Heikki Koukkari: Ihmeellinen ja kallisarvoinen on Kristuksen

Vanhojen, vakaiksi uskovaisiksi tiedettyjen ihmisten kirjoituksia 1900 -luvulta

Heikki Koukkari: Ihmeellinen ja kallisarvoinen on Kristuksen

ViestiKirjoittaja Taavetti » 12 Huhti 2009, 09:45

Ihmeellinen ja kallisarvoinen on Kristuksen seurakunta


Ajan maailman hengellisyyksille on ominaista erilaisten suuntien ja erikaltaisten oppirakennelmien hyväksyminen ja tunnustaminen, ja hyväksymisenä on näiden sulattaminen yhteen tai liittäminen samalla suurempaan yhteisöön sitä vahvistamaan ja rikastuttamaan erikoisine ”armolahjoineen.” Tuomiohenki ja eripuraisuus, jotka häiritsevät tällaista työtä, pitäisi silloin saada kokonaan hävitetyksi ja loppumaan, jotta tässä avartuneessa ja suvaitsevassa veljeyden ilmapiirissä saataisiin nauttia ilosta. Kaikki tällainen uurastus on silti vain kuitenkin vain maasta lähtevää ihmistouhua, jota hallitsee ihmiskeskeinen ja inhimillisiä arvoja arvostava maailman henki, kylläkin ylpeää ihmisluontoa, lihaa ja verta kutkuttavine arvonosoituksineen ja muotoineen. Ja se henki on orjuuden henki, joka vie orjuuden kahleisiin! Toisin on siinä yhteisössä, joka taivaasta on ja josta apostoli Johannes kirjoittaa:

”Ja minä Johannes näin pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, astuvan alas taivaasta, Jumalalta valmistetun, niin kuin morsiamen kaunistetun hänen miehellensä.” Se on Jumalalta valmistettu, ja se on vapaa, kuten kirjoitettu on: ”Se Jerusalem, joka ylhäältä on, on vapaa, joka on kaikkien meidän äitimme.” Kuulkaa Jumalan lapset, tänäkin päivänä: ”Niin me siis olemme, rakkaat veljet, emme palkkavaimon poikia, vaan vapaan.” Ja muistakaa:” Niin pysykää siinä vapaudessa, jolla Kristus meitä vapahtanut on, ja älkää taas teitänne sekoittako orjuuden ikeeseen!”

Oikea yhteys ei ole ihmistekoa, vaan Jumalan tekoa. Sillä Herra Jumala on pannut oman ainokaisen Poikansa ”pääksi kaikkein päälle seurakunnassa, joka on Hänen ruumiinsa, sen täyttymys, joka kaiken kaikessa täyttää.” ”Ja olemme yksi ruumis Kristuksessa, mutta keskenämme olemme me toinen toisemme jäsenet.”

Ja tätä oikeaa sulattamis- ja yhteenliittämistyötä tämän maan päällä tekee Jumalan Pyhä Henki, ja työn tuloksena on: ”Niin kuin ruumis on yksi ja hänellä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin jäsenet, ehkä heitä on usea, ovat kuitenkin yksi ruumis, niin on myös Kristus.” Oletteko muistaneet, Jumalan lapset, että on vain yksi Kristus ja että Hänellä vain yksi ruumis, joka on Hänen seurakuntansa maan päällä?

Ja tässä Jumalalta valmistetussa pyhässä kaupungissa ei olla ”silleen vieraat ja muukalaiset, vaan pyhäin kylänmiehet ja Jumalan perhe. Apostolein ja profeettain perustuksen päälle rakennetut, jossa Jeesus Kristus paras kulmakivi on. Jonka päälle kaikki rakennus toinen toiseensa liitetään, ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa. Jonka päälle te myös rakennetaan, Jumalalle asuinsijaksi Hengessä.” Onhan sinulle Jumalan lapsi, äiti, seurakunta, rakas? Ja onhan Jumalan perheväki sinulle kovin kotoisen ja rakkaan tuntoista!

Ja tätä Jumalan huoneen rakennustyötä ei tehdä omin neuvoin eikä omin työasein, vaan Pyhän Hengen kautta sen mukaan, kuin ”jokaiselle meille on armo annettu Kristuksen lahjan mitan jälkeen.” Ja tässä työssä pidetään yhteytä rauhan siteen kautta. Onhan sinulle Jumalan huoneen, juuri tämän Kristuksen seurakunnan rakennustyö rakasta ja kallisarvoisempaa, kuin minkään muun rakentaminen? Rakenna veljeni ja sisareni, tätä Jumalan huonetta yhdessä hengessä ja yhdessä rakkaudessa muiden sen huoneen asukkaiden kanssa!
Mutta tätä Jumalan huoneen rakennustyötä ei johdeta ja hallita ihmisluonnon mukaisilla itsekkäillä otteilla, eikä vaativalla mielellä, vaan siinä on toisenlainen järjestys,
kuten Herra Jeesus sanoo omilleen: ”Te tiedätte, että kansain päämiehet vallitsevat heitä ja ylimmäisillä on valta heidän ylitsensä. Vaan ei niin pidä oleman teidän keskenänne, vaan joka tahtoo teidän seassanne suurin olla, se olkoon teidän palvelijanne.” Isäntähengestä ei ole Jumalan huoneeseen!

Ja ihmeellinen on arvojärjestyskin Jumalan perheväen keskuudessa, kuten siitä meitä opetetaan: ”Paljon enemmin ne ruumiin jäsenet, jotka heikoimmiksi näkyvät, ovat tarpeelliset. Ja jotka me luulemme häpeällisimmiksi ruumiissa, niiden päälle me enimmän kunnian panemme, ja jotka häijyimmiksi näkyvät, niillä on enin kaunistusta. Sillä jotka meistä kauniit ovat, ei ne mitään tarvitse.
Mutta Jumala on ruumiin kokoon liittänyt ja sille puuttuvaiselle suurimman kunnian antanut, ettei eripuraisuutta ruumiissa olisi, vaan kaikki jäsenet pitää toinen toisestansa surun pitämän.”

Ei ole Jumalan huoneen arvojärjestyskään kunniankipeän ihmismielen mukaan, vaan tässäkin pätee: ”Minun ajatukseni ei ole teidän ajatuksianne, ja teidän tienne ei ole minun tieni, sanoo Herra.” Ja ei tämän maailman viisaudella, olkootpa se miten korkeaa ja syvämietteistä tahansa, rakenneta Kristuksen seurakuntaa ja ratkota sen asioita. Vaan ”me puhumme siitä viisaudesta, joka on täydellisten tykönä. Ei tämän maailman viisaudesta, eikä tämän maailman päämiesten, jotka hukkuvat. Vaan me puhumme siitä viisaudesta, jonka Jumala on ennen aikojen alkua säätänyt meidän kunniaksemme.”

Tätä Jumalan viisautta opitaan Pyhän Hengen koulussa, Jumalan vapaitten armolasten valtakunnassa. Ja ”tässä koulussa ei päästä ylioppilaiksi,” kuten Roope Vepsäläisen oli tapana sanoa. Ja juuri tätä Jumalan viisautta tulee käyttää siellä, missä Jumalan valtakunnan asioista päätetään. Ja Herran apostoli Paavali sanoo juuri tästä viisaudesta: ”Jota me myös puhumme, ei niillä sanoilla, joita inhimillinen viisaus opettaa, vaan niillä, joita Pyhä Henki opettaa, ja me tuomitsemme hengelliset asiat hengellisesti.”

Ja juuri tätä Jumalan viisautta, jota aikoinaan oli koulunkäymättömillä ja oppimattomina pidetyillä ”Galilean kalastajilla,” on vieläkin tämän ajan Jeesuksen opetuslapsilla ja apostoleille eli lähettiläillä, jotka Jumalan perheväen keskuudessa liikkuvat, pyhäin kylänmiehenä Jumalan perhettä palvellen. Tämä on juuri sitä viisautta, jota ei inhimillinen viisaus ole opettanut, vaan Jumalan Pyhä Henki. Ja tätä viisautta ei sovi halveksia tänäkään aikana!
Mutta tämän Jumalan huoneen taloudenpitoon on mielestään viisaan ja jalon ihmisen vaikea alistua, varsinkin, kun tämän huoneen rakennustyöstä maksetaan palkkakin kokonaan vastoin ihmismieltä! Sama palkka, yksi penninki, annetaan niin sille, joka varhain huomeneltain on työhön tullut, kuin sillekin, joka vasta yhdennellätoista hetkellä työhön tuli!
Ja perheenisä sanoo: ”Ystäväni, en minä sinulle vääryyttä. Minä tahdon tälle viimeiselle antaa niin kuin sinullekin. Enkö minä saa tehdä minun kalustani mitä minä tahdon, taikka katsotko sen tähden karsaasti, että minä hyvä olen. Niin viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi.”

Onhan tässäkin oppimista. Ihmeellistä on Jumalan armotalous! Kun Jumalan valtakunnan työmiehet tuntevat itsensä ansiottomiksi palvelijoiksi, silloin ei ole turvaa, eikä kerskausta pitkästä työajasta, ei omasta inhimillisestä viisaudesta ja oppineisuudesta, ei perehtyneisyydestä Jumalan salaisuuksien tuntemiseen, vaan silloin pidetään armojen armona, että saa olla lapsena lasten valtakunnassa. Ja silloin kunnioitetaan toinen toistansa, ja silloin Jumalan valtakunnan kipeitäkin asioita käsiteltäessä, kysytään kuninkaan mieltä Hänen seurakunnaltaan, jonka kautta kaikki puhuu ja tekee. Jolloin puheenvuorojen rajoittaminen on vaikeaa, sillä Jumalan Pyhä Henki jakaa lahjojaan ja puhumista, ei suinkaan niin kuin, me tahtoisimme ja määräisimme, vaan niin kuin kulloinkin ylhäältä annetaan ja sieltä katsotaan tarpeelliseksi. (Katso pöytäkirjaa: Suuret seurat Oulussa v.1934. s, 96 -97!)

On muistettava tänäkin aikana Kristuksen seurakunnan tärkeys, ”sillä Pyhä Henki toimittaa lakkaamatta, viimeiseen päivään asti työtänsä, johon hän säätää seurakunnan maan päällä, jonka kautta hän kaikki puhuu ja tekee, ” (Iso katekismus, s 446) ja tänä päivänäkin on Kristuksen seurakunta ”totuuden patsas ja perustus,” jota tulee kuulla ja totella, jos aikoo kerran kunniaan kostua.

Mieluummin kuunneltaisiin Päätä, eli Kuningasta, joka on kunniassansa Isän oikealla puolella, kuin Hänen ruumistansa, joka on Hänen seurakuntansa maan päällä. Mutta Pää eli Kuningas sanoo omilleen: ”Joka teitä kuulee, se minua kuulee, joka teidät ylönkatsoo, se minut ylönkatsoo.” Ja ”joka teihin ryhtyy, se ryhtyy minun silmäterääni.” Oletko muistanut, Jumalan lapsi, kuinka kallisarvoista joukkoa me olemme?

Ja muistakaa nytkin! ”Me olemme Jumalasta, ja joka Jumalan tuntee, kuulee meitä, joka ei ole Jumalasta, ei hän kuule meitä. Siitä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen.”
Kun väärä henki raateli Herran Siionia, opetettiin tätä henkeä vastaan Kristuksen seurakunnan kalleudesta näin: ”Tässä niin sanotussa laestadiolaisessa herätysliikkeessä on ollut erityisenä armolahjana se, että on käsitetty seurakunnan kalleus. Oppi Jumalan seurakunnasta on laestadiolaisen herätysliikkeen erityinen armolahja.”

Olemme opettaneet, että seurakunta ei ole ihmisten kokous, vaan Kristuksen ruumis. Jos siten ylimalkaisesti sanomme tästä seurakunnasta, että se pitää ihmisten kokouksia, ketä me silloin halveksimme?
On puhuttu joskus seurakuntakurista. Niin arka paikka kuin tämä mielestäni onkin, on siitäkin sana sanottava. Minun käsitykseni tästä asiasta on se, että jos jotkut Jumalan seurakunnassa saarnaajiksi hyväksytyt miehet lähtevät jotakin uutta edesottamaan, ja Jumalan seurakunta on siitä heitä varoittanut, on näiden muutamien miesten silloin, vaikka olisivatkin toista mieltä, kurin tähden alistuttava siihen, mitä Jumalan seurakunta heille yksimielisesti sanoo. (Pöytäkirja: Suuret seurat Oulussa v. 1934 s.110 -114)

On aina vaarallista, jos kristitty kasvaa niin suureksi, että alkaa nähdä omat lahjansa, tietonsa ja kykynsä paremmiksi, kuin toisten Jumalan lasten. Sillä silloin hän alkaa Jumalan seurakuntaa arvostella ja mitata inhimillisillä mitoilla. Ja silloin unohtuu, että itse Herra Jeesus on pää siinä ruumiissa, joka on Hänen seurakuntansa, ja jossa yksinänsä Herran Jeesuksen, Jumalan Pojan veri tämän maan päällä virtaa. On suuri vahinko, jos Jumalan lasten lauma alkaa näkyä vain yksinkertaisten, ja oppimattomien ”Galilean kalastajain” joukkokuntana, sillä silloin voidaan ryhtyä niinkin arkaan paikkaan, kuin Herran Jeesuksen silmäterään.

Älkää, Jumalan lapset, koskaan unohtako, että Pyhä Henki juuri seurakuntansa kautta kaikki puhuu ja tekee. Mutta ”kun henki menee pilalle, niin luullaan, että muuta ei tarvitse kuin että Kristus on tie, totuus ja elämä. Vaikka Luther sanoo: Jos tahdot löytää Kristuksen, niin sinun pitää löytää ensin Kristuksen seurakunta, sillä Jumalan seurakunnan ulkopuolella ei ole yhtään autuutta, ei totuutta eikä Kristusta. Ja nyt on yksi ruumis Kristuksessa. Ja Hän on tämmöisen ruumiin pää, jonka jäsenet Hän on omalla verellään pessyt. Mutta kun vihollinen on turmellut hengen, luulee, että hän on monta seurakuntaa, kun kaikki puhuu Välimiehestä, kaikki samasta Kristuksesta. Mutta miltä tuntuu, jos päätä silitetään, mutta ruumis erotetaan pois? Mistä löytyisi elävä ruumis, jos pää otetaan irti? (E. Niemikorpi Kajaanissa v. 1938) Muista sinä, Jumalan lapsi, aina:
”Tämä lauma on Pyhän Hengen pyhittämä, Kristuksen verellä ostettu lauma. Pidä kalliina, veli ja sisar, että saat tässä laumassa olla! Vaikka maan matona siinä vaeltaisit, taikka pikkusormena tai varpaana olisit, kun olet Kristuksen ruumiin jäseneksi yhdistetty, niin sinut nostetaan taivaan kunniaan.

Kirkasta vanhurskaan pyhyys ja ole punainen ja kirkas, Herra Jeesus, avatuissa haavoissasi tänäkin päivänä meidän keskellämme! Jumalan valtakunnassa on aina tullut näkösälle, että lain alaisessa sielun tilassa olevat ovat myrskyjen sattuessa eronneet pois. Jos tänne on tullut joitakin, jotka ovat horjuneet Kristuksen opissa, toivoisin että te antaisitte näissä seuroissa Jeesuksen verellä pestä itsenne eriseuran spitaalista puhtaaksi.” (R. Vepsäläinen Jyväskylässä v. 1937)
Pysykää Jumalan lapset, köyhien armolasten valtakunnassa, tämän rakkaan äidin helmassa, niin silloin teillä on rikas Isä taivaassa!

Mutta sellaiset eivät ole köyhiä, jotka ovat rikastuneet ja katsovat toisia viallisina ja luottavat parhaiten käsittävänsä ja tietävänsä kristillisyyden ja ajattelevat, että minä kyllä pysyn, kun vaan nuo muut pysyisivät uskomassa ja puhtaana.” (Heikki Jussila Ylivieskassa v. 1921)
Rikkaalle kuuluukin taivaan terveisinä: ”Että sanot: minä olen rikas, minä olen rikastunut, enkä mitään tarvitse, ja et tiedä. että viheliäinen ja raadollinen olet, köyhä, sokea ja alaston. Minä neuvon sinua minulta ostamaan kultaa, tulella selitettyä, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, joilla sinuas pukisit, ettei alastomuutesi häpy näkyisi, ja voitele silmäs silmäin voiteella, että näkisit. Joita minä rakastan, niitä minä myös nuhtelen ja kuritan. Niin ole siis ahkera ja tee parannus!”
Siunattua köyhyyttä sinulle, Jumalan lapsi!
Kärsi vaivaa yhdessä Jumalan joukon kanssa, veljeni ja sisareni, vielä vähän aikaa ja usko nytkin Herran Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä kaikki synnit anteeksi! Tästä armovaltakunnasta siirretään sinut kerran kunnian valtakuntaan taivaaseen. Ja se on kerjäläisille voiton päivä!
Veljellisesti Heikki Koukkari
Päivämies 24.7.1958
'''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''

Lehti oli niin huonossa kunnossa, ettei skannaaminen onnistunut. Keskitaitteessa on joitakin epäselviä tai osittain kadonneita sanoja, joissa saattoi tulla arvausvirheitäkin, muuten teksti on kirjoitettu lehdestä sellaisenaan. Korostukset ovat lehdessä julkaistun mukaisina.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Re: Heikki Koukkari: Ihmeellinen ja kallisarvoinen on Kristu

ViestiKirjoittaja O.M » 13 Huhti 2009, 10:46

Taavetti kirjoitti:Ihmeellinen ja kallisarvoinen on Kristuksen seurakunta

- -

On puhuttu joskus seurakuntakurista. Niin arka paikka kuin tämä mielestäni onkin, on siitäkin sana sanottava. Minun käsitykseni tästä asiasta on se, että jos jotkut Jumalan seurakunnassa saarnaajiksi hyväksytyt miehet lähtevät jotakin uutta edesottamaan, ja Jumalan seurakunta on siitä heitä varoittanut, on näiden muutamien miesten silloin, vaikka olisivatkin toista mieltä, kurin tähden alistuttava siihen, mitä Jumalan seurakunta heille yksimielisesti sanoo. (Pöytäkirja: Suuret seurat Oulussa v. 1934 s.110 -114)

On aina vaarallista, jos kristitty kasvaa niin suureksi, että alkaa nähdä omat lahjansa, tietonsa ja kykynsä paremmiksi, kuin toisten Jumalan lasten. Sillä silloin hän alkaa Jumalan seurakuntaa arvostella ja mitata inhimillisillä mitoilla. Ja silloin unohtuu, että itse Herra Jeesus on pää siinä ruumiissa, joka on Hänen seurakuntansa, ja jossa yksinänsä Herran Jeesuksen, Jumalan Pojan veri tämän maan päällä virtaa. On suuri vahinko, jos Jumalan lasten lauma alkaa näkyä vain yksinkertaisten, ja oppimattomien ”Galilean kalastajain” joukkokuntana, sillä silloin voidaan ryhtyä niinkin arkaan paikkaan, kuin Herran Jeesuksen silmäterään.

- -

Mutta sellaiset eivät ole köyhiä, jotka ovat rikastuneet ja katsovat toisia viallisina ja luottavat parhaiten käsittävänsä ja tietävänsä kristillisyyden ja ajattelevat, että minä kyllä pysyn, kun vaan nuo muut pysyisivät uskomassa ja puhtaana.” (Heikki Jussila Ylivieskassa v. 1921)
- -
Veljellisesti Heikki Koukkari
Päivämies 24.7.1958
'''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''


Kiitoksia Taavetille taas hyvän artikkelin tuomisesta kaikkien luettavaksi ja keskusteltavaksi. Tuosta Koukkarin artikkelista tulee ilmi, että 1920- ja 30-luvullakin on ollut ihmisiä, jotka ovat tienneet mielestään asiat paremmin kuin Jumalan seurakunta.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja Taavetti » 10 Joulu 2009, 19:43

Seurakuntaopistahan on nytkin kysymys!

Kunniaan päässyt veljemme, kirkkoherra Väinö Havas opetti aikoinaan (Havas: Hän uskoi meille sovituksen sanan, s. 24–25): "On olemassa vain yksi Kristuksen seurakunta. Se on Raamattujen mukaan uskovien yhteys, jonka Pyhä Henki on kutsunut, koonnut, valaissut ja ainoan oikean uskon kautta Kristuksessa varjellut. Se on täällä maan päällä oleva Vapahtajan ruumis, ja siksi yksi ja jakamaton. Tämän seurakunnan ulkopuolella ei kukaan voi pelastua. Ulkonaisesti kansankirkkolaitokseemme kuuluvan sopii sen tähden kysyä vakavasti itseltään: Kuulunko minä samalla uskovien yhteyteen? Olenko antanut ruumiini Pyhän Hengen temppeliksi? Jos vastauksesi ei ole myönteinen, vaan havaitset itsesi eriseuraiseksi, niin älä anna jumalisten puheenparsien eksyttää itseäsi. Sillä jos kerran autuaaksi tahdot tulla, on sinun etsittävä ja löydettävä Jumalan valtakunta ja hänen vanhurskautensa. Sinun on parannuksen kautta tultava sisälle tähän kristikuntaan, jossa Pyhä Henki armollisesti antaa sinulle ja minulle joka päivä kaikki synnit anteeksi. Älä hae sielullesi lohdutusta muualta kuin Kristuksen ruumiin jäsenyydestä! Turhan toivon matkamies on se, joka lasten armovaltakunnan ulkopuolelta etsii tietä taivaaseen, sillä elämä ja autuus on vain siellä, missä syntein anteeksiantamus on:' Ja edelleen Väinö Havas (sama teos, s. 29): "Pyhä Henki on aina kokoava voima. Se sulattaa uskovaiset ihmiset eläväksi yhteisöksi. Se ei synnytä erillisiä kristityitä, yhtä yhteen loukkoon, toista toiseen, vaan se muodostaa Hyvän Paimenen ympärille yhden lauman. Se liittää yhteen päähän, Kristukseen, yhden ruumiin, jonka jäsenet ovat veljellisen rakkauden sitein saumattomasti toisiinsa yhdistetyt", ja vielä näinkin (sama teos, s. 38): "Jumala lisäsi autuaaksi tulevaisia seurakunnalle, heidän yhteyteensä. Isä synnytti lapsensa äidin, seurakunnan, helmaan, ei siis sinne ja tänne moniin eri joukkoihin, lohkoihin ja lahkoihin! Seurakunta on nimittäin yksi yhtä varmasti, kuin meillä on vain yksi Paimen, joka on pannut henkensä lammasten edestä."

Näin uskovat Jumalan lapset tänäkin päivänä Jumalan seurakunnasta, ja tästä seurakuntaopista, emme rohkene luopua, sanokoon tämä maailma pyhineen ja pahoineen meistä sitten mitä tahansa. Mutta tässä on myös kiperä kohta, on ollut ennen ja on nytkin. "Juuri sen seurakuntaopin tähden, joka kristillisyydessämme oli niin Raattamaalla kuin meillä muillakin, me olemme saaneet kärsiä maailmassa sekä sen pyhien että sen pahojen puolelta vainoa," kirjoittaa opettaja Heikki Jussila. (Kutsujan armo, s. 143). Ja hän jatkaa (sama teos, s. 144): "Raamatussa sanotaan: Vähä hapatus kaiken taikinan hapattaa. Mutta hapatusta ei ole enää vähän, vaan paljon silloin, kun rohjetaan uskoa ja opettaa, että samalla paikkakunnalla voi olla kaksi ja useampiakin Jumalan seurakuntia, jopa toisiaan kohtaan vihamielisellä kannalla olevia." Kun Oulun hiippakunnan pappeinkokouksessa v. 1937 keskusteltiin aiheesta: "Miten kasvaisi hengen ja työn yhteys kirkkomme palvelijoissa", niin alustajan ponsissa mm. mainitaan:
"Kun kristittyjen välillä ylläpitää kylmyyttä ja ennakkoluuloja se yksipuolinen käsitys seurakunnasta ja Jumalan valtakunnasta, jonka mukaan ei tunnusteta sitä olevan oman piirin ulkopuolella, niin on se käsitys kokonaan hyljättävä Raamatun sanaan perustumattomana ja epäluterilaisena" (Lääninrovasti A. J. Sariola, silloinen Haapaveden kirkkoherra). Asiasta syntyi merkittävä keskustelu. Lausuttiin: "Täällä jossakin ponnessa puhutaan seurakuntakäsityksestä. Minusta tuntuu, että jossakin siellä päin on asian ydin. Jos omaksutaan ehdoton seurakuntakäsite, sellainen, ettei muualla tulla autuaaksi kuin meidän seurakunnassamme, niin silloin rajoitetaan arveluttavasti Jumalan mittaamattomuutta. Pauli Rantala-vainaja koetti teroittaa laestadiolaisten joukossa, ettei Jumalan mittaamattomuutta saa rajoittaa. Mutta hänkin, kuten muistaakseni Tornioon kokoontunut laestadiolainen vuosikokous oli sitä mieltä, että Jumala vanhurskauttaa vain seurakunnissa. Siinä sittenkin Jumalan absoluuttisuus (rajoittamattomuus) rajoitetaan tavalla, josta on seurauksena se, ettei missään muualla, kuin meidän joukossamme, joksi seurakunta käsitetään, tulla autuaaksi. Tällaista käsitystä on ollut, ja viimeaikaiset kokemukset osoittavat, mihin se on vienyt. Tätä on ollut laestadiolaisuudessa, ja siellähän on tällä kertaa täydellinen hajaannus. (Huom. pikkuesikoisuus julkisesti erosi v. 1934; kirjoittaja). Jos mieli yksimielisyyteen päästä, niin pitäisi tässä kohdassa olla selvä käsitys ja sotia väärää käsitystä vastaan. Havas sanoi ennen mielenmuutostaan, että vanhoillisilla on aivan mahdoton seurakuntaoppi. Jos kaikki muut ovat perkeleen lapsia, kuin oma joukko, jos sitä ei aina sanotakaan, mutta toinen kuitenkin saa sen tuntea, niin voiko siiloin syntyä mitään hengen ja työn yhteyttä?” (O. Lehtinen, silloinen Sonkajärven kirkkoherra). Mainittakoon, että Väinö Havas sai parannuksen armon uudestiheräyksestä tammikuussa 1929.

Olihan mielenkiintoinen ja jollakin tavoin niin ajankohtainen lausunto! Ja huomiota herättävä, ja merkille pantava oli piispa J. A. Mannermaan puheenvuoro, jossa hän mm. lausui: "Ensinnäkin, millä pohjalla voi ajatella sellaista yhteyttä hengessä ja työssä, joka tekee mahdolliseksi jatkuvan toimimisen samassa kansankirkossa. Silloin epäilemättä on meidän tässä luterilaisessa kansankirkossa pysähdyttävä siihen, että meillä on luterilainen opin- ja elämänkatsomus. Emme kiellä sielun autuaaksi tuloa, emme katolisilta, emme baptisteilta, metodisteilta tai monilta muilta, ja tiedämme tässä varmasti olevamme Lutherin kannalla, mutta samalla kun sen tunnustamme, me tunnustamme, että meillä on opin eroja heidän kanssaan.

— Kun olen kulkenut seurakunnissa, pidän velvollisuutenani tunnustaa sen, jonka voin sydämestäni tunnustaa, että uskon vilpittömästi jokaisessa meidän luterilaisessa kirkossa olevassa suunnassa olevan Jumalan Hengen vaikutusta sielujen autuudeksi. Ja se tekee minulle mahdolliseksi pitää, veljinä Jeesuksessa Kristuksessa niitäkin, joilla voi olla kokolailla erilainen käsitys näistä asioista. Mutta samalla en voi olla lausumatta sitä, että näittenkin eri suuntain puolelta on Jumalan työ tunnustettava myös oman suunnan ulkopuolella. Jos ei oman suunnan ulkopuolella oleville myös anneta sielun autuutta mahdolliseksi, mitä yhteistyötä silloin voi olla?

— On sanottu, että tässä on erotus opillisena oppina ja käytännöllisessä työssä. Ei aina hirvetä opillisesti sanoa tätä, mutta käytännöllisessä työssä, sanan julistuksessa, tämä tuomion henki on yhä kulkemassa. Jos on näin, että on julkipuoli opissa, joka voidaan sanoa maailmalle, mutta myös salapuoli, joka kulkee pitkin seuroja, vaikka sitä ei aina ulospäin julisteta, niin missä silloin olemme? Kaikki sisäinen pyrkii ulos, pyrkii luomaan muodon. Kun näin on, niin minua pelottaa sekä hengen että työn yhteyden mahdollisuuden aikaansaaminen. Ja kuinka meidän rakkaan kansankirkkomme silloin käy?"

Kun ajattelee esim. Lutherin Galatalaisepistolan selitystä, jossa hän jalosti sotii oikean opin puolesta, niin ihmeelliseltä tuntuu sellainen luterilainen opin- ja elämänkatsomus, joka tunnustaa baptistien, metodistien, katolisten ja monien muiden autuaaksi tulon lapsikasteen hylkäämisineen ja monenlaisine raamatun ja tunnustuskirjojemme vastaisine oppineen! Mutta tähän merkittävään ja huomioon otettavaan keskusteluun yhdyttiin tällaisinkin lausumin (L. P. Tapaninen, silloinen Ylitornion kirkkoherra, nykyinen Oulun tuomiorovasti):"En ajatellut puuttua tähän keskusteluun. Eivätkä ne puheenvuorot, joita on käytetty, ole antaneet siihen aihetta. Hengen yhteys on sellaista, joka syntyy ja jota ei tehdä.
Mutta Herra Piispan puheenvuoron johdosta en saata olla jotakin selventävää sanaa sanomatta. Minä tahdon ensinnäkin sanoa, että probleemin (=suoritettava tehtävä; kirjoittaja) asettelu tässä kysymyksessä on Herra Piispalla ja meikäläisten keskuudessa käytännöllisesti katsoen aivan toinen. Herra Piispan probleemin asetus on tässä suhteessa meidän mielestämme teoreettinen (=tietopuolinen; kirjoittaja), ja me emme siltä kannalta asiaa ota. Meille on tämä kysymys seurakunnasta ja pyhien yhteydestä aivan sielunhoidollista laatua. Tästä johtuu se, että emme voi mennä lausumaan kadotustuomiota ulkopuolella meidän piirimme. Emme sitä todellisuudessa tee. Me olemme pieniä ja Jumala on suuri. Muistan, että minulla oli koulupoikana samanlaiset murheet kuin monella nyt, ja kysyin, kuinka laajalti ihmiset autuaiksi tulevat. Ja minusta tuntui, että laestadiolaiset ja kaikki kristikunnan kirkot olivat siinä suhteessa suurta humpuukia. Mutta minä olen näistä murheista päässyt sillä, että olen alistunut siihen, niin ettei minua panna tuomioistuimelle, vaan siellä on toinen minua parempi. Mutta jos keskinäisessä sielunhoidossa antaisimme tämän äänen ruveta kuulumaan, että ei ole väliä, mihin joukkoon sinä kuulut, ei ole väliä, mikä sinun sielusi tila on, niin me saisimme koota sen perinnön, jonka isät ovat jättäneet ja pitää julkisen huutokaupan.
Yksi siihen liittyvä asia on tämä: Meidän on oltava läheisessä toistemme tuntemisessa, ja meidän täytyy pyrkiä siihen, että tunnemme toisemme sisuskaluja myöten. Muuten emme saa itsellemme sielunhoitoa, emmekä voi sitä toisille antaa. Meille on sielun autuus siksi kallis, että jos tämä meidän keskuudestamme otetaan, niin perkeleen petoksen kautta me joudumme helvettiin. Sen tähden meidän täytyy päästä niin lähelle toisiamme kuin suinkin. Tästä johtuu silloin se, että meidän omassa keskuudessamme sellainen, jota ei enää nähdä seuroissa, joutuu yksin epäilyksen alaiseksi, ja tässä tilassa se tulee taas pakotetuksi likeisempään yhteyteen toisten kanssa, tai menee sitten omille teilleen. Tämä on siis sielunhoidollista laatua..."
Olihan todella muistamisen arvoinen ja soma lausunto! Se herättikin vissiä mielenkiintoa, koskapa kokouksessa kuultiin tällaistakin: (asessori I, E. Peltonen, silloinen Ylivieskan kirkkoherra, heränneitä): "Täällä veli Tapaninen sanoi, ettei hänkään tuomitse ulkopuolella olevia. Se oli minusta sangen hyvin sanottu. Näin koetan menetellä omalle kohdalleni ja toivon, että veli Tapaninen ja hänen ystävänsä menettelevät samalla tavalla. Mutta ikävä kyllä, että siltä taholta ei ole aina sitä tunnustusta saanut. Meidän tulee nähdä ja tunnustaa Jumalan työ jokaisessa suunnassa. Silti saamme pitää yhteyttä niiden kanssa, jotka ovat meille rakkaita. Kadotustuomion lausuminen olkoon kaukana meistä!"

Kun uskontunnustuksemme 3. uskonkappale Lutherin selityksineen syrjäytetään, niin tunnustusta saadaan! Ja tähän tapaan keskustelu jatkui (Arvi Merikallio, nykyinen Vilppulan kirkkoherra): "On huomattava, että herännäisliike on paljon enemmän pappisveljien johtama liike, kuin laestadiolaisuus, joka valtaosaltaan on maallikkovoimin ylläpidetty liike. Täällä olevat laestadiolaiset papit kyllä tietävät, että siinä on kiusaus kaksinaisuuteen. Kun on paljon enemmän vähän valistusta saaneita maallikkoveljissä, kuin valistuneita, on heissä eristäytymisen henkeä, ja ovat he absoluuttisempia (=ehdottomampia; kirjoittaja) kuin papit. Tämä on otettava arvostelussa huomioon" Mainittakoon, että khra Merikallio lukeutuu uudestiheränneisiin. Ja tällaiseen työlääseen tehtävään annettiin kokouksessa kehotus: (Erkki Vuornos, silloinen Utsjoen kirkkoherra: "Olisi iloista, jos olisi niin kuin Tapaninen sanoi, ettei kadotustuomiota lausuta ulkopuolella oleville. Maallikkopiireissä tämä sana ei pidä paikkaansa. Kannatan sitä, että laestadiolaisveljet rohkeasti puhuisivat omiensa joukossa totuuden sanan suoraan."
Muokkaus- ja valistustyö on ollut pappien veljeskokouksissa suorempaa, rohkeampaa ja selvempää, mutta Jumalan lasten seuroissa on käytetty ”kavalia päälle karkaamisia", ja Jumalan seurakuntaa on lähestytty lammasturkkiin pukeutuneena. Kokouksessa katsottiin tällaiseenkin muistutukseen olevan aihetta (Lauri Ruskomaa, nykyinen Kajaanin kirkkoherra): "Odottaisin sitä, että tähän liikkeeseen kuuluvat veljet pitäisivät rehellisesti siellä omassa piirissään samat puheet, mitä täällä on puhuttu. Eikö näin ole tehtävä? Totta on, että tässä joudutaan vaikeuksiin. Mutta eikö sittenkin ole niin tehtävä, jos tahdotaan pysyä selvällä omantunnon kannalla?"

Kun Jumalan seurakunnassa, joka on totuuden patsas ja perustus, jotkut sananjulistajat luisuvat julkisesti Kristuksen opista johonkin "vain sielunhoidolliseen seurakuntaoppiin", joudutaan varmasti sellaisiin vaikeuksiin, että jos tällaiset sananjulistajat eivät nöyrry parannukseen väärästä opistaan, niin saarnatoimi heiltä Jumalan seurakunnassa päättyy lyhyeen!
Mutta kokouksen aikaansaamasta sydänten laajennuksesta iloittiin (A. I. Heikinheimo, nykyinen Muhoksen kirkkoherra): "Totean lopuksi, että tässä kokouksessa on ollut paljon parempi yhteishenki, kuin edellisissä synodaalikokouksissa. En saattanut eilen rippisaarnaa (piti L. P. Tapaninen; kirjoittaja) kuullessani, ja nähdessäni eri suuntiin kuuluvien pappien kulkevan Herran pöytään, olla ajattelematta, että tässä on meidän kansankirkkomme papit tekemässä parannusta ja näyttämässä parannuksen hedelmää."
Mutta tiedän, että oli siellä niitäkin, jotka sisimmässään vuodattivat murheen kyyneleitä; joille Herra Jeesus, ja Hänen maan päällä oleva ruumiinsa, seurakunta, jota kokouksessa piiskattiin, oli rakas. Ja tällaiseen puheenvuoroon päätyi kokouksessa piispa J. A. Mannermaa: "Luther taistelun kiivaimmilla hetkillä 1528 — 29. kun Vähän Katekismuksen sepitti, lausuu III uskonkappaleen selityksessä Pyhän Hengen työstä, että se 'koko kristikuntaa maailmassa kutsuu, kokoo, valaisee.' Siitä tutkimus on tullut siihen tulokseen, että se 'koko kristikunta maailmassa' käsittää myös paavin kirkon tvötä. Sielun autuutta Luther ei kieltänyt paavin kirkossakaan saavutettavan, niin kuin hän sitä kirkkoa vastustikin. Tapahtuuko sellainen tunnustus sen uskonnollisen suunnan puolelta, josta nyt on kysymys? Sanotaan: laestadiolainen liike on maallikkojen liike ja että siitä johtuu yhtä ja toista. Mutta siinä liikkeessä on joukko pappeja, ja tilanteen ollessa sellainen kuin se on, ovatko nämä pappisveljet vapaat velvollisuudesta avata maallikkoainesten silmiä?"

Kyllä tulisi tunnustuskirjoista puheen ollen, hyökkäyksen kärki suunnata kokonaan muualle, kuin elävää kristillisyyttä vastaan! Ja 3. uskonkappaletta etenkin tulisi selvittää, sillä sitä juuri tarvitaan!

Luther Kirkkopostillassaan, jonka hän kirjoitti juuri papeille saarnakirjaksi, opettaa: "Jos sinä tahdot löytää Kristuksen, niin sinun tulee löytää hänen seurakuntansa, sillä kuinka sinä tiedät, missä Kristus on, ellet sinä tiedä, missä hänen uskovaisensa osat." Tämä tulee muistaa tänäkin aikana!
Kun pikkuesikoisuus v. 1934 julkisesti erosi, niin Oulun kokouksessa siltä taholta julistettiin(Suuret seurat Oulussa. 1934, pöytäk. s. 114): "Tämä Jumalan sana: Minä olen tie, totuus ja elämä, minä olen hyvä paimen, lammasten ovi, ne ovat niin tärkeitä, että viittaukset siihen suuntaan, että seurakunta olisi tie, ovat täydellisesti harhaan johtavia." Kun tämä sama julistaja ennen julkista eroa v. 1932 Oulun tuomiokirkossa saarnasi "seitsemän vaimon seurakuntaoppia", niin tästä op. Heikki Jussila kirjoitti (Kutsujan armo, s. 121): "Se Juntusen julistus herätti ihastuksen uskottomissa ja itsehurskaissa. Heitä tuli sanomaan, että Veljiäpä ollaan, ja että ensi kerran kuultiin vanhoillisten laestadiolaisten opettavan, että totiset tulevat autuaiksi jokaisessa joukossa."

Kun elävää kristillisyyttä nykyisin on valistettu: Ei pitäisi saarnata, seurakunnasta, vaan Kristuksesta, ei Herran Jeesuksen osoitteesta, vaan itse Herrasta Jeesuksesta. Ei siitä, miten autuaaksi tullaan, vaan mikä on autuus, niin on tällä muokkaus- ja valistustyöllä ollut nyt, kuten ennenkin, sama Baalakin opin pohja ja perustus, joka asetti yhteisen ruokapöydän ulkona Herran Israelista, ja kokosi 7000 seitsemälle kukkulalle, joissa kullakin oli eri alttari ja eri uhrituli, mutta yhteinen ruokapöytä.
Kaukaa juontaa nykyisen eriseuran henki, kuten Oulun hiippakunnan pappeinkokouksen kulusta v. 1937 ilmenee. Totta on: He hautovat basiliskin munia ja kutovat hämähäkin verkkoa. Jos joku syö hänen muniansa, niin hänen täytyy kuolla, jos ne rikotaan, niin niistä tulee kyykäärme" (Jes. 59: 5). Tämä on jälleen todeksi havaittu.

Heikki Koukkari

Siionin Lähetyslehti huhtikuu 1961
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja nuusku » 10 Joulu 2009, 19:52

Taavetti kirjoitti: Luther Kirkkopostillassaan, jonka hän kirjoitti juuri papeille saarnakirjaksi, opettaa: "Jos sinä tahdot löytää Kristuksen, niin sinun tulee löytää hänen seurakuntansa, sillä kuinka sinä tiedät, missä Kristus on, ellet sinä tiedä, missä hänen uskovaisensa osat." Tämä tulee muistaa tänäkin aikana!

On joskus kiinnostanu, että mistähän ton Lutherin lauseen löytäs, mutta tossahan tulee nyt aika painava hakuvinkki. Tiijjättekö onko em. Lutherin postilloita netissä missään?
Avatar
nuusku
Ylläpitäjä
 
Viestit: 2102
Liittynyt: 08 Touko 2006, 17:33

ViestiKirjoittaja Taavetti » 10 Joulu 2009, 20:00

Tuoltavoi aloittaa etsinnän.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 30 Huhti 2010, 16:32

Näin sanoo Herra, Israelin Jumala
(Jer. 34: 12 – 22)


Jäähyväispuheessaan kansalleen luvatun maan rajoilla, Mooses oli lausunut: "Minä otan tänä päivänä taivaan ja maan todistajaksi teistä, että minä panin teidän eteenne elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen, niin valitse elämä, että sinä ja sinun siemenesi eläisit." (5. Moos. 30:19). Israelin kansan koko historia osoitti noiden sanojen järkkymättömyyttä. Se sai kokea rauhaa ja onnea vanhurskauden ja oikean Herran pelon siunauksena, mutta jumalattomuuden palkkana oli aina kurjuus ja tuomio. Kansa vastasi Jumalan rakkauteen ja pitkämielisyyteen sydämen kovuudella ja tottelemattomuudella, se niitti itselleen kirouksen ja kuoleman.

Jumalan viha kohtasi Juudaa, ja valtakunta sortui. Tuomion tarkoituksena oli kurituksen kautta herättää kansa elämään. Herra oli puhdistava tuomion tulessa kansaansa. Vain Jeremia ja jotkut muut Herran huoneen elävät jäsenet tunsivat sen. Jeremia näki tuhon päivä päivältä lähestyvän. Kuninkaan johdolla lietsottiin kapinaa. Profeetta oli varoittanut kuningasta, rikkomasta Nebukadnessarille antamansa valan, ja luottamasta mahtavaan liittolaiseensa Egyptiin, vaikka kyseessä oli niin jalo tarkoitus, kuin valtakunnan vapautuminen vasallisuhteesta. Uus-Babyloniaan Jeremia kuuliaisesti ilmoitti, mikä oli Jumalan suunnitelma. Se oli toinen kuin kuninkaan. Jumalan aika Juudan vapautumiselle ei ollut vielä tullut. Mutta kuningas, ja vapautumisen mielialaan kiihotettu kansa, eivät uskoneet profeettaa. Jeremiaa syytettiin asennoitumisensa tähden epäisänmaallisuudesta, vaikka hän rakasti kanaansa ja isänmaatansa palavammin kuin kukaan muu. Jumalan suuna hänen oli kuitenkin totuus julistettava, vaikka se kipeää teki, ja kiusaaja masennuksen hetkinä kehotti luopumaa profeetan virasta.

Kuninkaalle oli Herran sana kuulutettava: "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala..." Jokaisen oli päästettävä heprealainen veljensä velkaorjuudesta
kuuden vuoden palveluksen jälkeen. Tällainen liitto oli tehty, mutta isät eivät olleet totelleet. Nyt piirityksen pahimmillaan ollessa kuninkaan oli täydestä otettava profeetan suun kautta julistettu Korkeimman Pyhän kehotus, ja kaikki kansa yhtyi siihen. Herran kasvojen edessä temppelissä tehtiin liitto, juhlallisesti samoja juhlamenoja noudattaen, kuin Aabraham, uskoessaan Herran lupauksen ja liiton solmitessaan. "Ja hän sanoi hänelle: ota minulle kolmivuotinen hehkonen ja kolmivuotinen vuohi ja kolmivuotinen oinas, niin myös mettinen ja nuori kyyhkyläinen. Ja hän otti hänelle nämä kaikki, ja jakoi keskeltä kahtia, ja pani itse kunkin osan toinen toisensa kohdalle; vaan lintuja ei hän jakanut." (1. Moos. 15: 9 – 10) Tässä oli kysymys uskosta, eikä töiden ansiosta. (Room. 4: 1 – 6). Tämä teko oli oikea Herran silmissä.

Tekstimme kertoo kuitenkin, että kyseessä näyttää olleen vain hätäparannus. Kun vaara näytti olevan ohi, vihollisen tilapäisesti keskeyttäessä piirityksen, parannus purettiin, ja juhlallisesti tehty sopimus Herran kanssa häpeällisesti rikottiin. Kanssaveljet pantiin takaisin velkaorjuuteen. Silloin myös Herra kuuluttaa näille valapatoille "vapauden miekkaan, ruttoon ja nälkään, ja panee heidät "kulkijaksi kaikissa valtakunnissa maan päällä." Kun liitto tehtiin, Herran käsky kuului, että liiton tehneiden oli kuljettava uhrieläimen puolikkaiden välitse. Niin kuin uhrieläin oli paloiteltu, samoin oli käyvä liiton rikkojille. Herra kuulutti valansa rikkojille vapautuksen varjeluksestaan, jättäen heidät tuhon omiksi vihollisten käsiin, näiden tullessa piiritystä jatkamaan, ja lopullisesti hävittämään Juudan kaupungit.

Onko meidän kansamme sitten parempi, kuin Juudan kansa? Ei ole. Jumalattomuus ja riettaus hirvittää. Kuinka kauan Jumala kaikkea tätä kärsii! Kansa nukutetaan väärän rauhaan, kuten Juudan kansa, hokemalla: "Tässä on Herran templi, tässä on Herran templi, tässä on Herran templi." (Jer. 7:4). "Herra varjelee pyhäkkönsä aikain myrskyssä. Sen tähden saamme olla varmat Herran suosiosta.” Kuten kerran kuulutettiin Juudan kansalle, samoin kuulutetaan Herran huoneesta, Jumalan valtakunnasta, tänä aikana meidän kansallemme Herran sanana: "Te luotatte valheeseen, joka ei mitään auta. Ja te olette vielä sittenkin varkaat, murhamiehet, huorintekijät, valapattoiset, ja suitsutatte Baalille ja noudatatte vieraita Jumalia, joita ette tunne. Te tulette myös, ja seisotte minun edessäni tässä huoneessa, joka minun nimelläni kutsutaan ja sanotte: ei meidän mitään hätää ole, vaikka me teemme nämä kauhistukset." (Jer. 7: 8 - 10).
Herralla on syy nuhdella meidänkin rakasta kansaamme ”sen tähden, ettei totuutta eikä laupiutta, eikä Jumalan tuntoa ole maassa." (Hoos. 4: 1) Kaiken siveettömyyden lisäksi ahneus, kateus, katkeruus ja tyytymättömyys jäytävät kansamme elinhermoja. Ollaan vain itselle ottamassa ja vaatimassa, ja veljensä, lähimmäisensä, joka velkaorjuuteen työntämässä. Kanssaihmisissä nähdään rosvoja ja väärintekijöitä, vaikka oma sydän on törkyä täynnä, ja puhdistus pitäisi sieltä aloittaa. Maan ja taivaan Herra olisi pantava viralta pois. Raamatusta tahdottaisiin tehdä vain satukirja. Ja jos siitä pitäisi jotakin todesta ottaa, hyväksyttäisiin vain mieluisat paikat; ei niitä, joissa Jumalan valtakunnasta, parannuksesta ja kadotuksesta puhutaan. Saarnapöntöstäkin tuollaiset Raamatun kohdat tarkoin kierretään, jotta kuulijat eivät vain pahastuisi ja loukkaantuisi.

Totuuden julistajiin aina pahennutaan. Sen sai Jeremia aikanaan hirvittävällä tavalla kokea, ja se on jokaisen Jumalan lapsen osa tässä maailmassa. Myös Jumalan lapsella, itse kullakin on suuri vaara joutua hengen saastaisuuteen. Niin oli käynyt monille lupauksen kansan lapsille tekstimme mukaan. Sen tähden meidän on aina tarvetta kilvoituksen matkalla siitä puhdistua, niin kuin lihan saastaisuudestakin. Herra Jeesus kehottaa meitä ensin sitä kavahtamaan. Pietariin ja Barnabaahan oli ulkokultaisuuden henki tarttunut, ja se ilmeni Antiokiassa, ja monta muuta viekasteli heidän kanssansa. Paavali nuhtelee sitä
kaikkien kuullen, kirjoittaa varoitukseksi tästä galatalaisille ja kaikille Jumalan lapsille, ja Jumalan käskyläisenä kirkastaa, että uskolle, eikä töille, vanhurskaus luetaan. Ja se, joka uskoo, nähdään Jumalan kasvojen edessä puhtaaksi ja nuhteettomaksi.

Tekstimme ihmiset suorittivat temppelissä ulkonaisen hurskauden muodon, mutta eivät uskoneet. Siksi ei syntynyt myöskään hedelmää. Pyhä Henki, joka on totuuden henki, annetaan vain uskovaan sydämeen. Kun ei usko, ei synny rakkautta Jumalaan ja Jumalan lapsiin. Syntyy vain mahdollisen hurskauden harjoittajia, joille tuo lävistetty, ja verille hakattu Jumalan Karitsa ei ole kirkastunut Isän ainokaisena uhrikaritsana, ja veriruskeiden syntien sovittajana.
Jeesuksen seuraaja, Jumalan armolapsi, kulkee, Hänen verisissä askelissaan, halkaistun esiripun välitse kaikkein pyhimpään. Ja on näin tehnyt iankaikkisen liiton, seuraamaan Jeesusta opissa, elämässä ja kärsimisessä. Hän on saanut kokea, että sielunvihollinen ei hetkeksikään lopeta piiritystään. Siksi Jumalan lapsella on aina taistelu käynnissä omaa lihaa, maailmaa ja perkelettä vastaan. Kun tekstimme ihmiset luulivat vihollisen piirityksen päättyneen, seurasi siitä valvomattomuus, ja seuraukset olivat hirvittävät. Koska liitto rikottiin Jumalan kanssa, Jumala otti pois siunauksensa, ja seurauksena oli vihollisen käsiin joutuminen ja kaiken tuhoutuminen. Siinä nähtiin tottelemattomuuden palkka. Oli käyty "synkeyteen ja pimeyteen ja hirmuisen ilman tykö." (Hebr. 12: 18).

Mutta kun Jeesuksen veren päälle rakennettiin testamentti, perustettiin järisemätön valtakunta. Se kristillisyys, jonka pohjana on Jeesuksen veri, millä syntinen pestään, se ei järise iankaikkisesti, Se ei järise silloinkaan, kun
maa ja taivas tulesta raukeavat. Sitä valtakuntaa ei vihollinen valloita.
Uuden Testamentin välimiehen kautta meidät on kutsuttu iankaikkiseen elämän perillisiksi, niin ettei meidän tarvitse esiripun takana palvella vihaista Jumalaa, vaan saamme käydä lepytetyn Jumalan kasvojen eteen. Ei velkaorjan pelvolla, vaan lapsen ja kuuliaisuuden Jumalan pelvolla. Se pelko ei tee orjaksi, vaan se on arkuutta siitä, ettei Jumalan mieli tulisi pahoitetuksi. Lapsen pelko on se, ettei hän vain koskaan joutuisi kauas Isästä.

"Meillä on armo, jonka kautta me Jumalaa palvelemme, hänen mielensä nouteeksi siveydellä ja pelvolla." (Hebr. 12:28). Usko, Sinä raadollinen kaidan tien kulkija, synnit anteeksi Jeesuksen pyhässä nimessä ja sovintoveressä! Siionin vuoren vapaa ilma vallitsee Herran laumassa. Vanhurskas ja laupias Isä, joka olet koonnut meidät valtakuntaasi; anna armosi kasteen kostuttaa ja lämmittää sydämiämme, että siitä aina saisimme uuden elämän voiman! Amen!

Paavo Koukkari
Päivämies 9.6.1971
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 03 Touko 2011, 05:46

Daavidin huone ja siitä eronnut Israel


1. Kun. 11:11, 12. — Kirj. I. Lehtinen

SANOI siis HERRA Salomolle että se on tapahtunut ja et sinä pitänyt minun liittoani ja minun käskyjäni, jotka minä sinulle käskin, niin minä totisesti repäisen valtakunnan sinulta, ja annan sen palvelijallesi. En minä kuitenkaan sitä tee sinun ajallasi isäsi Davidin tähden, mutta poikasi kädestä minä sen repäisen.

Davidin huoneen synnin tähden tuli suuri eriseura. Kymmenen Israelin sukukuntaa erotti itsensä Davidin huoneesta. Ainoastaan Juudan ja Benjaminin suku piti yhtä Davidin huoneen kanssa. Davidin huoneella tarkoittaa Raamattu Jumalan valtakuntaa. "Davidin huone on niin kuin Jumalan huone." Ja Jeesus sanoo: "Minä olen Davidin suku ja juuri, ” ja ”minulla on Davidin avain." Sen tähden ei puutu miestä Davidin istuimelta iankaikkisesti. Ei siis Davidin huoneen synnin eikä synnittömyyden tähden, mutta sen` siunauksen tähden, jolla Jumala siunasi palvelijansa Davidin huoneen, herättämällä Kristuksen hänen istuimellensa istumaan. Mutta Salomo Davidin poika, jolle Herra kahdesti ilmaantunut oli, ei pitänyt Jumalan liittoa, vaan saastutti itsensä ja Israelin huoruudella. Jonka tähden Jumala salli nämä epäjumalan palvelijat langeta eriseuraan, niin kuin Hän jo ennen sitä oli sen ilmoittanut profeetta Ahialle, joka repi Jerobeamin uuden hameen 12 kappaleeksi ja sanoi Jerobeamille, ota itselles 10 kappaletta, sillä näin sanoo Herra: minä repäisen kymmenen sukukuntaa Israelista ja annan ne sinulle.

Jerobeam, tämän eriseuran päämies, oli profeetta Ahian voitelema. Hänen päällänsä oli Herran voitelus öljy. Pieni se olisi ollut joukko Jerobeamilla, ellei hän olisi ollut Herran voitelema. Eivät ne voitelemattomat ole koskaan kristillisyydestä suuria joukkoja lohkoneet.

Mutta se tässä on ihmeellistä, että tämä eriseura tuli Davidin huoneen synnin tähden ja Jumalan luvalla, eikä Jumala silti hyljännyt Davidin huonetta, ja mennyt eriseuraisille Jumalaksi. Vaikka kyllä se tämä Israelin eriseura, niin kuin kaikki muidenkin aikojen eriseurat tekevät, uskoi ja opetti, että kyllä se Jumala on meidänkin kanssamme, ja että Davidin huoneen se on hyljännyt. Siellä on niin suuria synnin tekijöitä. Siellä puolustetaan ja tehdään syntiä. "Ei me totuutta rakastavat, joilla tosi halu on tulla autuaaksi, voi sopia samaa tietä synnin rakastajien kanssa kulkemaan", he sanovat.

Tämä eriseura oli suurin, mitä koskaan on kristillisyydestä lähtenyt. Niitä lähti kahdeksansataatuhatta valittua sotamiestä sotaan Davidin huonetta vastaan, joista viisisataatuhatta kaatui heti ensi päivänä Davidin huoneen miekkaan.

Jos eriseuralla olisi oikeus olla, ja siinä tulla autuaaksi, niin totta siinä olisi tullut, josta sanotaan, se on Herralta tapahtunut. Mutta mitä Raamattu sanoo: "Herra heitti heidät pois kasvoinsa edestä." Jumala sallii tottelemattomille eriseuran paatumukseksi, vitsaksi ja haavoiksi, Davidin huoneellekin heidän synteinsä rangaistukseksi. Mutta Davidin huoneelle sanoo Herra: "En ota minä laupeuttani pois sinulta iankaikkisesti." Mutta Israelille hän sanoo: "Vaikka he astuisivat ylös Taivaaseen, niin minä sieltäkin sysään heidät alas ja vaikka he kaivaisivat itsensä meren pohjaan, niin minä käsken käärmettä, että se heitä siellä pistää." Ja niin me näemme Raamatusta, ettei ainoakaan Israelin kuninkaista palannut siitä eriseurasta, jonka Jerobeam teki. Lopulta he vietiin pois omalta maaltansa Assyyriaan.

Kyllä Jumala oli kärsivällinen heidän kanssaan, rankaisi heitä kuivuudella, nokipäillä, ruoho- ja jyvämadoilla, heinäsirkoilla ja lehtimadoilla, ja antoi heidän tuimain herrain alle, että he tietäisivät, mitä se on palvella Häntä eli vihollisiansa. Hän antaa sataa toisen saran päälle ja toisen saran päälle ei antanut sataa, ja antoi heille profeettain kautta monta ihmettä ja suuria voittoja vihollisistansa, ja pyysi heitä palaamaan takaisin Davidin huoneen kanssa palvelemaan Herraa Jerusalemissa, jonka Jumala oli valinnut asuinsijaksensa, Mutta he eivät palanneet, eivätkä luopuneet Jerobeamin, Nebatin pojan eriseurasta.

Parannusta he kyllä tekivät siellä eriseurassaan, joskus hyvinkin perinpohjaisesti. He tappoivat monta eri kertaa kaikki Baalin ja kuvain palvelijat, ihan suvuttain, lapsetkin, joiden isät olivat Baalia palvelleet. Ja he uhrasivat paljon. Niin kuin kirjoitettu on: "Israel, sinulla on niin monta alttaria, kuin kuhilaita on pellolla.” Mutta mitä auttaa parannus eri seurassa. Ei mitään, vaikka verta itkis, jos ei nöyrry palaamaan takaisin Davidin huoneeseen, jossa vain yksin on siunaus. "Siellä annan minä itseni löytää, sanoo Herra, joka minua tässä sijassa etsii ja tähän palajaa, sille minä, Herra, olen armollinen, ja minun silmäni ja sydämeni on alati siinä."

Tämä eriseura tuli Davidin huoneen synnin tähden. Emme tahdokaan puolustaa Davidin huoneen synnittömyyttä. Syntiä siellä on tänäkin päivänä kyllin paljon, mutta siellä on armoa ja anteeksi antamusta myös, jota ei ole muualla. Mutta oliko Israel ilman syntiä? Vai olivatko vain Davidin huoneen synnit sen tunnolla.

Eriseuran henki on varas, se varastaa omat synnit ja kantaa Davidin huoneen synnit tuntoon. Niin näemme Israelista. Jerobeamin tykö kokoontui joutilaita miehiä, belialin lapsia. He nousivat Herran valtakuntaa vastaan ja sotivat Davidin huoneen kanssa, ja uhrasivat vasikoille.

He varmaankin aikoivat perustaa pyhän ja puhtaan seurakunnan. Siinä aikomuksessa on jokainen eriseura lähtenyt ja jättänyt Davidin huoneen. Mutta miten on käynyt. Joutilaat miehet ja belialin lapset ovat kokoontuneet, ja siitä on tullut Davidin huoneen elinkautinen vihollinen, niin kuin kirjoitettu on. Sota oli kaiken aikaa Davidin huoneen ja Israelin välillä, ja kuten Jeesus sanoo, kussa raato on, sinne kotkat kokoontuvat.

Kyllä tätä eriseuraa korjattiin. Kymmeniä kertoja siellä tehtiin kaikki mitä voitiin, niin kuin Jumala todistaa mm. Jehusta: "Sinä olet ollut kuuliainen tekemään minun tahtoani, niin pitää sinun poikas istuman kuninkaan istuimella neljänteen polveen. Mutta ei hän luopunut Jerobeamin, Nepatin pojan synneistä, joka Israelin saatti syntiä tekemään. Ei hän palannut Davidin huoneeseen, eikä palauttanut Israelia. Hän kyllä palveli Herraa oikein ja käskyjen jälkeen, mutta väärässä paikassa. Hänellä oli jaettu sydän. Niin kuin hänestä Raamatussa sanotaan, ettei hänen sydämensä ollut kokonainen Herran edessä. Ei Jehu ontunut Baalin eikä vasikkain puoleen, vaan hän tappoi Baalin ja vasikkain palvelijat, sekä isät että lapset ja veloitti kuoleman uhalla jokaisen Israelissa palvelemaan Herraa lain ja käskyn mukaan, mutta ei Jerusalemissa eikä Davidin huoneessa, johon Jumala sanassaan määräsi kuoleman uhalla jokaisen miehen puolen kolme kertaa vuodessa tulemaan. Tämä tottelemattomuus oli kuoleman synti Israelille ja Jehulle. He eivät luopuneet siitä eriseurasta, jonka Jerobeam teki, eikä palvelleet Herraa Davidin huoneessa Jerusalemissa. Jehu uskoi Israelin profeetoita, jotka saarnasivat, että palvelkaa Herraa tässä paikassa ja Herra antaa teille levon. Koko Israel piti Juudan profeetat Juudan kuningasten palkkaamina, puoluehengen sokaisemina, ahdasmielisinä ja omaan karsinaansa kokoajina, jotka ei ymmärrä kunnioittaa muita kuin itseään, eikä pitää
muita kristittynä kuin omaan joukkoonsa kuuluvia. Se Davidin joukko on niin pienikin. Meille on kirjoitettu 2. Aik.k. 30, miten Israel pilkkasi Juudaa ja Davidin huoneen lähettejä, jotka tulivat kutsumaan Israelia pitämään Herran juhlaa Jerusalemissa: "Mikä osa on meillä Davidissa, tai perimys Iisain pojassa."

He vain pilkkasivat ja nauroivat. Eikä tullut kuin muutamia miehiä Efraimista ja Manassesta. Davidin huoneella oli suuri kiusaus ja murhe tästä eriseurasta. - Piskuisen joukon oli taisteltava näiden entisten veljiensä kanssa. Siihen lisäksi ympärillä olevat kansat kuin susilaumat, Herran viholliset, jotka pitivät aina sotaa Davidin huonetta vastaan. He vain eivät voittaneet sitä, sillä Herra soti Davidin huoneen puolesta, niin kuin kirjoitettu on: "Kuitenkin jäi piskuinen joukko ja päämies Davidin huoneelle, että Davidin huoneessa pitää aina valkeus minun edessäni olemaan, sanoo Herra."

Mutta niin kuin silloin oli, niin se vielä nytkin tapahtuu suvusta sukuun.

Ei siinä Israelin eriseurassa ollut muuta vikaa kuin se, että siinä ei tullut autuaaksi. Se sama huono puoli siinä on eriseurassa vielä nytkin, ettei siinä yksikään tule autuaaksi. Kyllä sitä korjataan. Siellä on Jehuja, jotka armottomasti kukistavat esikoisuuden, uudestiherännäisyyden ja lihallisuuden alttareita, ja uudistavat Herran palvelusta. Mutta mitä se auttaa, kun ei kuitenkaan eriseuraisuutta syntinä hyljätä ja palata parannuksessa ja uskossa Davidin huoneeseen, Jumalan valtakuntaan. Siellä se on uskottava missä Jumala asuu. Mitä auttoi Israelia Jumalan palvelus siellä, missä ei Jumalaa ollut. Sillä ei Jumala luvannut muualla kuulla eikä armahtaa, kuin siinä sijassa, jossa Hän asuu. Jumalan valtakunnan löytäminen on ensimmäinen ehto autuuteen. Sen ulkopuolella ei ole, eikä asu muut kuin koirat ja velhot ja monenlaiset syntein orjat, valheen rakastajat ja tekijät. Nekin kaikkein pyhimmät ulkona Jumalan valtakunnasta ovat valheen tekijöitä siinä, kun he puolustavat itseään autuaaksi eriseurassa, ja opettavat, että Jumala on, ei vain yhden, vaan useammankin joukon Jumala, joka muka ei välitä joukoista.

Kirj. I. Lehtinen
Päivämies Torstaina elokuun 24 päivänä 1961
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä


Paluu Vanhojen opettajien kirjoituksia



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron