VL-FOORUMI

Keskustelupalsta vanhoillislestadiolaisille ja uskostamme kiinnostuneille. Ylläpitäjinä vanhoillislestadiolaisia yksityishenkilöitä.
Tänään on 18 Tammi 2019, 08:23

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]




Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 7 viestiä ] 
Kirjoittaja Viesti
ViestiLähetetty: 28 Maalis 2009, 00:17 
Esa Tuomaala: Lakihurskauden särkyminen

Kirjasta Jumalan kansan matkasaatto

"Mutta kun Jeesus katsahti hänen päällensä, rakasti hän häntä ja sanoi hänelle; yksi sinulta puuttuu: mene, myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna vaivaisille; ja sinulla pitää oleman tavara taivaassa, - ja tule, seuraa minua, ottaen risti. Mutta hän tuli siitä puheesta murheelliseksi, ja meni pois murheissansa; sillä hänellä oli paljon tavaraa." (Mark. 10:21-22).

Monilla ihmisillä oli asiaa Jeesuksen luokse. Lähestymistavat olivat erilaiset. Moni tuli sydämen tuskassa. Moni uteliaisuudesta. Monet vihaa kantaen. Tässä Raamatun tekstissä kuvattu ihminen tuli nöyrän kohteliaana. Hän painui polvilleen Jeesuksen eteen ja tästä polviasennosta hän teki suuren kysymyksensä: "Hyvä Mestari! Mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?" Merkillisellä tavalla Jeesus torjui osan tuon miehen esityksestä: "Miksi sanot minun hyväksi? Ei kenkään ole hyvä, vaan yksin Jumala." Miksi Jeesukselle ei kelvannut puhuttelumuoto "hyvä Mestari"? Selityksenä voisi olla se, että Jeesus tiesi kuulijansa asenteen. Hänellä ei ollut käsitystä Jeesuksen jumaluudesta. Puhuttelu ei merkinnyt sen tunnustamista. Sen sijaan hän ilmeisesti lain hengessä arvioiden oli tullut siihen tulokseen, että ainakin jotkut ihmisistä ovat hyviä. Näiden joukkoon hän luki Jeesuksen omalla puhuttelutavallaan. Tällaisen ihmisten jakamisen Jeesus kielsi. Hänen ehdoton käsityksensä koko ihmissuvusta oli sama kuin psalminkirjoittajalla ja Paavalilla: "Ei ole kenkään vanhurskas, ei yksikään; ei ole yhtäkään ymmärtäväistä, ei ole ketään, joka etsii Jumalaa. Kaikki ovat poikenneet pois ja ynnä kelvottomaksi tulleet: ei ole yhtään, joka hyvää tekee, ei yhtäkään." (Room. 3:10—12). Tätä totuutta Jeesuksen keskustelukumppani ei tajunnut.

Alkaessaan opettaa luokseen tullutta kyselijää iankaikkisen elämän saamisen suuressa asiassa Jeesus otti ensiksi esille Jumalan lain. Tätä Jeesus ei varmastikaan tehnyt siksi, että hän olisi tahtonut esitellä hänelle lain pelastustienä. Syy oli kokonaan muualla. Niin kuin usein muulloinkin Jeesus lähti siitä, minkä tiesi olevan keskeisellä sijalla kyselijän elämässä ja ajatusmaailmassa. Jeesuksen sanontatapa on paljon puhuva: "Kyllä käskyt tiedät." Tämä oli tämänkertaiselle kyselijälle olennaista. Hän tiesi käskyt. Noudattaminen ja täyttäminen on kuitenkin eri asia. Kymmenestä käskystä Jeesus luki ulkoa suunnilleen puolet. Muun muassa ensimmäistä ja toista käskyä hän ei maininnut lainkaan.

Nuorukainen tarttui lujasti Jeesuksen esiin heittämään lain ohjenuoraan. Ilmeisen selvästi keskustelun saama linja miellytti häntä. Jeesushan puhui hänelle mitä tutuimmasta asiasta. Tähän hänen oli helppo vastata. Ja vastaus kuului: "Mestari, nämä kaikki olen minä pitänyt hamasta minun nuoruudestani." Itseensä, elämäänsä ja kilvoitteluunsa nuori mies oli tyytyväinen. Hän näki elämänsä eheänä. Kovin nuori hän ei ilmeisesti ollut, koska sanoi pitäneensä lain nuoruudestaan asti. Voisi kysellä, miksi hän sitten tuli iankaikkista elämää koskevan kysymyksen kanssa Jeesuksen luo, koska hän oli mielestään onnistunut näin hyvin. Ehkä omantunnon syvyydessä häilyi sittenkin epätietoisuus siitä, että riittikö tämäkään vanhurskaalle Jumalalle. Evankelista Matteuksen mukaan mies kysyikin: "Mitä minulta vielä puuttuu?" Siis jotakin tuntui kaikesta huolimatta puuttuvan ja sitä hän itsestään ja vanhurskaudestaan etsi.

Jeesuksen kehotus mennä myymään kaikki ja antaa vaivaisille, on askarruttanut Raamatun lukijoita ajasta aikaan. Miksi Jeesus puuttui omaisuuskysymykseen ja sen jakamiseen ensiksi, vaikka monien käsityksen mukaan se ei suinkaan ole uskonelämän aakkosissa eikä Jeesuksen opetuksessakaan ensimmäinen asia. Etsiessämme vastausta tähän kysymykseen meidän lienee todettava, että Jeesus kohteli luokseen tulevia yksilöinä ja puhutteli jokaista keskustelukumppaniaan juuri siten, että hän voisi tulla autetuksi. Nyt oli kysymys toisaalta ihmisestä, joka kerskasi pitäneensä Jumalan käskyt ja toisaalta ihmisestä, jolla oli paljon tavaraa ja omaisuutta. Miehelle oli kertynyt sekä hengellistä että maallista rikkautta. Kun Jeesus huomasi hänen tietävän, mitä lain kirjain sanoo, hän yhdellä väkevällä esimerkillä tahtoi näyttää, mitä Jumalan vaativan ja pyhän lain pitäminen tuon miehen elämässä olisi merkinnyt. Hän omisti paljon tavaraa. Lähimmäisenrakkauden käsky kaikessa ankaruudessaan olisi vaatinut häntä uhraamaan koko omaisuutensa Israelin köyhille. Hänen rakkautensa Jumalaan ja lähimmäiseen pantiin nyt tulikokeeseen. Evankelista Matteuksen sanonta selventää kuvaa tässäkin kohden. Sen mukaan Jeesus sanoi: "Jos sinä tahdot olla täydellinen, niin mene ja myy, mitä sinulla on - -" (Matt. 19:21). Laki vaatii täydellisyyttä. Tämän täydellisyyden omastaan luopumisessa me kohtaamme yksin Kristuksessa. Lakia täyttäessään Jeesus antoi kaikkensa, henkeänsä ja sydänvertansa myöten, meidän vaivaisten syntisten puolesta. Hän oli täydellinen Jumalan ja lähimmäisen rakkaudessa.

Jeesuksen puhuttelussa miehelle avautui Jumalan lain kirkkaus. Sen valossa hänen niin eheältä näyttä nyt elämänsä ja kilvoittelunsa reväistiin rikki. Vuosien työ valui hetkessä hukkaan. Murhe täytti miehen sydämen omavanhurskauden rakennelman sortuessa. Miehen sydän ei ollutkaan ensisijaisesti kiinnitetty Jumalaan eikä lähimmäiseen, vaan omaisuuteen, tavaraan ja omaksuttuun hengelliseen rikkauteen. Pahinta oli - ei se, että hän tuli murheelliseksi - vaan se, että hän meni pois Suuren Armahtajan luota, joka oli valmis jatkamaan keskustelua ja neuvomaan elämän tietä.

Jeesuksen ja rikkaan miehen keskustelu on kaikiksi ajoiksi varoitusmerkkinä omavanhurskauden vaarallisuudesta. Itse hankittu pyhyys, itse muodostettu uskonvakaumus, oman voiman varassa lain valossa tapahtunut puhtauskilvoittelu ei koskaan kelpaa Jumalan edessä. Siihen pukuun puettu jää aina viluiseksi ja Jumalan lain todellisen kirkkauden edessä tyystin alastomaksi. Jumalan rauhaa ei saavuteta koskaan sillä tiellä. Ei vain Jumalan valtakunnan ja maailman omavanhurskauden harjoittajien kesken käydä taistelua näistä asioista. Myös kristityn sielussa taistellaan tällä rintamalla. Sielunvihollinen ei eksytä vain julkisiin tai salaisiin lihan synteihin, vaan se tahtoisi viedä myös omavanhurskauteen ja sitä tietä kuivata uskonelämän. Joskus se selittää uskovaisen onnistuneeksi kilvoittelijaksi ja esittää, että hän tämän perusteella olisi mahdollisesti ainakin osaksi Jumalalle kelvollinen. Joskus se taas osoittaa Jumalan lapsen heikkouksia ja julistaa, että jos nuo heikkoudet olisivat poissa, silloin voisit vapaasti uskoa. Kumpikin merkitsee valhetta. Koko uskominen ja kaikki turva on sen varassa, mitä Herra Jeesus on tehnyt kuolemassaan ja ylösnousemuksessaan. Hänen ansaitse maansa vanhurskautta emme voi lisätä emmekä vähentää. Se on kokonaan lahjaa. Se omistetaan yksin uskon kautta. Kilvoitus syntiä vastaan ja rikkomusten poispaneminen lähtee tämän uskonvanhurskauden omistamisesta.

Nytkin tätä lukeva ystäväni, jää uskomaan rikkomuksesi anteeksi annetuksi Jeesuksen nimessä ja veressä! Vapautesi on Kristuksen haavoissa!


Ylös
  
 
ViestiLähetetty: 19 Huhti 2009, 12:18 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6936
Paikkakunta: Suomenselkä
Raamattu – kirjoitettu Jumalan sana


Elävässä uskossa vaeltavat antavat Raamatulle kunnin. Raamatun kunnioitus näkyy selvästi myös kirkkomme tunnustuskirjoissa. Eräässä niistä, nimittäin Sovinnonkaavassa asia ilmaistaan näin:
"Me uskomme, opetamme ja tunnustamme ainoaksi säännöksi ja ohjeeksi, jonka mukaan kaikki niin opit kuin opettajatkin on arvosteltava, yksinomaan Vanhan ja Uuden Testamentin profeetalliset ja apostoliset kirjat... Tässä näkyy Raamatun kuningasasema. Se kohoaa kaiken uskonnollisen kirjallisuuden, vieläpä tunnustuskirjojenkin yläpuolelle. Tämä periaate ei tosin ole vain tämän tunnustuskirjan kohdan varassa, vaan itse asiassa periaate näkyy Raamatustakin. Voimme perustella ilman erityistä siteerausta eräällä käytännön asialla, joka näkyy kautta Uuden Testamentin: Uudessa Testamentissa ei Jeesus tai kukaan apostoleista aseta mitään Vanhan Testamentin kirjoitusta luotettavuudessaan kyseenalaiseksi. Päinvastoin — kun Jeesus joutuu keskusteluihin vastustajiensa kanssa, joista ensimmäisenä kasteen jälkeen näkyy itse sielunvihollinen, hän taistelee Raamatulla, toisin sanoen hän tuo esiin Vanhan Testamentin kirjoituksia. Näin hän tekee siitä huolimatta, vaikka hänellä Jumalan Poikana varmasti oli välitön tieto Jumalan salaisuuksista ja hänen puheensa sellaisenaankin oli täyttä jumalallista totuutta. Myöskään apostoleilla ei ollut varaa halveksia kauan ennen heitä syntyneitä Vanhan Testamentin kirjoituksia, vaikka he Jeesuksessa olivat nähneet enemmän kuin yksikään Vanhan Testamentin kirjoittaja omana aikanaan. Jeesus oli heille Vanhan Testamentin lain ja profeetallisten lupausten täyttymys. Siksi he julistaessaan Kristusta ja Jumalan valtakuntaa tekivät sen: "lähtien kirjoituksista.”

Ainoa auktoriteetti

Jos tunnustaisimme, että Raamattu on ainoa ehdoton auktoriteetti hengellisissä asioissa, että se on ehdottoman luotettavaa ja varmaa Jumalan sanaa. Tästä luonnollisesti seuraa, että Raamattua tulisi lukea ja - käyttää runsaasti. Hartauspuhe ilman raamatullista sisältöä ei ole asianmukainen. Kun tahdotaan puhua Jumalan sanaa, on välttämätöntä, että puhe lähtee Raamatun tekstistä ja että sen sisältö muutenkin an Raamatun tuke maa julistusta. Psykologia, kirjallisuus tai filosofia ovat Raamatun rinnalla vähäarvoista tekstiä ja jos ne pääsevät saarnassa hallitsemaan, on se suorastaan kauhistus. Tuntui perin oudolta, kun eräässä viime: kesän radiojumalanpalveluksessa siinä paikalla, missä käsikirjan mukaan kuuluisi Raamatun teksti, luettiin pitkä kappale Linnankosken romaanista ”Taistelu Heikkilän talosta". Runonkatkelmat tai filosofien viisaat ajatelmat eivät kelpaa saarnoissa ohjeelliselle paikalle. Virsi tai hengellinen laulukin saattaa sisältää sellaista, mikä on vastoin Raamattua.

Kun seuraa sitä vilkasta keskustelua, jota julkisessa sanassa ja henkilökohtaisesti käydään hengellisestä elämästä ja uskonasioista huomaa usein, kuinka hämmästyttävän vähän ihmiset - välittävät siitä, mitä Raamatussa on kirjoitettuna. Omat mielipiteet, järjen päätelmät ja yleisen mielipiteen ajatukset hallitsevat ja Raamattu jätetään sivuun tai tallataan jalkoihin.
Oikea Raamatun tutkiminen

Mutta samalla kun sanomme, että Raamattua olisi luettava ja käytettävä paljon, on huomattava, että tämä ei vielä riitä. Jeesuksen ajan Raamatun eli Vanhan Testamentin selittäjinä eivät olleet vain Jeesus ja hänen apostolinsa, vaan
myös Jeesuksen vastustajat. Erämaan kiusauksissa itse sielunvihollinen siteerasi toistuvasti Raamattua. Jeesus puhuu tästä Joh. 5: 38.ssä: "Tutkikaat Raamatuita; sillä niissä te luulette teillänne (itsellänne) ijankaikkisen elämän olevan, ja ne ovat, jotka todistavat minusta, Ja ette tahdo tulla minun tyköni, että te saisitte elämän." Kirjoitukset olivat jo silloin asevarastona, ei vain Kristukselle ja hänen seurakunnalleen, vaan myös häntä ja Jumalan totuutta vastustaville ihmisille. — Meidän aikamme hengellisessä maailmassa on suuri opillinen hajanaisuus. Suuntia ja lahkoja on lukemattomia. Ihminen saattaa joutua näiden keskellä hämmentyneenä kyselemään: ”Mikä on se oikea? „Jos tällaiselle kysyjälle vastaa: ”Oikea on se, joka perustaa opetuksensa Raamattuun, ” saattaa hän vastata: „Kaikkihan ne Raamattuun vetoavat.” Tässä on totta se, että eri suunnat käyttävät Raamattua ja vetoavat siihen, mutta väärin on sanoa, että kaikkien opit perustuisivat Raamattuun. Koska Jeesuksen vastustajat vetosivat usein Raamattuun, voimme sanoa, ettei lause Raamatusta tai edes suuret raamatunlauseröykkiöt puheessa takaa puheen raamatullisuutta tai sen oikeutta. Kärjistäen voisi kysyä, oliko se Raamatun sana, jota apunaan käyttäen sielunvihollinen yritti houkutella Jeesusta pois Jumalan tahdon tieltä, myös siinä tilanteessa ja sielunvihollisen suussa Jumalan sanaa? Tähän meidän on kai vastattava kieltävästi. Ei vielä riitä, jos sanotaan, että Raamattua on käytettävä. Raamattua on käytettävä oikein. Raamatun kirjoituksia voidaan väännellä niin, että tapahtuu omaksi kadotukseksi.

Kun puhutaan oikeasta ja väärästä Raamatun käyttämisestä, voidaan ensinnäkin.. sanoa, että eräs vaarallinen piirre on se että lyhyt lause Raamatusta irrotetaan tekstiyhteydestään ja tulkitaan irrallisena. Kolme malliesimerkkiä tästä on: "Jumala on rakkaus” (1 Joh. 4: 8) ”Jokainen joka Herran nimeä avuksensa huutaa, tulee autuaaksi" (Room 10: 13) ja erityisesti ekumeniapropakandassa käytetty ”että he yhtä olisivat.” (Joh 17: 21)

Irrallisina näistä kohdista voidaan ajatella esimerkiksi seuraavaan tapaan: Jumala on rakkaus — ei hän mahtane juuri ketään ihmistä hukuttaa – lieneekö helvettiäkään olemassa — miten se rakkauden Jumala sellaista. Jos kerran jokainen, joka huutaa avuksi Herraa nimeä, pelastuu, eihän ihmisen silloin muuta tarvitse, kuin viime hetkellään huokaista Jumalan puoleen, niin autuuden asia on järjestyksessä. Ja edelleen — jos kerran Raamatussa on, että kaikkien olisi oltava yhtä, totta silloin kaikki kirkkokunnat pitäisi toisensa hyväksyä.

Kaikki tällaiset johtopäätökset ovat kuitenkin jumalattomia ja Raamatun vastaisia. Kun Johannes sanoo, että Jumala on rakkaus, hän jatkaa: ”ja joka rakkaudessa pysyy, hän pysyy Jumalassa ja Jumala hänessä.” Siis ihmisen tarvitsee pysyä Jumalan rakkaudessa. Hänellä on vaara joutua sen ulkopuolelle ja silloin hänen päällensä lankeaa Jumalan viha. Kun Paavali sanoo, että jokainen Herran nimeä avuksensa huutava tulee autuaaksi, hän jatkaa: "Mutta kuinka he sitä avuksensa huutavat, jonka päälle ei he uskoneet." Siis oikea rukous edellyttää sitä, että ihmisellä on usko, joka taas Paavalin todistuksen mukaan tulee Jumalan, sanan kuulemisen kautta. Kun Johanneksen evankeliumissa on sanottu; "että he yhtä olisivat" ei siinä puhuta kirkkokuntien välisestä yhteydestä, joka ihmisten olisi etsittävä ja rakennettava, vaan katkelma on Jeesuksen Isälle esittämästä rukouksesta. Rukouksen toteuttaa taivaallinen Isä eikä ihmiset, ja me saamme uskoa Hänen jo täyttäneen Poikansa pyynnön Jumalan lasten keskinäisessä yhteydessä.

Ymmärrätkö lukemaasi?

Väinö Havas puhui kerran: "Pääasia Herran seurakunnan sananjulistuksessa on se, että kukin saarnaaja puhuu puhdasta Jumalan sanaa, se on, kiinteästi pysyy Raamatussa. Joka puhuu, puhukoon Jumalan sanoja! Tässä kohdassa onkin Kristuksen seurakunnan sananpalvelijoilla aina ollut nöyrä arkuus. Ei ole uskallettu avata suuta saarnaamaan ilman Pyhää kirjaa. Seuroissamme on aina saarnaajan edessä avoin Raamattu. Siitä luetaan yleensä pitkä teksti, tavallisimmin kokonainen luku. Se sitten värsy värsyltä kerrataan ja koruttomasti sovitetaan nykyaikaan ja kuulijoihin." Huomiota kiinnittää erityisesti tässä maininta pitkästä tekstistä. Kun teksti on pitkä, tulee paremmin esille tekstin varsinainen ajatus. Tekstin lyhentäminen yhteen lauseeseen, vieläpä sivulauseen on vaarallista. Silloin saatetaan eksyä kauas siitä, mitä Raamatun kirjoittaja on tarkoittanut: Koskaan ei asiaa pahenna, jos tutkitaan Raamattua pidemmälti että asiayhteys perusteellisemmin selviää.

Toinen vaarallinen tapa, erityisesti muutamien hengellisten suuntien suosima, on alleviivata Raamattua. Siinä astutaan helposti Raamatun tuomareiksi siinä mielessä, jos ajatellaan, että viivattu kohta on keskeisempää ja tärkeämpää kuin se, mitä ei ole viivattu. Pieni esimerkki: Jeesuksen julistus: Israelissa oli: Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi, sillä Jumalan valtakunta on lähestynyt. Jos jotakin kohtaa näistä kolmesta: parannuksen tekeminen, evankeliumin uskominen, Jumalan valtakunnan lähestyminen, aletaan korostaa toisten kustannuksella alleviivaamalla, ollaan varmasti vaarallisella tiellä, sillä nämä kaikki ovat tärkeitä, mitään ei sovi unohtaa tai jättää taka-alalle. Samoin on asianlaita muutakin Raamatun sanaa ajatellen.

Joskus tahtovat Raamatun tietyt kirjat saada ylivoimaisesti suurimman huomion toisten jäädessä varjoon. Esimerkiksi Jehovan todistajat käyttävät ainakin kotipropagandassa tiettyjä Raamatun kirjoja, mieluiten syvää profeetallista tekstiä. He puhuvat mielellään Harmageddonista ja tuhatvuotisesta valtakunnasta. Esim. Roomalaiskirjettä ja Apostolien tekoja, heidän kuulee varsin harvoin käyttävän. Jumalan seurakunnassa on sen sijaan käytössä Raamattu kauttaaltaan. Meidän ei tarvitse mitään osaa siitä vieroksua. Sieltäkin, mistä emme luulisi, voimme saada uskollemme suurta virvoitusta, kun Pyhä Henki alkaa meille sitä avata. Vanhassa kirkossa oli Markionin harha-oppi, joka, piti Vanhaa Testamenttia juutalaiskansallisena, vähäarvoisena tuotteena. Kristitylle on Vanha Testamenttikin täyttä Jumalan sanaa.

Mikään tutkimusperiaate ei kuitenkaan vie ihmistä sisälle Raamatun oikeaan ymmärtämiseen. Raamatun salaisuudet aukeavat siitä näkökulmasta, minkä Pietari tuo esiin kirjeessään: "Sillä ei yksikään prophetia ole vielä ihmisen tahdosta tuotu edes, vaan pyhät Jumalan ihmiset ovat puhuneet, vaikutetut Pyhältä Hengeltä.”: (2.Piet 1: 21). Pyhät kirjoitukset ovat syntyneet Hengen vaikutuksesta. Samaa Henkeä tarvitaan Raamattua selittämään. Raamattu on kuvausta Pyhän Hengen synnyttämästä elämästä tietyn ajan ihmisten keskellä. Ymmärrämme tuota kuvausta vain, jos tuo sama elämä sykkii meissä. Tämä elämä saadaan vain, jos löydetään elävä, ylösnoussut Jeesus Hänen seurakunnastaan.
Esa Tuomaala
Päivämies huhtikuun 23 päivänä 1969

_________________
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 19 Huhti 2009, 12:57 
Poissa
Ylläpitäjä

Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00
Viestit: 3558
Taavetti/Tuomala kirjoitti:
- - Erämaan kiusauksissa itse sielunvihollinen siteerasi toistuvasti Raamattua. Jeesus puhuu tästä Joh. 5: 38.ssä: "Tutkikaat Raamatuita; sillä niissä te luulette teillänne (itsellänne) ijankaikkisen elämän olevan, ja ne ovat, jotka todistavat minusta, Ja ette tahdo tulla minun tyköni, että te saisitte elämän."


Olen todella huomannut, että maailman väärävanhurskaat ajattelevat heillä olevan iankaikkinen elämä raamatuissa. Kuitenkin heiltä jää huomaamatta, että parannus on tekemättä.

Lainaa:
Kun puhutaan oikeasta ja väärästä Raamatun käyttämisestä, voidaan ensinnäkin.. sanoa, että eräs vaarallinen piirre on se että lyhyt lause Raamatusta irrotetaan tekstiyhteydestään ja tulkitaan irrallisena. Kolme malliesimerkkiä tästä on: "Jumala on rakkaus” (1 Joh. 4: 8) ”Jokainen joka Herran nimeä avuksensa huutaa, tulee autuaaksi" (Room 10: 13) ja erityisesti ekumeniapropakandassa käytetty ”että he yhtä olisivat.” (Joh 17: 21)

Irrallisina näistä kohdista voidaan ajatella esimerkiksi seuraavaan tapaan: Jumala on rakkaus — ei hän mahtane juuri ketään ihmistä hukuttaa – lieneekö helvettiäkään olemassa — miten se rakkauden Jumala sellaista. Jos kerran jokainen, joka huutaa avuksi Herraa nimeä, pelastuu, eihän ihmisen silloin muuta tarvitse, kuin viime hetkellään huokaista Jumalan puoleen, niin autuuden asia on järjestyksessä. Ja edelleen — jos kerran Raamatussa on, että kaikkien olisi oltava yhtä, totta silloin kaikki kirkkokunnat pitäisi toisensa hyväksyä.

Kaikki tällaiset johtopäätökset ovat kuitenkin jumalattomia ja Raamatun vastaisia. Kun Johannes sanoo, että Jumala on rakkaus, hän jatkaa: ”ja joka rakkaudessa pysyy, hän pysyy Jumalassa ja Jumala hänessä.” Siis ihmisen tarvitsee pysyä Jumalan rakkaudessa. Hänellä on vaara joutua sen ulkopuolelle ja silloin hänen päällensä lankeaa Jumalan viha. Kun Paavali sanoo, että jokainen Herran nimeä avuksensa huutava tulee autuaaksi, hän jatkaa: "Mutta kuinka he sitä avuksensa huutavat, jonka päälle ei he uskoneet." Siis oikea rukous edellyttää sitä, että ihmisellä on usko, joka taas Paavalin todistuksen mukaan tulee Jumalan, sanan kuulemisen kautta. Kun Johanneksen evankeliumissa on sanottu; "että he yhtä olisivat" ei siinä puhuta kirkkokuntien välisestä yhteydestä, joka ihmisten olisi etsittävä ja rakennettava, vaan katkelma on Jeesuksen Isälle esittämästä rukouksesta. Rukouksen toteuttaa taivaallinen Isä eikä ihmiset, ja me saamme uskoa Hänen jo täyttäneen Poikansa pyynnön Jumalan lasten keskinäisessä yhteydessä.

- -
Esa Tuomaala
Päivämies huhtikuun 23 päivänä 1969


Loistavia esimerkkejä Raamatun käyttämisestä väärin!


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 19 Huhti 2009, 14:14 
Poissa
pirteä

Liittynyt: 15 Maalis 2009, 23:21
Viestit: 289
Etta on hyva Esa Tuomaalan kirjoitus! Kiitos Taavetti.


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 19 Huhti 2009, 14:39 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6936
Paikkakunta: Suomenselkä
Rebekka kirjoitti:
Etta on hyva Esa Tuomaalan kirjoitus! Kiitos Taavetti.

Meillä on ullakolla säilynyt muutamia vanhoja lehtiä, jotka nyt talon myynnin ja muuttomme jälkeen ovat hävitysuhan alaisina. Osa on niin huonoon kuntoon menneitä, etteivät ne kestäisikään enempää ajan hammasta. Ajattelin niistä joitakin kiinnostavimpia skannata, että saisivat hiukan lisää elinaikaa. Tästä kautta nämä yli puolen vuosisadan vanhat kirjoitukset toivottavasti pääsevät laajemminkin luettaviksi.

Äitini muistaa Esan isän, Eeli (?) Tuomaalan lapsuudestaan. Usean kymmenen vuoden tauon jälkeen äiti näki Eelin, kun hän tuli meille, noin sadan kilometrin päähän äidin lapsuuden kodista. Jos nyt oikein muistan, hän kyseli, olisiko talossa korjattavia ompelukoneita. Hetken vierasta silmäiltyään äiti uskalsi kysyä: Oottako työ Tuomaala?
Hämmästyneenä vieras esitti vastakysymyksen: Olenhan minä, mutta mistä emäntä minut tuntee? Seurasi pikainen esittäytyminen ja iloinen jälleen näkemisten ilmaisu. Muistan vieläkin sen silloin jo iäkkään vieraan iloisen pursuavan puhetavan ja jotakin äänenpainoistakin, vaikka keskusteluista en nyt kertomaani enempää muistakaan.

Myöhemmin opin tuntemaan Esan henkilökohtaisestikin, kävi ainakin Frans Leppäsen kanssa kerran täällä seuroissa puhumassa. Inhimillisesti kesken loppui Esan palvelun aika äitini lapsuuden seurakunnassa, mutta lyhyenkin vartiovuoronsa aikana hän ehti saada paljon ystäviä, jotka häntä ikävöiden kaipaavat.

_________________
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 24 Kesä 2014, 08:07 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6936
Paikkakunta: Suomenselkä
Omantunnon asioita kodin ja koulun elämässä

ON AIVAN ilmeistä, että nykyisenä maailmanaikana on sielunvihollisen viettelevä voima kohdistunut erityisesti koteihin. Kuva oli jotenkin toinen vielä esimerkiksi puolitoista vuosikymmentä sitten. Kun ajattelee esimerkiksi uskovaista nuorta, niin huvielämän viettelys saattoi olla jonkin matkaa kodista sijaitsevassa seurojentalossa, josta tanssimusiikin ääni kantautui tielle ja jossa elokuvakoneet surisivat. Nyt on toisin – tanssisalien pauhu ja elokuvateatterien saasta on täysimääräisesti kuljetettu koteihin, sävelradio ja televisio pitävät näistä huolen. Tosin on niin, että Jumalan seurakunta on noussut taisteluun syntiä vastaan näissäkin muodoissa ja tosin on – Jumalan kiitos — maassamme paljon sellaisia uskovaisia koteja, jotka ovat todellisia rauhan tyyssijoja, joissa on, kuten kirkkorukouksessa sanotaan "hiljaisuutta, yhteydentuntoa ja palvelevaa mieltä.” Mainitut vaarat ovat kuitenkin olleet todellisia vaaroja myös uskovaisten kodeille ja lankeemuksia on monille tapahtunut.

SIIONISSA ON ollut murheen aiheena se, ettei monille meistä niin selvältä tuntuva asia kuin television poisjättäminen kodin huonekustosta ole ollut kaikille mieleen. Television hankkimiseen on monissa tapauksissa vaikuttanut kodin epäuskoisten jäsenten pyynnöt tai painostus. Jos he ovat talon haltijoita, ei uskovaisella kodin jäsenellä, ole valtaa asiaa ratkaista. Silloinkin on mahdollista lausua varoittava sana. Mutta asia on toinen silloin jos kodin haltijat, isä ja äiti ovat uskoa tunnustavia tai sellaisia on koko talon väki. Silloin jää vastuu niille, joilla on kodissa valta.

PERHERAUHAN säilymisen ja perhepiirin eheyden varjolla ei syntiä voi suosia. Jos televisio hankitaan siksi, että uskottomat lapset paremmin viihtyisivät kodissa, lienee väistämätön pakko tyytyä siihen, mitä he televisiosta seuraavat ja silloin aukenee kodissa näköala sellaiseen, mikä ei taatusti kuulu sinne, 1 missä kallein aarre on uskon salaisuus puhtaassa omassatunnossa. Silmien eteen vyöryy juoppous, jumalanpilkka ja monenlainen riettaus. Silloinkin, vaikka ohjelman valinnassa noudatettaisiin melkoisia rajoituksia, ei lyhyenkään ajan ohjelmasta voi olla täysin varma televisiota avattaessa, siksi nopeasti saattavat ohjelmapalat vaihtua. Lisäksi ihmisen omatunto venyy ja turtuu synnin hiipiessä sisään ja se sietää yhä enemmän. Siksi toivoisi hartaasti omientuntojen ja kotien puhdistuvan television tuomasta saastaisuudesta kaikkialla siellä, missä tässä asiassa, on langettu. Jos se riippuu sinun tahdostasi, rakas tätä lukeva veli ja sisar, älä anna kotisi jatkuvasti olla paikkana, missä lihan himoja ruokitaan. Olkoonkin, että saat syytöksiä ahdasmielisyydestä. Onko se paljon, kun saa hyvän omantunnon ja säilyy avoin yhteys Jumalan seurakuntaan. Tahtoisin tätä asiaa painottaa erityisesti niille, joiden kanssa olen ollut tekemisissä ja joille olisi ollut velvollisuus tästä sanoa, mutta olen lyönyt laimin kristityn velvollisuuden vaikenemisellani. Tätä rikkomusta rukoilen anteeksi Jumalan seurakunnalta ja niiltä, joille on jäänyt tässä kohdin sana aikanaan lausumatta.

HALUAISIN tässä vielä vedota Jumalan lapsiin asiassa, joka ei ole vähäarvoinen.
Kun nimittäin lapset, meidän lapset ja naapurin lapset, ovat erityisesti vaaravyöhykkeessä ja sielunvihollisen tarkoitus on heidän sieluistaan mahdollisimman varhain riistää lapsenusko, olisi meidän käytävä jatkuvaa taistelua lasten sieluista. Tähän on yksi mahdollisuus osallistumalla pyhäkoulutyöhön. Tapahtuipa valinta rauhanyhdistyksen vuosikokouksessa tai seurakunnan kinkereillä, olisi tehtäviin valittujen uskovaisten päästävä työhön kiinni. Pyhäkoulunopettajan tehtävään ei juuri kukaan tunne ensi alkuun kykenevänsä, mutta moni työhön ryhtynyt on ihmeekseen huomannut, miten työ sittenkin on alkanut luistaa. Sellaisen, jonka Jumalan seurakunta on valtuuttanut tehtäväänsä, tulisi muistaa Paavalin sana: "Jos jollakin on joku virka, pitäköön virastaan vaarin." On ainakin yritettävä. Jos lapsia ei kutsuista huolimatta tule, tai tehtävä muista syistä osoittautuu mahdottomaksi hoitaa, on asia erikseen, mutta liian kevyesti ei pitäisi kieltäytyä
Jumalan valtakunnan esittämästä työkutsusta.

IHMISELLÄ, jolle henkilökohtaisesti uskon salaisuus on auennut ja tullut kalliiksi, on siinä jo pyhäkoulunopettajan tärkein edellytys täytettynä. Vastaanotettu tehtävä voi ajan mittaan tuottaa tekijälleen iloa ja voidaan kokea sekin, miten tätä työtä voidaan tehdä "iloisin ja, vapain sydämin". Lasten uskonelämän vaalinunen on äärimmäisen kallisarvoinen asia. Koska me näemme sielunvihollisen olevan ahkera, emme mekään jouda lepäämään laakereilla, vaan heikkoudessa ja puuttuvaisuuden tunnossa pyydämme olla Kristuksen kirjeitä hänen pienimmille veljilleen ja sisarilleen.

LOPUKSI tahtoisin vielä lähettää terveiset niille veljille ja sisarille, lapsille ja nuorille, joiden kilvoituksen kenttänä on koulun maailma. Koulussa vaikuttaa ajan henki ja osa koulunuorisosta näyttää olevan sen omaa tahtoa vailla olevana seuraajana ja äänitorvena. Tähän kuuluu kapinointi vanhempaa polvea vastaan ja uuden moraalin julistus, sellaisen moraalin, jossa entiset moraalikäsitykset julistetaan vanhentuneiksi ja jossa Raamatun sanalla ei ole mitään sitovaa ohjeellista arvoa. Harvoin edes tiedetäänkään, mitä Raamatussa on asioista sanottu. Tällaista on syytä kavahtaa. Koulun maailmassa voi olla muutenkin tarjolla sellaista, jota herkkä, valvova omatunto säikähtää. Jos osallistuminen johonkin koulun tilaisuuteen tai toimintaan tuntuu omassatunnossa vaikealta, älkää yleisen mielipiteen vuoksi tehkö väkivaltaa omalletunnolle. Jos ette yksin tunne jaksavanne, muistakaa, että voitte rukouksessa käydä taivaan Isän sydämelle. Lisäksi voitte ottaa yhteyden vanhempiin kristityihin ja uskovaisiin koulutovereihin. Uskon oikeiden neuvojen löytyvän samoin kuin voiman ja rohkeuden käyttäytyä omaatuntoa loukkaamatta. On helpompaa, jos ensi kerran tietynlaisen kiusauksen tullen jaksaa ottaa raittiin kannan. Jos kerran antaa periksi väärässä asiassa, sitä vaikeampaa on seistä totuuden puolesta vastaisuudessa.
Mutta toisaalta — Siionissa sidotaan haavoittuneet. Aina on hyvä muistaa, että omantunnon asioissa emme taistele turhan tähden. Meillä on suuri yhteinen päämäärä, taivaan kotitalo. Ja jo tässä ajassa on elämä kohdallaan, kun kilvoitellaan synnin poispanijoina Jumalan seurakunnassa, sillä "yksi päivä sinun esikartanoissas on parempi kuin tuhannen muualla.»

Esa Tuomaala
Päivämies 29.5.1969

_________________
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 22 Marras 2018, 13:17 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6936
Paikkakunta: Suomenselkä
Pietari Ylipaimenen puhuttelussa


Herransa kieltänyt Pietari ei jättänyt opetuslasten joukkoa eikä liittynyt pilkkaajien joukkoon. Se oli hänelle hyväksi. Jos tämän ajan, kristitty lankeaa, on suuri asia, jos, hän siinäkään tapauksessa ei katkaise yhteyksiä Jumalan lapsiin, vaan tuntee maailman seuran ja ystävyyden yhä vieraaksi. Pietari oli ensimmäisiä tyhjällä haudalla kävijöitä. Johanneksen kanssa yhdessä he suorastaan juoksivat sinne, Johannes ilmeisesti nuorempana ehti ennen (Joh. 20:3-4). Lisäksi haudalla istuva enkeli lähetti sanan »opetuslapsille ja Pietarille», Mestarinsa elävänä (Mark.6:7). Erikoista on, että Pietari mainitaan erikseen ja opetuslapset erikseen. Siinä voidaan nähdä se, että Pietari oli kadottanut opetuslapsen nimen, mutta myös se, että Taivaan Isä piti aivan erityisesti huolta tuosta yhdestä langenneesta. Joka tapauksessa oli niin, että Jeesuksen ylösnouseminen kuolleista merkitsi Pietarillekin nousemisen armoa. Ylösnousemuksen voimasta iloitsevassa opetuslasten joukossa hän sai rikkomuksensa anteeksi ja rakkauden yhteys Herraan Jeesukseen palautui.

JOHANNES ON evankeliuminsa viimeisessä luvussa kuvannut Jeesuksen ilmestymistä Genesaretin järven eli niin kuin Johannes asian ilmaisee — Tiberiaan meren rannalle. Tässä tapaamisessa oli Pietarilla ja Jeesuksella tärkeä keskustelu. Toisten opetuslasten kanssa kalamatkalla ollut Pietari saa tietyistä merkeistä varmuuden siitä, että rannalla seisova hahmo on varmasti Jeesus. Malttamattomaan tapaansa Pietari, voimatta odottaa kaloja hinaavan veneen hiljaista lipumista rantaan, hyppää veteen ja kiirehtii rannalle. Jeesus ruokkii opetuslapsiaan ensin. Sen jälkeen hän ottaa Pietarin puhutteluun. Tähän tenttiin kuuluu vain yksi kysymys, jonka Vapahtaja toistaa kolme kertaa: ”Rakastatko minua?» Jos Pietari olisi ollut entisellä mielellä varustettu, hän olisi voinut ehkä suoralta kädeltä vastata: »Totta kai» tai muuta vastaavaa. Katkera lankeemus oli nöyryyttänyt häntä. Jeesuksen kysyessä, rakastiko hän mahdollisesti enemmän kuin toiset, ei Pietari puutu tähän. Aiemmin hän oli asettunut toisten edelle vakuuttaen: »Vaikka kaikki muut loukkaantuisivat, minä en koskaan». Mutta silti Pietari sydämensä ääntä kuunnellen vastaa myöntävästi, mutta lisää siihen uudella tavalla: »... sinä tiedät...” Kiirastorstai-illan kokemukset olivat Pietarille opettaneet sen,että Jeesus tunsi hänen sydämensä ja tiesi kysymättäkin, minkä verran hän rakasti. Kolmannen samansisältöisen kysymyksen edessä Pietari menee murheelliseksi ja nimenomaan siitä, että Jeesus kysyi kolmannen kerran. Mieleen palautui varmasti voimakkaana Jeesuksen ennen lausuma ja todeksi osoittautunut sana: »...kolmesti minut kiellät». Pietari toteaa tähän murtuneena: »Herra, sinä tiedät kaikki, sinä tiedät, että olet minulle rakas». Minäkeskeinen, itseensä luottava kristillisyys oli Pietarilta tuhottu ylimmäisen papin esipihalla. Ylösnousemisen aikaan syntynyt, uusi elämä oli Kristuskeskeistä. Samalla toisten opetuslasten arvo oli kasvanut. Oma minä oli pienentynyt. Jumala sai kunnian. Hänelle se yksin kuuluukin.

Rakkautta Vapahtajaan tunnustava Pietari sai uudelleen apostolinviran, »pappisvihkimyksen.» Jeesus, Ylipaimen, kutsuu hänet uudelleen alipaimenekseen. Usein on Jumalan seurakunnassa kiinnitetty huomiota siihen, että alipaimenelle annettiin kaksi kehotusta ruokkimiseen. Kerran kehotettiin kaitsemiseen, kuitenkin niin, että ensimmäiseksi ja viimeiseksi jäi ruokkiminen. — Tässä on ohjetta Jumalan sanan saarnaajille ja myös yksityisille kristityille Jumalan ostolaumaa ajatellen. Siltä ei saa koskaan pidättää ruokaosaa. Lauma ei liho liikaa oikeasta ravinnosta. Ruokaa ei tule liian runsaasti, koska »nälkä, jano saavuttaa, erämaan matkalla». Tämä ruoka on syn tien anteeksiantamus, Jumalan mittaamaton armo. Sen jakaminen seurakunnan turvaksi on ensimmäinen ja viimeinen tehtävä. Kaitseminen tarkoittanee evankeliumiin kuuluvia nuhteen, neuvon ja opetuksen sanoja. Näitä Pyhän Hengen kautta jaettaessa noudatetaan Ylipaimenen käskyä: Näitäkään ei sovi koskaan jättää unohduksiin. Maailman pahuus, sen viettelykset, vaarat oman lihan taholta, kehotukset rakkauteen ja uskosta vuotavaan palvelumieleen, kaikki tämä saakoon sijansa Jumalan sanan saarnassa. Näin saa seurakunta sen hoidon, mikä Ylipaimen on sen pelastumiseksi tarkoittanut.

Varmaan Pietari muisti saamansa työohjeet. Siitä ovat kauniina todistuksena Raamatun loppupuolelta löytyvät Pietarin kirjeet, joissa vuorottelevat tasapainoisesti ruokkivat ja neuvovat sanat. Pietari rohkenee kaikessa nöyryydessä itse kokeneena ja myös neuvoja saaneena välittää Ylipaimenen rakkauden viestin toisille paimenille näin:
»Kaitkaat Kristuksen laumaa, joka teidän hallussanne on, ja pitäkäät siitä vaari, ei vaaditut, vaan hyvällä mielellä, ei turhan voiton tähden, vaan hyvästä tahdosta. Ei myös niin kuin herrat kansansa päälle, vaan olkaat laumalle esikuvaksi. Niin te ylimmäiset Paimenen ilmestyissä katoomattoman kunnian kruunun saatte.» (1. Piet: 4:2 – 4).
NÄITÄ JUMALAN sanan iäisiä viittamerkkejä, joiden pohjana on itsensä Vapahtajan kalliit opetukset ja esikuva, tahdotaan vielä kahdennenkymmenennen vuosisadan Jumalan seurakunnassa panna harjoitukseen.
Esa Tuomaala
Päivämies 29.5.1974

_________________
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4


Taavetti on tönäissyt viestiketjua viimeksi klo 22 Marras 2018, 13:17


Ylös
 Profiili  
 
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 7 viestiä ] 

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi

Etsi tätä:
cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia