Esa Tuomaala (1941-1985): Keskustelu uudestisyntymisen välttämättömyydestä
Kirjasta Jumalan kansan matkasaatto, SRK 1986, ISBN 951-9422-70-6
"Niin oli yksi mies Pharisealaisista, Nikodemus nimeltä, juudalaisten ylimmäinen. Se tuli yöllä Jeesuksen tykö ja sanoi hänelle: Mestari, me tiedämme, että sinä olet Jumalasta opettajaksi tullut; sillä ei taida kenkään niitä tunnustähtiä tehdä, joita sinä teet, ellei Jumala ole hänen kanssansa." (Joh. 3:1-2).
Nikodemus kuului fariseusten, Mooseksen lakia suuresti kunnioittavien ja sitä noudattamaan pyrkivien uskonnolliseen ryhmään. Lisäksi hän oli "ylimmäinen" eli juutalaisten johtoryhmään kuuluva mies. Näiden joukosta hänet tavataan myöhemminkin, kun Jeesuksen asiasta on kysymys (Joh. 7:50-51).
Nikodemus lähestyi Jeesusta poikkeukselliseen aikaan, yöllä. Tuskin häntä tähän pakotti omantunnon hädästä johtuva kiire - sehän on monta Jumalan herättämää ajanut liikkeelle vuorokauden ajasta riippumatta. Pikemminkin voi päätellä, että yöllä liikkeellä oloon vaikutti ihmisorjuus ja leimautumisen pelko. Fariseustovereille olisi seuraavan kerran tavatessa ollut työläs selittää, mitä asiaa hänellä oli galilealaissaarnaajan luokse, hänen, jonka seuraajaksi tunnustautuminen saattoi aiheuttaa pannatuomion eli synagogasta erottamisen (Joh. 9:22). Toisaalta on näkyvissä, että Jeesus otti vastaan, ei vain päivällä tai illan myöhäisenä hetkenä, vaan myös yöllä hänen luokseen pyrkiviä ihmisiä.
Nikodemuksen keskustelun avaus oli taitava ja kohtelias. Se sisälsi jalon tunnustuksen siitä, että Jeesus oli Jumalan lähettämä opettaja. Toisaalta siinä ei kyllä lausuttu mitään siitä, mikä oli tärkeintä, että Jeesus oli Jumalan lähettämä Messias, Kristus ja Jumalan Poika. Jeesus ei mene kohteliaisuuden ansaan eikä jatka keskustelua omasta opettajan tehtävästään, vaan nostaa esille Nikodemuksen kannalta kaikkein tärkeimmän: "Totisesti, totisesti sanon minä sinulle, ellei joku vastauudesta synny, ei hän taida Jumalan valtakuntaa nähdä."
Valan painolla - kaksi kertaa totisesti (kreikan alkukielessä: aamen, aamen) hän vakuuttaa, että ilman uutta syntymistä ei ihminen pääse Jumalan valtakuntaa näkemään. Tämän ehdottoman asian Jeesus hiukan eri sanoin toistaa myöhemmin keskustelun kuluessa. Ensin hän ilmaisee, millä perusteella se tapahtuu sanoen: "Ellei joku synny vedestä ja Hengestä". Sitten hän suuntaa puheensa erikoisesti Nikodemukseen ja tämän aateveljiin sanoessaan: "Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän pitää uudesta syntymän".
Jeesuksen ehdottomien sanojen edessä yöllinen vieras joutuu ihmeisiinsä. Hän esittää Nasaretin opettajalle kysymyksiä ja paljastaa niiden kautta oman sydämensä tilan. Kolme paljon puhuvaa kysymystä: "Kuinka taitaa ihminen vanhana syntyä? Taitaako hän äitinsä kohtuun jälleen mennä ja syntyä? Kuinka ne taitavat tapahtua?" Nikodemuksen puheen sisällys kuvastaa meidänkin aikamme monen ihmisen ajattelutapaa ja asennoitumista. Ihminen riippuu kiinni maallisissa. Hengellinen elämä ja siitä puhuminen on hänelle vierasta. Nikodemus ei ymmärrä mitään siitä hengellisestä tapahtumasta, uudestisyntymisestä, parannuksesta, sydämen ja elämän muutoksesta, jota Jeesus häneltä odotti.
Vapahtaja, Hyvä Paimen, ei kuitenkaan katkaise keskustelua ennen aikojaan. Hän tuo esille Nikodemuksen vastuun kansan opettajana. Siinä asemassa olisi hänen tullut toki tietää uudestisyntymisen merkitys ja välttämättömyys. Kiinnostavaa on, että Jee suksen puheessa ei ole vain kahdenkeskistä minä-sinä-asetelmaa, vaan Jeesus jatkaa keskustelua näin: "Me puhumme, mitä me tiedämme, ja todistamme, mitä me näemme, ja ette ota vastaan meidän todistustamme." Ketkä me? Jeesus aivan ilmeisesti nostaa tässä rinnalleen Jumalan työtovereina ja Jumalan valtakunnan julistajina opetuslapsensa. Hän samastui tässä mielessä heihin. Hän muodosti opetuslastensa kanssa jo tuolloin seurakunnan, jolla oli yhteinen todistus, yhtäläinen sanoma. Se taas ei kelvannut sille fariseusten ryhmälle, jota Nikodemus edusti. "Ette usko", sanoo Jeesus heistä.
Mutta yöllinen keskustelu ei pääty tähänkään. Jeesuksen puhe siirtyy Vanhan testamentin lunastuksen esikuvaan vaskikäärmeeseen, ja siitä edelleen Ihmisen Pojan ylentämiseen, sekä lauseeseen, jota on nimitetty pienoisevankeliumiksi ja koko Raamatun ydinsanomaksi: "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainoan Poikansa, että jokainen joka uskoo hänen päällensä, ei pidä hukkuman, mutta iankaikkisen elämän saaman." (Joh. 3:16).
Muistakaamme, että tämänkin kirkkaan evankeliumin Jeesus puhui keskustelussa sellaisen fariseuksen kanssa, jonka sokeus oli sitä ennen keskustelussa käynyt selvästi ilmi. Kylväjävertauksen mukaisesti Jeesus heitti kallista sanan siementä sinnekin, missä sillä ei näyttänyt olevan itämisen edellytyksiä.
Jeesuksen käymä keskustelu on monessa mielessä opettava myös uskoon autetuille. Meidän korkea tehtävämme on pitää esillä evankeliumia, paitsi järjestämällä seuroja, myös antautumalla keskusteluihin epäuskoisten ihmisten kanssa. Näissä keskusteluissa, joihin Jumala meitä viisautensa mukaisesti johtaa, meidän vastuullinen tehtävämme on tuoda julki uudensyntymisen eli parannuksen välttämättömyys henkilöön katsomatta eli kaikille, joilla epäuskon tähden on vielä parannus tekemättä. Parannukseen nöyrtyminen avaa ihmisen silmät näkemään Jumalan valtakunnan maan päällä ja johtaa ihmisen sisälle siihen. Tahdomme samalla muistaa sen rakkauden, jolla Jeesus Nikodemukselle tarjosi uskomisen mahdollisuutta hänen epäuskostaan huolimatta. Tärkeää eivät ole vain sanat, vaan perusasenne, Hyvän Paimenen ja Kristuksen mieli, jolla uskovainen tahtoo epäuskoista aina lähestyä.