Esa Tuomaala: Lakihurskauden särkyminen
Kirjasta Jumalan kansan matkasaatto
"Mutta kun Jeesus katsahti hänen päällensä, rakasti hän häntä ja sanoi hänelle; yksi sinulta puuttuu: mene, myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna vaivaisille; ja sinulla pitää oleman tavara taivaassa, - ja tule, seuraa minua, ottaen risti. Mutta hän tuli siitä puheesta murheelliseksi, ja meni pois murheissansa; sillä hänellä oli paljon tavaraa." (Mark. 10:21-22).
Monilla ihmisillä oli asiaa Jeesuksen luokse. Lähestymistavat olivat erilaiset. Moni tuli sydämen tuskassa. Moni uteliaisuudesta. Monet vihaa kantaen. Tässä Raamatun tekstissä kuvattu ihminen tuli nöyrän kohteliaana. Hän painui polvilleen Jeesuksen eteen ja tästä polviasennosta hän teki suuren kysymyksensä: "Hyvä Mestari! Mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?" Merkillisellä tavalla Jeesus torjui osan tuon miehen esityksestä: "Miksi sanot minun hyväksi? Ei kenkään ole hyvä, vaan yksin Jumala." Miksi Jeesukselle ei kelvannut puhuttelumuoto "hyvä Mestari"? Selityksenä voisi olla se, että Jeesus tiesi kuulijansa asenteen. Hänellä ei ollut käsitystä Jeesuksen jumaluudesta. Puhuttelu ei merkinnyt sen tunnustamista. Sen sijaan hän ilmeisesti lain hengessä arvioiden oli tullut siihen tulokseen, että ainakin jotkut ihmisistä ovat hyviä. Näiden joukkoon hän luki Jeesuksen omalla puhuttelutavallaan. Tällaisen ihmisten jakamisen Jeesus kielsi. Hänen ehdoton käsityksensä koko ihmissuvusta oli sama kuin psalminkirjoittajalla ja Paavalilla: "Ei ole kenkään vanhurskas, ei yksikään; ei ole yhtäkään ymmärtäväistä, ei ole ketään, joka etsii Jumalaa. Kaikki ovat poikenneet pois ja ynnä kelvottomaksi tulleet: ei ole yhtään, joka hyvää tekee, ei yhtäkään." (Room. 3:10—12). Tätä totuutta Jeesuksen keskustelukumppani ei tajunnut.
Alkaessaan opettaa luokseen tullutta kyselijää iankaikkisen elämän saamisen suuressa asiassa Jeesus otti ensiksi esille Jumalan lain. Tätä Jeesus ei varmastikaan tehnyt siksi, että hän olisi tahtonut esitellä hänelle lain pelastustienä. Syy oli kokonaan muualla. Niin kuin usein muulloinkin Jeesus lähti siitä, minkä tiesi olevan keskeisellä sijalla kyselijän elämässä ja ajatusmaailmassa. Jeesuksen sanontatapa on paljon puhuva: "Kyllä käskyt tiedät." Tämä oli tämänkertaiselle kyselijälle olennaista. Hän tiesi käskyt. Noudattaminen ja täyttäminen on kuitenkin eri asia. Kymmenestä käskystä Jeesus luki ulkoa suunnilleen puolet. Muun muassa ensimmäistä ja toista käskyä hän ei maininnut lainkaan.
Nuorukainen tarttui lujasti Jeesuksen esiin heittämään lain ohjenuoraan. Ilmeisen selvästi keskustelun saama linja miellytti häntä. Jeesushan puhui hänelle mitä tutuimmasta asiasta. Tähän hänen oli helppo vastata. Ja vastaus kuului: "Mestari, nämä kaikki olen minä pitänyt hamasta minun nuoruudestani." Itseensä, elämäänsä ja kilvoitteluunsa nuori mies oli tyytyväinen. Hän näki elämänsä eheänä. Kovin nuori hän ei ilmeisesti ollut, koska sanoi pitäneensä lain nuoruudestaan asti. Voisi kysellä, miksi hän sitten tuli iankaikkista elämää koskevan kysymyksen kanssa Jeesuksen luo, koska hän oli mielestään onnistunut näin hyvin. Ehkä omantunnon syvyydessä häilyi sittenkin epätietoisuus siitä, että riittikö tämäkään vanhurskaalle Jumalalle. Evankelista Matteuksen mukaan mies kysyikin: "Mitä minulta vielä puuttuu?" Siis jotakin tuntui kaikesta huolimatta puuttuvan ja sitä hän itsestään ja vanhurskaudestaan etsi.
Jeesuksen kehotus mennä myymään kaikki ja antaa vaivaisille, on askarruttanut Raamatun lukijoita ajasta aikaan. Miksi Jeesus puuttui omaisuuskysymykseen ja sen jakamiseen ensiksi, vaikka monien käsityksen mukaan se ei suinkaan ole uskonelämän aakkosissa eikä Jeesuksen opetuksessakaan ensimmäinen asia. Etsiessämme vastausta tähän kysymykseen meidän lienee todettava, että Jeesus kohteli luokseen tulevia yksilöinä ja puhutteli jokaista keskustelukumppaniaan juuri siten, että hän voisi tulla autetuksi. Nyt oli kysymys toisaalta ihmisestä, joka kerskasi pitäneensä Jumalan käskyt ja toisaalta ihmisestä, jolla oli paljon tavaraa ja omaisuutta. Miehelle oli kertynyt sekä hengellistä että maallista rikkautta. Kun Jeesus huomasi hänen tietävän, mitä lain kirjain sanoo, hän yhdellä väkevällä esimerkillä tahtoi näyttää, mitä Jumalan vaativan ja pyhän lain pitäminen tuon miehen elämässä olisi merkinnyt. Hän omisti paljon tavaraa. Lähimmäisenrakkauden käsky kaikessa ankaruudessaan olisi vaatinut häntä uhraamaan koko omaisuutensa Israelin köyhille. Hänen rakkautensa Jumalaan ja lähimmäiseen pantiin nyt tulikokeeseen. Evankelista Matteuksen sanonta selventää kuvaa tässäkin kohden. Sen mukaan Jeesus sanoi: "Jos sinä tahdot olla täydellinen, niin mene ja myy, mitä sinulla on - -" (Matt. 19:21). Laki vaatii täydellisyyttä. Tämän täydellisyyden omastaan luopumisessa me kohtaamme yksin Kristuksessa. Lakia täyttäessään Jeesus antoi kaikkensa, henkeänsä ja sydänvertansa myöten, meidän vaivaisten syntisten puolesta. Hän oli täydellinen Jumalan ja lähimmäisen rakkaudessa.
Jeesuksen puhuttelussa miehelle avautui Jumalan lain kirkkaus. Sen valossa hänen niin eheältä näyttä nyt elämänsä ja kilvoittelunsa reväistiin rikki. Vuosien työ valui hetkessä hukkaan. Murhe täytti miehen sydämen omavanhurskauden rakennelman sortuessa. Miehen sydän ei ollutkaan ensisijaisesti kiinnitetty Jumalaan eikä lähimmäiseen, vaan omaisuuteen, tavaraan ja omaksuttuun hengelliseen rikkauteen. Pahinta oli - ei se, että hän tuli murheelliseksi - vaan se, että hän meni pois Suuren Armahtajan luota, joka oli valmis jatkamaan keskustelua ja neuvomaan elämän tietä.
Jeesuksen ja rikkaan miehen keskustelu on kaikiksi ajoiksi varoitusmerkkinä omavanhurskauden vaarallisuudesta. Itse hankittu pyhyys, itse muodostettu uskonvakaumus, oman voiman varassa lain valossa tapahtunut puhtauskilvoittelu ei koskaan kelpaa Jumalan edessä. Siihen pukuun puettu jää aina viluiseksi ja Jumalan lain todellisen kirkkauden edessä tyystin alastomaksi. Jumalan rauhaa ei saavuteta koskaan sillä tiellä. Ei vain Jumalan valtakunnan ja maailman omavanhurskauden harjoittajien kesken käydä taistelua näistä asioista. Myös kristityn sielussa taistellaan tällä rintamalla. Sielunvihollinen ei eksytä vain julkisiin tai salaisiin lihan synteihin, vaan se tahtoisi viedä myös omavanhurskauteen ja sitä tietä kuivata uskonelämän. Joskus se selittää uskovaisen onnistuneeksi kilvoittelijaksi ja esittää, että hän tämän perusteella olisi mahdollisesti ainakin osaksi Jumalalle kelvollinen. Joskus se taas osoittaa Jumalan lapsen heikkouksia ja julistaa, että jos nuo heikkoudet olisivat poissa, silloin voisit vapaasti uskoa. Kumpikin merkitsee valhetta. Koko uskominen ja kaikki turva on sen varassa, mitä Herra Jeesus on tehnyt kuolemassaan ja ylösnousemuksessaan. Hänen ansaitse maansa vanhurskautta emme voi lisätä emmekä vähentää. Se on kokonaan lahjaa. Se omistetaan yksin uskon kautta. Kilvoitus syntiä vastaan ja rikkomusten poispaneminen lähtee tämän uskonvanhurskauden omistamisesta.
Nytkin tätä lukeva ystäväni, jää uskomaan rikkomuksesi anteeksi annetuksi Jeesuksen nimessä ja veressä! Vapautesi on Kristuksen haavoissa!