Kirjoittaja O.M » 08 Tammi 2009, 19:19
Kirkkopostilla. Kolmas osa.
KKIRKKOP3 Kirkkopostilla. Kolmas osa. Suom. A.E. Koskenniemi. Helsinki 1944 (SLEY).
"Seitsemästoista kolminaisuudenpäivän jälkeinen sunnuntai
Epistolasaarna
Niin kehoitan siis minä, joka olen vankina Herrassa, teitä vaeltamaan, niinkuin saamanne kutsumuksen arvo vaatii, kaikessa nöyryydessä ja hiljaisuudessa ja pitkämielisyydessä kärsien toinen toistanne rakkaudessa ja pyrkien säilyttämään hengen yhteyden rauhan yhdyssiteellä: yksi ruumis ja yksi henki, niinkuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte; yksi Herra, yksi usko, yksi kaste; yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa. Ef. 4:14.
1. Tämäkin on ihana saarna kristittyjen hyvistä teoista, kristittyjen, jotka ovat uskovia ja sille evankeliumin opille kuuliaisia, jonka pyhä Paavali jo ennen efesolaisille oli antanut. Viime sunnuntain epistolastahan me kuulimme hänen toivoneen, että he lisääntyisivät ja kasvaisivat sen tuntemisessa. Aina, näet, täytyy uskon Kristukseen olla sinä kristityn kaiken opin ja elämän perustuksena ja sinä arvaamattomana ja iankaikkisena aarteena Jumalan edessä, joka yksin vastaanottaa syntien anteeksiantamuksen ja tekee Jumalan lapsia. Jos meillä se on, on myöskin viljeltävä sen hedelmiä. Niillä kristityt osoittautuvat ja niistä heidät havaitaan sellaisiksi ihmisiksi, jotka elävät Jumalan kunniaksi ja hänelle kuuliaisina. Näin Jumala tulee kunnioitetuksi ja ylistetyksi. Siitä heillä sitten on sekä Jumalan että ihmisten edessä kunniaa ja iankaikkinen palkka.
- -
Yksi ruumis ja yksi henki, niinkuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte: yksi Herra, yksi usko, yksi kaste, yksi Jumala ja kaikkein Isä —
21. Tämä olkoon se kannustin, joka on omiaan viemään kristityt kiinteään hengen yhteyteen. Ovathan he kaikki keskenään saman ruumiin jäseniä ja osallisia kaikkiin hengellisiin rikkauksiin. Onhan heillä kaikilla sama aarre, nimittäin yksi Jumala taivaassa, yksi Herra ja Vapahtaja, yksi sana, kaste ja usko, kaiken kaikkiaan, yksi ja sama autuus. Koska heillä kaikilla siis on yhteisenä näin suuri rikkaus, jossa toisella on sama osuus kuin toisellakin, ja kun kukaan ei voi saada osakseen mitään enempää eikä mitään parempaa, niin mikä voisi aiheuttaa häntä synnyttämään jakautumista tai etsimään jotakin muuta?
22. Tällä pyhä Paavali vielä osoittaa ja opettaa, mikä on oikea seurakunta ja mistä se tunnetaan. Maailmassa on olemassa ainoastaan yksi ainoa seurakunta eli Jumalan kansa. Sillä on yksi usko, kaste, yksi Jumalan, Isän, ja Kristuksen tunnustus, jossa se keskuudessaan yksimielisenä riippuu ja pysyy. Tähän jokaisen, joka tahtoo tulla autuaaksi ja tulla Jumalan tykö, täytyy sopeutua ja olla siihen yhdistettynä; sen ulkopuolella ollen kukaan ei tule autuaaksi.
23. Seurakunnan yhteys ei siis nimityksen eikä olemuksen puolesta tiedä sitä, että on olemassa ja käytännössä samanlainen ulkonainen hallinta, samanlaiset lait eli säännöt ja kirkolliset tavat, niinkuin paavi joukkoineen väittää, tahtoen seurakunnasta pois suljettaviksi kaikki ne, jotka eivät tässä suostu olemaan hänelle kuuliaisia, vaan se tietää sitä, että vallitsee yhden uskon, yhden kasteen jne. suhteen yksimielisyys. Seurakuntaa sanotaan yhdeksi, pyhäksi, yleiseksi eli kristilliseksi sen tähden, että siinä on yksi ja sama evankeliumin puhdas ja sekoittamaton oppi ynnä sen tunnustus kaikkialla ja kaikkina aikoina maailmassa, ulkonaisen, inhimillisen elämän tai ulkonaisten järjestysten, tapojen ja jumalanpalvelusmenojen erottavasta erilaisuudesta huolimatta.
24. Ne sitävastoin, jotka eivät pitäydy Kristuksen opin ja uskon yhteyteen, vaan sen rinnalla ihmisopillaan ja itsevalituilla teoillaan, joiden puolesta he taistelevat vaatien kaikkia kristityitä niitä välttämättöminä noudattamaan, saavat aikaan erimielisyyttä ja pahennusta, niinkuin pyhä Paavali Roomalaiskirjeen 16. luvussa (17. jakeessa) sanoo, eivät ole Kristuksen oikea seurakunta eivätkä sen jäseniä, vaan he ovat vastustajia ja kukistajia, niinkuin me usein toisissa yhteyksissä olemme todistaneet. Tämä varma ja lohdullinen oppi meillä on paavilaisuutta vastaan, joka syyttää ja kadotukseen tuomitsee meitä sen tähden, että me olemme heistä eronneet ja väistyneet. He soimaavat meitä seurakunnan luopioiksi, vaikka he päinvastoin itse ovat oikeasta seurakunnasta luopuneita. He vainoavat totuutta ja — seurakunnan ja Kristuksen nimen varjolla — repivät hajalle seurakunnan yhteyden. Kaikki ovat näin ollen Jumalan käskyn mukaan velvollisia heitä vastustamaan, jopa heitä karttamaan ja pakenemaan."
----------------------
Kirkkopostilla. Kolmas osa.
KKIRKKOP3 Kirkkopostilla. Kolmas osa. Suom. A.E. Koskenniemi. Helsinki 1944 (SLEY).
"Kuudes pääsiäisen jälkeinen sunnuntai
Toinen evankeliumisaarna
- -
30. Tässäpä on tarpeen ymmärrys, että osattaisiin tehdä se erotus, johon Kristus tässä viittaa. On kaksi seurakuntaa. Toisella ei maailman mielestä ole seurakunnan nimeä: se siltä ryöstetään ja se itse »erotetaan synagoogasta", toinen on se, jolla on seurakunnan arvonimi ja joka siitä syystä vainoaa tuota toista, vähäistä joukkoa. Niin oudosti sitten käypi, että kumpaankin sisältyy vastakohta: se, jolla ei ole nimeä, on oikea seurakunta, mutta toinen ei ole, vaikka siellä ollaan opetusvirassa, hallitaan seurakuntaa, ja vaikka siinä ovat käytännössä kaikki ne virat, joita ilman muuta täytyy sanoa pyhän seurakunnan viroiksi ja toimiksi. Tästä huolimatta ei ole välitettävä sen seurakunnankirouksista eikä tuomioista.
- -
32. Niin mekin sanomme paavilaisillemme: Nimen ja viran suomme teille kernaasti, me pidämme ne pyhinä ja kallisarvoisina, sillä virka ei ole teidän, vaan se on Kristuksen säätämänä annettu seurakunnalle, katsomatta erottelevasti virkaa hoitavien persooniin. Kaikki se siis, mikä tämän viran välityksellä Kristuksen säätämisen mukaisesti, hänen ja seurakunnan nimessä annetaan, on aina oikeaa ja kelvollista, vaikka antajina tai ottajina olisikin jumalattomia, epäuskoisia ihmisiä. Virka on tässä tapauksessa erotettava henkilöstä ja sen väärinkäytöstä. Jumalan ja Kristuksen nimi on aina itsessänsä pyhä, mutta niitä voidaan väärinkäyttää ja saastuttaa; samoin seurakuntavirkakin on kallisarvoinen ja hyvä, mutta henkilö saattaa olla kadotukseen tuomittu, perkeleen oma. Siksipä ei voidakaan viran perustuksella varmasti ratkaista, ketkä ovat oikeita kristityitä ja ketkä vääriä ja mikä on oikea ja mikä väärä seurakunta.
33. Kun kuitenkin tulee kysymys Kristuksen tuntemisesta tai tuntemattomuudesta, toisin sanoen uskonopista ja Kristuksen tunnustamisesta, me olemme erimieliset. Sillä kohdalla näet käypi ilmi, niinkuin Kristus itse tässä todeten sanoo, että nuo eivät tunne häntä eivätkä Isää, ja sen tähden onkin jo hänen tekemänsä ratkaisun kautta selvää, etteivät he ole Kristuksen seurakunta, vaan päinvastoin ne, joilla on nimi Kristuksessa ja totuudessa, ja joita nuo vainoavat. Sen tähden heidän on pelottomina seistävä omalla ratkaisevalla käsityskannallansa, lainkaan välittämättä siitä, että nuo heitä vääräoppisiksi sättivät ja heidät kiroavat, päinvastoin juuri se on heille rohkaisevana merkkinä silloin, kun tuo toinen, suuri joukko, jolla on kunnia ja valta julistaa heidät kirkonkiroukseensa: he ovat se pieni lauma, joka kuuluu Kristukselle. Väärä seurakunta ei totisesti Kristuksen tuntemisen ja uskon tähden saa kirousta osakseen: he tahtovat säästyä nuhteluilta, tuomioilta ja vainoamisilta, mutta itse he saavat halveksia jopa kuninkaita ja keisareita ja raivota heitä vastaan julistamalla heidät kirkonkiroukseen — niin tavattoman vahva ja peljätty on heidän keskuudessaan kirkon nimi ja sen valta!
- -
39. Näistä molemmista Kristus lausuu arvostelun: ne eivät ole seurakunta, koska eivät tunne häntä, ja koska päälle päätteeksi julistavat kirkonkiroukseen ja surmaavat ne, jotka hänestä saarnaavat; ja hän tekee johtopäätöksen: kumpikin on valhettelija, väärän oppinsa ja kirkonkiroukseen julistamisensa tähden, ja lisäksi, mikäli heistä riippuu, Jumalan, Kristuksen ja kaikkien hänen pyhiensä murhaaja.
40. Nyt saatat itse päätellä, kumpaan joukkoon tahdot lukeutua. Jompaankumpaan sinun näet on liityttävä. Ei tässä asiassa käy päinsä pitkään venyvä odotteleminen eikä toivonsa asettaminen kirkolliskokouksiin, inhimilliseen harkintaan ja yhtymisiin, sillä varmaa on ja varmaksi jääpi: nämä kaksi joukkoa eivät sinä ilmoisna ikänä voi elää sovinnossa keskenään. Joka tapauksessa enemmistö, joka vaatii itselleen ratkaisu- ja päätösoikeuden, on aina kirkonkirouksin ja murhaamisin vainoava vähemmistöä, niinkuin se on tehnyt alusta asti; ne taas, jotka uskovat, ollen oikeita kristityitä, pitäytyvät Kristuksen ratkaisutuomioon, mieluummin jääden sen vähäisen joukon pariin, jolla on Kristuksen sana ja tunteminen, ja joka sen vuoksi on vainojen alainen, kuin maailman ystävyyden, kunnian ja tämän elämän tähden vetävät yhtä köyttä niiden kanssa, jotka Kristuksen arvostelun mukaan ovat Jumalan ja seurakunnan pahimpia vihollisia, sellaisia, jotka eivät voi nähdä Jumalan valtakuntaa eivätkä tulla autuaiksi.
41. Tämän uskonkohdan tähden täytyy syntyä hajallemeno ja ero, oikean seurakunnan irtaantuminen ja eroaminen tuosta toisesta joukosta. Onhan Jumalankin ja Kristuksen määräys ja käsky se, ettei sellaisiin saa pitäytyä. Niinpä meidänkin on ollut pakko erota pois paavillisesta kirkosta, välittämättä siitä, että paavilaiset kirkolliseen valtaansa ja virkaansa vedoten tuomitsevat meidät seurakunnasta luopuneina kadotukseen.
42. Jos siis toteutuu se, että he julistavat meidät kirkonkiroukseen ja vainoavat meitä saarnamme ja Kristuksen tuntemisen tähden, on meillä etu käteen Kristukselta se tuomiopäätös, etteivät he ole seurakunta; heidän virkansa, valtansa eikä mikään muukaan, mistä he kerskuvat, ei ensinkään tehoa meihin, päinvastoin meidän saarnamme, meidän seurakuntavirkamme, seurakuntakirouksemme ja tuomiopäätöksemme on tehoava heitä vastaan Jumalan edessä taivaassa. Sen erotuksen ja sen määritelmän perustuksella, jotka Kristus tässä esittää, me olemme varmoja siitä, että oikea seurakunta on siinä, missä on pieni, Kristusta tunteva joukko, yksimielinen opissa, uskossa ja Kristuksen tunnustamisessa. Missä jatkuvasti on oikea seurakunta, siellä ovat myös jatkuvasti seurakuntavirka, sakramentit, avaimet ja se kaikki muu, minkä Kristus itse sille on antanut, eikä sen tarvitse näitä kerjätä eikä vastaanottaa paavilta eikä kirkolliskokouksilta; eikä siellä ole ainoastaan virka sinänsä sen luonnollisine oikeutuksineen, vaan myöskin niihin henkilöihin katsoen — nehän juuri ovat oikea seurakunta -, joilla puheenaoleva virka on, ja jotka sitä oikein käytellen hoitavat.
43. Myönnämme tosin auliisti, että paavilaisetkin hoitavat seurakunnallisia virkoja: he kastavat, jakavat ehtoollista jne., mikäli näitä toimittavat Kristuksen asetuksen mukaisesti, koska he siinä toimivat Kristuksen nimeä käyttäen ja hänen käskynsä mukaan — täytyyhän vääräoppistenkin asettamia seurakuntavirkoja ja kastetta pitää täysin pätevinä, — mutta jos he pyrkivät virkaansa käyttämään meidän vastustamiseksemme, me Kristuksen tuomiopäätöksen nojalla selitämme sen mitättömäksi ja tehottomaksi ja pidämme heitä ilmeisinä Kristuksen seurakunnasta eronneina luopioina."
------------------
Ihana Confitemini. Psalmin 118 selitys 1530
W31110068 Ihana Confitemini. Psalmin 118 selitys 1530. Valitut teokset 3,503-544. Suom. Aune Krohn ja Kalevi Kaski. Porvoo 1959 (WSOY). Auslegung des 118. Psalms 1529-1530. Das schöne Confitemini 1530. WA 31,68-182.
"- -Herran portista menevät sisälle ainoastaan vanhurskaat ja pyhät palvelemaan Jumalaa. Sillä ei kukaan ole eikä voi olla kristillisen seurakunnan tai kristikunnan jäsen, ellei hän ole oikea uskovainen, siis vanhurskas ja pyhä, niin kuin uskonkappale todistaa: »Minä uskon pyhän kristillisen seurakunnan." Mutta se, joka ei ole tosi uskovainen, ei pyhä eikä vanhurskas, hän ei kuulu pyhään kristilliseen seurakuntaan eikä voi astua tästä Herran portista sisälle. Hän ei osaa myöskään rukoilla, uhrata kiitosta eikä ylistää tai palvella Jumalaa, hän ei myöskään tunne Jumalaa, vaikka hän maallisen vaelluksensa aikana elää kristittyjen parissa tai on jossakin virassa kristittyjen joukossa, esimerkiksi pappina, saarnaajana, piispana, tai vaikka hän nauttiikin ulkonaisesti sakramentteja, kuten myös 1. Joh. 3:6:ssa sanotaan: »Kuka ikinä hänessä pysyy, hän ei tee syntiä; kuka ikinä syntiä tekee, hän ei ole häntä nähnyt eikä häntä tuntenut» ja uudelleen 8. jakeessa (1. Joh. 3:8): »Joka syntiä tekee, se on perkeleestä.»"