Arttu Nyman: Lohdutus vaivoissa

Vanhojen, vakaiksi uskovaisiksi tiedettyjen ihmisten kirjoituksia 1900 -luvulta

Arttu Nyman: Lohdutus vaivoissa

ViestiKirjoittaja Taavetti » 21 Maalis 2009, 21:22

Lohdutus vaivoissa

”Sillä sinä, Herra, siunaat vanhurskaita, sinä kaunistat heitä armollasi, niin kuin kilvelläsi.” Ps 5:13.


Kautta maailman aikojen on ihmiskansojen keskuudessa ollut sellaisia yksilöitä, jotka Jumala on valinnut aseikseen pahuuden voimia vastaan. Kaiken kiireen ja touhun keskellä ei maailma huomaa olevansa näissä valituissa lapsissa mitään toisista poikkeavaa. Varsinkin sellaiset iäisyysmatkamiehet, jotka kulkevat sokeina ja vieraina armohuoneesta.

Mistä tämä kaikki johtuu? Jumalan armahtama ihminen ei kulje enää kerskaajan ja oman minänsä teitä. Joskus epäuskon lapset ihmettelevät meitä armon saaneita,
jotka joudumme usein nöyrtyvän lapsen paikalla olemaan. "Mitä tuollainen kerjääminen oikein hyödyttää, kun heillä on aina sama valitusvirsi sanottavana?„ he sanovat. Eivät ole silloin perillä ne ihmiset armovaltakunnan hoidosta ja huolenpidosta. Taivaan Isän 1apsilauma ovat kaikki kerjäläisiä, mutta samalla se on myös kuninkaallinen pappeus ja pyhä kansa. Ainoa kaunistus on meillä Herran Jeesuksen valmistama vanhurskaus. Kerskauksemme on yksin Hänen armossaan meitä viallisia kohtaan. Niin kauan, kuin me pysymme matalalla lapsen paikalla, on meitä suojaamassa sellainen kilpi ja Hengen miekka, jolla voitetaan pahinkin vihollinen. Mutta jos me rupeamme jotakin omasta lisäämään, saadaksemme näkyvää, ja ansiota Jumalalle, tulee meille silloin vararikko. Emme kestä silloin tämän kiusausten maan taisteluissa. Mikä on sen kalliimpaa, kuin vapaana armolapsena nauttia armon puhdasta ilmaa Siionissa!
Lutherin sanaa käyttäen se on "kappale taivasta jo maan päällä."

Sovintoveren pyhät pisarat kastelkoot kuivat sydämen maat, ettei vihollisen helle saisi tukahduttaa kallista kasvua. Siksi veljet ja sisaret, rientäkäämme yhdessä elämän lähteelle saamaan virvoitusta ja voimaa kilvoituksen matkalle. Uupumus tahtoo painaa armolapsen päätä alas alituisessa taistelussa ja myrskyssä. Mutta vielä on verinen voiton lippu ylennettynä keskellemme. Sinä joka samoat toivotonna kohti iäisyyttä, tule ja katso maan verisessä kauneudessa olevaa Siionin kuningasta. Vielä on armolupaus uskallukseen kaikkein syvimpään syntiin vajonneelle. Kuuntele valtakunnan kutsua ja ota vastaan ilosanoma kaikkien syntiesi anteeksiantamus. Siinä on ollut meilläkin nostava voima ja on niin kauan kuin risti vaihtuu kruunuun.
Pysykäämme siis tämän lupauksen omistajina loppuun saakka.

Arttu Nyman
Siionin Lähetyslehti 5, toukokuu 1955
Viimeksi muokannut Taavetti päivämäärä 24 Heinä 2009, 07:57, muokattu yhteensä 1 kerran
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 24 Heinä 2009, 07:56

Ihmeellinen on Jumala töissään

”Runsaalla sateella sinä, Jumala kostutit perintömaasi; ja kun se oli näännyksissä, niin sinä virvoitit sen.” (Ps. 68:10)

Rakkauden ikävän ja suuren kaipauksen pakottamana täytyi taas tarttua kynään ja lähestyä teitä, rakkaat Siionin asuvaiset, tämän yhteisen lehtemme välityksellä. Elävässä Kristillisyydessä on meille jokaiselle tutunomaista omien psalmiemme kertominen toinen toisillemme. Nämä psalmit saattavat syntyä myös virvoittavien ja siunauksellisten hetkien ansiosta.
Olemme jälleen saaneet nähdä Jumalan ihmetöitä tuolla ulkona luonnossa. Kylmä kevät on muuttunut lämpimäksi kesäksi, joka on pukeutunut suviseen vehmauteensa. Jälleen on myös Herran omia runsaslukuinen joukko koolla Jyväskylässä, kun tätä kirjettä kirjoittelen. Hetkisen saimme mekin kotiin jääneet kuunnella Jumalan evankeliumia radion välityksellä. Sydämeni jo ilosta sykähteli, kun kuulin ensimmäisen virren alkusanat. ”Nyt nimees kokoon tulleina, kiitämme Jeesus sinua.” Näin siellä veisasi suuri Jumalan lasten joukko.

Meillä on sittenkin kultainen aika, kun näin Herran seurakunta vapaasti kokoontua evankeliumin äärelle. Mutta vihollinen kuitenkin valvoo, saadakseen rajoittaa Jumalan sanan kylvöä ihmislasten sydämiin. Mutta Jumalan lupausten mukaan kulkee evankeliumi esteistä huolimatta tällä kirouksen maan kamaralla. Niinpä tänäkin suvena on taas ympäri rakkaan isäimme maan kokoonnuttu kesäseuroihin. Monet kuivat sydämet ovat saaneet kastetta Edomin verisestä pilvestä. Monet matkaveljet ja – sisaret olette varmaan kanssani tunteneet, kuinka armoevankeliumin suloinen sanoma, on nostanut uskon silmää tähyilemään kotimaan kirkkautta kohden. Uusia uskon voimia on saatu, kun olemme olleet yhdessä koolla saman verisen Uhrin ympärillä.
Kun Jumala tukee ja virvoittaa sielujamme, nousee sellainen ihmeellinen jano ja kaipuu, saada olla aina vain siellä, mihin Jumalan lapset kokoontuvat. Mekin täällä Metsäkylässä olemme saaneet tuntea Jumalan suurta uskollisuutta. Me täällä niin perin heikot ja huonot Jumalan lapset, olemme olleet niin lohdutettuja, kun monet puhujaveljet ovat käyneet lohduttamassa monien murheiden keskellä. Ja mikä ihanampaa on kuin se, että joitakin epäuskoisia on myös saatu siunata, Jumalan armollisella evankeliumilla. Nykyaikana varsinkin olemme olleet niin liikuttuneita sen takia, kun saamme olla rakkauden siteillä kiinnitettyinä koko Siioniin. Kun asiat ovat hyvin, silloin ei ole mitään epäselvää. Silloin selkeästi näkyvät tiellämme ne esteet, jotka saattavat erottaa koko Siionin yhteydestä. Monien koettelemusten ahjossa meille kirkastuu Jumalan sanan valossa, kuinka emme saa katsoa tämän maailman kunniaa, vaan Jumalan kansan kanssa on meidän kuljettava käsi kädessä kohti ikuista, ihanaa päämäärää. Siksipä kalliit matkaveljet ja sisaret, muistakaamme kantaa toinen toistamme rukouksen käsivarsin, ettei meitä vihollinen saisi eksyttää Jumalan lasten vapaudesta ja armosta. Ja myös niidenkin puolesta, joita vihollinen on saanut riistää pois vapaan armolapsen paikasta.

Sydämeni on usein vuotanut verta sen takia, että ihmisraukat tietämättäänkin joutuvat taistelemaan Jumalan seurakuntaa vastaan. Mutta meidän on myös anottava voimaa Taivaalliselta Isältä taisteluumme, että olisimme tekemässä työtä Jumalan valtakunnassa puhtain asein. Minä tunnen tässäkin asiassa itseni vialliseksi, sillä minun kieleni tahtoo tuoda julki sellaistakin, mikä ei sovi kristitylle. Tarkoitan siis sitä, että Jumalan sanan neuvoilla ja varoituksilla, on meidän näytettävä elämän tietä niille, jotka siltä ovat pois eksyneet. Silloin meitä ei jää arveluttamaan sopimattomat sanat ja panettelut, vaikka he eivät meitä ymmärtäisikään, ja vaikkapa vihankin nostaisivat päällemme.
Näin on meidän kilvoituksemme matka täällä maailmassa monilla murheilla ja suruilla kuljettava. Mutta silloin on meillä todistus, että olemme niillä jäljillä, joissa näkyvät veren merkit. Siis verellä pestyn vapaan armolapsen tietä olemme kulkemassa. Maailma kyllä orjiensa kanssa kantaa vihaa Jumalan seurakuntaa kohtaan. Tässä on selvä Jumalan valtakunnan tuntomerkki, että sitä maailma vihaa. Jumalaton joukko kantaa vihaa eläviä kristittyjä kohtaan. Tämä uskottomain lauma on myös liitossa niiden kanssa, jotka eivät anna ojentaa ja neuvoa Jumalan sanalla. Suokoon Jumala valkeutensa paistaa sanassansa kaikille lunastetuille ihmispoloisille täälläkin Taivalkoskella. Näin jäämme toivomaan ja rukouksen hengessä muistamaan kaikkia veljiä ja sisaria myös maamme rajojen ulkopuolella. Kerranhan olemmekin koolla Taivaan loppumattomissa suviseuroissa.

Arttu Nyman
Päivämies heinäkuun 31 päivänä 1958
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 18 Syys 2009, 08:07

Rauhan lapsia

Room.10:1-16

Kaikki me olemme nähneet tässä maailmassa olevaa monen kaltaista hengellisyyttä ja kristillistä nimeä kantavaa joukkoa. Usein saapi kuulla sellaista julistusta, jossa kyllä puhutaan Jumalan armosta ja anteeksiantamuksesta Jeesuksen kautta. Kuinka moni iäisyysmatkamies luulee selviävänsä omin neuvoin Jumalan kanssa.

Samoin kuin Paavalilla tässä tekstissämme, on elävä seurakunta tänä aikana toivossa ja rukouksessa tekemässä työtä, että kaikki tulisivat autuaiksi. Paavalikin antoi väärän vanhurskauden rakentajille todistuksen, "että heillä on kiivaus Jumalan puoleen, mutta ei taidon jälkeen". Kun eivät ole hengen silmät auenneet oikein näkemään elävää Siionia, ja sen vanhurskautta, he vain pyytävät omaa vanhurskauttaan vahvistaa, eivätkä Jumalan vanhurskaudelle kuuliaiset.

Kuinka totisinta totta tämä onkaan. Kun tällaiselle ihmiselle tarjotaan vanhurskautta ja rauhaa Pyhän Hengen saarnan kautta, he eivät voi luopua omista käsityksistään. Heillä on se mieli, että yksin paljas armo ei riitä syntisen vanhurskaaksi tekemiseen, täytyy olla tekojakin. Vaikka he siinä tilassa ovatkin vielä lain alla, koska he eivät ole päässeet Kristuksen seurakunnan osallisuuteen. Mutta Kristus on lain loppu jokaiselle uskovaiselle vanhurskaudeksi. Silloin kun me Jeesuksen veren ansioon turvauduimme, oli se meille lain loppu. Armon raitis ilmapiiri ympäröi meidät. Uskon kautta saamme omistaa Kristusta täällä syntisessä maailmassa.
Täällä Hän vaikuttaa ja tekee työtänsä, vaikka siitä on niin kauan, kuin lähes 2000 vuotta, kun Hän meni kunnian paratiisiin. Lupaukset ovat mitä ihanimmat: "Minä olen teidän kansanne joka päivä maailman loppuun asti." Armahdettujen syntisten kautta Jeesus toimii ja tekee työtänsä niin kauan, kun aikaa riittää. Ainoastaan seurakunta on Hänen asiaansa eteenpäin viemässä. Kristityn suussa ja sydämessä on pyhä evankeliumi niille, jotka siitä osattomina kulkevat täällä kuoleman varjon maassa.
Yksinkertaisesti ja nöyrän paikalta täytyi sinun ja minun, veljeni ja sisareni, lähteä uskomaan ja omistamaan kokonainen Jeesuksen valmistama vanhurskaus. Kun me sydämen uskolla aloimme ottaa askelta kaidalla tiellä, ja suullamme tunnustimme Hänet ainoaksi Herraksi ja Mestariksi. Monet entiset syntitoverit ehkä monelle sanoivat silloin: "Tällaisenko sinä valitsit?" Vaan kun olimme päässeet suuresta velasta, suuresta syyllisyyden, tunnosta, niin iloiten kiiruhdamme heille kertomaan suuresta Jumalan rakkaudesta meitä kohtaan. Mutta matkan varrella on ollut sumuisia ja pilvisiä päiviä, että näyttää armon aurinkokin tyystin sammahtaneen. Olemmeko jaksaneet silloin iloita, että näin se Jumala lastansa kuljettaa, koetellen ja nöyryyttäen Hänen tahtoansa noudattamaan?

Tähän tällaiseen sumuun ja pimeyteen, kun ovat elävän evankeliumin pisarat alkaneet kuulua, on taivas jälleen selvinnyt, ja armon auringon läpitunkevat säteet pyyhkäisseet pois epäilyksen sumut ja verhot. Matkaveljet ja sisaret. On kallista kuunnella rauhan evankeliumia, kun rauhan lapset ovat sitä julistamassa. Suloiset ovat niiden jalat, jotka rauhaa julistavat. Todella suloisia ovat ne hetket, kun saamme käydä seuroissa ja tapaamassa rakkaita veljiä ja sisaria, jotka ovat saman Hengen yhdyssiteellä kiinnitetyt Kristuksen ruumiiseen, jonka pää on jo kunniassa. Hetken vielä uskossa kilvoittelemme, ja sitten näkemisessä, kun Jeesus laumansa kokoaa kunnian rannalle. Sitten olemme voittaneet viimeisenkin vihollisen, ja niin saamme aloittaa voittajain virttä uudessa Jerusalemissa, joka kestää iankaikkisesti.

Arttu Nyman
Siionin Lähetyslehti tammikuu 1956
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 07 Marras 2009, 15:29

Toivomme perustus

Mutta pyhittäkää Herra Jumala teidän sydämissänne, olkaat myös aina valmiit vastaamaan jokaista, joka teidän toivonne perustusta tutkistelee, joka teissä on, hiljaisuudella ja pelvolla. Ja pitäkää hyvä omatunto, että ne, jotka teitä panettelevat niin kuin pahantekijöitä, häpeisivät, että he ovat häväisseet teidän hyvän menonne Kristuksessa. Sillä se on parempi, jos Jumalan tahto niin on, että te hyvän työn tähden kärsitte kuin pahan." Sillä Kristus myös kerran kärsi meidän syntiemme tähden, hurskas vääräin edestä, että Hän meitä Jumalalle uhraisi lihan kautta tosin kuoletettu, mutta hengen kautta eläväksi tehty. (1. PIET. 3: 15–18.)

Varmaan harvemmin tulee maailman puolelta väitteitä kristillisyytemme perustusta vastaan sellaisilla paikkakunnilla, joissa, elävä usko on saanut vaikuttaa jo pitemmän aikaa, kuten näissä Koillis-Pohjanmaan seurakunnissa. Täällä ei ole sellaiset lahkot ja hourailut saaneet jalansijaa, jotka ovat erottamassa esim. kansankirkostamme. Mutta ei onnistu Jumalan lapsen kulku koskaan niin hyvin täällä maailmassa, ettei siihen vastaan sanojia löytyisi.

Jotkut julkijumalattomatkin saattavat seurailla yksityisen kristityn vikoja, ja tulevat lopulta kyselemään: oletko sinäkin uskovainen, ja mikä on perustuksesi, tai onko sitä olemassakaan?
Pietari neuvoo meitä: "Mutta pyhittäkää Herra Jumala teidän sydämissänne. Olkaat myös aina valmiit vastaamaan jokaista, joka teidän toivonne perustusta tutkistelee, joka teissä on, hiljaisuudella ja pelvolla."

Varmaan Pietarikin tiesi jo omasta kokemuksestaan, miten helposti saatamme jäädä, aivan kuin tyrmistyneenä kuuntelemaan vastustajamme väitteitä. Mutta Jumala on usein omiaan vahvistanut noiden vastustajien edessä niin, että nämä Vihollisen viekkaat juonet ovat saaneet iskun Jumalan sanan kaksiteräisestä miekasta.
Meidän on kuitenkin varottava, ettemme anna oman turmeltuneen luontomme kuohahtaa ensimmäisenä esiin, kun Jumalan sanan neuvojen ja opetusten kautta pyydämme rakkauden hengessä kirkastaa Kristusta, joka on autuutemme perustus. Sillä jo siinä saatamme joutua vikaan, kun alamme omien aivoitustemme pohjalta sanomaan sanan sanasta j kaksi parhaasta. Silloin siinä tulee haavoja omalletunnolle.

Kun siis siveyden ja rakkauden hengessä keskustelemme näistä iankaikkisuusasioista uskottomienkin kanssa, niin silloin on myös suurempi toivo meillä, että voitamme Kristukselle nuo vastustajat.
Mutta vaikka usein käykin niin surullisesti, että moni saattaa panetella, ja herjaten erota meistä, niin sittenkin on meidän parempi olla hiljaa ja kärsiä. Siihenhän Pietarikin meitä opettaa: ”Sillä se on parempi, jos Jumalan tahto niin on, että te hyvän työn tähden kärsitte, kuin pahan. Sillä Kristus myös kerran kärsi meidän synteimme tähden, hurskas vääräin edestä, että hän meitä Jumalalle uhrais: lihan kautta tosin kuoletettu, mutta Hengen kautta eläväksi tehty.”

Kun ajattelemme syvemmin rakkaan Vapahtajamme kärsimyksiä ja tuskia, jotka Hän sai kokea, lunastaessaan meitä synnin kuoleman ja perkeleen vallan alta. Niin meistä tuntuu aivan käsittämättömältä Jumalan rakkaus lapsia kohtaan. Hän saattoi tehdä oman Poikansa sovintouhriksi meidän edestämme.
Rakkaat matkaveljet ja -sisaret, saamme olla hyvässä turvassa, kun meitä kohtaan on tällainen armo ja rakkaus osoitettu.

Vielä meidän kannattaa kilvoitella uskon kuuliaisuudessa tämä pieni viipymisemme hetki. Kilvoitelkaamme hyvän omantunnon lapsina, vaikka tämä maailma onkin likaa täynnä, että väkisinkin joudumme tahraamaan hääpukumme. Mutta meillä on armoistuin, Herra Jeesus, keskellämme. Hän sanansa ja Henkensä kautta virvoittaa sielujamme. Saamme siis itsekukin, millä paikalla lienemmekin, aivan armosta uskoa kaikki viat ja puutokset anteeksi siinä uhriveressä, joka kerran kasteli tämän kirouksen maan Golgatan mäellä. Ja näin me pysymme Jumalan lapsina loppuun saakka.

Arttu Nyman
Päivämies tammikuun 12 päivä 1961
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 16 Joulu 2009, 19:28

Iloa murheenkin keskellä

Apt. 16: 25


Merkitty tuttu kertomus on todella lohduttomalta näyttävä siinä mielessä, kun vertaamme nykyisiä aikoja Jumalan sanan ensimmäisten saattajien aikaan. Suurten kärsimysten ja ahdinkojen keskellä saivat monet Kristuksen todistajat tehdä valtakunnan työtä. Alkuseurakunnassa joutuivat monet apostolit Jumalan evankeliumin julistuksen tähden menettämään henkensä ja vuodattamaan verensä. Silloin vaadittiin suurta todistajan rohkeutta.

Mutta ei silloinkaan ihminen ollut parempaa ainesta, kuin meidän ajallamme. Herran työmiehillä oli silloinkin ainoa voiman lähde ylhäällä taivaan Isän luona. Tekstimme kertoo, kuinka nämä veljet, Paavali ja Silas, pelkäämättä saarnasivat evankeliumia, vaikka suurin osa ihmisiä oli sotajalalla heitä vastaan. Mutta aina oli Herralla valittujakin sieluja, jotka ottivat evankeliumin vastaan.

Mutta nämä vihamiehet olivat vanginneet Paavalin ja Silaan. Nuo veljet istuivat nyt väsyneinä, ehkäpä vihamiesten kovan kohtelun ansiosta kipeinä, vankilan pimeässä kopissa. Armoton oli ollut maailma, vaikka he ihmiskurjille tekivät tiettäväksi pelastuksen salaisuutta.

Mutta siellä vankilan yössä tapahtui tavallisuudesta poikkeavaa. Toiset vangit kuulevat tuosta vankikomerosta Jumalan ylistys- ja kiitosääniä. Mitä nuo äsken tuodut vangit mahtoivat oikeastaan olla? Samalla myös vankilan lukitut ovet aukeilivat näkymättömän voiman edessä. Kun vartijat huomaavat tämän, täytyi monen käydä maata matalammaksi. Tuska ja hätä täyttivät sydämen.

Eräs vartija saa kokea uuden elämän ihmeitä, samoin hänen koko perhekuntansa. Paavali ja Silas ovat nyt hänen vieraitaan kodissa, johon oli evankeliumikin saanut sijansa. Koettu tosiasia on tänäkin päivänä, että Herra kattaa armopöydän vihollistenkin keskelle. Jumalan lapset eivät jää osattomiksi rikkaan Isänsä armosta.

Kyllä vihollinen koettaa nykymaailmassakin vangita Herran omia. Oma liha ja veri on voimakas ja turmiollinen ja kaiken pahan juuri. Mutta Jumalan voima on heikkojen väkevyys. Tämä voima nostaa niin usein väsyneen kristityn, ottamaan askelta kaidalla tiellä. Ei kaikkein kurjimman tuntoinenkaan armolapsi jää Herran kansan matkasaatosta, kun hänellä on halu ja tahto päästä kunnian rannalle. Armoistuin, Herra Jeesus, on keskellämme. Verisillä käsillänsä Hän viitoittaa tietä Isän kotiin. Jeesuksen veren ääni puhuu suloista kieltä meille lankeileville kaidan tien kulkijoille. Tässä sovinnon ja anteeksiantamuksen veressä me saamme uskoa synnit ja heikkoudet anteeksi rauhaan ja iloon asti.
Pian alkavat juhlakellot soittaa ikuista sapattia Jumalan Siionille. Jumalan lapset siirtyvät lakastumattoman suven maahan. Kyynelin kylväjät saavat kerran iloita ilman kyyneliä. Murhe ja huokaus on silloin tuntematon, eikä kyyneleitä näy enää vanhurskasten silmissä.

Anna, rakas Isä, voimia Siionillesi kestämäään, kunnes pääsinpäivä koittaa.
"Siis, sielu, kestä toivossa, tuskissa loppuun saakka! Niin vaihtuu ikuisuudessa kruunuhun ristin taakka. Vain uskossansa kestävä, on taivaan rauhaan pääsevä Herransa saapuessa."

Arttu Nyman

Siionin Lähetyslehti tammikuu 1957
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 18 Joulu 2009, 22:11

Uudessa kuuliaisuudessa

Ef. 4: 22–24

Herran seurakunnalle on tutunomaista sota ja taistelu turmeluksen osaa vastaan. Kristitty riepu tuntee sen usein liian voimakkaana. Alati se kuohahtaa pinnalle arkisen työn ja touhun keskellä. Lankeemuksen vika turmeli ihmisen läpikotaisesti. "Meissä ei asu mitään hyvää."

Apostoli Paavali neuvoo efesiläisiä näillä monenkaltaisilla neuvoilla, jotka näemme tässä neljännessä luvussa. Hyvin kallis ja tärkeä neuvo on hänellä, ja se on myös ensisijainen Jumalan valtakunnassa. Vaikka se ei sisälly tekstiimme, on se tarpeen tuoda julki. Hän sanoo: "Ahkeroikaa myös pitämään Hengen yhteyttä rauhan siteen kautta" (3. jae). Silloinhan on Jumalan sana kaikkein rakkainta ja virvoittavinta, kun armolapset sovussa ja yksimielisyydessä kokoontuvat sitä kuulemaan. "Yksi ruumis ja yksi henki, niin kuin tekin olette yhdenkaltaiseen toivoon kutsutut (4. jae).

Uskoton maailma ei käsitä Jumalan seurakuntaa, joka on monista jäsenistä koottu yhdeksi kokonaisuudeksi. Jokainen jäsen nauttii siis elinvoimaa samasta Kristuksen ruumiista, joka on elävä seurakunta maan päällä. Armoistuin Herra Jeesus on laskettu keskellemme, jossa on kaikkein syntisimmälläkin puhdistus. Kuinka monilla ihanilla vertauksilla Jumalan valtakuntaa kuvataan pyhissä kirjoituksissa. Tämä seurakunta ei ole ihmisyyden puolelta pyhä ja puhdas. Uudistuminen Hengessä yhä uudestaan ja uudestaan on koettu tosiasia.

Mitä tämä uudistuminen sitten on? Saattaa maailma kysellä. Paavali vastaa selkeästi: "Niin pankaa pois se vanha ihminen, jonka kanssa te ennen vaelsitte, joka himon kautta eksyksissä itsensä turmelee." Jokapäiväisen parannuksen ja katumuksen kautta panemme pois noita vieraan hallitsijan tavaroita. Edelleen: "Mutta uudistakaa teitänne teidän mielenne Hengessä. — Ja pukekaa päällenne uusi ihminen, joka Jumalan jälkeen luotu on, totisessa vanhurskaudessa ja pyhyydessä. (23–24. jae.)

Liha ja veri eivät sallisi Jumalan lasten avautumista, kun sana riisuu ja näyttää tarpeelliseksi tehdä vioista ja puutoksista parannusta. Mutta elävä armolapsi kun uskolla saapi omistaa täydellisyyttä Herran Jeesuksen verihaavoissa, on hän aivan taivaskelpoinen ja van hurskas.

Jeesuksen sovintoveri olkoon voimana tämän lopun ajan Siionissa! Ylkä tulee pian! Olkaamme valmiit ja valvokaamme uskon kuuliaisuudessa. "Amen, tule, Herra Jeesus!"
Arttu Nyman

Siionin Lähetyslehti, helmikuu I957
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 08 Loka 2010, 06:31

Valittu suku


Apt. 9: 1 - 20

Jeesuksen opetuslapsilla oli silloin suuret vainon ajat, kun heidän Mestarinsa oli mennyt Isänä tykö` kunniaan. Esimerkkinä voimme pitää tätä valitsemaani kohtaa. Monta muuta vielä ikävämpää kohtaa löydämme Pyhästä kirjasta opetuslasten vainoajoista. Tässä näemme suuren vihamiehen, Sauluksen nimeltään. Hän puhkui vihaa, uhkauksia ja aikoi murhata Herran opetuslapsia. Ylimmäisen papin tykö hän kävi pyytämään lupaa mennäkseen Damaskon synagoogan tykö, että kutka ikinä hän sen tien miehistä ja vaimoista löytäisi, vesi hän nämä sidottuina Jerusalemiin.
Sielujen vihollinen teetti orjallaan työtä sinäkin aikana, saadakseen tuon "villiläisten" joukon kukistetuksi.

Mutta kuten on sattuvasti sanottu: "Herran sanan ei pidä tyhjänä palajaman." Damaskon tiellä Saulukselle Herra ilmoitti itsensä, juuri tuolle suurimmalle vainoojalle, joka vainon hengessä lähestyi Damaskoa. Äkkiä leimahti valkeus taivaasta, ja ympäröi hänet. Herran kirkkaus valaisi vihollisen orjaa tämän kirouksen maan päällä. Hän kuuli äänen: "Saul, Saul, miksi vainoat minua."

Ei Saul vieläkään ollut täysin tietoinen, kuka häntä puhutteli. "Kuka sinä olet Herra?" hän kysyi. Hänelle vastattiin: "Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat, turha on sinun potkia tutkainta vastaan."

Kalliit veljet ja sisaret, ehkä Herran seurakunnassa on tälläkin ajalla niitä entisiä täyden vararikon kokeneita ystäviä. Muistelemme niitä aikoja, jolloin olimme Sauluksen tavoin vastaan seisojana Jumalan valtakuntaa vastaan. Luulimme elämän olevan vain omassa varassamme. Herran Siioni näkyi silmissämme "hakomajalta yrttitarhassa." Vaikka meistä moni kristillisyyden keskellä koko ikänsä asuneena kävi usein Jumalan lasten seuroissa, oli varmaan pilkka ja iva sydämessä Herran laumaa kohtaan.
Ystävät kalliit, kuinka usein saatoimmekaan köyhän Jumalan Lapsen mielen murheelliseksi.

Mutta jokaisen valitun lapsen osa on määrätty ennen maailman perustamista. Saulkin oli yksi näistä. Siinä, Damaskon tieltä noustessaan, oli hän aivan sokea, ja suuren pelon valtaama. Hänen seurassaan olleet miehet olivat kyllä kuulleet Herran äänen, mutta eivät olleet nähneet mitään. Nämä miehet taluttivat Sauluksen Damaskoon.

Damaskossa, oli yksi opetuslapsi, nimeltään Ananias. Herra ilmoitti hänelle paikan, jossa Saulus majaili. "Nouse ja mene sille kadulle, jota Oikiaksi kutsutaan, ja kysy Juudaan huoneesta sitä, jota Saulus Tarsilaiseksi kutsutaan." Ananias tiesi tästä vainoojasta yhtä ja toista, ja hän sanoi Herralle: "Hän on tehnyt paljon pahaa sinun pyhillesi Jerusalemissa, ja hänellä on nytkin valta ylimmäisiltä papeilta täällä kiinni sitoa kaikki ne, jotka sinun nimeäsi rukoilevat." Ananiaskin epäili Herran edessä vihollisen suuren voiman vuoksi. Mutta Herra vastasi hänelle: "Mene, sillä hän on minulle valittu ase kantamaan minun nimeäni pakanain, kuningasten ja Israelin lasten eteen. Sillä minä tahdon hänelle näyttää, kuinka paljon hänen pitää kärsimään minun nimeni tähden." (15–16).

Ananias totteli Herraa, ja meni sanansaattajana Sauluksen tykö, ja pani kätensä hänen päällensä ja sanoi: "Rakas veljeni Saul, se Herra lähetti minut, (Jeesus, joka sinulle ilmestyi tiellä jota vaelsit), että saisit näkösi jälleen, ja Pyhällä Hengellä täytettäisiin." Hänen silmistänsä putosivat kohta niin kuin suomukset, ja hän sai näkönsä jälleen, nousi ja kastettiin. Väärän hurskauden pimeydessä vaeltanut, Jumalan luotu ihminen sai kasteen, uudestisyntymisen armon. Nykyaikana uudesti kastajat pitävät tätä kohtaa puolustuksenaan. Mutta ystävät kalliit, se on suuri vastakohta heidän opilleen. Saulustahan ei ollut koskaan otettu vielä kasteen armoliittoon. Ne, jotka tällä ajalla lapsuuden kalliin uskon ovat säilyttäneet, ovat juuri tässä liitossa. Apostolisella ajalla, kun uskovat luopuivat kasteen liitosta ja nousivat jälleen, ei heitä enää kastettu. Apostolien kätten päälle panemisen kautta julistettiin Jeesuksen sovintotekoa armohuoneesta pois poikenneille. Siinähän juuri onkin pelastuksen suuri salaisuus tuhlaajalapselle, Isän kodista eksyneelle. Golgatan keskiristillä kärsinyt Herra Jeesus avasi meille taivaan ja sulki helvetin. Saamme uskossa katsella valmista autuutta, joka meille huonoille raahustajille on valmistettu. Velka on maksettu ja sovitettu. Uskomme veljeni ja sisareni, kaikki kylmyydet, arkamielisyydet syntinä anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

"Kestä Siion, tuskat, vaivat,
uskoen ja toivoen.
Kestää myöskin isät saivat
vaivat ahdistuksien.
Herra ottaa armossaan,
sinut, Siion kunniaan.
Loppuu kilvoitukses, vaivas,
alkaa autuus, aukee taivas.

Arttu Nyman
Siionin Lähetyslehti, kesäkuu 1955
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 20 Loka 2010, 09:36

Jaakobin koettelemukset


Tämä tuttu kertomus nuoren Joosefin elämänvaiheista on läheinen vielä tämän ajankin uskoville. Yksi näistä Jaakobin kahdestatoista pojasta, joutui kovin ylönkatsotuksi ja vainotuksi. Miksi näin ikävästi olivat Joosefin kohdalla asiat? Vihollisen työ oli suuri silloinkin Jumalaan uskovia kohtaan. Joosef, josta vanha Jaakob oli niin paljon pitänyt hänen nöyrän ja kuuliaisen elämän vuoksi, sai sen kokea.

Mutta toiset veljet vihasivat Joosefia, aikoen jopa surmata hänet. Kun Jaakob oli lähettänyt poikansa karjaansa kaitsemaan, jäi Joosef kotiin sillä kerralla. Mutta myöhemmin hän lähettää Joosefin katsomaan, ovatko karja ja veljet siellä säilyneet rauhassa. Mutta tuo kohtalokas hetki koitti nuorelle Joosefille, hänen mentyään veljiensä luokse. Julmin aikein veljekset aikoivat ensin surmata hänet, mutta Ruubenin käskystä heittivät he Joosefin tyhjään maakuoppaan.
Myöhemmin Joosef myytiin veljiensä toimesta midianilaisille kauppiaille. He taas myivät hänet faraon kamaripalvelijoille. Mutta faraon hovissa Joosef herätti huomiota. Ihmeellisillä unenselityksillään Joosef ennustaa suuria asioita, jotka myös käyvät toteen. Joosef ylennetään Egyptin esimieheksi. Niinä aikoina oli suuri nälänhätä Kaanaan maalla. Jaakobin pojat ovat jo käyneet viljaa Egyptistä, jossa he näkivät Josef-veljensä, tuntematta häntä. Vasta kolmannella kerralla Joosef ilmaisee itsensä heille. Jumalan johdatukseen luottaen Joosef sanoi veljillensä: "Ja nyt, älkää surulliset olko, ja älkää niin kovin hämmästykö, että te olette minut tänne myyneet, sillä teidän henkenne ja elatuksenne tähden on Jumala minut teidän edellänne lähettänyt. Tämän ilosanoman saivat veljet viedä vanhalle isällensä.
Varmaan tämä suuri murhe oli Jaakobin kasvoille tehnyt monta uurretta, monta hiusta harmaaksi saattanut.

Mutta vielä koitti se ihana päivä, jolloin hän sai siirtyä rakkaan Joosef poikansa hoiviin. Veljien kerrottua isälleen nämä tapahtumat, Jaakobin henki virkosi. „Nyt minulla kyllä on, että minun poikani Josef vielä elää, minä menen häntä katsomaan ennen kuin minä kuolen."

Nykymaailmallinen eksyttävä henki on saanut monen vanhurskaan isän ja äidin lasia vietellä suruttomuuteen. Ehkä kuitenkin joku lapsista kulkee kaidalla tiellä. Silloin, kuten Jaakobin perheessä, kulkivat Jumalan valtakunnan rajat halki perhepiirin. Saman isän tai äidin lapsia saattaa hallita kaksi päämiestä, sielunvihollinen, tai armosta rikas Jumala. Kuinka vaikeaksi käy silloin niillä nuorilla uskovilla matkanteko, kun kotipirtin sisällä kuuluvat pilkkasanat ja arvostelut Jumalan omia kohtaan. Huonoutta ja puutteellisuutta siinä moni vanhurskas vanhin tuntee, kun eivät ole kaikki lapset pysyneet armon omistuksessa. "Mutta vanhurskaan rukous voi paljon." Rukousten ja kyynelten kanssa on moni vanhin saanut lapsensa takaisin armohuoneeseen.

Sen tähden, kaikki Joosefin veljet ja sisaret, kun olemme vielä matkalla, emme ole nähneet, miksi me kerran tulemme. Perintöosamme on jo valmistettu kunnian paratiisissa. Kilvoitelkaamme käsi kädessä, sillä aika on lyhyt ja pieni sen elämän rinnalla, mikä meitä odottaa kuoleman virran tuolla puolen. Joskin kelvottomina ja puutteellisina, olemme kuitenkin Jeesuksen veren puhtaudessa, armosta uskojina, sen Isän lapsia, jolla on kaikki valta maan päällä ja taivaassa.

Arttu Nyman
Siionin Lähetyslehti, syyskuu 1955
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 11 Helmi 2013, 19:49

Toivomme perustus

"Mutta pyhittäkää Herra Jumala teidän sydämissänne. Olkaa myös aina valmiit vastaamaan jokaista, joka teidän toivonne perustusta tutkistelee, joka teissä on, hiljaisuudella ja pelvolla. Ja pitäkää hyvä omatunto, että ne, jotka teitä panettelevat niin kuin pahan tekijöitä, häpeäisivät, että he ovat häväisseet teidän hyvän menonne Kristuksessa. Sillä se on parempi, jos Jumalan tahto niin on, että te hyvän työn tähden kärsitte kuin pahan. Sillä Kristus myös kerran kärsi meidän synteimme tähden, hurskas vääräin edestä, että hän meitä Jumalalle uhraisi. Lihan kautta tosin kuoletettu, mutta Hengen kautta eläväksi tehty." (1. Piet. 3: 15 – 18)

Varmaan harvemmin tulee maailman puolelta väitteitä kristillisyytemme perustusta vastaan sellaisilla paikkakunnilla, joissa elävä usko on saanut vaikuttaa jo pidemmän aikaa, kuten näissä Koillis-Pohjanmaan seurakunnissa. Täällä eivät
ole sellaiset lahkot ja hourailut saaneet jalansijaa, jotka ovat erottamassa esim. kansankirkostamme. Mutta ei onnistu Jumalan lapsen kulku koskaan niin hyvin täällä maailmassa, etteikö siihen vastaan sanojia löytyisi. Jotkut julkijumalattomatkin saattavat seurailla yksityisen kristityn vikoja, tulevat lopulta kyselemäänkin: oletko sinäkin uskovainen ja mikä on perustuksesi tai onko sitä olemassakaan?

Pietari neuvoo meitä: "Mutta pyhittäkää Herra Jumala teidän sydämissänne. Olkaa myös aina valmiit vastaamaan jokaista, joka teidän toivonne perustusta tutkistelee, joka teissä on, hiljaisuudella ja pelvolla." Varmaan Pietarikin tiesi jo omasta kokemuksestaan, miten helposti saatamme jäädä aivan kuin tyrmistyneinä kuuntelemaan vastustajamme väitteitä.
Mutta Jumala on usein omiaan vahvistanut noiden vastustajien edessä, niin että nämä vihollisen viekkaat juonet ovat saaneet iskun Jumalan sanan kaksiteräisestä miekasta. Meidän on kuitenkin varottava, ettemme anna oman turmeltuneen luontomme kuohahtaa ensimmäisenä esiin, kun Jumalan sanan neuvojen ja opetusten kautta pyydämme rakkauden hengessä kirkastaa Kristusta, joka on autuutemme perustus.
Jo siinä saatamme joutua vikaan, kun alamme omien aivoitustemme pohjalta sanoa sanan sanasta ja kaksi parhaasta. Silloin tulee haavoja omalletunnolle. Kun siis siveyden ja rakkauden hengessä keskustelemme näistä iankaikkisuusasioista uskottomienkin kanssa, niin silloin on myös suurempi toivo meillä, että voitamme Kristukselle nuo vastustajat.

Mutta vaikka usein käykin niin surullisesti, että moni saattaa panetella ja herjaten erota meistä, niin sittenkin on meidän parempi olla hiljaa ja kärsiä. Siihenhän Pietarikin meitä opettaa: "Sillä se on parempi, jos Jumalaa tahto niin on, että te hyvän työn tähden kärsitte kuin pahan. Sillä Kristus myös kerran kärsi meidän synteimme tähden, hurskas vääräin edestä, että hän meitä Jumalalle uhraisi. Lihan kautta tosin kuoletettu, mutta Hengen kautta eläväksi tehty.”

Kun ajattelemme syvemmin rakkaan Vapahtajan kärsimyksiä ja tuskia, jotka Hän sai kokea lunastaessaan meitä synnin, kuoleman ja perkeleen vallan alta, niin meistä tuntuu aivan käsittämättömältä Jumalan rakkaus maan lapsia kohtaan. Hän saattoi tehdä oman Poikansa sovintouhriksi meidän edestämme.

Rakkaat matkaveljet ja sisaret, saamme olla hyvässä turvassa, kun meitä kohtaan on tällainen armo ja rakkaus osoitettu. Vielä meidän kannattaa kilvoitella uskon kuuliaisuudessa tämä pieni viipymisemme hetki. Kilvoitelkaamme hyvän omantunnon lapsina, vaikka tämä maailma onkin likaa täynnä, että väkisinkin joudumme tahraamaan hääpukumme. Mutta meillä on armoistuin, Herra Jeesus, keskellämme. Hän sanansa ja Henkensä kautta virvoittaa sielujamme. Saamme siis itse kukin, millä paikalla lienemmekin, aivan armosta uskoa kaikki viat ja puutokset anteeksi siinä uhriveressä, joka kerran kasteli tämän kirouksen maan Golgatan mäellä. Ja näin me pysymme Jumalan lapsina loppuun saakka.

Arttu Nyman
Päivämies 9.2.1966
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 21 Kesä 2013, 22:35

Vaivasta ja valtakunnasta
Matkalla ikuiseen suveen



Armo, laupeus ja rauha levätköön Siionin juhlajoukon yllä! Tämä ylönkatsottu lauma, joka saapi osakseen usein pilkkaa ja herjausta, on kaunistettu ikään kuin morsian Yljällensä. Onnellinen se uskova, joka saa asua hengen kirkkauden keskellä, jossa lämmin lounatuuli puhaltaa Eedomin pilven antaessa veristä armokastetta kuiville sydämille.

Maailman meri, joka myrskyaalloillaan lyö vasten rintoja, saapi uupumaan köyhän kilvoittelijan aivan maahan saakka. Veljeni ja sisareni, emme lakkaa uskomasta, vaikka kontaten joskus teemme matkaa Mestarin jäljillä. Köyhät, sairaat ja ontuvat ovat Jeesuksen sydäntä lähellä. Kuule, ystävä rakas, joka kanssani joudut omaa mustuuttasi vahtaamaan, pidämme vain kiinni matkasauvasta niin kauan, kuin usko muuttuu näkemiseen. Ajan merkit puhuvat lauantai-illasta. Kohta ylimmäisen enkelin pasuuna soittaa suuren sapatin alkaneeksi. Vanhurskaat saavat käydä ”pitoihin parhaan ystävän», joka sotki Jumalan vihan viinakuurnan. Ristin päällä riippuessa taivaan ja maan välillä. Hän valmisti meille valkoisen puvun, vuodattaen verensä meidän edestämme.

Vaikka kärsimyksemme ovat mielestämme usein ylivoimaiset kestää, niin Herran Jeesuksen kärsimystie oli monin verroin raskaampi. Usein joudumme turmeltuneen luontomme kanssa kärsimättömyyteen ja napisevina lapsina kuljemme Isän tarhassa. Mitä merkitsee sitten Jeesuksen kärsimystie? Siinähän laskeutuivat koko maailman pahat teot ja synnit Hänen päällensä, että meillä rauha olisi. Meidän pahain tekojemme tähden hän on hosuttu. Siinä on tie autuuteen ja vanhurskauteen sillekin syvimmälle syntiin vajonneelle tuhlaajalapselle. Ajattele sen tähden sinä epäuskon lapsi, joka korvasi pidät kuurona Jumalan kutsuvalle pelastussanomalle. Mitä hyödyttää, vaikka ihminen saisi kaikki tämän maailman aarteet omaksensa, kun kuitenkin saa sielullensa iankaikkisen vahingon. Kuule, ystävä kallis, joka osattomana Jumalan ihmeellisestä armahduksesta kuljet. Jeesuksen verihaavoissa on sinulla turvapaikka. Maailma ei voi ymmärtää sitä rauhaa, minkä Herra 3eesus voi omilleen antaa. Kiittäkäämme aivan yhdestä suusta taivaan Isää, kun hän meitä armahti syvästä synnin liejusta. Jumalan lapsen vapautta ja rauhaa pääsimme Siionin vuorella hengittämään. Armon aurinko suloisilla säteillään lämmittäköön kylmiä rintojamme.

Jumalan lasten esirukouksiin sulkeutuen heikko veljenne
Arttu Nyman
Siionin Lähetyslehti sivu 80/1954
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Re: Arttu Nyman: Lohdutus vaivoissa

ViestiKirjoittaja Taavetti » 10 Huhti 2014, 20:01

Arttu Nyman:

Muistorikkaat pappilan seurat


Luuk.
Olemme usein saaneet kokea sen tosiasian, että kutsumustamme tehdessä joudumme eristetyiksi toisista uskovaisista, jopa pitkäksikin aikaa. Saman tien kilvoittelijoita saattaa olla vaikkapa tuossa kilometrin, kahden päässä, mutta osaa käydä niin, ettemme jouda viikkokausiin heidän tykönään käväisemään. Kuitenkin kaikilla kristityillä on yhteinen kokemus, että yhteys ja seurustelu toisten veljien ja sisarten parissa "tuo uutta vöimaa ja virvoitusta kilvoituksen matkalla.

Tekstimmekin kertoo kahdesta naisesta, joidenka hahmot eivät ikinä unohdu Jumalan seurakunnan historiasta. Tulevan Vapahtajamme äiti oli saanut tietää enkeli Gabrielilta, että hän kantoi ruumiissansa pyhää kasvua, josta oli tuleva koko maailman Vapahtaja. Tämä tieo pani Marian lähtemään ystävättärensä luokse. "Mutta Maria nousi niinä päivinä, ja meni kiiruusti ylös mäkikyliin Juudan kaupunkiin. Ja tuli Sakariaan huoneeseen ja tervehti Elisabetia" (39-40}. Tuo pappilan emäntä oli niinikään saanut kokea noina aikoina Jumalan ihmetöitä. Siinä pappilassa oli ollut varmaan surun ja murheenkin aikoja, koska heidän kodissaan ei kuulunut lasten askeleita, jotka olisivat heidän maalliseen vaellukseensa tuoneet iloa. Siksipä Sakarias oli epäillyt enkelin lupausta, kun hänelle luvattiin näin vanhalla iällä poika. Mutta huomaamme, että tuo papin emäntä tuntee todeksi, että uusi elämä puhkeaa hänen sydämensä alla. "Ja tapahtui sitten, kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hyppäsi lapsi hänen kohdussaan ja Elisabet täytettiin Pyhällä Hengellä: Ja (hän) huusi suurella äänellä: "Siunattu olet sinä vaimoin seassa ja siunattu on sinun kohtusi hedelmä. Ja kusta se minulIe tulee, että minun Herrani äiti tulee minun tyköni." (41-43).

Siinä kohtasivat toisensa tämä köyhä puuseppä Josefin kihlattu Maria, jota ei maailma tuntenut muuta kuin yhdeksi pienimmistä ja alhaisimmista naisista, ja Elisabet. Mutta Pyhän Hengen omistajana Marialle olivat tuttuja tämän pappilan vanhat haltiat. Jumalan ilmoituksen saaneina heidän ilollansa ei ollut rajaa
Ilon liikutuksiin puhkeavat nämä vaimot, ja he ylistävät Jumalan ihmetekoja elämässään.

"Sieluni suuresti ylistää Herraa ja henkeni riemuitsee suuresti Jumalastani ja
Vapahtajastani."

Minä olen armoitettu! Minä kannan taivaan siunausta sydämeni alla. Näitä soperteli Mariakin niissä pienissä pappilan seuroissa, jotka kehkeysivät kahden nöyrän, mutta omalta puoleltaan heikon kulkijan kohdatessa toisensa.
Meistä moni saattaa joutua sielunvihollisen saarnan edessä epäileväiseksi. Me voimme kovin helposti joutua kuuntelemaan sen saarnaa ja puhetta omassa sydämessämme. Esim. tätäkin, oliko noissa pappilan seuroissa todellisuuspohjana se ilo, minkä näemme Jumalan sanasta. Mutta kun me lueskelemme uskon kuuliaisuudessa näitäkin Raamatun paikkoja, niin huomaamme, että oma sielummekin saa siten virvoitusta monien taisteluiden keskellä.

Kun sitten aika kului, syntyikin tähän pappilaan tuo luvattu poikalapsi, joka sai nimekseen Johannes. Silloin myös tuo mykkänä ollut Sakarias sai puhekyvyn takaisin Jumalan lupauksen mukaan. Johannes oli suuri profeetta, joka raivasi Herralle tietä sydänten erämaissa. Näin alkoi tämän syntisen maan päällä uuden liiton evankeliumi. "Tehkää parannus", kaikui syntisen maan päällä. Tämä ihana lupauksen evankeliumi on saanut meitä, tämänkin ajan ihmisiä, nostaa synnin yöstä uuden, ihanan valkeuden päivän kirkkauteen. Ei ole ihme, jos mekin joskus saamme tuntea taivaallista pyhää iloa, kun kohtaamme toisen köyhän ja raadollisen veljen tai sisaren.

Kiusattu isä tai äiti ja nuorikin kristitty on usein saanut taivaallisen siunauksen tällaisistakin pienistä tien ja matkan keskusteluista.
Ahkeroikåamme sen vuoksi veljet ja sisaret, kokoontua yhteen tämän verisen uhrin ympärille. Siinä veressä meillä on joka päivä syntien anteeksiantamus. Vain tämä lupaus antaa meille uutta voimaa kilvoittelemaan kotikunniaan saakka.

Arttu Nyman
Siionin Lähetyslehti sivu 3 / 1959
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Re: Arttu Nyman: Lohdutus vaivoissa

ViestiKirjoittaja käpy » 31 Maalis 2015, 21:14

Tiedättekö kuka oli tämä Arttu Nyman?
käpy
tutustunut
 
Viestit: 36
Liittynyt: 14 Maalis 2015, 17:17

Re: Arttu Nyman: Lohdutus vaivoissa

ViestiKirjoittaja Taavetti » 01 Huhti 2015, 08:37

käpy kirjoitti:Tiedättekö kuka oli tämä Arttu Nyman?

Oli eräs uskovainen mies Taivalkosken Metsäkylästä, vaimoni hänestä kertoi.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Re: Arttu Nyman: Lohdutus vaivoissa

ViestiKirjoittaja Taavetti » 26 Heinä 2016, 19:12

Nöyryyden tie

Ps. 53: 19
Monille elämän tien kulkijoille on hyvin tuttu asia tuntea suurta puutosta ja heikkoutta omassa kilvoituksessaan. Ihmiskunnan historiassa ei näy jälkivuosinakaan valoisampia ja esimerkillisempiä aikoja.
Jo Eedenin paratiisissa pahuus juurtui ihmiseen. Niiltä ajoilta asti olemme jokainen saaneet sen perintönä. Kuinka surullista onkaan sillä kohdalla asia, kun pahuuden voimat saattavat monen lunastetun sielun vieraantumaan elävästä Jumalasta. On siis kaksi herraa, jotka käyvät taistelua kuolemattomista sieluista. Toinen näistä, joka on sielujen murhaaja, käyttää ja tuo eteemme muka täysin päteviä esityksiä kaikkivaltiaan Jumalan voimattomuudesta ja pienuudesta. Usein se tekee tyhjäksi kaiken Luojan ja Lunastajan olemassaolon. Kuinka surkeaa kieltä käyttävät eräät nykymaailman tiedemiehetkin, jotka yrittävät kumota Raamatun pyhät totuudetkin. (Sellaisia tiedemiehiä nykyisin on onneksi vähän. Oikolukijan huom.) Vapahtajamme sanaa käyttäen: "Voi maailmaa pahennusten tähden, sillä pahennukset kumminkin tulevat."
Mutta kun saamme tuntea tässä pahassa maailmassa tämän rakkaan ja hyvän Paimenen läsnäolon, kun se on kuulunut paimenäänenä maan korvessa kulkevalle eksyneelle tuhlaajalapselle, silloin on iankaikkisuusvalo ylentänyt toivotonta sielua elävään toivoon. Niinpä tässä Daavidin katumuspsalmissakin uhkuu taivaallinen rakkauden Henki, joka katuvaisen syntisen tekee vapaaksi ja joka myös tuo ilon ja rauhan.
Silloin, kun kaikki omat mahdollisuudet ovat sumun tavoin häipyneet tyhjiin, on ihminen omalta puoleltaan täysin turvaton. Omia ansioita ei voi olla parhaimmillakaan kulkijoilla. Jos sellaista joku luulee itsellään olevan, on se kuin saastainen vaate Jumalan edessä. Daavid sanookin tämän psalmin 19:nnessä jakeessa: "Ne uhrit, jotka Jumalalle kelpaavat, ovat murheellinen henki; ahdistettua ja särjettyä sydäntä et sinä, Jumala, hylkää."
Ystävät kalliit, kun meidät oli Jumalan sana kerran riisunut aivan alastomiksi omista mahdollisuuksistamme, ei meillä ollut kestävää perustusta. Polttavat synnit omallatunnolla täytyi meidän nöyrtyä kyselemään: "Vieläkö armo kuuluu näin syntiselle?"
Taivas vastasi rauhalla, kun rauhan evankeliumi kajahti Jumalan armohuoneesta ja sen jaksoimme uskolla ottaa vastaan. Tämä evankeliumi kuuluu tänäkin päivänä julistaen synnit anteeksi Jeesuksen veressä.
Arttu Nyman
1956 Siionin Lähetyslehti sivu 151
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Re: Arttu Nyman: Lohdutus vaivoissa

ViestiKirjoittaja Taavetti » 13 Marras 2018, 19:36

Arttu Nyman:

KAKSI LAUMAA


2 Kor. 6:14-18
Miltei kaikkialla joutuvat kristityt kutsumustehtäväänsä suorittamaan epäuskoisten ihmisten parissa. Jopa jokapäiväinen työtoveri saattaa olla juuri tällainen, jonka kanssa voivat hengelliset ajatukset mennä ristiriitaisiksi. Maalliset työt ns. epäuskoistenkin kanssa sinänsä eivät merkitse mitään pahaa, kun tämä työ on vain elämällemme hyödyksi, olipa se mitä tahansa.
Mitä kuitenkin ymmärrämme tekstimme alussa, kun kerran apostoli Paavali varoittaa Korinton kristityitä seuraavilla sanoilla: "Älkäät vetäkö iestä epäuskoisten kanssa. Sillä mitä oikeuden on vääryyden kanssa tekemistä? Eli mitä osallisuutta on valkeudella pimeyden kanssa? Ja mikä sovinto on Kristuksella Belialin kanssa? Taikka mikä osa on uskovaisella uskottaman kanssa?"
Valtaosa uskottomista ihmisistä on ajallamme aivan kuin sotajalalla Herran seurakuntaa vastaan. Sen on varmaan meistä useampi tullut huomaamaan, kun olemme joskus joutuneet työpaikallamme uskottomien pariin. Kaikenlainen jumalaton puhe ja heidän menonsa saattavat kristillisyyden tunnustajaakin lihan ja veren puolelta kiehtoo tuohon hirvittävään paheeseen. Tässä me kristitty rievut olemme niin heikkoja, kun kuulemme Jumalan lapsiakin pilkattavan ja herjattavan, ettemme jaksa aina edes heille suuta avata ja muistuttaa heitä näistä heidän pahoista töistänsä. Niin kauan kuitenkin, kun pysymme Hengen yhteydessä Jumalan seurakuntaan, voimme vain suurella murheella kuunnella noita pilkkasanoja.
Mutta kristillisyyden tunnustajakin saattaa sortua kantamaan samaa henkeä naiden julkijumalattomien kanssa. Tämähän on koettua ollut kautta aikojen Jumalan valtakunnan historiassa. Silloin kun sielunvihollinen on saanut jonkun eksyttää eri hengellisyyteen, on silloin tästä entisestä veljestä tai sisaresta saattanut tulla Jumalan lasten vihamies. Eivät, poloiset, huomaa omaa tilaansa, kuinka he ovat samassa juonessa noitten jumalattomien kanssa.
Elävä Jumalan lapsi tuntee kuitenkin todeksi sen tosiasian, ettei ole vieläkään tullut aselepoa Jumalan, valtakunnan ja pimeyden ruhtinaan valtakunnan välille. Kuinka me voisimme lähteä jotakin veljeä tai sisarta herjaamaan, joka ahkeroi samassa kalliissa uskon kilvoituksessa tehdä matkaa kohti taivasta. "Eli kuinka Jumalan templi sopii epäjumalten kanssa. Sillä te "olette elävän Jumalan templi niin kuin Jumala sanoo, minä tahdon heissä asua ja heissä vaeltaa, ja minä tahdon olla heidän Jumalansa, ja heidän pitää olla minun kanssani. Sen tähden paetkaat heidän seastansa ja erottakaat teitänne", sanoo Herra. "Ja älkäät saastaiseen ruvetko, ja niin minä korjaan teitä ja olen teidän Isänne ja teidän pitää oleman minun poikani ja tyttäreni", sanaa kaikkivaltias Herra." (16 – 18). Näissäkin viimeisten aikojen myrskyissä on vihollinen pannut kaikki voimavaransa liikkeelle, mitä moninaisimmissa muodoissa. Yksi näistä on väärien hengellisyyksien virtaukset, jotka koettavat tunkeutua hempeillä puheillansa Jumalan lastenkin pariin. Samaa Jumalaa ja Herraa Jeesusta he kehuvat rakastavansa, vaikka ovat sielunvihollisen petoksen kautta eksytettyjä tien oikealle puolelle. Mutta Herran Siionista ei ole vielä tänäkään aikana ojennettu veljen kättä väärän vanhurskauden rakentajille, vaan Siionin muurin vartijat vieläkin ahkeroivat Jumalan sanan kaksiteräisellä miekalla lyödä maahan väärät opit. Eipä siis ole ihme, jos vihan laineet lyövät vastaamme, kun emme voi tinkiä näitten vakavien asioiden edessä.
Antakoon Jumala Siioniinsa valkeutensa paistaa, etteivät valtakunnan rajat joutuisi niin peitetyiksi, ettemme niitä huomaisi. Emmehän, kalliit matkaystävät, lähde jumalattomien kanssa vetämään samaa iestä, vaikka meidän paha turmeltunut luontomme niin kovin mielellään siihen taipuisi. Tämän vieraan maan tomua kun jaksaisimme peseskellä siinä armon virrassa, joka lähteinä pulppuaa tässä kalliissa armovaltakunnassa. Sinä, köyhä ja kiusattu veljeni ja sisareni, muista että tuossa naapurissa tai jopa kotipiirissäkin on näitä avoimia lähteitä, joiden tykönä voipi avata sydämensä, ja kuunnella Jeesuksen veren siunaavaa ääntä. Jumala on luvannut olla köyhissä lapsissansa täällä maan päällä niin kauan, kun täällä viivymme. Pilkatkoon tämä maailma ja sen pääruhtinas pyhiensä ja pahojensa kanssa. Suurimmatkin vainot ja vastukset on Jumalan valtakunta kestänyt ajan myrskyissä. Aina on hyvä siemen kylvetty sydämen maaperään ja siitä on saattanut nousta hyvää hedelmää Jumalan viinitarhaan. Paljon olemmekin saaneet täällä katoavaisuuden maailmassa, kun on omanamme Jumalan valtakunta. Jumalan poikina ja tyttärinä olemme taivaan perilliset, joille kerran kruunajaispäivän aamu valkenee. Sitä odotellessamme teemme vielä niitä lupauksia, että vaikka kuinka ahdas on meillä tie kuljettavanamme, emme mistään hinnasta heitä pois uskallustamme. Siksipä saammekin taas uskoa kaikki matkan viat ja erheet anteeksi Jeesuksen pyhässä nimessä ja veressä.
Armossa on varaa ja veressä on voimaa.
Väsynyt Jumalan lapsi saapi aina uutta voimaa suloisen evankeliumin loppumattomista lähteistä.
Matka, päättyy kerran onnelliseen voittoon?

Sivu 130, 131 Siionin Lähetyslehti 1960


Taavetti on tönäissyt viestiketjua viimeksi klo 13 Marras 2018, 19:36
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä


Paluu Vanhojen opettajien kirjoituksia



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron