Jumalan kunniaksi muisteltua, Eino Vaherjoki

[Taavetti]

Jumalan kunniaksi muisteltua
Joensuussa tapahtunutta

Varhaisessa kultaisessa nuoruudessani, siinä 18 v. iässä Jumalalta johdettuna siirryin lapsuuteni kodista Hämeestä Joensuuhun rakkaan siskoni perheeseen asumaan ja samalla valmistautumaan elämäntehtävääni. En ollut silloin uskomassa, olin vain jumalinen ja hurskas nuorukainen, että saatoin ”Rikkaan nuorukaisen" tavoin sanoa, ”Nämä kaikki olen minä pitänyt hamasta nuoruudestani saakka", kun kysymys tuli lain käskyistä ja ihmisen mahdollisuuksista niiden täyttämiseen nähden.
Joensuun Jumalan lapset, nähdessään vilpittömän Jumalan kaipuuni, rakastivat minua oikealla tavalla. He Jumalan sanalla ja rakkaudella minua puhutellen osoittivat oman vanhurskauteni ja jumalisuuteni Jumalalle kelpaamattomaksi ja vain synniksi ja suurella pitkämielisyydellä kirkastivat autuaaksitekevää uskoa ja Jumalan pohjatonta rakkautta meitä kohtaan Hänen Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa.

Kun heidän pyynnöstään joitakin aikoja kuljin seuroissa sanan kuulossa, jouduin elävän Jumalan sanan satuttamaksi. Muistan oikein hyvin kuinka omanvanhurskauteni ja jumalisuuteni perustukset alkoivat pahasti horjua, en enään ollut varma autuudestani, varmuuden tilalle sydämessäni tuli suuri epävarmuus. Kun katselin ja seurasin uskovaisia heidän elämässään ja uskossaan, niin sellainen varma näkemys heistä sydämelleni tuli, että he ovat autuaita ihmisiä.
Mutta tämän jälkeen oli pelko sydämelläni siitä, etten vain lahkoon eksyisi, kun lapsuudestani asti hartaana lutherilaisena rakastin vain kirkkoa ja kirkon jumalisuutta. Selvyyteen päästäkseni siitä, että Jumalan lasten usko on myös Lutherin opetuksen mukaista, rupesin aivan erikoisesti tutkimaan ja lukemaan Lutherin saarnoja hänen postilloistaan. Niinpä sitten alkoikin kirkastua sydämelleni, että Jumalan lasten tunnustama usko ei ole ainoastaan Raamatun mukaista uskoa, mutta he uskovat aivan samalla tavalla kuin Lutherkin on uskonut.

Pian sitten koittikin yksi elämäni ihanimmista hetkistä, kun Joensuun Rauhanyhdistyksellä sain omalta puoleltani köyhänä ja ansiottomana avata sydämeni kätkemään elävän evankeliumin syntini anteeksisaamiseksi Jeesuksen nimessä ja veressä – tulin silloin siunatuksi Siionista. Joensuun Siionissa minua Jumala näin auttoi uskomaan, siellä sain parannuksen armon ja sen jälkeen sain elää monet, monet vuodet tuon erikoisen rakkaassa muistossani olevan Siionin onnellisena jäsenenä.

Ei milloinkaan unohdu myöskään mielestäni se hetki eräänä äitienpäivänä Joensuun Rauhanyhdistyksellä, kun arkaillen menin, mutta menin kuitenkin Jumalan lasten pyynnöstä ja heidän siunaamanaan puhumaan äideille. Tekstikseni muistan lukeneeni tuossa tilaisuudessa Psalmia 64.

Muistellessani noita aikoja, en milloinkaan voi unohtaa Joensuun
rakasta Siionia, en rakkaitten ystävien vierailuja siskoni kodissa: ja päinvastoin, en kaikkea sitä talostelemista "yhennyksineen” — niin sanomattoman kalliita olivat ne ajat. Monet niistä rakkaista ystävistä on jo päässyt Jumalan kansan lepoon.

Jumalan rauhalla tervehdin teitä, nyt siellä kilvoittelevia, jokaista erikseen ja kaikkia yhteisesti — ` iloitsen kanssanne siitä, että` Herra on lisännyt autuaaksi tulevia seurakunnalleen.
"Minä kiitän Jumalaani, niin usein kuin teitä muistan, aina, kaikissa rukouksissani ilolla rukoillen teidän kaikkien puolesta, kiitän siitä, että olette evankeliumista osallisiksi päässeet ensi päivästä alkaen tähän päivään saakka."
Eino Vaherjoki
Päivämies 27 maaliskuuta, 1958

[Taavetti]

On aiheellista

On aiheellista vielä kerran torjua aiheettomat uudistuvat syytökset, että kristillisyytemme olisi siirtynyt johonkin uuteen harhaoppiseen ymmärrykseen perisynnistä ja kasteesta. Nämä syytökset toistuvat niitten taholta, jotka vastaan nousemisensa vuoksi ovat itseltään kadottaneet Siionin luottamuksen ja rakkauden.
Kristillisyydessämme on aina ollut, ja tälläkin hetkellä on perisynnistä, lapsen osasta ja kasteesta samankaltainen Pyhään Raamattuun perustava ymmärrys, kuin miten nämä asiat on rovasti Lars Leevi Laestadius käsittänyt. "Lapsille kuuluu taivaan valtakunta jo ennen kastetta, heidän uskonsa nojalla siitä syystä, ettei heillä ole mitään epäuskoa, heillä ei ole sellaisia intohimoja, joihin vanhassa ihmisessä oleva epäusko perustuu. Heillä ei ole mitään omavanhurskautta, ei mitään maailman kunniaa, ei mitään omanvoiton pyyntiä, vaan ainoastaan ruoan halu — ei mitään kateutta, ei mitään suuttumusta, ei mitään vihaa, ei mitään huoruuden himoa, ja sen tähden he jo luomisen armon kautta ovat vapautetut perkeleen vallasta ulkonaisessa suhteessa, se on, he ovat luomisen armon kautta vapautetut perkeleen vallasta ajatuksissa, haluissa ja töissä, mutta ei synnilliseen taipumukseen eli perisyntiin nähden, joka asuu heissä, mutta jonka velasta ja rangaistuksesta he ovat vapautetut sovintoarmon kautta Kristuksessa, mikä heille omistetaan yksin uskon kautta, ilman lain töitä." (L. L. Laestadius, Huutavan ääni korvessa, vv. l852 — 1854, Oulu 1906, s. 327. s.)

Tällä tavoin näistä asioista kristillisyydessämme uskotaan ja ymmärretään, perustaen kaiken Pyhään Raamattuun. Ja pitäytyessämme sydämen halulla rakkaan kansankirkkomme jäsenyyteen, torjumme aiheettomina syytökset, joilla em. taholta kristillisyyttämme on ruvettu syyttämään epätunnustukselliseksi. Kun luemme tohtori Martti Lutherin kirjoituksia, ja mitä hän näistä asioista sanoo saarnoissaankin, esim. Kirkkopostillansa Helatorstain saarnassa, niin kyllä me olemme myös todellisia Lutherilaisia — mutta tunnustaudumme myös vanhoillislestadiolaisiksi, koska maailmassa niin meitä nimitetään.

Kristillisyytemme on meidän rakas, viihtyisä, lämmin kotimme — Kristuksen
seurakunta, pyhien yhteys, jonka keskuudessa evankeliumi puhtaasti ja selvästi saarnataan, ja sakramentit evankeliumin mukaisesti, oikein jaetaan. Tämänkaltainen on tälläkin ajalla meidän kristillisyytemme. Järjestäytymisemme ei ole itsetarkoitus — mutta välttämätön asia — voidaksemme Jumalan antamin mahdollisuuksin ja kristillisen esivallan säätämän lain suojaamana tehdä vielä
evankeliumin työtä, ja julistaa Jumalan valtakuntaa.

Eino Vaherjoki
Päivämies 15 toukokuu 1961

[Taavetti]

Oulu 18. 3. -64

Kevään sanoma

"Katso, talvi on kulunut, ja sade lakannut ja mennyt pois; kukkaset ovat puhjenneet kedolla, kevät on tullut, ja toukomettisten ääni kuuluu meidän maassamme; fiikunapuut puhkeavat, viinapuut kukoistavat ja antavat hajunsa."
Korkea veisu 2: 11–13.

Kevään sanoma on Jumalan voimallista puhetta ihmisille, yhteiskunnalle, kansoille. Luonnon herääminen talven unesta on sanatonta julistusta siitä,
että Jumala on iankaikkinen Isä viisaudessaan, armossaan ja rakkaudessaan ihmisiä ja koko luomakuntaansa kohtaan. Kevään saapuessa luonnossa ilmenevä valon, ja lämmön lisääntyminen, ja sen vaikutus, antaa ihmismieliin iloa, toivoa ja elämän halua. Toivottavaa olisi, että jälleen maallemme ja kansallemme annettu kevät, herättäisi ja opettaisi meitä jokaista oikealla tavalla kiitollisuuteen Jumalaa kohtaan, jolta kaikkinainen hyvä anto ja täydellinen lahja tulee. Toivottavaa olisi, että Jumala saisi rakkaudessaan ja armossaan opettaa ihmisiä keskinäiseen ystävyyteen, rakkauteen ja sopuisuuteen, niin että sydämissä oleva routa ja jää sulaisi, että kansamme jäsenet löytäisivät toisensa, ja osaisivat kiitollisina ja tyytyväisinä kaikilla elämän aloilla työtänsä tehdä rakkaassa isänmaassamme, kotiemme ja kansamme yhteiseksi siunaukseksi.

Kevät on touonteon aikaa. Jumalalta saamme rukoilla suotuisia ilmoja ja kaikinpuolista siunausta ajallisille askareillemme. Kalliilla tavalla saamme tässä maassa kokea myös Jumalan valtakunnan pelastussuunnitelmien toteutumisen kevään. Jumalan valtakunnan kallis touonteon aika, kylvöaika, on parhaillaan. Jumala on kasvun antaja. Kristillisyytemme runsas nuorten joukko, vanhempien ilona, on kevään kansaa. Kukkaset ovat puhjenneet kedolla, kevät on tullut ja toukomettisten ääni kuuluu meidän maassamme. Fiikunapuut puhkeavat, viinapuut kukoistavat ja antavat hajunsa. Jeesus Kristus sanoo: "Tietäkää, että suvi on läsnä." Matt. 24: 3.

Kevään sanomaa, Jumalan rakkauden sanomaa, aikamme ihmisille, on paaston ajan kallis sana. Marian, Jeesuksen äidin nöyryydestä, "Niin sanoi Maria: katso, Herran piika, tapahtukoon minulle sanasi jälkeen. Ja enkeli läksi hänen tyköänsä.” Luuk. 1: 38. Ja Jumalan rakkaudesta Pojassansa Kristuksessa Jeesuksessa: "Hän on haavoitettu meidän pahain tekoimme tähden, ja meidän synteimme tähden on hän hosuttu. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta olemme me parannetut." Jes. 53: 5.

"Sillä Herra Jumala on aurinko ja kilpi: Herra antaa armon ja kunnian: ei hän anna hurskailta mitään hyvää puuttua. Herra Sebaot, autuas on se ihminen, joka Sinuun uskaltaa.” Ps. 84: 12 – 13.

Eino Vaherjoki
Päivämies 18.3.1964

[Taavetti]

Jordan

3.sunn. Loppiaisesta.

2. Kun. 5: 1—14.
Tekstimme kertoo meille eräästä parantumisen ihmeestä, mikä tapahtui vanhan liiton ajalla Naemanille, Syyrian kuninkaan sadanpäämiehelle, joka oli kuuluisa ja voimallinen mies, mutta spitalinen.

Rakkaudessaan Jumala osoitti hänelle valtakuntansa armoneuvot, Naemanin palvelukseen johdatetun uskovaisen palvelustytön ja profeettansa Elisan kautta. Nämä neuvot käytäntöön pantuina tarkoittivat sitä, että peseydyttyään Jordanin virrassa seitsemän kertaa, Naeman puhdistui aivan puhtaaksi spitalistansa.

Aloittaessaan julkisen toimintansa täällä syntisessä maailmassa, ja esiintyessään puhujana kotikaupunkinsa Natsaretin synagogassa, meidän rakas Vapahtajamme, Jeesus Kristus, kertoi kuulijoilleen olleen monta spitalista Israelissa Elisa profeetan ajalla. Mutta heistä puhdistettiin ainoastaan Naeman Syrialainen. Tämän Jeesus sanoi niille kuulijoilleen, jotka kuunneltuaan Hänen puhettansa, ihmettelivät niitä armon sanoja, mitä Hän puhui, mutta sitten kuitenkin sanoivat: eikö tämä ole Joosefin poika?

Naeman Syrialainen suhtautui aluksi halveksivasti Jordanin virtaan, ja eihän se tosin ollutkaan Damaskon virtojen Abanan ja Pharpharan kaltainen, joissa peseytymisen Naeman edellytti olevan paljon merkityksellisemmän puhdistuaksensa, kuin halvan näköisessä Jordanin virrassa.

Tekstimme osoittaa, että Jumalan armoneuvot Naemanille olivat tinkimättömät, ja ainoastaan halvan ja mitättömän näköisellä Jordanin virralla oli spitalista puhdistava voima.
Näin tämä asia on vielä tänäkin päivänä. Kun on kysymys siitä parantumisen ihmetapahtumasta, että syntispitaalinen puhdistuu synneistänsä, ja saa sydämeensä vanhurskauden, ilon ja rauhan Pyhässä Hengessä, tapahtuu tämä yksinomaan peseytymällä halvan näköisessä Jordanissa. Jumalan ihmeellisenä, puhdistavana elämänveden virtana se juoksee Karitsan istuimesta sydämistä sydämiin siinä Jumalan perheessä ja pyhäin ihmeellisessä yhteydessä, josta Jeesuksen antaman käskyn mukaisesti saarnataan vieläkin parannusta ja syntien anteeksiantamusta.

Jumalan valtakunta on halvan näköinen ulkonaiselta olemukseltaan, mutta ken valtakuntaan sisälle evankeliumilla siunattuna on päässyt, Kutsujan armasta, hän katselee Herran laumaa Siionin vuorella, ja ihastelee, kuinka se Jeesuksen verellä puhdistettuna, ja armolla ja laupeudella kruunattuna, on kaunis ja yljällensä Kristukselle otollinen.

Kaikille harhaileville sieluille, suruttomuuden yössä vaeltaville, ja oman vanhurskauden rakentajille ajallammekin, kuuluu kehotus: ota vastaan Jumalan valtakunta, avaa sydämesi kätkemään uskolla valtakunnan evankeliumi niin hyvänä sanomana Jeesuksesta, että Sinunkin syntisi ovat anteeksi annetut Jeesuksen veressä. Näin Raamatun mukaisesti uskoen Jeesukseen peseydytään vieläkin Jordanissa.

Rakkaat Jumalan lapset, seuratkaamme vielä Karitsaa Hänen verisissä askeleissaan, vaalien rakkautta ja hengen yksimielisyyttä keskenämme, sekä valvoen uskossa, että vaatteemme ovat pestyt ja valkaistut Karitsan veressä. Pyhä veri nytkin puhuu sydämillemme syntiemme täydellisestä sovituksesta ja anteeksiantamuksesta.

Eino Vaherjoki, Oulu
Päivämies 19.1.1956