Vielä yksi (Kasvatusvastuu)

Vanhojen, vakaiksi uskovaisiksi tiedettyjen ihmisten kirjoituksia 1900 -luvulta

diakonia Jumalan valtakunnassa)

ViestiKirjoittaja pomeranssi » 08 Huhti 2009, 23:43

Edelleen mopin palstalta ja pölyttyneen löytö, vanhoista Pm:stä.

DIAKONIA JUMALAN VALTAKUNNASSA

HELSINGIN Rauhanyhdistyksellä pidettiin marraskuussa 1978 Helsingin apulähetys alueen diakoniatoimikuntien yhteinen kokous jossa keskusteltiin diakoniatyöhön liittyvistä kysymyksistä. Osanottajia oli Porvoosta, Rekolasta, Järvenpäästä, Hyvinkäältä ja Helsingistä. Veli Oskari Suomalan pitämän alkurukouksen jälkeen veli Leo Väyrynen piti alustuksen. Siinä todettiin mm:

DIAKONIA MERKITSEE lähimmäisten palvelemista sanoin ja teoin. Sen kohteita ovat kaikki apua tarvitsevat ihmiset, etenkin uskonystävät (Gal. 6: 10). Diakonian arvo ei riipu teon suuruudesta, kuten epäuskoisessa maailmassa ajatellaan. Oikealle diakonialle on ominaista elävästä uskosta vuotava Jumalan rakkaus. Epäuskoisen suurikin teko on turha, sillä "kaikki mikä ei ole uskosta, on syntiä". Jumalan rakkaus asuu Jumalan armahtamassa ihmisessä, jolle ajallinen ja ijankaikkinen hyvä on Jumalan lahjaa. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa (Matt. 10: 8 ). Maailmassa puhutaan rahallisesta, aineellisesta auttamisesta. Evankeliumilla palveleminen ja sielunhoito on tärkeämpää, kuten Pietarin esimerkki opettaa (Apt. 3: l—). Pieninkin uskossa suoritettu toimi on Jumalan palvelemista. "Minkä te olette tehneet yhdelle
näistä vähimmistä minun veljistäni, sen te teitte minulle." (Matt. 25: 40). "Ja kuka ikänä juottaa yhden näistä vähimmistä kylmällä vesipikarilla ainoastaan opetuslapsen nimellä, totisesti sanon minä teille: ei hän pidä palkatta oleman." (Matt. 10: 42). Vaikka vaivannäkö luvataan palkita vanhurskasten ylösnousemuksessa, kristitty ei palvele palkan tähden. Palvelusalttius perustuu Paavalin sanaan: "Kristuksen rakkaus vaatii meitä." (2. Kor. 5:14). Diakoniatyössä ei pääse tulemaan ansioita, kun aina joutuu tuntemaan hitautensa ja laiminlyöntinsä. Vai onko kukaan kristitty diakoniatoimessa hyvin onnistunut? Kaikkensa tehneellekin Jeesus sanoo: "Niin myös te, kuin te olette kaikki tehneet, mitä teille käsketty on, niin sanokaat: me olemme kelvottomat palveliat: me teimme sen, minkä meidän piti tekemän." (Luuk. 17: 10) Jumalan vaikuttamat rakkaudenpalvelukset jäävät tekijältään huomaamatta. (Matt. 25: 34-40). Oikea käsi ei tiedä, mitä vasen tekee (Matt. 6: 3). Uskosta versova palvelu liittyy luonnollisena osana, pakottamatta, kristityn elämään. Hyvä puu tuottaa itsestään hyviä hedelmiä (Matt. 7: 17). Niinkuin aurinkokin lämmittää ja valaisee ilman käskyä.

JOKAINEN kristitty harjoittaa luonnostaan diakoniaa. Millä tavalla? Saarnaamalla matkaystäville evankeliumia, lohduttamalla ja korjaamalla heitä, pitämällä tarjolla Jumalan sanaa epäuskoisessa maailmassa, käymällä katsomassa sidottuja ja lahjoittamalla myös ajallisia antimia Jumalan seurakunnalle ja matkaystäville. "Se on Isälle ja Jumalalle puhdas ja saastatoin jumalanpalvelus, oppia orpoja ja leskiä heidän murheessansa ja itsensä saastatoinna maailmassa pitää." (Jaak. 1: 27).

KRISTILLISYYDESSÄ on nähty tarpeelliseksi perustaa myös erillisiä diakoniatoimikuntia. Onko tämä oikein jos diakonia on jokaisen kristityn asia? Eikö ole vaara, että ruvetaan luottamaan diakoniatoimikuntaan — "kyllä se asiat hoitaa" — ja näin oma vastuu unohtuu? Tämä vaara on varmasti olemassa. Mutta diakoniatoimikunnalla on raamatulliset perusteet. Pyhän Hengen vuodatuksen jälkeen Jerusalemin seurakunta kasvoi. Opetuslapset "pysyivät joka päivä yksimielisesti temppelissä ja mursivat huoneessa leipää ja ottivat ruokaa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella. Ja Herra lisäsi joka päivä autuaaksi tulevaisia seurakunnalle. Ja niiden paljoudessa, jotka uskoivat, oli yksi sydän ja yksi sielu, ei myös kenkään heistä sanonut mitään omaksensa, mitä hänellä oli vaan kaikki olivat heillä yhteiset." (Ap.t. 2: 46—47, 4:32).

SEURAKUNNAN suuruus oli iloinen asia mutta myös vaikeuksien aihe. "Mutta niinä päivinä koska opetuslasten luku eneni, napisivat Grekiläiset Hebrealaisia vastaan, että heidän leskensä katsottiin ylön jokapäiväisessä palveluksessa. Niin ne kaksitoistakymmentä kutsuivat kokoon opetuslasten joukon ja sanoivat: ei se ole kohtuullinen, että me annamme ylön Jumalan sanan ja pöytäin edessä palvelemme. Sen tähden, rakkaat veljet, valitkaat teistä seitsemän miestä, joista hyvä todistus on, jotka ovat Pyhää Henkeä ja viisautta täynnänsä, joiden haltuun me tämän viran annamme. Mutta me tahdomme rukouksessa ja sanan palveluksessa pysyväiset olla. Ja se puhe kelpasi kaikelle joukolle, ja he valitsivat Stefanin miehen täynnä uskoa ja Pyhää Henkeä ja Filippuksen ja Prokoron ja Nikanorin ja Timonin ja Parmenaan ja Nikolaon, uuden juudalaisen Antiokiasta. Nämät he asettivat apostoleitten eteen ja rukoilivat ja panivat kätensä heidän päällensä." (Ap.t. 6: l-6).

JUMALA ON järjestyksen Jumala. Alkuseurakunnassa oli seurakuntaelämää valvovia elimiä. Apostolit yhdessä vanhinten kanssa vastasivat nykyisten rauhanyhdistysten johtokuntia. Näkyi tarpeelliseksi perustaa myös seitsenhenkinen diakoniatoimikunta. Uskovaisten luvun paisuessa seurakuntaelämä uhkasi muuttua kokonaan pöytäpalveluksi, ihmisten syöttämiseksi. Toimikunta oli tarpeellinen, että seurakuntakokouksissa voitiin omistautua rukoukseen ja "sanan palvelukseen" eli seurojen pitoon. Tarkoituksena ei ollut syrjäyttää yksilöllistä vapaaehtoista diakoniaa, joka on jokaisen kristityn asia. Päinvastoin toimikunta vain pyrki auttamaan palvelua niiden kohdalla, jotka laajentuvassa seurakunnassa uhkasivat jäädä vaille huomiota. Ratkaisu kelpasi kaikille eli sai tuekseen seurakunnan yksimielisen kannatuksen. '

EVANLIUMINTYÖN edistämiseksi on perustettu rauhanyhdistyksiä. Vahvistettujen sääntöjen mukaan rauhanyhdistyksen tarkoituksena on "herättää ja elvyttää kristillistä uskonelämää sekä yleensä edistää kristillissiveellisten elämäntapojen, kansanraittiuden ja isänmaallisen mielen vakiinnuttamista kansan keskuudessa. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys a) tekee sisälähetystyötä järjestämällä Pyhän Raamatun ja evankelisluterilaisen uskon, tunnustuksen ja opin pohjalla hartausseuroja, joihin kaikilla on vapaa pääsy, b) harjoittaa muutakin julistustoimintaa evankeliuminsanoman levittämiseksi, mm. vankiloissa, sairaaloissa sekä koulu ja oppilaitoksissa, c) tekee ja tukee pyhäkoulu, nuoriso- ja raittiustyötä, d) tekee laupeudentyötä erityisesti sairasten, varattomien vanhusten ja orpojen keskuudessa, e) levittää omaksumansa hengen mukaista kirjallisuutta, sanoma- ja aikakauslehtiä sekä muita painotuotteita." Yhdistyksen piirissä tehtävää työtä ohjaavat ja valvovat erityiset elimet kuten vuosikokous ja johtokunta. Johtokunta voi sääntöjen mukaan käyttää apuna valitsemiaan toimikuntia. Toimikuntien tehtävänä on huolehtia yhdistyksen käytännöllisistä erityistehtävistä, että seurakuntakokouksissa eli seuroissa ei tarvitsisi näitä pohtia. Diakoniatoimikunnan tehtävänä on sairauden tai vanhuuden vuoksi sidottujen ja yleensä hädänalaisten muistaminen.

DIAKONIA on kaikkien kristittyjen asia. Työ on näkymätöntä eikä siitä kirjoiteta tilastoja. Diakoniatoimikunnan työ haluaa tukea yksityisten kristittyjen diakoniaa, ei korvata sitä. Toimikunta on eräänlainen jäljessäkulkija, joka varmistaa ja huolehtii siitä, että varsinkaan isossa Siionissa ketään lohdun ja avun tarpeessa olevaa ei unohdeta. Toimikunta on johtokunnan valitsema ja sen valvonnassa toimiva apuelin palveltaessa kristittyjä ja lähimmäisiä. Diakoniatyölle nousee monia esteitä kuten ajan kiire ja oman huonouden tunto. Kuitenkin joka kerran diakoniamatkalta palatessa on hyvä mieli. Ei sen tähden että minä olisin toista vahvistanut vaan siitä syystä, että oma usko on saanut virvoitusta. Sidottu matkaystävä on olemuksellaan ja. sanoillaan vahvistanut minua. Raamattu puhuukin sidottujen oppimisesta.

ALUSTUKSEN jälkeen seurasi keskustelu, jota johti veli Timo Tuomisto. Sihteerinä toimi veli Esko Saukonoja. Tarkasteltiin mm. diakonian tehtäviä, miten eri-ikäisiä saataisiin mukaan mitä esim. nuoret voisivat tehdä ja miten johtokunnan tulee ohjata ja valvoa diakoniatyötä. Keskustelupuheenvuoroissa tuli esille mm. seuraavaa:
— työ on Jumalan, Hän vaikuttaa tahdon ja tekemisen,
— perinteistä työmuoto ja ovat sidottujen kuljettaminen seuroihin sekä seurojen järjestäminen sidottujen luona kodeissa ja laitoksissa,
— sairaaloiden ja laitosten lukusaleihin sekä yksityisille sidotuille voi tilata kristillisyyden lehtiä ja kirjallisuutta,
— sidotuille voi viedä suviseura- ja laulukasetteja sekä nauhureita,
— esim. nuoria voi ohjata lapsiperheisiin siivoamaan, leipomaan paikkaamaan, parsimaan, kutomaan sukkia ja olemaan kotimiehenä, tätä varten on hyvä olla yhdyshenkilö, jolle avuntarvitsijat ja auttajat ilmoittautuvat.
— paikkakunnilla, joissa on sairaaloita, voi olla yhdyshenkilö, jonka puhelin numeron voi ilmoittaa, vaikkapa Päivämiehessä myös niitä ulkopaikkakuntalaisia varten, jotka toivovat sairaalakäyntejä.
— johtokunta valvoo diakoniatoimintaa nimittämällä vaikkapa yhden jäsenensä diakoniatoimikuntaan.
— on tärkeätä että diakoniaa tehdään oikeassa hengessä.

NEUVONPIDOSTA muodostui sielunhoidollinen. Hitautta Jumalan valtakunnan työssä valiteltiin ja pyydettiin anteeksi. Moni kertoi oman psalminsa ja sai kuulla vapauttavan evankeliumin. Ennen veli Matti Heikkilän pitämää loppurukousta päätettiin kokoontua vastakin vaihtamaan opettavaisia kokemuksia ja rakentumaan yhteisestä uskosta.
Leo Väyrynen
_________________
pomeranssi
perehtynyt
 
Viestit: 50
Liittynyt: 26 Kesä 2007, 00:58

Vielä yksi (Kasvatusvastuu)

ViestiKirjoittaja pomeranssi » 08 Huhti 2009, 23:49

Tässä vielä yksi. Edelleen tuotu mopin palstalta.


Ohessa Jaakko Suomalan artikkeli samasta Päivämies-lehdestä, jossa oli Leo Väyrysen artikkeli diakoniasta. Vanhoillislestadiolaisuudessa eletään lähellä kulminaatiopistettä. Runsas kuukausi aikaisemmin oli pidetty kuuluisa opettajien ja puhujien koulutelevisiokokous, jossa Heikki Saari tukijoinen runttasi läpi alkuperäistä esitystä tiukemman kannanoton. Noin puolen vuoden päässä oli kuitenkin jo tuulensuunnan kääntyminen

Päivämies no 7, 14.2.1979
Vanhempien kasvatusvastuu — koulutelevisio

KASVATUSVASTUU
Raamatun ilmoituksen mukaan lapset ovat Herran lahja ja kohdun hedelmä on anto (1. Mos. 33: 5, Ps. 127: 3). Lapsiin perustuu perheen, suvun, yhteiskunnan ja kansan muodostuminen. Vanhan Liiton aikana pidettiin tärkeänä saada paljon lapsia. Siinä ilmeni suuri Jumalan siunaus. Lapsettomuus taas koettiin häpeällisenä Jumalan kirouksena. Jeesus antoi lapsille suuren merkityksen. Hän sanoi lasta Jumalan valtakunnan suurimmaksi.

Entisinä aikoina Suomessakin suuret lapsiperheet on nähty kansallisena onnen lähteenä. Levottomien ja sotaisten aikojen varalle on rajoille tarvittu puolustajia ja rauhan aikoina maan rakentajia. Tällä hetkellä Suomessa oh puute lapsista. Uskovat, jotka eivät mukaudu tämän
maailmanajan mukaan, ovat aina käsittäneet, että lapset ovat Herran lahja ja että Jumala ei huonoja lahjoja anna ajallisessa eikä iankaikkisessa merkityksessä. He uskovat, että Jumala on kaiken elämän Luoja ja ylläpitäjä. Ehkäisyneuvonta ja abortit ovat saaneet sen aikaan, että mukavuudenrakkaudessaan ja itsekkyydessään epäuskoiset ihmiset eivät halua lapsia, sillä niiden vastaanottaminen merkitsee myös itsensäkieltävää palvelua ja uhrautumista.

LAPSISTA HUOLEHTIMINEN
Jakaessaan lahjoja Jumala antaa myös vastuun niiden käytöstä. Näin on myös lasten kohdalla. Vanhempien on huolehdittava lasten ajallisesta hyvinvoinnista. Ellei lasta hoideta, se menehtyy. Raamattu sanoo: "Mutta jos ei joku omistansa, liiatenkin perheestänsä, murhetta pidä, se on uskon kieltänyt ja on pakanaa pahempi" (1. Tim. 5:. Leipä, terveys, mahdollisuus huolehtia lapsista tulee Herralta.

Viedessään uskovaista pienokaistaan kasteelle vanhemmat samalla lupautuvat huolehtimaan siitä, että lapsi opetetaan pitämään kaikki, mitä Jeesus on käskenyt heidän pitää. Entisessä koululaitoksessamme uskonnonopetus perustui Raamatun kertomuksiin. Se on tukena uskovaisten kotien kasvatustyölle. Nyt, kun uskonnon tuntimääriä on vähennetty ja oppimateriaalia vesitetty, saattaa uskonnonopetus muodostua uskonelämää vahingoittavaksi. Siksi vanhempien tulisi entistä enemmän tuntea vastuutaan lasten kasvattamisesta ja opettamisesta oikealla tavalla. Raamatussa annetaan meille runsaasti ohjeita lasten kasvattamisesta. "Te isät, älkäät yllyttäkö lapsianne vihaan, vaan kasvattakaat heitä kurituksessa ja Herran nuhteessa" (Ef.6:4). "Kurita lastas, koska vielä toivoa on" (Snl.19:18 ). "Kurita poikaas, niin hän sinua virvoittaa ja saattaa sielus iloiseksi" (Snl. 29:17). "Joka vitsaansa säästää, hän vihaa lastansa vaan joka häntä rakastaa, hän aikanansa sitä kurittaa" (Snl.13:24). Lasten kasvatus Herran kurissa ja nuhteessa on siis viime kädessä perheen isän vastuulla. Kasvatus tapahtuu taivasta varten. Kun uskonelämä on kunnossa, silloin seuraavat hyvät tavat mukana. Raamatussa on esimerkkejä siitä, kuinka tärkeänä vanhempien vastuuta kasvatuksessa pidetään. Eelille Jumala lähetti seuraavat terveiset: "Minä tahdon tehdä hänelle tiettäväksi, että minä olen Tuomari hänen huoneellensa iankaikkisesti sen pahan työn tähden, että hän tiesi poikansa häpeällisesti itsensä käyttäneen, ja ei kertaakaan vihaisesti katsonut heidän päällensä. Sentähden olen minä vannonut Eelin huoneelle, että tämä Eelin huoneen pahanteko ei pidä lepytettämään uhrilla eikä ruokauhrilla iankaikkisesti" (1. Sm. 3: 13, 14). Ketkään vanhemmat eivät voi saada lapsiaan väkisin pidetyksi uskomassa eivätkä noudattamaan hyviä tapoja. Mutta kasvatusvastuusta ei voida vetäytyä. Herran pelko on pahan vihaamista myös silloin, kun se on saanut vallan omissa lapsissamme. Meillä on suuri kiusaus langeta hempeämielisyyteen ja katsoa suurpiirteisesti ja ymmärtäen lastemme kurittomuutta ja maailmallisia tapoja. Heitä täytyy muka ymmärtää, nuoria kun ovat. Amerikan eriseuran yksi näkyvimpiä hedelmiä oli se, että uskoa tunnustavat vanhemmat antoivat lastensa tottua jumalattomille tavoille, kunhan vaan kävivät seuroissa. Tällainen asenne vie uskon sekä lapsilta että vanhemmilta, ellei siitä saada parannusta.
Toisaalta on olemassa vaara, että lasten ja nuorten oikeutettuakin vapautta ja hilpeyttä, joka kumpuaa terveestä uskonelämästä ja hyvästä omastatunnosta, tukahdutetaan vanhempien kuivalla ja kireällä kasvatusotteella. Tietenkään lapsiin ei saa purkaa omia väsymyksestä tai muusta johtuvia kiukunpuuskia. Parasta kristillistä kasvatusta on se, kun vanhemmat pyrkivät kilvoittelemaan Jumalan lapsina omassa kodissaan ja tekemällä lastensakin edessä parannusta matkan vioistaaan. Sama mittaamaton Jumalan armo, joka on vanhemmat uskoon auttanut ja siinä pitänyt, on myös lasten uskonelämän voiman antaja. Se opettaa hylkäämään sen, mikä ei ole oikein Jumalan edessä ja elämään siveästi ja hurskaasti tässä elämässä. Se kiinnittää vanhempien sydämet toisiinsa ja isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet isien puoleen (Mal 4: 6).

JUMALAN SEURAKUNNAN TYÖMUODOT VANHEMPIEN TUKENA KASVATUSTYÖSSÄ
Meidän aikanamme Herran Siioni on tullut entistä enemmän vanhempien avuksi opetus- ja kasvatustyössä. Rippikoulu-, poika- ja tyttö- ja perheleirityö samoin kuin pyhäkoulu- ja päiväkerhotoiminta ovat osoittautuneet siunauksellisiksi työmuodoiksi Raamatun tuntemuksen ja hyvien kristillisten tapojen opettamisessa.

Tähänkin saattaa liittyä vaaroja. Vanhemmat voivat tuntea kiusausta pestä kätensä henkilökohtaisesta kasvatusvastuusta antamalla lapsensa seurakunnan työmuotoihin mukaan. Siinä saattaa olla jotakin samaa, mitä epäuskoisessa maailmassa tällä hetkellä ajatellaan: Vastatkoon yhteiskunta lapsista. Meille vanhemmille se ei kuulu.

On painokkaasti sanottava, että Siionin työmuodot ovat tarkoitetut tueksi meille huonoille ja epäonnistuneille vanhemmille kasvatustyössä, ei kasvatusvastuusta vapauttamiseen.
Ei voi olla oikein, että omaksutaan tämän maailman ns. vapaita kasvatusmuotoja, joiden mukaan lasta ei saa kieltää mistään eikä käskeä mihinkään. Juuri tällä vapaalla kasvatuksella tehdään kaikkein tyytymättömimpiä ja tasa-painottomimpia ja epävarmimpia nuoria ja aikuisia. Näin kasvattaen lapset eivät opi kuuntelemaan seuroissa Jumalan sanaa, vaan vielä isoinakin kuljeskelevat ja kuhisevat saarnan aikana. Kaikki on toteutettava siihen, että silloin, kun Jumala sanaansa meille tarjoaa, sitä kannattaa kunnioittaa hiljentymällä rukoillen kuuntelemaan.
Samoin lapsi olisi totutettava pienestä pitäen henkilökohtaiseen uskonvastuuseen Jumalan edessä. Hänkään ei tule autuaaksi isän eikä äidin eikä seurakunnan uskolla, vaan omakohtaisella uskolla, jota Jumalan valtakunnan neuvojen mukaan vaalitaan.

KOULUTELEVISIO
KRISTILLISYYDEN KANNANOTOT
Jumalan valtakunnassa on otettu kielteinen kanta televisioon. Se ei ole kristityn kodin huonekalu, eikä sen katselutottumuksia tule missään muodossa suosia. Uskovainen opettaja ei rakenna tuntejaan TV-ohjelmien varaan, eivätkä uskovaiset ole mukana TV-oppitunnilla, mikäli se on mahdollista. Parasta olisikin jo lasta ensiluokalle vietäessä tehdä tämä asia opettajille selväksi. Samoin on lapselle korostettava, että hänen tulee käyttäytyä kauniisti, kunnioittavasti ja koulun järjestyssääntöjen mukaisesti myös silloin, kun hän jää ilman valvontaa muihin tehtäviin luokan ollessa TV-tunnilla.

Pyhä Henki ei koskaan anna seurakunnassaan ajallisestikaan vahingollisia neuvoja. Näin ei ole käynyt TV:nkään suhteen. On aivan aiheeton sellainen huoli ja pelko, että me ja meidän lapsemme menetämme jotakin arvokasta ja jäämme kehityksestä jälkeen, kun emme katsele televisiosta murhia, muuta väkivaltaa pornoa, rikollisuutta tai vaikkapa vain viattomalta tuntuvia asiaohjelmia. Eri puolilla maailmaa on tehty lukuisia luotettavia tutkimuksia TV:n katselemisen haittavaikutuksista mm. aivotoimintaan, valheellisen ajan ja paikan tajun syntymiseen, puhumattakaan sopimattomien ohjelmien vaikuttamaa mallioppimista, jonka hedelmiä näkyvät tunnottoman raakuuden ja väkivallan, häiriintymisen ja levottomuuden lisääntyminen lasten ja nuorten käyttäytymisessä. Sen, joka TV:n suhteen on toista mieltä ajatuksissaan, sanoissaan tai toimissaan, on syytä vakavasti kuunnella itselleen Raamatun neuvoa : Jolla korvat on kuulla, se kuulkaan, mitä Henki seurakunnille sanoo.

TV OPPITUNTIEN HAVAINNOILLISTAJANA
On aivan ilmeistä, että TV:n käyttö saattaa entisestään lisääntyä opetustyössä. Tunteja ei enää rakenneta kokonaan TV: n varaan, mutta sitä näytetään pieni hetki opetuksen havainnollistamiseksi. Onko uskovan oppilaan lähdettävä siksi aikaa ulos luokasta tullakseen jälleen l—5 minuutin kuluttua takaisin, kun on palauduttu normaaliin oppituntiin? Yksi asia on ainakin varma: On parempi olla seuraamatta, jos ohjelma loukkaa uskoa ja hyvää omaatuntoa. Ongelma lienee siinä, että silloinkin , kun ohjelma on ns. asiaohjelma, väläytetään linnun-kuvaa tms., se luo lapseen katselutottumuksia, joilta me rakkaamme haluaisimme välttää. Tästäkin asiasta on Pyhä Henki antava meille oikeaa ja viisasta valoa, kun sitä pyydämme.

Suomessa järjestetään koko maan koululaitoksessa Meidän koulu-niminen kampanja. Sen tarkoituksena on luoda yhteishenkeä. Kampanjaan kuuluu paperin ja lumpun keräystä. Saadut varat käytetään oman koulun hyväksi. Koulun Kerhokeskus suorittaa väritelevision hankkimista joka kouluun. Kouluhallitus pitää ideaa hyvänä. On selvää, että uskovat eivät voi osallistua tähän kampanjaan.

KOTIHARTAUDET
Nykyajalle on ominaista perheiden hajoaminen. Osasyynä on TV, joka orjuuttaa ihmiset määräämällä heidän ohjelmansa päivittäin ja viikottain. Perheenjäsenillä on yhä vähemmän aikaa toisilleen. Ajan puute tuntuu vaivaavan myös Siionin vanhimpia. Seuratoiminta on vilkastunut ja se on hyvä. Mutta olisiko mahdollista saada kotihartaudet yleistymään uskovissa kodeissa. Siionin julkaisujen ja Raamatun lukeminen, laulu ja keskustelut niiden pohjalta voisivat olla kiireisenä aikana suureksi siunaukseksi.
pomeranssi
perehtynyt
 
Viestit: 50
Liittynyt: 26 Kesä 2007, 00:58

ViestiKirjoittaja Taavetti » 09 Huhti 2009, 02:31

Kiitos pomeranssille hyvistä avauksista. Tämä aihe ilahdutti erikoisesti minua, uutta diakoniatoimikunnan jäsentä. Laajensin otsikkoa hiukan kuvaavammaksi ja toivon lisää vihjeitä tämän tärkeän aihealueen toimintaan.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Jaakko » 09 Huhti 2009, 13:49

Kiitos kirjoituksesta.

Olen lapsieni syntymän myötä usein pyöritellyt mielessäni ajatusta "voiko mitään haastavampaa olla elämässä kuin omien lasten kasvatus". Tai tähän osittain liittyen oma kipuilu "miten minä osaisin lapsiani oikein kasvattaa ja opettaa, että en olisi heiltä heidän uskoaan viemässä vaan pikemminkin vahvistamassa".

Monesti arjessa on niin kiire ja väsymys painaa (ja laiskuuskin kalvaa), että ei ehdi edes pysähtymään asian ympärillä. Sitten kun se hetki löytyy / Jumala sellaisen antaa, voi kuinka sitä katsoo itkien itseään vain syvä häpeä, heikkous ja taitamattomuus mielessään. Tuntuu, että on aivan laiminlyönytkin niitä kasvatustehtäviä.

Kuitenkin ja mikä kaikkein ihaninta, nuo taivaan enkelit ovat tuoneet aina terveisiä ja kertoneet, että vieläkin saa uskoa anteeksi kaikki synnit. Vieläkin saa heikko isä ja äiti tuntea Kristuksessa voimaa ja väkevyyttä. Silloin saa kokea Isän sydämeltä sitä rakkautta, jota haluaa myös itse omille lapsilleen jakaa ja antaa. Ei tunnu työtaakka ylivoimaiselta vaan jaksaa taas luottaa Jumalan hyvyyteen ja johdatukseen.
Jaakko
Valvoja
 
Viestit: 373
Liittynyt: 11 Huhti 2005, 08:37

Hannes Torkki: Minä olin sairaana...

ViestiKirjoittaja Taavetti » 04 Marras 2009, 18:42

Minä olin sairaana...

Jumalan Hengen elävöittämään kristillisyyteen on aina liittynyt halu saattaa toisiakin omistamaan sitä lahjaa, josta itse on päästy osallisiksi. Se joka on saanut parannuksen armon, on esittänyt toiselle kysymyksen, "Kuinka on sun sielus laita?" Ja jos sen laita ei ole ollut erikoisen hyvin, puhuteltu on saattanut murtua ja ottaa vastaan evankeliumin. Tuo tapahtuma ei ole sitten ollut valtava vain asianomaiselle itselleen, vaan se on ihmeellisesti virvoittanut myös julistajan sielua. Jos taas vesi seisoo pitkään astiassa, se pilaantuu ja alkaa haista. Samoin jos kristillisyys polkee jatkuvasti paikallaan, siinäkin alkaa näkyä pilaantumisen merkkejä, siinä syntyy ”kalinoita."

Tältä pohjalta lähtien tahtoisin nostaa eteemme niiden lukemattomien lähimmäistemme hädän, jotka makaavat sairasvuoteisiin sidottuina. Varsinkin näin joulun alla meidän terveiden tulisi muistaa, että monet sairaat haluaisivat nähdä edes yhden ystävällisen katseen, ja kuulla edes yhden ystävällisen sanan. On hyvä, jos meillä on jotakin näkyvääkin heille vietävänä, mutta älköön sen puuttuminen olko estämässä meitä, "sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia.„ (2 Kor. 4: 18). Meidän ei kristittyinä tarvitse viedä heille vain helposti unohtuvaa ihmissanaa, vaan Jumalan sanaa, joka tekee eläväksi. Varmaan olemme kaikki olleet niin paljon tekemisissä sairauden kanssa, ettei meiltä ole jäänyt huomaamatta, miten sairaus on voinut pysähdyttää ihmisen viimeisten kysymysten eteen. Entäpä, jos en enää parane, mihin joudun sitten? Tai jos paranenkin, eikö jo Jumalan hyvyys velvoita minua nöyrtymään parannukseen? Ehkä Jumala on sairaudella muistuttanut siitä, että minullakin on paikka Hänen valtakunnassaan. Monessa tapauksessa melkein ensi sanoikseen ilmaisee pitkien hiljaisten hetkien mietiskelyn tulokset, ja muokattu maaperä odottaa Jumalan sanan kylvöä.

Sairaidenkin muistamisessa meidän olisi syytä pitää mielessä, että Jumalan työllä on kiire. "Sen tähden, rakkaat veljeni, olkaa lujat, järkähtämättömät, aina innokkaat Herran työssä, tietäen, että teidän vaivan näkönne ei ole turha Herrassa.” (Kor. 15: 58) ”Anna kuolleiden haudata kuolleensa, mutta mene sinä ja julista Jumalan valtakuntaa" (Luuk. 9: 60). Kuolemansairaiden ja viimeisillään riutuvien vanhusten luota saa usein lähteä kipein tunnoin, kun ei ole jäänyt varmaa vakuutusta siitä, että evankeliumi vielä tuli ymmärretyksi. Tietenkin Jumala voi sellaisissakin tapauksessa vielä vaikuttaa uskoa, mutta me toivoisimme, että olisi edes vähäinen todistus uskon käsittämisestä. On monin verroin helpompaa puhutella henkisesti virkeää potilasta, kuin esimerkiksi sellaista äärimmäisessä hädässä olevaa ihmistä, jonka tuskaista tilaa paraskin sana tuntuu vain pahentavan.

Kristittyinä meillä on taipumus heti ensimmäiseksi esittää sairaalle, että hänen hätänsä syvin syy on hoitamattomassa Jumala suhteessa. Jos se saadaan kuntoon, päivä alkaa muiltakin osin valjeta. Viime kädessä asia varmaan onkin näin, mutta asianomaisella itsellään on joku muu vaiva päällimmäisenä, ja hän puhuu siitä. Yrittäkäämme kulkea kärsivällisesti hänen mukanaan. Varmaan ei kestä kauan, kunnes myös suurin kysymys on noussut esille odottamaan vastusta.

Tällaisin ajatuksin tahtoisin toivottaa kristityille hyvää matkaa sairaiden ja vanhusten tykö, varsinkin nyt, kun hyvän tahdon juhla on ovella. Erityisesti nuoret saisivat toimintaansa antoisan lisän, jos he kävisivät lauluinensa sairaita oppimassa. Mukaan voisimme ottaa myös vanhoja, meille tarpeettomiksi käyneitä kristittyjen lehtiä, jotka turhaan täyttävät hyllyjämme, mutta jotka toisivat tervetullutta vaihtelua sairaiden yksitoikkoiseen päivään. Pääasia vain olisi, että sanoma Hänestä, joka on kantanut meidän sairautemme, ja sälyttänyt päällensä meidän kipumme, löytäisi tiensä myös sairaiden sydämiin.

Hannes Torkki
Päivämies tammikuun 12 päivä 1961
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja metsätähti » 04 Marras 2009, 19:19

Eipä haittaisi, vaikka julkaisisivat Päivämiehessä tuon uudestaankin... On sen verran asiaa tuossa tekstissä. £(()
Ylistys armon auringon! Se Herran kansan yllä on, ja virta valoa kantaa. SL 275 :)
Avatar
metsätähti
ahertaja
 
Viestit: 571
Liittynyt: 02 Syys 2009, 17:00
Paikkakunta: Pohjois-Suomi

Annikki Väisänen: Holhotkaamme heikkoja

ViestiKirjoittaja Taavetti » 14 Huhti 2010, 18:35

Holhotkaamme heikkoja


Ajan illassa valvokaamme
toinen toistamme tukien.
Minun uskoa heikkoa holhoo
Isä taivaassa hengelläsi.
Kautta oman armovaltakuntasi
pueta ja ruoki mannallasi.
Mitä hoitooni uskoit, oi Herra,
sen leiviskämäärän kerran
suo vaihetuspöydälle mun panna
Henkesi valoksi anna,
että tyhjä astia oisin.
Isä, armostasi yksin voisin
kutsumustyötäni täyttää
armonaikani oikein käyttää.

Rakkaat Jumalan lapset sisaret ja veljet Herrassa Jeesuksessa, olemmeko muistaneet arjen kiusauksien keskellä kulkiessamme, että elomme on lahjaa ja armoa kaikki. Kerran olemme leiviskästämme vastaamassa Isän Jumalan ja Jeesuksen istuimen edessä. Kun lahjaksi saimme, niin myös antakaamme. Kun anteeksi saimme, niin anteeksi antakaamme. Armolla holhotkaamme heikkoja ja uupuneita, – synnin orjiksi taipuneita rakkaita nuoriamme, jotka kamppailevat jumalattoman, pahan ajan keskellä. Me huonot ja hitaat kasvattajat emme aina jaksa, emmekä osaa oikeita neuvoja antaa. Monesti vanhemmat olemme loppuun kiusattuja ja uupuneita kotikiusauksissa pienimpiemme kanssa. Murrosikäisemme ovat omin avuin maailman keskellä matkaa tekemässä. Maailman ruhtinas tietää, että on vain vähän aikaa, ja se tahtoisi nuoremme vietellä maailman orjiksi. Koulumme opetusohjelmaan jo salaa sisällytetään tanssi, televisio, elokuvat ja orkesterit. Uskovaisen kodin kasvatusperiaate on ollut vanhempien kunnioittaminen, ja opettaja on auktoriteetti, jota totellaan. Nyt koulu uhkauksin lupaa kurittomat rangaista ja heittää jälki-istuntoon.

Ajatelkaamme, rakkaat Jumalan lapset, minkälaisten painojen alla lapsemme vaeltavat. Onko ihme, että vain harvat lapsistamme säilyvät uskomassa. He uskaltautuvat muutaman kerran pyytämään, ettei tarvitsisi osallistua tanssin opettelemiseen tai televisiotunnille tai elokuviin ja orkesteriin. Monet opettajista ilmoittavat, että on pakko osallistua, ellei ole kipeä. Parhaassa tapauksessa jälki-istunnon jälkeen oppilas on yksin oudon kirkonkylän keskustassa, vailla kyytiä ja yöpaikkaa. Tätä ajatellessaan eivät nuoremme uskalla vastustaa opettajan määräyksiä, vaan lyötyinä ja painettuina osallistuvat kyseisiin opetuksiin sillä seurauksella, että omatunto nuhtelee siitä.
Joku harva jaksaa panna synnin syntinä pois ja pyytää sitä anteeksi, mutta useimmat eivät jaksa, eivätkä uskalla edes kotona tunnustaa, että omatunto on sairas, että koulussa on vaikeaa säilyä uskomassa.

Rakkaat Jumalan lapset, nyt olisi aika herätä varhaisnuortemme ongelman edessä huomaamaan, että he ovat ahtaalla maailman keskellä. On aika käydä heidän avukseen. Jos on yksikin Jumalan lapsi koululautakunnassa, johtokunnassa tai yksikin uskovainen paikkakunnalla, puhukaa asian puolesta, että nuorillamme olisi käytännön mahdollisuus säilyä, Jumalan lapsena koulumaailman keskellä. Nyt on aika uskovaisten kokoontua jälleen pohtimaan Jumalan kasvojen edessä, mitä voisimme tehdä, auttaaksemme nuoriamme säilyttämään lapsuususkon. Koulumaailmassa oppilaalle pitäisi saada valinnan mahdollisuus. Uskoton maailma ei kunnioita uskovaisen omaatuntoa, mutta uskoton maailma kumartaa psykiatrin lausunnon edessä. Mielenterveydestä on tullut muotisana. Parasta mielenterveyden hoitamista, on suoda oppilaalle mahdollisuus, omantunnon vapaus kieltäytyä tanssin ym. maailman mielestä "yleissivistävien aineiden" opiskelusta silloin, kun omatunto sanoo, että se on syntiä. On aika huomata, että pyhäkoulun ja rippikoulun välille jää pitkä aika, jolloin nuoremme tuntevat olevansa orpoja, yksin ja hyljättyinä suurten vaikeuksien edessä. Maailman ruhtinas on pestannut palveluskuntaansa, viettelemään nuoria joukkoihinsa. Nuorisolla on ohjaajat ja vetäjät, jotka vievät ja tuovat, järjestävät ajankulua, toverit vievät nuorempia. Nykyajan nuoriso on tietävämpää kuin me olimme. He ovat nuorempina samojen ongelmien edessä, kuin me olimme rippikouluiässä. Nyt nuoremme tarvitsevat holhoojia Jumalan lasten joukosta, jotka kokoavat varhaisnuorisoa yhteen, järjestävät yhteisiä seuramatkoja jne. Varhaisnuorisollemme ei riitä yksistään se tuki, jonka koti pystyy tarjoamaan. Ajatelkaamme, rakkaat matkaystävät, koteja, joissa toinen vanhemmista on uskoton. Muistakaamme Raamatun sanaa:

Totisesti minä sanon teille: joka holhoo yhden näistä pienimmistä minun nimeeni, hän ei ole jäävä palkkaa vaille. Vielä sanoo Raamattu: Autuas se kohtu, joka ei ole synnyttänyt. Autuaat ne rinnat, jotka ei ole imettäneet. Sillä yksinäisellä on enempi lapsia, kuin sillä, jolla mies on. Kun lahjaksi saimme, lahjaksi antakaamme. Kun anteeksi saimme, anteeksi antakaamme. Kun armolla holhosi Siioni, armolla holhotkaamme.

Annikki Väisänen
Päivämies 10.4.1974
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 15 Joulu 2013, 13:58

Monet vaarat vaanivat tiellä


"HERRAN sana on vahva linna. Vanhurskas juoksee sinne ja tulee varjelluksi."

Nyt elämme sitä aikaa, jolloin meille saarnataan tämän maailman jumalattomien ja väärien jumalisten suusta pilkallisesti nauraen. "Te ette ymmärrä maailman kehitystä ja kulkua — olette niin vanhanaikaisia." Mutta elävä Jumalan sana, pyhä Raamattu, jonka Jumalan pyhät ihmiset ovat kirjoittaneet Pyhän Hengen vaikutuksesta, kertoo meille Jumalan totuudesta maailman alusta sen loppuun asti. Ja kun me sitä luemme ja kuuntelemme ja kun meille selitetään, niin huomaamme, että kaikki mitä sinne on kirjoitettu, käy toteen aikanaan.

Tällä maailman ajalla sielunvihollinen on laittanut sotajoukkonsa Jumalan joukkoja vastaan, etteivät kaikkien syrjäisimpienkään seutujen Jumalan lapset saisi elää ehjää elämäänsä omassa kodissaan, omien lastensa parissa. Jos me uskovaiset vanhemmat yritämme kaikessa heikkoudessa ohjata lapsiamme pysymään taivaan tiellä, niin kyllä sielunvihollinen on lähettänyt verkkonsa niin lähelle, että kaikki tulisivat vietellyksi pois Jumalan armon turvista, ja vanhurskaan kodinkaan lapsi saisi kasvaa Herran kurissa ja nuhteessa.

Televisio, tämän ajan pahin villitsijä ja pahennuksen aikaansaaja, on yksi suurimmista paheista, jonka välityksellä kaikenlainen turmiollinen synnin ja saastaisuuden siemen kylvetään ja juurrutetaan pienten taivaan taimien herkkään mieleen. Sieltä katsotaan kaikenlaiset elokuvat, joita aikamme murrosikäiset nuoret seuraavat jännityksellä. Sielunelämä joutuu sen vaikutuksen uhriksi ja elävän Jumalan pelko katoaa heidän sydämistään. Sen vaikutuksen alaisina monet aikamme nuoret joutuvat rikollisuuden tielle.

Jumala auttakoon henkensä kautta meitä, uskovaiset isät ja äidit, ettemme väsyisi rukoilemasta ja nuhtelemasta vielä lapsiamme synnistä, ettemme kätkisi kynttiläämme vakan alle, vaan että se saisi valaista kaikkia huoneessa olevia.

Sinulle, epäuskon tiellä oleva veljeni, joka sitä lehteäsi toimitat, tahtoisin tuoda julki tämän kalliin asian, jos tämä kirje vain tavoittaa sinut, koska elämme vielä armon ajassa. Pysähdy ajattelemaan oman sielusi autuutta, muista kuinka kallis hinta on maksettu Golgatan keskimmäisellä ristillä, viaton veri on vuotanut sinun ja minun ja koko maailman syntien sovitukseksi. Tätä sovituksen sanomaa ei eläväksi tekevänä kuuluteta mistään muualta kuin Jumalan valtakunnasta, josta kuulutetaan täydellinen synninpäästö ja anteeksiantamus Jeesuksen veressä ja nimessä. Ei Jumalan valtakunta ole siellä ja täällä, kuten monet sen luulevat olevan. Jumalan valtakunta on paikallaan vieläkin, meissä halvoissa ja ylönkatsotuissa Jumalan lapsissa - niissä, joille Jeesus sanoi erotessaan heistä ja puhaltaessaan heidän päällensä: "Ottakaa Pyhä Henki, joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan ja joille te ne pidätätte, niille ne pidätetään."

Muistan vielä, kuinka rakas isämme, joka on jo päässyt sinne vanhurskasten ihanaan lepoon, rukoili itkien puolestasi viimeiseen hetkeen asti, että rakas taivaallinen isä suuressa armossaan auttaisi sinutkin taivaan tielle. Rakkaat veljet ja sisaret, muistakaamme toinen toistamme esirukouksin, älkäämme lannistuko oman huonoutemme tunnossa, vaan kantakaamme rakkauden siteillä toinen toistamme anteeksi antavaisin mielin, niin kauan kuin olemme kaikki yhdellä koolla Karitsan istuimen ympärillä.

"Taivaaseen käy matkamme, maa ei viihdyttää saa meitä, Kaanaan maahan kuljemme koleoita korpiteitä.
Täällä täytyy taivaltaa, taivaassa on isänmaa."

Heikko sisarenne
Esteri Kaikkonen
Päivämies 20.1.1965
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Re: Vielä yksi (Kasvatusvastuu)

ViestiKirjoittaja Taavetti » 14 Marras 2018, 01:38

Armolla kaunistetut


Apostoli Johanneksen evankeliumi on aivan erikoinen. Siinä valaistaan Herran Jeesuksen sisäistä olemusta paljon laajemmin ja syvemmin kuin toisissa, joissa ennen kaikkea kerrotaan ulkonaisista tapahtumista Herran Jeesuksen lihallisen olemuksen aikana.
Olisi syytä tarkastella, missä määrin Herran Jeesuksen mielen mukainen elämänmeno vallitsee nykyisen sukupolven aikana. Ollaanko Mooseksen aikaisessa lain noudattamisen aikakaudessa tai valaiseeko tätä sukupolvea Herran Jeesuksen tuoma totuuden ja armon ilmapiiri? Mikä vastaus olisi annettava tähän elämän ja kuoleman vakavaan kysymykseen? Ei kumpikaan. Tämä on toteamus tästä sukupolvesta. Lakeja meillä on ja lisää laaditaan miltei "tehdasmaisesti". On lakeja, ohjesääntöjä, lainluontoisia käskyjä ja vaikka mitä tämän luontoisia.
Ennen kuin alamme tarkastella asiaa enemmän, on meidän todettava, että tämä ei vähimmässäkään määrin noudata Mooseksen saaman ja ihmisille välittämän lain suuntaa. Ihminen on epäuskossaan käynyt yli kaikissa kohdin. Selitykset ovat pohjattoman monimutkaiset, vieläpä niiden laatijoille ja selittäjillekin käsittämättömät. Ollaan monissa kohdin erimielisiä lain tulkinnassa. Kansainvälistä oikeutta ei ole alkuunkaan olemassa. Suppeammassakin piirissä ihminen Jumalan ulkopuolella harjoittaa samaa elämänmenoa täysin itsekkäästi ja tehden minkä teon tahansa saadakseen jonkin tavoitteensa toteutetuksi. Kun tämä on todettu, on vain sanottava, että julma peto asuu ihmisessä, ja tämä sokeasti toteuttaa tämän hallitsijansa tahtoa. Kun tällaiset ihmiset liittyvät yhteisten tunnusten merkeissä yhteen puolueiksi ja valtioliittymiksi, on Jumalan herättämien ihmisten palavasti rukoiltava armoa ja varjelusta näiden ihmisten mielivaltaa vastaan.
Pienemmässä mittakaavassa on näiden lakien ja järjestyssääntöjen tarkoituksena pelottaa ihmistä tekemästä jotakin tai päinvastoin rangaistuksella uhaten tekemään jotakin, joka on lainlaatijalle tai tätä valtaa hallussaan pitävälle ihmisjoukolle mieluista ja sen tahdon mukaista, ja viime kädessä näitä hallitsevan pahan henkivallan mielen mukaista. Rangaistus, kunnian ja omaisuuden menettämisen pelko vain voi saada tämänkaltaisen ihmisen pysymään määrätyssä raiteessa. Hänellä ei ole sisäistä elämää vähääkään, eikä hänellä ole tietoa tai käsitystä Jumalasta, joka on hänet luonut ja lunastanut lankeemuksen alaisesta tilastaan.
"Armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta." Apostoli Johannes sanoo tämän omasta kokemuksestaan. Hän oli katsellut elämän sanaa ja kosketellut Häntä. Johannes oli ollut mukana kirkastusvuorella, matkoilla paikasta paikkaan, ja viimeksi Golgatalla, jossa Herran Jeesuksen voitto tuli täydelliseksi. Hän oli nähnyt Herran, ylösnousseena, jumalallisena olentona. Hän oli nähnyt Herran otettavan taivaaseen ja kuullut enkelien puhetta. Totuus paljastaa ihmisen epäuskoisen tilan. Hän näkee kurjan tilansa ja ryysynsä, joihin hän on vaihtanut kauniit vaatteensa ja tuhlannut kaiken Isänsä omaisuuden. Herran Jeesuksen totuus tuo nämä kaikki sielun silmien eteen. En voi paeta mihinkään. Olen syyllinen. Maan ääristäkin Herran silmä minut löytää. Herran ääni kuuluu: "Missä olet, Aadam?" Tule eteeni ja tee tili!
Herran Jeesuksen armo! Mikä suuri totuus! Mikä ihana asia! Kun sain armon tuntea syntini paljouden, kun ne olivat käyneet suuriksi, oli armo ennättänyt ennen ja tullut ylenpalttiseksi. Herra Jeesus, kiitetty! Alkakaa kiittää kanssani Herraa Jeesusta suuresta armosta! Alkakaa kiittää ja todistaa anteeksi kaikkea syntiä ja mahdottomuutta. Herra Jeesus olkoon kiitetty iankaikkisuuden päivään siitä, että Hän ennen muita tässä syntisessä on osoittanut armonsa ylenpalttisuuden ja voimansa kaikkea vihollisen tekoja vastaan. Antakaa anteeksi!
Tauno Väisänen
Siionin Lähetyslehti 1956, sivu 150


Taavetti on tönäissyt viestiketjua viimeksi klo 14 Marras 2018, 01:38
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä


Paluu Vanhojen opettajien kirjoituksia



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron