Kirjoittaja Taavetti » 17 Marras 2018, 17:37
Uskon kautta autuaat
"Sillä armosta te olette autuaiksi tulleet, uskon kautta, ja ette itse teissänne Jumalan lahja se on" (Eph. 2:8)
MUISTELLEN AIKAA, jolloin sain omalle kohdalleni parannuksen armon. Oli seurat sukulaistalossa ja seuraväki oli tuttua. Heistä monet ovat jo saaneet täältä rauhassa nukkua pois, mutta toiset ovat vielä elossa, kuten kallis veli Onni, joka oli ensimmäisinä minua siunaamassa. Ensio ja sisaresi Terttu olitte vielä lapsuusiässä silloin. Usein teitä kaikkia muistelen. — Kun olin sotapalveluksessa kaukana kotoa, sain tulla tuntemaan kaupungin ja sen ympäristön uskovaiset. Te olitte aivan tukena ja lohtuna heikolle, uskovaiselle sotilaspojalle. Kun toisiakin uskovaisia poikia oli yhtä aikaa palveluksessa, niin monet vaikeudetkin tuntuivat paljon helpommilta voittaa. Saimme puhua vaikeuksistamme ja käydä yhdessä seuramatkoilla. Näinhän on matkanteko ollut entisillä pyhilläkin ja täällä, jossa nyt asun. Jumalan lasten joukko on läheinen.
APOSTOLI Paavali muisti elävästi uskovaa Tessalonikan seurakuntaa ja kirjoitti: "Mutta me, rakkaat veljet, sitten kuin me hetkeksi olemme teiltä otetut pois, näkyvistä ei sydämestä, niin me olemme sitä enemmin suurella halulla pyytäneet teidän kasvojanne nähdä." (1. Tess. 2: 19). Niin on täälläkin. Jos on pitempi seuraväli, toivoo näkevänsä jo uskonveljiä ja sisaria ja kun pääsee kauemmas isoihin seuroihin, on mieluista nähdä monia tuttuja kasvoja. On kallis asia vielä, kun vapaasti saamme kokoontua ja armovaltakunnan rajat ovat vielä auki. Sielunvihallinen toivoo, että rajalinjat menisivät niin tukkoon, että sitä paikkaakaan ei löytyisi, vaan kaikki näyttäisi samanlaiselta.
VÄÄRÄT OPIT sopisivat aika hyvin keskenänsä. Jos toisella on vähän eri käsityksiä kuin toisella, niin ne voivat täydentää heidän yhteistä uskoaan. Kunhan vain ei aleta raja-aitoja välille rakentamaan. Otetaan vielä todistuksia Raamatusta: että he kaikki yhtä olisivat. Jeesus rukoili Isää omiensa puolesta ja kaikkien uskovaisten puolesta näin: "Mutta en minä ainoasti heidän edestänsä rukoile, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minun päälleni: Että he kaikki yhtä olisivat, niin kuin Sinä Isä minussa olet ja minä Sinussa, että hekin meissä niin yhtä olisivat: että maailma uskois Sinun minua lähettäneeksi." (Joh. 17: 20-21). Taistelua oli Jeesuksenkin elämä maallisen vaelluksen aikana. Nälkäisenä, janoisena ja vihollisen kiusaamana hän kulki ja hänen päällänsä oli kaikkien ylenkatse ja pilkka. Viekkailla kysymyksillä Häntä yritettiin eksyttää, että, saataisiin Hänet sanoistaan kiinni. Oli kärsimyksiä. Nämä kaikki ja paljon enemmänkin Hän jumalallisella viisaudella nuhteettomana voitti. Ja suurimman tehtävänsä, kalliin lunastustyön, Hän nöyränä, kärsivällisenä täytti. Eikä palvelija ole suurempi Herraansa. Jeesus sanoo: "Ja kuka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, ei se ole minulle sovelias." (Matt. 10: 38).
RISTINTIETÄ OVAT entiset pyhät vaeltaneet, kokeneet milloin ruumiillista, milloin henkistä vainoa. Eksytysten ajat ovat monesti olleet suuret. On pilkattu ja vainottu niitä, jotka ovat elävän uskon säilyttäneet ja toisille siitä julistaneet. Jumalan on tarvinnut antaa rangaistuksen tulla kansan päälle silloin, kun se on Herrasta luopunut ja epäjumalia palvellut. Mutta ennen sitä on Jumala antanut armon ja parannuksen aikaa, että rangaistus otettaisiin pois. Hän on aina jonkun voimallisen saarnaajan valinnut kansansa seasta saarnaamaan niin kuin siihen aikaan, kun profeetat oli surmattu ja toiset valhetta saarnasivat. Jumala herätti nuoren profeetta Jeremian. Kun kansa oli paha ja kova, Jeremialle oli paljon työtä virassaan. Hän saarnasi kärsivällisesti: "Ja Herra sanoi minulle: profeetat ennustavat valhetta minun nimeeni, en ole minä heitä lähettänyt, enkä käskenyt, elikkä puhunut heidän kanssansa; he saarnaavat teille näkyjä, noituutta, turhuutta ja sydämen petosta." (Jer. 14: 14; Monessakin kohdassa hän tämän sanoo ja rukoilee Jumalaa kansan puolesta: sinä olet Israelin turva ja auttaja hädässä. Kansa vain paatui ja vainosi häntä ja niin hän vielä silmillänsä näki maan hävityksen ja kansan vankiuden, paljon viheliäisyyttä ja veren vuodatusta. Monet hyvät sydämet saivat kuitenkin hänen saarnoistaan lohdutuksen, kuten Daniel, ja uskoivat vaivan jälkeen myös Jumalan lupausten täyttyvän.
VOI, MITEN PALJON on sielunvihollinen aina sotinut Jumalan tuntoa ja elävää uskoa vastaan. Vihollinen yrittää eksyttää ihmiset pois uskosta ja vietellä heidät kadotukseen, joka on valmistettu sille itselleen ja enkeleilleen. Ajan mukana vihollinenkin viisastuu, näyttää väärän oikeana. Vihollinen pitää tärkeänä, että on kristityn nimi ja uskoo samaan Jeesuksen ansioon kuin kristityt. Vain uskovaiset ennen tunnettiin tällä nimellä, ei se nimi toisille kelvannut. Nyt kristtyin nimi on jo yleinen kaikissa uskonsuunnissa. Profeetta kirjoittaa: "Ja seitsemän vaimoa tulivat ja tarttuivat silloin yhteen mieheen ja sanovat: me tahdomme itseämme elättää ja vaatettaa, anna meitä ainoastaan sinun nimellä nimitettämän, että häväistyksemme otettaisiin meiltä pois. (Jes. 4: 1). Eriseurojahan nämä kaikki ovat, sanovat uskovansa samaan Jeesukseen, mautta vieraalla evankeliumilla itsensä ravitsevat ja omalla vanhurskaudellaan itsensä vaatettavat.
NYT ELETÄÄN vaarallisten henkien taistelun aikaa. Jumala on kuitenkin nähnyt hyväksi asettaa valtakuntansa työhön nuoria uskovaisia pappeja seurakuntiin, että kirkon taholtakin vielä elävää evankeliumia saarnattaisiin, Pyhän Raamatun ja Lutherin tunnuskirjojen mukaista oppia. Meillä on rukous Jumalan puoleen, että saamme kirkkoon kuulua ja kuulla siellä vielä edelleen sitä sanomaa, jota Jeesus omiensa suun kautta saarnauttaa valtakuntansa rakentamiseksi ja niiden sielujen autuudeksi, jotka sen uskovat. Alkuseurakunnan aikana oli niin, että joka Jeesuksen tunnusti Kristukseksi, hänet voitiin erottaa synagoogasta. Kaikesta huolimatta Jumalan sana menestyi silloinkin.
KERRAN KÄYTIIN vakava keskustelu apostolien ja Jeesuksen välillä. Puhuttiin Johanneksen kasteesta ja Pyhän Hengen tulikasteesta. "Kuin he siis kokoontuneet olivat, kysyivät he häneltä sanoen: Herra, tällä ajallakos Israelille valtakunnan jälleen rakennat. Mutta hän sanoi heille: ei teidän tule tietää aikaa eikä hetkeä, jotka Isä on omaan voimaansa pannut. Vaan teidän pitää saaman Pyhä Hengen voiman, joka on tuleva teidän päällenne ja teidän pitää minun todistajani oleman, sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja sitten maailman ääreen." (Ap.t. 1: 6-8).
SIIHEN AIKAAN oli paljon uskovaisia, kuten on kirjoitettu: "Ja Jumalan sana kasvoi ja opetuslasten luku tuli sangen suureksi Jerusalemissa; ja suuri
joukko pappeja oli myös uskolle kuuliainen." (Ap.t. 6: 7). Silloin alkoi myös kristittyjen vaino lisääntyä. Seuraavassa luvussa jo kerrotaan, miten Stefanusta väärin syytettiin, ajettiin ulos kaupungista ja kivitettiin kuoliaaksi. Sitten tulivat kymmenen eri vainoa, jotka kestivät lyhyin väliajoin yhteensä kolmesataa vuotta. Vainotuilla oli kuitenkin suuri rohkeus tunnustaa uskonsa ja he rohkaisivat toisiansa kestämään ja voittamaan elämän kruunun. Silloin koeteltiin pyhien kärsivällisyyttä ja uskoa. Jotka olivat tunnollensa rauhan saaneet Jeesuksen tunnustamisen ja Hänen todistuksensa sanan kautta, pitivät kalliina kärsiä ajallista vaivaa, jolla on loppu. Apostolit tekivät ahkerasti työtä monien vaikeuksien keskellä ja heitä surmattiin vuosien aikana.
TÄNÄ AIKANA On henkinen vaino hyvin kavala. Rakkaat seurakunnan paimenet, jotka
Jumalan sanan puhtaasti ja selkiästi saarnaatte, tehkää työtä edelleen. Uskovaiset haluavat kohottaa väsymystä tuntevat kätensä teitä siunaamaan, että jaksaisitte Herran Sebaotin enkeleinä vielä palvella Herraa Jeesusta meissä, jotka olemme maasta ostetut. Minkä teette yhdelle näistä, sen teette minulle.
Saarnan ja sen kuulemisen kautta usko tulee. Ja joka eksyneen palauttaa tiensä erehdyksestä, se vapahtaa sielun kuolemasta ja peittää syntien paljouden. "Nuorten on tulevaisuus," sanotaan. Näin on Jumalan valtakunnassakin. Sen aikaa, minkä vielä tiellä viivymme, on halumme uskoa kaikki synnit anteeksi Herran Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä. Rukoilkaa minunkin puolestani, että uskossa säilyisin, ja lasteni puolesta, niidenkin lasten, jotka ovat eksyneet, että palaisivat,kaidalle tielle.
Sisaria ja veljiä uskossa tervehtien
Heikki Ojala
Päivämies 13.6.1973
Taavetti on tönäissyt viestiketjua viimeksi klo 17 Marras 2018, 17:37
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4