Lutherin saarnat kasteesta

Martti Lutherin ja hänen aikalaistensa sekä vielä vanhempia kirjoituksia

Lutherin saarnat kasteesta

ViestiKirjoittaja weha » 27 Helmi 2010, 21:29

helatorstain 1 evankeliumisaarnasta

16. Ällös siis mitenkään ryhdy selittelemään näin: Usko ei yksin saa vanhurskaaksi tulemista aikaan, siihen kuuluvat teotkin; onhan sen perusteella, mitä me sanoimme, päivänselvää, etteivät teot asiaan vähääkään vaikuta. Ketään ei vahingoita mikään muu kuin epäusko, koska teot eivät riitä. Jos olisi käsillä usko, kaikki olisi hyvää. Yhtä vähän siis kuin teot, epäuskossa oltaessa, vaikuttavat sitä, että ne ovat pahoja, yhtä vähän ne uskossa oltaessakaan vaikuttavat sitä, että ne ovat hyviä. Epäusko yksin turmelee kaikki teot, usko taas tekee ne kaikki hyviksi.
17. Tässä on kuitenkin vielä yksi seikka. Kristus sanoo: "Joka uskoo ja kastetaan, se tulee autuaaksi". Sanonet: Kuulenpa, että kastekin tässä tarvitaan. Tietysti se tässä tarvitaan, mutta kaste ei ole teko, jonka me itse teemme. Sen täytyy olla uskon mukana siitä syystä, että Jumala tahtoo, ettei usko jää sydämen salaisuudeksi, vaan että se purkautuu esiin, tullakseen maailman edessä tunnetuksi ja ilmeiseksi. Jumala on asettanut tämän ulkonaisen merkin sitä varten, että jokainen voisi osoittaa ja tunnustaa uskonsa, ja niin tultaisiin pyhään ristiin. Jos näet usko saa pysyä salassa sydämessä, voidaan olla varmoja siitä, ettei tarvitse kantaa ristiä eikä seurata Kristusta. Ellei näet maailma tietäisi meidän uskovan, meitä ei vainottaisi.
18. Toiseksi: kukaan ei meistä kostu eikä tule uskoon, ellemme julkisesti tunnusta evankeliumia ja ellei meillä ole julkista merkkiä, josta tiedetään, missä kristityitä on ja keitä he ovat. Jumala on siis järjestänyt siten, että meidän uskomme on tuleva ilmeiseksi pakanoille: ken vain on kristitty ja on kastattanut itsensä, on jo sellaisenaan vaarassa joutua pakanoiden ja epäkristittyjen käsiin ja surmattavaksi. On siis välttämätöntä, että me, jos olemme kristityitä, kastatamme itsemme, tai, ellei se ole mahdollista, ainakin sanomme: Halusta tulisin kastetuksi.
19. Tämä merkki on sitä paitsi annettu meille senkin tähden, että me Jumalan omalla armollisella avulla olisimme varmoja hänen armostansa, ja että jokainen voisi sanoa: Jumala on antanut minulle tämän merkin sitä varten, että olisin varma autuaaksitulemisestani, minkä hän on luvannut evankeliumilla. Hän on näet antanut meille sanansa, kirjeen, ja sanojen ohella kasteen, sinetin; näin usko, joka käsittääpi sanan, vahvistuu merkin ja sinetin avulla.
20. Mutta tässä et todellakaan havaitse mitään ihmistekoa: kaste ei ole minun tekoani, vaan Jumalan. Se näet, joka minut kastaa, on Jumalan sijaisena, eikä hän suorita mitään ihmistekoa, vaan kaikki on Jumalan käsialaa ja tekoa: Jumala siinä varsinaisesti toimii. Sen tähden sopii ja pitääkin minun sanoa: Itse Jumala, minun Herrani, on kastanut minut ihmiskäden välityksellä; siitä minä voin kerskata ja siihen minä nojaudun ja sanon: Jumala on minulle antanut merkin, hän ei tahdo eikä saata valhetella, ja näin minä olen varma siitä, että hän on minulle armollinen ja että hän tahtoo tehdä minut autuaaksi: Poikansa kautta hän on lahjoittanut minulle kaiken, mikä hänellä on. Meidän puolellamme siis ei ole mitään muuta kuin usko yksin, ja hänen puolellansa sana ja merkki yksin. Tästä olemme tarpeeksi usein puhuneet; nyt siis ei ole tarvis tätä kysymystä enempää eikä laajemmalta käsitellä.

helatostain 2 evankeliumisaarnasta

Sitten seuraa jatkoksi:
Joka uskoo ja kastetaan, se tulee autuaaksi.
25. Jumala on aina sanansa rinnalle antanut ulkonaisen merkin voimakkaasti tehostamaan hänen sanaansa, niin että me vahvistuisimme sydämissämme emmekä, sanaa epäillen, horjuisi. Niinpä hän Nooalle antoi taivaalla näkyvän sateenkaaren sen merkiksi, että oli pitävä sanansa eikä enää vedenpaisumuksella hävittävä maata. Näin sateenkaari oli Nooalle ja on meillekin aivan kuin sinetti tai leima; kirjettäkin kirjoitettaessa siihen painetaan kirjoituksen varmemmaksi vakuudeksi leima. Ja aivan samoin kuin valtaherroilla on omat eri väriset vaakunansa tai tunnuksensa, joista heidät tunnetaan, samoin Jumalakin on tehnyt meille: hän on vahvistanut sanansa merkeillä kuin sineteillä ikään, ettemme mitenkään epäilisi. Aabrahamille hän antoi ympärileikkauksen sen merkiksi, että Kristus oli tuleva siunaamaan maailman. Samoin Kristus on tehnyt tässä, lupaukseensa: »Joka uskoo ja kastetaan, se tulee autuaaksi» lisäämällä ulkonaisen merkin, nimittäin kasteen ja lisäksi leivän ja viinin sakramentin, käytettäväksi erikoisesti kiusauksissa ja kuoleman korvalla vahvistamaan uskoamme ja vaatimalla vaatien muistuttamaan Jumalaa hänen lupauksestansa.
26. Saattaahan joku uskoa, vaikka ei olekaan kastettu. Kastehan on ainoastaan ulkonainen merkki, jonka on määrä muistuttaa meitä Jumalan lupauksesta. Jos kaste on saatavissa, niin kaikella muotoa se otettakoon, sillä kukaan ei saa sitä halveksia; mutta ellei sitä voida saada tai jos se evätään, ei silti kadotukseen tuomita, kunhan vain uskotaan evankeliumi. Siinä, näet, missä on evankeliumi, on myöskin kaste ja kaikki muukin, minkä kristitty tarvitsee, sillä kadotus ei ole minkään muun synnin seurausta kuin epäuskon. Sen tähden Herrakin sanoo: "Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen" eikä sano: "Joka ei ole kastettu", näin vaieten kasteesta. Eihän kaste vähääkään hyödytä ilman uskoa, vaan se on kuin kirje, johon sinetti ripustetaan, mutta itse kirjeeseen ei ole mitään kirjoitettuna. Sillä ihmisellä siis, jolla on se merkki, jota me nimitämme sakramentiksi, mutta ei uskoa, on pelkkä sinetti kirjeineen, jossa ei ole mitään kirjoitusta.
weha
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1135
Liittynyt: 18 Kesä 2007, 13:40

ViestiKirjoittaja weha » 27 Helmi 2010, 21:33

helatortain 3 evankeliumisaarna

57. Se taas, että Kristus tuohon ensimmäiseen kohtaan: "Joka uskoo", lisäksi tuo esiin kasteen, viittaa kristikunnassa toteutettavaan ulkonaiseen virkaan. Nämä molemmat hän samoin Matteuksen Evankeliumin viimeisessä luvussa yhdistää: "Opettakaa kaikkia kansoja ja kastakaa heitä" jne. Ensiksikin hän täten osoittaa, ettei se usko, josta evankeliumi saarnaa, saa jäädä piiloon, salaan, aivan kuin riittäisi se, että itse kukin evankeliumin kuulija jää vain omalle kohdallensa uskomaan, tarvitsematta toisille tunnustaa uskoansa, vaan että sen on tultava ilmi. Hän tahtoo koota meidät yhteen ja pitää yhdessä jumalallisen merkin, kasteen, avulla, ei ainoastaan siellä, missä evankeliumia saarnataan, vaan myöskin siellä, missä se omistetaan ja uskotaan: missä ikänä seurakunta ja Kristuksen valtakunta maailmassa olleekin. Ellei näet sitä olisi, ja me olisimme hajallamme, ilman ulkonaista yhteyttä ja merkkiä, niin kristikunta ei voisi levitä eikä loppuun asti säilyä. Mutta hänpä tahtoo jumalallisen yhteyden kautta meidät liittää yhteen niin, että evankeliumi leviäisi yhä vain laajemmalle ja meidän tunnustuksellamme toisiakin sen ääreen saatettaisiin. Kaste on siis evankeliumin opin ja meidän uskomme julkinen todistus kaiken maailman edessä, ja siitä voidaan nähdä, missä ja kenessä Herra hallitsee.
58. Toiseksi Kristus on myöskin asettanut tämän merkin sitä varten, että tiedettäisiin, hänen tahtovan vaikuttaa ja olla voimallisena seurakunnassansa ulkonaisen sanan ja vesikasteen viran kautta. Jokaisen pitää siis ottaa vastaan kaste ja tietää, että Kristus itse hänelle siten todistaa Jumalan, Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen ottavan hänet omaksensa — juuri tätä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen kastaminen merkitsee,— ja näinkasteen on sanan eli lupauksen ohella määrä olla sen varmana merkkinä ja sinettinä, että meidät kutsutaan Kristuksen valtakuntaan ja liitetään häneen, ja että me olemme, jos uskon kautta hänessä jatkuvasti riipumme, Jumalan lapsia ja iankaikkisen elämän perillisiä, niinkuin toisaalla usein kasteesta olemme sanoneet.

59. Kristuksen järjestys onkin varsin sopiva: hän ei ole valtakuntaansa, jonka on määrä levitä kaikkeen maailmaan, kaikkien luotujen keskuuteen, asettanut monta ja monenlaista muotoa, niinkuin oli ennen juutalaisten keskuudessa, ja niinkuin täytyy olla eri maissa, kansoissa ja kielissä, vaan hän, sivuuttaen kaikki juhlamenot ja ulkonaiset säännöt, valitsee mitä yksinkertaisimman ja yleisimmän merkin, joka kaikkialla on samanlainen. Onhan hänen saarnansakin meillä ja kaikkialla samanlainen: se tekee kaiken, mikä maailmassa on, suuren ja pienen, köyhän ja rikkaan, alhaiset ja ylhäiset Jumalan edessä täysin samanarvoisiksi. Jos joku kaukaa maan ääristä tulisi tarkastelemaan meidän tapojamme, hänen täytyisi tunnustaa täällä olevan juuri saman sanan ja saman merkin, kuin hänkin on oppinut ja saanut.
60. Muissa suhteissa on maailmassa erilaisuutta: ei ole kylää, ei taloa eikä kansalaista, jolla ei olisi oma omituinen tapansa. Kristityt ovat kuitenkin sellaista kansaa, joilla, kristillisyytensä ansiosta, kaikilla on sama oppi, sama kieli, samat merkit, samoin kuin heillä on kauttaaltaan sama usko ja tunnustus, että Kristuksen valtakunta kaikkialla todellakin olisi rakkauden, yksimielisyyden ja rauhan valtakunta. Sen säilyminen maailmassa näin yhdenlaatuisena, kaikkien perkeleitten ja niiden suojattien uhallakin, on mahdollista vain siten, että Kristus jumalallisella voimallansa pitää sitä voimassa loppuun asti. Huomaammehan ja koemme joka tapauksessa, että vaikka perkele rakentaa monenlaisia joukkokuntia, nämä taas menevät hajalle ja kukistuvat omaan saamattomuuteensa. Kuinka lukemattomia lahkoja ja hirmuisia johtajia perkele näiden viidentoista vuosisadan kuluessa onkaan nostattanut evankeliumia vastaan, vakaasti päättäen peräti hävittää tai ainakin pirstoa Kristuksen valtakunnan! Kaikesta huolimatta sama saarna, usko, kaste ja kaikki on muu säilynyt. Maailman itsensäkin, ellei se olisi niin itsepintaisen sokea ja paatunut, pitäisi huomata ja käsittää näin suuri Herran voima ja valta.
61. Kristus katsoo riittävän sen, että hän lausuman ensimmäisessä kohdassa sanoo: "Joka uskoo ja kastetaan", mutta toisessa: "Mutta joka ei usko" jne., kastetta toistamiseen mainitsematta. Näin siitä syystä, että asia jo ensimmäisessä osassa tuli riittävästi ilmaistuksi, ja edelleen, että siitä toisaalla on käsky annettu, esimerkiksi Matteuksen Evankeliumin viimeisessä luvussa: "Tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen". Tästä siis ei seuraa, että kaste voitaisiin jättää suorittamatta, tai että hyväksyttäisiin jonkun mahdollinen huomautus, että hänellä on usko eikä hän siis tarvitse kastetta. Se näet, josta tulee uskova kristitty, varmaankin myös halulla omaksuu merkin, että hänellä itsessään olisi sekä Jumalan todistus omasta autuudestaan että sen varmistus, ja että hän koko elämänsä ajan sillä saattaisi itseään vahvistaa ja lohduttaa, jopa sitä julkisesti tunnustaa koko maailmalle. Nämä molemmat ovat näet oleellisia kristitylle, niinkuin Paavali Roomalaiskirjeen 10. luvussa (Room. 10:10. jakeessa) sanoo, että Jumalan edessä sydämellä uskotaan ja maailmalle suulla tunnustetaan. Saattaahan kuitenkin käydä niin, että joku uskoo, vaikka ei olekaan kastettu, ja toisaalta taas eräät, jotka ottavat vastaan kasteen, eivät todella usko.

62. Tämä lausuma käsitettäköön siis niin, että kasteesta on annettu käsky ja että kaste on vahvistettu; sitä siis ei saa halveksia, vaan viljellä, niinkuin sanottiin. Kuitenkaan sitä ei saa liian ankarasti rajoittaa: Jos ken ei voi tulla kasteelle, hän ei silti joudu kadotukseen tuomituksi.
63. Tästä antautuu kaiken kaikkiaan seuraavat neljä tapausta:1) muutamat uskovat ja kastetaan; tämä on Kristuksen yleispätevä käsky ja sääntö, jota on opetettava ja noudatettava; 2) muutamat uskovat, eikä heitä kasteta; 3) muutamat eivät usko, mutta siitä huolimatta heidät kastetaan; 4) muutamat eivät usko, eikä heitä kasteta.
64. Tekstimme itse tekee saman erotuksen. Aina on niin ikään oltu yksimielisiä siitä, ettei sitä, joka uskoo, tuomita kadotukseen, vaikka ei häntä olekaan kastettu. Saattaahan käydä niin, että joku uskoo, mutta, vaikka hän pyytääkin kastetta, kuolema hänet yllättää. Tästä ei ole tarvis sen pitemmältä puhua.
65. Tällä kohdalla kuitenkin tuo inhoittava kasteenuusijoiden joukkio häpäisee rakasta kastetta, väittäen, että ei ole kastettava sellaista, joka ei ensin usko. Tällä tavalla he pyrkivät tekemään mitättömäksi lasten kastamisen. Koska kuitenkin kasteenuusijoiden erhettä vastaan edellisissä postilloissa ja usein muuallakin on kirjoitettu, emme sitä tällä kertaa ryhdy sen perusteellisemmin tutkimaan. Riittää, kun tiedetään, että Kristus pitää erillään nämä molemmat — ja samoin tekevät apostolitkin —, nimittäin opettamisen eli saarnaamisen ja kastetuksi tulemisen. Kaste näet annetaan vain yhden ainoan kerran — muussa tapauksessahan täytyisi olla paljon pappeja, jos mieli kastaa yhtä usein, kuin on saarnattava ja opetettava —, mutta opetus ja saarna on se parhain, jonka alituisesti on oltava käynnissä.
66. Kristuksen käsky ei siis sisällä sitä, onko kaste toimitettava ennen vaiko jälkeen, vaan se sisältää sen, että saarnatointa on ennen kaikkea pidettävä vireillä ja sitä viljeltävä, huolimatta siitä, seuraako kaste. Ilmeistähän on, että se, joka kerran on kastettu, ei enää kaipaa samaa merkkiä, mutta että me lakkaamatta tarvitsemme sanaa ja saarnaa, jolla usko herätetään, vahvistuu ja pysyy voimassa. Niinpä toteammekin kastamisen uskotun paljon vähäarvoisemmille henkilöille kuin saarnaamisen. Ei Kristus itse — niin sanotaan Johanneksen Evankeliumin 4. luvussa (Joh. 4:2. jakeessa)— kastanut, vaan käski opetuslastensa kastaa; ja pyhä Paavali, 1. Korinttolaiskirjeen 1. luvussa (1. Kor. 1:17. jakeessa), sanoo, ettei häntä ole lähetetty kastamaan, vaan evankeliumia saarnaamaan, ja että hän itse on kastanut ainoastaan harvoja, vaikka muutoin saarnasikin evankeliumia melkein kaikkien pakanoiden keskuudessa.
67. Kokoamme siis sanottavamme yhteen: On kiinnitettävä huomio sanaan eli opetukseen eikä tarkattava ihmistä, sitä, uskooko hän varmasti; siinä, missä sana on, on kastekin annettava, niin nuorelle kuin vanhallekin. Eihän sinun asiaksesi ole jätetty ihmisen sydämeen katsomista, sitä, uskooko ken vai eikö usko, eikä se ole mahdollistakaan, se olkoon yksin Kristuksen asiana. Eihän meidän asiamme ole myöskään tarkata sitä, kuinka kukin uskoo, ja kuka omaksuu sanan ja kuka ei, eikä käy päinsä, ettet ryhdy saarnaamaan, ennenkuin etu käteen tiedät, kuka ottaa vastaan ja uskoo, sillä siinä tapauksessa et voi koskaan mitään saarnata. Samoin et myöskään kastetta toimittaessasi saa odottaa, kunnes varmistut siitä, kuka uskoo ja kuka ei, vaan tarkkaa sitä, viljelläänkö ja kuullaanko sanaa ja anotaanko kastetta; silloin on velvollisuutesi suorittaa kaste sekä nuorille että vanhoille. Siinä näet, missä sana, pääasia, on oikeassa käytössä, kaikki muukin on oikeassa käytössä, mutta päinvastoin siinä, missä sana eli opetus ei ole oikea, kaikki muukin on turhaa: ei siinä ole uskoa eikä Kristusta. Sana sen sijaan tuopi ja antaa meille kaiken, sakramentin vaikutuksineen, omantunnon lohdutuksen ja itse Kristuksen, sillä hänen väkensä ja valtansahan tässä on kysymyksessä, niinkuin 110. psalmi (Ps. 110:2. jae) puhuu hänen "valtansa" eli valtakuntansa valtikasta, ja pyhä Paavali, Roomalaiskirjeen 1. luvussa (Room. 3:16. jakeessa), Jumalan "voimasta, itsekullekin uskovalle pelastukseksi".
weha
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1135
Liittynyt: 18 Kesä 2007, 13:40

ViestiKirjoittaja ELIHU » 28 Helmi 2010, 00:23

Lutherilla näkyy olevan sama ymmärrys ja opetus noissa 3 saarnassa kuin mitä tässä elävässä kristillisyydessä on ymmärretty ja myös opetettu.

sen toki tiesin jo ennestäänkin.
En aivan tarkalla ajatuksella noita saarnoja( osia niistä) näin iltamyöhään jaksanut lukea, mutta en ensilukemalla hoksannut mitään omasta ymmärryksestä " poikkeavaa"' :shock:'
ELIHU
touhukas
 
Viestit: 191
Liittynyt: 12 Huhti 2005, 02:12

ViestiKirjoittaja O.M » 03 Maalis 2010, 12:38

ELIHU kirjoitti:Lutherilla näkyy olevan sama ymmärrys ja opetus noissa 3 saarnassa kuin mitä tässä elävässä kristillisyydessä on ymmärretty ja myös opetettu.


Olen samaa mieltä. Kiitoksia Wehalle.

Tähän viestiketjuun voisimme kaikki sellaiset, joita asia kiinnostaa, koota enemmänkin sellaisia Lutherin kirjoituksia kasteesta, jotka on helposti, ilman merkittävää tulkintaa, ymmärrettävissä samoin kuin Laestadiuksen, Raattamaan ja vanhoillislestadiolaisten kastekäsitys.

weha/Luther kirjoitti:Saattaahan joku uskoa, vaikka ei olekaan kastettu. Kastehan on ainoastaan ulkonainen merkki, jonka on määrä muistuttaa meitä Jumalan lupauksesta. Jos kaste on saatavissa, niin kaikella muotoa se otettakoon, sillä kukaan ei saa sitä halveksia; mutta ellei sitä voida saada tai jos se evätään, ei silti kadotukseen tuomita, kunhan vain uskotaan evankeliumi. Siinä, näet, missä on evankeliumi, on myöskin kaste ja kaikki muukin, minkä kristitty tarvitsee, sillä kadotus ei ole minkään muun synnin seurausta kuin epäuskon. Sen tähden Herrakin sanoo: "Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen" eikä sano: "Joka ei ole kastettu", näin vaieten kasteesta. Eihän kaste vähääkään hyödytä ilman uskoa, vaan se on kuin kirje, johon sinetti ripustetaan, mutta itse kirjeeseen ei ole mitään kirjoitettuna. Sillä ihmisellä siis, jolla on se merkki, jota me nimitämme sakramentiksi, mutta ei uskoa, on pelkkä sinetti kirjeineen, jossa ei ole mitään kirjoitusta.
"Mua, Jeesus, auta valvomaan
ja tätä aina muistamaan:
on lyhyt ihmiselämä
ja iäisyys on edessä.
Jo askel riittää siirtämään
tulevaan, toiseen elämään."

Virsi 538:4.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00


Paluu Martti Lutherin ajalta



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa

cron