Seurakunta

Martti Lutherin ja hänen aikalaistensa sekä vielä vanhempia kirjoituksia

Seurakunta

ViestiKirjoittaja O.M » 18 Kesä 2008, 23:47

Lisäys: Muutin alkuperäisen otsikon Että eläisimme muotoon Seurakunta.

-------------------

Teoksesta Että eläisimme. Siinä on muitakin hyviä Lutherin tekstejä, mutta otan mielestäni oleellisimpia tähän. Lihavoinnit ovat omiani.

"'Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.' (Matt. 28:18-20.)

Koko maailma ei tarvitse eikä voi saada valoa mistään muusta kuin yksin Kristukselta. Tämä usko ja tunnustus on oikea perusta, jolle kristilinen kirkko on rakennettu. Tämä on myös kirkon ainoa tuntomerkki ja tunnus, jonka avulla se selvästi erottuu kaikesta muusta.

Sen, joka haluaa löytää Kristuksen, on ensin löydettävä kirkko. Miten olisi mahdollista tietää, missä Kristus on ja hänen uskonsa, ellei olisi tietoa siitä, missä häneen uskovat ovat. Jos joku haluaa saada tietoa Kristuksesta, hän ei saa luottaa itseensä eikä omalla ymmärryksellään rakentaa siltaa taivaaseen, vaan hänen tulee mennä kirkkoon ja käydä siellä kyselemässä. Kirkko ei ole kuitenkaan vain puuta ja kiveä, vaan se on Kristukseen uskovien ihmisten joukko. Heidän seurassaan on pysyttävä ja katsottava, miten he uskovat, elävät ja opettavat. Heillä on varmasti Kristus seurassaan. Kristillisen kirkon ulkopuolella ei ole totuutta, ei Kristusta eikä autuutta.

Kirkko on se paikka, missä Jumalaa tulee rakastaa ja kuulla. Ei puun ja kiven eikä järjettömien luontokappaleiden, vaan ihmisten on opittava tuntemaan Jumala, rakastamaan ja ylistämään häntä. Jotta voisit varmasti luottaa Jumalaan joka tilanteessa, ristissä ja kärsimyksissä, sinun on tiedettävä, että tosi kirkko on siinä missä vain kaksikin uskovaa ihmistä on koolla. Siksi sanoo Kristus: Joka minua rakastaa, se pitää minun sanani; siinä minä haluan asua, siinä teillä on minun kirkkoni.

Kristus ei halua pitää valtaa kirkossaan, vaan kaikessa meidän työssämme - jota minä teen saarnaamalla ja sinä kuuntelemalla - tulee päämäärän olla, että me opimme tuntemaan Kristuksen.

Ne jotka haluavat hallita kirkkoa ja hoitaa maallisia virkoja, ahkeroikoot työssään ja rukoilkoot Jumalalta joka päivä, että pysyisivät nöyrinä.

Jumala, rakas Isä, pidä meidät kiinni pyhässä sanassasi. Älä ota sitä meiltä pois syntiemme, kiittämättömyytemme ja laiskuutemme tähden. Varjele meitä riidalta ja vääriltä opettajilta. Lähetä meille uskollisia ja rehellisiä työntekijöitä elonkorjuuseesi, uskollisia ja hurskaita pappeja ja sananjulistajia. Anna meille kaikille armosi, niin että me nöyrästi kuuntelemme heidän sanojaan sinun omana sananasi, otamme sen vastaan, kunnioitamme sitä, ja annamme siitä sydämestämme kiitoksen ja ylistyksen. Aamen."


(Toim. Johannes Hanselmann ja Peer Helbich, suom. Helinä Kuusiola. Helsinki 1984, SLEY.
Viimeksi muokannut O.M päivämäärä 20 Marras 2008, 10:17, muokattu yhteensä 3 kertaa
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja Taavetti » 19 Kesä 2008, 04:37

Lukiessa muistui mieleeni vanha, jo kotikunniaan päässyt saarnaaja Antti Koskela. Hän osasi Raamattunsa ja Lutherinsa ulkoa melko tarkkaan kannesta kanteen. Hänen saarnansa olivat melkein ulkolukuna pitkiä pätkiä Lutherin kirjoituksia, tunnustuskirjoja ja Raamatun tekstejä. Muutamia kertoja muistan hänen näitäkin kohtia lukeneen vanhemman suomennoksen mukaisina. Ainoa ero jonka muistan näihin verraten on, että tässä käytetyn kirkko sanan paikalla oli silloin sana seurakunta. Seurakunnan tärkeyttä muisti Antti veli saarnoissaan usein muistuttaa. Antin oli tarkoitus lukea alkurukous Alajärven ensimmäisissä suviseuroissa, mutta hänelle koitti kotikutsu vähän ennen seuroja.

Tämä on sivussa aiheesta, mutta kun tuli mieleen, ajattelin aihetta syventääkseni ja lähentääkseni näin tähän muistella.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja O.M » 23 Kesä 2008, 15:07

Taavetti kirjoitti:Ainoa ero jonka muistan näihin verraten on, että tässä käytetyn kirkko sanan paikalla oli silloin sana seurakunta.


Tuo on sinänsä mielenkiintoinen käännösero. Luonnollisesti oikean käännöksen tulisi olla 'seurakunta', mutta luterilaisuudessa (Kristuksen) kirkkoa pidetään samana kuin seurakuntaa. Uusi raamatunkäännös näyttäisi käyttävän sanaa 'kirkko' kahdessa kohdassa.

Apt. 9:
"31 Kaikkialla Juudeassa, Galileassa ja Samariassa kirkolla oli nyt rauha. Se eli ja rakentui Herran pelossa, ja Pyhä Henki vahvisti sitä, niin että se yhäti kasvoi."

Vanha käännös: "31 Ja niin seurakunnilla oli rauha kaikessa Juudeassa, ja Galileassa, ja Samariassa, ja enenivät vaeltain Herran pelvossa, ja täytettiin Pyhän Hengen lohdutuksella."

Matt. 16:
"18 Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari*, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita."

Vanha käännös: "18 Mutta minä myös sanon sinulle: sinä ole Pietari, ja tämän kallion päälle tahdon minä rakentaa minun seurakuntani, ja helvetin portit ei pidä häntä voittaman."

Molemmissa kohdissa kreikan kielen sana on ecclesia (ekklesia) eli suomeksi seurakunta. Kristuksen kirkko on siis yhtä kuin Kristuksen seurakunta.

Todellinen Kristuksen kirkko (ecclesiola) ei noudattele ulkonaisten kirkkojen eli ajallisten organisaatioiden rajoja. Tiedämme, että esim. nykyään on vl-kristittyjä ainakin luterilaisessa, ortodoksisessa ja katolisessa kirkossa. Eri aikakausina Henkeä lienee ollut muuallakin.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja Taavetti » 23 Kesä 2008, 15:52

Tähän väliin sopinee muistella muutamalla sanalla Jämsässä pidettyä Raamattutiedon kurssia, jonka teemana oli patriarkkojen aika, mutta aihetta käsiteltiin huomattavasti laajemmin, alkaen sitä aikaa edeltävästä yleisest äuskonnollisesta tilanteesta, sen ajan monista uskonnoista ja niidenjumalien moninaisuudesta.

Toinen opettajista käsitteli aihetta Lutherin Genesis luentojen pohjalta. Niiden luentojen ja siis Lutherin opetuksen mukaan seurakunta löytyi jo Paradisista, ja on vaikuttanut eri aikoina eri tavoin kätkettynä, mutta noussut aika ajoin julkisuuteen milloin missäkin. Seurakunta on samaan aikaan julkinen, mutta myös salattu. Seurakunnan perustus on Jumalan lupauksessa Kristuksesta. Seurakunta on Kristuksen oppilas ja istuu Hänen jalkojensa juuressa.
Seurakunta on Jumalan asuinpaikka,(huone) siellä Jumala puhuu. Se on taivaan ovi ja sen kautta päästään taivaaseen. On olemassa oikea seurakunta ja väärä seurakunta. Väärässä seurakunnassa on monia oikean seurakunnan tuntomerkkejjä, kuten sakramentit, Raamatun sana ja papin virka. Oikea seurakunta vaikutti vuosituhannet paavinkirkon sisällä, nykyisin se vaikuttaa pääosin luterilaisen kirkon sisällä. Jumalan seurakunta on myös sekoittunut seurakunta, eli sen joukossa on vaikuttanut ja vaikuttaa monia sellaisia ilmiöitä, joista on tullut tai tulee vallan anastajia. Esimerkiksi Kain, Ismael, Hagar, Eliezer ja Lootin vävyt tulivat seurakunnan sisältä sitä hajottamaan ja valtaa anastamaan.

Vaikka ei ole täysin sataprosenttisesti puhdasta seurakuntaa, surakunnan opetusvirka on säilytettävä puhtaana.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja O.M » 24 Kesä 2008, 19:08

Ko. kohdasta on Kirkkopostillan ensimmäisessä osassa hyvin samansisältöinen saarna, joka on merkitty joulupäivän 2. saarnaksi. Otan siitä katkelman (lihavoinnit omiani).

Kirkkopostilla. Ensimmäinen osa.
KKIRKKOP1 Kirkkopostilla. Ensimmäinen osa. Suom. A.E. Koskenniemi. Helsinki 1941 (SLEY). Kirchenpostille ist die Zusammenfassung der Advents-, Weinachts- und der Fastenpostille. WA 10,1,2,1-208. 10,1,1,1-728. 17,2,5-246.

"26. Äsken sanoimme Mariaa kristilliseksi seurakunnaksi ja Joosefia seurakunnanpalvelijaksi - hänen kaltaisiaan pitäisi piispojen ja seurakunnanpaimenten olla, jos julistaisivat evankeliumia. Nyt seurakunta joka tapauksessa asetetaan kirkkoruhtinasten edelle, niin kuin Kristuskin Luukkaan evankeliumin 22. luvussa (Luuk. 22:26) sanoo: 'Joka teidän keskuudessanne on suurin, hän olkoon nuorin.' Nykyäänhän tämä on aivan ylösalaisin; ei se mikään ihme olekaan sillä he ovat hylänneet evankeliumin ja korottaneet ihmislavertelun kunniaan. Kristillinen seurakunta sen sijaan säilyttää kaikki Jumalan sanat sydämessään, tutkiskellen niitä ja vertaillen niitä sekä keskenään että Raamattuun. Sen siis jonka on löydettävä Kristus, on ensin löydettävä seurakunta. Kuinka tiedettäisiin, missä on Kristus ja hänen uskonsa, ellei tiedettäisi, missä hänen uskovaisensa ovat? Ei myöskään se, joka tahtoo tietää jotakin Kristuksesta, saa luottaa itsehensä; hän ei saa oman järkensä avulla rakentaa omatekoista siltaa taivaaseen, vaan hänen pitää menemän seurakuntaan ja siltä etsien kyselemän.

27. Seurakunta, kirkko, ei olekaan puuta ja kiveä, vaan joukko Kristukseen uskovia ihmisiä. Heihin on pitäydyttävä ja tarkattava heidän uskoansa, heidän elämäänsä ja heidän opetustansa. Heidän keskuudessansa Kristus varmasti on, sillä kristillisen seurakunnan ulkopuolella ei ole olemassa mitään totuutta, ei mitään Kristusta, ei mitään autuutta."
Viimeksi muokannut O.M päivämäärä 22 Marras 2008, 19:37, muokattu yhteensä 1 kerran
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja O.M » 11 Heinä 2008, 23:07

Kirkkopostillan toisesta osasta, helatorstain kolmanneksi evankeliumisaarnaksi merkitystä kohdasta katkelma:

"76. Nämä ovat kuitenkin pelkästään vähäisiä, jopa lapsellisia ihmemerkkejä niihin varsinaisiin, syvällisiin ihmeisiin verrattuina, joita Kristus jumalallisella, kaikkivaltiaalla voimalansa taukoamata kristikunnassa vaikuttaa, ja joista hän usein muualla puhuu, nimittäin niiden rinnalla, että kristikuntaa suojellaan, että se säilyy, ja että yleensä yhden yksikin kristitty vielä on olemassa, huolimatta perkeleestä ja kaikista hänen enkeleistänsä, niin monesta hirmuvaltiaasta, monista lahkoista ja kristittyjen keskuudessa olevista vääristä, kiittämättömistä ihmisistä, jopa omasta lihastamme ja verestämme. Kaikkihan nämä hyökkäävät Kristuksen valtakuntaa vastaan. Kuitenkaan perkele ei kaikella sillä mitä hän voi ja minkä hän avuksensa ottaa, saa paisua niin voimakkaaksi, että kykenisi Kristuksen maailmassa olevasta valtakunnasta hävittämään ja pois juurittamaan kirkkojen kastemaljat ja saarnastuolista kaikuvan evankeliumin, Kristuksen nimen ja Kristuksessa riippuvan vähäisen joukon, vaikka hän sellaiseen päättävästi onkin ryhtynyt ja yhä sitä jatkaa paavin, turkkilaisten ja kaikkien muiden apuriensa avulla. 110. psalmikin (Ps. 110:2. jae) rohkeasti ennustaa Kristuksen ihmevoimaa: Hän on hallitseva vihollistensa keskellä. Nämä ovat tosi pahoja ja kiukkuisia, että, jos voisivat, silmänräpäyksessä mullistaisivat kristikunnan kaiken elämän ja toiminnan; ja kuitenkin yksi ainoa kristitty voipi saarnallansa ja rukouksellansa auttaa ja varjella kokonaisen kaupungin tai maan, perkeleen sitä voimatta estää: hänen täytyy rajattomaksi harmikseen sallia monen tulla kastetuksi, kuulla ja oppia evankeliumia, ja kaiken tämän ansiosta jättää perhe ja järjestys rauhaan."
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

Re: Että eläisimme

ViestiKirjoittaja O.M » 20 Marras 2008, 10:11

Poimintoja Isosta katekismuksesta:

"KOLMAS USKONKOHTA
Minä uskon Pyhään Henkeen, pyhän kristillisen kirkon, pyhien yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän. Aamen.

- - yksin Jumalan Henkeä kutsutaan Pyhäksi Hengeksi. Vain hän siis on meidät pyhittänyt ja yhä edelleen pyhittää. - - Miten sitten tällainen pyhittäminen tapahtuu? - - Pyhä Henki toteuttaa pyhittämisen seuraavien vaiheiden kautta: pyhien yhteys eli kristillinen kirkko, syntien anteeksiantaminen, ruumiin ylösnouseminen ja iankaikkinen elämä. Hän johtaa siis meidät ensiksi pyhän seurakuntansa eli kirkkonsa helmaan. Sen välityksellä hän saarnaa meille ja vie meidät Kristuksen luo.

Sillä emme me, et sinä enkä minä, voisi koskaan saada Kristuksesta mitään tietoa emmekä voisi uskoa häneen ja saada häntä Herraksemme, ellei Pyhä Henki sitä aarretta tarjoaisi evankeliumin saarnan välityksellä ja lahjoittaisi sitä helmaamme. - -

- - Kun sinulta kysytään, mitä tarkoitat sanoessasi "Minä uskon Pyhään Henkeen", osaat silloin vastata: "Uskon, että Pyhä Henki - nimensä mukaisesti - pyhittää minut." Mutta millä tavalla hän sen tekee ja mitä välineitä hän siihen käyttää? Vastaat näin: "Hän käyttää siihen kristillistä kirkkoa, syntien anteeksiantamista, ruumiin ylösnousemista ja iankaikkista elämää." Pyhällä Hengellä on maailmassa sitä varten erityinen yhteisö, äiti, joka Jumalan sanalla synnyttää jokaisen kristityn ja kantaa häntä. Tämän sanan hän ilmoittaa, ja sitä hän teroittaa. Hän valaisee ja sytyttää sydämet käsittämään sen, ottamaan sen vastaan, pitämään siitä kiinni ja siinä pysymään.

Sillä missä Pyhä Henki ei saarnauta sanaa eikä anna sen herätä sydämissä niin, että se käsitetään, siellä sana menee hukkaan. Niin kävi paavikunnassa. Usko oli siellä viskattu nurkkaan, kukaan ei tuntenut Kristusta Herraksi eikä Pyhää Henkeä Pyhittäjäksi. Tarkoitan sitä, että kukaan ei uskonut Kristusta sellaiseksi Herraksi, joka ilman meidän tekojamme ja ansioitamme oli voittanut omaksemme lunastuksen aarteen ja tehnyt meidät otollisiksi Isälle. Missä sitten oli vika? Sieltä puuttui Pyhän Hengen läsnäolo. Hän ei ollut siellä ilmoittamassa ja saarnauttamassa tuota aarretta, vaan läsnä olivat vain ihmiset ja pahat henget, jotka opettivat meitä tulemaan autuaiksi omin teoin, ansaitsemaan armon itse. Siksi paavikunta ei ole mikään kristillinen kirkko. Sillä missä Kristusta ei saarnata, siellä ei ole Pyhää Henkeä, joka luo, kutsuu ja kokoaa kristillisen kirkon ja jota ilman kukaan ei voi päästä Herran Kristuksen luo. - -

Uskontunnustus käyttää pyhästä kristillisestä kirkosta myös nimitystä communio sanctorum, "pyhien yhteys". Molemmat merkitsevät samaa. Jälkimmäinen lausuma ei kuitenkaan ole alun perin kuulunut uskontunnustukseen. Se on sitä paitsi käännetty saksaksi huonosti ja epäselvästi sanoilla "eine Gemeinschaft der Heiligen" (pyhien yhteys). Mikäli asia halutaan ilmaista selvästi, saksan kieli vaatii aivan toisenlaista sanontaa. Sana ecclesia pitäisi näet oikeastaan kääntää saksaksi sanalla "Versammlung" (kokous). Me olemme kuitenkin tottuneet käyttämään sanaa "Kirche" (kirkko), mikä ei anna oppimattomalle ihmiselle mielikuvaa yhteen kokoontuneesta ihmisjoukosta, vaan vihitystä talosta tai rakennuksesta. Kuitenkin itse rakennusta tulisi kutsua kirkoksi ainoastaan sen ihmisjoukon vuosi, joka sinne kokoontuu. Sillä me, jotka kokoonnumme yhteen, rakennamme tai otamme käyttöön kokouksiamme varten erityisen tilan ja annamme huoneelle nimen sen jonkun mukaan, joka siinä kokoontuu. Sana "Kirche" ei siis oikeastaan ole merkitykseltään mitään muuta kuin "ein gemeine Sammlung" (yhteinen kokous). Lisäksi se ei ole saksalaisperäinen sana, vaan juontuu kreikan kielestä (kuten myös sana ecclesia). Siinä kielessä se esiintyy muodossa kyria, latinaksi se on curia. Siksi se pitäisi ilmaista selvällä saksan kielellä, omalla äidinkielellämme, joko näin: "ein christliche Gemeine oder Sammlung" (kristillinen yhteisö ja kokous) tai kaikkein parhaiten ja selvimmin: "ein heilige Christenheit" (pyhä kristikunta).

Myöskään uskontunnustukseen lisättyä sanaa communio ei pidä kääntää sanalla Gemeinschaft (yhteys), vaan sanalla Gemeine (yhteisö). Eihän se ole mikään muu kuin huomautus, selitys, jonka joku on halunnut lisätä tulkitsemaan sanoja "kristillinen kirkko". Meikäläiset sen sijaan ovat sekä latinaa että saksaa taitamatta sorvanneet käännöksen "Gemeinschaft der Heiligen" (pyhien yhteys). Ei saksan kieli ilmaise asiaa näillä sanoilla eikä ymmärrä sitä tällä tavalla. Kunnon saksaksi sen pitäisi kuulua näin: "ein heilige Gemeine" (pyhä yhteisö). Puhun tästä siksi, että nämä sanat ymmärrettäisiin oikein. Niihin on näet jo siinä määrin totuttu, että niistä tuskin enää voidaan päästä eroon. Sanankin muuttamista pidetään heti kerettiläisyytenä.

Lisäyksen ydinajatus on siis tämä: Minä uskon, että maan päällä on pieni pyhä joukko ja yhteisö, joka koostuu pelkistä pyhistä ihmisistä. Sillä on yksi pää, Kristus, ja Pyhä Henki on kutsunut sen koolle. Sillä on yksi usko, yksi mieli ja ymmärrys. Sillä on monenlaisia armolahjoja, mutta se on yksimielinen rakkaudessa, puolueita ei siinä ole eikä hajaannusta. Siihen minäkin kuulun, olen sen osa ja jäsen, osallinen sen kaikista aarteista ja keskinäisestä yhteydestä. Pyhä Henki on vetänyt minut siihen ja liittänyt sen jäseneksi antamalla minun kuulla Jumalan sanaa, jota edelleenkin saan kuulla. Sanan kuulemisesta alkaa pääsy pyhien yhteisöön. Ennen kuin siihen pääsimme, olimme kokonaan Perkeleen omia emmekä tienneet Jumalasta ja Kristuksesta yhtään mitään. Mutta Pyhä Henki pysyy viimeiseen päivään asti pyhässä seurakunnassa eli kristikunnassa. Sen välityksellä hän vetää meidät yhteyteensä, sitä hän käyttää sananjulistukseen ja -harjoitukseen, sen välityksellä hän pyhittää meidät ja kasvattaa pyhyydessä. Näin me joka päivä kasvamme ja vahvistumme Pyhän Hengen luomassa uskossa ja uskon hedelmissä.

Me uskomme edelleen, että meillä on kristikunnassa syntien anteeksiantamus. Se tapahtuu pyhissä sakramenteissa ja synninpäästössä. Lisäksi sen välittävät koko evankeliumin monet lohdutuksen sanat. - - kristikunnassa kaikki on olemassa sitä varten, että saisimme sen keskuudessa sanan ja merkkien välityksellä joka päivä elämämme loppuun asti sulaa syntien anteeksiantamusta. Se tapahtuu omantuntomme lohduksi ja rohkaisuksi. Pyhä Henki vaikuttaa näin sen, ettei meihin jäänyt synti pysty meitä vahingoittamaan. Me elämme näet kristikunnassa, missä kaikki on syntien anteeksiantamusta, missä Jumala antaa anteeksi meille ja me annamme anteeksi toinen toisillemme, kannamme ja autamme toisiamme. Mutta kristikunnan ulkopuolella, missä ei ole evankeliumia, ei ole myöskään anteeksiantamusta. Siellä ei liioin voi olla mitään pyhyyttä. Itse ovat itsensä heittäneet ulos ja erottaneet kristikunnasta ne, jotka yrittävät etsiä ja ansaita pyhyyttä omin teoin eivätkä etsi sitä evankeliumista ja syntien anteeksiantamuksesta.


- - Pyhä Henki tekee työtään lakkaamatta aina viimeiseen päivään asti. Työvälineekseen maan päällä hän on valinnut seurakunnan; kaikki hänen sanansa ja tekonsa toteutuvat sen välityksellä. Vielä hän ei ole saanut kristikuntaansa täysilukuiseksi, vielä on jaettava anteeksiantamusta. Siksi me uskomme Pyhään Henkeen, joka vetää meitä joka päivä sanalla seurakunnan yhteyteen. Samalla sanalla ja syntien anteeksiantamuksella hän synnyttää uskon sekä lisää ja vahvistaa sitä. - -

- - Kristuksesta taas emme voisi mitään tietää ilman Pyhän Hengen välittämää ilmoitusta.

Siksi nämä uskonkohdat rajaavat ja erottavat meidät kristityt kaikista muista ihmisistä maan päällä. Vaikka kaikki kristikunnan ulkopuolella olevat pakanat, turkkilaiset, juutalaiset sekä väärät ja tekopyhät kristityt uskovat yhteen, todelliseen Jumalaan ja palvovat häntä, he eivät kuitenkaan tiedä, mitä hän heistä tahtoo. Eivät he myöskään osaa odottaa häneltä rakkautta eivätkä hyviä lahjoja. Siksi he jäävät iankaikkisen vihan ja tuomion alaisiksi, kun ei heillä ole Herraa Kristusta eikä Pyhä Henki ole heitä valaissut eikä armahtanut lahjoillaan. - -"
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

Re: Että eläisimme

ViestiKirjoittaja O.M » 08 Tammi 2009, 19:19

Kirkkopostilla. Kolmas osa.
KKIRKKOP3 Kirkkopostilla. Kolmas osa. Suom. A.E. Koskenniemi. Helsinki 1944 (SLEY).

"Seitsemästoista kolminaisuudenpäivän jälkeinen sunnuntai

Epistolasaarna

Niin kehoitan siis minä, joka olen vankina Herrassa, teitä vaeltamaan, niinkuin saamanne kutsumuksen arvo vaatii, kaikessa nöyryydessä ja hiljaisuudessa ja pitkämielisyydessä kärsien toinen toistanne rakkaudessa ja pyrkien säilyttämään hengen yhteyden rauhan yhdyssiteellä: yksi ruumis ja yksi henki, niinkuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte; yksi Herra, yksi usko, yksi kaste; yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa. Ef. 4:14.

1. Tämäkin on ihana saarna kristittyjen hyvistä teoista, kristittyjen, jotka ovat uskovia ja sille evankeliumin opille kuuliaisia, jonka pyhä Paavali jo ennen efesolaisille oli antanut. Viime sunnuntain epistolastahan me kuulimme hänen toivoneen, että he lisääntyisivät ja kasvaisivat sen tuntemisessa. Aina, näet, täytyy uskon Kristukseen olla sinä kristityn kaiken opin ja elämän perustuksena ja sinä arvaamattomana ja iankaikkisena aarteena Jumalan edessä, joka yksin vastaanottaa syntien anteeksiantamuksen ja tekee Jumalan lapsia. Jos meillä se on, on myöskin viljeltävä sen hedelmiä. Niillä kristityt osoittautuvat ja niistä heidät havaitaan sellaisiksi ihmisiksi, jotka elävät Jumalan kunniaksi ja hänelle kuuliaisina. Näin Jumala tulee kunnioitetuksi ja ylistetyksi. Siitä heillä sitten on sekä Jumalan että ihmisten edessä kunniaa ja iankaikkinen palkka.

- -

Yksi ruumis ja yksi henki, niinkuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte: yksi Herra, yksi usko, yksi kaste, yksi Jumala ja kaikkein Isä —

21. Tämä olkoon se kannustin, joka on omiaan viemään kristityt kiinteään hengen yhteyteen. Ovathan he kaikki keskenään saman ruumiin jäseniä ja osallisia kaikkiin hengellisiin rikkauksiin. Onhan heillä kaikilla sama aarre, nimittäin yksi Jumala taivaassa, yksi Herra ja Vapahtaja, yksi sana, kaste ja usko, kaiken kaikkiaan, yksi ja sama autuus. Koska heillä kaikilla siis on yhteisenä näin suuri rikkaus, jossa toisella on sama osuus kuin toisellakin, ja kun kukaan ei voi saada osakseen mitään enempää eikä mitään parempaa, niin mikä voisi aiheuttaa häntä synnyttämään jakautumista tai etsimään jotakin muuta?

22. Tällä pyhä Paavali vielä osoittaa ja opettaa, mikä on oikea seurakunta ja mistä se tunnetaan. Maailmassa on olemassa ainoastaan yksi ainoa seurakunta eli Jumalan kansa. Sillä on yksi usko, kaste, yksi Jumalan, Isän, ja Kristuksen tunnustus, jossa se keskuudessaan yksimielisenä riippuu ja pysyy. Tähän jokaisen, joka tahtoo tulla autuaaksi ja tulla Jumalan tykö, täytyy sopeutua ja olla siihen yhdistettynä; sen ulkopuolella ollen kukaan ei tule autuaaksi.

23. Seurakunnan yhteys ei siis nimityksen eikä olemuksen puolesta tiedä sitä, että on olemassa ja käytännössä samanlainen ulkonainen hallinta, samanlaiset lait eli säännöt ja kirkolliset tavat, niinkuin paavi joukkoineen väittää, tahtoen seurakunnasta pois suljettaviksi kaikki ne, jotka eivät tässä suostu olemaan hänelle kuuliaisia, vaan se tietää sitä, että vallitsee yhden uskon, yhden kasteen jne. suhteen yksimielisyys. Seurakuntaa sanotaan yhdeksi, pyhäksi, yleiseksi eli kristilliseksi sen tähden, että siinä on yksi ja sama evankeliumin puhdas ja sekoittamaton oppi ynnä sen tunnustus kaikkialla ja kaikkina aikoina maailmassa, ulkonaisen, inhimillisen elämän tai ulkonaisten järjestysten, tapojen ja jumalanpalvelusmenojen erottavasta erilaisuudesta huolimatta.

24. Ne sitävastoin, jotka eivät pitäydy Kristuksen opin ja uskon yhteyteen, vaan sen rinnalla ihmisopillaan ja itsevalituilla teoillaan, joiden puolesta he taistelevat vaatien kaikkia kristityitä niitä välttämättöminä noudattamaan, saavat aikaan erimielisyyttä ja pahennusta, niinkuin pyhä Paavali Roomalaiskirjeen 16. luvussa (17. jakeessa) sanoo, eivät ole Kristuksen oikea seurakunta eivätkä sen jäseniä, vaan he ovat vastustajia ja kukistajia, niinkuin me usein toisissa yhteyksissä olemme todistaneet. Tämä varma ja lohdullinen oppi meillä on paavilaisuutta vastaan, joka syyttää ja kadotukseen tuomitsee meitä sen tähden, että me olemme heistä eronneet ja väistyneet. He soimaavat meitä seurakunnan luopioiksi, vaikka he päinvastoin itse ovat oikeasta seurakunnasta luopuneita. He vainoavat totuutta ja — seurakunnan ja Kristuksen nimen varjolla — repivät hajalle seurakunnan yhteyden. Kaikki ovat näin ollen Jumalan käskyn mukaan velvollisia heitä vastustamaan, jopa heitä karttamaan ja pakenemaan."


----------------------

Kirkkopostilla. Kolmas osa.
KKIRKKOP3 Kirkkopostilla. Kolmas osa. Suom. A.E. Koskenniemi. Helsinki 1944 (SLEY).

"Kuudes pääsiäisen jälkeinen sunnuntai

Toinen evankeliumisaarna

- -

30. Tässäpä on tarpeen ymmärrys, että osattaisiin tehdä se erotus, johon Kristus tässä viittaa. On kaksi seurakuntaa. Toisella ei maailman mielestä ole seurakunnan nimeä: se siltä ryöstetään ja se itse »erotetaan synagoogasta", toinen on se, jolla on seurakunnan arvonimi ja joka siitä syystä vainoaa tuota toista, vähäistä joukkoa. Niin oudosti sitten käypi, että kumpaankin sisältyy vastakohta: se, jolla ei ole nimeä, on oikea seurakunta, mutta toinen ei ole, vaikka siellä ollaan opetusvirassa, hallitaan seurakuntaa, ja vaikka siinä ovat käytännössä kaikki ne virat, joita ilman muuta täytyy sanoa pyhän seurakunnan viroiksi ja toimiksi. Tästä huolimatta ei ole välitettävä sen seurakunnankirouksista eikä tuomioista.

- -

32. Niin mekin sanomme paavilaisillemme: Nimen ja viran suomme teille kernaasti, me pidämme ne pyhinä ja kallisarvoisina, sillä virka ei ole teidän, vaan se on Kristuksen säätämänä annettu seurakunnalle, katsomatta erottelevasti virkaa hoitavien persooniin. Kaikki se siis, mikä tämän viran välityksellä Kristuksen säätämisen mukaisesti, hänen ja seurakunnan nimessä annetaan, on aina oikeaa ja kelvollista, vaikka antajina tai ottajina olisikin jumalattomia, epäuskoisia ihmisiä. Virka on tässä tapauksessa erotettava henkilöstä ja sen väärinkäytöstä. Jumalan ja Kristuksen nimi on aina itsessänsä pyhä, mutta niitä voidaan väärinkäyttää ja saastuttaa; samoin seurakuntavirkakin on kallisarvoinen ja hyvä, mutta henkilö saattaa olla kadotukseen tuomittu, perkeleen oma. Siksipä ei voidakaan viran perustuksella varmasti ratkaista, ketkä ovat oikeita kristityitä ja ketkä vääriä ja mikä on oikea ja mikä väärä seurakunta.

33. Kun kuitenkin tulee kysymys Kristuksen tuntemisesta tai tuntemattomuudesta, toisin sanoen uskonopista ja Kristuksen tunnustamisesta, me olemme erimieliset. Sillä kohdalla näet käypi ilmi, niinkuin Kristus itse tässä todeten sanoo, että nuo eivät tunne häntä eivätkä Isää, ja sen tähden onkin jo hänen tekemänsä ratkaisun kautta selvää, etteivät he ole Kristuksen seurakunta, vaan päinvastoin ne, joilla on nimi Kristuksessa ja totuudessa, ja joita nuo vainoavat. Sen tähden heidän on pelottomina seistävä omalla ratkaisevalla käsityskannallansa, lainkaan välittämättä siitä, että nuo heitä vääräoppisiksi sättivät ja heidät kiroavat, päinvastoin juuri se on heille rohkaisevana merkkinä silloin, kun tuo toinen, suuri joukko, jolla on kunnia ja valta julistaa heidät kirkonkiroukseensa: he ovat se pieni lauma, joka kuuluu Kristukselle. Väärä seurakunta ei totisesti Kristuksen tuntemisen ja uskon tähden saa kirousta osakseen: he tahtovat säästyä nuhteluilta, tuomioilta ja vainoamisilta, mutta itse he saavat halveksia jopa kuninkaita ja keisareita ja raivota heitä vastaan julistamalla heidät kirkonkiroukseen — niin tavattoman vahva ja peljätty on heidän keskuudessaan kirkon nimi ja sen valta!

- -

39. Näistä molemmista Kristus lausuu arvostelun: ne eivät ole seurakunta, koska eivät tunne häntä, ja koska päälle päätteeksi julistavat kirkonkiroukseen ja surmaavat ne, jotka hänestä saarnaavat; ja hän tekee johtopäätöksen: kumpikin on valhettelija, väärän oppinsa ja kirkonkiroukseen julistamisensa tähden, ja lisäksi, mikäli heistä riippuu, Jumalan, Kristuksen ja kaikkien hänen pyhiensä murhaaja.

40. Nyt saatat itse päätellä, kumpaan joukkoon tahdot lukeutua. Jompaankumpaan sinun näet on liityttävä. Ei tässä asiassa käy päinsä pitkään venyvä odotteleminen eikä toivonsa asettaminen kirkolliskokouksiin, inhimilliseen harkintaan ja yhtymisiin, sillä varmaa on ja varmaksi jääpi: nämä kaksi joukkoa eivät sinä ilmoisna ikänä voi elää sovinnossa keskenään. Joka tapauksessa enemmistö, joka vaatii itselleen ratkaisu- ja päätösoikeuden, on aina kirkonkirouksin ja murhaamisin vainoava vähemmistöä, niinkuin se on tehnyt alusta asti; ne taas, jotka uskovat, ollen oikeita kristityitä, pitäytyvät Kristuksen ratkaisutuomioon, mieluummin jääden sen vähäisen joukon pariin, jolla on Kristuksen sana ja tunteminen, ja joka sen vuoksi on vainojen alainen, kuin maailman ystävyyden, kunnian ja tämän elämän tähden vetävät yhtä köyttä niiden kanssa, jotka Kristuksen arvostelun mukaan ovat Jumalan ja seurakunnan pahimpia vihollisia, sellaisia, jotka eivät voi nähdä Jumalan valtakuntaa eivätkä tulla autuaiksi.

41. Tämän uskonkohdan tähden täytyy syntyä hajallemeno ja ero, oikean seurakunnan irtaantuminen ja eroaminen tuosta toisesta joukosta. Onhan Jumalankin ja Kristuksen määräys ja käsky se, ettei sellaisiin saa pitäytyä. Niinpä meidänkin on ollut pakko erota pois paavillisesta kirkosta, välittämättä siitä, että paavilaiset kirkolliseen valtaansa ja virkaansa vedoten tuomitsevat meidät seurakunnasta luopuneina kadotukseen.

42. Jos siis toteutuu se, että he julistavat meidät kirkonkiroukseen ja vainoavat meitä saarnamme ja Kristuksen tuntemisen tähden, on meillä etu käteen Kristukselta se tuomiopäätös, etteivät he ole seurakunta; heidän virkansa, valtansa eikä mikään muukaan, mistä he kerskuvat, ei ensinkään tehoa meihin, päinvastoin meidän saarnamme, meidän seurakuntavirkamme, seurakuntakirouksemme ja tuomiopäätöksemme on tehoava heitä vastaan Jumalan edessä taivaassa. Sen erotuksen ja sen määritelmän perustuksella, jotka Kristus tässä esittää, me olemme varmoja siitä, että oikea seurakunta on siinä, missä on pieni, Kristusta tunteva joukko, yksimielinen opissa, uskossa ja Kristuksen tunnustamisessa. Missä jatkuvasti on oikea seurakunta, siellä ovat myös jatkuvasti seurakuntavirka, sakramentit, avaimet ja se kaikki muu, minkä Kristus itse sille on antanut, eikä sen tarvitse näitä kerjätä eikä vastaanottaa paavilta eikä kirkolliskokouksilta; eikä siellä ole ainoastaan virka sinänsä sen luonnollisine oikeutuksineen, vaan myöskin niihin henkilöihin katsoen — nehän juuri ovat oikea seurakunta -, joilla puheenaoleva virka on, ja jotka sitä oikein käytellen hoitavat.

43. Myönnämme tosin auliisti, että paavilaisetkin hoitavat seurakunnallisia virkoja: he kastavat, jakavat ehtoollista jne., mikäli näitä toimittavat Kristuksen asetuksen mukaisesti, koska he siinä toimivat Kristuksen nimeä käyttäen ja hänen käskynsä mukaan — täytyyhän vääräoppistenkin asettamia seurakuntavirkoja ja kastetta pitää täysin pätevinä, — mutta jos he pyrkivät virkaansa käyttämään meidän vastustamiseksemme, me Kristuksen tuomiopäätöksen nojalla selitämme sen mitättömäksi ja tehottomaksi ja pidämme heitä ilmeisinä Kristuksen seurakunnasta eronneina luopioina."


------------------

Ihana Confitemini. Psalmin 118 selitys 1530
W31110068 Ihana Confitemini. Psalmin 118 selitys 1530. Valitut teokset 3,503-544. Suom. Aune Krohn ja Kalevi Kaski. Porvoo 1959 (WSOY). Auslegung des 118. Psalms 1529-1530. Das schöne Confitemini 1530. WA 31,68-182.

"- -Herran portista menevät sisälle ainoastaan vanhurskaat ja pyhät palvelemaan Jumalaa. Sillä ei kukaan ole eikä voi olla kristillisen seurakunnan tai kristikunnan jäsen, ellei hän ole oikea uskovainen, siis vanhurskas ja pyhä, niin kuin uskonkappale todistaa: »Minä uskon pyhän kristillisen seurakunnan." Mutta se, joka ei ole tosi uskovainen, ei pyhä eikä vanhurskas, hän ei kuulu pyhään kristilliseen seurakuntaan eikä voi astua tästä Herran portista sisälle. Hän ei osaa myöskään rukoilla, uhrata kiitosta eikä ylistää tai palvella Jumalaa, hän ei myöskään tunne Jumalaa, vaikka hän maallisen vaelluksensa aikana elää kristittyjen parissa tai on jossakin virassa kristittyjen joukossa, esimerkiksi pappina, saarnaajana, piispana, tai vaikka hän nauttiikin ulkonaisesti sakramentteja, kuten myös 1. Joh. 3:6:ssa sanotaan: »Kuka ikinä hänessä pysyy, hän ei tee syntiä; kuka ikinä syntiä tekee, hän ei ole häntä nähnyt eikä häntä tuntenut» ja uudelleen 8. jakeessa (1. Joh. 3:8): »Joka syntiä tekee, se on perkeleestä.»"
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

Re: Seurakunta

ViestiKirjoittaja O.M » 07 Heinä 2009, 18:19

Kirkolliskokouksista ja kirkosta.
W50110509 Kirkolliskokouksista ja kirkosta. Lutherin Walitut teokset 2,11-185. Suom. Yrjö Loimaranta. Kuopio 1910. (SLS) - Von den Konziliis und Kirchen, 1539 (WA 50,509-653).

"- - Sillä Ap. t. 19:39 - 41 puhuttelee kansleri ecclesia‘a, seurakuntaa eli kansaa, joka oli juossut kokoon torille, ja sanoo: asia on ratkaistava laillisessa kokouksessa. Edelleen: näin puhuen hän sai kokouksen hajaantumaan. Tässä ja muissa paikoissa ei ecclesia eli kirkko merkitse mitään muuta kuin kokoontunutta kansaa, vaikka ne tässä tapauksessa olivatkin pakanoita eivätkä kristittyjä; samoin raatimiehet kutsuvat seurakuntansa raatihuoneeseen. Maailmassa on nyt monenlaisia kansoja; mutta kristityt muodostavat erikoisen, valitun kansan, joka ei ole pelkkä ecclesia, kirkko eli kansa, vaan sancta, catholica, christiana, se on kristillinen pyhä kansa, joka uskoo Kristukseen ja jota kutsutaan siitä syystä kristilliseksi kansaksi, ja jolla on Pyhä Henki, joka sitä päivä päivältä pyhittää, ei ainoastaan syntein anteeksi-annolla, jonka Kristus on hankkinut (kuten antinomistit tyhmyydessään luulottelevat), vaan myöskin syntien poispanemisella, poishiomisella ja kuolettamisella, josta syystä heillä onkin pyhän kansan nimi. Pyhä, kristillinen kirkko on siis samaa kuin kristitty ja pyhä kansa, tahi koko kristikunta. Vanhassa Testamentissa käytetään nimitystä Jumalan kansa.

Ja jos lasten-uskossa olisi käytetty sanoja, minä uskon, että on olemassa kristillinen, pyhä kansa, niin olisi helposti tullut vältetyksi koko kurjuus, mikä nyt on johtunut tuosta hämärästä, vierasperäisestä sanasta "kirkko". Sillä sana kristillinen, pyhä kansa, olisi selvästi ja vastaansanomattomasti selvittänyt meille, mikä kirkko on ja mikä sitä ei ole. Sillä joka vain olisi kuullut sanan: kristillinen pyhä kansa, hän olisi heti voinut sanoa: paavi ei ole mikään kansa, vielä vähemmin mikään pyhä, kristillinen kansa. Samoin eivät myöskään piispat, papit ja munkit ole mikään pyhä, kristillinen kansa; sillä he eivät usko Kristukseen eivätkä myöskään elä pyhää elämää, vaan ovat paholaisen pahaa, hävytöntä kansaa. Sillä joka ei oikein usko Kristukseen, hän ei ole kristillinen tai kristitty. Jolla ei ole Pyhää Henkeä syntejä vastaan, hän ei ole pyhä. Siitä syystä eivät he voi olle kristillinen, pyhä kansa, se on sancta et catholica ecclesia.

Mutta kun "lasten-uskossa" käytetään tuota hämärää sanaa "kirkko", kompastuu yksinkertainen ihminen tuohon kivirakennukseen, jota sanotaan kirkoksi, ja joka maalataan heidän eteensä; tahi jos hyvin käy, maalaavat he eteemme apostoleita, opetuslapsia ja Jumalan äidin, joiden yläpuolella leijailee Pyhä Henki, kuten helluntaipäivänä. Sehän käy vielä päinsä, vaikka siinä onkin vain yhden ajan, alkuajan, pyhä, kristillinen kanssa. Mutta ecclesia ei tarkoita ainoastaan apostolisen ajan pyhää, kristillistä kansaa, joka aikoja sitten on kuollut, vaan aina maailman loppuun saakka eläviä. Pyhän Paavalin opin mukaan onkin maan päällä aina olemassa kristillinen, pyhä kansa, jossa Kristus elää, vaikuttaa ja hallitsee per redemptionem, armon ja syntien anteeksiantamisen kautta, ja Pyhä Henki per vivificationem et sanctificationem, jokapäiväisen syntien poishiomisen ja elämän uudistamisen kautta, niin ettemme jää synteihimme, vaan voimme elää uutta elämää ja edistymme kaikenlaisissa hyvissä töissä emmekä vanhoissa pahoissa teoissa, kymmenen käskyn tahi lain kahden taulun vaatimusten mukaan. Mutta paavi ja hänen hengenheimolaisensa ovat anastaneet itsellensä ja hävyttömälle, kirotulle joukollensa, sekä kirkon nimen että kuvan, vetoamalla tuohon hämärään sanaan ecclesia, kirkko j.n.e. - -"
"Mua, Jeesus, auta valvomaan
ja tätä aina muistamaan:
on lyhyt ihmiselämä
ja iäisyys on edessä.
Jo askel riittää siirtämään
tulevaan, toiseen elämään."

Virsi 538:4.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

Re: Seurakunta

ViestiKirjoittaja O.M » 07 Heinä 2009, 18:52

Zidbeck, Aulis: Ole vapaa vapaaksi ostettu lauma. Juhani Raattamaa - opettaja ja sielunhoitaja. 2. painos. ISBN 951-9422-62-5. Gummerus Kirjapaino Oy 2000.

Luther-sitaatteja (suluissa alkuperäinen lähde):

S. 122: "Mutta kolmas (jumalanpalvelus)tapa, oikea evankelinen järjestys ei olisi tapahtuva niin julkisesti kaiken kansan joukossa; vaan niiden, jotka tahtovat tosimielessä olla kristittyjä sekä tunnustaa evankeliumia kädellä ja suulla, tulisi merkityttää nimensä luetteloon ja kokoontua omassa keskuudessaan johonkin kotiin rukoilemaan, lukemaan, kastamaan, sakramenttia nauttimaan ja harjoittamaan muita kristillisiä töitä. Tämän järjestyksen mukaan voitaisiin tuntea, nuhdella, ojentaa, sulkea yhteydestä pois eli panna pannaan Matt. Ev. 18. luvun mukaisesti ne, jotka eivät käyttäytyisi kristillisesti. Siinä (piirissä) voitaisiin myös velvoittaa kristityt yleisesti almun antoon, mikä suoritettaisiin alttiisti ja jaettaisiin köyhien kesken Paavalin esimerkin mukaan 2. Kor. 9. Tässä ei nyt tarvittaisi paljoa eikä lavealti laulua. Tässä voitaisiin - - kaikki kohdistaa sanan ja rukouksen ja rakkauden harjoitukseen. - - Lyhyesti, jos olisi tarjolla ihmiset ja henkilöt, jotka todenteolla haluavat olla kristittyjä, olisivat järjestykset ja muodot pian laadittuina!"

S. 126: "Nämä kaksi jumalanpalvelustapaa ovat niin toimitettava, että ne pidetään julkisesti kirkoissa kaiken kansan edessä. Siinä on useita, jotka eivät vielä usko tai ole kristittyjä, vaan suurin osa seisoo siinä töllistellen nähdäkseen jotain uutta, aivan kuin viettäisimme jumalanpalvelusta keskellä turkkilaisia ja pakanoita avoimella paikalla ja kentällä. Sillä täällä ei vielä ole olemassa mitään järjestettyä ja vakiintunutta seurakuntaa, jonka piirissä voitaisiin evankeliumin mukaan hallita kristittyjä; vaan se (yleinen jumalanpalvelus) on julkinen kehoitus uskoon ja kristillisyyteen." (Saksalaisen messun esipuhe.)

S. 126: "Maailma ja kansan suuri joukko ovat ja pysyvät ei-kristittyinä, vaikka ovatkin kastettuja ja kutsutaan kristityiksi." (Martin Luthers Werke. Kritische Gesamtausgabe. Weimar. 1883. 11, 251, 35 s.)
"Mua, Jeesus, auta valvomaan
ja tätä aina muistamaan:
on lyhyt ihmiselämä
ja iäisyys on edessä.
Jo askel riittää siirtämään
tulevaan, toiseen elämään."

Virsi 538:4.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

Re: Seurakunta

ViestiKirjoittaja O.M » 18 Syys 2009, 18:37

"Kristuksen sanojen mukaan hänen kirkkonsa on joukko, jolla ei vain ole hänen sanaansa, vaan joka myös pitää sen ja on rakkauden tähden valmis jättämään kaiken.

Missä on oikea kristitty, siellä on myös Pyhä Henki.

Jumalan sanaa ei voi olla ilman Jumalan kansaa."

KKIMPPUR Kimppu ruusuja. Poimintoja Martti Lutherin teksteistä. Hämeenlinna 1994 (Päivä). Ein Strauss Luther-Rosen.
"Mua, Jeesus, auta valvomaan
ja tätä aina muistamaan:
on lyhyt ihmiselämä
ja iäisyys on edessä.
Jo askel riittää siirtämään
tulevaan, toiseen elämään."

Virsi 538:4.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja O.M » 14 Joulu 2009, 10:51

Galatalaiskirjeen selitys:

"Mutta se Jerusalem, joka ylhäällä on, on vapaa, ja se on meidän äitimme.(Gal. 4:26)

Tämä maallinen Jerusalem, hän sanoo, joka on alhaalla ja jota hallitaan lainomaisesti, on Haagar ja se elää lapsineen orjuudessa, toisin sanoen, se ei pääse vapaaksi laista, synnistä ja kuolemasta. Se Jerusalem taas, joka on ylhäällä, toisin sanoen, hengellinen, on Saara - Paavali ei kuitenkaan lisää tähän Saaran ominaisnimeä, vaan nimittää häntä pelkästään vapaaksi -, toisin sanoen, täysi valtijatar ja tosi vapaa, meidän äitimme, joka ei synnytä orjuuteen niinkuin Haagar, vaan vapauteen. Tämä taivaallinen Jerusalem, joka on ylhäällä, on seurakunta, toisin sanoen, koko maanpiirin hajallaolevat uskovaiset, jolla on sama evankeliumi, sama usko Kristukseen, sama Pyhä Henki ja samat sakramentit.

Ällös siis käsitä ylhäällä-sanaa sofistien tapaan loppumääräisesti, taivaallista, riemuitsevaa seurakuntaa - niinhän he sanovat -, vaan maan päällä taistelevaa seurakuntaa tarkoittavaksi. Ei tätä sovi kummastella, sanotaanhan Filippiläiskirjeen 3. luvussa (Fil. 3:20) hurskailla olevan yhdyskuntansa taivaissa: »Meillä on yhdyskuntamme taivaissa», ei paikallisesti vaan mikäli kristitty uskoo [sanomattomia, taivaallisia ja iäisiä lahjoja], sikäli hän on taivaissa, mikäli hän suorittaa tehtävänsä uskossa, sikäli hän askaroi taivaallisissa, Efesolaiskirjeen 1. luku (Ef. 1:3): » - joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa». Hengellinen ja taivaallinen siunaus on siis erotettava maallisesta, siitä, että on hyvä ajallinen hallitus ja perhe-elämä, että on lapsia, rauhaa, varallisuutta, elatus ja muita ajallisen elämän tarpeita. Taivaallista siunausta taas on se, että päästään vapaiksi laista, synnistä ja kuolemasta, tullaan vanhurskaiksi ja eläviksi, että on omana lepytetty Jumala, rohkaistunut sydän, iloinen omatunto, hengellinen lohdutus, että on omana Kristuksen tuntemus, Raamatun selittämis- ja käsittämistaito, on Pyhän Hengen lahjat ja ilo Jumalassa. Nämä ovat Kristuksen seurakunnan saamia taivaallisia siunauksia.

Se Jerusalem siis, joka ylhäällä on, toisin sanoen, taivaallinen, on tämä ajallinen seurakunta. Se ei ole, loppumääräisesti käsittäen, se isänmaa, joka on tulevassa elämässä, eli riemuitseva seurakunta, niinkuin ovat loruilleet oppimattomat munkki- ja skolastikkovetelykset. Nämähän opettavat Raamatulla olevan neljänlaisen merkityksen: kirjaimellisen, esimerkillisen, vertauskuvallisen ja taivaallisen. Näiden mukaisesti he selittävät hullusti melkein Raamatun jok‘ikisen sanan. Niinpä Jerusalem merkitsee heidän mielestään kirjaimellisesti sen nimistä kaupunkia, esimerkillisesti puhdasta omaatuntoa, vertauskuvallisesti sotivaa seurakuntaa ja taivaallisesti taivaallista isänmaata eli riemuitsevaa seurakuntaa. Käyttämällä näitä mauttomia ja tyhjänpäiväisiä satuja, joilla he pirstovat Raamatun noin monen selitysperusteen mukaan, he saavat aikaan sen, että omattunnot eivät voi varmistua mistään asiasta. Paavali sitävastoin tässä sanoo vanhan ja maallisen Jerusalemin kuuluvan Haagariin, olevan orjuudessa lapsineen ja hävitettynä, mutta uuden ja taivaallisen, valtijattaren ja vapaan, Jumalan tahdosta perustetuksi, ei taivaisiin, vaan maan päälle, että se olisi meidän kaikkien äitinä, josta me olemme syntyneet ja vielä joka päivä synnymme. Tämä äitimme, niinkuin hänen synnyttämisensäkin kuuluu siis ehdottomasti tähän maailmaan, ihmisten keskuuteen; kuitenkaan hän ei synnytä lihassa, vaan hengellisesti: sanalla ja sakramenteilla palveltaessa.

Mainitsen tästä sen tähden, etteivät ajatuksemme johtaisi meitä taivaaseen, vaan käsittääksemme, että Paavali ei aseta sitä Jerusalemia, joka on ylhäällä, maallisen Jerusalemin vastakohdaksi paikallisesti, vaan hengellisesti. Eroavathan hengelliset ja ulkonaiset eli maalliset suuresti toisistaan: hengelliset ovat »ylhäällä», maalliset alhaalla. Näin erotamme sen Jerusalemin, joka on »ylhäällä», lihallisesta ja ajallisesta, alhaalla olevasta Jerusalemista, hengellisesti, emme paikallisesti, niinkuin jo sanoin. Eihän hengellisellä Jerusalemilla, joka sai alkunsa ulkonaisesta, ole mitään määrättyä paikkaa, niinkuin Juudeassa olevalla, vaan se on levinnyt koko maailmaan ja saattaa olla Babyloniassa, Turkinmaassa, Tartariassa, Skythiassa, Intiassa, Italiassa, Saksassa, meren saarilla, vuorilla ja laaksoissa ja kaikkialla maailmassa, missä on evankeliumin omaavia ja Kristukseen uskovia ihmisiä.

Saara eli Jerusalem, vapaa äitimme, on siis juuri seurakunta, Kristuksen morsian, josta me kaikki synnymme; ja hän synnyttää lakkaamatta lapsia maailman loppuun asti sanan palvelustoimella, toisin sanoen, opettamalla ja levittämällä evankeliumia, - sehän juuri on synnyttämistä. Evankeliumia hän taas opettaa seuraavasti: me pääsemme vapaiksi lain kirouksesta, synnistä, kuolemasta ja kaikesta muusta onnettomuudesta Kristuksen kautta, emme lain emmekä tekojen avulla. Se Jerusalem siis, joka on ylhäällä, toisin sanoen, seurakunta, ei ole alistettuna lain ja tekojen alaisuuteen, vaan se on vapaa ja se on äiti, jolla ei ole lakia eikä syntiä eikä kuolemaa. Ja millainen äiti on, sellaisia lapsiakin hän synnyttää.

Käsilläoleva vertauskuva siis opettaa ihanasti: seurakunnan pitää yksinomaisesti opettaa evankeliumia oikein ja puhtaasti ja näin synnyttää lapsia. Näin me kaikki olemme toistemme isiä ja lapsia, sillä me synnymme toinen toisestamme. Evankeliumin välityksellä minä muista syntyneenä taas synnytän toisia, jotka sitten vuorostaan taas synnyttävät yhä uusia, ja näin tämä synnyttäminen jatkuu aina maailman loppuun asti. Minä tietenkään en puhu Haagarin synnyttämisestä, hänen, joka lailla synnyttää orjia, vaan vapaan Saaran synnyttämisestä, hänen, joka ilman lakia, ilman tekoja ja ilman omia pyrkimisiä synnyttää perillisiä; juuri hänellä on sanassa lupaus: Iisak, ei Ismael, on perillinen, siitä huolimatta, että kumpikin oli Aabrahamin todellinen po.ka, ja se sana oli tämä: »Saara, sinun vaimosi, on synnyttävä sinulle pojan, ja sinun on pantava hänen nimekseen Iisak» (1. Moos. 17:19). Saara käsittikin tämän oikein, ja siitä syystä lausuu: »Aja pois tuo orjatar poikinensa» (1. Moos. 21:10), sanat, jotka Paavalikin tässä myöhemmin (Gal. 4:30) mainitsee. Samoin kuin siis Iisakilla on isän perintö yksinomaan lupauksen ja syntymänsä perustuksella, ilman lakia ja tekemisiä, samoin mekin evankeliumin vaikutuksesta synnymme vapaasta Saarasta, toisin sanoen, seurakunnasta. Sehän opettaa ja hoivaa meitä, kantaa meitä kohdussaan, helmassaan ja käsivarsillaan ja täydellistää meitä Kristuksen muodon mukaisiksi, kunnes kasvamme täysiksi miehiksi. Näin kaikki toimitetaan sanan viralla. Vapaan tehtävänä siis on loppumatta synnyttää lapsia miehelleen, Jumalalle, toisin sanoen, lapsia sellaisia, jotka tietävät tulevansa vanhurskaiksi uskosta eikä laista."
"Mua, Jeesus, auta valvomaan
ja tätä aina muistamaan:
on lyhyt ihmiselämä
ja iäisyys on edessä.
Jo askel riittää siirtämään
tulevaan, toiseen elämään."

Virsi 538:4.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja O.M » 03 Elo 2012, 19:24

"Ja Seth myös siitti pojan, ja kutsui hänen Enos. Silloin ruvettiin saarnaamaan Herran Nimestä. (1. Moos. 4:25 - 26)

Tässä kuvailee Moses jumalanlasten elintapoja ja miten he ovat ahkeroineet. Ihmisten lapset rakentavat kaupunkeja, hankkivat riistaa sodillaan ja ajattelevat miten he milloinkin asettuvat hyvillä mielin ja leppoisasti elämään, luullen lisäksi olevansa hurskaita.

Mutta tässä synnyttää Eva toisen pojan, jonka Adam kutsuu Sethiksi ja joka varmaankin tulee toisellaisen elämän alkuunpanijaksi kuten hän antaa aiheen Evan lausumalle nimelle: Jumala on minulle antanut uuden siemenen Abelin sijaan. Tästä sanoo Augustinus, että sana Seth merkitsee ylösnousemista (resurrectio). Oikeastaan merkitsee se "korvausta", sillä hän on ikäänkuin korvannut alun uudelle suvulle.

Hän siittää myös pojan ja kutsuu hänet Enos. Siihen aikaan alettiin Jumalan sanaa saarnaamaan s.o. siitä alkaen on jumalanpalveluksia ollut olemassa. Tätä älköön ymmärrettäkö siten, kuin ei jumalanpalveluksia aikaisemmin olisi toimeenpantu, sillä siitä ajasta saakka kun Jumalan sana annettiin vaimolle ei usko ole kokonaan hävinnyt, sillä sana ei ole milloinkaan hävinnyt, tai joutunut muutosten alaiseksi. Vaikka ei maailmasta löytyisi kuin kaksi ihmistä, täytyy kristillisen seurakunnan kuitenkin olla olemassa; sillä uskovien tähden antaa Jumala sanaansa saarnata ja vaikuttaa Pyhän Hengen kautta heidän keskuudessaan. Sentähden ei ole epäilystä että usko olisi milloinkaan kokonaan hävinnyt. Mutta se kärsii toisinaan pieniä haaksirikkoja; mutta kuitenkin se säilyy.

Mitä tarkottaa Moses näillä sanoilla? Vastaus: Evankeliumi, joka ilmoitettiin Adamille on uudelleen saarnan kautta julkituotu. Kun ihmistenlapset, Kain hengenheimolaisineen olivat tyranneja, sortaen ihmisiä, eivät he jättäneet sijaa evankeliumin saarnalle ennenkuin Jumala uudelleen soi heille onnea Enoksen avulla, joka keräsi pienen lauman uskovaisia ympärilleen, jolloin Herran sanaa saarnattiin, vieläpä alttarikin rakennettiin kun he Jumalaa ylistivät, kiittivät ja rukoilivat. Jumalan nimen huutamisesta sanotaan, kuten Paavali sanoo Room. 10:13: Jokainen joka Jumalan nimeä avuksensa huutaa, tulee autuaaksi. Ja taas 14: Kuinka voivat he kuulla ilman saarnaajia? joten avuksihuutaminen on seurattava uskosta."

Saarnoja Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta. Suom. T. J. K. Näköispäainos vuoden 1915 painoksesta, Panelian painotuote 1989. Predigten über das erste Buch Mose, gehalten 15231524. WA 14,97-488.
"Mua, Jeesus, auta valvomaan
ja tätä aina muistamaan:
on lyhyt ihmiselämä
ja iäisyys on edessä.
Jo askel riittää siirtämään
tulevaan, toiseen elämään."

Virsi 538:4.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

Re: Seurakunta

ViestiKirjoittaja O.M » 08 Joulu 2013, 13:49

Lutherin mukaan evankeliumi ei pysy siellä, mihin on kerran tullut, vaan rankkasateen tavoin jatkaa kulkuaan. Hänen mukaansa evankeliumi oli hänen aikanaan Saksassa, mutta hän ennusti sen ajan olevan pian ohitse.

"Tällä hän kaiketi ilmoittaa, ettei evankeliumin saarna olekaan ijankaikkinen, pysyväinen, alinomainen oppi, vaan on tuiman rankkasateen kaltainen, joka juoksee tiehensä; minkä se kohtaa, sen se kohtaa, ja mihinkä se ei satu, siihen ei se satu, mutta ei se palaa takaisin eikä myöskään jää seisomaan, vaan aurinko ja helle tulee sen jälkeen ja nuolee sen j.n.e. Sen jo kokemuskin opettaa, ettei evankeliumi yhdessäkään maan paikassa ole pysynyt sekoittamattomana ja puhtaana polvesta polveen, vaan niin kauan kun ne ovat elossa, jotka sen ovat ilmi tuoneet, on se pysynyt ja lisääntynyt, mutta niin pian kun he ovat poissa, on valkeuskin poissa, ja kohta on siinä lahkokunnat ja väärät opettajat. Niin juuri tuli Kristuksen ja apostolien jälkeen maailma lahkolaisia ja vääriä opettajia täyteen, niin kuin Paavali ennustaen sanoikin: "Minä tiedän minun lähtemiseni jälkeen tulevan teidän sekaanne hirmuiset sudet, jotka eivät laumaa säästä" j.n.e. Ja niin on nytkin: Evankeliumi on meillä puhtaana ja selkeänä, ja nyt on otollinen aika, nyt on autuuden päivä, mutta se on pian ohitse, jos vaan maailma saa kauemmin seisoa."
Tohtori Martti Lutheruksen lyhyt Epistola-Postilla. 4. painos. Suom. J.E. Ahlgren. Helsinki 1910 (SLEY).

Vanhoillislestadiolaisuutta käsittelevillä internetpalstoilla ollaan ivattu vl-liikkeen selitystä Sakarjan kirjan 6. luvun jakeista 1 - 8. Vl-opetuksessa ko. jakeiden selitetään kuvaavan elävän uskon kulkeutumista aikain saatossa pohjoiseen maahan ja hengen lepäämistä siellä. viewtopic.php?f=21&t=3696&p=47918&hilit=#p47918

Nettipalstoilla on väitetty, ettei vl:ten oppi-isänään pitämä Martti Luther ei olisi opettanut "maantieteellisesti vaeltavaa elävää uskoa". Ko. lainaus osoittaa selvästi, että Luther opetti maantieteellisesti vaeltavaa elävää uskoa. Luther on kirjoittanut aiheesta myös kuvatessaan etsikon ajan koskevan paitsi yksilöitä, myös kokonaisia kansakuntia. Epistolapostillan perusteella voidaan todeta, että Luther katsoi, ettei elävä usko jää paikoilleen. Se voi poistua sieltäkin, jossa Jumala on kerran antanut etsikon ajan ja Jumalan tulet syttyneet Pyhän Hengen tulen tarttuessa sanan vastaanottaviin kuulijoihin.

Suomessa on ollut jonkin verran elävästä uskosta luopujoita viime vuosina, mutta vielä Jumalan tulet palavat ja Henki lepää pohjoisessa maassa. "Katso, ne, jotka lähtivät pohjoiseen maahan, saattavat minun Henkeni lepäämään pohjoisessa maassa" (Sak. 6:8).
"Mua, Jeesus, auta valvomaan
ja tätä aina muistamaan:
on lyhyt ihmiselämä
ja iäisyys on edessä.
Jo askel riittää siirtämään
tulevaan, toiseen elämään."

Virsi 538:4.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

Re: Seurakunta

ViestiKirjoittaja Hannes69 » 08 Joulu 2013, 15:14

Olen ajatellut että merkkejä siirtymisestä on näkyvissä. Ensimmäinen vaihe alkoi noin 15 vuotta sitten, kun etelän siioneissa alkoi voimakas kasvun aika, samalla kun pohjoisessa pieniä rauhanyhdistyksiä lakkautettiin. Kyseinen ilmiö liittyy osaltaan ajalliseen rakennemuutokseen, mutta on siinä olemassa myös hengellinen puoli.

Toinen vaihe alkoi muutama vuosi sitten. Sen on luultavasti jokainen uskovainen nähnyt ja kokenut. Luulen että meidän kaikkien lähipiiristä on muutaman vuoden aikana ollut useampia uskosta luopujia. Luopumuksen aika on näkyvissä. Tämä ilmiö on selkeästi lisääntynyt viimeisinä vuosina.
Hannes69
Hannes69
Valvoja
 
Viestit: 819
Liittynyt: 24 Syys 2010, 01:00
Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa

Re: Seurakunta

ViestiKirjoittaja Taavetti » 08 Joulu 2013, 15:54

Hannes69 kirjoitti:Olen ajatellut että merkkejä siirtymisestä on näkyvissä. Ensimmäinen vaihe alkoi noin 15 vuotta sitten, kun etelän siioneissa alkoi voimakas kasvun aika, samalla kun pohjoisessa pieniä rauhanyhdistyksiä lakkautettiin. Kyseinen ilmiö liittyy osaltaan ajalliseen rakennemuutokseen, mutta on siinä olemassa myös hengellinen puoli.

Toinen vaihe alkoi muutama vuosi sitten. Sen on luultavasti jokainen uskovainen nähnyt ja kokenut. Luulen että meidän kaikkien lähipiiristä on muutaman vuoden aikana ollut useampia uskosta luopujia. Luopumuksen aika on näkyvissä. Tämä ilmiö on selkeästi lisääntynyt viimeisinä vuosina.

Kolmas siirtymisen merkki on uusien lähetyskohteiden avautuminen sellaisissakin maissa, joissa ainakaan minun muistamani aikana ei ole ennen evankeliumia saarnattu eikä ole ilmennyt vastaanottavaa uskoa. Viimeisten reilun 10 vuoden aikana on ilmennyt, toisaalta kauan piilossa olleita elävän uskon silmäkkeitä on tullut näkyviin.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Re: Seurakunta

ViestiKirjoittaja O.M » 11 Joulu 2013, 22:35

Hanneksen ja Taavetin pohdintoihin vielä sellainen lisäys, että perimmäisiltä pohjan nurkilta etsikonaika näyttää menneen ohi jo aiemmin. Eriseurat veivät pääosan Tornionjokilaakson uskovaisista jo 1900-luvun alun, 1930- ja 1960-lukujen hajaannuksissa. Kävi niin kuin Lutherin ennustuksessa: rankkasade tuli ja meni menojaan, oli otollinen aika, oli autuuden päivä, mutta sitten se oli ohi.
"Mua, Jeesus, auta valvomaan
ja tätä aina muistamaan:
on lyhyt ihmiselämä
ja iäisyys on edessä.
Jo askel riittää siirtämään
tulevaan, toiseen elämään."

Virsi 538:4.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

Re: Seurakunta

ViestiKirjoittaja hepa » 14 Joulu 2013, 17:01

Kuuntelin äsken vanhaa saarnaa, jossa Korteniemi saarnassaan mainitsi myös seuraavasta kohdasta:
Ilm. 3:12
.....tahdon kirjoittaa hänen päällensä minun Jumalani nimen ja minun kaupunkini, uuden Jerusalemin nimen, joka taivaasta minun Jumalaltani tuli alas, ja minun uuden nimeni.

Että uskovaisella pitää olla myös uuden Jerusalemin nimi, siis pitää kuulua Jumalan seurakuntaan. Ja niinhän se on.
Avatar
hepa
tähtiahkera
 
Viestit: 877
Liittynyt: 19 Helmi 2009, 15:14
Paikkakunta: Oulunseutu


Paluu Martti Lutherin ajalta



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa