Ajan illassa

[nuusku]

Toisin tänne vielä yhden lainauksen Mopilta, jossa Pölyttynyt1 on arvokkaalla työllään tuottanut artikkeleita vanhoista Päivämiehistä, tässä:

Päivämies numero 3. 19.1.1977

Ajan Illassa

Kun Jeesus puhui toisen tulemisensa edellä käyväisistä merkeistä, Hän sanoo mm., että kun Hän tulee, löytäneekö uskoa maan päältä. Silloin on oleva niin paha aika, että jos taitais tapahtua, niin valitutkin eksytettäisiin. Nykyaikana maailman ihmiset ja omavanhurskaat sanovat pilkaten meille Jumalan lapsille: noinko pienen joukon te luulette taivaaseen pääsevän, että vain te vanhemman suunnan lestadiolaiset sinne menisitte. He syyttävät meitä ahdasmielisiksi, kun emme hyväksy heitä sellaisenaan taivaskelpoisiksi. Tosin se on tavallaan oikea toteamus tuo ahdasmielisyys, vaikka he sen toteavatkin väärässä hengessä.

Parannuksen teko on juuri tuo ahdas portti. Jeesus opettaa: pyytäkäät ahtaasta portista tulla sisälle (Jumalan valtakuntaan), sillä joka sinne muualta tulee, hän ei tule muuta kuin raatelemaan ja tappamaan. Mutta vaikka uskovaisten joukko on piskuinen tällä lopun ajalla, niin kuitenkin aikain saatossa heistä on kertynyt suunnaton joukko. Johannes sai katsella tätä joukkoa ilmestyksessään. Hän kuuli ensin, että ”merkittyin luku oli sata ja neljäviidettäkymmentä tuhatta, jotka Israelin lasten sukukunnista merkityt olivat. . . Sen jälkeen näin minä, ja katso, suuri joukko, jota ei yksikään lukea taitanut, kaikista pakanoista ja sukukunnista ja kielistä ja kansoista, seisovan istuimen edessä ja Karitsan edessä, valkeilla vaatteilla puetetut ja palmut heidän käsissänsä" (Ilm. 7:5-9).

"Nämät ovat ne, jotka ei vaimoin kanssa ole saastutetut: sillä he ovat neitseet: nämät ovat ne, jotka seuraavat Karitsaa, kuhunka hän menee. Nämä ovat ihmisistä ostetut Jumalalle ja Karitsalle uutisiksi, Joiden suussa ei ole petosta löydetty; sillä he ovat ilman saastaisuutta Jumalan istuimen edessä" (Ilma. 14: 4—5).

Noilla vaimoilla, joista tuossa edellä mainitaan, tarkoitetaan monia eriseuroja ja lahkoja, joita on tälläkin ajalla ja jotka toimivat väärävanhurskauden saastaisuudessa. Ne ovat lihalliset, joilla ei henkeä ole, joiden jumalanpalvelus on niinkuin saastainen vaate Jumalan kasvojen edessä. Näistä sanotaan: "Silloin seitsemän vaimoa tarttuvat yhteen mieheen (Kristukseen) ja pyytävät: anna meitä vain sinun niinelläsi kutsuttaa, kyllä me itse itsemme vaatetamme ja ruokimme. Heille ei kelpaa Jeesuksen lahjoittama lahjavanhurskauden valkea vaate ja puku, eikä ravinnoksi Jumalan elävän evankeliumin sananrieska ja manna, vaan he pukevat itsensä väärävanhurskauden saastaiseen vaatteeseen ja ravitsevat itsensä omien ansioidensa runsailla antimilla. Kun ihmistä neuvotaan Jumalan seurakunnan kautta tekemään vioistaan parannus ja kun hän ei ole kuuliainen Pyhän Hengen neuvoille eikä häntä voida enää kantaa Jumalan seurakunnan jäsenenä eikä Jumalan lapsena, niin usein kuulee sanottavan, että vaikka minua ei pidetäkään enää Jumalan lapsena, niin uskoani ette voi minulta viedä. Eikö tässä juuri tule selvästi näkyviin se eriseuran henki, ei tarvitse
Jumalan valtakuntaa. Meillä Jumalan lapsilla ei ole turvanamme "minun uskoni", vaan saamme turvata Jumalan Pojan valmistamaan vanhurskauteen ja uskoon. Tähän uskoon turvaten pääsemme varmasti perille, kun vain uskon ja puhtaan omantunnon kantajina kilvoittelemme maisen matkamme. Jolla ei ole Jumalan elävä ja eläväksi tekevä seurakunta äitinä maan päällä, ei ole myöskään Jumala Isänä taivaassa.

Nyt olisi vielä otollinen aika, kun Jumala seurakuntansa kautta tarjoaa armoaan aivan lahjaksi. Ole siis ahkera ja tee parannus. Jeesus huudahtaa: voi sitä, joka pahenee minuun, mutta kaksi kertaa voi sitä, joka pahentaa yhdenkään näistä, jotka uskovat minun päälleni, niin kuin Raamattu opettaa.

Väärähengelliset ovat kyllä ahkeria lähetystyöntekijöitä ja kääntävät jopa Raamatunkin oppiensa mukaiseksi. Heistä Jeesus sanoo: te käytte ympäri merta ja mannerta tehdäksenne yhtä uutta juutalaista ja kun se tehty on, niin te teette siitä kaksi kertaa enemmän helvetin lapsen kuin itse olette.


Kun he ovat kovalla innolla käännyttämässä pakanaraukkoja vääriin oppeihin, niin heistä tulee todella kaksi kertaa enemmän helvetin lapsia kuin nämä kääntäjät ovat. Näiltä pakanoilta jää kokonaan tuntemattomaksi oikea oppi, he uskovat sokeasti vain käännyttäjiensä harhaoppeihin. Suuri on oleva viimeisellä tuomiolla vastuu näillä käännyttäjilla

Ensin täytyisi tulla itse hoidetuksi näissä autuuden asioissa, vasta sitten voi toisillekin kertoa siitä. Ei sokea voi sokeaa taluttaa, sillä he molemmat samaan epäuskoon kuoppaan laukeavat. Jospa ihmiset heräisivät ja ymmärtäisivät tämän kalliin etsikkoajan, joka meillä on Jumalan siunauksena

Jos edelleen katsomme, mitä Jeesus puhui lopunajan merkeistä, niin hän sanoo: "Niinkuin Noan ajat olivat, niin pitää myös Ihmisen Pojan tulemus oleman. Sillä niinkuin he niinä päivinä vedenpaisumisen edellä olivat, söivät ja joivat, naivat ja huolivat hamaan siihen päivään asti, jona Noa arkkiin sisälle meni. Ja ei tietäneet ennen kuin vedenpaisumus tuli, ja otti pois kaikki, niin pitää myös Ihmisen Pojan tulemus oleman. Silloin on kaksi kedolla: yksi otetaan ylös ja toinen jätetään. Kaksi jauhavat myllyssä: yksi otetaan ylös ja toinen jätetään. Valvokaa siis, sillä ette tiedä, millä hetkellä teidän Herranne on tuleva. (Matt. 24: 37— 42.).

Noa saarnasi satakaksikymmentä vuotta parannussaarnaa aikansa ihmisille, mutta he eivät uskoneet. Meidän maassamme on nyt saarnattu jo toistasataa vuotta tätä samaa, autuaaksi tekevää evankeliumia kohti ihmisten omiatuntoja, mutta harvat ovat, jotka sen uskovat "Mutta kuin Ihmisen Poika tulee kunniassansa, ja kaikki pyhät enkelit hänen kanssansa, silloin hän istuu kunniansa istuimella, Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, Ja hän erottaa toiset toisistansa niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista. Ja asettaa tosin lampaat oikealle puolellensa, mutta vuohet vasemmallensa. Silloin sanoo kuningas niille, jotka hänen oikialla puolellansa ovat: tulkaat, minun Isäni siunatut, omistakaat se valtakunta, joka teille on valmistettu maailman alusta... Silloin hän myös sanoo niille, jotka vasemmalla ovat: menkäät pois minun tyköäni, te kirotut, iankaikkiseen tuleen, joka valmistettu on perkeleelle ja hänen enkeleillensä" (Matt. 25: 31—34, 41).

Kun näitä Raamatun totuuksia katselee, ja kun ne ovat saaneet uskoksi kirkastua, niin kyllä siinä ihmettelee ja ihastelee, että kuinka mittaamaton on Jumalan rakkaus, kun hän on minutkin miljoonien joukosta korjannut tähän armoonsa ja edelleen hoitaa armohuoneessaan, kunnes meidät
muutetaan kunnian valtakuntaan, taivaan Isän ikuisiin asuntoihin. Silloin loppuvat ajalliset murheet ja vaivat, pilkatkin, joita me saamme osaksemme maailman taholta. Mutta nämäkin vaivat ja pilkat ovat vain todistamassa meille siltä, että olemme kilvoittelemassa oikeassa uskossa. Jeesus sanoi omillensa, että jos maailma teitä vainoaa, niin tietäkää sen paljon enemmän vainonneen minua kuin teitä. Voi teitä, jos maailma teitä kiittäisi. Jäämme uskossa odottamaan Herramme tulemista uskoen vielä omat syntimme anteeksi Jeesuksen nimessä ja hänen sovintoveressään.

Sanomme:
"Sua seurakuntas odottaa Kuin kauan viivyt vielä, On ahdistusta täynnä maa, Ja huokaa hurskaat siellä. Ah, koska kuivaat kyyneleet, Ja vaivastamme lopun teet? Jo joudu, Herra Jeesus!" VK 11.

[Taavetti]

Lopun ajoista

"Mutta kuin hän istui Öljymäellä, tulivat opetuslapset hänen tykönsä erinänsä, ja sanoivat: Sano meille, koska tämä tapahtuu, ja mikä sinun tulemises ja maailman lopun merkki ollee? Ja Jeesus vastasi ja sanoi heille: Katsokaat, ettei kenkään teitä viettele. Sillä monta tulee minun nimeeni, sanoen: minä olen Kristus! Ja viettelevät monta." (Matt. 24: 3 - 5).

Herra Jeesus antoi omille opetuslapsilleen tulemisensa merkiksi vain tämän: katsokaa, ettei kenkään teitä viettele. Maailmassa on todella paha eksytyksen aika. Laittomuus on saanut vallan. Oikeat asiat tehdään vääriksi. Siellä, missä on synnin luvallisuus, siellä vallitsee lihan vapaus. Synnin ihminen on ilmoitettu, kadotuksen lapsi. Jumalan sanan mukainen asioiden kunnioitus on häviämässä kansamme keskuudesta. Ja tänä aikana väärä hengellisyys tekee työtänsä, aivan kuten tässä luvussa myöhemmin mainitaan. Sanotaan, että täällä on Kristus ja että Hän on erämaassa, siis yksinäisyydessäkin.

Aikain merkit näyttävät, että Jeesus tulee kohta. Jumalan lapsi
kääntyy rukouksen huokauksella Jumalalta pyytämään: rakas Isä, lisää meille uskoa, että me vahvoina pysyisimme loppuun asti, ja oikein pystyisimme mittaamaan armoa ja anteeksiantamusta. Olemme vain tämän päivän Jumalan lapsia. Tunnetko, sisareni ja veljeni, koskaan uupumusta uskon matkalla, katsellessasi lopun ajan merkkejä maailmassa. Pelkäämme, ettei vain mikään näistä lopun ajan viettelyksistä pääsisi viettelemään Jumalan lapsia pois Jumalan valtakunnasta, eikä orjuuden henki saisi sijaa meissä, vaan jaksaisimme uskoa vain omat syntimme anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Siellä missä on syntien anteeksiantamus, siellä on myös elämä ja autuus. Missään muissa opeissa ja hengellisyyksissä ei pueteta alastonta vanhurskauden vaatteella, kuin Jumalan valtakunnassa. Kun meillä on verellä pesty sielu, niin meidät kerran autuuteen kätketään. Köyhälle Jumalan lapselle on annettu niin selvä Jumalan valtakunnan lahjavanhurskaus, ettei siitä tyhmäkään eksy. Mutta vaikka Jumalan valtakuntaan on annettukin lahja ymmärtää lopun ajan viettelykset ja vaarat, ja että ne päivät lyhennetään vanhurskasten tähden, ei köyhä Jumalan lapsi siitä iloitse, että hengetkin alamaisiksi annetaan. Iloitsemme siitä, että nimemme on kirjoitettu elämän kirjassa taivaassa. Lauluntekijä selvästi kuvaa tätä:

"On syntini anteeksi suuret, Koko velkani maksettu.
Ole kiitetty Herrani Jeesus, Ole kiitetty, kiitetty.

Mutta taivaassa parhaiten kiitän, Kun on turmelus riisuttu.
Ole kiitetty Herrani Jeesus, Ole kiitetty, kiitetty."

Sisaret ja veljet Siionissa, meidän matkamme ei ehkä ole enää pitkä. Siksi haluamme tälläkin hetkellä uskoa synnit ja matkan viat anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Kantakaa minuakin ja perhettäni rukouksin Jumalan valtakannassa.

Vähin veljenne, Mauno Hautakangas
Päivämies 29.9.1976

[Taavetti]

Kymmenen neitsettä


"Silloin pitää taivaan valtakunta oleman kymmenen neitseen kaltainen, jotka ottivat lamppunsa, ja menivät ulos Ylkää vastaan." (Matt. 25: 1-13).

Kristus panee eteemme vertauksen kymmenestä neitseestä, joista viisi oli taitavaa ja viisi tyhmää. Herra Jeesus alkaa tämän vertauksen sanomalla: silloin pitää taivaan valtakunta oleman kymmenen neitseen kaltainen. Kun Herra Jeesus käyttää vertauksen alkusanana sanaa "silloin", se tarkoittaa todenteolla lopun aikaa, tätä aikaa, jota me, rakkaat Jumalan lapset, nyt elämme. Ei varmaankaan liene kaukana Yljän, Herran Jeesuksen tuleminen. Rakkaat apostolit neuvovat monessa kohden meitä viimeisen ajan illan Jumalan lapsia, kuinka meidän tulee silloin oleman ja uskossa vaeltaman. "Mutta ajoista ja hetkistä, rakkaat veljet, ei teille tarvitse kirjoittaa, sillä te itse visusti tiedätte, että Herran päivä on tuleva niin kuin varas yöllä. Sillä kuin he sanovat: nyt on rauha eikä mitään hätää, silloin kadotus lankee äkisti heidän päällensä, niin kuin raskaan vaimon kipu, ja ei he suinkaan saa paeta." (1. Tess. 5:1-3).

Myös pyhä Pietari sanoo: "Ei Herra viivytä lupaustansa, niin kuin muutamat sen viipyvän luulevat, vaan hän on meidän kanssamme kärsiväinen ja ei tahdo, että jonkun pitäisi hukkuman, vaan että jokainen itsensä parannukseen kääntäisi. Mutta Herran päivä on tuleva niin kuin varas yöllä. (2. Piet. 3:9–10).
Tämä evankeliumi osoittaa meille lyhyesti sanottuna, että meidän tulee valvoa, ettemme olisi ylen suruttomia, niin kuin emme tietäisi, koska Herran päivä tuleva on. Edellisessä evankeliumin kohdassa Kristus itse sanoo: "Valvokaa siis, sillä ette tiedä, millä hetkellä teidän Herranne on tuleva. Mutta se tietäkää: jos perheen isäntä tietäisi, millä hetkellä varas on tuleva, kaiketi hän valvois, ja ei sallisi kaivaa huonettansa. Sen tähden olkaa te myös valmiit, sillä millä hetkellä ette luulekaan, tulee ihmisen Poika." (Matt. 24:42–44).

Tämä raamatunkohta on meille kirjoitettu ja puhuttu opetukseksi ja ojennukseksi, ettemme eläisi ylen suruttomina, valvoen vain tämän ajallisen hyvyyden, rahan ja tavaran perään, ja sydämessämme sanoisi: ei se Herran iso päivä tule vielä isoon aikaan. Sitä vastoin rakkaat apostolit ja Herra Jeesus huutavat: älkää maatko ja olko ylen suruttomia, vaan valvokaat, sillä Herran päivä on tuleva niin kuin varas yöllä. Pikemminkin on meidän pidettävä lukua siitä päivästä. Tulee valvoa ja elää alituisessa pelvossa, ettei se saavuttaisi meitä valmistamattomina.

Oppi-isämme Martti Luther sanoo tästä asiasta: "Nyt sanoo tämä vertaus tässä siitä harjoituksesta, joka on voimassa taivaan valtakunnassa, kristikunnassa. Minkä harjoituksen Herra oman suosionsa jälkeen antaa, ja ottaa pois niin, että meidän täytyy alati elää pelvossa ja varoa, että Herra ottaa meiltä pois sen ilon ja harjoituksen, joka on tässä valtakunnassa, että hän löytäisi meitä suruttomina ja kuorsuvina, niin kuin tässä tapahtuu näille tyhmille neitseille."

Aina silloin, kun saarnataan Jumalan valtakuntaa, syntyy seuraavanlaisia tapahtumia. Lainaan tähänkin kohtaan veljemme Lutherin postillaa: "Muutamat ottavat sen sydämiinsä oikein toden teolla, uskovat sanan ja lähtevät tekemään hyviä töitä, ja antavat lamppunsa valaista maailmalle: sillä he ovat hyvin varustetut lampuilla ja öljyllä, se on uskolla ja rakkaudella. Nämä osoitetaan, meille taitavissa neitseissä. Sitten on muutamia, jotka myös ottavat evankeliumin vastaan, mutta uneliaina, ilman täyttä totta, tekevät monta hyvää työtäkin, luullen sen toimittavansa töillänsä, ovat suruttomia ja ajattelevat, ettei yhtään hätää ole. Jumala mieltyy ottamaan maksoksi töitä: nämät kuvataan meille tyhmillä neitseillä. Tyhmiksi kutsutaan pyhässä Raamatussa ne, jotka eivät tottele Jumalan sanaa. Jotka noudattavat omaa päätänsä, eivät kärsi mitään itsellensä sanottavan, vaan pitävät oman mielensä parhaimpana. Mutta näiden käy viimeiseltä, niin kuin tässä kävi näitten tyhmäin neitseiden. "Kuin Ylkä viipyi, tulivat he kaikki uneliaiksi."

Tämä evankeliumin kohta kertoo meille Yljän viipymisestä ja siitä, kuinka Yljän tuloa odotellessaan tulivat he kaikki uneliaiksi. Kaikki makasivat, niin taitavat kuin tyhmätkin. Sen paremminkin käsittäisi, jos tyhmät makaavat ja "kuorsuvat", mutta tämä Kristuksen puhuma vertaus osoittaa meille aivan selvästi, että viisaatkin neitseet tulivat uneliaiksi ja makasivat. Sillä Herra Jeesus käyttää sanaa: kaikki tulivat uneliaiksi ja makasivat.

Herramme ja Mestarimme, avaa sinä Pyhän Henkesi kautta sanasi aarteita tälläkin evankeliumin kohdalla, että me yksinkertaisella viisaudella tätä oppisimme ja todenteolla sitä sydämeemme kätkisimme. Jumalan lapset, taivaan valtakunnan asuvaiset, joutuvat tekemään matkaa kaksiosaisina. Toinen osa on katoavainen, lihamme ja veremme, jossa ei mitään hyvää asu, vaan on täysin kelvoton ja pois heitettävä sen vanhurskauden rinnalla, jonka Herra Jeesus valmisti meitä varten kuolemallaan, ja vanhurskautti ylösnousemisellaan. Toinen osa on katoamaton, joka on tallelle pantu niitä varten, jotka uskossa vahvana pysyvät loppuun saakka.

Kristikansa, Jumalan lapset, joutuvat näin kaksiosaisina tekemään matkaa. Vanha osa, lihamme ja veremme, haluisasti ja mielellään tahtoisi elää ja mukautua syntimaailman muotoon ja menoon. Kun taivaan valtakunnan lapset joutuvat tällaista syntielämää katselemaan, niin ei ole ensinkään ihme, että viisaatkin neitseet tulevat uneliaiksi. Veljemme Luther selittää, miksi näin on oleva: "Taitavatkin makaavat, kristityt tekevät syntiäkin. Jumala voi kyllä kärsiä valtakunnassaan syntisiä, jos vain synti tunnetaan, jos vain avataan, koska hän kolkuttaa, niin valtakuntansa onkin sellainen valtakunta, jossa aina synnit annetaan anteeksi.

Syntiä jää tosin kristityihinkin, kun heissä on lihaa ja verta, mutta tämäpä on lohdutus, että tiedämme, niitten ei vahingoittavan meitä ja Jumalan antavan ne anteeksi, koska häntä rukoilen niin kuin pyhä Johannes Joh.2:1--2} sanoo: "Minun lapsukaiseni, näitä teille kirjoitan, ettette syntiä tekisi. Ja jos joku syntiä tekee, niin meillä on vastaaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka vanhurskas on. Ja hän on sovinto meidän synteimme edestä, ei ainoastaan meidän, vaan myös kaiken maailman edestä." Ja Isämeidän rukouksessa rukoilemme joka päivä: "Ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme meidän velvolistemme." (Matt. 6:12). Jos uskomme, tapahtuu meille totisesti niin.

En voi olla muistelmatta niitä seurakuntailtoja, joissa saimme olla Pyhän Hengen koulussa. Tämä sopii mainita tämän evankeliumin vertauksen yhteydessä. Meitä uneliaksi sen, jossa he saavat katsella Jumalan lasten soittavan ja laulavan kiitosta Luojallensa.


käyneitä ja makaavia, Jumalan pyhällä ja hukkumattomalla sanalla heräteltiin ja ojennettiin. Jotka sen todesta ottivat sydämeensä, niille kuului evankeliumin lohduttava sana: ole hyvässä turvassa, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi Jeesuksen nimessä ja, veressä.

Ystävä kallis, joka et sydämesi ovea avannut Yljän, Herran Jeesuksen kolkutukseen, niin kuin tekivät ne, jotka ottivat sanan todenteosta vastaan, ja sen tähden ovat viisaan neitseen osan saaneet, kiiruhda pian parannukseen, ettei sinulle olisi tyhmän neitseen osa suurena Herran päivänä, joka pian tuleva on. Herra Jeesus kehottaa meitä olemaan aina valmiina tätä päivää varten sanoen: "Olkoon teidän kupeenne vyötetyt, ja teidän kynttilänne sytytetyt. Olkaa te niitten ihmisten kaltaiset, jotka odottavat Herransa häistä palajavan, että kuin hän tulee ja kolkuttaa, niin he hänelle avaavat." (Luuk. 12:35–36).

Sen tähden olkaat te myös valmiit, sillä, millä hetkellä ette luulekaan, tulee ihmisen Poika. Sen tähden uskommekin kaikki syntimme, erheemme ja napinamielemmekin anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä. Silloin voimme autuaallisesti sanoa: niin tule, Herra Jeesus!

Vähin veljenne Kyösti Kanniainen
Päivämies 29.6.1977

[Taavetti]

Armosta autuaat


"Sillä armosta te olette autuaaksi tulleet, uskon kautta, ette itse teistänne, Jumalan lahja se on." Ef. 2: 10,

Johdannoksi otettu raamatunkohta, on kirjoitettu aikanaan kylläkin Efeson Jumalan lapsille. Mutta kun se on otettu Raamattuun, ja säilytetty meidän päiviimme asti, niin varmaan se sopii ja kuuluu meillekin.

Kuten tekstissämme, niin samoin monessa muussakin raamatunkohdassa kirjoitetaan armosta. Pyhä Paavali, joka tekstimme sanat on kirjoittanut, onkin aivan erikoisemmin armosta kirjoittaja. Olette, rakkaat uskon veljet ja sisaret, varmaan minun kanssani todenneet ja huomioineet lukiessanne Paavalin epistoloita, että hän alkaa ne kaikki samanlaisella tervehdyksellä ja toivotuksella: "Armo olkoon teille, ja rauha Jumalalta ja meidän Herraltamme Jeesukselta Kristukselta."

Koska Paavali näyttää pitävän tuota armon toivotusta niin kovin tärkeänä, niin kait mekin olemme valmiit, myöntämään, että kyllä se varmaan sitä on. Ja niin onkin. Pyhä Paavalikin oli varmaan käsittänyt sen armoksi, että Jumala oli hänetkin vetänyt ja kutsunut omavanhurskauden saastasta Jumalan valtakuntaan, ja siksi hän ilmeisesti aina uudestaan ja uudestaan on valmis toisillekin kanssaveljilleen ja sisarilleen armoa toivottamaan. Onpa hän varmaan tuntenut armon tarvetta vielä matkallakin, koska siitä niin paljon kirjoittaa. Jos pyhä Paavali on vielä matkallakin armoa tarvinnut, niin kuinka paljon enempi sinä ja minä sitä vielä tarvitsemme pysyäksemme aletussa uskossa.

Mitä se sitten tuo ”armo" oikein on, jota olemme tarvinneet uskoon tullessamme ja vielä siinä pysyäksemme? On kait oikein vastattu, kun sanomme, että armo on armahtamista, pelastamista jostakin pahasta. Se on myös toisen asiapuolen antamaa anteeksiantoa ilman omavoimaista sovitusta. Se on sitä samaan tapaan kuin jos velkoja antaa anteeksi velalliselleen tämän velan ilman suoritusta. Hän on silloin osoittanut armoa velallistaan kohtaan, antanut armon käydä oikeuden edestä, hän on antanut velan anteeksi. Näin on Jumalakin osoittanut armoaan sinua ja minua kohtaan, kutsumalla meitä parannukseen ja uskoon. Hän osoittaa meille armoaan edelleen, jatkuvasti tällä kaidalla tiellä kulkiessamme. Hän on antanut meille suuren syntivelkamme anteeksi. Se oli Jumalan puolelta meille ensimmäinen armon osoitus. Sitten matkalla taivaaseen, armoon ja uskoon autettuna, Hän jatkuvasti osoittaa armoaan meille, antamalla meille yhä uudestaan ja uudestaan matkan viat ja puutokset anteeksi.

Nyt onkin varmaan jo jokaiselle tullut tuo käsite: "armo" selväksi enkä liene sitä väärin ymmärtänyt ja tulkinnut, kun olen koettanut selvittää, mitä armo sisältää ja mitä sillä on merkitystä uskonasiassamme.

Mutta kun Paavali kirjoittaa tekstissämme: "armosta te olette autuaiksi tulleet, ” niin tuossa: ”te olette autuaiksi tulleet," onkin ihmettelemistä kerrakseen, ja se koettelee uskoamme. Hän kirjoittaa tosin sen Efeson Jumalan lapsille, mutta mehän jo alussa sovimme siitä, että se kuuluu myös meille. Jos Paavali olisi kirjoittanut: "armosta te tulette autuaiksi", sellainen sanonta olisi meidän: varmaankin helpompi uskoa ja sellaisen "joskus autuaaksi tulemisen" meidänkin kohdalle myöntäisivät ehkä jotkut omavanhurskaatkin, ja julkijumalattomatkin. Mutta että "te olette autuaiksi tulleet", tarkoittaa, että me olemme jo nyt autuaita. Paavali on ensin kuitenkin kirjoittanut, ja niin kai se on meidänkin uskottava.

Sellainen sanonta ja sen uskominen sellaisenaan on Raamatun mukaista uskomista. Jeesuskin on sanonut: "Te olette autuaat" ja "olkaa valmiit". Jos ei näin olisi, kuka meistä olisi uskaltanut edes alkuaskeleita ottaa tällä kaidalla tiellä, ja kuka tällä tiellä pysyisi ja rohkenisi pysyä, jos meidän uskomme ja autuutemme olisi siinä, että kuolemassahan sen sitten näkee," kuten kuulee monesti omavanhurskaiden sanovan. Sinä ja minä, heittäisimme varmaan tämän niin monessa puuttuvan uskon raahustamisen kesken ja heti silleen, jos meillä ei olisi samanlaista uskoa kuin Paavalilla, että me olemme jo nyt autuaat. Muuten uskomisemme olisi kovin epävarmaa.

Paavali jatkaa tekstissämme: "uskon kautta." Autuaiksi siis olemme tulleet uskon kautta. Jos emme olisi ottaneet uskolla vastaan tuota pelastavaa armolahjaa, Jeesuksen lunastustyötä, ei armo olisi meitä vähääkään auttanut ja autuuttanut. Ei, vaan siihen on tarvittu, ja tarvitaan uskoa, ja vielä omakohtaista uskoa.

Paavali kirjoittaa edelleen: "ette itse teistänne." Jos se, meidän autuaaksi tulemisemme, olisikin meistä riippunut, niin mitenkähän meidän autuaiksi tulemisemme oikein olisi? Kyllä meille varmaan kävisi huonosti. Silloin meitä ei olisi auttanut armo, meitä ei auttaisi usko, ja silloinhan päästäisiin omilla hyvillä teoillamme taivaaseen, jos niihin kykenisimme ja olisimme kyenneet. Ja mitäpä tosiaan silloin tarvitsisimme uskoakaan, jos omat hyvät tekomme auttaisivat. Silloin olisi myös Jumalan Pojan lunastustyö ollut turha. Mutta kun me uskomme, kuten Paavali, että "ette itse teistänne", niin tarvitsemme kaikki edellä mainitut.

Tekstimme lopussa Paavali kirjoittaa: "Jumalan lahja se on." Tällä lauseella Paavali selvittää koko tekstimme. Nyt on meidänkin helppo kaikki edellinen uskoa ja ymmärtää. Armo, autuaaksi tuleminen ja usko, Jumalan lahjoja ne vain kaikki ovat. Niinhän me olemme uskoneet ja uskomme, että Jumalan suurta rakkautta se kaikki on ollut. Kyllä olisi syytä meidän lausua Jumalalle suurkiitos, joskus ääneenkin, kun Jumala on kaiken niin tehnyt, ja antanut kaikki meille lahjana, antanut meille oman Poikansa, armon ja uskon; antanut meille ensiksi syntivelkamme anteeksi, ja sen jälkeen antaa meille aina, jatkuvasti anteeksi matkan viat ja puutokset. Kannattaa meidän uskoa vielä vähän aikaa! Pian päästäänkin uskosta näkemiseen, päästään kruunun alle.

Kun mainitsimme alussa Paavalin toivottavan kirjeidensä alussa armon lisäksi myös rauhaa, haluttaisi sanoa vielä siitäkin jokunen sana. Mitenkähän on veljet ja sisaret? Tarvitsemmekohan me armon lisäksi vielä rauhaakin? Varmasti tarvitsemme! Sanoisinkohan väärin, jos sanoisin, että jos meille ei olisi annettu armon lisäksi myös rauhaa, meidän uskomme olisi turha. Eikä tässä olekaan kysymys maallisesta rauhasta, vaan sielun rauhasta ja sellaisesta, joka kestää iankaikkisesti. Se on vielä merkillisintä, kun Paavali toivottaa aina ensiksi armoa, ja sitten vasta rauhaa. Ja niin pitää ollakin! Ensin on saatava armo, ja sitten armoitettuun sieluun vuotaa rauha.

Kun olemme saaneet armon, rauhan ja uskonkin lahjana Jumalalta, ja kun niitä kaikkia matkallamme edelleen ja usein tarvitsemme, niin minäkin, vähin veljenne uskossa, niitä teille toivotan. Ja jos jokin veljistä ja sisarista tuntee tätäkin lukiessaan, sielussaan ja sydämessään, että on tullut matkalla vikoja ja puutoksia, niin minä julistan sinulle Jumalan palvelijan ominaisuudessa ja itse uskoon autettuna: usko ne kaikki anteeksi Jeesuksen nimessä ja hänen maahan vuotaneessa pyhässä veressään, rauhaan ja vapauteen asti.

Iivari Kanniainen
Siionin Lähetyslehti, (helmikuu?) 1949

[Taavetti]

Herra, auta valvomaan


Kaikki Jumalan pyhä sana, mikä on ennen kirjoitettu, se on meille opiksi kirjoitettu, että meillä kärsivällisyyden kautta toivo olisi. Se on myöskin kymmenen neitseen vertauksen hengellinen tarkoitus, että ei kukaan jäisi seisomaan sille paikalle, olenko minä tyhmä neitsyt, vaan jokainen uskossa valvoisi sitä, että olenko minä ottanut Pyhän Hengen matkakumppanikseni ja saako Pyhä Henki vielä johdattaa minua tällä elämän tiellä, kun vihollinen niin voimakkaasti piirittää ja yrittää kadottaa kalliisti lunastetun sielun. Meidän kaikkien armahdettujen syntisten Ylkä ja Ystävä Herra Jeesus vieläkin viipyy toisessa tulemisensa lupauksessa. Hän viipyy siihen aikaan asti, minkä Isä on hyväksi nähnyt.

Tämä se uuvuttaa pitkän armotyöpäivän illalla, kun uskossa on Jeesuksen käskystä saarnattu: hän tulee pian, ja kuitenkin hän vielä vähän viipyy, että viisaatkin neitseet tulevat uneliaiksi. Silloin tuntuu turhalta enää Pyhän Hengen voimasta saarnata, kun kaikki uskovaisetkaan eivät seuraa Jumalan Pyhää Henkeä. Puoliyön aikana ei saarnata enää parannusta ja syntien anteeksiantamusta siinä voimassa kuin Jeesus on käskenyt saarnata.

Jumalan sana vakavasti varoittaa meitä hylkäämästä Jumalan Pyhää Henkeä. Jos vikaakin tulee ja kun sitä tulee, tulisi oikealta paikalta parannukseen palata — ei niin, että ruvetaan tottelemattomuuden syntien päälle vaatimaan Pyhää Henkeä. Jos nekin tyhmiksi neitseiksi jääneet olisivat ymmärtäneet oikealta paikalta käydä parannukseen ja pyytää sitä anteeksi, missä he olivat syntiä tehneet, niin kuin Jumalan sana neuvoo vikaan tullutta aina menemään sen Jumalan sanan tykö, missä kohdassa on ulos käynyt, niin ei olisi korjaamatonta vahinkoa tapahtunut. Ja jos viallinen uskoo niin kuin Jumalan sana neuvoo, niin kyllä siihen uskoon Isä ja Poika vastaa taivaasta Pyhällä Hengellä.

Kerran meidän jokaisen kohdalla kuoleman viestimies tavalla tai toisella tuo sanan: Ylkä tulee, käykää häntä vastaan! On hyvä, että kaikilta vihollisen päällekarkauksilta rääkätty, väsynyt Jumalan lapsi saa silloin painaa silmänsä kiinni tälle vieraalle maalle ja avata ne vasta uuden isänmaan rannalla näkemään iankaikkisuuden uutta kotimaata. Te väsyneet, rääkätyt, maailman ja syntien painamat Jumalan lapset, uskokaa synnit anteeksi ylösnousseen Herran Jeesuksen nimessä ja veressä. Me olemme Pyhän Hengen yhdyssiteellä yhdistetyt niiden kanssa, jotka ovat taivaassa, ja niiden Jumalan omien kanssa, jotka ovat vielä maassa.

J. T.
Siionin Lähetyslehti sivu 167/1964

[Taavetti]

Jumalan etsikon aika


Jumalan sanan saattajat juoksevat kuin viestin viejät, kiire on, he huutaa – tulkaa! Sillä etsikkoaika menee ohi kuin pilvi, eikä palaa enää. Peruuttamaton on ajan kulku, eilistä päivää ei enää ole ja tämäkin päivä on jo kulumassa. Kiirehdi sen tähden syntinen, tämä kutsu saattaa olla sinulle ehkä viimeinen! Huominen päivä ei ole vielä tullut, ehkei sitä tulekaan, tai jos sekin vielä avautuu, on ehkä jo viestin viejät menneet. Mitä se sitten auttaa, vaikka kuinka huutaisit, kun sanansaattajat ovat jo niin kaukana, taivaassa, tavoittamattomissa. Jumalan armokutsu on vain tänä päivänä, kun kuulet hänen äänensä, niin älä paaduta sydäntäsi. Jumalan ääni kuuluu, ei taivaasta suoraan, vain armahdetun syntisen suusta, evankeliumissa. Usko tulee kuulemisesta, ja kuulo Jumalan sanan kaiut.” Tule! Kun ovet katua vastaan ovat vielä auki, ja jauhajat Jumalan myllyssä odottavat sinuakin.

Sillä silloin kun myllyn ääni vaikenee ja ovi katua vastaan suljetaan et voi tullakaan, vaikka kuinka . haluaisit, Silloin jauhajat ovat joutilaina ja ovat myös harvaksi`tulleet ja vartijat huoneessa värisevät. Illan viileyskö jo värisyttää? Väsymystä ajan lopulla, taistelun tiimellyksessä, kolme päävihollista vastassa. Sielun vihollinen, maailma ja oma turmeltunut lihamme matojen ruoka, kaikkein likinnä meitä. Lähitaisteluita, toisinaan kuumia, tappioita, haavoja, pölisevä savi, joskus silmiä kirvelee, näkö häiriöitä. Täytyy usein huutaa! Vartijat! Muurin päällä hajalla siellä täällä tulkaa apuun, juoskaa, antakaa anteeksi synnit ja viat. Sairasmaja Jumalan valtakunta alhaalla, likellä meitä. Jerikon teiltä korjasi ratsastaja, Jeesus armahtaja. Kaikki lääkkeet ja ruoka, myös silmävoide, oikea valo, Jumalan talo ei käsiltä tehty. Lammashuone ihanin, paikka, maailmalta salattu, syntien anteeksi saaminen Jeesuksen nimessä ja veressä, turvapaikka ja vapaa kaupunki Hänen haavoissaan. Uusi Jerusalem, armo äiti, synnyttäjämme, imettäjämme, hoivaajamme, mikä hätänä?

Ei mitään hätää äidin syissä kun synnit ovat anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Jumalan rauha tunnolla. Hyvä omatunto, taivas maan päällä, vieläkö parempaa? Parempaa toki, tämän kaiken näemme vain puolittain ahtaan savimajan hämärästä akkunasta. Mutta kerran, monelle hyvinkin pian, tämä turmeluksen maja puretaan ja taivaan muuttolinnut pääsee ahtaasta savipesästä raikkaampaan ilmaan. Silloin ei enää muistetakaan, että on oltu sodassa. Ylennä sinä uupumusta tunteva Jeesuksen morsian sydämesi uskomaan kaikki matkan viat ja synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Lupaukset ovat vahvat, ettei ole ollenkaan syytä epäillä autuudesta. Ole hyvässä turvassa Jeesuksen morsian, sillä se ylkä, joka kerran kihlasi sinut ja minun ijankaikkiseksi ilokumppaniksensa ei petä vaan, noutaa itse oman morsiamen suuriin ja loppumattomiin karitsan häihin, mutta uskottomille se päivä on hirmuinen. Uskoton ystävä, jos satut lukemaan näitä rivejä, ota vaari näistä kehotuksista, ja tee parannus ja usko evankeliumissa kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, ettei myöhäinen saavuttaisi ja näin tulisi korvaamaton ja korjaamaton vahinko. Ota vaari etsikon ajasta, joka saattaa päättyä hyvinkin pian.

Jumalan lasten esirukouksiin sulkeutuen lopetan tämän paljon puuttuvaisen kirjeen. Vaivassa ja Valtakunnassa. Heikoin veljenne
Väinö Kumpula
Päivämies 1.9.1965

[mies]

Jumalan etsikon aika

Sillä silloin kun myllyn ääni vaikenee ja ovi katua vastaan suljetaan et voi tullakaan, vaikka kuinka . haluaisit, Silloin jauhajat ovat joutilaina ja ovat myös harvaksi`tulleet ja vartijat huoneessa värisevät. Illan viileyskö jo värisyttää? Väsymystä ajan lopulla, taistelun tiimellyksessä, kolme päävihollista vastassa.

Luther (1.Moos kirjan selitys) kuvaa tätä osuvaksi kuvaksi vanhuudesta: (ks. 'vapisevat', 'painuvat kumaraan' jne)

3 Silloin talon vartijat vapisevat,
soturit painuvat kumaraan
ja jauhajanaiset, vähiin käyneet,
ovat jouten.
Ikkunoista kurkistelijat jäävät pimeään,
4 kadun kaksoisportit suljetaan,
myllyn ääni heikkenee
ja ohenee linnunlaulun kaltaiseksi
ja laulun kaikki kaiut vaimenevat.

Aikoinaan Efraim oli nuori:

3 Minä opetin Efraimin kävelemään,
kannattelin sitä käsivarsista.

Nyt siis vanhuuden kumarassa(ko?).

[Taavetti]

Tuhlaajapoika

Tekstimme sopii myös tuhlaajatyttärille. Se on kallis raamatunkohta kaikille. Sitä tarvitsee kuulla, lukea ja tutkia vieläpä sellaisenkin, joka on pysynyt kasteenliitossa, lapsen uskossaan. Siinä Jeesus on puhunut, käsitykseni mukaan, kaikkein selkeimmän vertauksensa siitä, miten ihminen autuaaksi tulee. Siinä annetaan ymmärtää hengellisessä mielessä, miten tuhlaajapoika ja tytär pääsee takaisin Isän kotiin. Miten hän pääsee uudelleen Jumalan kanssa sovintoon, ja mistä hän löytää Jumalan valtakunnan, josta hän on lähtenyt aikoinaan ulos “kaukaisiin maakuntiin.”
Ruvetessamme tutkimaan lähemmin tekstimme sisältöä, siinä kiinnittyy ensimmäiseksi huomiomme siihen, että Jeesus sanoo: “Yhdellä miehellä (Isällä) oli kaksi poikaa.” (11 jae) Jos Jeesus olisi sanonut ja ottanut vertauksensa aiheeksi sellaisen isän, jolla olisi ollut vain yksi poika, tekstimme ei olisi mielestäni ollut läheskään niin antoisa ja selvä hengellisessä mielessä ja autuuutemme asiassa, kuin mitä se tällaisena on. Se toinen oika, joka jäi kotia tai paremminkin kotinsa lähettyville, selventää meille, miten myös voi erota ja olla ulkona Jumalan valtakunasta. Poissa Isän kotoa, vaikkei menisikään kaukaiseen maakuntaan ja vaikkei hukkaisikaan omaisuuttaan “irstaisuudessa.”

Tuttu paikka

Tästä raamatunkohdasta olemme, sinä ja minä, veljeni ja sisareni, kuulleet monesti seuroissamme Raamattua selitettävän. Tämä on meille hyvin tuttu raamatunkohta. Olemmepa siitä kuulleet selityksiä ulkopuolella Jumalan valtakunnankin, ilman Pyhän Hengen antamaa valoa. Mutta se viimeksi mainittu selitys on eri asia.
Muistini mukaan tämä tekstimme kohta on selitetty “meikäläistenkin” taholta aina siten, että siinä on aina kuvattu tuota tuhlaajapojan maallista vaellusta melkein kirjaimellisesti, vain täydentäen Jeesuksen antamaa vaelluskuvaa. Siinä on annettu itsekunkin selittäjän kyvylle suuri vapaus. Siitä on kieltämättä saatu toisinaan oikein sydäntä riipaisevan surullisia tuhlaajapojan vaelluskuvia syntymään. Siitä on kehitetty myös monesti oikein “jännittävää” kuultavaa. En kirjoita siksi näin tuossa edellä, etteikö sitenkin saisi tätä tuhlaaajapojan vertausta kuvata, ja siten kuulijaansa johdattaa. Mutta se on mielestäni tarpeetonta, koska Jeesus on siinä “maallisen” puolen jo täydellisesti kertonut.

Hengellinen opetus

Ottakaamme nyt sitä vastoin heti alusta alkaen vertauksen hengellinen perusta tutkittavaksemme. Huomaa, lukijani, että kun nuorempi poika pyysi isältään oman osansa tavaroista, mitä isän kotona oli, niin isä jakoi tavaran ja antoi osan sille toisellekin pojalleen, vaikkei tämä ollut sitä pyytänytkään. Olikohan isä huomannut myös senkin, että hänen vanhempi poikansa ei oikein tyydy yksinomaan hänen johtoonsa? Vanhemmalla pojalla oli ollut varmaankin monasti vaikeaa, kun ei ollut saanut näyttää isälleen ja ystävilleen, joita niitäkin hänellä näytti olevan, (29 jae) että hänkin pystyy jotakin omintakeista tekemään ja hommaamaan. Me näemme 25 jakeesta, että kun vanhempi poika oli saanut isän kotoa osansa, hän oli mennyt pellollensa. Hän ei ollut lhtenyt “kaukaisiin msskuntiin,” kuten nuorempi poika, mutta oli kuitenkin poistunut isän kodista, hän oli menyt ulos pellolle. Siinä on meille selvä esimerkki omavanhurskaasta. Omavanhurskaat ovat ja pysyvät lähellä isän kotia, mutta ovat kuitenkin ulkona, ovat pellolla työtä tekemässä. Heitä ei tyydytä kotikomento ja pelkkä isän johto. Heidän pitää autuutensa eteen saada tehdä työtäkin, ja sielläkin näkyy olevan ystäviä. Ja niin on asian laita, että siellä “omavanhurskauden pellolla” on tosiaan paljon ihmispoloisia, autuuttaan muka ansaitsemassa. Heille ei sovi eikä kelpaa Isän kodissa vallitseva järjestys eikä meno. Heidän pitää saada itsekin jotakin tehdä.

Maailman tavat näkyvät kotiinkin

Nuorempi poika oli varmaankin jo isän kodissa ollessaan nähnyt kodin ulkopuolella, maailmassa, paljon iloja, joissa olisi mahdollisesti ollut mukava olla ja sellaista, mitä ei isän kotona ollut. Kun hän oli nähnyt ja ilmeisesti saanut uskottomilta tuttaviltaan myös kuulla, että siellä ja siellä – elokuvissa ja iltamissa-- menee ja tarvitaan rahaa, hän rupesi pyytelemään isältään osaansa tavarasta – perintöosuuttaan – päästäkseen hänkin noihin huveihin. Me voimme kuvitella että, kun tämä isän kodissa ollut – uskomassa ollut poika – oli ruvennut käymään ensiksi ensiksi pienemmissä ja lievemmissä syntipaikoissa. Vaikkapa elokuvissa ja tansseissa, häntä oli ruvenut synti viehättämään, ja niin hän oli joutunut luisuvalle pinnalle. Sitten poika oli ruvennut käyttämään väkijuomia ja sen jälkeen hän oli sortunut aina törkeämpiin ja törkeämpiin synteihin. Hän oli sortunut myös irstailuun.
Tässä on huomioon maallisessa mielessä, ettei pojan silti tarvinnut matkustaa kaukaisiin maihin, eikä edes poistua maallisesta kodista. Hän kävi vain, kuten mekin tuhlaajapojat-- ja tyttäret olemme käyneet, kotoa pitäen syntiretkillä ja siten, niin kuin mekin, menetimme lapsuususkomme, Menetimme ja hylkäsimme Jumalan valtakunnan, sen oikean Isän kodin. Kun hän, samoin kuin mekin, kulki synnistä syntiin ja sortui oikein törkeisiin synteihinkin, se on samaa, kuin olisi mennyt “kaukaisiin maakuntiin,” ja siten sitä on kulkeutunut hirvittävän kauas hengellisestä Isän kodista.

Nälkä

Kun tuhlaajapoika oli siellä syntiretkillään tuhlannut kaiken rahansa ja ehkä terveytensäkin, hänelle tuli nälkä. Ja samoin koko maakunkuntaan ja hän rupesi hätääntymään. (14 jae) Siellä alkoi muistua mieleen Isän koti. Siellä alkoi omatunto herätä ja synti iljettää ja kauhistuttaa. Se on samalla merkittävää, ett siellä oli “nälkä” toisillakin maakunnan asukkailla. Ja niinhän on, ja mekin muistamme ja tiedämme, että siellä syntiretkillä ja maailmassa oli ja on monta nälkäistä – herännyttä – sielua. Tämä vertauksemme poika lähti nälissään – tunnon hädässään – ensiksi aivan väärään. Ja niinhän meistäkin ovat monet ensiksi lähteneet – hän suostui yhteen sen maakunnan kauppamieheen (15 jae) ja rupesi kaitsemaan tämän sikoja. Siellä maakunnassa on vieläkin “kauppamiehiä,” ja näillä vieläkin on “sikojakin,” paimennettavanaan, ja he ottavat vieläkin apulaisia laumansa paimentamiseen.
Tuhlaajapoika ei lähtenyt suoraan isän kotia, vaan hän suostui yhteen kauppamieheen. Me ymmärrämme tästä kauppamiehestä, hän oli varmaan eräänlainen uskonnollinen paimen, koska hänellä oli laumakin – sikoja. Tämänkin kauppiaan lahkossa oli tarjolla jotakin syötävääkin – rapaa – mutta tuhlaajapojalle ei sitäkään annettu. Häntä tahdottiin ilmeisesti ensiksi koetella, onko hän oikea, valmis ja sopiva heidän joukkoonsa ja onko hän tarpeeksi “syvästi herännyt,” niin kuin nykyäänkin monesti kokeillaan ja vaaditaan: “Syvää heräystä!” tuolla väärien vanhurskaiden joukossa ja seassa.
Kun tuhlaajapojalla siellä väärässä joukossa ja väärän kauppamiehen luona nälkä vain koveni – hänen omatuntonsa ei saanut rauhaa, kun ei saanut ruokaa – hän muisti taas entisen isänkotinsa ja sen, että siellä oli “ palkollisillakin leipää,” ja niin hän päätti nousta ja käydä isänsä kotiin. Hän myös päätti tunnustaa syntinsä. Ja niinhän vielä nytkin palataan isän kotia – Jumalan valtakuntaan – ensiksi päätetään palata ja sitten myös tunnustaa syntinsä siellä. Tuhlaajapoika ei ruvennut siellä paikan päällä parannuksen tekoon ja sopimaan Jumalan kanssa kahden kesken. Hän nousi ja tuli isänsä tykö. Monet nälkäiset, heränneet sielut eivät näin tee. He jäävät edelleen sikopaimeniksi ja rupeavat siis tekemään jotakin työtä, siten sovittaakseen syntirikoksensa ja ansaitsemaan autuutta. Siellä he myös joka päivä, vieläpä oikein hartainakin tunnustavat Jumalalle kahden kesken syntejään ja se on merkillistä, että he siellä viihtyvät, vaikkei siellä ole ruokaakaan muuta kuin “rapaa.”

Kotiinpalaamispäätös

Tuhlaajapoika sai, kuten mekin, hänen veljensä ja sisarensa, tuntea kotiinpalaamispäätöksen jälkeen, että entinen hyvä isämme tuli ikäänkuin häntä vastaan ja “suuta antoi.” (20 jae) Sillä paikalla saa syntinen jo tuta Isän armahtavaa ja lämmintä rakkautta. Mutta ihminen ei saa jäädä sille paikalle, vaikkapa se jo silloinkin tuntuu hyvältä, vaan hänen on annettava johdattaa itsensä kotia ja ja aivan sisälle saakka. Ei tämäkään esimerkkimme tuhlaajapoika jäänyt sinne taammas isän kodista, vaan hän meni aivan kotiin saakka. Ja se on merkillistä, ettei hän pysähtynyt sinne kotipellollekaan vanhemman veljensä luokse. Hän taisi pelätä, että sielläkin taitaa kuolla nälkään ja ehkä paleltuakin, kun siellä on sittenkin ulkona. Pojan päästyä kotiasisälle, isä antoi siellä palvelijoilleen määräyksen, että poika on puettava. Huomatkaa! Isä ei ruvennut poikaansa pukemaan. Näin on aina tapahtunut ja meillekin tapahtunut, että Jumalan palvelijat ovat meidätkin pukeneet palattuamme syntiretkiltämme. Mutta silloin ja nytkin taivaan tavaroilla. Puetuksen jälkeen ruvettiin syömään ja iloitsemaan. Ja varmasti oli tuhlaajapoialla hyvä olla, kun hän sai yllensä parhaat vaatteet ja käteensä sormuksen, sekä kengät jalkoihinsa. Ja lisäksi oikeaa ruokaa eikä rapaa. Hänellä ei ollut enää vilu eikä nälkä. Hän sai tuntea syntinsä annetuksi anteeksi, ei tarvinnut hävetä alastomuuttaan, ja ruokaa oli riittämiin. Isän kodissa syntyi myös riemu. Näinhän tapahtui silloinkin, kun me palasimme kuvaannollisesti “kaukaisilta mailta.” Meidätkin puettiin Isän kotona – Jumalan valtakunnassa – ja meille annettiin sen jälkeen ruokaa, ja riemu vallitsi silloinkin Jumalan valtakunnassa. Rupesipa oikein äänellisiä kiitosvirsiä kuulumaan Jumalan huoneesta, kun sinut ja minutkin, oli saatu takaisin Isän kotiin.

Pellolla

Vanhempi poika, joka oli pellolla, kuuli myös huoneesta laulun ja hypyt. (25 jae) Mutta miten hän siihen ja nuoremman veljen paluuseen suhtautui? Hän vihastui, eikä tahtonut mennä sisälle. Näin ne pellolla (ulkona) olevat omavanhurskaat meidänkin aikanamme tuhlaaajapojan paluuseen ja Jumalan valtakunnan riemuun suhtautuvat. He vihastuvat ja pahastuvat vieläkin. Mutta isä meni ulos vanhemman poikansa luokse ja neuvoi häntä. Mutta totteliko tämä vieläkään isänsä neuvoa? Ei totellut, vaan hän rupesi isälle luettelemaan omia tekojaan, selittäen ettei hän ole koskaan tämän käskyä käynyt ylitse, “etkä sinä ole vohlaakaan minulle antanut,” että olisin saanut riemuita ystäväinsä kanssa. (29 jae ) Huomaatteko, veljet ja sisaret! Siellä omavanhurskauden pellolla ei saatu koskaan iloita. Eikä sitä iloa synnykään muualla kuin Isän kodissa – Jumalan valtakunnassa –, ei ulkona pellolla. Sisällä nautitaan ja riemuitaan tapetun Karitsan, Jeesuksen ympärillä. Ja kun hänen lunastustyönsä on saanut verhokseen ja uskon pantin (sormuksen) käteensä sekä kengät jalkaansa, niin kyllä kannattaakin iloita, kiittää ja ylistää Jumalaa.
Vanhempi poika jäi pellolleen, vaikka isä koetti oikein viekoitella tätä sisälle tulemaan, ja lupasi tälle yhteiseksi kaiken omaisuutensakin. (32 jae)

Evankeliumia

Näin on käyty läpi tämä tuttu, kallis raamatunkohta. Voi että se on selvää evankeliumia. Sitä kannattaa aina uudestaan ja uudestaan lukea ja tutkia. Siitä vahvistuu uskomme, koska se todistaa aivan riidattomasti, että meidänkin paluumme tuhlaaajapojan retkiltä on ollut oikea ja Raamatun mukainen. Olemme saaaneet Isän kodissa – Jumalan valtakunassa – ruokaa ja juomaa. Olemme saaneet Hengen kihlapantin käteemme ja rintaamme. Meille on annettu myös kengät jalkoihimme, ja meillä on varmuus myös siitä, ettei Isän kotoa näistä mikään koskaan lopu.
Kun me olemme näin seuranneet Hengen silmin tuhlaajapojan paluuta Isän kotiin takaisin, haluttaisi sanoa sinulle, tuhlaajapojan sisar ja veli, ynnä omalle sielulleni: Jos sinulle ja minulle tulee vielä joskus haluja lähteä uudelleen Isän kotoa “kyläilemään” maailmaan ja vaikkapa omavanhurskauden työvainiolle – pellolle. Älä rakas ystävä lähde sinne enää. Siellä tulee vieläkin nälkä ja jano ja siellä voi tulla "nälkäkuolemakin." Mutta kun pysymme Isän kodissa, siellä on yltäkyllin kaikkea. Siellä kuitataan anteeksiannolla sinun ja minun vikamme ja puutoksemme. Nytkin sieltä kuuluu suloinen evankeliumi: "Poikani ja tyttäreni, ole hyvässä turvassa, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi."
I. Kanniainen
Siionin Lähetyslehti 1949, sivut 82, 83, 84
Väliotsikot lisäsi Taavetti