Itsemurhasta

Martti Lutherin ja hänen aikalaistensa sekä vielä vanhempia kirjoituksia

Itsemurhasta

ViestiKirjoittaja O.M » 14 Touko 2011, 16:35

"Itsemurhasta.

On ihmisiä semmoisiakin, jotka tympeydestä elämään tahi epätoivosta taikka nurinpuolisesta pyhyydestä ja ikävästä taivaan perään ovat surmanneet itsensä, tahi tahtoneet sitä tehdä, jota ei millään muotoa käy suvaitseminen ja salliminen. Mokomaa tekoa kammokaamme ja semmoisista ajatuksista rukoilkaamme Jumalaa meitä varjelemaan. Semmoisten ihmisten kanssa on ankarasti meneteltävä, niinkun laki ja sääntö käskee, että raa‘at ja itseviisaat ihmiset pidettäisiin kamossa sen suhteen ja siitä peljästytettäisiin. Itsemurha voi tapahtua muullakin tavalla, kun näetsen joku syö ja juo niin ylellisesti, että turmelee ruumiinsa ja kuolee sen johdosta, ja kun hän röyhkeydestä ja ylimielisyydestä syöksee itsensä johonkin hengenvaaraan, onnettomuuksia aikaansaattamalla tahi muiden vihaa vastaansa nostamalla, taikka kun hän muuten muilla samanlaisilla teoilla itse on syypää kuolemaansa."

KELÄMÄNOH Elämän ohjeet yhteiselle kansalle. Suom. R.W Helsinki 1878 (R.E Holm).

"32. Itsemurhasta

Löytyy ihmisiä, jotka elämäänsä kyllästyneinä tahi epätoivossa ovat murhanneet itsensä, toisia taas, jotka väärässä pyhyydessä ja iankaikkista elämää ikävöiden ovat riistäneet itseltänsä hengen. Tämä on kauhea rikos Jumalaa vastaan. Meidän täytyy olla varuillamme ja rukoilla Jumalaa varjelemaan meitä sellaisista ajatuksista. Myöskin täytyy ankarasti kohdella sellaisia ihmisiä lain ja totutun tavan mukaan, että pysyisivät pelossa. Löytyy myöskin hienompi itsemurha, jonka ne tekevät tietämättänsä, jotka turmelevat ruumiinsa ylönsyömisellä ja juomisella, uhkayrityksillä, vihalla ja epätoivolla ja muulla sellaisella."

KKRISTI2 Kristityn vaellus Kristuksen jäljissä. Tohtori Martti Lutherin elämänohjeita kristitylle 2. [Suom. ei mainintaa]. Helsinki 1897 (SLS).

"VIIMEINEN PYYNTÖ

Vaan päästä meidät pahasta. Aamen.

Kreikankielinen teksti ilmaisee tämän kohdan näin: "Vapauta ja varjele meidät tuon ilkeän eli pahan vallasta." Kristus siis näyttää puhuvan Perkeleestä. On kuin hän tahtoisi koota koko rukouksen sisällön yhdeksi lauseeksi ja suunnata sen tätä päävihollistamme vastaan. Juuri tämä näet asettuu keskuudessamme kaiken sen tielle, mitä me rukoilemme. Hän käy Jumalan nimen eli kunnian, Jumalan valtakunnan ja tahdon, jokapäiväisen leivän sekä iloisen ja hyvän omantunnon esteeksi. Sen tähden kokoamme lopuksi kaiken tuon yhteen ja sanomme näin: "Rakas Isä. Auta meitä pääsemään vapaaksi kaikesta tästä onnettomuudesta." Mutta tämä pyyntö torjuu yhtä lailla myös kaikkea muuta pahaa, mikä vain suinkin voi meitä kohdata Perkeleen valtapiirissä. Sellaista on esimerkiksi köyhyys, häpeä ja kuolema, lyhyesti sanoen kaikki se surkea hätä ja viiltävä tuska, jota on maailmassa määrättömän paljon. Perkele ei näet ole vain valehtelija, vaan myös murhaaja. Siksi hän vainoaa lakkaamatta henkeämme ja purkaa meihin raivoaan, milloin vain voi aiheuttaa ruumiillemme onnettomuutta ja vammoja. Tämän vuoksi hän vääntää monilta niskat nurin tai suistaa heidät järjiltään, hukuttaa toisia veteen, ajaa monia itsemurhaan ja lukuisiin muihin kauheisiin tekoihin. Meillä ei siis voi olla täällä maan päällä tärkeämpää tehtävää kuin on päävihollistamme vastaan suunnattu taukoamaton rukous. Ellei näet Jumala meitä varjelisi, emme olisi hetkeäkään turvassa Perkeleen hyökkäyksiltä."

W30110243 Tohtori Martti Lutherin Iso Katekismus. Der Grosse Katechismus 1529 WA 30,1,125-238. Tunnustuskirjat s. 327-423

"CXXXV. Jumala on antanut lääkkeet ja suonut ihmiselle järjen, että hän pitäisi huolta ruumiistaan, niin että ruumis pysyisi terveenä ja voisi elää. Ken ei lääkkeitä ja järkeänsä käytä, vaikka voisi ja vaikka omistaa välikappaleita, joita sopisi käyttää lähimmäistään vahingoittamatta, se pitelee ruumistaan huonosti ja olkoon varoillaan, ettei Jumala vaan tuomitse häntä itsemurhaajana. Mutta pahinta tässä on se, että sellainen ihminen, joka näin on huolimaton ruumiinsa hoidosta, voi tartuttaa muita ja näin tulla vikapääksi lähimmäisensä kuolemaan."
KSILLÄHER Sillä Herra on sinun lohdutuksesi. Toim. Friz Bredow. Porvoo 1903 (WSOY).
"Mua, Jeesus, auta valvomaan
ja tätä aina muistamaan:
on lyhyt ihmiselämä
ja iäisyys on edessä.
Jo askel riittää siirtämään
tulevaan, toiseen elämään."

Virsi 538:4.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja Sinikettu » 20 Tammi 2012, 09:29

Minusta tuo on kyllä aivan kovaa puhetta. Minä en taida aina olla samaa mieltä Lutherin kanssa. Jostain luin joskus, että hänestä Maria oli ikuinen neitsyt, mutta minä en oikein usko sitä. Tässä näkyy olevan toinen asia, josta en ole samaa mieltä.

Eräs lähipiirissäni oleva ihminen oli viime syksynä niin huonossa kunnossa, ettei enää nähnyt mitään muuta mahdollisuutta kuin tappa itsensä. Ei hän sitä kuitenkaan ehtinyt tehdä, kun apu tuli odottamattomalta taholta. Hän on saanut jo 15 vuotta hoitoa vaikeaan masennukseensa, mutta nyt tuo hoitokaan ei auttanut. Hänelle sanottiin, ettei kukaan voi ottaa sitä hänen pahaa oloaan pois tai että olemme nyt tehneet kaikkemme, emme voi auttaa enempää. Se on hirveää kuultavaa siinä tilanteessa. Kukaan ei voi auttaa, mutta itsekään et selviä. Jumalaakin on rukoiltu monen ihmisen voimin hänen puolestaan jo monta vuotta, mutta Jumala tuntui vain olevan hiljaa ja hänen vastauksensa näytti olevan vain entisestään paheneva tilanne. Kaikki oli tosi epätoivoista. Ihmettelin miksi häntä ei otettu sairaalaankaan, jonne hänet aina ennen tällaisissa tilanteissa oli raijattu, joskus jopa puoleksi vuodeksi. Kaikki vaan pyörittelivät päätään ja miettivät keskenään, että mitenhän se jaksaa ja jaksaako ylipäätään enää kauaa.

Tällä ihmisellä oli ollut koiria, jotka kaikki olivat kuolleet viime ja edellisen vuoden aikana. Se oli varmasti syy lopulliseen romahdukseen, koska ne koirat olivat olleet hänelle maailman tärkein asia ja jopa ainoa syy elää.

Mutta sitten tapahtui ihme. Koiria kasvattava ystävä näki sen tuskan ja hädän ja lahjoitti tälle ihmiselle koiran. Ystävä tiesi, ettei tällä ihmisellä ole varaa ottaa ja elättää koiraa, joten hän lupasi kustantaa kaiken, ruuan, lääkärit, kaiken. Ja niin tämä kertomuksen ihminen selvisi suostaan, kun pieni Murre-koira muutti taloon.

Minusta tuntuu, että pahinta mitä ihmiselle voi ikinä elämässä sattua on se, että menettää elämänilon ja -halun ja tulevaisuuden toivon. Ihminen voi elää vaikka missä köyhyydessä tai olla parantumattomasti sairas tms., mutta hänen sisällään voi asua suunnaton ilo. Mutta kun nämä menee, ihminen menettää kaiken. Se on sairautta, ei syntiä. Kyllä Jumala varmasti tällaisenkin sairauden ymmärtää. En uskalla tuomita itsemurhan tehnyttä helvettiin, koska hän kuoli sairauteen. Jos hän olisi ollut terve, hän ei olisi tehnyt epätoivoista tekoaan. Ihmisen ei koskaan pitäisi minusta joutua noin pohjalle, mutta silti liian moni joutuu. Ja liian moni ei saa Murrea ja loppu onkin surullinen. :(

Tämä vain minun mielipide läheltä näitä asioita katsoneena.
Avatar
Sinikettu
puuhakas
 
Viestit: 237
Liittynyt: 05 Kesä 2006, 15:11

ViestiKirjoittaja Taavetti » 20 Tammi 2012, 09:48

Sinikettu kirjoitti:Minusta tuo on kyllä aivan kovaa puhetta. Minä en taida aina olla samaa mieltä Lutherin kanssa. Jostain luin joskus, että hänestä Maria oli ikuinen neitsyt, mutta minä en oikein usko sitä. Tässä näkyy olevan toinen asia, josta en ole samaa mieltä.

Tuo tarina Marian ikuisesta neitsyydestä on katolista hapatusta, ainakin ortodoksit sitä kuuluttavat rukouksissaan osana liturgioitaan. Oletan, vaikka en varmasti tiedä, sen kuuluvan myös roomalaiskatolisen kirkon oppiin. Koska Luther oli aiemmin katolinen munkki, on hänellä saattanut uskonsa alkuaikana olla sellainen käsityskin. Luterilaiseen oppiin Marian ikuinen neitsyys ei kuitenkaan kuulu, se meidän sopii tietää ja muistaa.

Muuhun osaan kirjoituksista en jaksa enkä ennätä tässä vaiheessa syventyä.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja hepa » 20 Tammi 2012, 15:34

Taavetti kirjoitti:
Sinikettu kirjoitti:Minusta tuo on kyllä aivan kovaa puhetta. Minä en taida aina olla samaa mieltä Lutherin kanssa. Jostain luin joskus, että hänestä Maria oli ikuinen neitsyt, mutta minä en oikein usko sitä. Tässä näkyy olevan toinen asia, josta en ole samaa mieltä.

Tuo tarina Marian ikuisesta neitsyydestä on katolista hapatusta, ainakin ortodoksit sitä kuuluttavat rukouksissaan osana liturgioitaan. Oletan, vaikka en varmasti tiedä, sen kuuluvan myös roomalaiskatolisen kirkon oppiin. Koska Luther oli aiemmin katolinen munkki, on hänellä saattanut uskonsa alkuaikana olla sellainen käsityskin. Luterilaiseen oppiin Marian ikuinen neitsyys ei kuitenkaan kuulu, se meidän sopii tietää ja muistaa.

Muuhun osaan kirjoituksista en jaksa enkä ennätä tässä vaiheessa syventyä.


Jeesuksellahan oli veljiä ja sisaria
Avatar
hepa
tähtiahkera
 
Viestit: 877
Liittynyt: 19 Helmi 2009, 15:14
Paikkakunta: Oulunseutu

ViestiKirjoittaja metsätähti » 20 Tammi 2012, 22:32

Sinikettu kirjoitti:Minusta tuntuu, että pahinta mitä ihmiselle voi ikinä elämässä sattua on se, että menettää elämänilon ja -halun ja tulevaisuuden toivon. Ihminen voi elää vaikka missä köyhyydessä tai olla parantumattomasti sairas tms., mutta hänen sisällään voi asua suunnaton ilo. Mutta kun nämä menee, ihminen menettää kaiken. Se on sairautta, ei syntiä. Kyllä Jumala varmasti tällaisenkin sairauden ymmärtää. En uskalla tuomita itsemurhan tehnyttä helvettiin, koska hän kuoli sairauteen. Jos hän olisi ollut terve, hän ei olisi tehnyt epätoivoista tekoaan.


Tästä täytyy olla samaa mieltä. Vierestä en ole katsonut, en tiiä, miten pahalta se siinä näyttää, mutta tiiän omat vaikea-asteisen masennuksen jaksot. Jälkeenpäin olen useinkin kauhistunut sitä, kuinka itsemurha näyttää ainoalta loogiselta ratkaisulta ja vielä kaikkien kannalta parhaalta. "Tervejärkisenä" näkee ratkaisuja - ja vaikkei näekään, jaksaa odottaa niitä. Jos masennukseen ja ahdistukseen ei ole apua löytynyt, niin sairauteen kuolleeksi miekin sellaisen itsemurhan tehneen näen. :/
Ylistys armon auringon! Se Herran kansan yllä on, ja virta valoa kantaa. SL 275 :)
Avatar
metsätähti
ahertaja
 
Viestit: 571
Liittynyt: 02 Syys 2009, 17:00
Paikkakunta: Pohjois-Suomi

ViestiKirjoittaja Sinikettu » 22 Tammi 2012, 01:09

Olen kuullut, että katoliset ja ortodoksit (myös jotkut luterilaisetkin uskovat niin, tunnen muutaman), että Joosef olisi ollut jo aiemmin naimisissa ja nuo Jeesuksen veljet ja sisaret olisi siitä avioliitosta, ei Marian lapsia.

Mutta, luin joskus jostain, että juutalaisille oli todella tärkeää avioliiton täyttäminen, joten tuskin Joosef olisi jättänyt sitä tekemättä. Itse olen kiinnittänyt myös siihen huomiota, että raamatussa sanotaan, ettei Joosef koskenut Mariaan ennen Jeesuksen syntymää. Mutta ei sanota, ettei koskenut koskaan.

Taavetin kanssa olen samaa mieltä, että Marian ikuinen neitsyys on katolista ja ortodoksista hapatusta. Olisi kiva jollain ortodoksien keskustelufoorumilla käydä kysymässä miksi kummassa he nyt niin uskovat. En tunne yhtään ortodoksia, että suoraan voisin kysyä. En vaan voi uskoa siihen, ettei Marialla ja Joosefilla olisi ollut normaalia avioliittoa. Olisiko Maria jotenkin vähemmän pyhä tai jotenkin epäpuhdas, jos hänellä olisi ollut normaali avioliitto?

Kerran keskustelin tästä asiasta erään ihmisen kanssa ja hän sanoi, että eihän me tiedetä kauanko Joosef eli. Sen arvellaan olleen jo vanha mies, joten sehän saattoi kuollakin niin, ettei ehtinyt täyttää avioliittoaan. Höpö höpö, kyllähän se eli vielä kun Jeesus oli temppelissä 12-vuotiaana. Kummallisen hidasliikkeinen mies olisi ollut, jos ei olisi siihen mennessä ehtinyt olla vaimonsa kanssa tekemisssä.
Avatar
Sinikettu
puuhakas
 
Viestit: 237
Liittynyt: 05 Kesä 2006, 15:11

ViestiKirjoittaja nuusku » 22 Tammi 2012, 04:15

Mitä ei ole raamatussa niin sitä ei ole. Siinä sanotaan, että neitsyt synnyttää pojan, yhden pojan synnyttää neitsyt, yksi on poika Jumalalla. Minua kiinnostaisi tietää, mistä katolinen kirkko on keksinyt neitsyt Marian ikuisen neitsyyden.

Se on kuitenkin todettava, että Joosef ja Maria, vaikka olivat menneet naimisiin ennen Jeesuksen syntymää, eivät varmastikaan harjoittaneet avioelämää vasta kuin Jeesuksen syntymän jälkeen, koska Raamatun mukaan synnytyshetkellä Maria oli yhä neitsyt.

Minä ajattelisin itsemurhasta, että aiheena itsemurha on aina synti. Sen voi kuitenkin tehdä erilaisissa tiloissa. Ihminen voi joutua esimerkiksi psykoosiin, jossa hän menettää todellisuudentajunsa ja voi kokea esimerkiksi harhoja. Tällöin ei henkilö mielestäni ole vastuussa tekemistään teoista. Minulle on opetettu, että voidakseen tehdä syntiä ihmisellä on oltava ymmärrys asiasta. Sen vuoksi esimerkiksi kaikkein pienimmät lapset eivät voi tehdä syntiä, sillä he eivät ymmärrä. Oikeusistuimissa on käytössä kolme ymmärryksen tasoa: "Täydessä ymmärryksessä", "täyttä ymmärrystä vailla" ja "(kokonaan) ymmärrystä vailla". Ajattelisin, että vaikka itsemurhassa on aina kysymys suuresta epätoivosta ja tietyn tasoisesta ymmärryksen menettämisestä, niin itsemurhan voi kuitenkin tehdä enemmän tai vähemmän harkiten, erilaisissa ymmärryksen tiloissa. Kokonaan ymmärrystä vailla, esim psykoosissa tehdyt asiat eivät ole käsitykseni mukaan tekijälle synniksi vaikka ne asiana ovat syntiä, korjatkaa jos tämä väärä tieto.

Epätoivo on myös käsitteenä tai mielentilana synti, mutta erilaiset ajalliset mielen sairaudet voivat aiheuttaa sairaudellista epätoivoa johon ei välttämättä ole löydettävissä selvää aiheuttajaa tai nimellistä taustasyytä. Jumala antaa voimaa epätoivossakin elävälle kestää loppuun asti tämä kivinen matka korven tiellä, jos on halu luottaa Jumalaan ja pyytää häneltä voimia ja uskoa epätoivotkin anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Sanoisin kuitenkin, että ihmisen viimeisen sekunnin mielentilan, joka itsemurhan tekijällä ennen kuolemaansa on sydämessänsä, tietää lähinnä Jumala. Uskon, että jos minä tekisin nyt itsemurhan, siis nyt hakisin narua ja hirttäisin itseni katosta roikkumaan, niin minulle se olisi kuolemansynti, koska ryhtyisi silloin itseni jumalaksi Jumalan paikalle. Noissa Lutherin teksteissäkin joita O.M. toi puhuttiin lähinnä sellaisista itsemurhista jotka tehdään ikäänkuin Jumalaa kiusaten, tahallaan asettamalla henkensä vaakalaudalle ja riistämällä sen. Esim. psykoosissa tehty itsemurha ei kuitenkaan ole tahallaan tehty, sillä psykoosissa ei voi hallita mielentilaansa. Mahdollisesti myös jossain syvän depression vaiheissa voi esiintyä niin sanottuja mikropsykooseja, lyhytmeneviä psykoottisia tilanteita, vaikka ei sairastaisikaan skitsofreniaa. Näin voi käydä myös äärimmäisissä stressitilanteissa, esim sodassa, muutoin terveille ihmisille, että mieli häiriintyy yllättäen vakavasti, ja hallinta menee.

Vaikka yleisesti ottaen siis itsemurha kuuluu niin sanottuihin kuolemansynteihin, jos joku täälläolevan läheinen ihminen jolla on taannehtiva mielenterveysdiagnoosi, tekee itsemurhan, niin mielestäni voi monissa tilanteissa arvioida, että jätettäköön viimeinen diagnoosi ja häiriön luonteen syvätietämys Jumalalle. Se selviää viimeisellä tuomiolla, kun Herra Jeesus tulee ja elämät tunnonkirjat avataan. Kysymys on sielun tilasta, kuka on sydämen Herrana silloin kun kuolo tulee. Onko se toivon Jumala, vai epätoivon jumala joka myös vihollinen on. Minä en uskaltaisi yksittäistapauksissa sanoa ehdotonta kantaa mihinkään suuntaan, että pääsikö taivaaseen vai eikö päässyt. Sanoisin, että hän on nyt levossa, hän nukkuu, on odottamassa Herran Jeesuksen toista tulemista, sen kaikkinäkevän taivaaseen tuomarin tuomiota, joka ei väärää tuomiota sitten aikanaan tee.

Vielähän ei ole ketään ihmissielua taivaassa, eikä ketään kadotuksessakaan, sillä "lajittelu" tapahtuu sitten kun on tämän maailman loppu. Nyt ne, jotka pois ovat nukkuneet, he näkevät unta, joka tuntuu heidän aikajanallansa kuin pieniltä nokosilta, kun he odottavat viimeistä päivää hautojensa levoissa, ja heidän sielunsa ovat sijoitettuna tilapäiseen "odotusaulaan" odottamaan. Mikäli minulla väärä tieto, korjatkaa.
Kunnes täyttyy halu hartain, tänne jääpi turmelus. Aukee kirkas kotiranta, loppumaton lohdutus.
Avatar
nuusku
Ylläpitäjä
 
Viestit: 2102
Liittynyt: 08 Touko 2006, 17:33

...

ViestiKirjoittaja mutsi » 22 Tammi 2012, 11:02

Kiitos tuosta viestistä, Nuusku!
Avatar
mutsi
Valvoja
 
Viestit: 303
Liittynyt: 23 Huhti 2005, 22:38
Paikkakunta: Hailuoto

ViestiKirjoittaja Sinikettu » 22 Tammi 2012, 15:25

Vielä 1950-luvulla ei masennusta ymmärretty ja hoidettu, joten eihän se ihme ole, ettei joku Luther sitä ymmärtänyt ja tuomitsi sen jyrkästi 1500-luvulla. Minun läheinen sukulainen sairastui syvään masennukseen 50-luvulla, eikä sitä ymmärretty eikä hän saanut yhtään hoitoa. Hän päätyi sitten siihen epätoivoiseen tekoon. Mutta kyllä hän kuoli sairauteen, ei ollut muuten vaan elämään tympääntynyt tai halunnut asettua jumalaksi Jumalan paikalle.

Kyllä masennus on ihan oikea sairaus. Se ei ole ikinä syntiä. Pahimmillaan sen on kuolemaan johtava sairaus. Sehän nykyään jo ymmärretään. En usko, että kukaan voi tappaa itseään ellei ole todellakin sairas ja ymmärrystä vailla. Tiedän muutaman vaikeasti masentuneen, joilla on tosi paha mieli siitä, että heitä jotenkin syyllistetään siitä, että ovat epätoivoisia tai tuomitaan syntisiksi. Sairaus ei ole koskaan syntiä.

Olen kuullut uskovaisistakin, jotka ovat päätyneet itsemurhaan. Yksi oli pappi. Varmasti he rukoilivat voimia itselleen ja halusivat uskoa epätoivonsa anteeksi. Ja varmasti monet rukoilivat heidän puolestaan. Miksi Jumala ei kuullut ja auttanut? Miksi hän antoi heidän tehdä niin epätoivoisen teon, vaikka Nuuskukin tuossa kirjoittaa, että Jumala antaa voimaa epätoivossakin, jos on halu luottaa Jumalaan, pyytää häneltä voimia ja uskoo syntinsä anteeksi. Sitäkin mietin, että kun masennussairaus ei ole syntiä niin voiko sen sairauden aiheuttama epätoivo olla syntiä? Jos se ei ole syntiä, tarvitseeko sitä pyytää anteeksi? Ainakin minun älyn mukaan silloin pyytää anteeksi sitä, että on masentunut ja mielestäni sitä taas ei tartte pyytää anteeksi. Vain syntiä pitää pyytää anteeksi ja sairaus ei ole syntiä.

Jos/kun olen ihan hakoteillä nin oikaskaa.
Avatar
Sinikettu
puuhakas
 
Viestit: 237
Liittynyt: 05 Kesä 2006, 15:11

ViestiKirjoittaja metsätähti » 22 Tammi 2012, 16:46

Minusta sinikettu puhuu vakaasti asiaa. Vaikea-asteinen masennus on melkoisen syyntakeeton tila, sen verran sitä on tullut kokeiltua (ja ei, sairaalaan ei ole asiaa, jos ei ole ryhtynyt sanoista tekoihin...). Miksi mie en ole elämääni lopettanut? Joko siksi, että ihmisessä on kummasti elämän kipinää sitten kun viimeistä rajaa lähestyy, taikka sitten siksi, että minulla ei ole ollut rohkeutta ryhtyä käytäntöön. Mutta niin - tiiän olotilan, tiiän mielentilan, kun alkaa tuntua siltä, ettei pysty enää olemaan varma siitä, mitä itselleen tekee. Olen pitänyt kaksin käsin itseäni paikallani, olen piilottanut veitset, olen vienyt lääkkeet talteen muille... Siitä vinkkelistä totean, että jos tuossa tilassa olisin kuitenkin päätynyt johonkin tekoon, niin kyllä se olis 100 % sairauden tiliin mennyt. Olen mie itsetuhoa harkinnut terveempänäkin, ja silloin se oli tahallista kapinaa Jumalaa kohtaan: "Jos veit minulta rakkaimpani, niin minä tulen kyllä sitten itse perässä."

.....

Marian ikuinen neitsyys kuuluu myös luterilaiseen tunnustukseen, on minulle opetettu. Tunnustuskirjoista muistaakseni löytyi tämä näkemys. En tiiä, olenko samaa mieltä, mutta kirkkokunnan käsitys on kuulemma tämä.
Ylistys armon auringon! Se Herran kansan yllä on, ja virta valoa kantaa. SL 275 :)
Avatar
metsätähti
ahertaja
 
Viestit: 571
Liittynyt: 02 Syys 2009, 17:00
Paikkakunta: Pohjois-Suomi

ViestiKirjoittaja O.M » 27 Tammi 2012, 00:19

metsätähti kirjoitti:Marian ikuinen neitsyys kuuluu myös luterilaiseen tunnustukseen, on minulle opetettu. Tunnustuskirjoista muistaakseni löytyi tämä näkemys. En tiiä, olenko samaa mieltä, mutta kirkkokunnan käsitys on kuulemma tämä.


Mielestäni ao. Yksimielisyyden ohjeen kohta on tulkinnanvarainen:

"Luontojen persoonalliseen yhtymykseen ja yhteyteen perustuu se, että suuresti ylistetty Neitsyt Maria ei synnyttänyt pelkkää ihmistä, vaan sellaisen ihmisen, joka enkelin todistuksen mukaan todella on Korkeimman Jumalan Poika. Jo (Luuk. 1:32) äidinkohdussa hän osoitti jumalallisen majesteettinsa siinä, että neitsyt synnytti hänet neitsyyttänsä menettämättä. Maria on todella Jumalan äiti, mutta on silti säilynyt neitsyenä. 81"
http://www.nic.funet.fi/pub/doc/religio ... /yo/8.html

"81 Mariasta puhutaa luterilaisissa tunnustuskirjoissa vähän, koska reformaatioajan kiistojen painopiste on muualla. Tässä kohdassa esiintyvä oppi Marian ainaisesta neitsyydestä osoittaa, että varhaisen luterilaisuuden mariologinen ajattelu kulki enimmäkseen perinteisillä linjoilla. Opilla tarkoitettiin alun perin sitä, että Maria ennen Jeesuksen syntymää oli neitsyt. Sen jälkeen hänelle kyllä syntyi myös muita lapsia (näin esim. Ignatios Antiokialainen ja Justinus). Myöhemmin kehittyi ajatus siitä, että Maria pysyi jatkuvasti neitsyenä. Osa kirkkoisistä jatkoi tästä eteenpäin ja opetti, että Jeesus syntyi yliluonnolisella tavalla vahingoittamatta Mariaa millään tavalla. Vuonna 649 pidetyn Lateraanisynodin jälkeen viimeksimainittu kanta jäi vallitsevaksi. Sitä käytetään tässä ongelmattomasti yhtenä perusteluna kuvattaessa jumalallisen ja inhimillisen yhdistymistä Jeesuksen persoonassa. Kohdassa mainitaan myös Efesoksen kirkolliskokouksessa vuonna 431 kanonisoitu nimitystä Mariasta: Jumalansynnyttäjä (Theotokos). "
http://www.nic.funet.fi/pub/doc/religio ... et.html#81

Kohta "Maria on todella Jumalan äiti, mutta on silti säilynyt neitsyenä" voidaan tulkita tarkoittavan, että synnytettyään Jeesuksen Maria oli yhä neitsyt. Välttämättä sen ei tarvitse tarkoittaa, että Marian olisi tulkittu säilyneen neitsyenä koko elämäänsä.

Yksimielisyyden ohjeen Marian neitsyyttä koskeva teksti ei ole Lutheria. Yksimielisyyden ohje on julkaistu vasta 1580-luvulla eli kymmeniä vuosia Lutherin kuoleman jälkeen.

Itsemurhasta todettakoon, että yhdyn siihen, mitä Nuusku aiheesta kirjoitti. Itsemurha on synti. Raamatussa ainakin kuningas Saul ja Juudas Iskariot tekivät itsemurhan. Heidän osansa ei ainakaan ollut hyvä. Itsemurhan tehneen mahdollisen syyntakeettomuuden arviointi kuuluu sydänten tuomarille Jumalalle. Mielestäni suremaan jääneiden läheisten ei tarvitse eikä kannattaisi rasittaa itseään pohtimalla loputtomiin, että olikohan itsemurhan tehnyt sairas läheinen syyntakeinen vai syyntakeeton. Kristillinen usko jättää asian sydänten asiantuntijan arvioitavaksi ja luottaa siihen, että tuomio on oikea, olipa se kumpi hyvänsä.
"Mua, Jeesus, auta valvomaan
ja tätä aina muistamaan:
on lyhyt ihmiselämä
ja iäisyys on edessä.
Jo askel riittää siirtämään
tulevaan, toiseen elämään."

Virsi 538:4.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja Taavetti » 27 Tammi 2012, 09:28

Tärkeimmät asiat itsemurhien vaiheilla ovat, ettei ketään ainakaan keskustelujen avulla rohkaistaisi siihen, mutta toisaalta on tarpeellista säilyttää jälkeen jääneitä lohduttava sanoma. Mikäpä voisi lohduttaa jälkeen jääneitä enemmän, kuin että he saisivat omistaa todellisen, omien syntiensä anteeksi uskomisen. Elävä usko lohduttaa ja antaa voimaa vaikeuksiin, vaikka ei poistakaan vaikeuksia.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä


Paluu Martti Lutherin ajalta



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron