivät ko. kirjoitusta tavalla, joka ajoi Lutherin tarkentamaan ja kenties jopa kumoamaan joitakin aiempia muotoilujaan.

En kuitenkaan pysty ottamaan kantaa, onko lainaamani selitys neuvon ja nuhteen sisältymisestä evankeliumin kokonaisuuteen Lutherin vai jonkun myöhemmän rekisterin kirjoittajan kädenjälkeä. Mielestäni se kuitenkin on yhdenmukainen Lutherin toisaalla esittämien näkemysten kanssa.

Siansaparo kirjoitti:Elikkä. Tuo "evankeliumi on neuvo ja varoitus-sana", sotii aiempaa Lutherin selitystä evankeliumista, jos tuo "neuvo" -sana käsitetään ohjeeksi, joka sisältyy evankeliumiin. Sana voi tarkoittaa myös "apu" tai "keino".


Neuvo-sanan jälkeen viitataan Hepr. 13:22 -kohtaan ja siinä puhutaan hyvin yksiselitteisesti käytännön neuvoista, joilla voidaan välttää lankeemuksia. Mielestäni se on yhteensopiva Kinnusen Luther-kirjasta ottamasi lainauksen kanssa:

"Samoin me näemme, ettei Kristus vaadi, vaan ystävällisesti houkuttelee ja puhuu: Autuaita ovat köyhät jne., ja apostolit käyttävät sanontoja: minä kehotan, minä rukoilen, minä pyydän. Siten nähdään kaikkialla, että evankeliumi ei ole lakikirja, vaan ainoastaan saarna Kristuksen hyvistä teoista, jotka on meille osoitettu ja lahjoitettu, kun uskomme. Mooses sitä vastoin kirjoissansa ajaa, vaatii, uhkaa, lyö ja nuhtelee hirveästi, sillä hän on lain kirjoittaja ja hätyyttäjä."

--> Mm. apostolien sanonnoista "minä kehotan, minä rukoilen, minä pyydän", Luther katsoo näkevänsä, että evankeliumi ei ole lakikirja.

Siansaparo kirjoitti:Mikä on taivaallisen Isän tahto? Eikö se, että uskomme? Ja se, mikä hänelle on mieleen, hän ITSE tehköön meissä ja Jeesus Kristus. Mitä siis jää meille ittellemme? Usko.


Usko - puhumattakaan teoista - olisi ihan liikaa meille, jos se olisi omassa varassamme. "He kysyivät: "Mitä meidän tulee tehdä, että tekomme olisivat Jumalan tekoja?" Jeesus vastasi: "Uskokaa häneen, jonka Jumala on lähettänyt. Se on Jumalan teko."" (Joh. 6:28-29.) Jumala on meille lahjoittanut uskon, uskon kautta tahdon ja toiminnan.

Siansaparo kirjoitti:Evankeliumin selityskohdasta voit OM lukea, mitä siellä selitetään siitä. Siellä sanotaan mm. että: evankeliumi ei ole parannussaarna, vaan lohdutussaarna.


Noilla en äkkiseltään ymmärrä eroa. Parannus, parantuminen, kohennus, kohentuminen hengelliseen tilaan. Saada parannuksen armo = parantua hengellisestä sairaudesta. No, ehkä rekisterin kirjoittaja haluaa sanoa, että parannussaarnaan sisältyy Jumalan sanan molemmat terät: laki ja evankeliumi. Silloin lohdutussaarnaan kuuluisi vain lohtu, ettei tarvitse kuolla eikä elää synnissä.
"Mua, Jeesus, auta valvomaan
ja tätä aina muistamaan:
on lyhyt ihmiselämä
ja iäisyys on edessä.
Jo askel riittää siirtämään
tulevaan, toiseen elämään."

Virsi 538:4.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja lukkari » 19 Tammi 2010, 19:03

Schmalkaldenin opinkohdat
4. EVANKELIUMI
Otamme nyt uudestaan puheeksi evankeliumin, joka antaa neuvon ja avun syntiä vastaan monella eri tavalla, sillä Jumala on armossaan tuhlailevan rikas: Ensiksikin evankeliumi vaikuttaa suullisena sanana, kun koko maailmaan julistetaan syntien anteeksiantamus; tämä on evankeliumin varsinainen virka. Toiseksi se vaikuttaa kasteena. Kolmanneksi pyhänä alttarin sakramenttina. Neljänneksi avainten valtana sekä myös veljien keskinäisessä keskustelussa ja rohkaisussa: "Missä kaksi on kokoontunut..." (Matt. 18:20).


Omana kommenttina toteaisin, että neuvoja tarvitsevat ne, jotka niitä haluavat ja tarvitsevat. Sellaiset ottavat ne ilolla vastaan, että olipa hyvä kun neuvoit. Mutta jos neuvottavalla on itsellä tieto sellaiselle toisten neuvot ovat tosi ärsyttäviä. Näinhän se on ajallisissakin asioissa. Minua ainakin ärsyttää, jos joku tulee neuvomaan minua sellaisessa asiassa, jonka osaan ja tiedän.
lukkari
Valvoja
 
Viestit: 553
Liittynyt: 14 Loka 2006, 12:52

EdellinenSeuraava

Paluu Martti Lutherin ajalta



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron